Sanni (Sandra, Aleksandra) Purmonen

Emäntä, kehrääjä. Melaselkä, Ilomantsi.

Syntyisin: Ostronsaari, Ilomantsi.

Runonlaulaja. Viimeisiä runonlaulajia.

"Mamma"

Syntymä / Birth / Рождение:

Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan metrikkakirjat v. 1899 puuttuvat. Aleksandra Dimitreintytär Palviainen mainitaan syntyneeksi Ilomantsissa 20.8.1899 Ilomantsi Ostronsaaren kylän rippikirjassa 1896-1910:

Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan arkisto (JoMA) - Pääkirja 1896-1910 (I Aa:17, Talolliset), jakso 170, sivu 420: Ostronsaari No 16; Kansallisarkisto [http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4877568]

Avioliitto / Marriage / Брак:

Sanni Palviainen avioitui Vana (Ivan) Iljanpoika Purmosen kanssa Ilomantsissa 27.01.1918.

Kuolema / Death / Смерт:

Sanni Purmonen kuoli 24.02.1998 Ilomantsissa.

Elämäkerta / Biography / Биография:

Sanni (Sandra, Aleksandra) Palviainen syntyi 20. elokuuta 1899 Ilomantsin Ostronsaaren kylässä talollinen Dimitrei Nikolainpoika Palviaisen ja hänen vaimonsa Anna Nikolaintytär o.s. Jeskasen vanhimpana lapsena. Sannilla oli neljä sisarusta: Johannes, Veera, Feodor ja Onni (Andrei). [1, 2, 3]

Sanni avioitui Vana (Ivan) Purmosen kanssa ja he saivat monta lasta, joista osa kuoli pieninä. Sannia kutsuttiin myös Mammaksi. Mamma oli suuren perheen äiti ja emäntä, jonka pitkästä elämästä yli 30 vuotta kului leskenä. [2]

Sanni Purmonen oli yksi vanhan kalevalaisen lauluperinteen säilyttäjistä ja karjalankielisistä esittäjistä, yksi viimeisistä rajakarjalaisista runonlaulajista. Sanni oli todennäköisesti ainakin Ilomantsin viimeinen vanhan kansan runonlaulaja. Hänen runonlaulantansa oli aitoa, sukupolvelta toiselle siirtyneen katkeamattoman tradition mukaista ja alkuperäisestä esittämisyhteydestään kumpuavaa. [2]

Vanhuudessaan 1970- ja 1980-luvuilla Sanni asui yksin Ilomantsin Parppeinvaaralla Runonlaulajan pirttiä vastapäätä olevassa vanhassa, harmaassa pirtissään, joka on vielä 2020-luvullakin paikallaan. Iän edelleen kartuttua hän asui Parppeinvaaralla kuitenkin enää kesäisin, ja sittemmin kävi siellä vain päiväselti, muulloin hän asusteli kirkonkylässä poikansa Eskon luona. [2]

Sanni eli Mamma esiintyi omaksi ilokseen Parppeinvaaran kävijöille, joille hän esitti lapsena kotonaan oppimiaan kansanlauluja. Sanni kehräsi usein laulaessaan: hänelle ominainen lauluasento oli istuma-asento, jolloin hän samalla kehräsi pellavaa kuoselilla ja värttinällä. Sannin lauluasento oli Kalevalan ja kansanperinteen tutkija Seppo Knuuttilan mukaan hyvin aito ja alkuperäinen, sillä karjalaisnaisilla oli kuosalilla eli kehräpuulla eli istumarukilla kehrätessään ollut sopiva tilaisuus viihdyttää itseään ja muita laulamalla. [2, 4, 3]

