Ondrei (Andrei) Borissanpoika Vanninen

Talollinen. Pien-Tulola ja Rautalahti, Sortavalan maalaiskunta.

Runonlaulaja.

"Ondrei Borissa"

Syntymä / Birth / Рождение:

Sortavalan ortodoksinen seurakunta, syntyneet v. 1807:
Sortavala Orthodox Parish, Births year 1807:
Сортавала православный приход, метрические книги, рождений 1807 г.:

Nro 55., synt. 12.08.1807, kast. 28.08.1807. Tulolan kylän talonpojan Boris Filippovin poika Andrei. Kummi: Sortavalan pappi Vasilei Lvov.

Sortavalan ortodoksinen seurakunta > Sortavalan ortodoksisen seurakunnan arkisto > Metrikkakirjat > Metrikkakirjat 1795-1819 (I Ca:1) [http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3844976]

Avioliitto / Marriage / Брак:

Andrei Borissanpoika Vanninen avioitui Marfa Pedrintyttären kanssa n.v. 1837.

Kuolema / Death / Смерт:

Andrei Vanninen kuoli Sortavalan maalaiskunnan Rautalahdessa n.v. 1891.

Elämäkerta / Biography / Биография:

Pien-Tulola ja Rautalahti

Ondrei Vanninen, eli Borissan Ondrei syntyi vuonna 1807 Sortavalan maalaiskunnan Tulolansaaren Pien-Tulolan kylässä talonpoika Borissa Filipinpoika Vanniselle ja hänen vaimolleen Sofia Nikolaintyttärelle. [1, 2]

Suku muutti Tulolasta Sortavalan maalaiskunnan Rautalahteen. [3, 2] Ondrei oli kuitenkin rippikirjoissa merkittynä Pien-Tulolaan kuolemaansa saakka ilmeisesti vain kirjauskäytännön takia. [1, 2] Rautalahden kylä sijaitsi lähellä Laatokan rantaa muutamia kilometrejä itäänpäin kauniista Kirjavalahdesta. Kylässä oli 1800-luvun loppupuolella useampia taloja, mutta kolme niistä oli muista erillään, eräässä notkossa, jonka alanteessa juoksi pieni Heinojan joki. Aivan lähellä taloja aukenivat Laatokan aavat ulapat. Nuo kolme mainittua taloa olivat kaikki Vannisen suvun hallussa. [3, 2]

Runonlaulajasuvun "tietäjän koulu"

Ondrei Vanninen on "runottomassa Sortavalassa" yksi Sortavalan tunnetuimmista runonlaulajista. Hän oli myös viimeisimpiä Sortavalan seudulla. Vanhat runot eivät olleet säilyneet kaikkialla Raja-Karjalassa samalla tavalla. Niillä paikoin, joista oli parempia liikenneyhteyksiä muuhun maailmaan, katosivat runot aikaisemmin. Tästä johteun oli runonlaulanta sangen vähäistä Sortavalan pitäjässä (maalaiskunnassa) ja Laatokan rantakylissä jo Elias Lönnrotin liikkuessa runonkeruumatkalla vuonan 1828. [4, 2] Ondrein isä, Borissa Vanninen, oli kuuluisa tietäjä, jolta Ondrei kertoi oppineensa runot. Tulolassa oli Ondrein nuoruudessa ollut useita laulajia, hän kertoi kuulleensa koko yön laulettavia runoja, ”ja aina oli riittänyt verestä”. [5, 6, 7, 2]

Sortavalan seminaarin lehtori Oskar Adolf Forsström (myöhemmin Hainari) kertoo Ondreista, kun hän tapasi Ondrein ollessa 75-vuotias: Ukko Ondrein hiukset olivat hallanharmaat ja hänen leukojaan peitti pitkä, tuuhea parta, sekin harmaa niinkuin hiuksetkin, mutta silmissä loisti vanhuuden hiljainen tyyneys. [8, 2, 7] Ondrei esiintyi julkisesti jo vuonna 1881 Sortavalassa. [9, 2] Forsström kutsui Vannisen esiintymään v. 1882 Sortavalan kaupungin hienostopiireihin. Olavi Räsäsen mukaan siitä sai oikeastaan alkunsa kiinnostus Raja-Karjalan runoperinteen esittäjiin. [10, 7, 2] Forsström kertoo [8, 2, 7]:

