Ilmari Eino Mikonpoika Pimiä

Is your surname Pimiä?

Research the Pimiä family

Ilmari Eino Mikonpoika Pimiä's Geni Profile

Share your family tree and photos with the people you know and love

  • Build your family tree online
  • Share photos and videos
  • Smart Matching™ technology
  • Free!

Ilmari Eino Mikonpoika Pimiä

Birthdate:
Birthplace: Kirkonkylä 2, Kivennapa, Finland
Death: November 22, 1989 (92)
Helsinki, Finland
Place of Burial: Helsinki, Finland
Immediate Family:

Son of Mikko Juhonpoika Pimiä and Anni Kaaprontytär Pimiä
Brother of Johannes Aleksanteri Mikonpoika Pimiä; Edvard Gabriel Mikonpoika Pimiä; Anna Maria Mikontytär Paavolainen; Aini Katariina Mikontytär Pimiä; Johanna Amalia Mikontytär Pimiä and 5 others

Occupation: Runoilija, piirustuksenopettaja Tampereella, Viipurissa ja Helsingissä
Managed by: Reijo Mitro Savola, Geni Curator
Last Updated:

About Ilmari Eino Mikonpoika Pimiä

Kirjailija, runoilija, kuvataiteilija ja kuvaamataidon nopettaja.

Tampere, Viipuri, Helsinki.

Syntyisin: Kirkonkylä, Kivennapa.


Syntymä / Birth / Рождение:

Kivennavan evankelisluterilainen seurakunta, syntyneet v. 1897: Kivennapa Evangelical-Lutheran Parish, Births year 1897: Кивеннапа лютеранский приход, рождений 1897 г.:

Synt. 19.06.1897, kast. 11.07.1897, lehden numero 394. Ilmari Eino. W. Kun. esimies Mikko Pimiä vo Anni Weijalainen Kirkonkylä No 2. K. tp Aleksander Weijalainen vo Maria Laihinen. Haudankaivaja Antti Westerinen vo Helena Savolainen, Mikko Savolainen.

Kivennavan seurakunta > Kivennavan seurakunnan arkisto > Syntyneiden ja kastettujen luettelot > Syntyneiden ja kastettujen luettelot 1894-1899 (I C:12) > s. 290 [http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3534722]

Kuolema / Death / Смерт:

Ilmari Pimiä kuoli Helsingissä 22.11.1989.

Elämäkerta / Biography / Биография:

Kivennavan maisemaa
sieluni ei koskaan saa
muistamasta laata!
Maat' en toista armaampaa
mistään löytää saata.

Kussa kuljen, mitä teen,
sinne seutuun suloiseen
aatos aina siirtyy
ja se kultakuvineen
silmihini piirtyy.

Tuossa, tuoss' on kylä tää,
ympäri sen leviää
metsäin syvä syli.
Ristin lailla kiirehtää
valtatiet sen yli

Kaunista! Ah. katsokaa
kummut kuinka kohoaa,
laaksot lepää tuolla!
Pieni pilvi pilkahtaa
Polviselän puolla.

Kauas taivaanrannan taa
rakkaat kylät katoaa –
kaiho kattaa mieltä.
Leuto tuuli koskettaa
Linnamäen pieltä.

Luona Loukosojan vuon
pursut - aivan tunnen tuon -
suitsuansa valaa.
Hetteiköllä Hanskasuon
ruskoheinät palaa.

Vanha tuttu leppäpuu
Tahoslampeen kuvastuu,
oksa veteen vajoo,
Aamulintu havahtuu,
öinen usva hajoo.

Kirkonristi kimmeltäin
nousee taivaan merta päin.
Avaan tutun oven.
Päivä päilyy vierelläin,
rauha täyttää poven.

Katkelma Ilmari Pimiän runosta Muistonmaisema [1]

Lapsuus ja nuoruus

Ilmari Eino Pimiä syntyi Kivennavan Kirkonkylässä Mikko Juhonpoika Pimiän ja Anni Kaaprontytär Veijalaisen kaksitoistalapsisen perheen nuorimpana lapsena 1897. Isä-Mikko toimi suntiona, koulumestarina ja kuntakokouksen esimiehenä. Hän oli Pimiän suvun kantaisän Matti Pimiän jälkeläinen. [2, 3].

