Knight of the Mannerheim Cross Tuomas Gerdt

Konttoripäällikkö. Lappeenranta.

Mannerheim-ristin ritari nro 95.

Syntyisin: Heinävesi.

Syntymä / Birth / Рождение:

Kaiho Tuomas Albin Gerdt syntyi Heinävedellä 28.05.1922.

Avioliitto / Marriage / Брак:

Tuomas Gerdt avioitui Lea Kososen kanssa 09.06.1946.

Kuolema / Death / Смерт:

Tuomas Gerdt kuoli Oulunkylän kuntoutuskeskuksessa Helsingissä 01.11.2020.

Elämäkerta / Biography / Биография:

Kaiho Tuomas Albin Gerdt syntyi Heinävedellä 28.05.1922. Perhe muutti isän poliisin työn perässä Rantasalmelle 1930-luvun alussa.

Suojeluskunta

Gerdt liittyi suojeluskuntaan vuonnan 1934 kaksitoistavuotiaana, sillä suojeluskuntapoikiin saattoi tuossa iässä liittyä vanhempien suostumuksella. Isänmaalliselta perheeltä ei tarvinnut suostumusta käskemällä vaatia. Yksi vaan ei ainoa syy suojeluskuntaan liittymiselle oli mahdollisuus aktiiviseen urheiluharrastukseen: Gerdt peli muun muassa pesäpalloa, joka on Tahko Pihkalan suojeluskuntien urheilu- ja sotilaskoulutusohjelmaa varten kehittämä koko kansan joukkuepeli. [1, 2]

Talvisodan aikana 17-vuotias Gerdt palveli Rantasalmen suojeluskunnassa. Omasta mielestään etulinjassa palveleminen olisi ollut velvollisuus. Se antoi Gerdtin osalta kuitenkin odottaa vielä. Vartiointi-, evakuointi- ja evakkojen opastamistehtävät tulivat kolmen kuukauden kuluessa Gerdtille tutuiksi kuten sankarihautajaisten järjestelytehtävätkin. Se kaikki valmensi nuorta suojeluskuntalaista tulevaa varten. Puolustuslaitoksen alainen suojeluskuntajärjestö vastasi suuresta osasta maan puolustuskyvyn ja erityisesti sotilasosaamisen ylläpidosta. [1, 2]

Varusmiespalvelukseen Gerdt astui alkuvuonna 1940. Hän kävi sen Mikkelissä, polkupöyräprikaatissa. Sotilaallinen ja urheilullinen Gerdt suoritti myös aliupseerikurssin. Reserviin Gerdt kotiutui välirauhan juhannuksena 1940, ja hän jatkoi vuonna 1938 aloittamaansa opiskelua Mikkelin kauppakoulussa, kuten myös palvelustaan suojeluskunnassa. [1, 2]

Valmistumisen jälkeen koulu järjesti hänelle työpaikan Schauman-yhtiön Savonlinnan vaneritehtaalle. Sodan jälkeen työ Schaumanilla jatkui raskaissa sotakorvaustoimituksissa. [3, 2]

Tulikaste ja haavoittuminen

Jatkosotaan Gerdt lähti korpraalin arvoisena komppanianpäällikön taistelulähettinä toiseen divisioonaan (2.D) kuuluneessa jalkaväkirykmentti 28:ssa. Hyökkäykseen lähtö koitti 30.6.1941. Yksikkö ylitti Suomen ja Neuvostoliiton välisen rajan Parikkalan liepeillä illalla vailla taistelukosketusta. Aamuyöstä sekin syntyi, ja hyökkäys hidastui. Seuraavana iltapäivänä Gerdt haavoittui pään oikealle sivulle ilmeisesti edempänä käydystä taistelusta lentäneestä harhaluodista, ja hänen matkansa kenttäsairaalaan alkoi. [1, 2]

Hoito- ja toipilaskauden kuluessa Gerdt ylennettiin alikersantiksi 15.7.1941. Rintamalle hän palasi jo elokuussa mutta ei enäää entiseen yksikköönsä. Nyt hänet sijoitettiin jalkaväkirykmentti 7:n III pataljoonan neljänteen eli konekiväärikomppaniaan sen päällikön luutnantti Caj Tofferin taistelulähettialiupseeriksi. Rykmentti kuului niin ikään 2. divisioonaan, joka oli saanut tehtäväksi hyökätä Parikkalan alueelta Lahdenpohjan-Miinalan tielle ja siitä Laatokan rannalle. [1, 2]