Ukko saattaa sinut tupaan, nim. porstuan vasemmalla puolella olevaan vilutupaan, joka on vieraita varten varustettu. Porstuan oikealla puolella olevasta asuintuvasta tulee talon muu väki vierasta tervehtimään. Ukko Ondrei ei olekaan enää talon haltijana; hän on jo aikoja sitten jättänyt talouden hoidon pojalleen ja nauttii vanhoilla päivillään vain eläkettä talosta. Tuttavuus nuoren isännän ja emännän ynnä muun talonväen kanssa on pian tehty. Emäntä kiirehtii asuintupaan koufia vieraalle keittämään ja sinä sillä välin pidät pakinaa miesten kanssa. Tupa, jossa istut, on noita tavallisia tämän puolen talonpoikaistupia. Kaikkialla vallitsee siisteys ja järjestys pienimmästä huonekalusta aina valkoiseksi pestyyn lattiaan asti. Peräseinän oikeanpoulisessa nurkassa riippuu Pyhän Neitsyeen kuva, sillä talonväki ovat kreikkalaisia uskonnoltaan. Hetken kuluttua tulee emäntä sisään koufin kanssa, ja sen juotuasi istut taas pakinoimaan meisten kanssa. Emäntä yhä vaan häärää asuintuvassa, päivällistä valmistellen, sillä kohta on päivällisen aika käsillä. Tunnin päästä on päivällinen valmis, ja oikein herkkuruokaa sinulle pöydässä tarjotaankin. Siinä kišuliemet, tšipaniekat, paistinpiiraat ja muuta hot mihin laatuun hyvänsä. [8, 2, 7]

Kuva Ondrei Vannisen kotitalon pohjapiirros Sortavalan maalaiskunnan Rautalahdesta

Tyytyväisenä nouset päivällispöydästä, ja juteltuasi yhtä toista, koetat sinä vähitellen kääntää puheen vanhoihin runoihin. Yrityksesi onnistuukin täydellisesti. Sana sanasta itää, ja vihdoin pyydät ukko Ondreita runoja laulamaan. Hän suostuukin helposti pyyntöösi, sillä vanhojen runojen muisteleminen on juuri hänen mielitehtävänsä. Hän ihastuu nähdessään, että runoja vielä pidetään arvossa ja että niitä vallat viitsivät kuunnella. Ei aikaakaan, niin viepi runolaulaja sinut mukanaan tuohon utuiseen muinaisuuteen, jossa ylintä herruutta pitää Ukko, ilmojen Jumala, ja jossa vanha Väinämöinen ihastuttaa koko luonnon kanteleensa lumoavilla sävelillä. Hän kertoo sinulle Kuuttaresta ja Päivättärestä, ilman impilöistä, jotka istuvat rusoreunapilvellä, lehon lemmen liepehestä, kultakangasta kutoen, hopeaista helokytellen. Mutta ahoa astuu ahavalla ihmislapsi, nuori neitonen, ja kuulee ihmeellisen pirran piukkeen päänsä päällä. Hän katsahtaa ylös, ja iki iloksi ihastuu impi, nähdessään Luonnotarten kauniita kultakankaita. Nöyrästi pyytää hän Kuuttarelta kultia, Päivättäreltä hopeita, ja silloin kertoo runolaulaja, kuinka [8, 2, 7]
Antoi Kuutar kultiansa,
Päivätär hopeitansa.
Kulkee sitten nuori neitonen
Kukkana kotihin,
Ilona ison pihoille.
Yhä enemmän kiihtyy ukko Ondrei laulaessaan, yhä uusia utukuvia lumoaa hän esiin. Hän lukee sinulle mahtavia loitschulukuja:
Noita syntyjä syviä,
Asioita ainoisia,
Joit' ei laula kaikki lapset,
Ymmärrä yhet urohot,
Tällä inhalla iällä,
Katoavalla kannikalla.
Hän kertoo sinulle satuja Hiiden kansasta ja seudun muinaisista asujaimista, joiden aarrepaikoilla synkässä salossa aarniovalkeat palavat, mutta joita suuritta mahtisanoitta ei saada maanpovesta ylös päivän valkeuteen. [8, 2, 7]

