Ivan ("Jehkin Iivana") Jefiminpoika Shemeikka

Populi, talollinen. Muuanto, Suistamo.

Runonlaulaja, kanteleensoittaja.

Syntymä / Birth / Рождение:

Suistamon ortodoksinen seurakunta, metrikkakirjat, syntyneet v. 1843: Suistamo Orthodox Parish, metrics books, Births year 1843: Суйстамо православный приход, метрические книги, рождений 1843 г.:

Nro 67. -., Synt. 21.08, kast. 28.08. Ioann. Vanhemmat: Muuannon kylän talollinen Jefim Jakovlev ja hänen laillisesti vihitty vaimonsa Jevdokija Zotikova, molemmat ortodokseja. Kummi: Muuannon kylän talollinen Petr Ivanov.

Asiakirja

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4125810

Avioliitto / Marriage / Брак:

Suistamon ortodoksinen seurakunta, metrikkakirjat, vihityt v. 1865: Suistamo Orthodox Parish, metrics books, Marriages year 1865: Суйстамо православный приход, метрические книги, браки 1865 г.:

Marraskuu

Nro 37. Vih. 10.11. Sulhanen: Muuannon kylän talollisen poika Ivan Jefimov, ortodoksi, ensimmäiseen avioliittoon, 23 vuotta. Morsian: Muuannon kylän talollisen Semen Saveljevin tytär Marija, ortodoksi, ensimmäiseen avioliittoon. Todistajat: sulhasen - Suistamon kylän talollinen Ivan Arhipov ja Gavriil Feofanov, morsimen - Suistamon kylän populi Grigorij Jefimov ja Muuannon kylän talollinen Jevsej Porfirjev.

Asiakirja

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4127631

Vihkimerkinnässä on morsiamen etunimi merkitty väärin Marija, p.o. Marina.

Kuolema / Death / Смерт:

Ivan Jefiminpoika Shemeikka kuoli runonlaulumatkalla Helsingissä 02.03.1911, ja hänet on haudattu Suistamon Muuannon hautausmaalle 07.03.1911. Hautamuistomerkki.

Suistamon ortodoksinen seurakunta, metrikkakirjat, kuolleet v. 1911: Suistamo Orthodox Parish, metrics books, Deaths year 1911: Суйстамо православный приход, метрические книги, смертей 1911 г.:

Maaliskuu

Nro 22. -. kuol. 02.03., haud. 07.03. Muuannon kylästä talollinen Ioann Jevfimijev Šemejkka, 73 vuotta. Kuolinsyy: vanhuus.

Asiakirja

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4132818

Elämäkerta / Biography / Биография:

Ivan Jehkinpoika Shemeikka tunnetaan paremmin nimellä Jehkin Iivana, oli taitava karjalainen runonlaulaja ja kanteleen soittaja Suistamon Muuannosta. Hän oli Petri Shemeikan serkku ja Jehki Shemeikan poika, jonka mukaan häntä kutsuttiin Jehkin Iivanaksi. Hän esitti laulujaan useille runonkerääjille, muun muassa vuonna 1884 Kaarle Krohnille ja Hjalmar Basilierille ja vuonna 1888 Oskar Relanderille ja Axel August Boreniukselle. Hän esiintyi vuonna 1896 Sortavalan laulujuhlilla, vuonna 1900 Helsingin laulujuhlilla sekä vuonna 1906 jälleen Sortavalan laulujuhlilla. Tämän lisäksi hän esiintyi myös ainakin Turussa ja Kuopiossa maatalousnäyttelyssä kesällä 1906, sekä Tampereella 1907, jossa hän avasi 'Vienan-Karjalaisten Liiton' kokouksen kanteleensoitollaan. Hän ei kuitenkaan tehnyt oma-aloitteisia laulumatkoja monen muun runonlaulajan tavoin, vaan lähti ainoastaan kutsusta. Vuonna 1911 hän kuitenkin taipui matkaamaan yhdessä toisen runonlaulajan Iivana Onoilan kanssa esiintymään Helsinkiin, vaikkei häntä ollut erikseen kutsuttu. Tällä matkalla hän kuitenkin sairastui ja kuoli. Hänet vietiin haudattavaksi kotikylänsä Muuannon kalmistoon. [1]

