

Projekti aloitettiin 17.9.2017 Pernaja (ruots. Pernå) on entinen Suomen kunta ja keskiajalla perustettu kirkkopitäjä Uudenmaan maakunnassa. Kunta liitettiin vuonna 2010 Loviisan kaupunkiin. Muodostunut kirkkoherrakunnaksi nähtävästi 1200-luvun puolivälissä. Oli ainakin 1340 Porvoon seurakuntaan kuuluvana kappelina, sitten vuodesta 1362 oman kirkkoherran hoidettavana. Vuosina 1810-1865 Pernaja...
Projekti aloitettu 8.9.2017 Siuntio (ruots. Sjundeå) on Suomen kunta, Uudenmaan maakunnassa. Siuntion projektit Paikkakunta Siuntio - Sjundeå. Paikkakunta Siuntio - Sjundeå. Siuntion maatilat - Sjundeå hemman Siuntion maatilat - Sjundeå hemman Siuntio Siuntio Hiskissä Siuntion seurakunnan arkisto Siuntio Wikipedia Siuntion kunnan verkkosivu Siuntio Facebook
Projekti aloitettiin 23.9.2017Karjaa on entinen Uudenmaan maakunnassa sijainnut kunta joka yhdistyi 1. tammikuuta 2009 Raaseporin kaupunkiin.Karjaa mainitaan ensimmäisen kerran kirjallisissa lähteissä vuonna 1326 ja se oli keskiajan alussa Länsi Uudenmaan keskusalue. Karjaan kirkonkylästä tuli kauppala vuonna 1930, ja samalla Karjaan kauppala erosi Karjaan maalaiskunnasta, johon Mustiokin kuulu...
Projekti aloitettu 20.9.2017.Sipoo (ruots. Sibbo) on Suomen kunta joka sijaitsee Uudenmaan maakunnassa. Sipoo oli aluksi Porvoon kappeliseurakuntana, josta se itsenäistyi 1425.*Sipoo Hiskissä - seurakunnan digiarkisto - Wikipedia - kunnan verkkosivu - >*Sipoon kylät (Hiskin mukaan)Borgby, Boxby, Broböle, Eriksnäs, Gesterby, Hangelby, Härtsby, Hindsby, Hitå, Immersby, Kallbäck, Kirkonkylä, Löpar...
Projekti aloitettiin 16.9. 2017Entisen Porvoon maalaiskunnan asukkaat sisältyvät myös tähän projektiin koska se on liitetty Porvooseen.Porvoon seurakunnnan synty voidaan ajoittaa 1200-luvun jälkipuoliskolle. Ensimmäinen kirjallinen todiste seurakunnan synnystä on vuodelta 1327.Porvoon tuomiokirkkoseurakunta oli virallisesti yksi seurakunta. Koska siihen kuuluivat sekä kaupunki että pitäjä alett...
Projekti aloitettiin 11.9.2017 Nurmijärvi on Suomen kunta, joka sijaitsee Uudenmaan maakunnassa Nurmijärvi Hiskissä - Nurmijärven seurakunnan digiarkisto - Nurmijärvi Wikipedia - Nurmijärven verkkosivusto - Nurmijärven historiaa - Nurmijärven taajamat ja kylät - Nurmijärven kylät (Hiskin mukaan) - Hyvinkää (nyk. Hyvinkäänkylä), Hyvinkään asema, Klaukkala, Korpi, Korven asema, K...
Helsinki (ruots. Helsingfors) on Suomen pääkaupunki ja Uudenmaan maakuntakeskus. Se sijaitsee Suomenlahden pohjoisrannalla Uudenmaan maakunnan keskiosassa. Helsingin naapurikunnat ovat lännessä Espoo, pohjoisessa Vantaa ja idässä Sipoo. Kaupungissa on 656 611 asukasta. Helsingin keskustaajama ulottuu usean naapurikunnan alueelle, kuten Espooseen ja Vantaalle. Laajemmalla Helsingin seudun metrop...
Projekti aloitti 22.9.2017Tenhola on vuonna 1329 perustettu entinen kunta Uudenmaan maakunnassa. Tenhola liitettiin Tammisaaren kaupunkiin vuonna 1993. Vuodesta 2009 lähtien se kuuluu Raaseporin kaupunkiin.*Tenhola Wikipedia - Hiskissä - seurakunnan digiarkisto - En film om Tenala kyrka>*Tenholan kylät (Hiskin mukaan)Alaspää, Barkkala, Berg, Björknäs, Bodal, Bonäs, Bondböle, Dahl, Degergård, Do...
Uudenmaan ja Hämeen läänin rakuunarykmentti=== Historia == *Nylands ryttare 1618-1632*Nylands och Tavastehus läns kavalleriregemente 1632-1721*Nylands och Tavastehus dragonregemente 1721-1791*( 1791 omorganiserad till lätt infanteri )*( Vissa delar av dragonregementet: Majorens- eller Borgå skvadron samt Helsing skvadron ingick i Karelska dragonkåren 1792-1803 )*Nylands lätta dragonkår 1803-180...
Projekti aloitettiin 22.9.2017Tammisaaren maalaiskunta (lyhenteeltä Tammisaaren mlk,) oli 1865 perustettu Uudenmaan maakunnassa sijainnut kunta. Kirkonkirjassa myös nimellä Tammisaren maaseurakunta - Ekenäs lansförsamling ja Ekenäs lf. Se liitettiin 1. tammikuuta 1977 Tammisaaren kaupunkiin. Vuoden 2009 alussa Tammisaari yhdistettiin Raaseporin kaupunkiin..Tammisaaren mlk:n naapurikunnat olivat...
Projekti aloitettiin 24.9.2017 Sammatti on Uudenmaan maakunnassa sijaitseva Suomen entinen kunta. Sammatti yhdistyi vuoden 2009 alussa Lohjan kaupunkiin Sammatti Hiskissä - Sammatti Wikipedia - Sammatin kylät (Hiskin mukaan) Haarijärvi (Haarjärvi), Kaukola, Kiikala, Leikkilä, Lohilampi, Luskala, Myllykylä, Niemenkylä, Sammatti Historia Sammatista tunnetaan kahdeksan esihi...
Historiallinen Uudenmaan maakunta Uusimaa (ruots. Nyland) on Suomen maakunta, joka sijaitsee Suomenlahden rannikolla. Uudenmaan historiallinen maakunta käsittää laajemman alueen, joka jakautuu Uudenmaan ja (läntisen) Kymenlaakson nykymaakuntiin. Alueelliseen projektiin Uusimaa ja Kymenlaakso liitetään kaikki alueella syntyneet, kuolleet ja haudatut henkilöt. Uudenmaan rannikko on ollut p...
projekti aloitettu 30.7.20171.1.2011 Artjärven kunta liittyi Orimattilan kaupunkiin ja Artjärvi kuntana lakkasiArtjärvi perustettiin vuonna 1866. Sen naapurikuntia olivat Iitti, Lapinjärvi, Myrskylä ja OrimattilaArtjärvi, kuulunut Uudenmaan lääniin ja Itä-Uudenmaan maakuntaan, mutta siirtynyt Päijät-Hämeen maakuntaan ja liitetty Orimattilan kaupunkiin 1.tammikuuta 2011.*Artjärvi Hiskissä - ärve...
