Toukokuun lopulla 1920 tapahtui Säkkijärven Muhunlahden kylässä järkyttävä onnettomuus, jolle en tiedä vertaista maamme historiassa. Tuolloin Viipurinlahden rannalla olevan Säkkijärven Muhulahden kylän kansakoulun oppilaat lähtivät opettajansa johdolla keväiselle veneretkelle. Tarkoituksena oli tavata naapurikylän Vilajoen koulun oppilaat merenlahden toisella puolella. Sattumalta rannassa olleen ja apuaan tarjonneen kalastajan veneeseen ahtautui yhteensä 44 henkeä. Veneen lasti oli kuitenkin sen kokoon nähden liian suuri ja vain 200 metriä ennen perille pääsyä runsaasti vettä sisäänsä ottanut kalastajavene heilahti ja kaatui. Kaikki veneessä olleet joutuivat veden varaan ja heistä 32 hukkui. Tapahtuman sankareiksi nousi kolme koulupoikaa, jotka saapuivat paikalle veneellä ja onnistuivat pelastamaan 12 henkilöä [Mauri Kinnusen blogi]

"Aamulla klo puoli 10 saapuivat Muhulahdenkylän kansakoulun oppilaat, kaikkiaan 41, opettajattarensa Aino Sankarin ja tämän palvelijattaren seurassa rantaan aikomuksella lähteä neljällä tai viidellä veneellä lahden yli Merioisniemeen, jonne toisen lahden yli piti saapua Vilajoen kansakoulun oppilaat. Rannalla tapasivat he kuitenkin talollisen Tuomas Hovin venheensä luota ja lupasi tämä viedä kaikki heidät omassa veneessään yhdellä kertaa lahden yli.

Vene oli tavallinen säkkijärvenmallinen kalastajavene, jossa oli purjeet. Se ei ollut kovinkaan suuri, vain 18 jalkaa pitkä ja kuusi jalkaa leveä, joten se, kun siihen tuli 44 henkeä, vajosi hyvin syvään, niin että vain kämmenen leveydeltä jäi veneenlaitaa yli vedenpinnan. Tuuli oli kuitenkin jotakuinkin heikko, joten laine ei lyönyt sisään. Mutta kun veneessä oli laskuköli ja kölin laatikon reunat olivat matalammalla veneen laitoja, niin pulppusi vesi kölin reiästä sisään. Sitä mätettiin ämpärillä pois, mutta siitä huolimatta eneni vesi yhä. Kun oli päästy noin kolmen kilometrin päähän lähtöpaikasta ja määräpaikkaan oli enään vain noin 200 metriä, oli vettä veneessä aivan arveluttavan paljon ja pyysivät lapset silloin, että laskettaisiin suoraan lähimpään rantaan. Veneen ohjaaja tahtoi kuitenkin ajaa määräpaikkaan laiturille saakka. Veneeseen tuli yhä lisää vettä. Se hiukan kallistui ja kaatui. Kaikki veneessä olleet joutuivat veden varaan. Useat, niiden joukossa opettajatar, joka tapahtuman huomatessaan pyörtyi, painuivat heti pohjaan, mutta toiset, huomaten erään veneen tulevan kohti aivan lähellä, koettivat pysytellä veden pinnalla. Tässä veneessä oli kolme poikasta, 14-vuotias Arvo Erikinpoika Hovi, 13-vuotias Arvo Simonpoika Kaartinen ja 9-vuotias Eino Simonpoika Suni, ja saivat he veneeseensä pelastettua ensin 11 oppilasta ja viimeksi veneen ohjaajan, 61-vuotiaan Tuomas Hovi. Onnettomuus tapahtui vähän yli kello 10.

Heti rannalle päästyä lähetettiin tieto onnettomuudesta kylään, ja tunnin kuluttua oli paljon väkeä kertynyt tapahtumapaikalle. Heti alotettiin ruumiiden naaraaminen, mutta vasta kello puoli 8 illalla löydettiin ensimmäinen ruumis. Viipurista saapui klo puoli 9 tienoissa sukeltaja Hietamies ja yksi apulainen. Siihen mennessä oli saatu ylös 6-7 ruumista. Klo puoli 11:een mennessä puuttui enää hukkuneista neljä ja lienee heidätkin yöhön mennessä saatu ylös.

