
Tammelan seurakunta mainitaan lähteissä ensimmäistä kertaa 1423, ja sen pitkän historian aikana seurakunnassa on työskennellyt ja työskentelee yhä kirkkoherroja, pitäjänapulaisia, kappalaisia, urkureita, urkujen polkijoita, kellonsoittajia, lukkareita, suntioita, haudankaivajia sekä monenlaisia rakennusmiehiä ja nikkareita, sekä pappienn palvelusväkeä.
Tämän projektin tavoitteena on koota yhteen näitä Tammelan kirkon ja papiston palveluksessa toimineita henkilöitä. Kun profiileja on näin saatu kokoon, on mahdollista nähdä ketkä ovat aikanaan työskennelleet yhdessä ja siten saada kokoon sukuyhteyksien lisäksi myös "tuttujen" yhteyksiä. Toivomus olisi, että liitetystä profiilista jotenkin selviää henkilö yhteys Tammelan seurakuntaan. Tammela oli aikanaan suuri pitäjä, ja kirkonkirjat ovat hyvin säilyneet ja myös kattavasti digitoitu, joten tutkimuksen aloittaminen on helppoa.
Projektin aloittajan oma taka-ajatus on löytää kirkon hautausmaan aidanrakennuksella työssä ollut K. Mattson, ja mahdollisesti hänen jälkeläisensä. Hän on nimittäin kaivertanut hautausmaan kiviaitaan nimensä yhdessä silloisen urkujen polkijan H. E. Grönlundin kanssa vuonna 1891. Jos tiedät tästä jotain, ota yhteyttä projektin aloittajaan, joka on järjestyksessä toisena projektin yhteistyökumppanien luettelossa!
Voit aloittaa liittymällä projektiin yhteistyökumppaniksi, kohdasta Toiminnot > Liity yhteistyökumppaniksi.
Kannattaa liittyä myös Tammelan pitäjäprojektiin ja laajempaan Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Hämeen alueprojektiin. Tässä projektissa noudatetaan samoja sääntöjä kuin niissä.
Tammelan seurakunnan työntekijöiden luettelo
Henkilöprofiilit sekä liitetään projektiin että lisätään linkeiksi tähän työntekijäluetteloon. Työntekijäluetteloon voi vapaasti lisätä lisää otsikoita tarpeen mukaan.
Kirkkoherrat
- Andreas Svenonius (1529)
- Tuomas Nikolai (1548-54)
- Matias Johannes Mulli (1557-75)
- Johannes eli Jönns (1576-81)
- Georgius Martini Lepus (1581-1621)
- Matthiae Abogius (1624-37)
- Jacobus Matthæu (1638)
- Michael Caspari Alstadius (1639-47)
- Lauri Pietarinpoika Tammelinus (1648-71)
- Isaacus Laurenti Tammelinus (1673-93)
- Gabriel Gottleben (1693-1713)
- Johan Zidbäck Åboensis (1717-31)
- Johan Amnell (1733-72)
- Mikael Avellan (1773-1807)
- Nils Magnus Tolpo (1809-53)
- August Edvard Granfelt (1855-99)
- Nils Johan Almark (1901-20)
- Kaarle Korpela (1922-)
Kappalaiset
- Matthias Johannis Mulli (1560)
- Laurentius Matthiæ (1593-1603)
- Tuomas (ennen 1677)
- Jacobus Simolenius (1673-87)
- Jacobus Tammelander (1687-1722)
- Johannes Barck (1722-49)
- Gabriel Barck (1750-88)
- Nils Berghäll (1789-1811)
- Karl Gustaf Gedda (1812-20)
- Gustaf Adolf Gedda (1822-38)
- Henrik Emanuel Söderborg (1838-73)
- Adolf Krank (1874-88)
- David Anton Aimonen (1888-94)
- Emil Alfred Lindgren (1895-1905)
Pitäjänapulaiset
- Mathias Tammelin, sotilaspappi (1694)
- Laurentius Sarin (1694-1710)
- Johan Barck (1709)
- Ivar Vallenius (1711-19)
- Henric Jacobsonius (1722-24)
- David Vegelius (1725-31)
- Johan Avellanus (-1753), virkavapaalla (1748-53)
- Johan Borenius (1754-70)
- Nils Lignell (1771)
- Johan Rangelius (1772-98)
- Henrik Limnell (1784-96)
- Adolf Nordgren (1798-1814)
- Karl Vilenius (1815-29)
- Fredrik Vilhelm von Pfaler (1829-33)
- Karl Fredrik Abelard von Qvanten (1834-47)
- Bernhard Taxell (1848-49)
- Karl Gustaf Mauritz Grönlund (1850-83)
- Karl Konstantin Olander (1892-95)
- Kaarlo Korpela (1896-1922), virka lakkautettu.
