Matching family tree profiles for Isaac Mattson Silander
Immediate Family
-
wife
-
son
-
son
-
daughter
-
son
-
daughter
-
father
About Isaac Mattson Silander
V.A. Saloheimo. Rautalammin historia: Ennen Rautalammille tuloaan Iisakki oli Impilahden Kirkkoherrana Käkisalmen läänissä. Hän oli ensimmäinen Rautalammin kirkkoherroista, jonka tiedetään jättäneen entisen kirkkoherranvirkansa siirtyäkseen Rautalammille. Se osoittaa, ettei Rautalampea pidetty enää pelkkänä erämaana, vaan tavoiteltavana toimipaikkana.
- Rautalammin (Suur-Rautalammin) seurakunta voi tarkoittaa Rautalampea, tai sitten jotain tyystin muuta. Seurakunnan alue kulki etelässä jossain Lahden tienoilla, sieltä ylös Pielavedelle, muttei ilmeisesti enää Kiuruvedelle. Lännessä se kattoi Närpiönkin. Jälkeläisistä päätellen, Pielavesi on todennäköinen. Pielavesi oli ammoin asukasluvultaan Suomen kuudenneksi suurin kunta. Silanius on latinalaistettu versio Silanderista, joka on voinut olla jonkun kirkonmiehen nimi. Silander on yhä yleinen sukunimi Savossa.
http://suku.genealogia.fi/archive/index.php/t-29175.html Bodniemi37 16.10.13, 11:15 Rautalammin kirkkoherrana on ollut 1600-luvulla Isak Silanius/Silander.Hänellä oli pitkä liuta lapsia joista ainakin Isak(k.1729) oli sotilas,yksi tytär muutti Ruotsiin ja yksi tytär Maria oli naimisissa sotilas Johan Jäntin kanssa,...... Isak Silanius kuoli n.1693 ja oli syntynyt joskus 1613-1620. Jämsän kappalainen (HisKi/Lisätietoja srk:sta: 1720-1731, Akianderin mukaan 1724-1731) Isak Silander, joka ei ollut ylioppilas, oli kaiketi hänen pojanpoikansa, vrt. Tapani Kovalaineen viesti (http://suku.genealogia.fi/showpost.php?p=83546&postcount=1) ja ylioppilasmatrikkelin hlö 3490 (http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=3490)? Isak Silanderilla taisi olla ainakin Henrik-niminen vääpeliveli, joka asuessaan Valkealan Toikkalassa 1720-luvulla oli arvoltaan furiiri. Isaacus Matthiae Silanius (ylioppilasmatrikkelissa Silenius/Silander, hlö 3490 (http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=3490)) mainitaan Arvi Ulvisen Kymin historiassa Kymin kappalaisena (HisKi/Lisätietoja seurakunnasta: 1662-1667, sukunimi Silanus). Rautalammin kirkkoherrana hän toimi 1666-1693.
Isaac Mattson Silander's Timeline
1613 |
1613
|
Impilahti, Finland
|
|
1639 |
February 23, 1639
|
Rautalampi, Northern Savonia, Finland
|
|
1641 |
1641
|
Rautalampi, Finland
|
|
1655 |
1655
|
Rautalampi, Finland
|
|
1659 |
1659
|
Rautalampi, Finland
|
|
1665 |
1665
|
Rantasalmi, Finland
|
|
1693 |
1693
Age 80
|
Rautalampi, Finland
|