Mikko (Mihail) Jaakonpoika Kairulahti

Kyläkauppias, talollinen.

Salonsaari, Salonkylä, Suojärvi.

Sukunimen vaihto sodan jälkeen Näivöstä Kairulahdeksi, muistoksi menetetystä Karjalasta - uusi nimi tuli hänen veljensä maatilan nimen mukaan [1]

Asuinpaikka Suojärvellä v. 1939: Salonkylän kyläkartan talo numero 33 (Pohjoinen Salonsaari).

Syntymä / Birth / Рождение:

Suojärven ortodoksinen seurakunta, metrikkakirjat, syntyneet v. 1898: Suojärvi Orthodox Parish, metrics books, Births year 1898: Суоярви православный приход, метрические книги, рождений 1898 г.:

Nro 77. Synt. 28.09.1898, kast. 25.10.1898 Mihail. Vanhemmat: Salonkylän talollinen Jakov Terentijev Njaivo ja hänen laillisesti vihitty vaimonsa Mavra Feodorova, molemmat uskonnoltaan ortodokseja ja ensimmäisessä avioliitossa. Kummit: Lietteen kylän talollinen Mitrofan Feodorov ja Kaipaan kylän talollisen Kiril Ioannov Menšakovin vaimo Marija Feodorova.

[http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4112593]

Asiakirja

Avioliitto / Marriage / Брак:

Mikko Näivö ja Helmi os. Suutarinen vihittiin Suojärvellä 27.09.1925.

Kuolema / Death / Смерть:

Mikko Kairulahti kuoli Varkaudessa 28.12.1975.

Elämäkerta / Biography / Биография:

Aikoinaan on eletty omavaraisesti metsästäen, kalastaen ja kaskiviljelyn tuottaman leivän turvin. Suola oli tärkein muualta hankittava tarvike. Silloin lähdettiin markkinoille pitkienkin matkojen takaa. Rahana olivat silloin eläinten nahat. Ajan myötä kauppaoikeuksia saivat kaupunkien porvarit ja vielä myöhemmin pitäjien keskuspaikat ja viimeisimmäksi kyläkauppiaat. [2]

Varhemmin Suojärven salonkyläläiset suorittivat kauppa-asiansa Annantehtaan rautaruukin välityksellä ja myöhemmin Agapov-Ahpon puodissa. Myöhemmin siellä avasivat puotinsa myös Vienolainen, Mihejev ja Tsesmenski. Salonkylän ensimmäinen puodinpitäjä oli Prokopei Taraseinpoika Varis. [2, 3]

Salonkylän kyläkauppias Mikko Jaakonpoika Näivön kauppa sijaitsi aluksi asuinrakennuksen yhteydessä olevassa aitaksi sanotussa tilassa. Myöhemmin rakennusta laajennettiin ja puodille saatiin tilaa 6 x 5,5 m. Puodissa oli pystyuuni, hyllyjä, laareja jauhoille, ryyneille ja kahville sekä tiski vaakoineen. Tavaravalikoima oli jo silloin verrattain monipuolinen. Jauhosäkit ja muutakin tavaraa oli varastoitu 6 x 8 m suuruiseen, kaksikerroksiseen varastorakennukseen. Öljy, maalit ja vastaavat säilytettiin eri varastossa. [2]

Mikko ja Helmi Näivö tunnettiin yritteliäänä kauppiaspariskuntana ja taitavina maatilansa hoitajina. Rakennukset olivat vuodelta 1925 ja taloa oli laajennettu, vuorattu ja maalattu vuosina 1934-35. Viljan lisäksi kasvatettiin kylvöheinää. Heillä oli lehmiä, hevonen, sikoja, lampaita ja kanoja. Vierasta työvoimaa olivat renki, kotiapulainen sekä kiireaikana maataloustyössä muuta palkattua työvoimaa. Perheineen ruokapöydässä istui tavallisesti 12-15 henkilöä murkinalla. [2, 3]

