
Ylämaa oli Muolaan Lehtokylän koulupiirin alueella sijainneiden Lehtokylän, Jaarilan, Kallaisten, Heimalan, Selolan, Pihkalan ja Sakkalilan kylien yhteisnimitys. Ylämaa käsitti Muolaan kaakkoisosan Valkjärven ja Kivennavan rajalta. Matkaa Muolaan kirkonkylästä Kirkkorannasta Lehtokylän koululle oli noin yhdeksän kilometriä.
Ylämaan alueen kylistä suurin oli Lehtokylä, jossa sijaitsi kansakoulu ja kauppa. Lehtokylä sijaitsi Ylämaan länsiosassa kahtapuolen Valkjärvelle vievää tietä. Lehtokylässä Valkjärven maantiestä erkani kylätiet etelään Jaarilan kautta Kivennavan Pihlaistenkylään ja itään Kallaisiin. Lehtokylän talot sijaitsivat pääasiassa maantien ja Jaarilaan johtavan kylätien varsilla. Vain Uumenomäen taloryhmä sijaitsi etäämmällä tien pohjoispuolella. Lehtokylän talojen pellot olivat hyviä multamaita, joissa viljeltiin paljon varhaisperunaa Viipuriin myytäväksi. Lehtokylän metsät olivat muita Ylämaan alueen kyliä isommat.
Lehtokylän koulupiiri perustettiin vuonna 1889 ja oma koulurakennus valmistui 1890. Koulupiiriin kuului aluksi myös Vuotjärven alue, joka erosi omaksi koulupiirikseen vuonna 1907. Lehtokylän koulu tuhoutui talvisodassa. Lehtokylän kylässä sijaitsi vuonna 1939 35 taloa.
Talvisodassa (v.1939-1940) kaatuneet lehtokyläläiset:
Mikko Juhonpoika Longi (katosi)
Jatkosodassa (v.1941-1944) kaatuneet lehtokyläläiset:
Arvo Olavi Arvidinpoika Lemmetty
Tämä projekti on keskeneräinen ja sitä päivitetään koko ajan.
Valokuva; Lehtokylän kansakoulu vuonna 1935. Lähde: Forssan museo, www.piipunjuurella.fi
Projekti perustettu 5.11.2018 / Mirja Mappes