Spiridon (Spirdo) Feodorinpoika Makkonen

Talollinen, kauppias, kunnallismies. Moisseinvaara, Suojärvi.

Syntymä / Birth / Рождение:

Suojärven ortodoksinen seurakunta, metrikkakirjat, syntyneet v. 1859: Suojärvi Orthodox Parish, metrics books, Births year 1859: Суоярви православный приход, метрические книги, рождений 1859 г.:

76) - 11.12. Spiridon. Moisenvaarassa tp. Fedor Mihailov ja v. Irina Jakovleva, mol. ou. Kast. 13.12. K. Sk. tp. Petr Filipov.

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4110105

Avioliitto / Marriage / Брак:

Suojärven ortodoksinen seurakunta, metrikkakirjat, vihityt v. 1887: Suojärvi Orthodox Parish, metrics books, Marriages year 1887: Суоярви православный приход, метрические книги, браки 1887 г.:

Helmikuu

5) 2.2. Moisenvaarasta tp. Feodor Mihailovin p. Spiridon, oikeauskoinen, I avioliitto, 27 v. Vegaruksesta tp. Jakov Timofejevin t. Varvara, oikeauskoinen, I avioliitto, 26 v. St. Varpakylästä tp. Ivan Tumanov ja Hukkalasta pop. Jakov Andrejev. Mt. Moisenvaarasta tp. Feodot Loginov ja sk. tp. Ivan Nikitin.

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4111646

Elämäkerta / Biography / Биография:

Spirdo (Spiridon) Fedoranpoika Makkonen, tai Fedoran Spirdo kuten Suojärvellä sanottiin, syntyi Suojärvellä 11.12.1859 ja hänet kastettiin 13.12.1859 (Suojärven troitsan kreikkalaiskatolinen srk). Kummina oli Spirdon isän serkku Pedri Hilipänpoika Makkonen samasta kylästä. Spirdon isä oli Fedora Mikitänpoika Makkonen, s. 03.02.1832 Suojärvellä Moiseinvaaran kylässä (Suojärven troitsan kr. kat. srk.), ja äiti Irina Jaakontytär, joka oli syntynyt 06.05.1836 Jänkjärven (ven. Jangozero) seurakunnassa, Aunuksen hiippakunnassa, Poventsan kihlakunnassa, Kellojevan kylässä (n. 80 km Suojärveltä koilliseen päin). Äiti oli erittäin todennäköisesti karjalaisia, jotka puhuivat samaa varsinaiskarjalan (eli pohjoiskarjalan) murretta kuin Suojärven pohjoisten kylien, kuten Moiseinvaara, asukkaat. Äidin sukunimi ei ole tiedossa.

Spirdo oli toiseksi vanhin Fedora Makkosen lapsista, häntä vanhempi oli isoveli Vasili. Nuorempia olivat siskot Fedoisia, Matrona, ja Nasti sekä veli Jaakko. Fedora Makkosen perhe asui koko ajan Moiseinvaarassa, niinkuin Spirdo-poikansakin – kuten Makkosten suku oli asunut siitä lähtien kun Spirdon isoisän isoisä 192/8 Makko Fedoranpoika (syntynyt noin v. 1744, kuollut 07.09.1855) perheineen muutti Suojärven Kaitajärven kylästä uudisasukkaaksi Moiseinvaaraan 1700-luvun lopulla tai 1800-luvun alussa. Kyseistä Makkoa voidaan pitää “Makkosten” sukunimen antajana. Tätä vanhemmat tutkitut esi-isät suorasta isähaarasta, ainakin Makon isoisän isästä Arhippa Ondreinpojasta (syntynyt todennäköisesti 1600-luvun lopulla) lähtien asuivat Kaitajärven kylässä.

Spirdo avioitui Varvoi (ven. Varvara) Jaakontytär Puurosen (oik. karjalaksi Putronen), s. 07.12.1860, kanssa Suojärvellä 02.02.18873. Varvoin isä oli lautamies 26/5 Jaakko Timofeinpoika Puuronen Suojärven Vegaruksen kylästä, s. 23.05.1834 Suojärven Vegaruksen kylässä ja äiti Matrona Zinointytär, s. 02.11.1838 Suojärvellä Leppäniemen kylässä. Varvoin äidin karjalainen sukunimi ei ole tiedossa. Spirdo oli naimisiin mennessään 27-vuotias, morsiamensa 26-vuotias ja molemmat kuuluivat Suojärven troitsan seurakuntaan. Sulhasen todistajat olivat Varpakylästä talonpoika Iivana Tumanpoika ja Hukkalasta populi Jaakko Ondreinpoika. Morsiamen todistajat olivat talonpojat Hedotta Loginpoika ja Iivana Nikinpoika Moiseinvaarasta.

Spirdon ja Varvoin perhe oli suuri – heille syntyi yhteensä peräti yhdeksän lasta. Kaksi tytärtä tosin kuoli jo lapsena – Ksenia (tai Jekaterina, oikea nimi on vielä tarkistamatta alkuperäisistä kirkonkirjoista) hinkuyskään vähän yli vuoden ikäisenä ja Jelena vilustumiseen 1 v 10 kk ikäisenä. Mutta olihan seitsemässä lapsessakin perhettä kerrakseen.

Spirdon talot

Spirdo rakensi elinaikanaan kaksi taloa perheelleen ja aloitti rakentamaan kolmatta.

Ensimmäistä taloa on myöhemmin alettu kutsua Pertinotšaksi. Tämän talon Spirdo rakensi asuttavaksi vuonna 1884, mutta sen hän oli tiettävästi nuorena rakentanut jo 1800-luvun puolivälissä kehäksi toiselle paikalle5. Siellä se oli seisonut tyhjänä muutaman vuoden ennenkuin Spirdo teki siitä asuttavan. Spirdon kuoltua talo joutui hänen leskensä Varvoin haltuun, ja tämä määräsi sen testamentissaan tyttärensä Oudotja Makkosen alaikäiselle pojalle, Vihtori Makkoselle, jonka puolesta hänen äitinsä ja holhoojansa Oudotja myi Seurasaaren ulkomuseolle6. Tämä talo siirrettiin 10 vuotta Spirdon kuoleman jälkeen, v. 1939, Seurasaareen Helsinkiin.

Spirdo Makkosen talossa pidettiin alakerrassa kauppaa, jota valaistaan öljytäytteisellä lyhdyllä. Spirdon perhe asui talvella alakerrassa ja kesällä yläkerrassa. (Soja Lökki 12.10.1995).

Pertinotša sijaitsi Suojärven Moiseinvaaran kylässä vaaran rinteellä, jossa talot olivat muutaman sadan metrin päässä toisistaan, kukin peltojensa lähellä. Talon pinta-ala oli muistitiedon mukaan noin 120 hehtaaria, josta viljeltyä peltoa oli 5-6 hehtaaria, ja lehtomaat kasvoivat hyvin heinää. Sitä myöten kun pojat aikuistuivat, menivät he naimisiin ja jäivät joksikin aikaa taloon asumaan. Kerrallaan talossa saattoi olla parikin miniää. Perhe oli keskimäärin 10 hengen suuruinen. Hevosia oli tavallisesti kaksi, joskus varsa kolmantena. Lehmiä oli 5-6, parhaimmillaan 8. Lampaita karitsoineen oli 10-15, mutta sikoja ei pidetty. Pertinotšassa elettiin yhteistaloudessa, kaikki talossa kulloinkin asuvat kuuluivat samaan ruokakuntaan. Muistitiedon mukaan Pertinotšassa oli ainakin jonkin aikaa kunnanhoidokki, joka nukkui kolpitšalla ja söi samassa pöydässä talonväen kanssa. Hänen paikkansa oli pöydän alapäässä8. Pertinotšan tyylistä rakennusryhmää, jossa ihmiset ja nautakarja sekä lampaat asuvat saman katon alla, kahdessa kerroksessa, on aiemmin nimitetty novgorodilaiseksi, mutta paremminkin sitä voisi sanoa pohjois-suurvenäläiseksi8. Tämä rakennustyyli oli levinnyt melkein kautta koko Pohjois-Venäjän ja tunnettiin laajalti suomensukuisten kansojen keskuudessa, varsinkin syrjääneillä, joilla se sukulaitoksen ansiosta oli kehittynyt moniosaiseksi kompleksiksi, edelleen alkeellisessa muodossaan tšeremisseillä ja kehittyneempänä vepsäläisillä, aunukselaisilla sekä karjalaisilla. Rakennusryhmä oli ollut Salmin kihlakunnan ortodoksisen väestön asuntomuoto, mutta oli ulottanut vaikutustaan lännemmäksikin.

Ote Seurasaaren ulkomuseon pääkirjasta, joka käsittelee Pertinotšan ostoa ja siirtoa, kertoo mm. seuraavaa:

Pertinotša, jota nimitystä on käytetty vasta myöhemmin, sijaitsi hiukan alasviettävällä rinteellä, paikkaa olikin aiemmin nimitetty “Spirdon haudaksi”. Oven kamanassa on nähtävästi tervalla piirretty vuosiluku 1884 sekä sen kahden puolen ristit, jotka olivat kuluneet melkein näkymättömiksi. Rakennus on kerran aiemmin muutettu, siitä on hirsissä ja laudoissa joka puolella merkkejä. Mikäli Outi Makkonen muistaa kerrotun, ei siinä ollut ensinkään asuttu alkuperäisellä rakennuspaikalla. Tämä on Outin isän Spirdo Makkosen rakentama.

Tyyni Vahteren kirjoittamassa kirjassa “Seurasaaren ulkomuseo” kerrotaan Pertinotšasta ja Raja-Karjalan taloista varsin yksityiskohtaisesti (osa tekstistä on myös Seurasaaren ulkomuseon pääkirjasta):

Ns. novgorodilaisen eli siis oikeammin sanoen pohjois-suurvenäläisen rakennustyylin, jonka katsotaan saaneen alkunsa kolmiosaisesta kantamuodosta (pirtti, eteinen eli sintšo ja aitta), oleellisin ominaisuus on pirtin permannon korkea asema ja vasta toisessa sijassa asuin- ja karjansuojain rakentaminen saman katon alle. Nämä kaksi osastoa on sijoitettu joko vierekkäin, jolloin ne ovat katon harjaan nähden joko pitkittäis- tai poikkisuunnassa, tai myös peräkkäin yksilappeisen katon alle. Asuin- ja karjanpuolen sijoittumista vierekkäin siten, että katon toisen lappeen alla on asuin- ja toisen karjansuojat, voidaan pitää näistä vanhimpana. Tällaista sijoittumista tavataan syrjääneillä, Vienassa ja Aunuksessa.