Runonlaulajasuvun "tietäjän koulu"

Ondrei kertoi Forsströmille sukunsa kantaisästä ja miten hänestä tuli tietäjä, ja tämä kokosi tarinan Kuvia Raja-Karjalasta [3] -kirjaan. "Lapilla" tarkoitetaan Lapin pogostoja, eli Aunuksen kuvernementin pohjoisosaa ja Vienan Karjalaa. [3, 2]

Suvun kantaisästä kertovat tarut, että hän oli kuuluisa tietäjä, oppinsa saanut Lapissa, jossa hän oli tietäjän koulua käynyt. Lapissa olo mahtoi olla hyvin rattoisaa, koska kerrotaan Vannisen kokonaista kolme vuotta siellä oleskelleen. Viimein sanotaan tietäjän kuitenkin ikävystyneen aikojaan, oudostuneen elämäänsä Lapin laajoilla tantereilla. Oli jouluaatto ja hänet valtasi vastustamaton halu päästä kotimailleen juhlan viettoon. Mutta matka oli pitkä ja näytti mahdottomalta kotiin pääseminen. Vanninen kutsui kuitenkin kokoon Lapin kyytimiehet ja lupasi parhaan Mustikki-lehmänsä palkaksi sille, joka saattaa hänet entisille elomailleen. Astuu silloin esiin joukosta yksi, joka sanoo kulkevansa kuin teiri. Ei tää hyvä minulle, vastaa Vanninen. Astuu joukosta toinen, kehuu nopeuttaan, sanoo nuolen tavoin lentävänsä, Ei kelpaa sekään. Silloin tarjoutuu kyytimieheksi kolmas lappalainen. Kysyy häneltä Vanninen, tokko tuo äijänkin jatksaa matkaa tehdä ja kuin väleen. Se siihen vastaa: mie oon siellä, täällä. Tämähän se vasta minun kyytimieheni onkin, arvelee Vanninen. Korjaan istuu. Tiellä puhaltaa tuuli hatun Vannisen päästä. Tämä sanoo kyytimiehelle, että hevonen pitäs seisottaa, hattu kirpos. Kyytimies siihen vastaa, että jo oli tultu seitsemän kirkonväliä siitä hatun kirvontapaikasta. Tulee sitten Vanninen kotiin ja seillä on joulunvietto parhaillaan. Menee sitten aamulla läävään lehmiään katsomaan. Olivat žiivatat tallella, mutta Mustikki oli pois. Sitiä ei sen koommin nähty eikä kuultu. [3, 2]

Taru ei kerro, lähtikö Vanninen enää toista kertaa laulurikkaaseen Lappiin. Se vain tiedetään, että kotoisen pirtin savussa hän kuoli, jättäen tietomahtinsa perintönä lapsilleen. Aina siitä pitäen Vannisia on pidetty mahtavinä tietäjinä, taitavina laulajina. Suvun viimeinen tietoniekka ja laulaja oli Ondrei-ukko. Pojista on polvi muuttunut. Nuoret sanovat vanhan kansan virsiä loruloiksi, pitävät niitä joutavina, arvottomina. [3, 2]

Ondrei loitsijana ja laulajana

Ukko Ondrei Vanninen lauloi paljon eepillisiä runoja. Ja loitsujaan ukko Ondrei uskoi täydellisesti. Kun Forsström pyysi häntä kerran metšimiehen lukua lukemaan, sanoi hän, ettei osannut sellaisia loitsuja: ei ollut koskaan pyssyä pidellyt, eikä siis pyssymiehen loitsujakaan tarvinnut. [3, 2]