Pentti Härkönen kirjoittaa [2, 3]:

V. 1863 kaksikymmenvuotias Iivana muutti isänsä Jehkin mukana Muuantoon – Shemeikasta n. 20 km lounaaseen. Tämä hevosilla suoritettu matka merkitsi käännekohtaa nuoren miehen elämässä(…). Käännekohdalla tarkoitamme sitä, että suhteessa kansanrunousperinteeseen Jehkin Iivana ei tästä lähin ollut pelkästään vastaanottavana, vaan paremminkin aktiivisena osapuolena(…).

Eräänlainen luova piirre Jehkin Iivanan runonlaulannassa oli laatokankarjalaisessa väriloistossaan ja ilmeikkyydessään verraton runokieli, joka suorastaan antaa uutta elämää ja hehkua tutunomaisille kalevalaisille aiheille ja osaltaan säilyttää tuleville sukupolville laatokankarjalaisen murteen kielellistä rikkautta(…).

Tiedetään, että vanhuudessa hän omistautui tarinoimiseen enemmän kuin aikaisemmin. Hänen tarinansa kuuluivat kahteen pääryhmään: metsästysmuistoihin ja satuihin. Viimemainituista tunnetuimmat ovat satu viisaasta Iljasta ja meren neitisestä ja satu Oleksei Boozeista (Aleksios Jumalanmiehestä). Jos nuo tarinat olisi aikoinaan kirjoitettu järjestelmällisesti muistiin, niistä olisi muodostunut melkoinen nide(…). Hänen komeimmat runonsa ovat kuitenkin loitsunluonteiset metsämiehen virret, joita häneltä on saatu talteen huomattavasti runsaammin kuin esimerkiksi Mysysvaaran Pedriltä(…). Jehkin Iivanan runomahti ei rajoitu loitsuihin (Hainari). Hänen runojaan olivat mm.: Maailman luominen, Väinämöisen ja Joukahaisen yhteenajo, Lemminkäisen sankarillinen matka Väinölän pitoihin, Kullervon sotaan lähtö, Annukan, saaren neidon lunastus: kosintaruno, Laululoin aloitusvirzi, Tautien parantamisloitsu, Lapsenkylvetysloitsu, Mettshämiehen virzi, metsänkävijän loitsu, Peuran virsi, Kateiden torjuminen, Kolme metsästäjän virttä, Karjantyöntöloitsu, Pyssyn manaus ym. (…).

Nämä runot on saatu häneltä talteen runonkerääjien yhteistyön tuloksena. V. 1884 häntä laulattivat Kaarle Krohn ja Hjalmar Basilier. V. 1888 hänen luonana kävi O. Relander. V. 1894 hänet tapasivat O. A. Hainari ja I.K. Inha. V. 1897 häntä laulatti A.A. Borenius. V. 1900 Iivo Härkönen(…). Viimeiseksi Samuli Paulaharju kävi hänen luonaan v. 1907.

Eliel Vartiainen [2, 4] kirjoittaa:

Jehkin Iivanan lämminilmeisiin silmiin herahti liikutuksen kosteus vieraan tuodessa tervehdyksiä kaukaa ”suuresta maailmasta”. Ystäviähän Jehkin Iivanalla olikin kautta Suomen niemen. Missä vain suurempia laulu- ja heimojuhlia vietettiin, siellä tavallisesti nähtiin tämäkin virsikäs ukko laulamassa runoja Kalevalan kansan(…).

Jehkin Iivanan elämänvaiheet olivat samansuuntaisia kuin Shemeikkojen yleensä. Jo ennen suuria nälkävuosia muutti hänen isänsä, tuo mainio metsänkävijä, Jehki, Shemeikasta Muuantoon. Pian Jehkin kuitenkin kuolema yllätti siellä, missä hän paraan elämänsäkin oli viettänyt – kaukana salolla. Shemeikkaan johtavan mestäpolun varrelta hänet tavattiin, hongan tyvelle ikuiseen uneen laskeutuneena, lähellä paikkaa, jossa kerran oli karhun kaatanut. Hänen poikansa jäi edelleen Muuantoon, viljellen pientä tilaa ja asuen pirtissä rukoushuoneen ja kalmiston välillä.