Ennen talvisotaa Salonkylän, niin kuin maaseudun kauppojen palvelu yleensä, oli hyvin joustavaa. Kauppaan tultiin saman eteisen kautta kuin Mikon tupaankin. Kaupassa oltiin vain silloin kun oli asiakkaita tai oli muuta työtä kaupan puolella. Kun kauppiasperhe sattui olemaan murkinalla ja asiakas tuli tupaan, teki hän tavallisesti ensin ristinmerkin eli risti silmänsä ja sanoi sitten: "Terveh taloh, jumalabu syöjil tai leibä suola syöjil." Istahti sitten ovensuussa olevalle sohvalle ja odotteli siinä tarinoiden kauppiasperheen murginan loppumista kaikessa rauhassa. Tämän jälkeen mentiin kauppaan ja mitattiin vaikkapa kahvia, israa eli ihraa, siemenvoita, jästiä, sokuripeskua, itujauhoa, pitskoja, Jymyä tai Mattia, brussakanmyrkkyä, muutama metri kritonaa eli kretonkia ja vaikkapa namusia perheen pienimmille. [2, 3]

Silloisia ruuhka-aikoja olivat postipäivät, jolloin kylän toisiinsa mieltyneet brihat ja neidiset satuttivat d'ielonsa samoiksi ajoiksi tullen eri teitä mutta menomatka oli osin yhteinen. Sunnuntai oli viikon vilkkain myyntipäivä. Metsätöissä ja uitossa olevat muzikat olivat myöhään suovatta- eli lauantai-iltana kotiutuneet ja varhain ensimmäisenä argena eli maanantaina oli oltava monen kymmenenkin kilometrin päässä työpaikalla. Sunnuntain aikana oli hankittava evästä työmaalle menijälle ja perheelle koti koufia, sokuria, sikuria ja muuta tarvittavaa. Omiksi eväikseen miehet ostivat amerikansilavaa ja hevosille kauraa ja heinääkin. Työvaatteita he joutuivat myös usein hankkimaan ja ne saatiin saappaista hattuun ja rukkasiin saakka kylän kaupasta. Oli myös silliä, säilykkeitä ja makkaraa. [2, 3]

Sunnutai-iltana saapuivat sitten kylän brihat joukolla. Ennen tanssiinmenoa tultiin ostamaan mielitiettyä varten karamellia ja Mermeriä sekä itselle savukkeita: Klubia, Mattia, Kerhoa, Saimaata tai peräti Jymyä, Mahorkaa ja sätkäpaperia. Tapoihin kuului juoda pullollinen limonaadia tai portteria ja syödä markanpulla eli pusu. Se oli silloista baareissa oleilua. [2, 3]

Arkisin koulun päätyttyä koululaiset kävivät asioilla ostamassa läkkiseen karassinaa eli lamppuöljyä, Pietersaaren sikuripötkyn, kahvia, rinkeliä ja palasen jästiä eli hiivaa. Siinä samalla tuotiin kirjanen eli kirje postiin ja katsottiin josko oli postia omalle kylänkulmalle vietäväksi. [2]

Mikon kaupassa oli tavaraa monta sorttia: isvestistä eli valkaisukalkista itujauhoihin eli maltaisiin, kirveestä sahaan, lapiosta kovasimeen, riimuista potkoviin eli hevosenkenkiin, karstoista rukkiin, naskalista nauloihin ja myrkkyyn eli lipeäkiveen ja Sampo-pulveriin saakka. Nahkaa myytiin sekä päällisiksi ja pohjiksi ja oikein hienoa nahkaa kutsuttiin boksinahaksi. Kun vielä osti Nitrol-kengänvoidetta ja kenkäharjan niin asiat olivat kunnossa. Hyvin tarpeellisia olivat voaru eli piki ja virpilanka sukasineen. Tyhjenneet vehnäjaukosäkit olivat kysyttyä tavaraa ja niistä tehtiin alusvaatteitakin. Niinpä saattoi erähäzen starikan pöksyissä lukea: Viipurin höyrymylly. [2]