Opettajatar Aino Sankari on 33 vuotias ja kotoisin Hartolasta Hämeestä ja ollut 10 vuotta Muhulahden kansakoulun opettajattarena. Viime sunnuntaina kuuluutettiin hänet avioliittoon merikapteeni Viljo Hovin kanssa. – Hänen palvelijattarensa, Alina Ihalainen, oli 17-vuotias ja kotoisin Muhulahden kylästä. On helppo arvata, että paikkakunnalla vallitsee sanoin kuvaamaton, epätoivoinen suru." [Etel%C3%A4-Saimaa 20.5.1920, kirjoittanut puhtaaksi Mauri Kinnunen]

"Suomenlahti oli luonut jo jääpeitteensä ja välkkyi keväisessä kauneudessaan aaltojen hyväillessä rantakallioita. Opettajat olivat päättäneet, että yhteinen retki tehdään kauniiseen Merijoisniemeen. Vilajoen lapset menivät maata myöten, koska kyseiseltä koululta johti tie suoraan perille. Reitillä Muhulahdesta Merijoisniemeen tie teki suuren mutkan, joten sovittiin, että muhulahtelaiset tulevat veneillä. Kun Muhulahden koululaiset opettajansa johdolla saapuivat rantaan, puuhaili vanha kalastaja Tuomas Hovi veneessään ja ehdotti opettajalle, ettei heidän tarvitsisi soutaa, vaan hän veisi heidät omalla suurella purjeveneellään. Opettaja ehdotti, että otettaisiin mukaan pienempi vene, ettei yhteen veneeseen tulisi liian paljon lapsia. Kokenut purjehtija vakuutti kuitenkin veneen kyllä kantavan koko joukon ja opettaja suostui tarjoukseen. Opettaja, hänen palvelijansa sekä yli 30 oppilasta sijoittuivat kahden puolen venettä ja niin lähdettiin hiljaisen tuulen puhaltaessa kohti Merijoisnientä. Muutaman kilometrin matka kului nopeasti ja lähestyttiin määränpäätä. Vähäisen matkan päässä rannasta tuli vähän kovempi tuulenhenkäys, joka kallisti vähän venettä ja ehkä loiskautti vettäkin siihen. Lapset eivät malttaneet olla paikallaan, vaan siirtyivät tuulen päältä suojan puolelle. Vene kallistui, kaatui ja kaikki joutuivat veteen. Taistelu elämästä ja kuolemasta oli lyhyt. Muutamat jo kansakoulun käyneet vanhemmat pojat seurasivat soutaen jäljessä ehtien pelastaa veneen ohjaajan ja muutamia oppilaita. Opettaja Aino Sofia Sankari, hänen entinen oppilaansa Aino Ihalainen sekä kolmekymmentä silloista oppilasta vaipuivat pohjaan. Oppilaat olivat Elna Hovi, Toini Ellida Hovi, Erkki Olavi Hovi, Lauri Hovi, Olga Hovi, Kerttu Lönnqvist, Simo Rantanen, Martta Rantanen, Aune Virsu, Aune Ester Virsu, Viljo Alahäme, Urho Hovi, Maria Ihalainen, Simo Ihalainen, Toivo Kaartinen, Vilho Hautapaakkanen, Ester Hovi, Urho Virsu, Hanna Hovi, Arvo Suni, Väinö Suni, Siviä Kautto, Martta Santapukki, Lilja Pukki, Elma Lönnqvist, Hilda Pukki, Mikko Sorvali, Toivo Kaartinen, Anna Hovi ja Ester Vilamaa.