Projekti perustettiin 24.8.2017Espoo on kaupunki Uudenmaan maakunnassa ja ja nykyisin Suomen toiseksi suurin kaupunki.Kauniainen erotettiin Espoon kunnasta vuonna 1920 omaksi kauppalaksi.*Espoon kaupunki - *Espoo Wikipedia - historia, Hiskissä. - Espoo tietokannassa - seurakunnan arkisto - ’s Southern Charms & Islands - kylät. (Hiskin mukaan) Bemböle, Espoonkartano, Friisilä, Hakalehto, Henttaa...
Projekti perustettu 15.09.2017Vihti (ruots. Vichtis) on Suomen kunta, joka sijaitsee Uudenmaan maakunnassa.*Vihti Wikipedia - Hiskissä - kunnan verkkosivu - historiaa - seurakunnan digiarkisto - >*Vihdin kylät (Hiskin mukaan)Haapkylä, Härkälä, Härköilä, Härtsilä , Hulttila, Hynnälä , Irjala , Jättölä (Jättöilä), Kaharla , Kaukola (Kaukoila) , Kauppila, Kirvelä, Koikkala, Korppila, Kotkaniemi, K...
Projekti aloitettu 19.9.2017 Lohja (ruots. Lojo) on Suomen kaupunki, joka sijaitsee Uudenmaan maakunnassa. Perustettu kunnaksi 1867 – kauppalaksi 1926. – kaupungiksi 1969.. Vuonna 1926 Lohjankylä sekä Pappilan, Moision ja Ojamon yksinäistilat erotettiin Lohjan kunnasta Lohjan kauppalaksi. Samalla ympäröivän Lohjan kunnan nimeen liitettiin erotukseksi sana maalaiskunta. Siihen kuuluivat ne osa...
Tämä on sukututkimussivusto Helsingin maalaiskunta - Helsinge (Hellsingin pitäjä) -paikkakuntaprojekti. Kaikki paikkakunnalla asuneiden henkilöiden historiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita liittymään projektiin yhteistyöntekijöiksi. Projektiin voi liittää täällä syntyneiden, asuneiden, kuolleiden ja vaikuttaneiden henkilöiden profiileja sekä valokuvia ja dokumentteja. Seuraamalla projektia ...
Hyvinkää (ruots. Hyvinge) on kaupunki Uudenmaan maakunnassa. *Hyvinkää itsenäistyi omaksi kunnakseen Hausjärven ja Nurmijärven alueista vuonna 1917 . - kauppalaksi 1926 – kaupungiksi 1960 - maalaiskunta liittyi kaupunkiin 1969.*Hyvinkää Wikipedia - ään maalaiskunta Wikipedia - ään verkkosivu -
Pääprojekti Mäntsälä Tämä kylä-tason Geni-projekti aloitettiin 30.11.2022 kokoamaan Sälinkään Geni-profiilit ja helpottamaan profiilien löytymistä Geni -sukupuusta Tämä on alaprojekti ylätasolle Suomi ja Karjala jonka sivulta löydät ohjeet sekä linkkejä muihin projekteihin. Lue huolellisesti suomalaiset sukututkimuksen käytännesäännöt Kantatilat ja niiden haltijat ennen vuotta 1805 1 A...
Projekti aloitettiin 29.9.2017Tammisaari (ruots. Ekenäs) on entinen Suomen kunta, joka sijaitsi Uudenmaan maakunnassa Kaupunki ja maalaiskunta erosivat 1900-luvulla palatakseen yhteen 1977, jolloin maalaiskunta lakkautettiin. Se liitettiin Raaseporin kaupunkiin vuoden 2009 alusta.,*Tammisaari Wikipedia - Hiskissä - seurakunnan digiarkisto - Kuningas Kustaa Vaasa antoi Tammisaarelle kaupunkioike...
Projekti aloitettiin 20.9.2017Ruotsinpyhtää (ruots. Strömfors) on entinen Suomen kunta, joka sijaitsi Uudellamaalla. Ruotsinpyhtää liitettiin Loviisaan vuoden 2010 alussa yhdessä Liljendalin ja Pernajan kanssa.*Ruotsinpyhtää Hiskissä - ää Wikipedia - ään seurakunnan digiarkisto - >*Ruotsinpyhtään kylät - Björnvik, Gäddbergsö, Haavisto (Västerhirvikoski), Jokiniemi, Keitala, Kulla, Kuninkaankylä...
Projekti aloitettiin 13.9.2017 Lapinjärvi (ruots. Lappträsk) on Suomen kunta, joka sijaitsee Uudenmaan maakunnassa. Se on perustettu vuonna 1575 Erottamalla Pernajasta. Lapinjärvi verkossa Facebook - Lapinjärven kotisivut Lappträsk hemsidor Lapinjärvi Wikipedia Lapinjärvi Hiskissa Tietoa Lapinjärven kunnasta Wikiwand: Kyläprojektit Kylä Kimonkylä, Lapinjärvi Kylä Po...
Pääprojekti Mäntsälä Sääksjärvi kuuluu Mäntsälän kuntaan ja Uudenmaan maakuntaan . Sääksjärven kylä sijaitsee Mäntsälä-Porvoo-tien varrella nauhamaisesti n. 15 km:n matkalla. Tie noudattelee historiallista Porvoo-Hämeenlinna reittiä.Tämä kylä-tason Geni-projekti aloitettiin 11.11.2018 kokoamaan Sääksjärven Geni-profiilit ja helpottamaan profiilien löytymistä Geni -sukupuustaTämä on alaprojekti ...
Tämä projekti on Vehkalahden pitäjän ja kunnan, nykyisin Haminan kaupungin Reitkallin kylän ( Bredskalla tai Bässeby ) kyläprojekti. Kylän kiinteistörekisteritunnus alkaa numeroilla 75-407- Tilat: 1. Danska 2. Ståhlberg 3. Junkkari 4. Ruoti 5. Laanti 6. Viikari 7. Pakkanen 8. Näkkilä 9. Sigvart 10. Sälli 11. Mulli 12. Paljakka 13. Kitunen 14. Esi-Lelu Perustettu 26.9.2019 / Toni NäppiProjekte...
Tämä projekti on Vehkalahden pitäjän ja kunnan, nykyisin Haminan kaupungin Husulan kylän ( Bocksböle ) kyläprojekti. Kylän kiinteistörekisteritunnus alkaa numeroilla 75-410- Tilat: 1. Heikkilä 2. Junnila 3. Tepponen 4. Jaakkola Perustettu 26.9.2019 / Toni NäppiProjekteihin liittyminen: kullakin projektisivulla klikkaa Toiminnot > Liity projektiin.Projektin tarkoituksena on kerätä yhteen proje...