Metsän nopein

Hyökkäyksessä konekiväärikomppanian päällikkö lähetti Gerdtin erään konekiväärijoukkueen lähetiksi. Hänen tuli pitää yhteyttä joukkueen ja ykköskomppanian välillä, jolle kyseinen joukkue oli alistettu. Ilmoittautuessan 1. komppanian päällikölle oli komppanian hyökkäys jumiutunut erään aukean laitaan. Hyökkäystä piti jatkaa puna-armeijan tulen alla olevan aukean läpi. Komppanian päällikkö käski Gerdtin hakea taaemmaksi sijoitettu konekiväärijoukkue tukemaan. Mutta Gerdtin mielestä aukea voitiin ylittää röyhkeällä hyökkäyksellä. Komppanian päällikön ja taistelulähettialiupseerin pikainen keskustelu päättyi päällikön sanoihin: "Alikersantti näyttää esimerkkiä. Jos kaikki menee hyvin, me tulemme perästä." [1, 2]

Ei ihan johtamismenetelmien kannalta katsottuna malliesimerkki, mutta toisaalta se osoitti molemmilta miehiltä kykyä toimia tilanteen mukaisesti ja joustavasti - ja se onnistui. Gerdt ryntäsi mutkitellen aukean yli luotien vinkuessa korvissa ja kranaattien räjähdellessä ympärillä. Komppania seurasi ja otti haltuun aukean toisella puolella olleen metsänlaidan. Mutta nyt komppania jäi uudestaan jumiin: vastapuoli ampui sitä kahdesta suunnasta. Gerdt juoksi uudestaan tulen alla olevan aukean ylitse selustan suuntaan toimittamaan tykistölle tulikomentoa. Metsän nopeimman temppu ei olisi onnistunut ilman hyviä hoksottimia ja suojeluskunnissa hankittua rautaista kuntoa. Patteriston tuli-iskun seurauksena tilanne laukesi ja hyökkäys saattoi jatkua. [1, 2]

Laatokan luoteisrannikon taistelun jälkeen JR7 siirrettiin Karjalankannakselle. Rykmentti hyökkäsi Kivennavan ja Siiranmäen kautta Rajajoelle ja vielä hieman siitä eteenpäin. Hyökkäys pysähtyi syyskuun alussa noin 50 kilometriä Leningradista pohjoiseen. Alkoi kaksi ja puoli vuotta kestänyt asemasota. [1, 2]

Ohta

JR7:n vastuualuetta kutsuttiin Ohdan lohkoksi. Nimi oli tullut Ohdan aukeista, joiden liepeille hyökkäys oli syyskuussa pysähtynyt. Alueelle syntyi Ohdan kaupungiksi kutsuttu tukikohta, joka muodostui taisteluhaudoista, miehistökorsuista, komentopaikoista sekä huolto- ja viihdytysrakennuksista. OOhdan noin 12 km leveällä lohkolla oli toistakymmentä kenttälinnoitettua tukikohtaa. Lohkon etäläosan tärkein tukikohta oli noin parin hehtaarin kokoinen Sevastopol. Puna-armeijan jalkaväki ryömi aamuyöllä 20.7.1942 pimeän turvin Sevastopolin edustalle ja leikkasi piikkilankaesteeseen aukkoja. Kello 6.30 alkoi Neuvostoliiton tykistötuli, jonka tuella vihollisen jalkaväki iski. Ensimmäisenä hyökkäyksen vastaanottanut suomalainen jalkaväkijoukkue joutui väistymään, ja osa tukikohtaa jäi puna-armeijan haltuun. Piti iskeä takaisin. [1, 2]

Alikersantti Gerdt ilmoittautui vapaaehtoisena vastaiskujoukkoon, johon kuului yksi jalkaväkijoukkua ja tukikohdan menetettyä osaa aluksi puolustaneen joukkueen rippeet. Ensimmäinen, hieman kello yhdeksän jälkeen alkanut vastaisku ei päässyt juuri lähtöasemaa edemmäksi. III pataljoonan komentaja majuri Koponen määräsi seuraavan vastahyökkäyksen alkamaan kello 11.10. Tätä edelsi kymmenen minuutin tykistövalmistelu. Nyt vastaiskuosasto pääsi lähitaisteluun. Rytäkässä Gerdt otti viisi vihollista sotavangeiksi uhkaamalla heitä konepistoolilla, jonka lipas oli tyhjä. [1, 2]