Mamman taitavissa käsissä hänen itse tappuraksi käsittelemänsä pellava kiertyi langaksi, josta hän virkkasi kauniita pitsiliinoja. Hän osasi tehdä myös pölpyrälankaa, jossa näkyi käsinkehruussa jääneitä paksumpia, vanuttuneita kohtia ja pellavan karkeampiakin kuituja eli rohtimia. Sanni oli kehrännyt 10-vuotiaasta asti, ja vielä yli 80-vuotiaanakin häneltä syntyi päivässä kolme värttinällistä pellavalankaa. Sannin Mutalehdesta peräisin ollut kuoseli (hän itse käytti juuri tätä sanaa, toinen muoto on kuosali) oli perinteisen mallinen, kaarevasta puunjuurakosta eli luonnonväärästä tehty. Sellaista yhdestä puusta tehtyä kuoselia käytettäessä istuttiin juuriosan päällä ja kanto-osasta tehtyyn lapaan kiinnitettiin tappura koristeellisilla nauhoilla. [2]

Kovan ja ankaran elämän elänyt Sanni esitti runonlauluja ilosta ja surusta, omien sanojensa mukaan enimmän surusta, mutta oli luonteeltaan hyvin iloinen ja myönteisesti ajatteleva ihminen. "Mamma aina muutteli asiat hyvästi päin, hän oli sovussa kaikkien kanssa. Mamma ei linnullekaan pahaa sanaa sanonut", muisteli hänen ystävänsä Irma Huovinen. Sanni oli herkkä ja eläytyi voimakkaasti laulaessaan ja liikuttuikin, mutta usein ilo tuikki hänen silmissään ja hymy karehti hänen suupielissään. Lämminhenkinen, kaikkien yhteinen Mamma todellakin lauloi itsensä ihmisten sydämiin! [2]

Sannin laulamiselle oli leimallista aitous ja elävä yhteys alkuperäiseen esittämistilanteeseen. Laulaessaan hän elehti käsillään, ikäänkuin kuvitti viittomalla laulamaansa tarinaa. Laulun säikeiden välissä hän saattoi selittää mitä jokin Karjalan kielen ilmaisu tarkoittaa. Kansanlaulajille tyypilliseen tapaan Mammalla oli oma eläväinen tyylinsä esittää lauluja, hän varioi eli muunteli niiden sanoja ja säveltä. [2]

Yksi Sannin esittämistä kansanlauluista oli Kazvatti minuo muamo, jota hän saattoi esittää vähän muunneltunakin. Laulun alku on tallennettu karjalan kielellä tähän muotoon: "Kazvatti minuo muamo, eigä häi ruotattannuh, saduses istutti da limonal gostitti." Toinen lapsirakkaan Sannin usein ja varsinkin lapsille esimerkiksi päiväkotivierailuillaan esittämä laulu kertoi lapsista ja heidän menettämistäänkin: "Mamma luki lapsiansa, oliko niitä monta. Kaksi oli karjassa, kaksi oli marjassa, viisi oli hiekassa, seitsemän sannassa, kaksitoista korkean vuoren päällä!" (yleiskielellä tallennettu muoto). Tätä laulua ei tiettävästi ole kuultu kuin Mamman esittämänä eikä kirjattu muistiin keneltäkään muulta, joten se lienee ollut hänen itsensä sepittämä ja on mahdollisesti hänen omaan elämäänsä perustuva. [2]

Nykyisen emeritusprofessori Seppo Knuuttilan mukaan Sanni Purmosen lauluihin ja ohjelmistoon sisältyi muutamia hyvin kiinnostavia eeppis-lyyrisiä lauluja, jotka olivat kertovan ja tunnelmarunon välimailta, kuten Veneeseen pyrkivä neito. Se on tyypillinen naisten laulama ja ylläpitämä kansanlaulu, joka kuuluu niin sanottuihin kertolauluihin, joissa kerrataan tiettyjä säiekuvioita uudelleen ja uudelleen. Veneeseen pyrkivä neito -laulussa on kyse omaisten tai perheenjäsenten vertailusta. [2, 4, 3]

Suomen Kuvalehti kertoi 22.2.1985 [5] Sannista otsikolla Toistaiseksi viimeiset runonlaulajat seuraavasti [5, 2]:

Pirtille vievän tien varressa, entisen kotitalonsa veräjällä on moninaisina kesinä istunut vanha vaimo kuoshelilautansa kanssa pellavaa värttinällä kehräten. [5, 2]
Se samainen Sanni Purmonen, joka nappasee ranteesta kiinni ja sanoo "voi sinnuu kuldasein" heti kohta kynnyksen ylitettyämme. Lause tulee nopeasti ja kaukaa ja rikkoo tullessaan aikavallin. [5, 2]
Ei siinä mihinkään Vienan hämäriin putoa, tajuaapa vain äkisti, millainen kaikupohja tuolla heläytyksellä on. [5, 2]
Sanni asuu yhdeksättätoista vuotta nuorimman poikansa luona mummon kamarissaan Ilomantsin kirkolla. [5, 2]
"Kesäseksi aina mänin tuonne mäelle kotiin. Siellä oli niin mukava olla kun ihmiset käy miun luona haastamassa. Hupaseen aika meni. Ja mie ajankuluks huviksein heille laulelen niitä. Sitten niitä liinasii, niitä pienempii mie virkkailen. Niitä kun keträsin ja virkkasin ja niistä mie rahasen otin. En mie niistä laululoista." [5, 2]
Viime kesänä jaksoi Sanni kolme viikkoa, sitten "tapasi suurempi tauti", ja nytkin hän on joutunut toppuuttelemaan juhlavuoden virittämiä pyytäjiä. [5, 2]
"Onhan ne kysellööt. En jaksa enää, en olemassain. Kun ikää tulloo näin pitkälti ja aika männöö, se vain pittää luokkaantua pois." [5, 2]
Kuva-albumi todistaa, miten isolla väellä Sannin 85-vuotisjuhlia elokuussa vietettiin. Se on tyytyväisyyden aihe ja johtaa muistin muuhunkin mieluiseen. [5, 2]
"Miulla on siellä mäellä pakki, neliskanttinen, se on melki täysi kortteja. Nytkin vielä syntymäpäivänä ja jouluna tuli." [5, 2]
Tutustumme perheeseen. "Yhdeksän lasta, kaksi pienenä kuoli, yksi aikuisena murhattiin, yksi on Amerikassa. Tuolla tyttärentyttärentyttärellä on hyvin hyvä laulun iäni. Annoin yhden kirjan, johon olin lauluja kirjoittanut jotta eikö taipuisi vaan eihän se ruppee. Ei innostu, ei olemassain." [5, 2]
"Mamman äiti oli laulaja. Äiti jo pienenä laulatti, niitähän oli vaikka kuinka, mutta se iän tuli kansakoulussa. Se oli opettaja Aro. Konsa yksinään aikaa vietin, niitä lauluja opin. Aivan ensi vuosina kun tuo Pirtti tuli, kävi osakunnan tyttöjä laulattamassa, yksi oliko se se maaherran tytär, neljä viikkoa olivat. Satamarkkaisen stipendin sain." [5, 2]
"Melaselän kylässä olen syntynyt, vaan sieltä sitten läksin jo pienenä kaksitoistavuotiaisena talonpiiaksi, siitä pääsin keppeempään taloon Korpiselkään." [5, 2]
Naimisiin hän meni 17-vuotiaana: "En vain tiennyt rakkaudesta enkä mistään, joten miten sitä olla." Mies sodassa ja miniä uudessa perheessä ukin, mummon ja neljän langon kera. "Semmonen nälkä oli silloin, mummon kanssa petäjiä kolotettiin." [5, 2]
Sitä miniyttä kesti 30 vuotta. "Siinä piti olla kaikinpuolin, siinä pittää olla sukkana, säkkinä ja kerran veskelkkana. Siitä on laulu. Anna mie asetun, se kun ei iäni lähde." [5, 2]
Vaan kohta hyrähtää [5, 2]:
"Kun olin isoni koissa, kun olin isoni koissa
tuolla kukkakumpuralla tai mansikkamäellä.
Isäni kutsui kukkaseksi, emoni päivännoususeksi
siskoseni siikaseksi, veikkopoika vesikalahaksi.
Vaan mun muutoin miniäksi, vaan kun muutoin miniäksi
poikki pellon tuttavaksi, yli ojan astujaksi
muutoin mie mustaksi siaksi, muutoin mie mustaksi siaksi
takkupääksi tallukaksi, takkupääksi tallukaksi.
Appi se haukkui ahkioksi anoppi vesihalooksi,
natoni naisten saappahaksi, kytyni kylän kävijäksi." [5, 2]
Virressä miniä päätyy kyselemään, miksei kuolo jo korjannut kapalovöissä "niin ei ois arvoni alennu, ei ois pilkka pielle tullut." [5, 2]
Osaamiensa laulujen määrästä Sanni kertoo: "Kyllä niitä kymmenii, toistakymmentä on. Ei oo paperista monta kertoo tarvinnu kahtoo. Se kun vain saa alkusysäyksen. Voi veikkonen." [5, 2]
Värttinällä kehrääminen on kyllä nähtävä. Kuosheli on valmiissa latauksessa sängyn alla; pellavatukku pintelinauhalla laudassa kiinni. Ei tule pölkkypäitä Sannin lankaan. "Siinä keträtessä aina laulettiin, sieltähän sitä kanssa on tullut lauluja." [5, 2]
Laulut tulevat sittenkin läheltä. Nuori kulttuuri vain saa viime vuosisadan puoliset asiat tuntumaan ylen vanhoilta. Sanninkin muistamisessa on hippuja niiltä samoilta vuosikymmeniltä, jolloin menossa oli Kalevalan uusinta; runojen toisintoja ja eepoksen sirpaleita kerättiin innolla. [5, 2]