Tieto tapahtumasta levisi nopeasti. Naaraustöihin ryhdyttiin heti, ja lääkäri kutsuttiin paikalle. Uuraasta tuli sukeltaja, joka nosti kaikki hukkuneet. Heille annettiin tekohengitystä, mutta ketään ei saatu virkoamaan. Koko maa oli järkyttynyt, ja elämä Muhulahdessa ja Santajoella näytti kokonaan pysähtyneen. Jälkikäteen heräsi kysymys, oli opettaja Aino Sankarilla aavistus tulevasta onnettomuudesta? Hän oli nimittäin muutama päivä aikaisemmin kirjoittanut muistiin näkemänsä unen. Hän kertoi, ettei hän ollut tehnyt mitään muistiinpanoja aikaisemmin itsestään, mutta nyt hän oli nähnyt sellaisen unen, joka hänen piti kirjoittaa muistiin. Unessa hänen kodissaan Hämeessä rakennettiin uutta taloa ja hän itse kulki siellä surupuvussa ja piti siitä puvusta.

Pitkä oli valkoisten arkkujen rivi, joka verkalleen lähestyi Pärttylän kautta kirkolle. »Soikaa kauniisti kuoleman kellot, saapuu lasten saatto. Kevät oli maassa ja tuomessa kukka, kun kutsui taivahan Taatto.»

Arkut asetettiin Kirkonmäellä riviin hautaan kannettaviksi. Kellot soivat. Siinä kuusien keskellä he lepäsivät, nuorena nukkuneet vainajat valkoarkuissaan seppelten verhoamina, surevan tuhatpäisen ihmisjoukon ympäröimänä. Hentoiset toverit käsi kädessä muodostivat ympärille kunniavartion. Oli kuin valkosiipisten enkelien siipien suhina olisi kuulunut päiden yläpuolella. Nukkuneiden vainajien valkea parvi siellä ylhäällä sääli murheista maata.

Hiljalleen kuin askeleitaan epäröiden siirtyy valkea saatto kukitettua tietä valkeaan hautaan, suureen, yhteiseen lepopaikkaansa. Ei tuntunut haudalta se hauta, ei ollut siinä pelon tuntua. Tuomen kukat tuntuivat kuin kutsuvan, tuoksullaan kiehtovan. Ei pudonnut hiekka kumahdellen kirstujen kansille — ei — pehmeästi, hyväillen se putosi kuin viihdyttäen. Siinä he lepäsivät kaikki kolmekymmentä opettajansa ympärillä katse kohti ikuisen auringon nousua. Sieltä siinti uusi, katoamaton kirkkauden kajastus, yhtä kirkas kuin vainajien vapautuneet henget. Moni kyynelten sumentama katse näki tuon kajastuksen, näki rakkaansa valkopuvussa, puhtain otsin. Surullinen oli valkeiden arkkujen hauta, mutta samalla liikuttavan kaunis. Kuolema, elämän portti. Ei ollut enää haudassa lasten saattoa - - se oli ylhäällä.

Silloiset pastorit Lahti ja Mäkelä toimittivat hautojen siunauksen. Kirkkaana kaikui laulu: »Onpa taivaassa tarjona lapsillekin.»" [W%C3%A4in%C3%B6 Seppä - Säkkijärvi kautta aikojen, tekstin puhtaaksikirjoittanut Mauri Kinnunen] https://maurikin.blogspot.com/2016/12/jatkoa-artkkeliin-maamme-koul...

Toukokuun lopulla 1920 tapahtui Säkkijärven Muhunlahden kylässä järkyttävä onnettomuus, jolle en tiedä vertaista maamme historiassa. Tuolloin Viipurinlahden rannalla olevan Säkkijärven Muhulahden kylän kansakoulun oppilaat lähtivät opettajansa johdolla keväiselle veneretkelle. Tarkoituksena oli tavata naapurikylän Vilajoen koulun oppilaat merenlahden toisella puolella. Sattumalta rannassa olleen ja apuaan tarjonneen kalastajan veneeseen ahtautui yhteensä 44 henkeä. Veneen lasti oli kuitenkin sen kokoon nähden liian suuri ja vain 200 metriä ennen perille pääsyä runsaasti vettä sisäänsä ottanut kalastajavene heilahti ja kaatui. Kaikki veneessä olleet joutuivat veden varaan ja heistä 32 hukkui. Tapahtuman sankareiksi nousi kolme koulupoikaa, jotka saapuivat paikalle veneellä ja onnistuivat pelastamaan 12 henkilöä
[Mauri Kinnusen blogi]