Pimiän suku on aina liittynyt vahvasti juuri Kivennavan pitäjään. Jo vuoden 1619 veroluettelossa esiintyy Voipialan kylässä kyseinen Matti Pimiä. Yli sata vuotta asusteli Pimiän suku lähes yksinomaan Voipialassa. 1700-luvun puolivälin lähestyessä alkoi elintila Voipialassa käydä suvulle ahtaaksi ja levittäytyminen naapurikyliin alkoi. Ilmari Pimiän esi-isä suoraan alenevassa polvessa Pietari Pimiä lähti Kotselkään. Vähitellen Pimiät levittäytyivät muihinkin kyliin, mutta pitäjänrajan sisäpuolelle. Kotiseutu-uskollisuudesta kertoo seuraava tilasto: 170 vuoden aikana, v. 1736-1906 syntyi Suomessa kirkonkirjojen mukaan 547 lasta joiden sukunimi oli Pimiä. Näistä syntyi Kivennavalla 542, Heinjoella 1 ja Uudellakirkolla 4. [4, 3]

Äitiään Ilmari Pimiä muisteli näin [5, 6]:

Äitini Anni Kaaprontytär, omaa sukua Veijalainen (1852-1938), oli syntynyt Inkerinmaalla Valkeasaaren pitäjässä Revonnenän (Tarhofkan) kylässä, jonne hänen esivanhempansa olivat muuttaneet Jaakkimasta. Äitini vanhemmilla oli maatila ja kaksi huvilaa Inkerissä, mutta he olivat kirjoilla Suomen puolella Kivennavan seurakunnassa. Ulkonaiselta olemukseltaan ja jossain määrin luonteeltaankin äiti oli isän vastakohta, pieni, hentorakenteinen ja herkkä nainen, joka aran luonteensa vuoksi vetäytyi helposti syrjään. Hän uhrasi kaiken aikansa ja voimansa kodin piirissä lastensa ja miehensä hyväksi. Ruoanlaitossa hän oli mestari. Inkerinmaalla hän oli oppinut valmistamaan monia venäläisiä herkkuja. Kasvitarha kukoisti, ja seurakuntasalin kukat saivat häneltä hellää hoitoa. Olen kaiketi perinyt äidiltäni herkänpehmeän, aran ja vaatimattoman luonteeni.

Ilmarin onnellinen lapsuus kului Kivennavan kirkonmäellä. Vanhemmilla oli silloin aikaa lapsilleenkin. Kotona luettiin paljon. Iso kirjahylly salissa ja kunnan kirjasto samassa talossa olivat ahkerassa käytössä. Monet kesät Ilmari vietti äidin synnyinseudulla Inkerinmaalla, Pietarin miljoonakaupungin läheisyydessä. Enon mukana pääsi tutustumaan silloisen Venäjän pääkaupunkiin, jossa näki tsaariperheenkin seurueineen, sekä paljon muuta ihmeellistä. [7, 3]

Ensimmäiset vaatimattomat runot syntyivät noin kahdentoista ikäisenä. Innoittajana oli kotiseutua ympäröivä luonto. Kansakoulun jälkeen Ilmari jatkoi opiskelua yhdessä Iivar-veljen kanssa Terijoen yhteislyseossa, jossa vanhin veli oli uskonnonlehtorina. Punaiset vangitsivat Iivarin 17.1.1918 ja murhasivat hänet Valkjärvellä. [7, 3]

Kuvaamataidon opettaja

Tullessaan ylioppilaaksi 1916 oli Ilmarin varattomana poikana alettava etsimään itselleen elinmahdollisuuksia. Itselle oli selvinnyt, että runoja rustaamalla ei tässä maassa elä. Oli hankittava muita töitä, Armeijan jälkeen, oltuaan ensin jonkun aikaa tullilaitoksen palveluksessa, päätti Ilmari hyödyntää äidin puolelta saamiaan taiteellisia taipumuksia ja aloittaa opinnot Ateneumissa valmistuakseen kuvaamataidon opettajaksi. [7, 3]