Suomalaiset valtasivat menetetyt asemat takaisin, mutta neuvostojoukot hyökkäsivät illalla kahdesti uudelleen ja saivat jälleen osan Sevastopolia haltuunsa. Suomalaisten uusi vastaisku seurasi puoli tuntia ennen puoltayötä, jälleen tykistön tuella. Nyt vastaiskun johtajana oli konekiväärikomppanian päällikkö, jo kapteeniksi ylennyt Toffer. Puolenyön maissa taisteltiin jälleen. Tuoksinassa Gerdt havaitsi kapteeni Tofferin makaavan verissään tykistötulen myllertämässä maassa. Gerdt nappasi itseään kookkaamman päällikkönsä kantoon ja juoksi haavoittunut hartioillaan taakse. Jätettyään tämän lääkintähenkilöstölle palasi Gerdt taisteluun. Kapteeni Toffer menehtyi haavoihinsa joukkosidontapaikalla. Ei kovinkaan kauaa sen jälkeen haavoittui alikersantti Gerdt tykistötulessa selkään ja kasvoihin. Taistelulähettialiupseerin matka sotasairaalaan alkoi. Gerdtiä hoidettiin Tilkassa, Helsingissä. Kersantiksi hänet ylennettiin 4.8. [1, 2]

Ritari

Ylipäällikkö, marsalkka Mannerheim nimitti 8.9. Gerdtin marsalkan nimeä kantavan ristin ritariksi numero 95. Gerdt sai kuulla tästä sotasairaalassa radiouutisista. Nimittämisperustelut oli kirjoitettu seuraavasti: [4, 1, 2]

Alikers. Gerdt on sodan alkuvaiheista alkaen erikoisesti kunnostautunut taistelulähettitehtävissä, joutuen pitämään yhteyttä eri komentoportaitten välillä erittäin vaikeissa olosuhteissa. Paitsi rohkeutta vaatii tällainen työskentely nopeita itsenäisiä ratkaisuja ja aika annoksen synnynnäistä neuvokkuutta. Kerran vihollisen onnistuessa yllättämään komppanian, johon alikers. Gerdt kuului, haki hän itsenäisesti toimien tykistön apua. Tällöin joutui hän muun muassa ylittämään erään maastokohdan, jota vihollinen tulitti kymmenellä konekiväärillä ja yli kymmenellä pikakiväärillä ja konepistoolilla keskittäen samaan maastokohtaan yhtäjaksoisesti raskaitten kranaatinheittimien tulen. Tällä teollaan alikers. Gerdt pelasti komppaniansa suurilta tappioilta. Monissa muissa kiperissä tilanteissa on hän kylmäverisesti ja itseään säästämättä suorittanut tekoja, jonka arvon tuntee vain sellainen, joka on joutunut johtamaan joukkoa tilanteessa, milloin kaikki muut yhteydet ovat poikki ja milloin vain miehinen kunto ja urhoollisuus voivat toimittaa perille annetut käskyt ja ilmoitukset. 20-21.7.-42 Kannaksella käydyn taistelun aikana ilmoittautui alkers. Gerdt vapaaehtoisena vastaiskua tekemään määrättyyn osastoon. Ensimmäisenä miehenä syöksyi hän eteenpäin tuhoten konepistoolillaan ja käsikranaateilla kymmeniä ryssiä pyrkien aina pahimpaan ja ratkaisevimpaan paikkaan. Vihollisen erittäin ankarasta tulesta välittämättä kantoi hän kuolettavasti haavoittuneen kapteeni Tofferin suojaan jatkaen sitten taistelua reippaana ja rohkeana aina haavoittumiseensa saakka. Hänen esikuvansa vaikutti suuresti viimeisen vastaiskun onnistumiseen. [1, 2]