Omavaraustalouksissa valmistettiin syksyisin teurastuksen yhteydessä muilaa eli keittosaippuaa ja kaupasta ostettiin lisäksi ruskeata kangimuilaa, Valo-pulveria tai Havin Maijaa pyykinpesuun sekä kauneudenhoitoon Niveaa, hiusöljyä tai Illodinia. [2]

Paikkasia eli huiveja, alusvaatteita pöksyistä laamapaitoihin, peretniekkoja eli esiliinoja, nästyykkejä eli nenäliinoja ja erilaisia: fanelia eli flanellia, bomasiinia eli puuvillakangasta, kritonaa eli kretonkia, vistraa, aivinaa ja sertinkiä lisätarvikkeineen saatiin Mikko Näivön kaupasta. Silloinen kauppa oli todellinen sen ajan tavaratalo ja asiakasta pidettiin arvossa. [2]

Kaukaisempien kylänosien asukkaat tulivat usein ostoksille isommalla joukolla varsinkin sulan aikana. Jauhosäkit kuljetettiin kahden sapilaan varassa tai isompaa tavaraa perille kotiin varsinkin jos tavaraa oli menossa samalle suunnalle enemmän. Kylässä oli sanonta: "Ken vellaks ostah, se it'tse säkin selläs kahdah, ken rahal ostah, se kodih kuskavuttah." [2]

Myöskin tsäppäriä emäntiä ja tyttäriä varten kaupassa oli käsityötarvikkeita: merkkauslankaa, virkkuuslankaa sekä tietysti niegloja eli neuloja, sukkapuikkoja, kanttinauhaa ja monenmoista pientä tavaraa. [2]

Tavaran tuonti saaressa sijaitsevaaan kauppaan oli työlästä ja vaati tämän vuoksi suurta varastoa varsinkin kelirikon aikoihin. Auto toi tavarat Annantehtaan rantaan ja siitä kauppiaan omalla moottoriveneellä ja sen perään liitetyllä toisella veneellä tuotiin kotirantaan. [2, 3] Mikolla oli kylän ensimmäinen moottorivene. [1, 3] Kotirannasta hevonen veeti tavarat rattailla varastoon. Talvisin tavarat haettiin Suojärven asemalta tai auto toi ne Annantehtaalle, josta ne sitten jääteitse tuotiin hevoskyydillä Salonsaareen. Mikon kauppavarastossa oli sotilaallinen järjestys ja jauhosäkit ojennuksessa. Varastoa puhdistettiin usein ja rotilla enempää kuin hiirilläkään ei sinne ollut asiaa. Jauhosäkkien lapuissa oli lähettäjänä: Häkli, Lallukka ja kumpp. Varaston yläkerrassa pidettiin kevyempää tavaraa: mm. savipatoja. Varastossa oli iso kymmenysvaaka isoine punnuksineen. [2, 3]

Näivön Mikko oli tulossa Suojärven asemalta ja ajeli täysine kuormineen tavaraa kauppaansa. Matkalla hän tapasi iiviläläisen isäntämiehen kahdenkymmenen kilon sokerikantamus selässään. Isäntä pyysi päästä tavaroineen Mikon kyytiin. "Mistä tavara, sieltä kyyti", tuumasi Mikko ja hoputti hevosensa juoksuun. Työtä se kaupanpitokin oli. [4, 3]

Kiireisinä kesäaikoina kaupankäynti oli hiljaisempaa ja viikonloppuisin pyrittiin tällöinkin käymään ostoksilla pyhää vasten tarvittavia tavaroita hakemassa. [2]

Silloisista mainoksista muistetaan Mikon lapsia kiinnostava Elovena-laatikosta purettaessa löytyvä mainospeli ja tämän vuoksi puisen pakkauksen purkaminen oli lasten mieluisimpia töitä kaupassa. Peilin takana kun oli ihan oikea mainos. [2]