Hänen isänsä, Borissa Vanninen, oli maan kuulu tietäjä. Tästä isästään kertoi Ondrei-ukko, että hän osasi pahaa miestäkin puhutella. Kun Ondreilta kysyttiin, eikö hän koskaan ole tuollaisiin keinoihin ryhtynyt, sanoi hän niitä luvattomiksi keinoiksi, joistaa "tuloo riähkä" (synti) ja joihin ei siis kenenkään pitäisi turvautua. Kysyttiin sitten, millä voimalla Ondrei saa taikansa aikaan. Siihen hän vastasi juhlallisesti ja runomitalla [3, 2]:

Mie liikun Ukon väellä,
Jumalan väellä,
Väellä vanhan Väinämöisen. [3, 2]

Vanha ja uusi usko, kristinusko ja muinaisusko, taistelivat Ondreissa. Melkein puoleksi kerskaamalla hän puhui olleensa kosiomiehenä lähes kahdellesadalle pariskunnalle. Taskussaan hän piti ukontalttoja, jotka varjelivat häntä ja saattoväkeä pahansuopien ihmisten juonista, mahtavien loitsujen lisäksi. Entiseen aikaan piti, jos suinkin mahdollista, olla tietäjämies mukana suojelemassa morsiussaattoa kaččojista, eli pahansuovista ihmisistä. Sellainen oli vanhan kansan tapa. Häissä laulettiin silloin paljon kauniita häävirsiä, joissa morsianta varotettiin unohtamasta äiti ja isää, neuvottiin nuorta pariskuntaa elämään sovinnossa ja rakkaudessa. Tiedoiniekka, kosiomies, oli luonnollisesti sellaisissa tilaisuuksissa ylimpänä laulajana, sillä "tietomahti ja laulumahti olivat miltei aina olleet yhdistetyt". [3, 2]

Ondrein runojen keruu

Sortavalassa työskenteli 1800-luvulla kolme runonkerääjää, Aksel Augut Borenius (myöhemmin Lähteenkorva), Hjalmar Basilier sekä tohtori O. A. Forsström. Heistä etenkin Forsström kävi laulattamassa Ondreita useaan otteeseen. [5, 6, 7, 2]

Ensimmäinen Ondrein runoksi otaksuttu runomuistiinpano on vuodelta 1847, Fredrik Polénin keräämänä. Ondrei on laulanut eeppisten laulujen lisäksi lyriikkaa, kuten häävirsiä. Eeppisiä runoja ovat mm. Leino leski, Viron orja ja isäntä, Osapoika onnipoika, Kyntäjä ja pedot, En mie ilolla laula sekä Mitä silloin lauletaan. Ondrei osasi myös taikakeinoja. Häneltä on kirjoitettu mm. Lemmennosto- ja Karjalanlaskuloitsu, Tulen synty, Raudan synty ja Ajoksen, Pistoksen ja Raanin loitsu. [5, 6, 7, 2]

Kerääjät saivat Ondreilta kerättyä kolmisenkymmentä runoa, jotka olivat verraten selkeitä ja rappeutumattomia. Sekä Boreniuksen että Basilierin kokoelmissa on lähes 600 säettä Ondrei Vannisen runoja. [5, 6, 7, 2]

Esimerkkejä Ondreilta kerätyistä runoista [11, 12, 7, 2]

