Follow
Projekti perustettu 22.11.2017
Tervetuloa Viipurin merenkulun sukututkimusprojektiin!
Tähän projektiin voi etsiä ja liittää Viipurin seudulla vaikuttaneiden merenkulkuun liittyvien henkilöiden profiileja, valokuvia ja dokumentteja. Merenkulun ammattilaisten paikallisprojektit kattavat kaikki paikkakunnalla asuvat merenkulun ammattilaiset, myös ulkomaalaistaustaiset toimijat.
Kaikki merenkulusta kiinnostuneet henkilöt voivat liittyä projektiin.
Meriliikenteen ammattilaiset paikkakunnittain
Helsinki I Kemi I Kotka I Kokkola I Oulu I Pietarsaari I Porvoo I Pori I Raahe I Rauma I Tornio I Turku I Viipuri
Suomen rannikolla on liikuttu siitä lähtien kun ensimmäiset asukkaat tulivat tänne noin 10000 vuotta sitten. Merellä liikkuvien määrä pysyi pienenä aina viikinkiaikaan asti, jolloin idän rikkaudet ja kaupankäynti houkuttelivat erityisesti ruotsalaisia viikinkejä käyttämään Suomenlahtea matkareittinä. Viikinkimatkoille osallistui jonkin verran myös suomalaisia. Keskiajalla Suomen alueelle syntyi kaupunkilaitos ja kauppa sekä merenkulku organisoituivat entistä paremmin. Itämeren alueella saksalaiskauppiaiden muodostama Hansa-liitto oli merkittävässä asemassa erityisesti ulkomaankaupassa ja iso osa ulkomaanmerenkulusta hoidettiin heidän isoilla aluksillaan kuten koggeilla. Näiden rinnalla suomalaiset purjehtivat myös omilla aluksillaan aina Lyypekkiin asti vaikka kotimaan laivureiden purjehdusmatkojen pääkohteina olivatkin kotimaan satamat, Tukholma ja Tallinna.
1600-luvulla Itämeren ja myös Suomen merenkulussa mahtiasemaan nousi Hollanti ja hollantilaisten laivanvarustajien isot kauppalaivat. Näistä tunnetuin alustyyppi oli kolmimastoinen flöitti. Hollantilaisilla, ruotsalaisilla ja osin myös suomalaisten laivanvarustajien omistamilla aluksilla vietiin tuhansia tynnyreitä tervaa. Suomessa poltettua tervaa tarvittiin Euroopan merivalloissa muun muassa laivanrakennuksen raaka-aineeksi. Tervakauppaa hallitsi Ruotsissa Tukholman suurkauppiaiden hallitsema tervakomppania. Iso osa tervasta vietiin Tukholman kautta, josta syntyi tunnettu termi Tukholman terva.
Suomesta vietiin kauppalaivoilla aina 1800-luvulle asti metsästä saatuja ja jalostettuja tuotteita kuten tervaa ja lautoja. Tärkein laivoilla Suomeen tuotu aine oli suola. Sen lisäksi lasteina oli muun muassa mausteita ja kankaita. Tavaroiden lisäksi monet kulttuurivaikutteet levisivät merenkulun ja erityisesti merenkulkijoiden välityksellä Keski-Euroopasta Suomeen.
Suomalaisten oma laivanvarustus oli vähäistä 1700-luvun puoliväliin saakka, jolloin kaupunkien varakkaat kauppiaat ryhtyivät hankkimaan entistä enemmän isoja valtamerialuksia. Näillä kuljetettiin alusten omistajien ostamia ja myymiä tuotteita, mutta vähitellen niillä kuljetettiin myös muiden lasteja maailman kaikilla merillä. Vuonna 1769 ensimmäinen suomalainen kauppalaiva ylitti Atlantin ja vuosina 1845-47 pietarsaarelainen fregatti Hercules kiersi ensimmäisenä suomalaisena laivan maailman ympäri.