Tällöin Ilmari pääsi tutustumaan Tulenkantajiin, joiden joukkoon hän kohta liittyi. [7, 3]

Valmistuttuaan kuvaamataidon opettajaksi 1926 toimi Ilmari eri oppikouluissa Tampereella (Tampereen tyttökoulu, 1926-27, Tampereen klass. lyseo 1940), Viipurissa (Viipurin klass. lyseo ja uusi yhteiskoulu 1927-40), Imatralla ja Helsingissä (Helsingin 2. suomal. tyttökoulu 1940) aina vuoteen 1965, jolloin jäi täysin palvelleena eläkkeelle. [7, 8, 3]

Ilmari Pimiän harrastuksena oli matkailu. Hän oli opintomatkoilla mm. Saksassa, Ranskassa, Baltiassa, Keski-Euroopassa ja Ruotsissa. [8, 3]

Tulenkantajat

Ilmari Pimiä oli 1920-luvun Tulenkantajiin kuulunut runoilija. Olavi Paavolaisen läheisenä nuoruudenystävänä hän oli mukana perustamassa Kivennavan taiteilijaseuraa ja järjestämässä hurmioituneelle nuorelle runoilijapolvelle eksoottisia juhlia. [9, 3]

Tulenkantajat oli 1920-luvulla Suomessa vaikuttanut kirjailijaryhmittymä, joka on nimetty Nuoren Voiman Liiton julkaiseman Tulenkantajat-albumin mukaan. [10, 3] Tulenkantajat pyrkivät ohjaamaan suomalaista kirjallisuutta uusille urille lähemmäs eurooppalaisia virtauksia. Ryhmä pyrki eroon ”korpikulttuurista” ja määritteli suomalaisuuden ensisijaisesti teollisuuden, kaupungistumisen ja modernin taiteen kautta. Tulenkantajien tunnuslause oli: ”Ikkunat auki Eurooppaan!”, joka oli lainaus Elmer Diktoniuksen esittämistä Ultra-lehden tavoitteista: "Ikkunat auki Eurooppaan päin". [11, 3]

Tulenkantajiin kuului tunnettuja lyyrikoita, mm. Uuno Kailas ja Yrjö Jylhä, sekä prosaisteja, kuten Mika Waltari ja Olavi Paavolainen. Viimeksi mainittu kokosi ympärilleen sisäpiirin, johon Ilmarikin kuului. [7, 3]

Kivennavalta oli Pietariin alle 70 kilometriä. Pietarin läheisyys leimasi Kannaksen ilmapiiriä. Kielet ja kansat elivät rinnakkain, Kannas oli Suomen kansainvälisin paikka. Tulenkantajien runoudessa Kannas on ollut lähinnä kasvualustana. Näin Kerttu Saarenheimo kertoo Ilmari Pimiän kuvanneen Katri Valaa ja Kannasta: "Katri Vala uneksi Sinisen oven ilmestymisvuonna 1926 itämaisia uniaan syyskesän hämyisinä öinä Kronstadtin siluetin piirtyessä hänen silmiinsä kaukana taivaanrannalla." [12, 3]

Hurmioituminen, kaukomaat ja nykyhetken palvonta olivat tulenkantajien keskeisiä tunnusmerkkejä. Mikään poliittinen ryhmä se ei ollut, vaan siihen kuului lähellä AKS:aa olevista piireistä aina tiukimpiin vasemmistolaisiin asti. Talouspula, kaupallistuminen ja mielipide-erot olivat sitten ne syyt, jotka hajottivat ryhmän 1930-luvulle tultaessa. [7, 3]

Tulenkantajista uskonnollisiin aiheisiin ja Karjalan kuvaukseen

Ne tarhat unelmissa aukeaa,
kun hämy hiipii pitkin aavikoita
ja varjot hyväilevät raunioita,
angelus äänet rauhaan raukeaa.

