Follow
Pyhtään Hirvikoskelle asettuneen skotlantilaislähtöisen ratsumiehen Michel Skotten (s. noin 1570 ja k. 1631) jälkeläisille ja suvusta kiinnostuneille tarkoitettu projekti.
Sukua vaikuttaa runsaasti Pyhtään, Ruotsinpyhtään, Elimäen ja Kymin alueella, useilla eri sukunimillä. Muun muassa Pyhtään Hirvikosken Kottila, Haaviston Eerola ja Elimäen Raussilan Takala liittyvät vahvasti ratsumies Mikko Skotten sukuun.
Suvun tunnetuin yksittäinen jäsen on varmasti kielitieilijä, kansanperinteen kerääjä ja Helsingin yliopiston suomen kielen lehtori Carl Axel Gottlund (1796-1875), joka polveutui isänsä Matthias Gottlundin kautta Haaviston Eerolan talosta - isänsä Matthias on ottanut sukunimen Gottlund mukailtuna muotona suvun kantaisän Michel Skotten nimestä.
Facebook-ryhmä Michel Skotten jälkeläiset
Hypoteesi 24.12.2022:
Yleensä nämä svedujen joukoissa taistelleet skotit eivät olleet ketä hyvänsä skotteja, vaan ehkä Scotteja?
1. Suvun Pistolekors sivulla puhutaan suvusta Scott.
2. Suku Scott aateloitiin Ruotsissa. Adelsvapenin sivu on stögö, kuten se usein on.
3. Adelsvapenin mukaan suvun Scott viimeinen miespuolinen hlö oli aateloitu Jacob Scott, joka palveli - Viipurin ja Kymenkartanon jalkaväkirykmentissä. Hän ei ollut kuka hyvänsä. Ja Michel Skotte, joka voi olla "ruotsalaistettu" versio nimestä Scott, ei ollut kuka hyvänsä, ja hänen jälkeläisensä asuttavat pitkälti kaakkoissuomea, minkä näkee sukupuusta. Ruotsiksi Bruce on "Bruis" jne.
Suvusta Scott sivulta Pistolerkors: Kirjoittajan, filosofian tohtori H. Norra von Pistohlkors, Nachrichten über die Adelsgeschlechter Scott of Craighall, Pistolekors und von Pistohlkors (1914), dynastian sanotaan olevan haara muinaisesta skotlantilaisesta Scott of Craighallin dynastian sukuhaarasta, jonka päämiehellä on Buccleughin herttuan arvonimi.
Tässä teoksessa kirjoittaja huomauttaa, että lähes kolmesataa vuotta vanhan perinteen mukaan dynastian kantaisä Göran Olofsson Scott, joka vuonna 1645 "toisin kuin muut aatelisdynastit" kansallistettiin uudella vaakunalla ja nimellä Pistolekors, oli vuonna 1650 käyttöön otetun eversti Jakob Scottin tavoin Patrick Scott of Craighallin (1480-1545) jälkeläinen, mutta säilytti samalla entisen nimensä ja vaakunansa, ja että Göran Olofssonin kerrotaan pelastaneen kuningas Kustaa II Aadolfin hengen Stuhmissa vuonna 1629 ja saaneen palkkioksi useita kartanoita Liivinmaalla kuninkaan elinaikana, ja myöhemmin kun hänet aateloitiin (naturalisoitiin, eli hän oli jo aatelinen), hän sai vaakunan, jossa oli ristipistoolit, muistutukseksi siitä, että hänen oli ammuttava molemmilla pistooleilla (ristillä) kyseisessä tilanteessa.
Tämän perimätiedon luotettavuutta vastaan, joka ei ilmene millään tavoin alkuperäisessä, 1750-luvulla Ritarihuoneelle toimitetussa sukututkimuksessa, jossa kantaisä mainitaan vain Jöran Olofsson Pistolekors ja joka näyttää olleen tuntematon tuon ajan Ruotsin ja Liivinmaan sukututkijoille (von Stiernman, Rothlieb ja Hupel), voidaan perustellusti esittää seuraavat huomautukset.
Vuonna 1645-02-22 annetussa aateliskirjeessä "manhaftig" Jöran Olofssonille, joka saman kirjeen sanamuodon mukaan teki itse hakemuksen aateliskilven ja etuoikeuksien saamiseksi, häntä ei mainita sukunimellä Scott, eikä siinä muutenkaan mainita skotlantilaista syntyperää eikä hänen ansioitaan lueteltaessa mainita mitään edellä mainittua pelastustoimintaa. Yhtään täysin uudella vaakunalla varustettua kansalaistamista ei ole koskaan tunnettu, kun taas ilmaisu "erotukseksi muista suvuista" esiintyy kaikissa aateliskirjeissä tästä ajasta aina 1800-luvulle asti.
Pitkään jatkunut tarina eversti Erik Soopista kuninkaan pelastajana Stuhmissa on nyt varmasti kumottu, eikä ole myöskään todisteita muille väitteille, joiden mukaan pelastajana olisi ollut Hans Wrangel tai eversti Callenbach, mutta edes d'Ogierin esittämää versiota, jonka mukaan pelastajana olisi ollut ruotsalainen ratsumies (jonka nimeä ei tiedetä), ei voida helposti yhdistää Jöran Olofssoniin, sillä hän oli tuolloin, jos ei luutnantti, niin kuitenkin aliluutnantti jo monta vuotta sitä ennen.
