
Huruksela on kylä Kotkan kaupungin pohjoisosassa. Aiemmin se kuului Kymin kuntaan. Huruksela Wikipediassa
Projektin tarkoituksena on kerätä yhteen Hurukselan kylässä asuneiden henkilöiden Geni-profiileja ja rakentaa yhteistä sukupuuta.
Kylän historiaa
”Ensimmäiset maininnat Hurukselan kylästä esiintyvät 1400-luvulla, mutta suuremmissa määrin vasta 1600-luvun loppupuolella. Kylän suojainen sijainti (lännessä, pohjoisessa ja idässä Kymijoki, kaakossa ja etelässä suuret suoalueet) säästi kylän suuremmilta hävityksiltä isonvihan ja pikkuvihan aikana. Pysyvä asutus Hurukselassa alkoi 1600-luvun lopulla Mammoisen, Sakurin ja Kaharin taloissa.
Kylässä Kymijoen rannalla Wredebytä vastapäätä sijaitsee varsin tunnettu Tyllikivi, joka on saanut nimensä tyllipitsin kaupasta, jota harjoitettiin joen rannalla Ruotsin ja Venäjän rajan kulkiessa joessa.”
Hurukselan kansakoulu aloitti toimintansa vuonna 1890. Kansakoulun ensimmäinen opettaja oli myöhemmin kansanedustajana toiminut Vilho Reima. Vuosina 1895–1900 opettajana toimi Kaarlo Wuorio (1861–1900), joka myös perusti Hurukselan torvisoittokunnan. Koulu lakkautettiin vuonna 2004 oppilaiden vähyyden vuoksi.” Teksti: Wikipedia
Tilat:
1. Heikkilä
2. Purtilo
3. Koho
4. Rysä
5. Kahri
6. Sakkari
7. Hirvi
8. Yrjölä (Susi)
9. Halkola
10. Loppari
11. Einola
12. Mattila