Ulkomuseoon tuotu Suojärven talo edustaa eri osien, “eländä- ja karjanpuolen”, yksilinjaista sijoitusta – ne ovat ikäänkuin vastakkain. Pirtinpuoleinen pääty on rakennuksen julkisivu. Raja-Karjalassa kukin perhe tai suurperhe asui mieluummin omalla vaarallaan, ja Suojärvellä kerrottiin, että asuinrakennus pystytettiin siten, että sen otša eli päätyseinä tulee “murginpäiväh”, aamupäivän aurinkoon päin (ks. kuva 2). Rakennuksen muiden ulkoseinien nimitykset ovat bokkaseinä (etuseinä), kylgiseinä (takaseinä) ja tanhutperä eli peräseinä (tanhuan puoleinen pääty).

Moiseinvaara lienee alunperin ollut jonkun Makon kotivaarana ja hänen jälkeläisensä Makkoset, veljekset, serkukset ja langokset ovat ajan mittaan jakaneet talon useihin eri osiin. Sillä vaaralla, jolla Pertinotša sijaitsi, olivat vielä tätä taloa sieltä siirrettäessä kaikki talot Makkosten hallussa.

Tällainen talo käsittää oikeastaan kaksi erillistä rakennusta: (1) eländäpuolen, johon kuuluvat pirtti (pertti), sen alla karzina ja takana toinen pirtti eli gornitša eli vierahan huone ja tämän alla säilytyshuone (podvoala), ja (2) karjanpuolen, johon kuuluu sarai (heinien ja maanviljelysvälineiden säilytyspaikka) ja sen alainen tanhut (karjansuoja) sekä näiden kanssa yhteen salvottu eteis-aittarakennelma. Ulko-oven yläpuolella on salvoksiin (salmo) sovitettu sidehirsi (tšieppi), joka estää rakennuksen eri päitä painumasta erilleen.

Rakennuspuut oli kaadettava keväällä tai syksyllä – eipä tietenkään “mätäkuussa”, sillä silloin ne pahasti “happanisivat”. Hirsikertojen alle on vain nurkkiin asetettu kiviä, karzinan seinien vieressä sekä sisä- että ulkopuolella on multiaiset. Rakennushirret (parret) jätettiin pyöreiksi, ja täälläkin ne asetettiin seinään päällekkäin siten, että aina puun tyvi ja latva tulivat kohdakkain. Alle asetettavan parren selgä jätettiin pyöreäksi, mutta päälle tuleva uurrettiin alta (parren uurre) ja väliin pantiin sammaleet (poazu). Asuinhuoneiden ja eteisen sisäpuolelta parret veistettiin suoriksi. Salvos on vanha pyördäh salmo eli Venäjän salmo.

Sisään käytäessä tullaan pordahien kautta alasintšoon (alaeteiseen), jonka perällä on alasintšon aitta. Siellä säilytetään tarvekaluja, astioita ja ruokatarpeita (siellä on esim. vuaššaputši, s.o. kaljapytty ja sienipönttö). Jos talossa asui useampia perheitä, oli aitat jaettu siten, että kullakin oli omansa. Sintšon ja karzinan välinen ovi (sisään tultua vasemmalla) pidetään suljettuna. Sitä ei alunperin tässä talossa ollutkaan, vaan karsinaan päästiin vain pirtin kautta; tämä piirre kuva rakennustyypin varhempaa kehitysastetta. N. 1910-luvun alussa, kun Spirdo Makkosen perhe oli suuri, myös karzina muutettiin asuttavaksi pirtiksi. Silloin tehtiin tämä ovi, samoin ikkunat ja uuni. Alasintšon ja tanhuan välinen seinä puhkaistiin myös ovelliseksi, joten juoman kanto karjalle saattoi käydä alapirtistä suoraan tanhuaan. Sintšon oikeanpuoleisessa nurkassa on poukunpesuvälineitä (huhmar, korendo ja poukkukartta), joiden oikea paikka olisi ollut rannassa tai kaivolla. Vasemmalla seinällä on naulassa kaskivaatteet ribujubka (riepuhame) ja lötöt (= virsut).

Alasintšosta johtavat sintšonpordahat yläsintšoon. Täälläkin on perällä aitta, jota sanottiin yläsintšonaitaksi eli eziaitaksi. Eziaitan, samoin kuin ala-aitankin, sintšonpuoleinen nurkkasalvos on lohenpyrstösalmo. Siellä säilytetään ruokatarpeita, astioita ja pienempiä työkaluja – siellä ovat nyt kangaspuutkin, tšuppubrujat.

Ikkunan alla on nojan varassa hongan tyvestä tehty pöytä. Useissa rajakarjalaisissa taloissa on tämän aitan sijalla ns. kolkkapertti eli toine pertti, jossa tavallisesti asuu toinen sisarusperhe. Se on rakennettu “kolkalleh” siten, että se samoin kuin sen alinen aitta ulkonee rakennuksen takaseinästä. Tämän rakennuksen sintšot, saraimen ja tanhuan sisältävä pää on n. 0,5 m leveämpi kuin eländäpuoli. Yläsintšon pihanpuoleisen seinän oikeanpuoleinen nurkkaus on tuettu špilarisalmolla so. kalikkasalvoksella. Sintšon ja pirtin nurkkien välinen aukko on peitetty pystylaudalla sadetta ja kylmää vastaan. Tässä nurkassa on kiintonainen sintšon kravatti eli vuode, johon makuuvaatteet kokoonkäärittyinä tuodaan päiväksi, joskus kesän aikana siinä nukutaankin. Oven vieressä on kannellinen vuateputši, jossa liinavaatteita säilytetään.

Yläsintšosta vie ovi eli uks itse asuinhuoneeseen eli eländäperttiin. Ovenkahvaa sanotaan keägäksi. Pirtin lattia eli latja eli late, myös silda, jota lateselgämet kannattavat, on tehty lankkusahalla halkaistuista hirsistä (latelahkot). Usein sentään säästettiin vähän puuta niin, että puun sydän pantiin lattiaksi koska se on lujaa, ja syrjät katoksi (lagi) jossa heikompikin kesti. Latelahkot on asetettu pitkittäissuuntaan ovelta otsaseinään, mutta lagilahkot poikittain. Niitä kannattavat lagiselgämet ja näitä taas keskellä lagea kulkeva poikkihirsi ristaselgä. Ovesta vasemmalle on uks- eli runduga- (so. hylly) seinä, sitten kylgiseinä jossa on kaksi ikkunaa. Näiden välissä on ukstšuppu, ovinurkka. Perällä on otšaseinä, jossa on kolme ikkunaa. Toisessa kylgiseinässä eli väliseinässä on gornitšaan johtava uks. Väliseinän ja uksseinän nurkassa on uuni eli pätši, siis ulko-ovesta oikealle. Kylgi- ja otšaseinän välinen nurkka on jumal- eli suurtšuppu: sillä on ikoni. Otšaseinän ja väliseinän välissä on perätšuppu.

Lähellä pirtin lakea on kaikkien seinien suuntaiset tavaroiden säilytyslaudat, joista pätšin patsaaseen kiinnitettyjä uks- ja väliseinän suuntaisia sanotaan orsiksi orz.

Ikkunakynnyksen reunat leikattiin, jotta vesi valuessaan ei pääse “hagoloih”, vaan valuu karttaan suoraan. Ikkunan alla on ikkunakartat, joita käytetään oikeastaan vain talvisaikaan, kun hiki valuu vetenä ikkunoista. Ulkopuolella olevat ikkunalaudat ovat ikkunankramkat. Ulkopuolella olevat ikkunaluukut, lauat (ks. kuva 6) pannaan yöksi kiinni ja “huondeksell”, so. aamulla, avataan. Lautšat ovat kiinteät ja niitä on kolmella seinällä: bokkaseinällä, otšaseinällä ja väliseinällä. Lautšalla usein nukuttiin, tai vain sillalla (so. lattialla): poštel oli alla, oddjoalu katteena, pielus pään alla – “kell oli hursti, pan’ pieluksen päälle”. Pieluslautoja oli ennen enemmän.

Pirtissä on uloslämpiävä uuni (eländäpertin pätši), mutta “esi-isien aikah ol sydämeh lämbiävä pertti, laess oli truba (torvi) ja sen sulki trubalaud (räppänä)” – näin kertoi Haukkavaarasta syntyisin oleva Johora Haukka joka oli tehnyt Pertinotšan alapertin pätšin n. 1910-luvulla. Pätši tehdään puukehän (pätšin brujat) varaan. Niillä seuduilla oli paljon martsakiviä. Näitä peltokiviä kerättiin ja muurisavea laitettiin kivien väliin. Kirpitšaa eli tiiltä ei juuri käytetty. Pätšin edessä on kivillä ja savella täytetty eusta (sen alla eustan alus) ja siitä oikealle nurkassa lähellä pirtin ovea on tulisija tulehmo, jossa keitetään hoahlain eli patahoahlain varassa tai kolmijalalla. Eustan alla on patapaikan kolo riehtilää ja patapaikkaa (so. patalappu) varten. Eustaan tuettu pätšin patšas kannattaa kupua eli kolpak’oa, sen alla on otšarauta ja ulkoreunassa otšapuu, kuvun sisäpuolen nimi on liezmo. Toinen pätšin patšas – kolpitšan päässä oleva lauta – kannattaa orsia. Uksen vieressä on pätšinkolo ja otšan ja oven välissä kapea kolo, jossa kuivataan pientä puuta ja sytykettä; tämän yläpuolella on (uunin)koukun naegl. Pellit eli ljuškat ovat kuvun yläpuolella. Paistinuuniin suupuolta sanotaan pätšin otšaksi. Savu kulkee uunin takaseinän vasemmassa puolessa olevan aukon kautta n’ööria (= rööri, torvi) pitkin, joka kääntyy ensin mutkalle eteenpäin ja sitten ylös. Tulehmosta savu menee suoraan ylöspäin. Pätšin toisella seinämällä olevia askelmia eli syvennyksiä sanotaan petšuksi eli petšonikaksi, ja ylin uunin kaulu on pätšin olg. Väliseinän vieressä on pätšin peräkolo. “Ennen savella uunit valkaistiin, vettä ja savea pieksettiin ja sill valkaistiin”. Orsia kannattavan pätšin patšaan ulkoreuna on veistetty koneškaksi; siinä on tappi, joka palautuu hevosenpään muotoon. Koneškaa naisväki käyttää apunaan esim. pellava- ja liina- (so. hamppu-) vyyhtiä selvitellessään. Vyyhden toinen mutka pujotetaan siihen, ja toiseen pujottautuu selvittelijä itse pitäen siinä välissä vyyhteä kireällä. Villalankavyyhdet pantiin orteen riippumaan, alapäähän painoksi pantu halko kirvoitti vähitellen niistä sotkeutuneet kohdat.