Tämä projekti on Vehkalahden pitäjän ja kunnan, nykyisin Haminan kaupungin Salmenkylän ( Strömsby ) kyläprojekti. Kylän kiinteistörekisteritunnus alkaa numeroilla 75-427- Tilat: 1. Melttari 2. Suomalainen 3. Husgafvel 4. Hjeltti Vanha Kuninkaantie Viipurista Turkuun kulkee Salmenkylän läpi, Salmenvirran ylityksen jälkeen tulee risteys luoteeseen, josta lähtee tiet Sippolaan, Kannusjärvelle ja...
Tämä projekti on Vehkalahden pitäjän ja kunnan, nykyisin Haminan kaupungin Metsäkylän ( Skogby ) kyläprojekti. Kylän kiinteistörekisteritunnus alkaa numeroilla 75-418- Tilat: 1. Koivu 2. Susi 3. Klemola 4. Suutari 5. Toikka 6. Seppälä 7. Anttila 8. Eerola 9. Paavola 10. Ryysy 11. Riivari 12. Toikka 13. Ahola 14. Kunnari 15. Mattila 16. Sipilä 17. Sipola Projekteihin liittyminen: kullakin proj...
Pyhtään Hirvikoskelle asettuneen skotlantilaislähtöisen ratsumiehen Michel Skotten (s. noin 1570 ja k. 1631) jälkeläisille ja suvusta kiinnostuneille tarkoitettu projekti. Sukua vaikuttaa runsaasti Pyhtään, Ruotsinpyhtään, Elimäen ja Kymin alueella, useilla eri sukunimillä. Muun muassa Pyhtään Hirvikosken Kottila, Haaviston Eerola ja Elimäen Raussilan Takala liittyvät vahvasti ratsumies Mikko...
Projekti aloitettiin 19.9.2017Loviisa on vuonna 1745 perustettu Suomen kaupunki Uudellamaalla. Pernaja, Liljendal ja Ruotsinpyhtää liitettiin Loviisaan vuoden 2010 alussa.*Loviisan seurakunnan digiarkisto - Hiskissä - Wikipedia - kaupungin verkkosivu - Valokuvia
Tervetuloa kaikki Tuusulan sukututkimusprojektiin! Projektin tarkoituksena on kerätä kaikki Tuusulan asukkaat ja maatilat samaan paikkaan. Tuusula kuluu osana alueellinen projekti Uusimaa ja Kymenlaakso . Tuusula (ruots. Tusby) on Suomen kunta, joka sijaitsee Uudenmaan maakunnassa. Tuusulan projektit Paikkakunta Tuusula Kylä Kellokoski - Mariefors, Tuusula, Uusimaa, Suomi Tuusul...
Projekti aloitettiin 25.9.2017Pusula on entinen Suomen kunta Uudenmaan maakunnassa. Se yhdistettiin vuonna 1981 Nummen kunnan kanssa Nummi-Pusulan kunnaksi. Vuoden 2013 alusta Nummi-Pusula ja sen myötä myös Pusula tuli osaksi Lohjan kaupunkia.*Pusula Wikipedia - Hiskissä - >*Pusulan kylät (Hiskin mukaan)Ahonpää, Hattula, Hauhula, Herrala, Hirvijoki, Hyönölä, Hyrkköilä, Ikkala, Karjasjärvi, Kärk...
Projekti aloitettiin 25.9.2017Nummi on entinen Suomen kunta. Se yhdistyi Pusulan kunnan kanssa Nummi-Pusulan kunnaksi 1. tammikuuta 1981. Kun Nummi-Pusula liittyi vuoden 2013 alusta Lohjaan, myös entisen Nummen kunnan alueesta tuli osa Lohjaa*Nummi Hiskissä - >*Nummen kylät (Hiskin mukaan)Haarla, Hakula, Heijala, Heimola, Huhti, Hyrsylä, Hyvelä, Immola, Jakova, Järvenpää, Jättölä, Korkianoja, K...
Projekti aloitettiiin 24.9.2017Pohja (ruots. Pojo) on Suomen entinen kunta ja vanha uusmaalainen kirkkopitäjä, joka vuodesta 2009 on osa Raaseporin kaupunkia Uudenmaan maakunnassa. *Pohja Hiskissä - suomalainen seurakunta - ruotsalainen seurakunta - seurakunnan digiarkisto - Wikipedia - - >*Pohjan kylät (Hiskin mukaan)Åminne, Åminnefors, Andkärr, Anskuu, Baggby, Björsby, Bockboda, Böle, Bollsta...
Tämä projekti on Vehkalahden pitäjän ja kunnan, nykyisin Haminan kaupungin Summan kylän ( Summaby ) kyläprojekti. Kylän kiinteistörekisteritunnus alkaa numeroilla 75-406- Tilat: 1. Summa 2. Suortti 3. Pasi 4. Raja 5. Sakki 6. Seppälä 7. Timperi 8. Lavi Vanha Kuninkaantie Viipurista Turkuun kulkee Summan kylän läpi, tien tullessa kylään Kirjokorvenmäen ylitse ja ennen Summanjoen ylitystä tien ...
Tämä projekti on Vehkalahden pitäjän ja kunnan, nykyisin Haminan kaupungin Vilniemen kylän ( Villnäs ) kyläprojekti. Kylän kiinteistörekisteritunnus alkaa numeroilla 75-408- Tilat: 1. Leiri 2. Karasti 3. Hinttula 4. Silvo 5. Muuri 6. Hattari 7. Hillo, Ristniemen lasitehdas, Ristniemen höyrysaha Perustettu 26.9.2019 / Toni NäppiProjekteihin liittyminen: kullakin projektisivulla klikkaa Toiminn...
Tämä projekti on keskeneräinen!Voit aloittaa liittymällä projektiin yhteistyökumppaniksi, kohdasta Toiminnot > Liity yhteistyökumppaniksi. Kannattaa myös lähettää yhtestyökutsu projektissa olijolle yhdstämisten helpottamiseksi.==Ohkolan historiaa==Varhaisin merkintä Ohkolan kylästä on vuodelta 1548 papinvero- ja kymmenysluettelosta, luettelossa on 11 nimeä, maakirjan mukaan vuonna 1550 Ohkolass...
Tämä projekti on Vehkalahden pitäjän ja kunnan, nykyisin Haminan kaupungin Sivatin eli Sigvartinkylän ( Sigvartsby ) kyläprojekti. Kylän kiinteistörekisteritunnus alkaa numeroilla 75-429- Tilat: 1. Puonti 2. Puhakka 3. Berg 4. Lonka 5. Liikkanen 6. Töytäri 7. Hiironen 8. Lankanen 9. Pousi 10. Kujala 11. Naakka Perustettu 26.9.2019 / Toni NäppiProjekteihin liittyminen: kullakin projektisivulla...