SKVR VII1
547 a. Sortavala. Killinen K, SMYA XI, ss. 112-13. -82.
Rautalahti. Ondrei Borissanpoika Vanninen. "Kun sortavalalaiset ovat kaikki Vannisen laulamat runot ja toisinnot muistoon >kirjoittaneet, panen tähän vaan näytteeksi runon "Kauon kannel", jonka Vanninen lauloi erittäin somasti ..."
Kauon kannel.
Teki Kauko kanteloista,
Viron seppä vinkeloista,
Eikä puusta, eikä luusta,
Sapsosta sinisen hirven,
5 Poropeuran polviluista.
Mistäs kansi kanteleesen?'
' Lohen purstosta punaisen.
Mist' on naklat kanteleesen?
Hauin suuren hampahista.
10 Mistäs, sanon, kielet kanteleesen?
Hiuksista on Hiien eukon,
Harjasta u'en hevosen.
Saipa kannel valmihiksi:
Soitti piiat, soitti poiat,
15 Soitti miehet naimattomat,
Soitti nainehet urohot.
Ei ilo ilolle tunnu,
Laulu lauluks' ei tajua.
Etsittihin soittajia,
20 Soittajia, laulajia
Ylhäisistä, alhaisista,
Jumaloista, maaemistä.
Oli vanha Väinämöinen;
Teki tiellä terveyen,
25 Torokalla#1 toprouuen#2
"Annas Kauko kanneltasi,
Viron seppä vingeltäsi
Sormille poian sokean,
Käsille vähänäköisen."
30 Iski kerran, iski toisen,
Iski kohta kolmannenkin,
Jo ilo ilolle tuntui,
Laulu laululle tajusi.
Alkoi sormet souatella,
35 Käsivarret vatvaella.
Ei ollut sitä metsässä
Jalan neljän juoksevaista,
Ku ei tullut kuulemahan
Soitantoa Väinämöisen.
40 Ei ollut sitä ilmassa
Siiven kahen lentäväistä,
Ku ei tullut kuulemahan
Väinämöisen soitellessa,
Kutku kullervoiellessa
45 Lohen purstoista iloa,
Kalanluista kanteloista.
Ei ollut sitä meressä
Evän kuuen kulkevaista,
Purston puikerrehtavaista,
"50 Ku ei tullut kuulemahan
Väinämöisen soitellessa,'
Kutku kullervoiellessa
Kalan luista kanteloista,
Lohen purstoista punaisen.
55 Kenki itse Hiien eukko
Kultasuilla kukkaroilla,
Veitsellä hopeapäällä,
Jonka pää satoja maksoi,
Terän ei ollut tietäjeä.

1. 1 kujalla.
   
2. 2 hyvänpäivän.
   