Upseeriksi

Heinäkuusta joulukuuhun 1943 Gerdt oli oppilaana Upseerikoulussa kurssilla 57. Kun Gerdt oli suorittanut tutkinnon jalkaväkilinjalla, jäi hän upseerikokelaana seuraavalle upseerikurssille apukouluttajaksi. Tässäkin tehtävässä Gerdt osoittautui oivalliseksi sotilaaksi. Niinisalon koulutuskeskuksen sota-ajan todellisuudessa saatiin pian nähdä, että Gerdtiä ei oltu suotta lähetetty upseerioppiin. Hänen johtajaominaisuutensa olivat yksinkertaisesti loistavat. Vänrikiksi Gerdt ylennettiin karkauspäivänä 1944. Palveluspaikkana pysyi edelleen Upseerikoulu. Kun upseerikurssi 58 päättyi, vänrikki Gerdt palasi entiseen rykmenttiinsä. Ei kuitenkaan enää III pataljoonaan eikä taistelulähetiksi. Hänet sijoitettiin JR7:n johdossa olleeseen erillisen pataljoona 12:n jääkärijoukkueen johtajaksi. [1, 2]

Kesä 1944

Kun Neuvostoliiton suurhyökkäys alkoi 9.6.1944, oli Gerdt menossa normaalille vuorolomalle. Kouvolassa sotapoliisit käännyttivät hänet ja muut lomamatkalaiset takaisin: lomat oli peruutettu. JR7 oli puna-armeijan läpimurron jälkeen tullut taaksepäin ja piti nyt uusia, enemmän tai vähemmän keskeneräisiä osin kantalinnoitettuja puolustusasemia Siiranmäessä. Kesäkuun 14. päivän neuvostohyökkäys teki JR7:n ja naapurirykmentti JR49:n saumakohtaan pienehkön läpimurron Siiranmäen Ahijärvellä. Oli vastaiskun aika. JR7:n iskuryhmä hyökkäisi lännestä, JR49 idästä. Näin kurottaisiin läpimurtokohta umpeen. Suomalaiset yrittivät talvisodan taktiikkaa vastustajaa vastaan, joka oli oppinut talvisodan jälkeen paljon. JR7:n iskuosastoa johti vänrikki Gerdt. Kun hän oli saanut tehtävän, rykmentin komentaja, everstiluutnantti Adolf Ehrnrooth, tuleva ritari itsekin, rohkaisi ritarivänrikkiänsä: "Kyllä se siitä menee. Nyt ovat pelissä äärimmäiset korkeat arvot. Kysymyksessä on koko rintamalohkon ja sitä kautta välillisesti koko maan kohtalo." [1, 2]

Vastaisku alkoi. Gerdt hyökkäsi tapansa mukaan joukkonsa kärjessä. Jostain ilmestyi panssarivaunu. Oma panssarikauhumies ampui sen tuleen. Pari muuta punapanssaria vetäytyi nähtyään toveriensa kohtalon. Päädyttiin lähitaisteluun neuvostojalkaväkeä vastaan. Gerdt nappasi ilmass lentävän vihollisen käsikranaatin ja paiskasi sen takaisin. Jääkärijoukkueen miehet hyökkäsivät taisteluhautoja pitkin väistellen piikkilankoja ja särkyneitä puurakenteita. Etenevää Gerdtiä vastaan tuli kasa puna-armeijan kaatuneita. Yksi "kaatuneista" nappasi konepistoolin ja avasi tulen. Gerdt ja hänen lähettinsä haavoittuivat hetkeä ennen kuin ampuja kaatui lopullisesti. Gerdtin toisesta kädestä olivat jänteet katkenneet. Hän määräsi yhden aliupseereistaan uudeksi joukkueenjohtajaksi ja lähti sitten pataljoonan komentopaikan kautta joukkosidontapaikalle, omin jaloin tällä kertaa. [1, 2]

Heinäkuun alkupuolella Gerdtin vammat olivat parantuneet riittävästi. Lääkäri mainitsi Gerdtille toipumislomasta. "Tuota, herra kapteeni, ajattelin että lähtisin takaisin rintamalle", Gerdt vastasi. Kävi hän lopulti ensin kotonaan, mutta ilmoittautui myöhemmin yksikössään Äyräpäässä, jossa Neuvostoliiton suurhyökkäys Kannaksella laimeni saavutettujen asemien pitämiseksi kuun puolivälissä. Aselevon saavuttua Gerdtin jääkärijoukkue oli Neuvostoliitolle luovutettavalla alueella tarkastamassa, että asukkaat olivat poistuneet ja rakennukset olivat asianmukaisessa kunnossa - nyt ei harjoitettu poltetun maan taktiikkaa kuten vetäydyttäessä sodan aikana. Ensossa joukkueen keskuudessa virisi isänmaallinen henki ja joku alkoi laulaa. Kohta lauluun yhtyivät kaikki. Paikalle ajoi sattumalta kuorma-auto täynnä puna-armeijan sotilaita. Auto pysähtyi jarrut kirskahtaen. Ohjaamosta nousseet kaksi upseeria tervehtivät suomalaisia vetämällä kättä lippaan. Sotilaita kaikki. Omat ja vastustajat. Gerdt kertoi myöhemmin tämän tapauksen olleen eräs hänen tärkeimmistä sotaan liittyneistä kokemuksistaan. [1, 2]

