Hartola kuuluu Päijät-Häme en maakunta an, sen itäiseen osaan, Itä-Häme . Ainakin vuodesta 1540 oltuaan Sysmään kuuluvana kappelina ensin Koskipään ja vuodesta 1729 Hartolan nimisenä, erotettiin 1784 Kustavuksen eli myöhemmin Hartolan pitäjäksi. Tähän on kuulunut Joutsan kappeli, perustettu 1784 ja erotettu omaksi pitäjäksi 1860 sekä Leivonmäen rukoushuonekunta, perustettu 1772, sai kappelioike...
Tähän projektiin voi etsiä ja liittää IItissä asuneiden henkilöiden profiileja. ===Iitin paikkakuntaprojekti.===* Iitti suomeksi Itis på svenska IItti in English ähipaikkakuntien projekteja=== Anjala I Elimäki I Hamina - Fredrikshamn I Iitti I Jaala I Kymi - Kymmene I Miehikkälä I Pyhtää - Pyttis I Sippola I Valkeala I Vehkalahti - Veckelax I Virolahti - Vederlax ===Kylät===Ansalahti, Anttila, ...
Mäntyharju on Suomen kunta, joka sijaitsee Etelä-Savon maakunnassa .1500-luvulla Hämeen, Karjalan ja Savon maakuntien rajat oli kiinnitetty niin, että ne kohtasivat Mäntyharjulla, Tarhaveden ja Juolasveden välisessä salmessa sijaitsevassa Naulasaaressa. Sinne hakattiin kallioon rajamerkiksi kolmikärki, josta Hämeen ja Savon vastainen raja lähti pohjoiseen, Savon ja Karjalan vastainen itään sekä...
Tervetuloa rakentamaan Joutsaa asutuksi Genissä! Joutsa kuuluu Keski-Suomen maakuntaan, Hartolan, Sysmän, Pertunmaan, Heinolan ja Luhangan ohella se kuului myös muinaiseen Itä-Hämeeseen. Voit aloittaa liittymällä projektiin yhteistyökumppaniksi , kohdasta Toiminnot > Liity yhteistyökumppaniksi. Tämän jälkeen voit hyväksyä myös uusia yhteistyökumppaneita, liittymispyynnöt lähettyvät kaikille y...
Ristiina (ruots. Kristina) on entinen Suomen kunta, joka sijaitsi Etelä-Savon maakunnassa. Ristiina liittyi osaksi Mikkeliä vuonna 2013. Ristiina (Raahelinna, Braheslott, Kristina, Brahelinna, Braheburg) kuuluu Savon vanhimpiin asutusalueisiin, vaikkei se olekaan Savon vanhimpia pitäjiä. 1534–1634 Ristiina kuului Savonlinnan linnalääniin ja Olavinlinnan voudin alaisuuteen. Tällöin oli Pellos...
Aloitettu 3.10.2017, kesken Itä-Hämeen opisto Itä-Hämeen opisto on nykyisin uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton oppilaitos. Hartolan oma tytär Maila Talvio perusti Itä-Hämeen kansanopiston 1908 lähellä Hartolan keskustaa sijaitsevaan Ekon (Echo, Eekuu) historialliseen kartanoon . Tämä projekti Tämä projekti perustuu täysin sysmäläissyntyisen kustannusvirkailija Eino Johannes (E. ...
Heinolan residenssi on perustettu vuonna 1776 Kymenkartanon läänin maaherran asuinpaikaksi. Heinola oli Kymenkartanon läänin keskus. Kaupunkioikeudet se sai vuonna 1839 maaherran muutettua Mikkeliin. Heinola kuului Mikkelin lääniin vuoden 1997 läänijakouudistukseen saakka, ja sittemmin Päijät-Häme en maakuntaan . Heinolan maalaiskunta liitettiin 1997 Heinolan kaupunkiin. Entisen Heinolan maala...
Projektiin voi lisätä Mäntyharjun, Kangasniemen, Joutsan, Hirvensalmen ja Hartolan Ukkoset. Liity projektiin valitsemalla Toiminnot > Liity projektiin. Vanhimmat tunnetut esi-isät: Thomas Paulsson Ukkoin -Hartola/Joutsa Påhl Påhlsson Ukkonen -Hartola/Joutsa
Pertunmaa on Suomen kunta, joka kuuluu Itä-Suomen lääniin, Etelä-Savon maakuntaan ja Itä-Hämeeseen , sijaiten Hämeen ja Savon rajamaisemissa. Pertunmaan naapurikunnat ovat Hirvensalmi, Mäntyharju, Heinola, Hartola ja Joutsa, (kartta, Hiski, seurakunnat) .Pertunmaa on muodostettu Hartolasta (projekti) , Joutsasta (projekti) ja suurimmaksi osaksi Mäntyharjun (projekti) kunnasta yhteen liitetyistä...
Projekti on tarkoitettu Marketan luomille keskeneräisille sukupuuoksille avuksi etsimään yhteyksiä. Suurin osa profiileista kuuluu Pertunmaan sukuihin tai sukuyhteyttä epäillään. Isoissa oksissa kaikkia ei ole liitetty tähän projektiin, vaan vain muutama keskushenkilö. Tämä projekti on valmis ja poistettavissa, kun kaikki irto-oksat ja sukuyhteydet on löydetty ja yhdistetty maailmansukupuuhun.
Mäntyharjun seurakunnan alueella käytetyt puumerkit. Projektiin liitetään profiilit, joiden on tunnistettu käyttäneen puumerkkiä esimerkiksi perukirjojen todistajina. Keruuvaihe. Projekti perustettu 28.6.2021
Keruuvaihe Projektin tarkoituksena on katsoa kaksosia Volasen ja Oravan suvuissa, jotka ovat lähtöisin lähinnä Pertunmaalta ja ympäristöstä. Projekti aloitettin listaamalla alueen kaksosia, jolloin havaittiin, että alueen kaksosista lähes kaikki kuuluivat sukuihin Volanen tai Orava. Puuttuvia profiileja: - Torniainen/Volanen hyvin iäkkäät kaksoset (toinen elossa, identtiset) - kaksi muuta...