SKVR VII1
492. Sortavala. Bor. III, n. 219. -1/11 77.
Rautalahti. Ondrei Borissanpoika Vanninen, 71 v.
Viikon viivyin Viipurissa - Kultaneidon taontaa.
Viiko viivyin Viiburissa,
kauan kantsin#1-reisuillani,
vietiin piiat#2 pizimmät,
valittiinba valgiammat,#3
5 miule yksi heitettiine,
seg' ol' musta ja sogia,
lago harja, luppa korva,
sogii sigojen paime,
huppero h⌈o⌉bozii paime.
10 Mie#4 vaa itkien kodiine,
kallerellen#5 kardanoone;
izo istu ikkunassa,
emo aita pordailla.
Emo ennätti kyzyvä:
15 "Midä itket, poigozeńi,
nuorimmaizeńi, nurajat?"
"Sid' itken, emońi rukka,
sid' itken igäńi kaigen#6,
kaigen aigańi k⌈a⌉jerran:
20 viikon viivyin [Viiburissa],
kauvan [kantsin-reisuillani];
vie[ tiin on piiat pizimmät ],
val[ittiinba valgiammat],
m[iule yksi heitettiine],
25 seg' [oli musta ja sogia],
lag[o harja, luppa korva],
sog[ii sigojen paime],
hup[pero h⌈o⌉bozii paime]."
Miez on itk[ien kodiine],
30 kall[erellen kardanoone];
izo [istu ikkunassa],
emo [aita pordailla].
Emo [ ennätti kyzyvä ]:
"Midä [itket, poigozeńi],
35 nuor[ immaizeńi, nurajat ]?"
"Sid' [itken, emońi rukka],
sid' [itken igäńi kaigen],
kai[gen aigańi kajerran]."
"Elä itke, poigoźeńi,
40 nuorimmaizeńi, nureksi;
mäne mäille aittazeene,
nosta kirstu k[irstu]n peälle,
arkku arkulle ylennä,
ota kuldia izozi,#7
45 hobeida vanhembazi;
tuppaa kullat tuleene,
aja ahjoho hobiet!"
Pańi orjon#8 liehtomaane,
palkkalaizen painamaane;
50 *orjo liehto löyhytteli,
palkk[alai]ne painatteli*,
tungekse pura tulesta,
imbi ahjostan ajakse#9.
Itse Ilmari pölästy#10,
55 kaikki soarua(s)#11 ihastu.
Tuppaa#12 pura tuleene,
ajo ahjoo#13 hob[iet],
pani [orjon liehtomaane],
palkk[alaizen painamaane];
60 orjo [ liehto löyhytteli ],
p[alkkalaine painatteli],
tung[ekse] oro tulesta
suittsińeine#14, päitsińeine,
kaikki mardomindoińene.
65 Itse [ Ilmari pölästy ],
kaikki kanza#15 ih[astu].
T[uppaa] oron tulesta,
ajo ahj[oo] hob[iet],
pańi [orjon liehtomaane],
70 palkk[alaizen painamaane];
orjo [ liehto löyhytteli ],
pal[kkalaine painatteli],
t[ungekse] uro tulesta.
Itse I[ lmari pölästy ],
75 kaikki soaruo ih[astu].
Tuppaa oron [tuleene],
ajon [ahjoo hobiet],
kävin itse liehtomaane,
pani(n) paidańi palgeekse,
80 houzuńi hohot't'imekse;
liehoin päivän, l[iehoin] toizen,
[liehoin] kohta 3:nenki,
tung[ekse] neido#16 tulesta,
imbi ahjosta ajakse,
85 sylin neido#17 labakse.
Itse Ilm[ari] ihastu,
k[aikki] k[anza] pöl[ ästy ].
Sano#18 itse Ilmarine
yön on toisen moattuane,
90 3:nne levättyväne:
"Elgöö poiga toinekkoan
tekkö kullasta sobua,
hobiesta#19 morzienda:
vilu huohtaa hobia,
95 kylmän kulda kuumottaane;
kuga kylg oli vasten vaippojaane
se oli kylgeńi varina,
kug' ol'#20 vasten neidojaane,
se oli kylgeńi viluna.
100 Elgöön poig[a toinekkoan]
tekkön [kullasta sobua],
hob[iesta morzienda]:
vil[un huohtaa hobia],
kylmän [kulda kuumottaane],
105 kug[a kylg oli vasten vaippojaane],
se [oli kylgeńi varma],
kug' [ol' vasten neidojaane],
se [oli kylgeńi viluna];
vil[un huohtaa hobia],
110 kyl[ män kulda kuumottaane ]."
Tegi silmät, vaa ei teriä,
load'i muide vaimohia,
tegi suonet#21 solguttomat,
loadi jäzenet jälgyttömät.

1. 1 ka|⌈n⌉|ts|u|in : kantsin.
   
2. 2 v. |on| p. : v. p.
   
3. 3 valgi|i|mmat: valgiammat
   
4. 4 Ss:ssä 10, 14, 15, 17, 29, 33, 34, 36, 48, 54, 56, 65, 67, 74, 76, 86, 88, 91, 100, 111 on pieni alkukirjain.
   
5. 5 kaller|oit|en : kallerellen.
   
6. 6 si|t| - - kai|k|en : sid- kaigen.
   
7. 7 iz|ä|zi : izozi.
   
8. 8 orj|a|n : orjon.
   
9. 9 Tekstissä seuraa: |tuppaan puran tuleen, ajan ahjoo hobiet|.
   
10. 10 Ilmari |iha| pölästy : I. p.
    
11. 11 |kanza| : *soarua(s)*.
    
12. 12 Tuppaa|n| : T.
    
13. 13 ahjo|l| : ahjoo.
    
14. 14 suittsinene : suittsineine.
    
