Fredrik Gabriel Hedberg, hänen piirinsä ja evankelinen herätysliike

Projekti kerää Hedbergin vaikutuspiiriin ja evankeliseen liikkeeseen kuuluneiden profiileja. (Projekti on perustettu 9.12.2020)

Fredrik Gabriel Hedbergillä oli syvällinen vaikutus seurakuntalaisiin kaikilla paikkakunnilla, joissa hän toimi pappina. Hedbergin ajattelu luonnollisesti kehittyi koko hänen toimintansa ajan. Hänen kuulijansa muodostivat vähitellen luterilaisen kirkon sisällä vaikuttavan evankelisen liikkeen. Evankelinen herätysliike on yksi Suomen pienimmistä evankelis-luterilaisen kirkon sisällä toimivista herätysliikkeistä. Historiallisesti evankelinen herätysliike kuuluu niin sanotun uusluterilaisuuden piiriin.

Uusluterilaisuus on aluksi Saksassa 1800-luvulla kehittynyt luterilainen reformivirtaus, joka korostaa tunnustuskirjojen, dogman, kirkon ja viran merkitystä. Uusluterilaisuus syntyi vastareaktioksi Valistuksen rationalismille, 1800-luvun liberalismille ja unionismille ja se on ollut yhteydessä herätysliikkeisiin. Uusluterilaisuutta ovat edustaneet mm. Wilhelm Löhe ja C. F. W. Walther sekä Suomessa Fredrik Gabriel Hedberg. Uusluterilaisuuteen laajemmassa merkityksessä luetaan kuuluvaksi myös Erlangenin koulukunta.

Fredrik Gabriel Hedberg

Fredrik Gabriel Hedberg (1811-1893) oli suomalainen luterilainen pappi ja evankelisen herätysliikkeen perustaja. Fredrik Gabriel Hedberg syntyi 15. heinäkuuta 1811 Saloisissa Nygårdin talossa. Hänen vanhempansa olivat Saloisten pitäjän nimismies ja toimintavouti Erik Johan Hedberg ja Katarina Magdalena Borg. Hedbergin isänisä oli Vihannin kappalainen Fredrik Hedberg, äidinisä puolestaan Gabriel Borg, joka oli Fredrik Hedbergin jälkeen Vihannin kappalainen sekä vuodesta 1818 Raahen ja Saloisten kirkkoherra. Fredrik Gabriel Hedbergillä oli ainoastaan yksi sisar, 1. helmikuuta 1815 syntynyt Gustava Karolina. Hedbergin isää kuvataan toisaalta ankaraksi ja täsmälliseksi, toisaalta leikkisäksi. Äitiä on kuvailtu syvämietteiseksi, hurskaaksi ja hiljaiseksi. Hedbergin vanhemmat olivat molemmat pappiskotien kasvatteja, joten perinteinen kirkkohurskaus oli kodin hengelle ominaista.

Hedberg lähetettiin yhdessä vuotta vanhemman enonsa Aron Gustaf Borgin kanssa Vihannin pappilaan saamaan alkeisopetusta toiselta enoltaan, Carl Jakob Borgilta. Tämän jälkeen hän jatkoi opiskeluja Oulun triviaalikoulussa, joka tosin palettuaan keväällä 1822 siirtyi muutamaksi vuodeksi Raaheen. 14. lokakuuta 1826 Hedberg suoritti 15-vuotiaana ylioppilastutkinnon, jonka jälkeen hän lähti opiskelemaan Turun akatemiaan.