Tuomas Gerdt oli todellinen huippusotilas ja sotasankari, mutta hän ei koskaan sinällään ihannoinut sotaa. Hän totesi, että siellä on erilaisia ihmisiä ja jokaisella on oma katsantokantansa. Hänen katsantokantansa sotaan ja viholliseen oli hyvin inhimillinen, vaikka hän ei epäröinytkään käyttää asettaan ja kranaattia. [5, 2]

Ritari myös rauhassa

Vänrikki Gerdt kotiutui reserviin marraskuussa 1944. Naimisiin hän meni 9.6.1946 suurhyökkäyksen alkamisen kaksivuotispäivänä. Tuomakselle ja vaimo Lealle siunaantui kaksi lasta. Gerdt ylennettiin luutnantiksi 15.7.1955, yliluutnantiksi 14.3.1961 ja kapteeniksi 4.6.1968. Mannerheim-ristin ritarien säätiö perustettiin 8.3.1954. Tuomas Gerdtistä tuli säätiön sihteerin apulainen. Myöhemmin hän toimi säätiön useissa tehtävissä, viimeiseksi puheenjohtajana vuosina 199-2017. [1, 2]

Vaikka Tuomas Gerdt oli ylpeä Mannerheim-ristin ritariudestaan, samaan aikaan kuitenkin kunniamerkki oli vaatimattomalla miehelle välillä hieman kiusallinen. Gerdt kuitenkin ymmärsi, että hän on silti kaikkien veteraanien edustaja ja heidän muistojensa ylläpitäjä. Tämä näkyi esimerkiksi siinä, kun vuodesta 1994 alkaen Mannerheim-ristin ritarit kutsuttiin itseoikeutettuina kunniavieraina vuosittain presidentin itsenäisyyspäivän linnanjuhliin. Presidentti Ahtisaaren ajasta lähtien Gerdt astui aina ensimmäisten vieraiden joukossa linnanjuhliin. Gerdt hoiti sen, vaikkei varmaankaan olisi itse halunnut olla niin näkyvästi esillä. [6, 2]

Tuomaksen realistisuutta ja sodan jälkeistä sovinnollisuutta kuvaa hyvin hänen kommenttinsa ihmettelyille siitä miksi Neuvostoliittoon sodan aikana kuuluneen Ukrainan kansalainen, taiteilija Igor Muslimov sai 2000-luvun alussa tehtäväkseen useiden Marskin ritareiden muotokuvien maalaamisen. Tuomaksen levollisesti esitetty mielipide oli: ”Sodat sodittiin silloin, kun oli niiden aika. Nyt eletään rauhan tilassa eikä minkään maan kansalaisuus saa olla taiteilijalle rasite.” [7, 2]

Ihmisenä ja ystävänä Tuomas oli lempeä, luotettava ja toiset aina huomioon ottava, oli ystävyyden toinen osapuoli hänen ikätoverinsa tai häntä nuoremman sukupolven edustaja. [7, 2]