"Aamulla klo puoli 10 saapuivat Muhulahdenkylän kansakoulun oppilaat, kaikkiaan 41, opettajattarensa Aino Sankarin ja tämän palvelijattaren seurassa rantaan aikomuksella lähteä neljällä tai viidellä veneellä lahden yli Merioisniemeen, jonne toisen lahden yli piti saapua Vilajoen kansakoulun oppilaat. Rannalla tapasivat he kuitenkin talollisen Tuomas Hovin venheensä luota ja lupasi tämä viedä kaikki heidät omassa veneessään yhdellä kertaa lahden yli.

Vene oli tavallinen säkkijärvenmallinen kalastajavene, jossa oli purjeet. Se ei ollut kovinkaan suuri, vain 18 jalkaa pitkä ja kuusi jalkaa leveä, joten se, kun siihen tuli 44 henkeä, vajosi hyvin syvään, niin että vain kämmenen leveydeltä jäi veneenlaitaa yli vedenpinnan. Tuuli oli kuitenkin jotakuinkin heikko, joten laine ei lyönyt sisään. Mutta kun veneessä oli laskuköli ja kölin laatikon reunat olivat matalammalla veneen laitoja, niin pulppusi vesi kölin reiästä sisään. Sitä mätettiin ämpärillä pois, mutta siitä huolimatta eneni vesi yhä. Kun oli päästy noin kolmen kilometrin päähän lähtöpaikasta ja määräpaikkaan oli enään vain noin 200 metriä, oli vettä veneessä aivan arveluttavan paljon ja pyysivät lapset silloin, että laskettaisiin suoraan lähimpään rantaan. Veneen ohjaaja tahtoi kuitenkin ajaa määräpaikkaan laiturille saakka. Veneeseen tuli yhä lisää vettä. Se hiukan kallistui ja kaatui. Kaikki veneessä olleet joutuivat veden varaan. Useat, niiden joukossa opettajatar, joka tapahtuman huomatessaan pyörtyi, painuivat heti pohjaan, mutta toiset, huomaten erään veneen tulevan kohti aivan lähellä, koettivat pysytellä veden pinnalla. Tässä veneessä oli kolme poikasta, 14-vuotias Arvo Erikinpoika Hovi, 13-vuotias Arvo Simonpoika Kaartinen ja 9-vuotias Eino Simonpoika Suni, ja saivat he veneeseensä pelastettua ensin 11 oppilasta ja viimeksi veneen ohjaajan, 61-vuotiaan Tuomas Hovi. Onnettomuus tapahtui vähän yli kello 10.

Heti rannalle päästyä lähetettiin tieto onnettomuudesta kylään, ja tunnin kuluttua oli paljon väkeä kertynyt tapahtumapaikalle. Heti alotettiin ruumiiden naaraaminen, mutta vasta kello puoli 8 illalla löydettiin ensimmäinen ruumis. Viipurista saapui klo puoli 9 tienoissa sukeltaja Hietamies ja yksi apulainen. Siihen mennessä oli saatu ylös 6-7 ruumista. Klo puoli 11:een mennessä puuttui enää hukkuneista neljä ja lienee heidätkin yöhön mennessä saatu ylös.