Jehkin Iivana oli hänkin miehuuden ikäänsä saakka ollut intoisa metsänkävijä. Hänen kookas, joustava vartalonsa osoitti vieläkin, mitä miehiä hän aikoinaan oli ollut(…).

Jehkin Iivana oli todellinen taiteilijaluonne. Ulkonaiseltakin käytökseltään norja ja luonteva. Tässäkin Shemeikassa saattoi hetkinään välähtää jotain lumouksellista; kuitenkin hän avomielisessä vilkkaudessaan ja herttaisuudessaan poikkesi useammista muista ”Shemeikan ukoista”. Tunnelmat tempasivat hänet herkästi valtoihinsa. Jos silloin sattui kantele käsille, kuvastuivat sen sävelissä vastaavat mielialat. Kerran hän sattumoisin avasi soitollaan suuren kansallisen kokouksen, jossa oli heimoveljiä aina Vienasta asti. Se oli liikuttava hetki. Kuin salama iski sieluihin, silmät saivat säkenöimään, kyynel monella poskelle vierähti. Shemeikka haltioitui itse ja haltioitti toiset.

Eräs tämän juhlan johtajista kirjoitti muistelmissaan Jehkin Iivana Shemeikasta seuraavan kuvauksen:

”Kun sitten eräänä muistorikkaana yönä kokouksen osanottajat hehkuvien puheitten ja isänmaallisten laulujen valtaamina, miehissä ja naisissa kalevalaista illatsua viettivät, oli Shemeikan herttainen ukko pirteimpänä, herkimpänä henkilönä joukossamme. Muistuu mieleeni tuo juhlallinen hetki, jolloin ”nuori ja vanha” Karjala, Vienan ja Suomen Karjala solmivat keskenään liiton, kun ukko hetken kunniaksi viritti Väinämöisen sorean soiton. Silloin hänen silmänsä innosta säihkyivät, sormet korkeammalle kuin koskaan kielillä kohoilivat ja pää haltioituneesti nytkähteli ja hymy huulilla oli(…). Mutta mieltä kiinnittävimpiä hetkiä(…) oli tuon kokouksen loputtua kahden kesken pienessä sivuhuoneessa istuessamme. Täällä vastatusten pakisimme elämän syntyjä syviä ja ukko ylimmilleen haltioituneena soitteli vuoroin synkkiä, vuoroin iloisia tunnelmiaan. Tällöin sain tuntea, mitenkä syväsyntyinen, viattoman puhdas, herkkä ja tunteellinen, mutta samalla miehekäs ja elämää kokenut taiteilijaluonne Iivana Shemeikka todella on(…).

Jehkin Iivana oli todella mainio juttelija. Puheensa sulava murre, henkevä leikkisä sävy ja miltei runomittainen sujuvaisuus tekivät hänen pakinansa kaksin verroin nautittaviksi(…)".

Runonlaulajia tavannut Heikki Hyppönen [2, 5] kuvailee Jehkin Iivanaa:

Jehkin Iivanan talo oli kylänselällä, Muuantojärveen viettävällä rinteellä. En kumminkaan muista koskaan kuulleeni Iivanan soittavan kannelta kotonaan, mutta hänen naapurissaan - Maksima Kyyrösen talossa - Kyyrönen oli myöskin kanteleensoittaja - kuulin hänen soittavan useinkin kanteleella. Iivana oli hyvin hieno luonne. Ei paljon puhunut, mutta kun puheen alkuun pääsi, niin kertoili mukavasti. Hänellä olikin yhtä ja toista sieltä salolta kerrottavaa, milloin muitakin, puoliksi sadunomaisia tarinoita. Monasti satuin Iivanan kanssa yhteen matkaan Muuannon ja Jalovaaran välisellä taipaleella. Hän oli kova kävelemään, vaikka ontuikin toista jalkaansa.