Rauhan aika

Rauhan palattua Gerdt siirtyi Kaukas-yh­tiön metsäosastolle, jonka konttori oli tuolloin Savonlinnassa. Uuden konttoristin palkkaetuihin kuului motti halkoja kuukaudessa, pilkottuina. Jo vuonna 1950 Gerdtin työpaikka siirtyi kuitenkin Helsinkiin, Kaukaan pääkonttoriin, kauas Kaukaan metsistä ja tehtaista. Syynä oli se, että hänestä tehtiin metsäosaston ”tietokonemies”. Yhtiössä oli näet päätetty ottaa käyttöön IBM:n reikäkortti- eli hollerith-koneet, jotka sijoitettiin Helsingin pääkonttoriin, ja metsäosastosta tuli uuden järjestelmän kokeilu­yksikkö. Gerdtin työtehtävät muuttuivat ja helpottuivat, kun vuonna 1968 aloitti toimintansa Tehdaspuu oy, neljän itäsuomalaisen metsäyhtiön perustama puunhankintayhtiö. Se ryhtyi vastaamaan osakkaittensa puunhankinnasta ja näiden metsien hoidosta. Gerdtistä tuli monissa Tehdaspuuta koskevissa asioissa Kaukaan toimitusjohtajien ja metsäpäälliköiden luottomies. [3, 2]

Urheilu ja kuntoliikunta olivat Gerdtille kaikki kaikessa. Sodan jälkeen hän pelasi pesäpalloa savonlinnalaisissa seuroissa Riento ja Pallokerho. Suunnistuksesta tuli kuitenkin Gerdtin tärkein urheiluharrastus. Hän aloitti Helsingin Tovereissa, mutta siirtyi 1950-luvun lopulla Helsingin Suunnistajiin. [3, 2]

Vaikka Gerdtit joutuivat muuttamaan Savonlinnasta Helsinkiin, kesälomat vietettiin kuitenkin pitkään Savonlinnassa ja Rantasalmella. Lapinsaaresta Pihlajavedellä tuli mieluisa kesälomien viettopaikka. Siellä Gerdt sai viettää huolettomia kesäpäiviä kalas­taen ja soutaen. Ensimmäinen oma kesäpaikka Lohjanjärven rannalla muodostui kuitenkin lyhytaikaiseksi hänen muuttaessaan vaimoineen Lauritsalaan. Uusi kesämökki hankittiin Savitaipaleelta Saimaan rannalta. Siitä muodostui koko perheen yhteinen tapaamispaikka Tuomaala. [3, 2]

Lappeenrannan Lauritsala

Tuomas Gerdt jäi eläkkeelle Kymmene Oy:n metsähallinnon konttoripäällikön tehtävästä vuonna 1987. [1, 2] Töiden ohella hän koko tärkeiksi muun muassa kesämökini Savitaipaleella, seutukunnan liikuntamahdollisuudet ja osallistumisen hirvenmetsästystapahtumiin. Tuomas Gerdtin poika Olli Gerdt kertoo: "isäni suhdetta Lappeenrantaan kuvastaa hyvin se, että hän halusi äitimme kanssa viettää kaupungissa pitkän työuransa jälkeen myös eläkepäivänsä ja tulla haudatuksi paikkakunnalle". Hän jatkaa: "Isäni arkipäivän ympyrät sijaitsivat Lauritsalassa. Se oli kotipaikka, jonka naapurit olivat perheellemme tärkeitä, ja josta oli tietysti myös lyhyt matka työuran aikaisille konttoreille". Lappeenrannan kaupunki suunnittelee, että Lauritsalassa keskeisellä paikalla Lauritsalatalon kaakkoispuolella sijaitseva puistoalue nimetään Tuomas Gerdtin puistoksi. [7, 2]

Viimeisen ritarin lähtö

Viimeiset vajaat kolme vuotta Tuomas Gerdt vietti Oulunkylän kuntoutuskeskuksessa Helsingissä, lähellä pääkaupunkiseudulla asuvia lapsiaan. [3, 2] Viimeinen Mannerheim-ristin ritari, kapteeni Tuomas Gerdt menehtyi 1.11.2020. Hänet haudattiin sotilaallisin kunnianosoituksin Lappeenrannan Lepolan hautausmaalle 28.11.2020 [8, 2]. Viimeisen Mannerheim-ristin ritarin haudalla tuli sadoittain ja sadoittain suomalaisia eri yhteiskuntaluokista ja taustoista. Heitä kaikkia yhdistää arvostus vainajaa sekä hänen sukupolvensa uhrauksia ja perintöä kohtaan. [9, 2]

Muistopuheen pitäneen tasavallan presidentin, Puolustusvoimain ylipäällikön Sauli Niinistön sanoin: Me kiitämme, me kunnioitamme ja me muistamme. [1, 2]

Viitteet:

• [1] Timo Säyrinen: Tuomas Gerdt - viimeinen ritari. Suomen sotilas 1/2021, ss. 34-42.
• [2] Kooste Reijo Savola.
• [3] Olli Gerdt ja Esko Pakkanen: Tuomas Gerdt 1922-2020 - Mannerheim ristin ritari. Muistokirjoitus. Helsingin Sanomat 21.01.2021. [https://www.hs.fi/muistot/art-2000007752030.html] (Viitattu 18.03.2021)
• [4] Mannerheim-ristin ritarit: Gerdt Kaiho Tuomas Albin. [http://www.mannerheim-ristinritarit.fi/ritarit?xmid=17] (Viitattu 18.03.2021)
• [5] Lauri Silvander: Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdt oli huippusotilas, joka ei koskaan ihannoinut sotaa – uroteko rintamalla herättää yhä liikutusta. Ilta-Sanomat 28.11.2020. [https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007644723.html] (Viitattu 18.03.2021)
• [6] Elli Sormunen: Vaneritehtaalla työskenteli vaatimaton mies, jonka sotasaavutuksista ei moni edes tiennyt – autonkuljettaja kertoo matkoistaan Tuomas Gerdtin kanssa. Yle Uutiset 25.11.2020. [https://yle.fi/uutiset/3-11663598] (Viitattu 18.03.2021)
• [7] Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdtin muistokirjoitus: ”Ansaitsee kaikkien suomalaisten kunnioittavat kiitokset”. MTV Uutiset 01.11.2020. [https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mannerheim-ristin-ritari-tuomas...] (Viitattu 18.03.2021)
• [7] Heikki Lehtonen: Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdtille nimikkopuisto kotinurkille Lappeenrannan Lauritsalaan. Yle Uutiset 24.11.2020. [https://yle.fi/uutiset/3-11662824] (Viitattu 18.03.2021)
• [8] Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdtin hautajaiset Lappeenrannassa. Puolustusvoimat. [https://puolustusvoimat.fi/-/1950813/mannerheim-ristin-ritari-tuoma...] (Viitattu 18.03.2021)
• [8] Antti Halonen: Tuomas Gerdt – kiitämme kaikesta ja me muistamme. Ilta-Sanomat 29.11.2020. [https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1e88c9d2-4423-4ea3-a94f-0cacbe5b...] (Viitattu 18.03.2021)

  ---

Lisätietoja - More information - Больше информации:

• Lappeenrannan paikkakuntaprojekti
• Heinäveden paikkakuntaprojekti
• Arkistosta: Sankarin puheenvuoro — Tuomas Gerdtin haastattelu vuodelta 2008. Etelä-Saimaa 28.05.2017. [https://esaimaa.fi/uutiset/lahella/905f49bd-38cf-4bd9-934a-49efd564...] (Viitattu 18.03.2021)
• Ulla Appelsin: Ainoa elossa oleva Marskin ritari Tuomas Gerdt, 97, toivotti Leijonille onnea. Ilta-Sanomat 29.5.2019. [https://www.is.fi/mmkiekko/art-2000006124489.html] (Viitattu 18.03.2021)
• Tuomas Gerdt, won the Mannerheim Cross fighting for Finland against the Soviets – obituary. The Telegraph 27.11.2020. [https://www.telegraph.co.uk/obituaries/2020/11/27/tuomas-gerdt-won-...] (Viitattu 18.03.2021)
• Petri Kivimäki: Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdt haudattiin Lappeenrannassa, presidentti Niinistö: "Me kiitämme, me kunnioitamme ja me muistamme". Yle Uutiset 28.11.2020. [https://yle.fi/uutiset/3-11669156]
• Elli Harju: Koskettavat kuvat: Tuomas Gerdt haudattiin lähiomaisten ja presidentin saattelemana. Iltalehti 28.11.2020. [https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/23192999-4f90-4f7c-aa90-b5adfe1d...] (Viitattu 18.03.2021)
• Tuomas Gerdt - Ritari sodassa ja rauhassa [https://www.permanto.fi/fi/web/alfatv/player/vod?assetId=78318060] (Viitattu 18.03.2021)
• Marskin ritarit Linnassa – ritarit saivat odottaa kutsua Linnan juhliin liki 50 vuotta. YLE Elävä arkisto 07.12.2009. [https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/12/07/marskin-ritarit-linnassa] (Viitattu 18.03.2021)

  ---

Tämä profiili oli Karjalan 247. viikkoprofiili (30.08.2020-05.09.2020).