Projekti aloitettu 7.3.2019. Tähän projektiiin Suomenlinnassa syntyneet ja/tai kuolleet henkilöt. Eli myös vankileirissä kuolleet. Lisäksi Suomenlinnassa todistettavasti asunneet. Rippirjoista vuosilta 1796 - 1899 löytyy tiedot Suomenlinnassa syntyneistä sekä eläneistä henkilöistä. Myös syntyneitten ja kastettujen luettelot vuosilta 1815 - 1891 ja kuolleiden ja haudattujen luottelot 1855...
Projekti aloitettiin 18.9.2017Karjalohja on entinen Suomen kunta, Uudenmaan maakunnassaan. Vuoden 2013 alussa Karjalohja liitettiin Lohjan kaupunkiin.*Karjalohja Hiskissä - seurakunnan digiarkisto - Wikipedia - Lohjan kaupungissa - >*Karjalohjan kylät (Hiskin mukaan)Härjänvatsa, Ilmoniemi, Immola, Karkali, Kärkelä, Kattelus, Kourjoki, Kuusia, Lanviikki, Linhamari, Lohjantaipale, Maila, Makkarjo...
Projekti aloitettiin 11.5.2018. Järvenpää on kaupunki Uudenmaan maakunnassa. Järvenpään kauppala perustettiin 1951 vuoden alussa joten tähän projektiin voi laittaa vain heidät jotka ovat siellä asuneet tai kuolleet 1951 jälkeen. Ennen sitä Järvenpää oli kylä Tuusulan kunnassa joten ennen 1951 Järvenpään kylässä syntyneet ja asuneet voi laittaa Tuusulan kunnan paikkakuntaprojektiin.*Järvenpää Wi...
Projekti aloitettiin 14.9.2017Pornainen (ruots. Borgnäs) on Suomen kunta, joka sijaitsee Uudenmaan maakunnassa. Perustettu 1869*Pornaisten kunnan verkkosivu - Wikipedia - seurakunnan digiarkisto - Hiskissä - >*Pornaisten kylät (Hiskin mukaan)Halkia, Hevonselkä, Kirveskoski, Kupsenkylä, Laha, Laukkoski
Projekti aloitettu 20.9.2017. Sataman ja rautatien myötä perustettiin Hangon kaupunki vuonna 1874, koska ulkomaan kauppaa sai harjoittaa vain tapulikaupungeista. Vuoden 1977 alussa Hankoon liitettiin Bromarvin kunnasta Santalan ja Täktomin kylät sekä Lappohja Tenholasta ja Tvärminne Tammisaaren maalaiskunnasta. Hangon kylä löytyy Bromarvin rippikirjoista. Hangon seurakunnan digiarkisto - ...
Tämä projekti on Vehkalahden pitäjän ja kunnan, nykyisin Haminan kaupungin Pyhällön kylän ( Pöhelde ) kyläprojekti. Kylän kiinteistörekisteritunnus alkaa numeroilla 75-424- Tilat: 1. Vähäuski 2. Suuruski 3. Liikkanen 4. Paronen 5. Mäenpää Perustettu 26.9.2019 / Toni NäppiProjekteihin liittyminen: kullakin projektisivulla klikkaa Toiminnot > Liity projektiin.Projektin tarkoituksena on kerätä y...
Projekti aloitettu 10.9.2017Inkoo (ruots. Ingå) on Suomen kunta, joka sijaitsee Länsi-Uudellamaalla Helsingistä noin 55 kilometriä länteen. Se on rannikkokunta, joka rajoittuu lännessä Raaseporiin, pohjoisessa Lohjaan ja idässä Siuntioon. Merellä rajaa on lisäksi Kirkkonummen kanssa.*Video Inkoo ennen ja nyt - Hiskissä - seurakunnan digiarkisto - kunnan verkkosivu - å - Wikipedia - historiaa - ...
Projekti aloitettu 23.9.2017.Snappertuna oli Uudellamaalla sijainnut Suomen kunta. Snappertunan kunnan pääosa liitettiin vuonna 1977 Tammisaareen ja loput Karjaaseen. Vuodesta 2009 lähtien sen alue on osa Raaseporin kaupunkia.*Snappertuna Wikiprdia - Hiskissä - seurakunnan digiarkisto - linna - kaupunki - >*Snappertunan kylätAlhov, Antby, Baggård, Berg, Björnböle, Boxby, Bredslätt, Bredäng, Bro...
Keravan paikkakuntaprojekti===Tähän projektiin voi etsiä ja lisätä Keravan kauppalassa ja kaupungissa asuneiden henkilöiden profiileja. Vuonna 1924 Kerava erotettiin Tuusulasta omaksi kauppalakseen. Toivotaan, että profiilit liitettäisiin samalla Uusimaa ja Kymenlaakso- ja Suomi ja Karjala -projekteihin Kerava Wikipediassa. ===Kaupunginosat=== Ahjo, Alikerava, Jokivarsi, Kaleva, Kaskela, Kesk...
Projekti aloitettiin 22.9.2017.Bromarv on entinen Suomen kunta Uudenmaan maakunnassa. Perustettu 1881 ja liitettiin 1977 Tenholaan. Nykyisin se on osana Raaseporin kaupunkia. Bromarv kirjoitettiin pitkään muodossa Bromarf.* Bromarv Hiskissä - Bromarvin seurakunnan digiarkisto - Bromarv Wikipedia - En film om Bromarv kyrka.Bromarvin kylät (Hiskin mukaan): Basaböle, Bengtsår, Bojnäs, Bredvik, Br...
Projekti aloitettiin 13.9.2017 Pukkila on vuonna 1898 perustettu Uudellamaalla sijaitseva kunta. Pukkila Hiskissä Pukkilan seurakunnan digiarkisto Pukkila Wikipedia Pukkilan kunnan verkkosivut Aineistoa Pukkilan historiasta Maanmittaushallituksen kartat - MH MH 45/- - Charta öfwer Puckila Capell uti Borgå sochn, Nylands Lähn., jakso 1; Kansallisarkisto Pukkilan kylät: kirkonkyl...
Tervetuloa Vantaa (ruots. Vanda) paikkakuntaprojektiin! Tämä on sukututkimussivusto Genin Vantaa - Vanda -paikkakuntaprojekti. Kaikki paikkakunnalla asuneiden henkilöiden historiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita liittymään projektiin yhteistyöntekijöiksi. Projektiin voi liittää täällä syntyneiden, asuneiden, kuolleiden ja vaikuttaneiden henkilöiden profiileja sekä valokuvia ja dokumentte...