“Pätšin selläl (selg) vanhukset n’ukuttih, alle hongast kiskottiin pärettä, oddjoalu tai poštel”.

Patšaan vieressä on kiintonainen penkki kolpitša, jonka kansi kolpitšalaud voidaan nostaa ylös karzinaan kuljettaessa. Koneškan yläpuolella pitkin pätšin kylkeä kulkee patšaaseen tuettu patšaslaud, mutta pätšin patšaan varsinainen tehtävä on orsien, orz, vankkojen ovi- ja väliseinien suuntaisten lautojen kannattaminen. Näillä säilytetään astioita ja ruokatarpeita, siellä on kahvihuhmar, piiraskartta, yms. Otša- ja etuseinien vieressä on ohuemmat laudat, paldšat, joilla säilytetään etupäässä pienempiä työkaluja. Hiukan näiden yläpuolella kulkee ovinurkasta otšaseinään jykevä jallazorz, so. jalaksen painantaorsi. Sen ja kylgiseinän välissä on kaksi paria pieniä orsia päreiden ja veistäntäpuiden kuivaamista varten. Pirtin kolmella seinällä on kiintonaiset istumalautšat ja uks- eli rundugaseinässä kaksilautainen hylly (runduga) astioineen.

Heti pirtin ovesta tultua vasemmalla ovat käsienpesuvälineet käzastii ja käzpaikka (so. pyyheliina) riippuen kumpikin vuarnassah. Kun väki tulee pellolta tai muista töistä aterialle, pesee kukin heti sisään astuttuaan kätensä kaataen vettä käzastiin nokasta ja antaa sen sitten valua alla olevaan vezputšiin. Miniän tehtävänä on pitää huolta siitä, että käsiastiassa on aina raikasta vettä. Käzastii, nokallinen rautakattila, on suojärveläisen Annantehtaan valmistetta. Varhemmin käytettiin tuohinidoksella suojattuja, kaksinokkaisia savisia Muolaan Kyyrölässä valettuja käzastiita sekä varakkaammissa paikoissa kauniita kuparisia astioita, joiden pohjassa olevaa tappia painamalla vesi pääsi juoksemaan. Kädet pyyhittiin viereisessä naulassa olevaan pitkään ja kapeaan käzpaikkaan, joka arkioloissa oli koristeeton, mutta juhlatilaisuuksissa otettiin esille koristeellinen pyyheliina.Varhemmin nämä olivat ompelukuosein kirjotetut, mutta myöhemmin kutoen poimimalla koristetut. Käsiastian luona pestiin myös “huondeksell” heti ylösnoustua kasvot ja sen jälkeen “silmät rissittih” obrazan, ikonin luona joka on suurtšupussa olevassa seinään kiinnitetyssä pyhänkuvankaapissa (kiotka). Sen edessä myös ortodoksiset vieraat taloon tultuaan tekevät ristinmerkkinsä ja vasta sen jälkeen tervehtivät talonväkeä. Kesän aikana asetetaan käzastii myös ulkosalle portaan pieleen.

Otšaseinän keskimmäisen ikkunan alla on ruokapöytä (stola), jonka päällystä on tehty mahtavan hongan tyvestä ja jalkojen välinen osa muodostettu säilytyshyllyksi. Tällainen pöytä on Raja-Karjalassa itäistä alkuperää. Sen kahden puolen on rahit, skammi; täten nimitetään myös pirtin selkänojattomia visapuisia jakkaroita. Otšaseinän lautšan alla on päänalus- eli pieluslauda (toinen samanlainen on eteisen vuoteen alla), jonka nojaan pielus asetetaan vuodetta valmistettaessa. Pirtissä ei ole lainkaan sänkyjä, vaan vuoteet valmistetaan lautšalle tai sillalle (lattia) sintšon kravatissa säilytetyistä vuodevaatteista. Siellä on poštel (patja) alle levitettäväksi, kukikkaalla kretongilla päällystettyjä pieluksia ja ribuoddjoalu (= riepukuteinen vaippa) peitteeksi. Kun lattia suursiivouksessa oli pesty, levitettiin sille olkia, joiden annettiin olla yli yön ja siinä nukuttiin, aamulla vietiin oljet pois.

Lapsen kehto, lakeen tuetusta näreisestä vivusta riippuva huabakätyt on peränurkassa. Reuna on muodostettu taivuttamalla haapalaudasta, joka on nidottu yhteen pajuvitsaksella. Lapsen alle pantiin olkia, jotka peitettiin riepuvaipan palasella, pään alle höyhenpielus ja peitteeksi tilkkutäkki tai töppyoddjoalu eli nukitettu riepupeite. Kätkyttä liekutetaan siten, että lapsenhoitaja lautšalla istuen pistää toisen jalkansa nilkan kätkyen reunassa olevaan nuoraraksiin ja soudattaa siinä kehtoa ylös ja alas – samalla hän voi kehrätäkin värttinällä ja laulaa vanhaa runoa; kehrätessä ja lasta liekuttaessahan usein “pitkii virsii” eli kertovia runoja laulettiin. Kätkyttä voi tietenkin kiikuttaa myös poikkisuuntaan työntäen aina väliin askaretta tehdessään. Näemme peitteen päällä pari lapsensarvea (tšolli), joiksi on käytetty katkaistua lehmänsarvea. Toisen kärkeen on sidottu lehmän nänni, toisen nahkaa; sisään pannaan leivänpurua. Perälautšan vieressä on reikätuoli eli lapsenskammi, jollaisessa kävelemään opettelevaa lasta seisotetaan. Lattiaa vasten olevan kehän kulmissa on ollut pyörät, jotta lapsi voi helposti kuljettaa tuolia mukanaan pitkin permantoa. Pirtissä on vain pari vanhanaikaista valaisinta, nimittäin pärepihtiä (tšikka), joista toinen on kiinnitetty orteen ja toinen, jalallinen, seisoo uunin vieressä. Nämä valaisimet ovat jo kauan olleet poissa käytöstä.

Uuni, siis paistinuuni, on ruuanvalmistuksessa hyvin tärkeä, sillä suurin osa ruuasta kypsennetään uunissa paistamalla ja kun syödään vain pehmeää leipää, on uuni tietenkin usein lämpimänä. Monet erilaiset piiraat ovat karjalaisten herkkua; maito, vieläpä kaljan mämmikin kypsennetään uunissa. Eustalla on paistamiseen käytetty, tyypillinen kivipata eli savipada. Savipada nostetaan uuniin ja sieltä pois käytännöllisellä patahangolla (ufanka). Eustalla on myös kolmijalkainen paistinpannu (riehtilä), jossa ruoka (esim. keitinpiiraat) kypsennetään tulehmossa. Uudempi riehtilämalli on jalaton, ja se asetetaan kolmijalalle (ztägänä), kuten esim. kahvipannukin. Jos riehtilä on nostettava uuniin, käytetään apuna siizmaa, puuvartista rautakoukkua, joka sangen kätevästi ja lujasti tarttuu riehtilän reunaan. Riehtilässä itsessäänhän ei ole minkäänlaista kahvaa. Perunat ja keitot keitetään haahloihin ripustetussa padassa. Hyllyseinän vieressä on pari lypsinrengiä eli nokallista lypsysankoa, joista maito ennen siivilöitiin nokkaan pistetyn tuoreen katajanoksan lävitse. Maito piimitettiin kivivadeissa pirtin ukstšupussa lautšan alla. Mutta vaarana oli, että kissa pääsi maistelemaan kermoja; siksi asetettiin eteen polveikas kozinolauda, ja kissa sai osansa koivupölkkyyn uurretusta kazinkarttasesta. Voi kirnuttiin mäntäkirnulla. Patšaslaudalla on kannellinen taikinapytty (taigina, itse taikinasta käytetään nimitystä tahas tai hapan). Rajakarjalaiseen astiastoon kuuluu monenlaisia puu-, savi- ja posliinivateja ja -kuppeja, joilla on tarkasti erotetut nimityksensä aina sen mukaan, mihin niitä käytetään, kuten rokkajuada, rahkamaitostautša, voin sulatettav’ kuppi, jossa piirasvoi sulatettiin yms.

Kolpitšalla on kehräpuu eli kuozali siihen kiinnitettyine pellavakuontaloineen, johon värttinä on pistetty. Tytöt opetettiin varhain kehräämään; orrella otšaseinän vieressä on lapsen kuozali. Myöskin vanhat miehet kehräsivät pellavaa värttinällä. Suojärven Moiseinvaarasta on saatu talteen villan savitšuspuu eli karttajousi (Kansallismuseossa), jolla villat ennen piestiin hyvästi hajalle. Pirtin etuseinän kumpaankin päähän on kiinnitetty tapeilla varustetut kankaan luondapuut, joihin loimi luodaan siten, että kankaanluoja kuljettaa sitä edestakaisin ja kietaisee sen tapin varaan. Kangaspuut, orteen ja lautšaan kiinnitettävät kangashaot eli tšuppubrujat ovat toistaiseksi yläsintšon aitassa. Oikeammin niiden paikka olisi pirtin peränurkassa.

Pirtin etuseinän vieressä on valtava hongasta koverrettu kaukalo, saranvanutuskartta tukevine selkälautoineen, joihin sarkaa vanutettaessa sidotaan pielukset pehmikkeeksi. Saran vanuttajat asettuvat istumaan vastakkain kartan kumpaankin päähän riisuttuaan jalat paljaiksi aina polven yläpuolelle asti. Kuumassa saippuavedessä kasteltu sarka asetetaan kartan keskelle sotkijoiden jalkoihin, ja nämä potkivat sitä vastakkain tuntikausia; usein saa jatkaa vielä seuraavana päivänä. Kangasta täytyy välillä uudelleen kastella. Yleensä on sarkaa vanutettava niin kauan, että kangas on kaventunut noin kolmanneksen leveydestään. Saran vanuttaminen on raskasta työtä ja sitä tekivät sekä miehet että naiset. Tavallisesti saran vanuttaminen toimitettiin pirtissä. Saraissa on toinen, pienempi saranvanutuskartta. Otšaseinän lautšalla on katainpualikka kataitšusvärttinöineen, so. kaulauslauta kapuloineen. Ensinmainittu on alta pykälikäs, kuten Raja-Karjalassa on tunnusomaista. Vaatteiden silittäminen toimitetaan tavallisesti pöydällä. Suurtšupun viereisillä seinälaudoilla on miesten työkaluja, kuten kimpi- ja lusikkavuolin, puukkoja, yms. Etuseinän ikkunan viereisessä naulassa on suorakulman muotoinen luotilauta. Saranvanutuskartan yläpuolella naulassa on miehen ja naisen sarkakauhtanat ja otšaseinän naulassa pellavainen alusjubka, so. alushame ja kretonkinen päähuivi paikku. Otšaseinällä on myös kantele naulassaan, sivulautšalla värttinähebo eli -sorvi.