Teoksessa Viimeiset runonlaulajat [2, 6] kuvataan Iivanaa:

Iivana Shemeikkaa kuvaavat häneen tutustuneet hienotunteiseksi, sydämelliseksi ja tyyneksi; häntä ei nähty harmistuneena, ikävystyneenä tai malttinsa menettäneenä. Liitto-albumissa Iivo Härkönen sanoo häntä mieleltään hilpeäksi ja jalaltaan notkeaksi. Samuli Paulaharju kuvaa häntä herttaiseksi, vaatimattomaksi, vilpittömäksi, ystävälliseksi kanteleen helkyttäjäksi(…). Mutta se ympäristö, kaupunki, jossa Iivana Shemeikka oli alkanut esiintyä, ei kuitenkaan ollut oikea ympäristö peuranhiihtäjälle. Hän vaati ehdottomasti taustakseen Muuannon; hän oli osa luontoa. Kun hän nousi kalalle kello kolme aamulla ja luonnollisena asiana tiedusteli luonaan yöpyvältä tanskalaiselta tohtorilta F. Ohrtilta, lähtisikö tämä hänen seurakseen järvelle – hän ilmensi erämiestä, joka hän oli.

Samuli Paulaharju [2, 7] tapaa Suistamolla vieraillessaan Jehkin Iivanan:

Ensimmäiseksi tietysti Jehkin Iivanaa tapaamaan. Ei ole Iivana kotona, on kahdeksan virstan päässä Suurenjärven kylässä veneen veistännässä. Mitäs muuta kuin sinne matkaamaan. On siinä jo taas osoittelemista, yrittäessä synkän metsän läpi Suurenjärven kylään. Matkalla monet ”rigiet”, suot ja salot, lehdot ja ahot ja monet syrjäpolut, joista mikä minnekin vie, Kuikkaan ja muuhun. Pitkältäkin matka jo tuntuu… Mutta tulee viimein niitty, tulee toinen, tulee lehto, siinä veräjä ja kohta talokin pilkahtaa puiden välistä. Kolme taloa on kylässä. Takimmaisessa, Petrin talossa Iivana työskentelee. Niityllä talon luona puuhailee talonväki, poutapäivä kun on, niin ahkerassa heinänkorjuussa häärivät.

Riihi on Iivanan työpajana. Siellä hän paraillaan veneenkaaria kiinnittelee. Pyydän ukkoa heittämään venetyönsä täksi iltapäiväksi ja käymään kerallani pakinoimaan. Valmis on, jahka ensin saan kaaren kiinnitetyksi. Käydään nokiseen pirttiin, pirtti on ”seämeh”, eli ”kodih lämpeevä”, joka ”savuh kodih antah, ei lähetäh pihal”. Hupaisasti vierähtää ilta, puhetta riittää aina hämäriin saakka. Kyllästymättä kuuntelee salolainen sujuvaa, notkeaa, sanarikasta, kuvarikasta kieltä.

Mutta eipä ole sijaa pirtissä yötä olla. Suuri talonväki tarvitsee makuutiloikseen koko sillan. Riiheen, lehdille ja heinille ovat Iivanalle ja minulle laittaneet makuutilan. Sielläkin vielä puhetta riittää. Kulettaa Iivana minut karhumailleen, pyyntiretkilleen, salosaunoihin, kahdelle patsaalle rakennetuille riista-aitoille. Sanelee runojaankin ja puhelee, miten siinä ja siinä kohdassa runo sujuu niin kauniisti. Kertoo vanhasta lauluveikostaan, Mysysvaaran Pedristä(…). - Kaiholla, ikävällä jätän aamulla Iivanan. Herttaisen muiston hän mieleen jättää, vaatimaton, vilpitön, ystävällinen kanteleen helkyttäjä, runojen laulaja.