Fredrik Gabriel Hedberg (1811-1893)

Herätys ja uskoontulo

Tätä ennen Hedberg oli kuitenkin 14-vuotiaana tullut herätykseen ja uskoon. Hän on kertonut näistä ajoista myöhemmin, että tuolloin omantunnonvaivat ja Jumalan tuomion pelko ajoivat häntä lukemaan Jumalan sanaa ahkerammin ja tämä sana viehätti häntä yhä enemmän salaisella, virvoittavalla voimallaan. Jossain vaiheessa hän tuli raamatunkohtaan, jossa puhuttiin Jeesuksen kärsimisestä ja kuolemasta. Hän pani merkille, että siinä kerrottiin tämän tapahtuneen koko maailman syntien sovitukseksi ja että jokainen ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Vapahtajaan uskova saa todella syntien anteeksiantamuksen, elämän ja autuuden. Hedbergin mukaan Pyhä Henki valaisi häntä tämän sanan kautta niin, että hän saattoi omistaa tämän armon itselleen, jolloin häntä pitkään rasittaneet huoli, levoton omatunto ja pelko vaihtuivat iloiseen ja elävään varmuuteen syntien anteeksiannosta. Hedberg valitteli kuitenkin myöhemmin sitä, ettei tämä nuoruuden herätys kestänyt. Hänen mukaansa Sielunvihollinen sai hänet epäilemään armoa sekä sai hänet epäilemään uskoaan pelkäksi kuvitteluksi. Hänen lukemansa hengelliset kirjat, joita hän luki avuksi epäilyksiinsä, osin vahvistivat tätä epätoivoa, sillä hänen mielestään ne tekivät pelastuksen riippuvaiseksi siitä, millainen hän itse oli. Tämä ajoi hänet kouluasunnostaan rukoilemaan usein tuntikausiksi metsän yksinäisyyteen, jopa talvipakkasilla. Tällöin hän tutki tarkkaan elämäänsä, sanojansa ja tekojansa. Lopulta hän kuitenkin epätoivoon vaipuneena jätti koko asian sikseen.

Yliopisto-opinnot

Yliopistoon siirtymisen myötä Hedbergiä odottivat uudenlaiset kokemukset ja vaikutteet. Ensimmäisiin opintoihin kuului esimerkiksi tanssikoulun käynti. Lähes koko ensimmäinen lukuvuosi meni virkamiehiltä vaaditun venäjän kielen opiskelemiseen. Hedberg aikoi suorittaa kesällä 1827 stipendiaatintutkinnon, mutta ilmeisesti Turun palo esti tämän, sillä hänet mainitaan stipendiaattina vasta vuosina 1829-1832. Hedberg näyttää harkinneen lääkärinuraa, minkä lisäksi hänellä oli luonnontieteellisiä harrastuksia. 27. huhtikuuta 1832 hän sai valmiiksi filosofian kandidaattitutkinnon 21. kesäkuuta samana vuonna hänet vihittiin maisteriksi. Tämän jälkeen hän ryhtyi opiskelemaan teologiaa tähtäimenään pappisvirka. Suuri osa tuon ajan teologian opettajista oli varsinaisesti lähtöisin filosofisesta tiedekunnasta, mikä näkyi opetuksessa. Opiskelija-aikoina Hedbergin uskonnollisuus oli pitkälti valistususkonnollisuuden sävyttämää. Ylioppilasaika yleensä oli hänelle iloista aikaa, josta oli vaikea irrottautua hänen lähtiessään marraskuussa 1833 Turkuun pappisvihkimykseensä.

Pappisura

Lohjalla

Hedberg määrättiin ensimmäiseksi rovasti Carl Henrik Forsmanin apulaiseksi Siuntioon. Jo kahden kuukauden kuluttua Forsman ja sitä myöten Hedberg kuitenkin siirtyivät Lohjan seurakuntaan, johon tuolloin kuuluivat myös Nummen ja Pusulan kappelit. Forsmanilla oli Hedbergiin suuri vaikutus, sillä Hedberg kiintyi suuresti tähän ystävälliseen rovastiin, minkä lisäksi hänen uskonnollisuutensa vaikutti Hedbergiin.

Hedberg pyrki paneutumaan kunnolla uuteen tehtäväänsä ja löysikin siitä alkuvaiheessa tyydytystä ja iloa. Hän oli jo Turussa pappisvihkimystä odotellessaan harjoitellut sairaskäyntejä, rippipuheiden pitoa ja katekisointia eli katekismuksen opettamista kyselemällä. Hän oli työssään varsin lahjakas, minkä vuoksi hänelle tarjottiin kapitulin amanuenssin virkaa jo pari kuukautta papiksivihkimisen jälkeen. Tämän tarjouksen hän kuitenkin torjui, kuten myös pari muutakin virkaa , vedoten osin nuoruuteensa, osin siihen, että hänellä nyt oli kunnioitettava ja kunnollinen esimies. Näinä aikoina Raamattu tuli Hedbergille kaikkia hartauskirjoja tärkeämmäksi kirjaksi.