'Katso oikealla laidalla *Aiheeseen liittyvät projektit* otsikon alle niin näet kaikki Uudenmaan paikkakuntaprojektit. Paina "Näytä kaikki" painiketta.Tämän Maakunta Uusimaa -projektisivu on luonteeltaan informatiivinen, ja Maakunta Uusimaa -projektiin ei ole tarkoitus kerätä henkilöiden profiileja, vaan ne syötetään suoraan siihen paikkakuntaprojektiin mihin kuuluvat. KARTTA - äänit lakkautett...
Projekti aloitettiin 12.9.2017 Askola, aikaisemmin Askula on Suomen kunta, joka sijaitsee Uudenmaan maakunnassa. Askola Hiskissä - Askola Wiipedia - Askolan kunnan verkkosivu - Askolan kylät - Askolan seurakunnan digitoitu arkisto - ja Askolan kylät (Hiskin mukaan) Askola, Huuvari, Juornaankylä, Korttia, Monninkylä, Nalkkila, Nieto, Puhar-Onkimaa, Särkijärvi, Tiilää, Vahijärvi...
Projekti aloitettiin 17.9.2017. Liljendal on Suomen entinen kunta Uudenmaan maakunnassa. Se liitettiin Loviisaan vuoden 2010 alussa. Liljendal Hiskissä- Liljendal Wikipedia - Liljendal kunnan verkkosivu - LIljendalin kylät (Hiskin mukaan) Anteronkylä, Rumpila, Embom, Eskelinkylä, Garpom, Huomanninkylä, Hopom, Umpala, Säfträsk, Söderby ____________ Yhteiset sukujuuret (...
Projekti aloitettiin 13.9.2017 Myrskylä (ruots. Mörskom) on Suomen kunta, joka sijaitsee Uudenmaan maakunnassa. Myrskylä itsenäistyi omaksi kirkkoherrakunnakseen vuonna 1636 Pernajasta. Myrskylä Hiskissä - Myrskylän kunnan verkkosivusto - Myrskylä Wikipedia - Myrskylän seurakunnan digiarkisto - Myrskylän kylät (Hiskin mukaan) Hallila, Hyövinkylä, Jaakkola, Kankkila , Kirkonkylä, Ko...
Kylän kotisivut Porlammi WikiWand: Pääprojekti: Paikkakunta Lapinjärvi - Lappträsk Porlammi (ruots. Porlom) kuuluu Lapinjärven kuntaan ja Uudenmaan maakuntaan . Nykyinen kyläkeskus sijaitsee Lapinjärven luoteisnurkassa, Koskenkylänjoen alkupään itärannalla. Alkuperäinen keskus oli joen länsipuolella, Seuratalon ja museon ympärillä. Tämä kylä-tason Geni-projekti aloitettiin 13.9.2017 ko...
Tämä projekti on Vehkalahden pitäjän ja kunnan, nykyisin Haminan kaupungin Neuvottoman kylän ( Lill Nevito ) kyläprojekti. Kylän kiinteistörekisteritunnus alkaa numeroilla 75-421- Tilat: 1. Mäkelä 2. Puhakka 3. Juhola 4. Raasu 5. Suntio 6. Penttilä 7. Kaaro 8. Kelkka Neuvoton on kylä ja taajama Haminan kaupungissa Suomenlahden rannalla Kymenlaakson maakunnassa. Taajama sijaitsee Haminan länsi...
Tämä projekti on Vehkalahden pitäjän ja kunnan, nykyisin Haminan kaupungin Myllykylän ( Kvarnby ) kyläprojekti. Kylän kiinteistörekisteritunnus alkaa numeroilla 75-419- Tilat: 1. Myllykylä 2. Teikari 3. Puustelli 4. Jaakkola 5. Puonti 6. Luoma Perustettu 26.9.2019 / Toni NäppiProjekteihin liittyminen: kullakin projektisivulla klikkaa Toiminnot > Liity projektiin.Projektin tarkoituksena on ker...
Projekti aloitettiin 10.5.2018 Karkkila on kaupunki Uudenmaan maakunnassa. Tähän projektiin voi liittää vuodesta 1932 alkaen Karkkilassa syntyneitten tai asuneitten tai kuolleitten henkilöiden profiilit. 1932 Karkkila perustettiin erottamalla Pyhäjärven Ul kunnasta. 1969 Pyhäjärven Ul kunta liitettiin Karkkilan kauppalaan. 1977 Karkkilasta tuli kaupunki. Karkkila Hiskissä - Karkkila...
Tämä projekti on Vehkalahden pitäjän ja kunnan, nykyisin Haminan kaupungin Paijärven kylän kyläprojekti. Kylän kiinteistörekisteritunnus alkaa numeroilla 75-423- Tilat: 1. Pakkanen 2. Luoma 3. Posti Perustettu 26.9.2019 / Toni NäppiProjekteihin liittyminen: kullakin projektisivulla klikkaa Toiminnot > Liity projektiin.Projektin tarkoituksena on kerätä yhteen projektialueella syntyneiden, kuol...
Tämä projekti on Vehkalahden pitäjän ja kunnan, nykyisin Haminan kaupungin Poitsilan eli Grotilan kylän ( Norsby ) kyläprojekti. Kylän kiinteistörekisteritunnus alkaa numeroilla 75-405- Tila: 1. Poitsila Perustettu 26.9.2019 / Toni NäppiProjekteihin liittyminen: kullakin projektisivulla klikkaa Toiminnot > Liity projektiin.Projektin tarkoituksena on kerätä yhteen projektialueella syntyneiden, ...
Tämä projekti on Vehkalahden pitäjän ja kunnan, nykyisin Haminan kaupungin Turkian kylän kyläprojekti. Kylän kiinteistörekisteritunnus alkaa numeroilla 75-431- Tilat: 1. Alajääski 2. Yläjääski 3. Alaturkia 4. Yläturkia Perustettu 26.9.2019 / Toni NäppiProjekteihin liittyminen: kullakin projektisivulla klikkaa Toiminnot > Liity projektiin.Projektin tarkoituksena on kerätä yhteen projektialueel...
Tämä projekti on Vehkalahden pitäjän ja kunnan, nykyisin Haminan kaupungin Pampyölin eli Hirvelän kylän ( Bamböle ) kyläprojekti. Kylän kiinteistörekisteritunnus alkaa numeroilla 75-403- tilat: 1. Hovi 2. Nopanen 3. Peltola 4. Heijari 11. Lalu Perustettu 26.9.2019 / Toni NäppiProjekteihin liittyminen: kullakin projektisivulla klikkaa Toiminnot > Liity projektiin.Projektin tarkoituksena on ker...
Tämä projekti on Vehkalahden pitäjän ja kunnan, nykyisin Haminan kaupungin Onkamaan kylän ( Ongama ) kyläprojekti. Kylän kiinteistörekisteritunnus alkaa numeroilla 75-422- Tilat: 1. Lahti 2. Yläliikkanen 3. Puhakka 4. Tilli Perustettu 26.9.2019 / Toni NäppiProjekteihin liittyminen: kullakin projektisivulla klikkaa Toiminnot > Liity projektiin.Projektin tarkoituksena on kerätä yhteen projektia...