Opettajatar Aino Sankari on 33 vuotias ja kotoisin Hartolasta Hämeestä ja ollut 10 vuotta Muhulahden kansakoulun opettajattarena. Viime sunnuntaina kuuluutettiin hänet avioliittoon merikapteeni Viljo Hovin kanssa. – Hänen palvelijattarensa, Alina Ihalainen, oli 17-vuotias ja kotoisin Muhulahden kylästä. On helppo arvata, että paikkakunnalla vallitsee sanoin kuvaamaton, epätoivoinen suru." [Etel%C3%A4-Saimaa 20.5.1920, kirjoittanut puhtaaksi Mauri Kinnunen]

"Suomenlahti oli luonut jo jääpeitteensä ja välkkyi keväisessä kauneudessaan aaltojen hyväillessä rantakallioita. Opettajat olivat päättäneet, että yhteinen retki tehdään kauniiseen Merijoisniemeen. Vilajoen lapset menivät maata myöten, koska kyseiseltä koululta johti tie suoraan perille. Reitillä Muhulahdesta Merijoisniemeen tie teki suuren mutkan, joten sovittiin, että muhulahtelaiset tulevat veneillä. Kun Muhulahden koululaiset opettajansa johdolla saapuivat rantaan, puuhaili vanha kalastaja Tuomas Hovi veneessään ja ehdotti opettajalle, ettei heidän tarvitsisi soutaa, vaan hän veisi heidät omalla suurella purjeveneellään. Opettaja ehdotti, että otettaisiin mukaan pienempi vene, ettei yhteen veneeseen tulisi liian paljon lapsia. Kokenut purjehtija vakuutti kuitenkin veneen kyllä kantavan koko joukon ja opettaja suostui tarjoukseen. Opettaja, hänen palvelijansa sekä yli 30 oppilasta sijoittuivat kahden puolen venettä ja niin lähdettiin hiljaisen tuulen puhaltaessa kohti Merijoisnientä. Muutaman kilometrin matka kului nopeasti ja lähestyttiin määränpäätä. Vähäisen matkan päässä rannasta tuli vähän kovempi tuulenhenkäys, joka kallisti vähän venettä ja ehkä loiskautti vettäkin siihen. Lapset eivät malttaneet olla paikallaan, vaan siirtyivät tuulen päältä suojan puolelle. Vene kallistui, kaatui ja kaikki joutuivat veteen. Taistelu elämästä ja kuolemasta oli lyhyt. Muutamat jo kansakoulun käyneet vanhemmat pojat seurasivat soutaen jäljessä ehtien pelastaa veneen ohjaajan ja muutamia oppilaita. Opettaja Aino Sofia Sankari, hänen entinen oppilaansa Aino Ihalainen sekä kolmekymmentä silloista oppilasta vaipuivat pohjaan. Oppilaat olivat Elna Hovi, Toini Ellida Hovi, Erkki Olavi Hovi, Lauri Hovi, Olga Hovi, Kerttu Lönnqvist, Simo Rantanen, Martta Rantanen, Aune Virsu, Aune Ester Virsu, Viljo Alahäme, Urho Hovi, Maria Ihalainen, Simo Ihalainen, Toivo Kaartinen, Vilho Hautapaakkanen, Ester Hovi, Urho Virsu, Hanna Hovi, Arvo Suni, Väinö Suni, Siviä Kautto, Martta Santapukki, Lilja Pukki, Elma Lönnqvist, Hilda Pukki, Mikko Sorvali, Toivo Kaartinen, Anna Hovi ja Ester Vilamaa.

Tieto tapahtumasta levisi nopeasti. Naaraustöihin ryhdyttiin heti, ja lääkäri kutsuttiin paikalle. Uuraasta tuli sukeltaja, joka nosti kaikki hukkuneet. Heille annettiin tekohengitystä, mutta ketään ei saatu virkoamaan. Koko maa oli järkyttynyt, ja elämä Muhulahdessa ja Santajoella näytti kokonaan pysähtyneen. Jälkikäteen heräsi kysymys, oli opettaja Aino Sankarilla aavistus tulevasta onnettomuudesta? Hän oli nimittäin muutama päivä aikaisemmin kirjoittanut muistiin näkemänsä unen. Hän kertoi, ettei hän ollut tehnyt mitään muistiinpanoja aikaisemmin itsestään, mutta nyt hän oli nähnyt sellaisen unen, joka hänen piti kirjoittaa muistiin. Unessa hänen kodissaan Hämeessä rakennettiin uutta taloa ja hän itse kulki siellä surupuvussa ja piti siitä puvusta.