Suurten valtamerialusten lisäksi Suomen merenkulussa käytettiin runsaasti pienempiä, talonpoikien omistamia aluksia. Näillä kuljetettiin talonpoikien tuottamia tavaroita rannikolla ja myös Tukholmaan ja Viroon. Myöhemmin purjehdus Pietariin oli erittäin merkittävää. 1860-luvulla myös talonpoikien omistamilla aluksilla sai purjehtia Itämeren ulkopuolelle.
Suomen merenkulussa purjelaivat säilyivät pitkään käytössä sen takaaman riittävän kannattavuuden takia. Vielä 1930-luvulla suomalaiset ja erityisesti ahvenanmaalaiset laivanvarustajat käyttivät usein käytettyinä ostamiaan valtamerilaivoja viljan kuljetukseen Australiasta Eurooppaan. Isojen laivojen rinnalla Itämeren liikenteessä käytettiin paljon pienempiä kaljaaseja ja jahteja aina 1960-luvulle asti.
Tekniikan kehittymisen myötä purjelaivat korvattiin jo 1800-luvulla osin höyrylaivoilla. Suomen ensimmäinen höyrylaiva, Ilmarinen aloitti liikennöinnin Saimaalla vuonna 1833. Jo sitä ennen ruotsalaisia höyrylaivoja oli käynyt Helsingissä. Höyrylaivaliikenne kasvoi 1800-luvun lopulla ja niillä ryhdyttiin harjoittamaan säännöllistä linjaliikennettä. Suurimmaksi höyrylaivavarustamoksi kehittyi vuonna 1883 perustettu Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiö.
Suomen itsenäistyttyä laivanvarustajat ostivat runsaasti käytettyjä höyrylaivoja, joita käytettiin linjaliikenteen lisäksi kaikenlaisessa satunnaisessa liikenteessä. http://www.raumansaaristokuljetus.fi/merenkulku/suomalainenmerenkul...
Lähde Suomen merimuseo http://www.kansallismuseo.fi/fi/suomen-merimuseo
Ravansaari lähisaarineen, osa Viipurin ja Viipurinlahden historiaa
Jo 1600-luvun puolimaissa Ravansaari oli ulkomaankaupan merkittävä alue. Myös kansansivistystyömme historiassa sillä on tärkeä asema: oma koulu perustettiin saarelle vuonna 1857 eli ennen vuoden 1866 ns. kansakouluasetusta. Viimeksi tämä pinta-alaltaan pieni saari näytteli merkittävää osaa talvi- ja jatkosodan aikana.
Ravansaari on vuosisatoja seurannut läheltä Ruotsi-Suomen historian tapahtumia Viipurinlahdella. Jo Torkkeli Knuutinpoika vaelsi ristiretkillään sen ohi. Viipuria usein idästä uhanneet joukot ovat meritietä kulkiessaan kulkeneet Uuraansalmen läpi. ”Viipurin kujanjuoksu”, Ruotsin laivaston murtautuminen venäläisten sulkemasta Viipurinlahdesta heinäkuun 3. päivän 1790 tapahtui tätä tietä.
Ravansaari lähisaarineen oli ennen talvi- ja jatkosotaa vilkas ja nopeasti kehittyvä kokonaisuus. Saarilla oli lastaussatamien ja lautatarhojen lisäksi rannikkotykistön ja ilmavoimien joukko-osastoja.
Tärkeä satamapaikka jo 1600-luvulla
Vuonna 1640 Ravansaari määrättiin Viipurin kaupungin ulkomaankaupan tärkeimmäksi varastointipaikaksi. Myöhempi kehitys painoi kuitenkin Ravansaaren nimen miltei unohduksiin Drangsundin/Trångsundin sekä Uuraan nimen ansiosta.. Vuonna 1804 määrättiin se osa Ravansaarta, jota ei käytetty puutavaran, suolan ym. kauppatavaran varastopaikkana, asetuksella yhdeksän nimeltä mainitun luotsin omistukseen ja heidän perheittensä asuinpaikaksi. Myös viereinen Kuurinsaari oli myöhemmin Venäjän tsaarin erillispäätöksellä luotseille luovutettu saari.