I.K. Inha [2, 8] kertoo matkastaan Tolvajärvelle Jehkin Iivanan kanssa. Siellä heidän on määrä tavata uudelleen myös toista tietä kulkeva Pedri Shemeikka. Hienon matkakuvauksen saattelemana he lähestyvät Tolvajärveä…

Vornasten talo Tolvajärvellä oli matkamme määränä. Siinä asuivat vanhain Vornasten, kuulujen hiihtäjien ja metsämiesten pojat, hyviä hiihtäjiä ja pedon surmia hekin järjestään. Meitä viehätti maine, joka liittyi tämän talon asujiin ja heidän moniin urotöihinsä, ja Vornaset puolestaan ottivat meitä vastaan kuin parhaita ystäviään ainakin, sillä monta kertaa oli retkikuntamme johtaja ollut heille avullisena, muun muuassa auttanut heitä perimään valtiolta pari tuhatta markkaa tapporahoja etäällä Länsi-Suomessa kaadetuista pedoista, joita rahoja he tuskin olisivat muuten saaneet. Siellä oli jo vanha Pedrikin meitä vastassa. Tuskin olimme taloon tulleet ja tervehdykset laatineet, jo oli teevesi tulella ja naiset kiireimmässä piiraan leivonnassa. Kylyyn kannettiin puita ja vettä ja savu alkoi tupruta ilmoille. Miehet kesken työkiirettään jättivät vuoron takaa yhden kotosalle seuraa pitämään, kunnes illalla ennättäisivät kaikki olla seuranamme.

Tämä Karjalan mallinen talo oli vanhimpia, mitä tiedettiin näillä seuduin olevan. Se oli jykevistä hongista rakennettu, korkeaseinäinen, mutta pieniakkunainen, oven edustalla vielä korkeaportainen, leikkauksin kirjailtu eteinen, joka näissä taloissa ennen oli yleinen. Harjasta ulkoni leikattu kurkihirsi, päätyä koristivat leveät räystäslaudat kirjosyrjineen, haarukkapäineen. Pienet akkunat olivat korkealla maasta, koska asuinpirtin alla on karsina(…). Tämä linnamainen rakennusmallikin muistuttaa entisiä vainoaikoja. Epäilemättä oli tämmöistä taloa helpompi puolustaa ja varjella talon tavaroita akkunattomassa karsinassa(…). Saman katon alla olivat kaikki ulkohuoneetkin, navetat, navetan päällä tilava heinäsaraja ja muut säilytyshuoneet. Pirtin permanto oli jykevistä mastohirrenpuolikkaista veistetty, mutta niin kulunut, että se toisin paikoin oli syvillä kuopilla. Pöydät, huonekalut, kaikki oli seudun vanhinta mallia. Ja johtaja ilmoitti, että Vornasten pirtti olikin vanhanaikaisin, mitä hän oli matkoillaan tavannut.

Vieraita kestittiin maakunnan parhaaseen laatuun. Naisten käsistä valmistuivat hämmästyttävän nopeaan kaikenlaiset piirakat, sultsinat, kalinaiset, kalakukot ja mitä lienevätkään nimeltä olleet kaikki nuo Karjalan herkut. Eikä sillä hyvä, että niitä maisteltiin, kaikkia oli myös syötävä, syötävä vankasti(…). Retkemme johtaja kaiveli laukustaan loppumattomat varastot teetä, sokeria, kahvia, uistimia, onkia, jos mitä tuliaisia, ja jakeli niitä talon väelle niittäen kaunopuheliaat kiitokset palkaksi. Illalla keräytyi kylästä muitakin miehiä, ja taas olimme vilkkaan väenkokouksen keskustana. Järjestettiin sitten pihalla runolaulanto. Ukko Pedri aloitti laulunsa ja Iivana Shemeikka asetettiin hänelle säestäjäksi, vaikka täällä enää tuskin on tapa tällä tavalla runoja laulaa. Ympärillä heleäpukuinen rahvas, vanha vieraanmallinen talo ja laulanto jättivät mieleen unohtumattoman vaikutuksen. Auringonlaskukin sattui juuri punaamaan Pedrin kasvot viimeisellä rusotuksellaan, ikään kuin mieleen teroittaakseen, että tämä oli kuolevan sankariajan viimeisiä edustajia, viimeinen runonlaulaja, runon iltarusko. Jylhemmille kasvoille se ei olisi voinut tätä leimaa painaa.