Kun kolpitšanlaud nostetaan auki, päästään karzinpordahia myöten pirtin alaiseen karzinaan. Siellä on vain tanner permantona ja multiaiset pitkin seinävieriä. Pirtin pätšin kohdalla on kaksi vankkaa sitä kannattavaa patšasta. Tässä pätšin alla olevassa nurkassa on jauhinkivillä paikkansa; muuten karzinaa käytetään perunoiden ja muiden juurikkaiden, kaljatynnyrin, ym. säilytyspaikkana. Kolpitšan kyljessä karsinaportaiden yläpään kohdalla on kazinloukkune, pyöreä aukko josta kissa pääsee kulkemaan pirtin ja karsinan välillä.

Pirtistä tullaan väliseinän uksen kautta vierahan huoneheseen eli gornitšaan, jossa myöskin laki on lakiselkämien varassa, mutta ristaselkää eli poikkihirttä ei täällä ole. Myös gornitšan otša- ja kylgiseinän välinen nurkka on jumaltšuppu, siellä on ikoni. Sen vastapäätä olevassa nurkassa on uuni lezonkapätš, jonka “selgä on tehty niin, että siin sai nukkuu”, pantiin vain vähän pehmikettä alle. Lezonkapätš on tyypillinen kamarin uuni, ja on tehty kokonaan kirpitšoista (tiilistä). Savujohto tekee mutkan eteenpäin ennenkuin kääntyy ylöspäin ja yhtyy pirtin savujohtoon. Eipä “vierahan huonehessakaan” ollut paljon huonekaluja: kiintonaiset lautšat otša- ja kylgiseinän vieressä, pöytä, jolla vieraiden ateria katettiin, sänky, pari tuolia (stoula, selkänojallinen tuoli) ja pieni arkku (lipaz). Pöydällä on kudontakoristeinen (“puikkoloill poimittu”) skuater eli stolapaikka so. pöytäliina, jonka toinen pää on reunustettu sukkapuikoin tehdyllä pitsillä. Eräs Vienan-Karjalasta kotoisin oleva emäntä kertoi, että pöytäliina pantiin pöydälle aina kun aterialle ruvettiin, mutta lautasia ei käytetty; juhlina pantiin pitkä käzpaikka rinnan istuvien vieraiden polvien yli – se teki siis lautasliinan virkaa. Vain “vierahan huonehessa” on vapaasti seisova sänky kravatti, jonka paikka on pätšin viereisessä nurkassa. Vuodevaatteina on poštel, pielukset ja vaipat. Peitteenä on töppyoddjoalu. Hurstin “kirjotettu” reuna, hurstisen randa, näkyy sen alta pitkin vuoteen reunaa. Kravatin vieressä olevassa lippaassa, jollainen tavallisesti kuuluu morsiamen myötäjäisiin (pridanoihin), on rätšinä, so. naisen aluspaita, jonka alaset ovat piikkoa, yliset ruutuista pumpulikangasta, sekä rätšinän emusta, so. paidan alaset, jonka helmus on “kirjotettu” kasvi- ja eläinaiheisin kuosein, vielä pumpulinen päähuivi, paikku ja kirjontakoristeinen käzpaikka. Näitä viimeksi mainittuja olikin emännillä suuret sylikantamukset, niitä oli perittyjä, itse morsiamena tehtyjä ja vanhemmilla vielä miniän (neveskä) anopilleen antamia. Mutta paljon niitä tarvittiinkin, esim. tavallisissa vieraspidoissa ja etenkin vainajien muistajaisissa, joissa käzpaikkoja ladottiin päällekkäin korkeat pakat vainajien käytettäväksi. Kerrotaanpa Suojärveltä, että käzpaikka johdettiin avoimesta ikkunasta ulos maahan ikkunan alle, jotta muistajaisiin kutsutut vainajat sitä myöten tulisivat juhla-aterialle. Väliseinän naulakossa on myös käzpaikka sekä vaimon päähine tšäptšä ja kirkasvärinen hame (jubka), joka on kuulunut moiseinvaaralaiselle itkijälle Ogoi Määräselle. Tämän toisen pirtin alla on säilytyshuone podvoala, jonne päästään vain rakennuksen otšaseinässä olevasta ovesta.

Siirrymme sitten ylimpään kerrokseen, sintšon piälliseh (ks. kuva 7), jonne portaat johtavat yläsintšosta. Siellä on myös aitta (vastavuiška, jossa säilytetään pääasiassa kylpyvastoja) samalla kohdalla kuin alemmissakin kerroksissa. Tässä kerroksessa on aitan sintšon sisäinen nurkkasalvos tavallinen Venäjän salmo, ei siis lohenpyrstösalvos, kuten alemmissa. Pihan puoleista sintšon päällisen katon lapetta kannattavan päädyn suippo (syönviila =sisäviila) on harjan kohdalla špilarisalmolla tuettu.

Pirttien yläpuolella on harjan kohdalla ullakkohuone, tšardakka, joka sekin oli Makkosen talossa tehty välillä asuttavaksi, vaan on myöhemmin Pertinotšaa museoitaessa palautettu entiselleen. Sen kahden puolen on komerot (vuiškat). Tšardakan peräseinässä on ikkuna, jonka pääasiallisin tehtävä on olla kulkutienä kauniille ulkokuistille eli galdarille kuljettaessa kun vietiin ahvalihaa ja -kalaa ulos kevätkauden tuuliin kuivamaan. Liha käärittiin tavallisesti vanhaan verkkoon, etteivät haaskalinnut päässeet lähelle. Tämä rakennuksen päätykoriste, jonka osat ovat lava ja leikkauksin koristetut parsi ja pualikat (= kapulat), on vaikutusta itäiseltä naapurilta.

Kun sivuseinät on saatu rakennetuiksi tasavariin, so. räystäshirsikertaan asti ja viilat eli päätyjen kolmio-osat vesikaton harjaan asti, rakennetaan näiden varaan katto. Kylgiseinien ylimpien hirsien päät jätetään ohi salvoksien pitemmälle päätyräystästä kannattamaan, ja profiloidaan koristeellisiksi. Katon harjahirttä nimitetään herraparreksi ja vuoliaisorsia bruaviloiksi eli broilaparsiksi. Viimeksi mainittuihin upotetaan leveää räystästä, rästäs, kannattavat juurakkokokat, joista taas räystäslauta, leikkauksin koristettu potokka, saa tukensa. Kattokourut, alla olevat kouruiksi ontetut sarkapuut, sarat ja välien kohdalle päälle asetetut verrat nojaavat alapäästään räystäskouruun (koloon; ulkokatoksen reunasta näkyy katon rakenne) ja yläpäästään tietenkin harjahirteen. Harjan suojaksi asetetaan muita kattokouruja ontommaksi veistetty harjakouru eli soloba, jonka pää on saanut linnun muodon. Harjapuut tuetaan bapkoilla eli pulpukoilla, jotka pistetään sekä harjahirteen että harjakouruun tehtyjen reikien kautta ja samalla koristavat katonharjaa ja pitävät solobaa paikoillaan.

Palaamme takaisin yläsintšoon ja jatkamme kiertokulkua sarai-tanhua-rakennelmaan, joka on salvottu yhteen sintšojen ja aittojen kanssa, kuten edellä on esitetty. “Sarain käytävä uks”, jonka kamanalautaan (kamaja) on tervalla vedetty kolme rinnakkaista ristiä karjan suojaksi, johtaa saraihin, ja sieltä tanhuon pordahat, joiden ylle on rakennettu katos, kommi, vievät alas tanhuaan. Sarai-karjansuojan alkumuotona pidetään patšasnavettaa, joka on kehittynyt patšaitten varaan rakennetusta heinäsuojasta. Molempien seinät ovat pitkistä pyöreistä hirsistä, päädyn keskellä on špilarit eli špilarisalmo maasta aina “tasavariin”, siis saraimen kattoa kannattavaan hirsikertaan asti, samoin viilan kohdalla keskisalmon kahden puolen katon rajaan asti. Näiden välissä on kaksi pitkittäissuunnassa kulkevaa parrua, tšepaparrut, jotka estävät rakennusta leviämästä.

Tanhut-tanner valmistetaan karjan alustaksi siten, että maa tasoitetaan, siitä puhdistetaan pintamulta pois, jonka jälkeen tanner peitetään pitkillä rukiinoljilla; päälle ladotaan kerros n. parinkymmenen cm:n pituisiksi pätkittyjä kuusenhavuja. Näitä lisätään tietenkin aina talven mittaan. Kaksipuolinen tanhutuks (eli tanhuonuks, myös veräjä), leveä ja matala, on rakennuksen etuseinässä. On taloja, joissa on tanhutuks “puoless ja toisess”, eli kummassakin pitkän sivun seinässä; takaseinän uksesta luodaan lanta ulos. Ikkunat ovat pienet, myöhemmin käytettiin lasia tanhuan ikkunoissakin. Perällä, siis oven vastaisella seinällä, on kiintonainen stola, apelaud, ja keskellä eläimien syömizenandostola; kanojen pordahat nojaavat peränurkkaikkunan kynnykseen, oikeassa etunurkassa on aitaus lampaita varten. Karja sai ennen olla valloillaan tanhuassa, vain äskettäin kantaneet lehmät kytkettiin pöytään tšieppiriimulla, jotta vasikat pysyisivät paremmin emänsä luona. Sarain latjaselgämet, jotka kannattavat tanhutlagea eli sarain sildaa, kulkevat rakennuksen pituussuuntaan; niiden päät näkyvät peräseinässä ulkopuolella. Näiden päälle on asetettu lagiset eli lagilahkot, joiksi kokonaiset hirret “kesselt hallastah” tai vain “reunalt vessetäh”. Sarai-tanhuan kohdalta on rakennus vain kaksikerroksinen ja rakenteeltaan sarain katto on samanlainen kuin eländäpuolenkin herraparruineen, bapkoineen, harjakouruineen, räystäskokkineen ym.

Sarai on heinien ja olkien säilytyspaikka; sekä sillalle että usein vielä tšepaparsien varaan asetetuille heinäpuille nostetaan kerros heiniä. Saraissa säilytetään heinänteko- ja muitakin maanviljelysvälineitä, siellä ovat sirpit ja viikatteet, ruis- ja heinähangot, siellä ajoneuvot, siellä loukut ja lihdat, siellä on myös tšoana, suuri puinen pyöreä nahanpiiskuuamme ym. Tanhutlaessa (eli sarain sillassa) on portaitten katoksen ja rakennuksen etuseinän välissä ruuan sorrettava loukko, josta heinät ja oljet pujotettiin tanhuaan eläimille. Juoma “varistettiin kiven voimall” pirtissä käsiastian alla olevassa putinassa (putši) siten, että pihdeillä nosteltiin tulehmossa kuumennettuja kiviä tähän astiaan, johon astiain jaä käsienpesuvesi oli valutettu; juoma kannettiin sitten tanhuan portaitten tietä karjalle.