Perinteen mainitsemasta Liivinmaalla sijaitsevien kartanoiden perinnöstä ei tiedetä mitään säilyneistä liiviläisistä kartanokirjoista, ja vasta kun hänen poikansa Erik hankki Ruttigferin kartanon, jonka hän sai avioliittonsa kautta vuonna 1662, suku sai omistukseensa Liivinmaata. Toisaalta kaksi eversti Jacob Scottia (isä ja poika) omistivat samaan aikaan useita liiviläisiä kartanoita ilman, että näiden kartanoiden omistajien ja Pistolekors-dynastian välillä olisi kartanokirjoista löydettävissä minkäänlaista yhteyttä.
Näiden Pistolekors-dynastian Skotlannista peräisin olevaa syntyperää vastaan puhuvien syiden lisäksi on muitakin seikkoja, joiden perusteella on todennäköistä, että dynastia on, kuten rouva J. Ramsay osoittaa, suomalaista alkuperää. Jully tunnetusti esittää asioita eikä esitä toisia, kuten esim. naisia).
Göran Olofsson, joka ei itse koskaan käyttänyt Scott-nimeä - Savolaisten vuoden 1622 tileissä hänen allekirjoituksensa löytyy kuittien joukosta ilman tätä sukunimeä ja uskonnottomalla nimimerkillä varustettuna - omisti jo nuorena ratsumiehenä vuonna 1614 perinnön kautta Kallislaksin kartanon Säämingen seurakunnassa, teki vuonna 1615 maakauppaa kuningas Kustaa Aadolfin kanssa ja sai myöhemmin vuokrasopimuksia Suomessa ja Padogan tilan Ingermanlandissa.
Rouva Ramsay toteaa lisäksi, että Göran Olofssonilla oli veli Israel Olofsson (myös ilman sukunimeä Scott), joka asui vuonna 1650 Nybblessä Israel Olofsson ei voinut olla aatelinen. Ainoa todiste, joka voitaisiin mainita Scottin ja Pistolekorsin välisen yhteyden puolesta - ja joka edellä mainitun teoksen toimittajalle on ilmeisesti ratkaiseva todiste - on se, että Erik Göransson Pistolekors sinetöi Magnus Gabriel De la Gardielle 1667-02-02 anomuksen Skotlannin vaakunalla (Laiska-Jaakon poika....). Tässä yhteydessä on kuitenkin huomattava, että hän käytti Pistolekorsskaa kaikissa muissa tunnetuissa kirjeissään. Tästä yhdestä ainoasta merkin käytöstä ei kuitenkaan voida saada todisteita siitä, että Erik Pistolekors olisi perinyt skotlantilaisen sinetin isältään, sillä kaikki muut tunnetut seikat puhuvat skotlantilaista alkuperää vastaan.
Suvun Pistolekors linja jolla ei ole Suomen ja Venäjän liiton jälkeen ollut Ruotsissa miespuolisia jäseniä, matrikkelöitiin Suomessa Ritaritalossa aatelisten keskuudessa numerolla 30. Se on säilynyt vain Saksassa ja Baltian maakunnissa, joissa se on rekisteröity Riian ritaritaloissa numerolla 88 ja Revalissa numerolla 111 nimellä von Pistohlkors.
Viipurin läänin jalkaväkirykmentti oli Ruotsin kuningaskunnan jalkaväkirykmentti Suomessa 1625-1721. Siihen kuuluivat alkuperäisessä kokoonpanossaan Henkikomppania sekä Everstiluutnantin, Majurin, Vehkalahden, Elimäen, Ruokolahden, Lappveden ja Äyräpään komppaniat.
Suuren Pohjan sodan jälkeen joukko-osaston nimi muutettiin 1727 Kymenkartanon jalkaväkipataljoonaksi.
Pikkuvihan päättäneessä Turun rauhassa rykmentti menetti jälleen ruotuja. Nyt jäljelle jäi enää 92 Elimäen komppaniaan kuulunutta ruotua. Pataljoonan nimi kuitenkin säilytettiin, vaikka sen vahvuus olikin vain vajaa komppania.
Hallinnollisesti se kuitenkin liitettiin Uudenmaan läänin jalkaväkirykmenttiin, kunnes se siirrettiin 1776 Savon läänin jalkaväkirykmenttiin nimettynä Kymenkartanon läänin kevyeksi jalkaväkipataljoonaksi. Pataljoona palasi 1791 Uudenmaan rykmentin jääkäripataljoonaan, jossa se oli lakkauttamiseensa saakka 1809.
Huomaa: Sotilaalliset rekrytointialueet eivät välttämättä noudattaneet senaikaista lääninjakoa tai pitäjänrajoja. Viipurin ja myöhemmin Kymenkartanon läänin jalkaväkirykmentin rekrytointialue käsitti esim. Pyhtään/Ruotsinpyhtään sekä useimmat kylät Lapinjärvellä, mutta ei Rutumin (Ingermanninkylän?) eikä Porlammen kyliä. Samoin alue käsitti pikkuvihaan asti Mäntyharjun pitäjän Viipurin läänin puoleisen osan, ei Savon eikä Hämeen puoleisia osia.