Pappisvihkimys ja Paimion aika

Hedberg vihittiin papiksi vuonna 1834 ja hän sai yhteyden heränneisiin vuosien 1835–1836 herätyksen aikana. Tämän herätyksen hengessä hän toimi innokkaasti muun muassa Paimiossa vuosina 1838-1840. Paimion aikoina Hedberg kirjoitti äidilleen: "Usko ja epäusko, valo ja pimeys taistelevat keskenään sielussani, mutta minä toivon, että Jeesus johtaa taistelun hyvään päätökseen ja vahvistaa minua itsessään." Näinä aikoina hän korosti voimakkaasti suun kristillisyyden ja kuolleen uskon vaaraa.

Vankilapappina

Ajan myötä arkkipiispa Melartin alkoi saada muista pitäjistä valituksia, joissa kerrottiin seurakuntalaisten hylänneen omat paimenensa ja lähteneen Hedbergin luo Paimioon. Vuonna 1840 Hedberg karkotettiin Ouluun vankilasaarnaajaksi ja siirrettiin sieltä Raippaluotoon 1842 ja Pöytyälle 1843, missä hän kirjoitti kirjan 'Uskonoppi autuuteen'. Papillisia tehtäviä, kuten saarnaamista, hän ei saanut suorittaa muille kuin kaltereiden sisäpuolella istuville vangeille. Kesällä Hedberg alkoi pitää jumalanpalveluksia vankilan pihamaalla, kuten aikaisemminkin oli tehty. Kansaa kerääntyi aidan taakse kuuntelemaan, kunnes Hedberg oman virallisen seurakuntansa kanssa komennettiin sisätiloihin. Vankilatyö ei Hedbergiä erityisemmin innostanut. Suorittaessaan pastoraalitutkintoa Hedberg oli arkkipiispan kanssa napit vastakkain ja häntä syytettiin tuomiokapitulin halventamisesta.

Evankelinen murros

Hedberg sai virkamääräyksen Raippaluotoon 1842. Raippaluodon aikanaan Hedberg sai voimakkaan evankeliumin kokemuksen, jonka taustalla oli muun muassa Lutherin Evankeliumipostilla. Autuus kirkastui Jeesuksessa, autuudesta syntyi ilo. Hedberg kirjoitti: "...Jumalan sana valaisi minulle selvästi, että Kristus oli jo täydesti hankkinut minulle kaiken tämän ja ettei tarvinnut sen lisäksi tehdä mitään muuta kuin uskolla tarttua evankeliumin sanaan, joka saarnaa armoa ja vanhurskautta. Aloin silloin kaikkien muiden valmistusten sijasta aivan yksinkertaisesti ja lujasti lohduttautua ja tukea itseäni tällä sanalla ja näin torjua kaikkia epäuskon ja perkeleen vastaväitteitä ja lain vaatimuksia."

Evankelisen liikkeen alku

Hedbergin aloitti pitäjänapulaisena Pöytyällä 1843. Tuolloin neuvottelut ja kirjeenvaihto herännäisisien kanssa olivat kuumimmillaan. Henkisesti vaikea ero herännäisistä tapahtui 1844. Evankelinen liike oli syntynyt ja Hedberg toimi siinä johtohahmona. Monista yhteisistä opinkohdista huolimatta erimielisyydet tulivat hallitseviksi. Hedberg syytti heränneitä lain ja evankeliumin sekoittamisesta sekä nimitti heidän oppirakennelmiaan "teko-opiksi". Heränneet puolestaan syyttivät Hedbergiä ja hänen kannattajiaan kuolleen "aivouskon" saarnaajiksi, jotka hylkäsivät armonjärjestyskysymyksen. Heränneet vierastivat Hedbergin tapaa korostaa pelastuksen perusteita sanassa ja sakramenteissa, joihin hän uskonelämänsä monien ahdistusten kautta oppi turvautumaan.