Pitkä oli valkoisten arkkujen rivi, joka verkalleen lähestyi Pärttylän kautta kirkolle. »Soikaa kauniisti kuoleman kellot, saapuu lasten saatto. Kevät oli maassa ja tuomessa kukka, kun kutsui taivahan Taatto.»

Arkut asetettiin Kirkonmäellä riviin hautaan kannettaviksi. Kellot soivat. Siinä kuusien keskellä he lepäsivät, nuorena nukkuneet vainajat valkoarkuissaan seppelten verhoamina, surevan tuhatpäisen ihmisjoukon ympäröimänä. Hentoiset toverit käsi kädessä muodostivat ympärille kunniavartion. Oli kuin valkosiipisten enkelien siipien suhina olisi kuulunut päiden yläpuolella. Nukkuneiden vainajien valkea parvi siellä ylhäällä sääli murheista maata.

Hiljalleen kuin askeleitaan epäröiden siirtyy valkea saatto kukitettua tietä valkeaan hautaan, suureen, yhteiseen lepopaikkaansa. Ei tuntunut haudalta se hauta, ei ollut siinä pelon tuntua. Tuomen kukat tuntuivat kuin kutsuvan, tuoksullaan kiehtovan. Ei pudonnut hiekka kumahdellen kirstujen kansille — ei — pehmeästi, hyväillen se putosi kuin viihdyttäen. Siinä he lepäsivät kaikki kolmekymmentä opettajansa ympärillä katse kohti ikuisen auringon nousua. Sieltä siinti uusi, katoamaton kirkkauden kajastus, yhtä kirkas kuin vainajien vapautuneet henget. Moni kyynelten sumentama katse näki tuon kajastuksen, näki rakkaansa valkopuvussa, puhtain otsin. Surullinen oli valkeiden arkkujen hauta, mutta samalla liikuttavan kaunis. Kuolema, elämän portti. Ei ollut enää haudassa lasten saattoa - - se oli ylhäällä.

Silloiset pastorit Lahti ja Mäkelä toimittivat hautojen siunauksen. Kirkkaana kaikui laulu: »Onpa taivaassa tarjona lapsillekin.»" [W%C3%A4in%C3%B6 Seppä - Säkkijärvi kautta aikojen, tekstin puhtaaksikirjoittanut Mauri Kinnunen]
https://maurikin.blogspot.com/2016/12/jatkoa-artkkeliin-maamme-koul...

"Puhe muistohetkessä Säkkijärven kirkonmäellä (sunnuntai 8.7.2012)
Hyvät säkkijärveläiset,

Tällä paikalla sijaitsi vuonna 1833 valmistunut ja käyttöön vihitty kirkko. Silloin se pyhitettiin Jumalan sanalla ja rukouksella seurakunnan jumalanpalveluspaikaksi. Tänään olemme kokoontuneet tälle kirkonpaikalle viettämään muistohetkeä ja siunaamaan tälle paikalle hankitun muistokiven. Kyseinen kivi tahtoo kertoa kaikille, että tämä paikka on pyhä. Se on kirkon paikka ja se on hautausmaan paikka. Kirkossa on ollut esillä Jumalan sana monin tavoin. Sinne on kokoonnuttu ilossa ja surussa. Siksi tämä paikka on tärkeä meille jokaiselle. Siksi on hyvä että paikan pyhyys on merkitty muistokivellä.

Tällä kirkolla ja tällä mäellä hautausmaineen on jokaiselle meistä omanlaisensa merkitys. Minä en pysty tietämään minkälainen merkitys tällä paikalla on teille läsnäolijoille. Minkälaisia omakohtaisia muistoja teillä on ja mitä kaikkea te olette kuulleet tästä kirkosta ja hautausmaasta.