Ylimääräiset papit
- Johan Borenius, kirkkoherran apulainen (1747-54)
- Gustaf Barck, kappalaisen apulainen, kappalaisen viran armovuodensarnaaja, apulaispappi (1748-49, 1749-50, 1750-70)
- David Wegelius, kirkkoherran apulainen (1749-)
- Nils Lignell, kappalaisen apulainen (1769-71)
- Jakob Alander, kirkkoherran apulainen (1771-74)
- Johan Höglund, kappalaisen apulainen (1775-)
- Johan Gustaf Wanochius, kirkkoherran apulainen (1789-92)
- Nils Israel Berghäll, kirkkoherran apulainen (1800-05)
- Daniel Ekvall, kirkkoherran apulainen, välisaarnaaja (1806-09)
- Gabriel Fortelius, kirkkoherran apulainen (1811-12)
- Anders Lundén, kirkkoherran apulainen (1813-15)
- Fredrik Elers, kirkkoherran apulainen (1824-27)
- Berndt Fredrik Gedda, kirkkoherran apulainen (1829-30)
- Bernhard Taxell, kirkkoherran apulainen (1831-38)
- Erik Vilhelm Rangelius, kirkkoherran apulainen (1838-40)
- Johan Reinhold Hammarén, kirkkoherran apulainen (1840-44)
- Karl Gustaf Mauritz Grönlund, välisaarnaaja (1847-48, 1849-50)
- Karl Kasimir Bernstedt, kirkkoherran apulainen (1849-53)
- Johan Ludvig Favorin, virka- ja armovuodensaarnaaja (1853-55)
- Axel Richard Mauritz Creutlein, kirkkoherran apulainen (1858-61)
- Frans Nordlund, kirkkoherran apulainen (1872)
- Matias Sandström, vt. kappalainen (1873-74)
- Gustaf Edvard Lybeck, kirkkoherran apulainen (1876-78)
- Johan Vilhelm Fontell, kirkkoherran apulainen (1878-80)
- Frans Josef Bergh, kirkkoherran apulainen (1880-82)
- Karl Simelius, kirkkoherran apulainen (1882-83)
- Frans Edvard Silvander, kirkkoherran apulainen (1883-87)
- Gustaf Alfred Tanner, vt. pitäjänapulainen (1885-87)
- David Anton Aimonen, vt. pitäjänapulainen, kirkkoherran apulainen (1887-88)
- Matti Tarkkanen, kirkkoherran apulainen, vt. pitäjänapulainen (1887-90)
- Karl Johan Berg, kirkkoherran apulainen (1889-91)
- Karl Konstantin Olander, vt. pitäjänapulainen, kirkkoherran apulainen (1890-92)
- Karl Oskar Ahlström, kirkkoherran apulainen (1892-93)
- Aksel Sakari Renvall, kirkkoherran apulainen (1893)
- Gustaf Valfrid Stenros, kirkkoherran apulainen (1893)
- Aleksanteri Kulla, kirkkoherran apulainen (1893)
- Frans Adolf Rudanko, kirkkoherran apulainen, vt. kirkkoherra (1893-95)
- Emil Oskar Ojala, kirkkoherran apulainen (1895)
- Simo Oskari Korpela, kirkkoherran apulainen (1895-96)
- Kaarlo Viktor Hurmerinta, vt. pitäjänapulainen (1895-96)
- Juho Aukusti Päiviö, kirkkoherran apulainen, sijaiskirkkoherra (1896-98, 1899)
- Mauno Brynolf Hoffrén, kirkkoherran apulainen (1900-01, 1901-02)
- Emil Edvard Elenius, kirkkoherran apulainen (1901)
- Uno Ivar Vallenius, kirkkoherran apulainen (1902-03)
- Väinö Robert Konstantin Helle, kirkkoherran apulainen (1903)
- Jalmari Nikolai Vuorela, kirkkoherran apulainen (1904-05)
- Sulo Oskar Ludvig Soriola e Schöneman, vt. kappalainen, kirkkoherran apulainen, vt. kirkkoherra (1905-09)
- Akseli Einar Leiniö, kirkkoherran apulainen (1907-09)
- Kristian Johannes Sjöblom, vt. kappalainen (1909-)
- Uno Adolf Sainio, vt. kirkkoherra (1909-)
Muut
- Henrik Evert Grönlund, urkujen polkija
Lähteet
- Suomen Sukututkimusseura, HisKi: Pappisluettelo Tammela