Näin alkaa Ilmari Pimiän ensimmäinen runo Luostaritarha, jota hän tarjosi Nuori Voima -lehteen vuonna 1918. Runo palautettiin tylysti huomautuksella:”Runo on liian hyvä vasta-alkajan työksi, emme voi julkaista.” Vasta suurten selittelyjen ja todistelujen jälkeen se anteeksipyyntöjen kanssa julkaistiin. [7, 3]

Ilmari Pimiän esikoiskokoelma Näkinkenkä (1926) on varsin tulenkantajamainen musikaalisine tunnelmarunoineen. Toisessa kokoelmassaan Taivaan polku (1929) runoilija kokeili vapaampiakin muotoja. Viimeinen porras (1936) oli uskonnollisaiheinen kokoelma. Kesällä 1937 Ilmari Pimiä teki moottoripyörämatkan Keski-Eurooppaan. Matkalla hahmottuneen kokoelman käsikirjoitus tuhoutui tulipalossa talvisodan alussa Viipurissa. Pimiän neljäs ja viimeinen runokokoelma Unen maa (1942) on omistettu menetetylle kotiseudulle. [13, 3]

Karjalan menetys oli Ilmari Pimiälle raskas isku. Ollessaan paluumatkalla rintamalta pitkänäperjantaina 22.3. 1940, kirjoitti Ilmari runon Karjalalle. Runon viimeinen säkeistö kuului [7, 3]:

Kaipuun sinikukkarinne
Karjalassa aina lie –
kultamuistot, käykää sinne,
vaikka tiemme kunne vie!

Sotien jälkeen Pimiän Karjalan kannaksen luonnosta innoituksensa hakenut runous antoi äänen kaipuulle rajan taakse jääneisiin kotiseutuihin. [7, 3] Pimiä joka tulkitsi kotinsa menettäneiden evakkojen tuntoja. Muistelmateos Jäivät seudut rakkahimmat (1980) sisältää muistoja Karjalasta. Pimiä kertoo lapsuudestaan Kivennavalla, retkistä Inkeriin, käynneistään Pietarissa ja ystävyydestään Olavi Paavolaisen kanssa. [13, 3]

Ilmari joutui kotinsa menettäneiden karjalaisten taholta lukuisten runopyyntöjen kohteiksi. Tällaisten tekstien sepittämistä hän piti raskaana. Kun kukkokaan ei käskien laula, niin tässäkin joutui päivästä toiseen odottamaan sopivaa mielentilaa. Onneksi inspiraatio aina löytyi ja kirjoitus sai mieleisensä muodon. [7, 3]

Ilmari Pimiän runot ovat myös innoittaneet säveltäjiä. [7, 3]

Tuotanto

  • Nuoret runoilijat. Runoantologiassa mukana Kaarina Vaher, Katri Vala, Onni Halla, Yrjö Jylhä, Arvi Kivimaa, Olavi Lauri (Olavi Paavolainen), Johan Edvard Leppäkoski, P. Mustapää (Martti Haavio) ja Ilmari Pimiä. WSOY 1924
  • Näkinkenkä (runoja, 1926)
  • Taivaan polku (runoja, 1929)
  • Viimeinen porras (uskonnollisaiheisia runoja, 1936)
  • Unen maa (runoja Karjalalle, 1942)
  • Rakas entinen Karjala. Karjalan liiton muistojulkaisu 2. (toimittanut Olavi Paavolainen, runotekstit Ilmari Pimiä, 1942)
  • Valitut runot (1948)
  • Jäivät seudut rakkahimmat (runoja ja muisteluita, 1980)

Viitteet:

Lisätietoja - More information - Больше информации:

Tämä profiili oli Karjalan 177. viikkoprofiili (28.04.2019-04.05.2019).

view all

Ilmari Eino Mikonpoika Pimiä's Timeline

1897
June 19, 1897
Kivennapa, Finland
1989
November 22, 1989
Age 92
Helsinki, Finland
????
Helsinki, Finland