Siksi minä lähestyn tätä paikkaa omastani ja oman hämäläisen sukuni näkökulmasta. Isotätini Aino Sankari opiskeli Heinolan seminaarissa ja tuli opettajaksi Vilajoen kouluun syksyllä 1909. Hänen jälkeensä jättämistä kirjeistä selviää, että hän oli ahkera seuroissa ja muissa seurakunnan tilaisuuksissa kävijä. Niitä oli myös Muhulahden koululla, jonka ensimmäisenä opettajana hän oli koulun perustamisesta 1910 alkaen aina kevääseen 1920. Niinpä ei ole vaikea arvata, että pian Säkkijärvelle tulonsa jälkeen Aino-isotätini osallistui myös jumalanpalvelukseen Säkkijärven kirkossa. Voin arvata miten iloisin mielin hän on kulkenut matkaa Vilajoen ja Muhulahden kouluilta tänne vaaleaan kivikirkkoon ja taas takaisin kotiin Jumalan sanaa kuultuaan.

Kirkon saarnatuolista on julistettu mitä erilaisimpia ilmoituksia. Ehkä iloisimpia ja eniten tulevaisuuteen katsovia ovat olleet avioliittoon kuulutettavien ilmoittaminen ja heidän puolestaan rukoileminen. Monivaiheisten ja pitkien pohdintojen jälkeen Aino Sankarin ja merikapteeni Viljo Hovin kuulutukset oli sovittu luettavaksi helluntaina keväällä 1920. Ne kuulutukset jäivät lukematta.

Minun suvulleni Säkkijärvestä tuli surulta ja itkulta kalskahtava sana tuona keväänä. Jo varhaisesta lapsuudestani minä muistan kuvan vaaleisiin vaatteisiin pukeutuneesta opettajasta. Mutta hänen kuvissaan oli usein risti pään päällä.

Tuohon suruun johti kahden koulun, Vilajoen ja Muhulahden opettajien ja oppilaiden yhteinen retki Merijoisniemeen 18.5.1920. Muhulahtelaiset päättivät tehdä matkan veneillä. Vähän ennen perillepääsyä iso vene kaatui, ja opettaja ja hänen palvelijattarensa sekä kolmekymmentä oppilasta hukkuivat Muhulahteen.

Tiedän että tällä kirkonmäellä on surtu monta kertaa. Täällä on itketty lukemattomat kyyneleet hautajaissaatossa ja haudoilla. Mutta yksi suurimmista suruista oli sinä keväisenä sunnuntaina, kun piti lukea Aino-isotätini kuulutukset kirkossa. Silloin arkut saapuivat Muhulahden suunnalta pitkässä kulkueessa Pärttylän kautta kirkolle.

Ihan ensimmäisiä työtehtäviä pappina ollessani Hirvensalmella oli eräs syntymäpäiväkäynti. Siellä tapasin päivänsankarin vaimon, säkkijärveläisen. Hän kertoi olleensa pienenä lapsena seuraamassa hautajaissaattoa ja hautajaisia. Hän muisti valkeiden arkkujen saaton ja luki minulle ulkoa pitkän pätkän Eero Eerolan tapahtumasta kirjoittamaa runoa, josta luen katkelman:

Niin oli vuolahat kyynelvirrat
armosi anna Taatto,
siunatkaa te siniset aallot,
kuoleman vihreätä viljaa.

Soikaa kauniisti kuoleman kellot,
saapuu lasten saatto.
Kevät oli maassa ja tuomessa kukka,
kun kutsui taivahan taatto.

En tiedä kävikö hautajaisten jälkeen kukaan Aino-tädin sisaruksista tai sisarten lapsista täällä hautausmaalla, jonne pystytettiin muistokivi näille lapsena nukkuneille ja heidän opettajalleen.

Talvisodan viimeisissä taisteluissa 8.-13.3.1940 Kenttätäydennysprikaatin kahdeksas pataljoona ja sen hartolalaiset miehet taistelivat Muhulahdella ja Vilajoella. Myös isäni sotilaspassiin kuului yhtenä taistelupaikkana Vilajoki. En koskaan huomannut kysyä häneltä, mahtoiko hän ajatella olevansa siellä, missä hänen tätinsä oli ollut opettajana tai oliko hän käynyt/nähnyt hukkuneiden muistomerkin kirkonmäellä.