Takaseinällä on saroan uks eli veräjä, josta korkeat käsipuilla tuetut saroanpordahat johtavat ulos. Useissa taloissa ovi portaineen on rakennuksen päätyseinässä eli tanhutperässä. Heinät vedätettiin reellä portaita pitkin saraihin ja kun oli isot karjankartanot, niin ajettiin vieraankin hevonen saraimeen ja vasta siellä riisuttiin. Tanhuan oven viereisessä ulkoseinässä on soimi (so. heinähäkki), josta syötetään hevosille heinää, ja hevosten ja muiden eläinten suojaksi on tanhuan eteen patšaitten varaan rakennettu katoz, jonka lakkakatto on tehty selkämien varaan asetetuista kouruista (sarat ja verrat) samoin kuin itse rakennuksenkin. Katoksen lakassa ei ole räystäskourua, jonka tähden sen reunasta saattaakin nähdä katon rakenteen.

Pirtin pään puoleisille ulkomultiaisille ladotaan vuoden halkovarat: kesällä niitä on vain etuseinällä, mutta talvella usein otšaseinän täydeltä melkein ikkunoihin asti. Niinpä ne ovat siinä mukavasti lähettyvillä.

Tilanahtautta ja mukavuuspyrkimystä on rakennuskirjallisuudessa selitetty syyksi siihen, että ihmisten asumatilat ja karjansuojat on liitetty näin läheisesti toisiinsa. Mukavuussyythän ovat ilmeiset: ei tarvinnut syvässä lumessa ja pakkasessa kulkea askareillaan avoimen vaaran laella, ja turvallinen tällainen asumus myöskin oli ainakin kaukana rajaseuduilla, missä karhun ja suden vierailut eivät olleet niinkään harvinaisia. Talli, vilja-aitta (ambar) ja sauna (kyly) rakennettiin kyllä erilleen.

Pertinotšaa tai osaa siitä on käytetty asumisen lisäksi monenlaisiin muihinkin tarkoituksiin; mm. kouluna, “kurssikeskuksena” ja kauppana. Moiseinvaaran koulu aloitti toimintansa v. 1911 Pertinotšassa. Seuraavana vuonna aloitti venäläinen koulu uudessa, varta vasten rakennetussa koulutalossa. Jälkimmäisen koulun isäntänä oli rikas Venäjän valtio, mutta edellisestä huolehtivat yksityiset koulun ystävät. Kylässä oli onneksi isäntiä, joille suomalainen koulu ja suomalaisuus olivat rakkaita ja jotka voimiaan säästämättä toimivat koulun hyväksi. Näistä koulun ystävistä on mainittava yli 20 vuotta koulun johtokunnassa toiminut Santeri Matsinen sekä Jaakko ja Stepan Pekkanen. Suomen itsenäistymisen jälkeen venäläinen koulutalo annettiin suomalaisen koulun käyttöön, ja näin tälle avautuivat paremmat mahdollisuudet voimaperäiseen työskentelyyn. Pertinotšassa järjestettiin myös puutyö-, maamies- ja karjanhoitokursseja. Ne olivat tavallisesti muutaman viikon mittaisia. Pertinotšan alakerrassa Spirdo piti myös kauppaa, jota valaistiin öljytäytteisellä lyhdyllä. Perhe asui tähän aikaan talvella alakerrassa ja kesällä yläkerrassa. Yleensä likaiset työtehtävät tehtiin alakerrassa ja yläkerta oli vapaa-ajanviettoa varten. Pertinotšassa asui Spirdon kuoleman v. 1929 jälkeen leski Varvara ja tytär Oudotja, joka jatkoi isänsä kauppatoimintaa.

Spirdo rakensi toisen talon kun Pertinotša alkoi olla vanha ja perheen koko oli kasvanut. Tässä vaiheessa Semoi-pojalla oli jo oma talo. Hedzhu (Fedot) -ja Vasili-poikien perheet asuivat aluksi tässä talossa. Oleskelutila oli perheille yhteinen. Perheisiin syntyi nopeasti uusia lapsia ja kätkyjä oli oleskelutilassa pari yhtä aikaa, mutta sopu antoi sijaa12.

Spirdo aloitti myös kolmannen talon rakentamisen, mutta talo ei ehtinyt valmistua ennen hänen kuolemaansa. Spirdon kuoleman jälkeen talon rakentamista jatkoi Spirdon poika Olli (Ol’eksi) mutta ehti kuolla puukotukseen ennen kuin talo valmistui. Talon sai perinnöksi Ollilta Spirdon pojan Vasilin poika Jussi.

Spirdon tarina kansanrunouden kerääjälle

Karjalassa liikkui 1800-luvun puolestavälistä pitäjän luovutukseen asti kansanrunouden kerääjiä. Eräs heistä oli Antero Lamminen, joka vuonna 1910 tapasi myös Spirdon. Lammisen muistiinpanoista on kerätty Suomen Kansan Vanhat Runot -nimiseen teokseen seuraava Spirdon tarina:

3118. Suojärvi. Lamminen n. 15 -10.

Moisionvaara. Spirto Makkonen, n. 50 v.

Spirto Makkonen Suojärven Moisionvaaran kylässä kertoi, että hän sai taudin, kun otti lähdekaivosta vettä ja sitten viskata roiskautti veden sinne takaisin. Tautia parantaakseen vei muuan tietoakka hänet yöllä samalle lähteelle. Näkevät, että pikkarainen, oravan kokoinen, valkea briha nousee lähteen pinnalle ja liperehtää siinä. Kumartavat, kumartavat brihutskaa yhdessä akan kanssa, lausuen:

“Anna oma pahan’ pois, ota oma hyväs iäreh!”

Toisena päivänä olikin mies taas terve. – Lähteenhaltija oli suuttunut ja lähettänyt taudin, kun isäntä, veden takaisin kaivoon viskatessaan, oli satuttanut häntä päähän.

Spirdo suojärveläisenä kansantyyppinä Paul Tulehmon mukaan

Nimimerkki “Rehennys” eli suojärveläinen Paul Tulehmo julkaisi 1952-1953 henkilökuvauksia “Rajakarjalaisia kansantyyppejä”-nimisenä sarjana mm. Iisalmen Sanomissa, Karjalassa, Karjalaisessa ja Savossa. Fedoran Spirdo on valittu yhdeksi näistä tyypeistä. Kertomuksen Spirdosta Tulehmo on kirjoittanut negatiiviseen sävyyn. Tähän on ehkä vaikuttanut että hän oli ollut Suojärven kunnalliselämässä mukana kuten Spirdokin – ilmeisesti työskentely Spirdon kanssa ei ollut sujunut täysin ongelmitta. Kertomus siinä asussa, kuin se on julkaistu Iisalmen Sanomissa 5.1.1953:

Fedoran Spirdo oli pienenpuoleisen tilan lampuoti, suuriperheinen maanviljelijä. Siksi hänen oli yritettävä saada tuloja tavalla tai toisella. Kun on monta suuta syömässä ja vain yksi mies ansaitse-massa, niin saa siinä lyhentää ettoneunia ja ottaa liikoja askeleita.

Aikoinaan Spirdo toimi postinkuljettajana toistasataa kilometriä pitkällä postilinjalla, jossa eräskin taival oli kolmisenkymmentä kilometriä asumatonta saloa. Se tosin oli sopiva paikka postinryöstöä harjoittaville varkaille, mutta silti vuosikymmeniin ei ollut sattunut sellaisia yrityksiä. Kerran kuitenkin, eräänä kesäisenä päivänä, Spirdo sai senkin kokea. Pari miestä pysäytti hänet: toinen tarrautui hevosen suitsiin ja toinen lähestyi Spirdoa puukolla uhaten.

Tilanne alkoi tuntua vakavalta, mutta selvisi Spirdo siitä kuitenkin pelkällä säikähdyksellä. Siihen aikaan postinkuljettajalla oli aseena miekka, sellainen lyhyenpuoleinen, kaksiteräinen, jollaisia roomalaiset sotilaat käyttivät Augustuksen aikoina ja joka lienee myöhemmin ollut käytössä v. 1808-1809 käydyssä Suomen sodassa. Sen jälkeen kai venäläismallisten sapelien tultua käyttöön nämä antiikkiajan miekat annettiin valtion siviilivirkamiesten käyttöön.

Kun ryöväri yritti kurottautua postilaukkuun, veti Spirdo miekan tupesta ja alkoi sillä huidella miestä. Tällä kertaa ainakin kävi toteen se sanonta, ettei kruunu turhaan miekkaa kanna. Spirdo sai siten miehen pysymään hieman loitommalla, sillä miekka oli sittenkin huomattavasti pitempi kuin ryövärin puukko. Samalla hän toisella kädellään nykäisi ohjaksia rivakasti, että hevonen syöksyi juoksuun ja irrottautui toisen miehen hieman “rauhallisemmaksi” käyneestä pitelystä. Niin säästyi posti ryöstöltä, postilaitos korvauksilta ja Spirdo mahdollisista puukonhaavoista, pahimmassa tapauksessa kuolemalta.

Toisen kerran Spirdolla oli samalla taipaleella rauhanomaisempi seikkailu. Sekin sattui suvella, lakkojen kypsymisaikana. Tällä taipaleella oli paljon soita ja eräällä niistä oli tavallistakin enemmän lakkoja, suo aivan keltaisenaan. Oli sääli niitä jättää toisten poimittavaksi ja syötäväksi tai myötäväksi, kun itsekin niin kipeästi tarvitsi kaikki mahdolliset tulot. Pulma oli vain siinä, miten saisi ne kuljetetuksi, kun astioita ei ollut minkäänlaisia. Mutta hätä keinon keksii – kuten sanotaan – eikä se lakiakaan lue. Spirdo oli matkalle lähtiessään emännältään saanut puhtaat, kotikutoisesta pellavakankaasta tehdyt alushousut. Nehän olivat melkein puhtaat vieläkin, sillä olivathan ne olleet käytössä vain parisen vuorokautta. Niistä Spirdo sai väliaikaisen astian ja lyhyessä ajassa hän poimi niihin lakkoja 4-5 ämpärillistä. Seuraavassa pysähdyspaikassa hän sai lainaksi puupytyn, jossa marjat olivat siistissä kunnossa ja maukkaan näköisiä, kun Spirdo ne myi kirkonkylässä.