Valokuvia:

• Kuva 1 Sanni Purmonen ja Sanna Timoskainen esiintyvät Kalevalajuhlassa evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntatalolla. Karjalan Maa helmikuu 1980. Kuvateksti: Sanni Purmonen ja Sanna Timoskainen kehräsivät värttinällä oikeaa kunnon lankaa. (Kuvan lähde: Finna.fi, Ilomantsin Museosäätiö, kuvaaja Sivonen, Erkki A.)
• Kuva 2 Sanni Purmonen kotonaan laulamassa kansanlauluja. Sanni Purmonen asui Parppeinvaaralla Runonlaulajan pirttiä vastapäätä - vanhempana kuitenkin vain kesäisin, talvet kirkonkylässä. Hän esiintyi "omaksi ilokseen" kotinsa rappusilla Runopirtin kävijöille, joille hän esitti lapsena kotonaan oppimiaan kansanlauluja. (Kuvan lähde: Finna.fi, Ilomantsin Museosäätiö, 30.2.1981, kuvaaja Matti Kallio)
• Kuva 3 ja Kuva 4 Sanni Purmonen kehrää pellavaa värttinällä kotonaan Ylätiellä. Kaksi erilaista kuvaa samasta tilanteesta. (Kuvan lähde: Finna.fi, Ilomantsin Museosäätiö, kuvaaja Matti Kallio).
• Kuva 5 Sanni Purmonen kehrää värttinällä pellavaa. Karjalan Maa 1976. Kuvateksti: Jos kenellä on tilaisuus tavata Sanni Purmonen Ilomantsin Pogostalla, hän voi iloita aidon ihmisen tapaamisesta. Sannilla on aito runonlaulajan ääni, hänen käsistään juoksee maailman paras värttinällä kehrätty pellavarihma, ja niistä virkatut liinat ovat aitoja ja viehättäviä koristetekstiilejä. Kuoseli on ikivanha mutalahtelainen kalu ja värttinällä kehräyksen täyssylisestä tyylinäytteestä huokuu asiansa osaavan ennen oppineen varmuus. (Kuvan lähde: Finna.fi, Ilomantsin Museosäätiö, 1976, kuvaaja Sivonen, Erkki A.)
• Kuva 6 Lehtikuva Sanni Purmosesta. Sanni eli Mamma kehräsi taitavasti tappurasta pellavalankaa kuoselilla ja värttinällä. Välillä lankaa piti kostuttaa syljellä, että se juoksi paremmin ja kuidut kiinnittyivät toisiinsa. Kuvassa Sanni on juuri siinä puuhassa. Kuvateksti: Kaikkein pehmeintä teknologiaa: kehrääjä ja runonlaulaja Sanni Purmonen (81) Ilomantsista näyttää, miten pellava kiertyy langaksi värttinällä. Sanni on kehrännyt kymmenvuotiaasta. Kolme värttinällistä lankaa syntyy taitajan käsissä päivässä. (Lehtileike Irma Huovisen albumista. Kuva: Anne-Mari Tiainen)