Olen välillä kulkenut aika kauaksi tästä kirkonmäestä. Mutta tällä olen halunnut osoittaa, että Säkkijärvellä ja tällä kirkonmäellä on aivan erityinen paikkansa minun sisimmässäni.

Tämä muistokivi, jonka äärellä nyt olemme, kertoo myös meidän hämäläisen suvun historiasta. Paljon enemmän se kuitenkin kertoo teidän sukunne historiasta täällä Säkkijärvellä. Muistuttakoon tämä muistokivi meitä Jumalan armosta ja hyvyydestä kaikkien vaikeiden kokemusten jälkeenkin." [S%C3%A4kkij%C3%A4rvi-lehti 8/2012 puhe: Jeremias Sankari, Hartolan seurakunnan kirkkoherra]

Onnettomuudessa menehtyneet:

Säkkijärvi Muhulahti Tal.tr. Elna Hovi 1906 †18.5.1920

Säkkijärvi Muhulahti Tal.tr. Toini Ellida Hovi 1906 †18.5.1920

Säkkijärvi Muhulahti Erkki Olavi Hovi 1910 †18.5.1920

Säkkijärvi Muhulahti Lauri Hovi 1909 †18.5.1920

Säkkijärvi Muhulahti Olga Hovi 1908 †18.5.1920

Säkkijärvi Muhulahti Kerttu Lönnqvist 1910 †18.5.1920

Säkkijärvi Muhulahti Simo Rantanen 1908 †18.5.1920

Säkkijärvi Muhulahti Martta Rantanen 1910 †18.5.1920

Säkkijärvi Santajoki Aune Virsu 1908 †18.5.1920

Säkkijärvi Santajoki Aune Ester Virsu 1910 †18.5.1920

Säkkijärvi Santajoki Viljo Alahäme 1908 †18.5.1920

Säkkijärvi Muhulahti Urho Hovi 1908 †18.5.1920

Säkkijärvi Muhulahti Maria Ihalainen 1909 †18.5.1920

Säkkijärvi Muhulahti Simo Ihalainen 1909 †18.5.1920

Säkkijärvi Muhulahti Toivo Kaartinen 1909 †18.5.1920

Säkkijärvi Muhulahti Vilho Hautapaakkanen 1909 †18.5.1920

Säkkijärvi Muhulahti Ester Hovi 1909 †18.5.1920

Säkkijärvi Muhulahti Urho Virsu 1908 †18.5.1920

Säkkijärvi Muhulahti Aino Ihalainen 1902 †18.5.1920

Säkkijärvi Muhulahti Hanna Hovi 1908 †18.5.1920

Säkkijärvi Muhulahti Arvo Suni 1909 †18.5.1920

Säkkijärvi Muhulahti Väinö Suni 1909 †18.5.1920

Säkkijärvi Kalksalo Siviä Kautto 1908 †18.5.1920

Säkkijärvi Santajoki Martta Santapukki 1909 †18.5.1920

Säkkijärvi Santajoki Lilja Pukki 1909 †18.5.1920

Säkkijärvi Santajoki Elma Lönnqvist 1906 †18.5.1920

Säkkijärvi Santajoki Hilda Pukki 1908 †18.5.1920

Säkkijärvi Muhulahti Mikko Sorvali 1910 †18.5.1920

Säkkijärvi Muhulahti Toivo Kaartinen 1908 †18.5.1920

Säkkijärvi Muhulahti Anna Hovi 1908 †18.5.1920

Säkkijärvi Muhulahti Ester Vilamaa 1909 †18.5.1920

Säkkijärvi Muhulahti opettajatar Aino Sofia Sankari 1885 †18.5.1920

Hautauspäivä 23.5.1920

Lähde: KatiHa