Start My Family Tree Welcome to Geni, home of the world's largest family tree.
Join Geni to explore your genealogy and family history in the World's Largest Family Tree.

Kylä Lahdenmaa, Kirvu

view all

Profiles

Losi-ukon mukaan, oli kaksi Hyväkkä-nimistä veljestä tullut Matikkalaan eli Hovin kylään Inkeristä. Hovin herra oli viitannut kädellä lahden yli toiselle rannalle ja sanonut: "Tuolla Lahdenmaalla ei vielä asu ketään", ja niin olivat veljekset asettuneet sinne Äitlahden ja Harjulahden väliselle kankaalle (Näin kertoi Antti Jantunen Aulikki Ylöselle). Asiakirjat tukevat tarinaa, vuoden 1635 maakirjoissa kylä jota nimitetiin Kuurulahenmaaksi, oli ilman asukkaita. Siellä oli kaksi 1/3 veron suuruista tilaa, joista toista läheisen kylien asukkaat olivat vuoteen 1631 viljelleet ja samana vuonna jättäneen sen.

Lahdenmaa kuului Erik Andersson Trana, till Räisälä lahjoitusmaihin. Vuosina 1635-1658 välisenä aikana kylässä ei mainita vielä asukkaita, mutta 1658 Mikko Yrjönpoika veljensä Rekon kanssa oli ottanut tilan haltuunsa. Hän häviää siitä muutaman vuoden kuluttua. Vuodesta 1673 lähtien ovat Hyväkät vakituisesti asuneet tilalla.

Lahdenmaan talot ja viimeisimmät omistajat
Liekkumäki, Matti Juhonpoika Hyväkkä perikunta, Matti Aataminpoika Hyväkkä, Alma Suutari
Hyväkkä, Johannes Näveri, Adam Juhonpoika Näveri
Mansikkalahti, Lauri Laalo
Kankaala, Antti Juhonpoika Hyväkkä, Antti, Matti ja Oskari Anttonen
Losila, Juho Hyväkkä

Lähde: Kirvun kirja /Aulikki Ylönen