15. 15 jälkim. a alleviivattu.
    
16. 16 Sanan alla viivoja.
    
17. 17 neid|oi| : neido.
    
18. 18 Sano|i| : S.
    
19. 19 ie alleviivattu.
    
20. 20 kug'|k| ol|i| : k. o.
    
21. 21 suo|l|et : suonet.
    

Viitteet:

• [1] Sortavalan ortodoksisen seurakunnan kirkonarkisto.
• [2] Kooste Reijo Savola.
• [3] O. A. Forsström: Kuvia Raja-Karjalasta. Kansanvalistus-seuran toimituksia 91. Ensimmäinen vihko 21:tä vuosikertaa. Helsinki 1895. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/1995184] (Viitattu 13.04.2021)
• [4] Hellä Pelkonen: Raja-Karjalasta - Kalevalan laulumailta. Kansanopisto : kansanopistoväen äänenkannattaja, 01.01.1935, nro 1, s. 1 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/933397?page=1] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot (Viitattu 13.04.2021)
• [5] Pentti Leino: Laatokan rannikko, teoksessa Virtaranta & al. (toim.): Karjalan laulajat, 1968.
• [6] Unto Martikainen: Runokylien kutsu, 2012
• [7] Kooste Lea Tajakka.
• [8] Seudun viimeinen runolaulaja. Laatokka, 01.06.1882, nro 22, s. 3 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/19457?page=3] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot (Viitattu 13.04.2021)
• [9] Runonlaulajamme ovat antaneet puolelletuhannelle keräilijälle 54,000 vanhalla runomitalla esitettyä toisintoa. Laatokka, 29.06.1935, nro 74B, s. 5 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1740615?page=5] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot (Viitattu 13.04.2021)
• [10] Harri Sinisalo (toim.): Karjalainen perinnekuvasto. 1983.
• [11] SKVR VII1 547. Sortavala. Hainari. Laatokka n. 23. -82. Suomen Kansan Vanhat Runot.
• [12] SKVR VII1 492. Sortavala. Bor. III, n. 219. -1/11 77. Suomen Kansan Vanhat Runot.

Lisätietoja - More information - Больше информации:

• Sortavalan maalaiskunnan paikkakuntaprojekti
• Uusi Suometar, 27.02.1910, nro 47, s. 10 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/800651?page=10] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot (Viitattu 13.04.2021)
• Laatokka, 17.02.1931, nro 19, s. 5 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1740143?page=5] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot (Viitattu 13.04.2021)
• Helsingin Sanomat, 24.02.1935, nro 53, s. 27 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1981971?page=27] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot (Viitattu 13.04.2021)

  ---

Rippikirjaotteita

• Sortavalan ort. srk:n rippikirja 1807 Tulola Andrei lisätty ensimmäistä kertaa rippikirjaan

43. 246 - Boris Filippov 46 -
- 231 vaimo Sofja Nikolajeva - 40
heidän lapsensa
247 - Petr 6 -
Andrei (lisätty myöhemmin) 1 -
248 Borisin veljen- tai sisarenpoika Aleksei Bogdanov 27 -
Sortavalan ortodoksinen seurakunta > Sortavalan ortodoksisen seurakunnan arkisto > Rippi- ja pääkirjat > Rippikirjat 1791-1810 (I Aa:1) [http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3840520]

• Sortavalan ort. srk:n rippikirja 1836 Tulola Andreilla ei vaimo merkittynä

33. - 186 kuolleen talonpojan Boris Filipovin leski Sofja Nikolajeva - 69
325 - hänen lapsensa: Andrei 29 -
326 - Petr 37 -
Sortavalan ortodoksinen seurakunta > Sortavalan ortodoksisen seurakunnan arkisto > Rippi- ja pääkirjat > Rippikirjat 1825-1840 (I Aa:3) [http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3841433]