Vuonna 1854 Hedberg valittiin Kaarinan kirkkoherraksi. Siellä hän alkoi pitää raamatunselityksiä sunnuntai-iltapäivisin, aloitti kiertävän kansakoulun sekä kohensi rippikoulunpitoa ja yksityistä hartaudenharjoitusta. Hedberg kirjoitti tähän aikaan muun muassa laajimman teologisen teoksensa "Pyhän kasteen puolustus" ja toimitti lähes yksinään Kristillisiä Sanomia. Työtaakka oli raskas. Hedbergin sydäntä mursi vaimon ja kahden lapsen kuolema. Hedberg kirjoittikin: ""Kuitenkin on Herra hyväksi nähnyt vielä pitää minua heikkoudessa, waa siinä minua salaisella voimallansa kannatellut, sekä armollansa aina toisinansa virvoitellut."

Kirkollinen vaikuttaja

Välit kirkon johtoon parantuivat. Arkkipiispa Bergenheim piti Hedbergiä "ansiokkaana miehenä". Vuonna 1862 hän siirtyi Kemiön seurakuntaan ja hänet valittiin Perniön rovastikunnan lääninrovastiksi. Hedberg oli edusmiehenä vuoden 1876 kirkolliskokouksessa.

Evankelinen herätys levisi alkuun voimakkaasti Pöytyän ja Turun seudulla, 1860-luvulla se laajeni Helsingin seudulle. Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen perustamiseen mennessä vuonna 1873 evankelisuutta oli jo 200 seurakunnassa. Hedbergin asema SLEY:n perustamisessa oli keskeinen.

Hedbergin julistuksen painopiste oli Kristuksen täytetyssä sovintotyössä. Mitään portaita, armonjärjestystä ei saanut esittää. Martti Lutherin postillat olivat näyttäneet nuorelle Hedbergille lohdullisen maailman, jossa ei aseteta ehtoja, vaan syntinen saa luottaa armoon, lupaukseen, lahjaan, Jumalan sanaan.

Hedbergin uskonopillinen löytö merkitsi vapaan armon korostamista Kristuksessa sekä Jumalan sanan merkityksen alleviivaamista. Hänen laajan kirjallisen tuotantonsa tunnetuin teos on Uskonoppi autuuteen (1842), jonka opetus kristityn pelastuksen varmuudesta johti eroon herännäisyydestä 1844. Heränneet arvostelivat hedbergiläisyyttä "aivouskosta".

Hedberg ehti solmia avioliiton elämänsä aikana kolme kertaa. Hedbergin ensimmäisen vaimon Maria Sofia Eklundin kanssa hän avioitui huhtikuussa 1837, ja tämä kuoli vuonna 1858 keuhkotautiin. Toinen vaimo Lovisa kuoli 1890. Kolmannen vaimonsa Rosan kanssa Hedberg avioitui 80-vuotiaana vuonna 1891.

Hedbergiä kuvattiin luonteeltaan sulkeutuneeksi, mutta ystäviensä parissa huumorintajuiseksi.

Elokuun 1893 alussa Hedberg halvaantui niin, että hän ei enää päässyt omin voimin sängystä ylös ja hänen puhekykynsä heikkeni. Hän kuitenkin katseli kotikirkkoaan ikkunasta ja kuunteli kiinnostuneena selostuksia siellä toimitetuista jumalanpalveluksista. Sairautensa aikana hän lohdutti omaisiaan sanomalla: "En ole murheellinen. Ystäväni on minun ja minä hänen." "Olen niin pieni, niin pieni, mutta Herra on niin suuri. Olen autuas, olen onnellinen. Minulla on Jeesus, minulla on Jumala. Kelvoton itsessäni - kelvoton; kuitenkin - olen Jumalan oma. Me olemme Jumalan lapsia." Hedberg kuoli 19. elokuuta 1893.