Spirdo harrasti innokkaasti kunnallispolitiikkaa. Hän oli mukana kaikissa kuntakokouksissa, mikäli läsnäololle ei ollut ylipääsemätöntä estettä. Siellä hän säännöllisesti kuului ns. oppositioon. Myöhemmin Spirdo äänestytti itsensä kunnanvaltuustoonkin ja toimi myös siellä samojen periaatteiden mukaisesti. Hän oli vakinainen kunnallinen opponentti, sillä mikäli asia ei koskenut suorastaan häntä tai hänen etujaan, Spirdo harasi enemmistöä vastaan. Joskus hän tinki pienemmistä omistaankin tai kyläkuntansa eduista, jos vain sai tilaisuuden vastustaa jotakuta hänelle epämieluista esittäjää.

Kunnallisia luottamustoimia Spirdolla oli lopulta kymmenkunta, valtuustosta kansakoulun johtokuntaan saakka. Ja varsinkin viimeksi mainitussa elimessä Spirdo oli kuin kukko tunkiolla. Sen saivat kokea niin opettaja kuin johtokunnan toiset jäsenetkin.

Kerran kuitenkin sattui Spirdon kouluun tulemaan johtajaopettajaksi muuan topakka leski-ihminen, joka ei sallinut Spirdon komennella itseään ja puolestaan antoi Spirdolle – kuten sanotaan – sanan sanasta, kaksi parhaasta. Siinä oli opettaja Spirdon kanssa täysin tasaväkinen.

Oli luonnollista, että näiden mahtihenkilöiden välit olivat alun armottomasti poikki. Spirdo valitti kunnanvaltuustoon ja valtuusto pyysi opettajalta selityksen. Sen saatuaan valtuusto kuittasi asian hienoisella hymyilyllä, sillä siellä tunnettiin kumpikin asiapuoli “oikealta kantilta”. Spirdolle isällisesti huomautettiin, että hänen kunnallismiehenä olisi oltava suuripiirteinen ja suvaitsevainen sekä annettava anteeksi opettajalle hänen ehkä liikaa topakat puheet, koska Spirdokaan ei ollut sanojaan erikoisemmin valinnut.

“Kai mie sil akal prošzizin” (prošzizin = antaisin anteeksi) – selitti Spirdo – “vai sidä mie en nji konza prošzi, kui häi minuo ribusuuksi haukkui” (konza = milloinkaan, ribusuuksi = risusuuksi, haukkui = parjasi). Opettaja oli – täydellä syyllä – sanonut Spirdoa rivosuuksi, sillä Spirdo käytti tällaisissa tapauksissa kutakuinkin voimakasta kuvakieltä, mutta Spirdolle sana rivo oli tuntematon ja hän kuuli tai käsitti sen sanaksi ribu (suom. riepu).

Spirdon kunnallinen toiminta päättyi hänen karriäärinsä korkeimmillaan ollessa erään kommelluksen vuoksi. Sen jälkeen hän kuolemaansa saakka oli “poliittisesti kuollut”, kuten valtiomiehistä sanotaan.

Suojärvi II -kirjan mukaan Spirdo kuului Suojärven kunnallislautakuntaan ainakin vv. 1917-1918 ja 1920-1922. Kunnallislautakunta oli koko kunnan tärkein elin, eikä siihen saanut valita holhouksenalaisia eikä toisen palveluksessa olevia, vaan ainoastaan isäntämiehiä ja elinkeinonharjoittajia. Palkkioksi vaivoistaan lautakunnan jäsenet kantoivat kaksi markkaa kokouspäiviltä, mutta kyytiä tai muita matkakustannuksia ei heille korvattu, tulipa mies kuinka kaukaa tahansa.

Suojärvi II -kirjan Rehennyksen kansantyyppikuvausosassa kertomus Simo-Semenistä sisältää viittauksia Suojärven kuntakokoukseen, jossa Spirdo oli myös mukana. Seuraavassa kertomus kirjan asussa:

Simo-Semen ei ollut paikkakunnan kanta-asukkaita. Hän oli kotoisin saman maakunnan läntisemmästä pitäjästä ja oli poikasena ollut Valamon luostarissa noviisin tapaisena. Paikkakunnalle Semen tuli erään maalaiskauppiaan puotilaiseksi, mutta kun hänestä myöhemmin tuli talon kotivävy, hän pääsi paikallisen väestön kantakirjaan.

Tämä tapahtui aikana, jolloin kirjanoppineisuus oli vielä kehdossaan ja imi tuttia. Kaukana eivät olleet ne ajat, jolloin kunnan vuositilit käsiteltiin varsin mutkattomasti. Maimalammin Peša, kunnan esimies, selitti kuntakokouksessa: “Midä oli männyön vuoden tuluo da mänyö, jäi vie täl vuuvel jiännöstä tämä.”

Ja Peša heitti kuntakokouksen puheenjohtajan pöydälle viiden kopeekan lantin. Sillä sitten olivat kunnan vuositilit selvät. Ei siinä tilikirjoja eikä tositteita sen enempää tarvittu – vain luottamusta.

Kaikki tilit eivät kuitenkaan olleet yhtä mutkattomia. Niinpä vanha rahvas muisteli aikoja, jolloin joku Truhposista oli ollut tilivelvollisena. Hän lienee ollut hyvissä väleissä viina- ja kiljunassakkain kanssa, koskapa kerrottiin hänen sananpartenaan: “Katšommo, midä se puttšinji puhuu, sadavandehud sanoo.” Hänen tilinsä olivat tavallistakin sekavampia, sillä sukupolvesta toiseen on kulkenut sanonta: “Truhpozes tšotta”, milloin jokin asia on näyttänyt selvittämättömältä.

Ei Semeninkään oikeinkirjoitus ollut ihan Setälän kieliopin mukainen, mutta kun ottaa huomioon, että vielä myöhemminkin saatettiin kunnan esimieheksi valita kirjoitustaidoton, oli Semen sentään niissä oloissa etevä. Virallisissa asioissa hän tavoitteli juristikieltä, sillä olihan hän joutunut sitä kuulemaan käräjillä sekä pöytäkirjoistakin lukenut. Niinpä hän pääsikin kunnallisiin luottamustehtäviin, jopa kuntakokouksen puheenjohtajaksi. Omaten kohtalaisen ihmisluonteen tuntemuksen hän usein sai kokouksissa monet kiperätkin asiat onnelliseen tai ainakin oman mielensä mukaiseen ratkaisuun.

Kuntakokoukset pidettiin jonkin talon tuvassa. Siellä emäntä saattoi kokousaikana touhuta lieden ääressä omissa tehtävissään, mummo nurkassaan soudatti kätkyessä inisevää lasta ja päiväläinen Aresta kolpitšalla kuorsasi ettonettaan. Kokousväki istui vuorotellen seinuspenkeillä tai seisoi lattialla. Peränurkassa oli talon iso ruokapöytä, jonka takana istui kokouksen puheenjohtaja, vieressään kunnan esimies.

“Njiin” - jatkoi Semen yskäistyään tärkeysrykäisyn – “meijän olis nyt päätettävä silta-asijoista. Herra vallesmanni on virkakirjalla numero 168 ilmoittanna, jotta Kattilaojan ja Törisijän sillat olis perusteellisesti korjattava tahikka tehtävä uuvet. Kuin herra vallesmanni viimo viikolla oli meillä kohvilla, niin mie keskustelin näistäki asijoista ja kysyin, jotta eikö tämän vuuven osalle riittäis yksi silta ja toine tehtäis ensi vuotena, ja hiä sanoi: deesoo, kyllä passaa. Hiä, näittekö, on miun keral hyvissä väleissä, joden voijaa tällaiset asijat hoitaa. Kunnallislautakunta on ehdottanna, jotta aluksi korjattais Törisijän silta”.

Ensimmäisen puheenvuoron otti Maksiman Iivana. Hän oli tunnettu vastarannankiiskinä. Kirkonkylästä käsi hän säännöllisesti kävi kaikissa kokouksissa ja pani hanttiin, vaikka ehdotus olisi ollutkin hänen mielipiteensä mukainen.

“Mie vassustan” sanoi Iivana. “Miun mieles Törizijän silda voi vuottua enzi vuodeh”.

“Hyvin Iivana sanoi. Kattil’ojan silda on enzimäzeksi kohennettava” selitti maltillisesti Feudoran Lari.

“Oo-igein!” säesti Zinoin Vaslei.

“Eigä se nji Kattil’ojan silda ole vie sen ramumbi” tenäsi Iivana. “Yhtä hyvin vois Törizijängi silda ottua alguh”.

“Kui ne mollemmad sillad ollah vie pättäväs kunnos, ga eigö voi kohendua meijän kohal olevua juamasildua “ ehdotteli Lylylammin Trosši.

“Se on vie ihan luja, hoz puuškua viä” tarttui taas Maksiman Iivana puheeseen.

“Heil on juamad da-i sillad, a vie heil pidäis kunnan yhtehizie jengoi njiih upottua” selitti Spirdo. “Meijän kyläh on juamas virstua seittšemen, ga eig’ ole sildua eigä putjillista ajodorgua, a se ei nävy vallesmanjil eigä nji laudakunnal”.

“Oo-igein!” yhtyi siihenkin Zinoin Vaslei, vaikka hän asuikin aivan toisella suunnalla ja kävi Spirdon kylässä enintään kerran vuodessa “Kazanskoina”.

Kun vielä eräät läsnäolijoista olivat puhuneet toisen tai toisen sillan puolesta, rykäisi Semoi taas ja ryhtyi kehittämään päätöstä.

“Sitten kuin nyt on esitetty mielipiteitä, joden me voisimma yhtyä yhteen. Spirdo on sanonut viisahasti oman kantansa, vai kuin herra vallesmanni on antanu tämän silta-asijan, joden meijän on pysyttävä sillassa kiinni. Lari ja monet toiset ovat olleet Kattilaojan puolel ja kunnallislautakunta ynnä monet toiset Törisijän puolel. Aina harkitseva Maksiman Iivana on kannattanna näitä molempija kuin myös Trosši esittännä varteenotettavaa. Joden ja katsoipa asijan laitaa puolel tahi toisel ynnä ottaen huomijoon kaikkien läsnäolevien hyvän ja yhteisen kunnan etuja kannattavan tarkoituksen, mius näyttää, jotta myö kaikki oomma Törisijän sillan kannalla”.

“Oo-igein!” täydensi Zinoin Vaslei.

“Joden siis yksimielisesti olemma päättäneet korjata ensin Törisijän sillan ja voimme siirtyä siemenviljoihin”.

Ukot eivät vielä ehtineet kunnolleen päästä kärryille, miten tämä yksimielinen päätös syntyi, mutta kun Semen alkoi jo selitellä siemenviljan saantimahdollisuuksia, lopettivat he älynystyröittensä hieromisen ja kiinnostuivat kuulemaan, miten helpolla nykyisin voitaisiin siemenvilja saada.