Tämä projekti on Vehkalahden pitäjän ja kunnan, nykyisin Haminan kaupungin Kolsilan kylän ( Routsby ) kyläprojekti. Kylän kiinteistörekisteritunnus alkaa numeroilla 75-415- Tilat: 1. Forsell 2. Lääti 3. Kolsi 4. Pousi Perustettu 26.9.2019 / Toni NäppiProjekteihin liittyminen: kullakin projektisivulla klikkaa Toiminnot > Liity projektiin.Projektin tarkoituksena on kerätä yhteen projektialueell...
Forsby bruksförsamling Församlingen grundades år 1691 i Pernå socken. Greve Lorenz Creutz fick 1682 tillstånd att bygga ett bruk här. Församlingen nedlades år 1826. Församlingens språk var svenska. Koskenkylän tehdasseurakunta Vuonna 1691 perustettu tehdasseurakunta Pernajan pitäjässä. Kreivi Lorenz Creutz sai 1682 luvan perustaa tänne rautaruukin. Seurakunta lakkautettiin vuonna 1826. Seur...
Kråkö From Wikipedia, the free encyclopedia Kråkö is a small island in Porvoo (Borgå in Swedish) in Finland. There formerly there were a primary school for Swedish-speaking children on the island and a voluntary fire station. There used to be a few shops and a cafeteria. However, these closed in the late 1990s. There is a museum of boatbuilding, reflecting the islanders' main industry during th...
Tämä projekti on Vehkalahden pitäjän ja kunnan, nykyisin Haminan kaupungin Tammion saaren ( Stamö ) kyläprojekti. Kylän kiinteistörekisteritunnus alkaa numeroilla 75-430- Tila: 1. Tammio (Tilanosat: Pitkänen, Kiiski, Suomalain)Perustettu 26.9.2019 / Toni NäppiProjekteihin liittyminen: kullakin projektisivulla klikkaa Toiminnot > Liity projektiin.Projektin tarkoituksena on kerätä yhteen projekt...
Tämä projekti on Vehkalahden pitäjän ja kunnan, nykyisin Haminan kaupungin Ihamaan kylän ( Ihaxama ) kyläprojekti. Kylän kiinteistörekisteritunnus alkaa numeroilla 75-412- Tilat: 1. Koski 2. Pakkanen 3. Lanki Perustettu 26.9.2019 / Toni NäppiProjekteihin liittyminen: kullakin projektisivulla klikkaa Toiminnot > Liity projektiin.Projektin tarkoituksena on kerätä yhteen projektialueella syntyne...
Pääprojekti Myrskylä Ruotsiksi Kankböle Tämä kylätason Geni-projekti aloitettiin 19.1.2022 kokoamaan Kankkilan Geni-profiilit, Tämä on alaprojekti ylätasolle Suomi ja Karjala , jonka sivulta löydät Geni-ohjeet sekä linkkejä muihin projekteihin. Kantatilat ja niiden haltijat Kunkin talon alle lisätty talonhaltijat asutuksen yleisluettelon, rippikirjojen ja henkikirjojen perusteella. Mikäl...
Projekti aloitettiin 17.9.2017Pyhäjärvi UL oli Uudellamaalla sijainnut Suomen kunta.Se liitettiin Karkkilan kauppalaan vuonna 1969 . Kunnan nimen lopussa ollut tunnus UL tarkoittaa Uudenmaan lääniä, sillä Suomessa oli ennen myös kaksi muuta Pyhäjärvi-nimistä kuntaa*Pyhäjärvi Wikipedia - ä - äjärvi UL seurakunnan digiarkisto - ja Pyhäjärven Historiaa - >* Pyhäjärvi UL kylät (Hiskin mukaan)Ahmo, ...
Tämä projekti on Vehkalahden pitäjän ja kunnan, nykyisin Haminan kaupungin Kannusjärven kylän kyläprojekti. Kylän kiinteistörekisteritunnus alkaa numeroilla 75-413- Tilat: 1. Yrjönen 2. Kärki 3. Vähänäkki 4. Kiri 5. Suurnäkki 6. Parkko 7. Suikkanen 8. Toikka 9. Hasu 10. Haapanen 11. Haapaniemi 12. Tulokas 13. Pakkanen 14. Kytömäki 15. Luoma 16. Uusnäkki 17. Klemettilä 18. Korjula 19. Porkka 2...
Uusimaa projektin alueen aliprojekti - paikkakunta, erikoisprojektit ja ammattikuntaprojektit. Projektisivulle kootaan alueen kaikki perustetut paikkakuntaprojektit, kylä- ja taloprojektit, erikoisprojektit ja ammattikuntaprojektit. Muistathan merkitä myös paikkakunnan projektin sivustolle tiedoksi, mitä projekteja on jo tehty paikkakunnalle. . Projekteihin voi jokainen liittyä, täydentää t...
Tämä projekti on keskeneräinen! Kylä Vihtijärvi, Vihti Vihtijärven historia Vihtijärven alueen historiaa on pystytty geologisin keinoin selvittämään aina jääkaudelle saakka. Jääkauden aikainen Baltian jääjärvi peitti Vihtijärven aluetta n. 11 000 vuotta sitten. Vain Rokokallion huippu oli tuolloin veden pinnan yläpuolella. Yoldiamerivaiheen alkaessa n. 10 200 vuotta sitten alue paljastui ...
Tämä projekti on Vehkalahden pitäjän ja kunnan, nykyisin Haminan kaupungin Vehkjärven (Vehkajärven) kylän kyläprojekti. Kylän kiinteistörekisteritunnus alkaa numeroilla 75-433- Tilat: 1. Uski 2. Holländer 3. Lännenmaa Perustettu 26.9.2019 / Toni NäppiProjekteihin liittyminen: kullakin projektisivulla klikkaa Toiminnot > Liity projektiin.Projektin tarkoituksena on kerätä yhteen projektialueell...
Tämä projekti on Vehkalahden pitäjän ja kunnan, nykyisin Haminan kaupungin Husupyölin kylän ( Husuböle ) kyläprojekti. Kylän kiinteistörekisteritunnus alkaa numeroilla 75-411- Tila: 1. Brandstaka Perustettu 26.9.2019 / Toni NäppiProjekteihin liittyminen: kullakin projektisivulla klikkaa Toiminnot > Liity projektiin.Projektin tarkoituksena on kerätä yhteen projektialueella syntyneiden, kuolleid...
