Oksenja (Ksenia) Grigoreintytär Mäkiselkä

Runonlaulaja, itkuvirsien laulaja, emäntä.

Äimäjärvi, Suistamo.

Sukunimen muutos v. 1931: Buljugin > Mäkiselkä.

Syntymä / Birth / Рождение:

Suistamon ortodoksinen seurakunta, metrikkakirjat, syntyneet v. 1878: Suistamo Orthodox Parish, metrics books, Births year 1878: Суйстамо православный приход, метрические книги, рождений 1878 г.:

Nro - 5., synt. 09.01.1878, kast. 02.02.1878. Ksenija. Vanhemmat: Piensaran kylän talonpoika Grigorij Feodotov ja hänen laillisesti vihitty vaimonsa Jelena Ignatijeva, molemmat uskonnoltaan ortodokseja. molempien ensimmäisessä avioliittossa. Kummi: Ulmalahden kylän talonpojan tytär neito Akilina Ignatijeva ja talonpoika Ivan Ignatijev.

Suistamon ortodoksinen seurakunta > Suistamon ortodoksisen seurakunnan arkisto > Metrikat > Metrikka 1878-1880 (I Ca:19) [http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4128826]

Syntymäaika vanhaa ajanlaskua 09.01.1878, uutta ajanlaskua 21.01.1878.

Avioliitto / Marriage / Брак:

Suistamon ortodoksinen seurakunta, metrikkakirjat, vihityt v. 1896: Suistamo Orthodox Parish, metrics books, Marriages year 1896: Суйстамо православный приход, метрические книги, браки 1896 г.:

Nro 9. vihkipvm 10.05.1896. Sulhanen: Äimäjärven kylän talonpojan poika Dimitrij Stefanov, uskonnoltaan ortodoksi, ensimmäiseen avioliittoon, 24 vuotta. Morsian: Piensaran kylän talonpojan tytär Ksenija Grigorijeva, uskonnoltaan ortodoksi, ensimmäiseen avioliittoon, 18 vuotta. Todistajat: sulhasen - Piensaran kylän talonpoika Feodor Grigorijev ja Suistamon kylän populi Grigorij Jevfimov; morsiamen - Suistamon kylän populit Ivan Grigorijev ja Vasilij Grigorijev.

Suistamon ortodoksinen seurakunta > Suistamon ortodoksisen seurakunnan arkisto > Metrikat > Metrikka 1895-1897 (I Ca:26) [http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=4131126]

Kuolema / Death / Смерт:

Oksenja Mäkiselkä kuoli Laihialla 16.05.1946. Hänet haudattiin Laihian hautausmaahan. Suistamo-seura Karjalan kulttuurijärjestöjen tukemana pystytti haudalle hautapatsaan, jonka paljastustilaisuus oli elokuun 24. päivänä 1952.

Elämäkerta / Biography / Биография:

Oksenja eli Ksenia Valokainen syntyi Suistamon Piensaran kylän talonpojan Grigorei Fedotinpoika Valokaisen ja hänen vaimonsa Jelena Ignateintytär o.s. Antonovan perheeseen kuudentena lapsena. [1, 2]

Palveluksessa Heroilassa Äimäjärvellä

Oksenja Mäkiselän äidin Jelenan kuoltua 1892 ja isän 1893 jäi heidän seitsenlapsinen perheensä täysin orvoksi. Oksenjan kohtaloksi tuli mennä piikatytöksi Äimäjärven Heroilaan ja siellä hän tienasi leipänsä ja toimeentulonsa aina avioliiton solmimiseen saakka. Työelämä alkoi vieraan leivissä Oksenjallakin jo 10-vuotiaana lapsenlikkana ja paimentyttönä naapuritalossa Siitärilässä. Heroilassa hän oppi kaiken opittavan maanviljelyksestä ja karjanhoidosta. [3, 4, 2]

Oksenja Mäkiselkä ja hänen miehensä Dimitrei Stepaninpoika Mäkiselkä eli Sťopin Miitrei asuivat lapsineen yli neljä vuosikymmentä Suistamon Äimäjärven kylssä Buljuginin talossa. He olivat tavanneet toisensa Iivo Härkösen syntymäkodissa Äimäjärven itärannalla, missä Oksenja siis oli 1890-luvulla palveluksessa. Osan 156:sta runostaan ja loitsustaan hän oli oppinut Iivon isovanhemmilta, laajalti tunnetulta laulajalta Ivan Heroila-Härköseltä ja Pelaga Sotikaiselta. Mutta pisimmän ja kuuluisimman Oksenjan ja hänen tyttärensä Klaudian runoista on Jumalan virsi, jonka Oksenja oli oppinut omalta äidiltään Jelenalta, joka kuoli tytön ollessa 12-vuotias. Ensimmäisen itkuvirtensä Ei annella syyväkseni Oksenja improvisoi pian tämän jälkeen, kun isosisko äidin kuoltua ei antanut hänelle välipalaa. [5, 2]