Kertomus jatkuu viehättävällä kuvauksella ja myös kuvataan metsänvartija Jyrki Vornasen kohtaaminen. Myös Hilppä Vornanen liittyy tämän matkan kohtaamisiin.

Jehkin Iivanan kanteleen soittoa Inha kuvaa toisessa luvussa seuraavasti:

"Pyysimme Shemeikkaa jatkamaan soittoaan. Hän kantoi kanteleen pöydälle, jotta se paremmin kaikuisi. Sormin Iivana soitti, kielin kandelvo pagisi(...). Kieliä siinä ei ollut monta, mutta sitä ihmeellisempää oli, miten rikkaita, eloisia, monikäänteisiä säveliä soittaja osasi niistä esiin loihtia. Tuntui siltä, kuin olisi polvi polvensa perästä miettinyt, kuinka paljon viidellä kielellä voi aikaan saada, ja ikäänkuin näissä sävelissä olisi sisältynyt kaikki nuo kuluneitten polvien opit. Nuo sävelet olivat yksinkertaisuudessaan nerokkaita. Ne eivät olleet mitään tuttuja, jokapäiväisiä säveleitä, vaan ikivanhoja, kanteleen itsensä ajan varressa runoilemia ilohelkytyksiä, jotka ainoastaan sillä itsellään soitettuina ja tässä vanhanaikaisessa ympäristössä, parrakkaan ikämiehen esittäessä, saivat oikean sisällyksenä ja kauneutensa.

Rattoisa mieliala vallitsi pirtissä Shemeikan soitellessa, kahvin tuoksuessa kupeissa, talvisen huomisen hitaasti sarastaessa, seestyneen taivaankannen värittyessä, ja omenenkarvaisen, kultaisen aamun valuessa lumisen salon takaa taivaalle ja peltojen sinivarjoiselle hangelle." [8]

SKVR VII1 [9]

18 c. Suistamo. Bor. III A, s. 301. 7/6 97.

Muuanto. Iivana Jehkinpoika Shemeikka. Iivana Shemeikka, yleisesti tunnettu nimellä "Jehkin Iivana", syntyi 21/8 1843 Shemeikassa, jossa kasvoi kaksikymmenvuotiaaksi, jolloin isänsä mukana muutti Muuantoon, missä eli loppuikänsä. Isä, Jehki, oli suuri karhunkaataja, oikea rajakarjalaisen metsämiehen perikuva. Nuorempana kaasi Iivanakin kosolta peuroja ja karhuja, mutta myöhemmin vaikeutti eräretkiä nuorena sattunut jalan loukkautuminen, joka saattoi miehen ontumaan. Oli taitava veneentekijä. Jehkin Iivana oli vanhan runolaulun ja kanteleensoiton harras viljelijä. Esiintyi kanteleensoittajana laulujuhlilla m.m. Sortavalassa kahdesti sekä Helsingissä. Otti osaa Onoilan kiertueisiin v:sta 1906, hankkien miellyttävällä ja herttaisella olemuksellaan kaikkialla itselleen ystäviä. Mutta Iivana oli myös etevä sadunkertoja; hänen kansanomaisen vilkasta, leikkisää puhetapaansa kaikki, jotka joutuivat kuulemaan hänen kontiojuttujaan, suuresti kiittävät. Ja merkillistä, hän on osottanut täysin ymmärtäneensä uuden ajan vaatimuksetkin. "Vienan-Karjalaisten Liiton" perustavaan kokoukseen tammik. 1907 kutsuttuna oli ukko kanteleineen herkimpiä ja keskeisimpiä vieraita, juhlatunnelman ylin kohottaja, ja kun hänen kotikyläänsä kansakoulua rakennettiin, hän antoi mahtavan kotikuusensa sen kurkihirreksi. Iivana oli miehekäs, mutta samalla vanhaa laulajasukua edustava runoilijasielu, kanteleensoittaja ja sadunkertoja. Nukkui kuolon uneen Helsingissä maaliskuun 2:na v. 1911 ja on haudattu Muuannon hautausmaalle, jonne Karjalan Sivistysseura 30/6 1927 hänelle pystytti hautapatsaan (Karjalan kirja II, s. 322, Vartiainen "Shemeikka", s. 81 ja seur.; Toukomies 1927, n:t 8-9). Runonsa sanoi Iivana oppineensa, minkä keltäkin, enimmät sedältään Juakoin Pedriltä ja Ontto Hamppiselta; Ondreilta ja Mysysvaaran Pedriltä myös (E. Vartiainen, "Shemeikka" ja "Metsämiehen muistelmia"; I. Härkönen, "Runon hirveä hiihtämässä"; Alpo Sailo, Matkakertomus 1/12 09 y. m.).