Tämä projekti on Vehkalahden pitäjän ja kunnan, nykyisin Haminan kaupungin Mäntlahden eli Mäntylahden kylän ( Mentelax ) kyläprojekti. Kylän kiinteistörekisteritunnus alkaa numeroilla 75-420- Tilat: 1. Ristola 2. Yrjönen 3. Mänttäri 4. Tolsa 5. Sipilä Perustettu 26.9.2019 / Toni NäppiProjekteihin liittyminen: kullakin projektisivulla klikkaa Toiminnot > Liity projektiin.Projektin tarkoituksen...
Projekti aloitettu 21.11,2017. Tervetuloa Porvoon merenkulun sukututkimusprojektiin! Tähän projektiin voi etsiä ja liittää Porvoon seudulla vaikuttaneiden merenkulkuun liittyvien henkilöiden profiileja, valokuvia ja dokumentteja. Merenkulun ammattilaisten paikallisprojektit kattavat kaikki paikkakunnalla asuvat merenkulun ammattilaiset, myös ulkomaalaistaustaiset toimijat. Kaikki merenkul...
Pääprojekti: Paikkakunta Lapinjärvi - Lappträsk Kimonkylä Wikiwand: Kimonkylä (ruots. Kimoböle) kuuluu Lapinjärven kuntaan ja Uudenmaan maakuntaan . Kyläkeskus sijaitsee Lapinjärven pohjoispäässä. Tämä kylä-tason Geni-projekti aloitettiin 23.11.2018 kokoamaan Kimonkylän Geni-profiilit Tämä on alaprojekti ylätasolle Suomi ja Karjala jonka sivulta löydät ohjeet sekä linkkejä muihin projekt...
Fastböle eller Parkstad – by i Helsinge och Helsingfors Tervetuloa Puistolan sukupuuta rakentamaan! Tähän Puistolan sukututkimusprojektiin on tarkoitus koota ja esitellä Puistolassa eläneitä ja vaikuttaneita henkilöitä, myös kuvia ja tarinoita heistä. Henkilöprofiileista rakentuu yhdessä Puistolan sukupuu, joka on osa Genin maailmanlaajuista sukupuuta. Katso myös Geni-ohjeet ja Uudenmaan a...
Pääprojekti Pukkila Torppi (ennen Torpinkylä ja ruotsiksi Torpe) kuuluu Pukkilan kuntaan ja Uudenmaan maakuntaan. Tämä kylätason Geni-projekti aloitettiin 25.1.2022 kokoamaan Torpin Geni-profiilit. Tämä on alaprojekti ylätasolle Suomi ja Karjala , jonka sivulta löydät Geni-ohjeet sekä linkkejä muihin projekteihin. Kantatilat ja niiden haltijat Kunkin talon alle lisätty talonhaltijat asut...
Pääprojekti Pukkila Kanteleen kylä kuuluu Pukkilan kuntaan ja Uudenmaan maakuntaan. Tämä kylätason Geni-projekti aloitettiin 25.3.2019 kokoamaan Kanteleen Geni-profiilit. Tämä on alaprojekti ylätasolle Suomi ja Karjala , jonka sivulta löydät Geni-ohjeet sekä linkkejä muihin projekteihin. Kantatilat ja niiden haltijat Kunkin talon alle lisätty talonhaltijat asutuksen yleisluettelon , ripp...
Tämä projekti on Vehkalahden pitäjän ja kunnan, nykyisin Haminan kaupungin Töytärin kylän ( Stensböle tai Stöder ) kyläprojekti. Kylän kiinteistörekisteritunnus alkaa numeroilla 75-432- Tilat: 1. Brandstaka 2. Stöder Perustettu 26.9.2019 / Toni NäppiProjekteihin liittyminen: kullakin projektisivulla klikkaa Toiminnot > Liity projektiin.Projektin tarkoituksena on kerätä yhteen projektialueella...
Pääprojekti Pukkila Wikipedia-sivu Naarkoskesta Naarkosken kylä kuuluu Pukkilan kuntaan ja Uudenmaan maakuntaan. Tämä kylätason Geni-projekti aloitettiin 14.1.2022 kokoamaan Naarkosken Geni-profiilit. Tämä on alaprojekti ylätasolle Suomi ja Karjala , jonka sivulta löydät Geni-ohjeet sekä linkkejä muihin projekteihin. Kantatilat ja niiden haltijat Kunkin talon alle lisätty talonhaltija...
Tämä projekti on keskeneräinen!=Vattola= Vattola on Karkkilan kaupungissa sijaitseva kylä. Vattola on Karkkilan kaupungin välitön osa, kylä, joka sijaitsee vanhan Turuntien varrella Pyhäjärven rannalla. Pyhäjärven rannassa on uimaranta. Kylä jakautuu kahteen osaan, Etu- ja Taka-Vattolaan. Vattolassa sijaitsee Karkkilan ja koko Uudenmaan maakunnan korkein kohta Loukkumäki, jonka korkeus on 173 m...
Tämä projekti on Vehkalahden pitäjän ja kunnan, nykyisin Haminan kaupungin Salmin kylän ( Salmisby ) kyläprojekti. Kylän kiinteistörekisteritunnus alkaa numeroilla 75-428- Tilat: 1. Tommola 2. Marttila Perustettu 26.9.2019 / Toni NäppiProjekteihin liittyminen: kullakin projektisivulla klikkaa Toiminnot > Liity projektiin.Projektin tarkoituksena on kerätä yhteen projektialueella syntyneiden, k...
Tervetuloa kaikki Kellokosken (ruots. Mariefors, kuuluu Tuusulaan) asutuskeskuksen sukututkimusprojektiin! Projektin tarkoituksena on kerätä kaikki Kellokosken asukkaat ja maatilat samaan paikkaan. Kellokoski kuuluu osana Paikkakunta Tuusula alueellinen projekti Uusimaa ja Kymenlaakso . Tuusulan projektit Paikkakunta Tuusula Paikkakunta Tuusula Kylä Kellokoski - Mariefors, Tuusula, ...
Projektien tarkoituksena on kerätä Uudenmaan maatilat ja niitten omistajat samaan paikkaan. Eli Isännät ja Emännät. Nykyisin oikea ammattinimike on varmaan Maatalousyrittäjä. Vuonna 1995 Suomessa oli 100 000 maatilaa. EU-jäsenyyden aikana maatilojen määrä on puolittunut – enää niitä on alle 48 000. HisKi Uusimaa - HisBö Nyland HisKi Itä-Uusimaa - HisBö Östra Nyland Sukutilat Webissä ...
Tämä projekti on Vehkalahden pitäjän ja kunnan, nykyisin Haminan kaupungin Hillon kylän ( Hillnäs ) kyläprojekti. Kylän kiinteistörekisteritunnus alkaa numeroilla 75-402- Tila: 1. Hillo Perustettu 26.9.2019 / Toni NäppiProjekteihin liittyminen: kullakin projektisivulla klikkaa Toiminnot > Liity projektiin.Projektin tarkoituksena on kerätä yhteen projektialueella syntyneiden, kuolleiden tai asu...