Muita evankeliseen herätysliikkeeseen kuuluvia vaikuttajia

• Emil Teodor Gestrin oli pappi ja satakuntalaisen Pyhä-liikkeen perustaja. Pyhä-liikkessä oli havaittavissa taipumusta synnittömyysoppiin sekä myös antinomismiin.
• Johannes Bäck oli suomalainen pappi ja evankelisen liikkeen johtomies.
• Pietari Paavonpoika Kurvinen oli yksi ensimmäisistä Ambomaalla toimineista suomalaisista lähetys­saarnaajista vuosina 1868-1875. Kurvinen oli kansanomainen julistaja, jonka vaikutus monissa paikoissa oli huomattava. Hän oli luonteeltaan toiminnallinen mies, aina tekemässä asioita siellä ja täällä.
• Julius Ivar Efraimsson Engström oli pappi ja Evankelisen herätysliikkeen johtohenkilöitä, toimien mm. johtokunnan puheenjohtajana 1922–1942. Engström oli merkittävä uskonnollinen runoilija.
• Heino Johannes Pätiälä oli uskonnollinen kirjailija evankeliseen herätysliikkeeseen lukeutunut pappismies, Orpokotiyhdistys Siunaukselan perustaja sekä Suomen vapaan evankelis-luterilaisen seurakuntaliiton perustaja.
• Hanna Rauta oli suomalainen uskonnollinen kirjailija.
• A. Aijal Uppala oli pastori ja Suomen tunnustuksellisen luterilaisen kirkon perustajia ja ensimmäinen johtaja.
• Kaarlo Erkki Salonen oli suomalainen lääninrovasti ja uskonnollinen kirjailija.
• Eeli Johannes Hakala oli suomalainen rovasti, evankelisen herätysliikkeen vaikuttaja ja kristillinen kirjailija.
• Anton Einari Koskenniemi e. Lindgren oli suomalainen rovasti, evankelisen herätysliikkeen vaikuttaja ja Martti Lutherin teosten suomentaja.
• Kauko Veikko Tamminen oli Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi, virsirunoilija ja kristillinen kirjailija.
• Lauri Ilmari Takala oli suomalainen tuomiorovasti ja kirkkohistorioitsija.
• Martti Parvio oli suomalainen pappi ja Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian professori.
• Elias Somppi
• Toivo Harjunpää oli amerikansuomalainen luterilainen pappi ja kirkkohistorian professori. Hänen uskonnollinen taustansa oli evankelisessa herätysliikkeessä.
• Biskop Eero Johannes Lehtinen oli teologian tohtori h.c. ja Lapuan hiippakunnan ensimmäinen piispa.
• Simo Kiviranta oli suomalainen rovasti ja teologian lisensiaatti.

Oppi lyhyesti

Evankelisuutta on sanottu "omistavaksi" uskoksi ja "heti"-uskoksi, erotukseksi herännäisyyden "odottavasta" ja "ikävöivästä" uskosta.

Evankelisuus on varsin opillinen herätysliike. Se korostaa Martti Lutherin kirjojen ja luterilaisten tunnustuskirjojen tärkeyttä, mutta myös lähetystyön tärkeyttä. Kuitenkin oppiakin tärkeämpää evankelisuudelle on vapaan armon korostaminen.

SLEY:n johto on perinteisesti suhtautunut torjuvasti naispappeuteen. Koska osa evankelisista maallikoista kuitenkin on virkakysymyksissä niin sanotulla kirkollisella kannalla (hyväksyy naispappeuden), on evankelisessa liikkeessä jonkin verran sisäisiä ristiriitoja virkakysymyksen suhteen. Näitä ristiriitoja ratkottiin viimeksi kesällä 2007 Ylistaron evankeliumijuhlien yhteydessä pidetyssä vuosikokouksessa, jossa maallikkojäsenet äänestivät perinteisen virkakäsityksen (vastustaa naispappeutta) puolesta ja evankelisen herätysliikkeen johto vahvisti uudelleen tämän kannan liikkeen viralliseksi kannanotoksi. Joukko naispappeuteen myönteisesti suhtautuvia evankelisia pappeja ja maallikoita perustikin 30. maaliskuuta 2008 Evankelisen lähetysyhdistys ELY:n.