Vaiheikas vuosikymmen
Ravansaari oli 1850-luvulla monien tapahtumien keskellä. Krimin sodan aikana rannikoitamme kiertänyt englantilainen laivasto-osasto pommitti heinäkuussa 1855 Ravansaarta tuhojen jäädessä vähäisiksi. Tämän jälkeen linnoitettiin saaren pohjoispää samoin kuin osa lähisaaria osana Pietarin ulointa puolustusketjua. Seuraavana vuonna avattiin liikenteelle vastavalmistunut Saimaan kanava, joka vilkastutti suuresti saaren elämää.
Taas kului vuosi ja Ravansaari sai konttoristi Anton Gustaf Keldanin toimesta koulun samana vuonna kuin Uno Cygnaeus tekee senaatille esityksen suomalaisen kansanopetuksen järjestämiseksi. Koulu toimi vielä silloin kun Ravansaaren seutua evakuoitiin talvisodan taistelujen lähestyessä.
Saimaan kanava vilkastutti saaren elämää
Kanavan valmistuminen merkitsi suurta muutosta Uuras-Ravansaaren ja lähisaarten asukkaiden toimeentuloon. Lautatarhojen, lastausten ja satamien toiminta kasvoi ja kehittyi. Uuraan alueesta tuli Suomen suurin puutavaran vientisatama ja Ravansaari oli kauan tässä toiminnassa tärkeä osapuoli. Ehkäpä lähes puolet Ravansaaren rantaviivasta oli puutavaravarastoalueitten valtaamaa, laitureita, varastorakennuksia, lautatapuleita. Ravansaaren asukkaat olivat aikaisemmin harjoittaneet paljon kalastusta ja merenkulkua. Kerrotaan aikanaan ennen vientitoiminnan voimakasta kasvua lähes jokaisen ravansaarelaisen nuoren miehen tehneen osan työpäiväänsä merillä. Myöhemmin oli valtaelinkeino lastaustyö. Ravansaarelaisilla oli ennen omia aluksiakin.
Kaksi paloa
Kaksi suurta luonnonmullistukseen verrattavaa tapahtumaa ovat koetelleet Ravansaarta ja vaikuttaneet sen historiaan. Heinäkuun 5. päivänä 1920 alkoi lautatarhasta Kuurinsalmen puolelta tulipalo, joka tuhosi melkein kaikki Ravansaaren lautatarhat valtavana roihuna. Samanlaisen näytelmän näkivät ne suomalaiset sotilaat, jotka katkerina maaliskuun alkupäivinä 1940 puolustivat viimeisiä Suomen puolustuksen tukikohdista, Ravansaaren linnaketta. Silloin Ravansaaren lautatarhat nimittäin paloivat toisen kerran. Tällä kertaa ei ollut sammutusväkeä.
Merenkulkua - puutavaraa
Merenkulku ja puutavaranvienti oli kesäisin Ravansaaren ja lähisaarten elämää päivin ja öin. Ilman täyttivät yölläkin valtamerilaivojen merkkihuudot, lastausvinttureiden kitinä ja lastaajien huudot. Uuraan satama-alueella oli kymmeniä aluksia yhtä aikaa ja päivät olivat – ja joskus yötkin – vilkkaan työn aikaa. Ravansaaren rukoushuoneyhdistys rakensi saarelle pienen puisen rukoushuoneen. Oma osuuskauppa toimi Ravansaarella vuodesta 1903 vuoteen 1940. Uuraan suojeluskunnalla oli myös talonsa Ravansaarella. https://www.karjalanliitto.fi/karjalan_liitto/jasenyhdistyssivut/ra...
Viipurin Kauppa- ja Merenkulku koulu http://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/view/-/id/1012/c...