
Soittola sijaitsi Vuotjärven pohjoisrannalla Kivennavan vastaisella rajalla. Soittolan naapurikyliä Muolaan alueella olivat Hanttula idässä, Vesikkala pohjoisessa, Ilola ja Harvola lännessä sekä Kivennavan puolella Rantakylä ja Pamppala etelässä.
Kylän länsipuolelta kulki Kantatie 63 Viipurista Kivennavalle, josta Väärämäen kohdalla erkani Soittolan halki kulkeva maantie Muolaan kirkonkylään Kirkkorantaan. Kirkonkylään johtavasta maantiestä erkani Soittolan itäpuolella kylätie Hanttulan ja Karhulan kyliin. Soittolan länsipuolella kantatie 63 varrella sijaitsi Väärämäen kulmakunta.
Soittolassa oli noin 20 taloa. Kylässä sijaitsi Vuotjärven nuorisoseuran talo, Vuotjärven kansakoulu ja Kanteen kauppa. Vuonna 1936 Soittolan pinta-ala oli 8,85 neliökilometriä, josta oli peltoa 258,02 hehtaaria, niittyä 13,01 hehtaaria ja metsää 612,69 hehtaaria. Soittolan asukkaat olivat pienviljelijöitä, joiden aikaisemmin varsin pieniä peltoaloja oli saatu kasvatettua Vuotjärven laskun avulla. Vuotjärven koulu sijaitsi Soittolan ja Karhulan kylien välisen kylätien varrella. Koulu oli aloittanut toimintansa vuonna 1908 ja sen koulupiiriin kuuluivat Soittolan, Karhulan ja Hanttulan kylät. Näistä Vuotjärven koulupiiriin kuuluneita Vuotjärven rantakylistä käytettiin toisinaan yhteisnimitystä Vuotjärven kylä.
Tämä projekti on keskeneräinen ja sitä päivitetään koko ajan.
Kuva: lähde Forssan museo. Vuotjärven nuorisoseuran talo.
Projekti perustettu 6.1.2019 / Mirja Mappes