Tämä projekti on keskeneräinen!Voit aloittaa liittymällä projektiin yhteistyökumppaniksi, kohdasta Toiminnot > Liity yhteistyökumppaniksi. Kannattaa myös lähettää yhtestyökutsu projektissa olijolle yhdstämisten helpottamiseksi.==Sulkava==Sulkava on kylä Mäntsälässä. Sen asukasluku on 240 (2009).Kylän vieressä on Sulkavanjärvi, josta Mustijoki laskee. Mustijokea kutsutaan kylän kohdalla Sulkavan...
Projekti aloitettiin 22.9.2017Degerby on entinen Suomen kunta Uudenmaan maakunnassa. Degerby itsenäistyi omaksi kunnaksi vuonna 1867 ja sijaisi Inkoon ja Siuntion välissä. Se liitettiin Inkoosen vuonna 1946.*Degerby Hiskissä - seurakunnan digiarkisto - Wikipedia - verkkosivu - i Degerby (historisk kommun)Bakombergs bol, Berg, Billskog, Botans, Dal, Degerby, Degerö, Domarby, Enhammars bol, Flyt,...
Gislomin kylä Gislom on kylä entisen Pernajan kunnan alueella, Loviisan kaupungin pohjoispuolella. Projekti Projektin tavoitteena on koota yhteen Gislomin kylässä syntyneet, asuneet, kuolleet tai muuten vaikuttaneet henkilöt. Toivomus olisi, että liitetystä profiilista jotenkin selviää henkilön yhteys kylään silloinkin kun kyse ei ole syntymä- tai kuolinpaikasta. Alle täydentyy lista kylän...
Projekti aloitettiin 17.5.2018. Kauniainen on Uudenmaan maakunnassa sijaitseva Suomen kaupunki.*Perustettiin kauppalaksi vuonna 1920 irroittamalla sen alue Espoosta.*Muutettiin kaupungiksi vuonna 1972.*Tietoa kaupungista Kauniainen - Wikipedia - verkkosivu -
Tämä projekti on Vehkalahden pitäjän ja kunnan, nykyisin Haminan kaupungin Kitulan kylän kyläprojekti. Kylän kiinteistörekisteritunnus alkaa numeroilla 75-414- Tilat: 1. Kitunen 2. Törö 3. Kaipiainen Perustettu 26.9.2019 / Toni NäppiProjekteihin liittyminen: kullakin projektisivulla klikkaa Toiminnot > Liity projektiin.Projektin tarkoituksena on kerätä yhteen projektialueella syntyneiden, kuo...
Tervetuloa kaikki Vantaan Marinlaakson kaupunginosan sukututkimusprojektiin! Projektin tarkoituksena on kerätä kaikki Martinlaakson asukkaat ja maatilat samaan paikkaan. Martinlaakso kuluu osana Paikkakunta Vantaa - Vanda, Suomi , Helsingin maalaiskunta - Helsinge , alueellinen projekti Uusimaa ja Kymenlaakso . Projektiin liittyminen: Valitse Geniin kirjautuneena ollessasi tällä sivulla To...
Tämä projekti on Vehkalahden pitäjän ja kunnan, nykyisin Haminan kaupungin Kuorsalon saaren ( Korusala ) kyläprojekti. Kylän kiinteistörekisteritunnus alkaa numeroilla 75-416- Tila: 1, Kuorsalo (tilanosat Sipari, Lommi, Arvilommi, Korjuslommi, Korjus, Mäkelä, Niemelä, Pohjola) Perustettu 26.9.2019 / Toni NäppiProjekteihin liittyminen: kullakin projektisivulla klikkaa Toiminnot > Liity projekti...
Tämä projekti on Vehkalahden pitäjän ja kunnan, nykyisin Haminan kaupungin Brakilan eli Rakilan kylän ( Braksby ) kyläprojekti. Kylän kiinteistörekisteritunnus alkaa numeroilla 75-409- Tila: 1. Brakila Rakilan kylä sijaitsee Museotien varrella kahdeksan kilometrin päässä Haminasta itään. Paikalla on ollut asutusta jo 1400-luvulta asti, luultavasti 2-3 taloa. Vuonna 1551 laadittuihin tarkkoihin...
Pääprojekti Pukkila Wikipedia-sivu Syvänojasta Syvänojan kylä kuuluu Pukkilan kuntaan ja Uudenmaan maakuntaan. Tämä kylätason Geni-projekti aloitettiin 4.1.2022 kokoamaan Syvänojan Geni-profiilit. Tämä on alaprojekti ylätasolle Suomi ja Karjala , jonka sivulta löydät Geni-ohjeet sekä linkkejä muihin projekteihin. Kantatilat ja niiden haltijat Kunkin talon alle lisätty talonhaltijat as...
Tämä projekti on Vehkalahden pitäjän ja kunnan, nykyisin Haminan kaupungin Lankilan kylän ( Langila ) kyläprojekti. Kylän kiinteistörekisteritunnus alkaa numeroilla 75-417- Tila: 1. Lanki Perustettu 26.9.2019 / Toni NäppiProjekteihin liittyminen: kullakin projektisivulla klikkaa Toiminnot > Liity projektiin.Projektin tarkoituksena on kerätä yhteen projektialueella syntyneiden, kuolleiden tai a...
Tämä projekti on Vehkalahden pitäjän, nykyisin Haminan kaupungin Hietakylän ( Sandby ) kyläprojekti. Kylän kiinteistörekisteritunnus alkaa numeroilla 75-401- Tilat: 1. Tömeri 3. Hirvelä 5. Hietakylä Perustettu 26.9.2019 / Toni NäppiProjekteihin liittyminen: kullakin projektisivulla klikkaa Toiminnot > Liity projektiin.Projektin tarkoituksena on kerätä yhteen projektialueella syntyneiden, kuol...
Tämä projekti on keskeneräinen!=Kourlan rälssisäterin vaiheet=Kustaa Vaasan aikana, 1500-luvun puolivälissä, sen omisti Klaus Henrikinpoika, jolla oli kolme poikaa: Kaarle, Martti ja Lindved. Kaksi viimemainittua olivat ratsumestareita. Lindved aateloitiin v. 1602, hän kutsui itseään Hästesko af Måla. Kaarle Klaunpoika omisti Kourlan ja Suontaan Hovin. Jaakko Kaarlenpoika otti setänsä nimen ja...
Tervetuloa kaikki Vantaan Petikon kaupunginosan sukututkimusprojektiin! Projektin tarkoituksena on kerätä kaikki Petikon asukkaat ja maatilat samaan paikkaan. Petikko kuluu osana Paikkakunta Vantaa - Vanda, Suomi , Helsingin maalaiskunta - Helsinge , alueellinen projekti Uusimaa ja Kymenlaakso . Projektiin liittyminen: Valitse Geniin kirjautuneena ollessasi tällä sivulla Toiminnot > Liity ...