"Moan luomises."
Lappalaiń on poika (1) laiha Pidigö (2) viikoista on (3) vihoago, Peäll' on v[anha]n Väinämözen (4), Ainab on ambuo kägeze; 5 Keäjetpä (5) kieldi(n) ambumassa (6), Sormetpa (7) suonized ebäsi: "Elä sin' ammu V[%C3%A4in%C3%A4]möistä, Laulutpa (8) moalla langiaabi, Ilotpa (9) moallago lopehe, 10 Laulut on moalla(go) (10) loadužemmat, Ilot (11) moall one paremmat." Varsin ambu(go) (12), ei varannut, Toki (13) ambu, ei totellut. Vuolipa piiliä pinohe, 15 Kolmeba särvistä kogohe Kogonaista (14) on vuotta kolme. Rujoba piiliä pideli, Rambaba jousta jouvutteli, Ambub on perisogia (15) 20 Ambuba päivän pohjolahe, Toisen (16) suurehe suvehe, Ambuba peänä 3:ndena, [Ambu]ba kohti koilizehe (17), Joba ambu (18) V[%C3%A4in%C3%A4m]özen (19) 25 Oigiah on olgopeähe (20), Vazameh (21) on (22) kainalohe, Läbibä luin, läbi lihojen, [L%C3%A4bib%C3%A4] lämbimien lihojen. Tuossaba suistu suil (23) lumehe (24), 30 Suil (25) lumehe on (26), päin vidihe (27), Keändybä kämmenim merehe. Tuolaba (28) kubli vuotta kuuzi, Seuruba (29) seittšemen kezäistä Sembon kuusissa hagona, 35 Pedäjiss (30) on (31) kubluksena. Tuo kazvo soria soari Selväll' on meren selällä, Lagiall on lainehella, Vanhan Väinöm polvem peähe. 40 Sotkaba lindu, suora lindu Lendelööbi (32), liidelööbi, Ettšiibi pezän (33) t'ilaista. Jo löyzi p[ez%C3%A4]n t'ilazen V[anha]n Väinön polvem (34) peähe; 45 Valoba vaskizen pezäzen, Muniba kuldazen munazen Tuoh one (35) soriah soareh; Haudeloobi(ba), keändeloobi Vanhan Väinön polven peässä. (36) 50 Järskähytti (37) jäzendähe, Lekahutti (38) polvuttahe, Pezäbä vaskińi (39) paloiksi, Munaba kuldańi muruiksi, Seittšemiksi (40) siemeńiksi. 55 Mi munass' (41) alista kuorda, Aliziks (42) on moa-emiksi; Mi munass' (41) ylistä kuorda, Yliziksi (43) on taivoziksi (44); Mi m[una]ss on valgiaista, 60 Nebon päiväks (45) taivozella; Mi m[unassa] ruskiaista, Nebon kuuksi (46) taivozella; Mi m[unass] on kirjavaista, Neb on taivozen tähiksi; 65 Mi m[unass] on mustukaista, Neb on pilviks taivozella.