• Sortavalan ort. srk:n rippikirja 1837 Tulola Andreille merkitty vaimo

33. - 193 kuolleen talonpojan Boris Filipovin leski Sofja Nikolajeva - 70
407 - hänen lapsensa: Andrei 30 -
hänen vaimonsa Marfa Petrova. - 21 (rivi lisätty myöhemmin)
Sortavalan ortodoksinen seurakunta > Sortavalan ortodoksisen seurakunnan arkisto > Rippi- ja pääkirjat > Rippikirjat 1825-1840 (I Aa:3) [http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3841461]

• Sortavalan ort. srk:n rippikirja 1838 Tulola Andrein vaimon patronyymi väärin

- 139 kuolleen talonpojan Boris Filippovin leski Sofja Nikolajeva - 71
251 - hänen lapsensa: Andrei 31 -
- 140 hänen vaimonsa Marfa Fedorova - 22
Sortavalan ortodoksinen seurakunta > Sortavalan ortodoksisen seurakunnan arkisto > Rippi- ja pääkirjat > Rippikirjat 1825-1840 (I Aa:3) [http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3841488]

• Sortavalan ort. srk:n rippikirja 1839 Tulola

28. - 131 kuolleen talonpojan Boris Filippovin leski Sofja Nikolajeva - 72
257 - hänen lapsensa: Andrei 32 -
- 132 hänen vaimonsa Marfa Petrova - 23
- 133 heidän tyttärensä Anastasija - 4
Sortavalan ortodoksinen seurakunta > Sortavalan ortodoksisen seurakunnan arkisto > Rippi- ja pääkirjat > Rippikirjat 1825-1840 (I Aa:3) [http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3841513]

• Sortavalan ort. srk:n rippikirja 1847 Tulola Andrei merkitty leskeksi

- 167 kuolleen talonpojan Boris Filippovin leski Sofja Nikolajeva - 80
247 - hänen lapsensa: Andrei 40 -
- 164 hänen lapsensa: Natalja - 12
- 165 Ksenija - 3
Sortavalan ortodoksinen seurakunta > Sortavalan ortodoksisen seurakunnan arkisto > Rippi- ja pääkirjat > Rippikirjat 1841-1855 (I Aa:4) (I Aa:3) [http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3841799]

• Sortavalan ort. srk:n rippikirja 1855 Tulola

205 hänen veljensä Andrei Borisov leski 45 -
- 166 hänen lapsensa: Nastasja - 18 -
- 167 Ksenija - 11
209 - Jegor- 17 -
Sortavalan ortodoksinen seurakunta > Sortavalan ortodoksisen seurakunnan arkisto > Rippi- ja pääkirjat > Rippikirjat 1841-1855 (I Aa:4) (I Aa:3) [http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3842068]

• Sortavalan ort. srk:n rippikirja 1890 Pien-Tulola Andrei merkittynä Pien-Tulolan kylässä

215. 737 talonpoika Andrei Borisov Vanninen 80 -
738 - hänen poikansa Jegor Andrejev 58 -
- 748 hänen vaimonsa Tatjana Jegorova - 55
Sortavalan ortodoksinen seurakunta > Sortavalan ortodoksisen seurakunnan arkisto > Rippi- ja pääkirjat > Rippikirjat 1886-1903 (I Aa:7) [http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3843604]

• Sortavalan ort. srk:n rippikirja 1891 Pien-Tulola Andreita ei ole enää merkittynä

214. 762 talonpoika Jegor Andrejev Vanninen 53 -
- 761 hänen vaimonsa Tatjana Jegorova - 56
Sortavalan ortodoksinen seurakunta > Sortavalan ortodoksisen seurakunnan arkisto > Rippi- ja pääkirjat > Rippikirjat 1886-1903 (I Aa:7) [http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3843645]

---

Tämä profiili oli Karjalan 269. viikkoprofiili (31.01.2021-06.02.2021).

Ondrei Borissanpoika Vannisen pojanpojanpoika Benjam Vanninen oli Karjalan 267. viikkoprofiili ja hänen toinen pojanpojanpoikansa Pekka Vanninen oli Karjalan 268. viikkoprofiili.