Vain Maksiman Iivana keskeytti puheenjohtajan selostuksen.

“Miul pidää pöydäkirjan kopija, mie valitan sildapiätökses guvernyörih”.

Semen lupasi. Hän tiesi, ettei Iivana kuitenkaan valittaisi, ei ainakaan tästä päätöksestä, koska hän käytti Törisijän siltaa melkein joka päivä ja niin ollen päätös oli hänen etujensa mukainen.

V., 20.3.1952

Suojärvi II -kirjan kyläkuvausosassa Severi Kivijärvi kertoo Moiseinvaarasta ja Spirdosta mm. seuraavaa:

“Tie kohoaa Mikkilän mäelle, jolla elää mahdottomasti Makkosia. Mainittakoon heistä Spirdo, joka kuuluu oikeastaan koko Suomen kulttuurihistoriaan, koska hänen karjalaistyylinen talonsa ostettiin juuri ennen sotia Seurasaaren ulkomuseoon. Mutta tuntuu Spirdo jättäneen jälkeensä muiston ilman tätäkin. Vilpittömän itseensä luottavainen hän kuului olleen. Kun oli kysymys kunnallislautakunnan esimiehen vaalista, selitti Spirdo: “Mie eänestän it’tšiedän”. Kerran käräjillä tuomari oli häneen hermostunut ja karjunut hänelle. Spirdo: “Elä möngy, ethäi ole häkki” (häkki = härkä).

Oma Suojärvi 4 / 1997:

Baban muistolle

Nuoruusaikaan kuuluivat bezodat ja pruazn'ikat. Monet tanssit kuulemma hypittiin Kazanskoi-pruazn'ikan aikaan Spirdo-d'iäd'öin pert'issä. (Tarja Pussinen, Kerava).

Spirdon kuolema

Spirdo Makkonen kuoli Suojärvellä 09.09.1929. Spirdon perukirjasta vuodelta 1929 käy ilmi hänen tilansa suuri varallisuus ja mm. hänen kaupassaan kuolinhetkellä myytävänä olleet kauppatavarat sekä maanviljelyksessä hänen tilallaan käytetyt maatalouskoneet ja tilan tuottamat maataloustuotteet. Seuraavassa on alunperinkin suomeksi kirjoitettu perukirja selvennettynä:

“Wuonna 1929 syyskuun 19 ja 23 päivinä toimittivat allekirjoittaneet pesänkirjoituksen ja arvioimisen syyskuun 9 päivänä 1929 kuolleen talollisen Spirdon Feodorinpoika Makkosen jälkeen jättämässä pesässä Suojärven pitäjän Moiseinvaaran kylässä, joka vainaja jälkeensä jätti lesken Warvara Makkosen ja seuraavat hänen kanssaan siitetyt lapset, pojat: Semenin, Fedotan, Feodorin, Wasilin ja Aleksin, jotka kaikki täysi-ikäisiä sekä tyttäret: Akulinan joka on naimisissa Jegor Koivusen kanssa samassa kylässä, ja Audotjan, joka myöskin on täysi-ikäinen.

Pesänkirjoituksessa olivat läsnä kaikki pesänosakkaat.

Sittenkun leskeä Warvara Makkosta ja Jevdokia ja Aleksi Makkosta, joiden hallussa pesänomaisuus oli käskettiin ilmiantamaan se semmoisena kuin kuolin hetkellä ollessa oli ja näyttämään pesää koskevat asiakirjat tapahtui omaisuuden kirjoitus seuraavassa järjestyksessä:

Kiinteistöä

1/8 arvioruplan veroinen perintötila

No. 14 Moisenvaaran kylässä 75.000 -

Wesimylly tontteineen tilan No. maalla 4.000 - 79.000 -

Irtaimistoa

Rahaa Varpakylän Osuuskassassa 187.324,55

Huone- ja talouskalut

3 pöytää 200:-, 5 puusänkyä 100:- 300 -

1 vaatekaappi 75:-, 1 astiakaappi 75:- 150 -

3 sohvaa 120:-, 1 pesukaappi 40:- 160 -

Siirto Smk. 620 - 266.324,55

8 tuolia 120:-, 1 ompelukone vanha 300:- 420 -

1 höyläpenkki 50:-, 2 poraa 20:-, 2 höylää 20:- 80 -

4 vaatekirstua 100:-, 19 puuastiata 200:- 300 -

1 separaattori 300:-, 2 puurnua 10:- 310 -

1 kirnu 15:-, 1 taikina 5:- 20 -

3 ämpäriä 30:-, 1 emaalitaasa 10:- 40 -

2 kahvipannua 35:-, 2 lyhtyä 20:- 55 -

1 teekeittiö 100:-, 3 teekannua 25:- 125 -

3 maitokannua 30:-, 2 sokeri- ja 1 teepurkkia 10:- 40 -

1 kahvimylly 5:-, 2 soppakauhaa 5:- 10 -

11 par. pöytäveitsiä 22:-, 24 teelusikkaa 10:- 32 -

28 ruokalusikkaa 20:-, 15 lautasta 30:- 50 -

2 porsliinisoppavatia 5:-, 4 emaalivatia 20:- 25 -

4 emaalipilkkumia 15:-, 13 par. kahvikuppia 25:- 40 -

9 teelasia 20:-, 20 lasiasettia 20:- 30 -

2 sokeriastiaa 10:-, 5 rautakattilaa 25:- 35 -

1 paistinpannu 5:-, 2 pataa 10:- 15 -

1 pesuastia 5:-, 1 tarjotin 10:-, 1 vesikauha 5:- 20 -

2 leipäkoria 5:-, 1 litramitta ja 1 muki 5:- 20 -

10 maitoruukkua 15:-, 2 hiilikoukkua 25:- 40 -

1 patahanko 5:-, 1 sehiisehma 5:-, 1 kivipiihdet 10:- 20 -

1 hiilipiihdet 5:-, 1 lypsyrainta 10:- 15 -

1 maitosihti 5:-, 1 silitysrauta 15:- 20 -

2 justeerisahaa 15:-, 1 rautakanki 25:- 40 -

2 tahkoa 30:-, 5 kirvestä 20:- 50 -

2 suolapiota 20:-, pienilapio 5:- 25 -

1 vänkäri 5:-, 1 kastari 5:- 10 -

3 kuokkaa 10:-, 4 hankoa 10:- 20 -

10 viikatetta 20:-, 5 sirppiä 25:- 45 -

2 veistä 5:-, 1 pöytälamppu 10:- 15 -

2 kattolamppua 25:-, 1 seinälamppu 5:- 30 -

2 aisakelloa 50:-, 2 rilliä 20:- 70 -

2 herätyskelloa 20:-, 1 seula 10:-, 1 siitta 10:- 40 -

Siirto Smk 2.707 - 266.324,55

1 kapsäkki 10:-, 1 kangaspuut 25:- 35 -

1 keritsemet 5:-, 1 yksipiippunen haulikko 25:- 30 - 2.772 -

Maanviljelys- ja ajokalut:

1 niittokone 1500:-, 1 hankmo 400:- 1.900 -

1 kääntöaura 150:-, 1 jousiäes 50:-, 1 silppukone 100:- 300 -

1 ajoreki polstineen 500:-, 7 työkeä 300:- 800 -

1 nelipyör. työkärri 240:-, 3 par. kärrinpyöriä 50:- 300 -

2 auranvannaat 20:-, hevosvaljaita yht. 200:- 220 - 3.520 -

Eläimet

1 hevonen 1000:-, 6 lehmää 3000:- 4.000 -

1 hieho 300:-, 1 vasikka 100:-, 3 lammasta 150:- 550 - 4.550 -

Kalastuskalut

1 veneh 50:-, 28 laskuverkkoja 300:- 350 -

1 pieninuotta 100 - 450 -

Pito- ja makuuvaatteet

4 tyynyä 80:-, 2 tiikkapostelia 60:- 140 -

1 villatäkkiä 30:-, 2 säkkilankatäkkiä 20:- 50 -

2 piikkopostelia 20:-, 1 vanhaviltti 10:- 30 -

5 lakanaa 50:-, 2 löystäkkiä 60:- 110 -

2 taplinkitäkkiä 80:-, 1 pöytäliina 40:- 120 -

1 turkki päällystetty 35:-, 1 lyhyt turkki 10:- 45 -

1 puoliturkki päällystetty 35:-, 2 sarkatakkia 20:- 55 -

1 sarkapomppa 50:-, 1 sarkahousut 15:- 65 -

7 par. alusvaatteita 50:-, 3 pak. kotikut. liinakang. 100:- 150 -

6 rieputäkkiä 90:-, 13 lattiamattoja 150:- 240 -

3 piiskaamatonta vasikannahkaa 45 -

Leski Varvara Makkosen pitovaatteet yht. 200 -

Tytär Audotja “ “ “ 1.500 -

Poika Aleksi Makkosen vaatteet y.m.