1. 1 poi|g|a : poika.
2. 2 yl. [Pidi]ba.
3. 3 viikoista vihoago : v. *on* v.
4. 4 Väinämö|is|en : Väinämözen; z alleviivattu.
5. 5 Keäjet : Keäjetpä.
6. 6 ss alleviivattu.
7. 7 Sormet : Sormetpa.
8. 8 yl. [Laulut]i.
9. 9 yl. [Ilot]i.
10. 10 m|a|alla : moalla|go|.
11. 11 yl. [Ilot]i.
12. 12 yl. [ambu]n.
13. 13 yl. [Toki]han.
14. 14 Kogonaista *on* vuotta : K.s.v.
15. 15 p alleviivattu.
16. 16 yl. [Toisen]ba.
17. 17 l ja z alleviivatut.
18. 18 al. [Joba] on [ambu].
19. 19 z alleviivattu.
20. 20 Toisen tavun o alleviivattu.
21. 21 z ja a alleviivatut.
22. 22 Vazameh kailohe : V. *on* kainalohe.
23. 23 Tuossaba sui|n| : T. *suistu* suil.
24. 24 lu|mu|mehe : l.
25. 25 Sui|n| : Suil.
26. 26 lumeh *on* : l.o.
27. 27 vidih|i| : vidihe.
28. 28 l alleviivattu.
29. 29 ruba alleviivattu.
30. 30 i alleviivattu.
31. 31 Pedäjiss|ä| : Pedäjiss *on*.
32. 32 öö alleviivattu.
33. 33 pe|s|än : pezän.
34. 34 m alleviivattu.
35. 35 on|on| : one.
36. 36 peä|hä| : peässä.
37. 37 yl. [J%C3%A4rsk%C3%A4hytti]bon.
38. 38 yl. [Lekahutti]ba.
39. 39 i alleviivattu.
40. 40 Seittemiksi: Seitt̮semiksi.
41. 41 munass|a| : munass'.
42. 42 Toisen tavun i alleviivattu.
43. 43 z alleviivattu.
44. 44 Yliziksi taivoziksi : Y. *on* t.
45. 45 yl. Päiväzeksi.
46. 46 yl. Kuudamaks on.

    ---

Viitteet:

• [1] Wikipedia: Jehkin Iivana. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Jehkin_Iivana]
• [2] Lea Tajakka, kooste.
• [3] Pentti Härkönen: ”Iivana Shemeikka” teoksessa (toim.) Jaakko Paavolainen: Karjalainen elämäkerrasto, 1961.
• [4] Eliel Vartiainen: Shemeikka, 1923.
• [5] Heikki Hyppönen: "Runonlaulajia, joita olen tavannut"/ Nuori Karjala, n:o 2, Helmikuu, 1950.
• [6] Martti Haavio: "Peurakeihäs ja kannel” teoksessa Martti Haavio: Viimeiset runonlaulajat, 1948.
• [7] Samuli Paulaharju: Matkakuvia Karjalan kankailta 1907, 1981.
• [8] I.K. Inha: Suomen maisemia, 1925.
• [9] Suomen Kansan Vanhat Runot (SKVR) VII1.

  ---

Lisätietoja - More information - Больше информации:

• Suistamon paikkakuntaprojekti
• Suistamon Muuannon kyläprojekti
• Jehkin Iivanasta löytyy tietoa mm. kirjasta Kizavirzi (Arja Kastinen - Rauno Nieminen - Anna-Liisa Tenhunen, Temps Oy 2013).
• Uusi Kuvalehti no 13, 15.07.1900. [http://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/889134?term=Shem...]
• Museovirasto: Juhlilla esiintyneet rajakarjalaiset kanteleensoittajat, runonlaulajat ja itkijät. [http://suomenmuseotonline.fi/fi/kohde/Museoviraston+kuva-arkisto/48...]
• Museovirasto: Runonlaulajia esiintymässä. [http://suomenmuseotonline.fi/fi/kohde/Museoviraston+kuva-arkisto/48...]

  ---

  
  

Tämä profiili oli Karjalan 90. viikkoprofiili (27.08.2017-02.09.2017).