Start My Family Tree Welcome to Geni, home of the world's largest family tree.
Join Geni to explore your genealogy and family history in the World's Largest Family Tree.

Heikkilän talonhaltijat, Töysä Alavus

view all

Profiles

Heikkilä (RN:o 14) sijaitsee Valkiainen ja Heikkilän Hoikka -nimisten pienten järvien välisellä kallioisella kannaksella Alavuden kaupunkiin vuoden 2013 alussa liittyneen entisen Töysän kunnan alueella.

Heikkilä perustetiin 1/8 manttaalin suuruiseksi uudistilaksi vuonna 1796. Nimensä se sai mitä ilmeisimmin perustajansa Heikki Mikonpojan (1763–1808) mukaan. Sittemmin Heikkilä oli kruununtorppa eli itsenäinen kruununtila, jolle vähäisten tilusten vuoksi ei annettu manttaalia. Paikalla on talo 1840-luvun pitäjänkartalla. Vuoden 1962 peruskartalla Heikkilän talo on siirtynyt nykyiselle paikalleen. Vanha talo (kruununtorppa) on purettu 1950-luvulla. Sen viereen valmistui rintamamiestalo vuonna 1954.

Talonhaltijaluettelo

Talonhaltijaluettelo sisältää Heikkilän tilan isännät puolisoineen. Luettelo on keskeneräinen.

Lähteet