1 harmaa puku 350:-, 1 samoin 200:- 450 -

1 mustapuku 150:-, 1 syyspaltto 25:- 175 -

1 talvipaltto 300:-, 1 lyhyt turkki 50:- 350 -

2 työtakkia 25:-, 1 sarkahousut 10:- 35 -

Siirto Smk 3.760 - 237.616,55

5 par. alusvaatteita 100:-, kenkiä 50:- 150 -

kesä- ja talvihattuja yht. 100 -

1 polkupyörä 250:-, 1 haulikko 300:- 550 -

1 taskukello 100 - 4.660 -

Kauppatavaraa

180 klg. ruisjauhoja 468:-, 35 klg. soijarouhetta 98:- 566 -

50 “ otraryyniä 195:-, 30 “ hienosokeria 172:50 367,50

25 “ ruislestyä 102:50, 15 sikuria 47:25 149,75

6 tank. saiputta 31:80, 15 klg. perunajauhoja 71:25 103,05

50 klg. suolaa 17:50, 12 “ jeksiä 120:- 137,50

65 “ riissiä 279:50, 30 “ hersryyniä 150:- 429,50

8 “ mannaa 40:-, 15 “ hernettä 101:25 141,25

4 “ kauraryyniä 16:-, 40 “ sokeria 292:- 308 -

12 “ vehnäjauhoja 60:-, 40 “ malttaita 192:- 252 -

60 puut. tikkuja 120:-, 5 jännesahanteriä 85:- 205 -

38 pak. Maijapulveria 76:-, 17 pak. puritaspulveria 39:20 115,20

1000 kpl. hevosenkenkänauloja 60:-, 3,9 klg. hevosenk. 25:35 85,35

2 klg. rusinaa 20:-, 10 klg. sekahedelmiä 72:- 94 -

9 par. mansettinoppia 36:-, 7 kpl. kaulusnappia 17:50 53,50

7 kpl. niskanappia 3:50, 8,5 tus. housunnappia 4:- 7,50

6 “ hammasharjoja 15:-, 5 kpl. teesihtiä 12:50 27,50

6 “ pitkiäkampoja 33:-, 3 tuppipuukkoa 18:- 51 -

6 “ kravattinauloja 72:-, 21 par. miestensukkia 98:- 170 -

11 “ soppakauhoja 44:-, 7 ask. Saapasrasvaa 21:- 65 -

25 “ sikaria 25:-, 4 kpl. viiloja 16:- 41 -

6 par. rukkasia 108:-, 3 ämpäriä 54:- 162 -

4,5 klg. korppuja 45:-, 5 klg. rinkeliä 32:50 77,50

2,5 “ pohjanahkaa 62:50, 4 kpl. kukkaruukkuja 16:- 78,50

rahaa 100 -

1 pöytävaaka 40:-, 18 klg. mahvipainoja 50:- 90 -

1 satsimessinkipainoja 870 gr. 15 - 3.892,50

Saatavia

Taloll. Kiril Makkoselta saatavaa 11.000 -

Siirto Smk. 11.000 - 246.169,05

Taloll. Ivan Trofimoffilta saatavaa 1.200 -

“ pka Ilja Jehkiseltä 2.000 -

Kauppasaatavia

Aunuks. pakol. Mihei Nikitin 1.304,50

Työm. Mikko Kukko 58,50

Taloll. pka Feodor Sp. Makkonen 3.334,05

“ “ Semen “ “ 1.731,20

“ “ Fedot “ “ 163 -

Taloll. Kiril J. “ 98,50

“ Gauril Turhanen 96 -

Opettaja Sanni Harikovskij 92 -

Suutari A. Tikka 30 -

Taloll. pka Saveli Haukka 32 -

“ Sachari “ 531 -

“ Dmitri Tsutsu 185,85

“ pka Ivan D. “ 89 -

Työm. Heikki Tahvanainen 14 -

Taloll. Paavo Makkonen 52 -

“ Semen Pappi 38 -

“ pka Ivan T. Makkonen 113,50

“ Wasili Sp. “ 309 -

“ Wasili N. “ 1.721,70

Työm. Heikki Hiltunen 292 -

Taloll. Pekka Määränen 100 -

“ Ivan “ 70,50

“ pka Feodor W. Makkonen 374,50

“ Ivan M. Happo 94 -

“ Ivan Maran perill. 1.086,25

“ Ivan -np. Koivunen 110,50

“ Jegor Isch. Haukka 90 -

“ Sosoi “ “ 596,25

“ Aleksi Iv. “ 378 -

“ pka Ivan F. Tähkänen 368,50

Siirto Smk. 13.554,30 260.369,50

Työm. Ivan Mikkinen 408 -

“ Eino Hartikainen 497 -

“ Matti Kusmin 340 -

“ Antti Sivonen 570,50

Taloll. Anna Makkonen 277 -

“ Pekka F. “ 240 -

“ Feodor M. Mitrunen 217,50

“ Aleksi Määränen 200 -

“ Timo Kukkonen 23 -

Työm. Wäinö Sihman 1.001 -

Taloll. pka Santeri Harakka 105 -

Työm. Kiril Wasikka 185 -

“ Feodor Warnanen 62 -

Taloll. vmo Paraskeva Määränen 94 -

“ pka Dmitri W. Makkonen 290,50

“ “ Ivan “ “ 208,75

“ “ Wanja “ “ 91,85

Työm. Aleksi Tykkyläinen 11 -

Taloll. Feodor L. Makkonen 256 - 18.632,40

Maataloustuotteita

170 klg. sekajauhoja 255:-, 45 klg otraa 90:- 345 -

280 “ ruista 700:-, 45 klg. kauraa 78:75 778,75

6 riihtä puimatonta kauraa 1320 klg à 1/50 1.980 -

oljet 1.200 -

2 riihtä puimatonta ruista 240 klg. à 2/25 528 -

oljet 240 -

6000 klg. nurmiheiniä à -/30 1.800 -

100 nelikköä perunoita à 10/- 1.000 - 7.871,75

Warain Summa Smk. 326.873,20

Pesänvelat ja muu vähennys

Kauppias M. Koivuselle velkaa 24.364,05

“ N. Martiskaiselle “ 3.798,32

Siirto Smk. 28.162,37

Taloll. Ivan Makkoselle velkaa 444,80

Waltiolle tulo- ja omaisuusvero v. 1928 105,60

“ Jakokustannuksia 22,13

Seurakunnanmaksu 195 -

Hautajaiskustannukset 4.500 -

Waivaisprosentti 1/8 varain summasta 408,60

Toimitusmiesten palkkio 470 - 34.308,50

Wähennys Summa Smk. 34.308,50

Jälellä jäänyt omaisuus summa Smk. 292.564,70

Merkitään tähän että ennakkolahjoja ei ollut ja että perintöveroa koskevat ilmoitukset ottaa vastaan leski Warvara Makkonen, osoite Moisenvaara.

Walan velvoituksella vakuutamme että kaikki olemme oikein ilmiantaneet emmekä mitään tahallaan ja tieten pois jättäneet. Paikka ja aika kuin yllä.

Warvara Jakoljevna Makkonen

Outti Makkonen. Aleksi Makkonen.

Ilmoituksen mukaan tämän tarkoin kirjoitetuksi ja arvioiduksi vakuutamme. Paikka ja aika kuin yllä.

Petter Baranowskij Santeri Matsinen

Pesänkirjoitus- ja arviomiehet.

Suojärven perintöverolautakunnan 31 päivänä joulukuuta 1929 §:llä 22 antaman päätöksen mukaisesti tulee tästä perukirjasta suorittaa veroa perinnönjättäjän lasten Simo, Fedot, Feodor, Vasili ja Aleksi Makkosten, Jevdokia Makkosen sekä Akilina Koivusen osuuksilta 720 markkaa kultakin, tehden veron kokonaismäärä viisituhattaneljäkymmentä (5.040) markkaa, mikä on maksettava siten, että perukirjan toinen kappale, ennenkuin se jätetään kihlakunnanoikeuteen, varustetaan edellämainittua veron kokonaissummaa vastaavalla määrällä leimamerkkejä.

Verotuslautakunnan puheenjohtaja:

Paul Tulehmo

Waivaisprosentti Smk 408:60, kuitataan Suojärvellä 12. p tammikuuta 1930.

I. Titow.

Kunnallisrahastonhoitaja Suojärvi."

Spirdo Fedoranpoika Makkosen syntymämerkintä Suojärven troitsan kr. kat. srk:n metrikoissa v. 1859 joulukuulta:

76. Yhdentenätoista Kolmentenatoista Spiridon

../11/dlja ../13/dlja

(synt.) (kast.)

Moisenvaaran kylän talonpoika Fedor Mihailov ja hänen laillistettu vaimonsa Irina Jakovleva. Molemmat oikeauskoisia. Kummi: samasta kylästä Petr Filipov. Kuka suoritti kasteen sakramentin: Ivan Petrov Borotinski. Pappi Stefan Petrov Sokolov.

Spirdon ja Varvoi Jaakontytär Puurosen vihkimämerkintä metrikoissa helmikuulta 1887, suomeksi selvennettynä (Suojärven troitsan kr. kat. srk):

5) 2.2.

Moisenvaarasta talonpoika Feodor Mihailovin poika Spiridon, oikeauskoinen, ensimmäiseen avioliittoon, 27 v. Vegaruksesta talonpoika Jakov Timofejevin tytär Varvara, oikeauskoinen, ensimmäiseen avioliittoon, 26 v. Sulhasen todistajat: Varpakylästä talonpoika Ivan Tumanov ja Hukkalasta populi Jakov Andrejev. Morsiamen todistajat: Moisenvaarasta talonpoika Feodot Loginov ja samasta kylästä talonpoika Ivan Nikitin.

VIITTEET:

1 Suojärven pitäjäseura. Oma Suojärvi kuvina. Joensuu 1986.

2 Mikkelin maakunta-arkisto. Suojärven troitsan kreikkalaiskatolisen seurakunnan arkisto. Metrikkakirjat, syntyneiden ja kastettujen luettelo v. 1859.

3 Mikkelin maakunta-arkisto. Suojärven troitsan kreikkalaiskatolisen seurakunnan arkisto. Metrikkakirjat, vihittyjen luettelo v. 1887.

4 Mikkelin maakunta-arkisto. Suojärven troitsan kreikkalaiskatolisen seurakunnan arkisto. Metrikkakirjat. Selvennetyt disketit – Suojärven pitäjäseura.

5 Raija Järvelä-Hynynen. Seurasaari - Kuvakirja ulkomuseosta. Museovirasto, Vammala 1992.

6 Tyyni Vahter. Seurasaaren ulkomuseo IX. “Pertinotša”, rajakarjalainen talo Suojärven Moisein-vaarasta. Helsinki 1941.

7 Lauri Pelkonen. Suojärvi I. Pieksämäki 1965. s. 320.

8 Niilo Valonen. Suomen kansanrakennukset Seurasaaren ulkomuseon rakennusten pohjalta. Museovirasto, Vammala 1994.

9 Seurasaaren ulkomuseon pääkirja. Ote pääkirjan kohdasta, joka käsittelee Pertinotšan ostoa, siirtoa Suojärveltä Seurasaareen ja kuvailee rakennusta.

10 Lauri Pelkonen. Suojärvi II. Pieksämäki 1966. s. 142.

11 Keskustelu Soja Lökin kanssa 12.10.1995.

12 Keskustelu Vilho Makkosen kanssa 28.7.1996.

13 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Suomen Kansan Vanhat Runot VII Raja- ja Pohjois-Karjala: 4. Taudit – Veden vioissa. Runo nro 3118. Helsinki 1933. s. 584.

14 Iisalmen Sanomat. “Rajakarjalaisia Kansantyyppejä”, osa XX. 5.1.1953.

15 Lauri Pelkonen. Suojärvi II. Pieksämäki 1966. s. 197.

16 Lauri Pelkonen. Suojärvi II. Pieksämäki 1966. s. 198.

17 Lauri Pelkonen. Suojärvi II. Pieksämäki 1966. ss. 194 -196.

18 Lauri Pelkonen. Suojärvi II. Pieksämäki 1966. ss. 525 - 528.

19 Lauri Pelkonen. Suojärvi II. Pieksämäki 1966. s. 587.

20 Mikkelin maakunta-arkisto. Suojärven perukirjat. Numero 60, 1929.

Tämä profiili oli Suojärvi-projektin 13. viikkoprofiili (06.03.2016-12.03.2016).