Velkakauppa oli melko yleistä ennen talvisotaa. Velka merkittiin "pitkään mustaan kirjaan". Kerran Hyytty Iivilästä tuli ostoksille ja sanoi Mikolle: "Vellaks ku andanet, ka ossan - ku et antane ka mänen Suvilahteh". Saihan se Hyytty tarvitsemansa tavarat ja sai moni muukin. Velallisia ei pahemmin hätyytelty ja maksuksi kelpasivat lakat, merjat yleensä, muikut, mateet ja tietysti työ. [2]

Syksyllä 1939 kahvi säännösteltiin ja siitä asiakas sai ostokortin kupongilla vain tietyn määrän kuukaudessa. Mikolla sattui näin syystalvella olemaan monta säkillistä raakaa kahvia. Ne piilotettiin varmuuden vuoksi uuden riihen ylisille odottamaan aikaa parempaa. Kahvia sai niin kauppias kuin asiakaskin ostaa vain luvalla ja elintarvikekortin kupongilla. Niin alkoi talvisota 1939 ja kiireellä salonkyläläiset ehtivät piilotella omia tavaroitaan ja sitten oli edessä pakomatka. Hevosia oli otettu sotatehtäviin ja näin monet saivat alkaa pakomatkansa jalkaisin. Salonkyläläisten pakomatka suuntautui kohti Metzovehta eli Hätälampia. Annantehtaan silta oli juuri räjäytetty ja maantielle ei enää ammunnan äänien pelossa uskallettu mennä. Niin saavuttiin Hätälammille. Siellä sotapoliisit järjestelivät hevosettomia matkalaisia toisten kyyteihin. Mikon hevosella oli vedettävänään kaksi rekeä. Toisessa istuivat Helmi-vaimo lapsineen sekä muutama omainen. Hätälammilla pysähdyttiin tarkkailemaan tilannetta ja siellä sotapoliisit määräsivät toisessa reessä olevat tavarat pois kyydistä ja sijoittivat sinne ihmisiä. Niin Hätälammille jäivät kiireessä mukaan otetut tavarat ja se "musta pitkä kirja". [2, 3]

Evakkoaikana elintarvikkeiden säännöstelyn lisääntyessä Mikko lohdutteli Helmiä: Jos takaisin joskus päästään kotiin niin kahvista ei meillä silloin ole puutetta. [2]

Vuosina 1942-44 oltiin jälleen Salonkylässä. Suureksi suruksi venäläiset olivat purkaneet Mikon uuden riihen ja siihen katosivat kahvitoiveet. Kylän talot olivat tallella mutta irtaimisto oli viety pois. Oli aloitettava jälleen alusta. Niinpä he aloittivat jälleen kaupanpidon kylässä. Säännöstely oli tiukimmillaan, kuponkien leikkaaminen ja liimaaminen tilitystä varten toivat lisätöitä. Myytiin puuron kastiketta, kahvinkorviketta, silloiselle ajalle välttämättömiä kirjoitustarvikkeita ja -kuoria sekä postikortteja. Saatiinpa silloin tällöin kangastavaraakin. Kyllä oli sentään reilut viisisataa asukasta ja suurin osa heistä asioi oman kylänsä kaupassa. [2]

Kun kesällä 1944 lähdettiin Salonkylästä, saatiin toki nyt mukaan tavaraakin. Lähtö oli nytkin nopea ja veneitse tapahtuva tavarain kuljetus oli vaikea. Oli pakko jättää sinne maanviljelyksessä tarvittavat isommat työkalut, venee ja paljon muuta. Juhannuksena salonkyläläisen kaupan ovi sulkeutui lopullisesti. [2]

Viitteet:

• [1] Riina Kairulahti.
• [2] Aune Lämsä: Pyhän Miikkulan Salonkylä. 287 s. ss. 185-188.
• [3] Kooste Reijo Savola.
• [4] Aune Lämsä: Pyhän Miikkulan Salonkylä. 287 s. s. 189.

  ---

Lisätietoja - More information - Больше информации:

• Suojärven Salonkylän kyläprojekti
• Suojärven paikkakuntaprojekti

  ---

  
  

Tämä profiili oli Karjalan 122. viikkoprofiili (08.04.2018-14.04.2018).