• Kuva 7 ja Kuva 8 Sanni Purmosen itse kasvattamastaan ja värttinällä kehräämästään pellavalangasta virkkaama pitsiliina. (Liina Irma Huovisen kokoelmasta. Kuva: Anne-Mari Tiainen)
• Kuva 9 Sanni Purmonen eli Purmosen Mamma vuonna 1977. (Kuva Irma Huovisen albumista. Kuva: Anne-Mari Tiainen)
• Kuva 10 Lehtikuvia Sanni Purmosesta. Kuvateksti: Mamma laulaa Pogostalla. Sanni Purmonen omissa maisemissaan Parppeinvaaralla, jossa ensi kesänä vietetään Runonlaulajan Pirtin 20-vuotisjuhlaa. (Lehtileikkeet Irma Huovisen albumista. Kuva: Anne-Mari Tiainen)
• Kuva 11 Mamma jaksaa laulaa. Ilomantsilainen Sanni Purmonen eli Mamma, 84 on taas käynyt laulamassa Karjalaa ihmisten sydämiin. Näitä mammoja on keskellämme lauluineen ja tarinoineen. Mamma jaksoi vielä tänä kesänä istua tupansa portailla Parppeinvaaralla ja viihdyttää kulkijoita. (Lehtileike Irma Huovisen albumista. Kuva: Anne-Mari Tiainen)
• Kuva 12 Sanni Purmonen (oik.) kolmannen serkkunsa Veera Karhapään (vas.) kanssa Parppeinvaaralla kotipirttinsä rappusilla joskus 1990-luvun. Kaksi kuvaa, alkuperäinen ja osasuurennos, jossa Sanni yksin. (Kuva: Anne-Mari Tiainen)
• Kuva 13 Sanni Purmonen kehräsi usein laulaessaan. (Kuva: Anne-Mari Tiainen)
• Kuva 14 ja Kuva 15 Kaksi erilaista kuvaa Sanni Purmosen haudasta Ilomantsin ortodoksisella hautausmaalla. (Kuvat: Jouni Ikonen ja Tarja Pussinen)

Viitteet:

• [1] Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan kirkonarkisto.
• [2] Kooste Anne-Mari Tiainen.
• [3] Kooste Reijo Savola.
• [4] Seppo Knuuttila: Sanni Purmonen - runonlaulajien sukua. Yleisradio. DVD. Tallennepalvelu 2013.
• [5] Toistaiseksi viimeiset runonlaulajat. Suomen Kuvalehti 08/19, 22.2.1985.

  ---

  
  

Lisätietoja - More information - Больше информации:

• Ilomantsin paikkakuntaprojekti
• Linkki: Ylen Elävän arkiston taltioima kulttuuridokumentti Sanni Purmosesta laulamassa [https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/08/12/runonlaulanta-vie-matkalle...] (Viitattu 05.04.2021)

  ---

Tämä profiili oli Karjalan 261. viikkoprofiili (06.12.2020-12.12.2020).