Uudistilalliset

Oksenjan mies Sťopin poika Miitrei ja tämän nuorempi veli Pekka olivat Äimäjärven kaakkoiskolkan mahtisukua, Buljugineja. Miitrei ja Pekka jakoivat keskenään 200 hehtaaria alkuperäisestä noin 400 hehtaarin suurtilasta. Nuorempi veli Pekka sai Sťopin talon. Miitrei ja Oksenja taas ryhtyivät uudistilallisiksi, ja Miitrei rakensi noin kilometrin päähän isänsä ja veljensä talosta hirsirakennuksen, jossa oli aluksi vain sintsoi ja iso pirtti. [5, 2] Oksenja oli parhaina vuosinaan yksi voimakkaimpia Karjalan korven raivaajia miehensä rinnalla. [3, 4, 2] Miitrei vahvoine poikineen kulki uittotöissä, joten rahaakin karttui - talossa oli kaksi hevosta, kuusi tai seitsemän lehmää ja saman verran emälampaita. [5, 2]

Oksenja synnytti kaikkiaan yhdeksän poikaa ja neljä tytärtä. Vanhimmasta alkaen he olivat: Juho (eli Iivan), Mikko (eli Nikolai), Kalle (eli Kirilä), Yrjö (eli Jegor), Pekka, Sanni, Vilho, Veera, Viktor, kaksoset Klaudia ja Nasti, sekä kaksoset Heikki (eli Feodor) ja Santtu. Viktor ja Nasti kuolivat 2 1/2 vuoden ikäisinä, ja muut varttuivat aikuisiksi. [1, 5, 2]

Pitkän pöydän takaiseen suureen tsuppuun oli isän ja äidin perintönä tuotu puinen obraza. Siihen oli liimattu Neitsyt Marian ja Kristuksen kuva. Joka aamu Oksenja sytytti aamurukouksen ajaksi tulen tuohukseen ja viipyi kumarruksissa ja ristinmerkkejä tehden ikonin edessä. [5, 2]

Esiintyjäksi

Kolmekymmentäluvun alkupuolella Oksenjan elämä alkoi helpottua kotipiirissä ja maanviljelyshommissakin oli mukana jo useita aikuisia. Hänellä alkoi olla aikaa "ajatella ammosii ja muistella mullosii". Niinpä lapsuudessa ja nuoruudessa kuullut ja opitut runot, itkuvirret, laulut, loitsut purkautuivat sisäisestä pakosta, eikä köyhyyden pakottamana, kuten monet lehtireportterit ovat asian ilmaisseet. Hän aavisti, että hänen tietonsa ja taitonsa ovat hyvin arvokkaita, eikä niitä löydy mistään muualta, sillä olihan hän saanut tietonsa ikään kuin perintönä vanhemmiltaan ja esivanhemmiltaan sekä myöskin Sotikaisen runonlaulajasuvulta. Itkuvirren melodian sanoi Oksenja oppineensa jo viisivuotiaana. Syksyllä 1934 Oksenja päätti lähteä kokeilemaan siipiään "vaeltavien runonlaulajien" joukossa. [3, 4, 2]

Martti Haavion [6] mukaan hän kirjoitti muistiin Oksenjan sanelemia itkuvirsiä, lauluja, loitsuja, taikoja jne. kokonaista 10 vuorokautta hänen työhuoneensa kirjoituspöydän ääressä. [3, 4, 2]. Suistamolainen mökinemäntä osasi tyylipuhtaita itkuvirsiä, hän osasi tarkkaan suvun vainajien juhlat. Hän osasi lyyrisiä lauluja ja loitsuja, 83 runoa ja 73 loitsua. Hän lauloi myös hehkuvan rakkauslaulun, monille kielille käännetyn kansanlyriikkamme helmen Toivoisin tuttuni tulevan, virstan vastahan menisin aitoja alentelemah, veräjiä purgmah, vaikka ois käärme kämmenellä, kohta kättä käppäjäisin. Vaikka ois suu susen veressä, kohta suuta suikkovaisin. Vaikk ois kalma kaglan päällä, kohta kaglahan kabuisin. [7, 4, 2]

Toiset Oksenjan lauluista olivat melko lyhyitä, mutta toiset taas kuten esim. Lemminkäisen virsi, jopa 200-säkeisiä. Oksenja lauloi kalevalaisia runoja, mutta myös keskiaikaisia mystillisiä ja uskonnollisia tarinoita. [3, 4, 2]

Jumalan virsi

Huolet olivat tuttuja Oksenjalle, runottarelle, varhaisista nuoruuden päivistä alkaen. Erityisen rakas oli Oksenjalle Jumalan virsi, Kristuksen kärsimysten kuvailu. [7, 4, 2] Hän kertoi Suistamolla lauletun virttä värttinällä kehrättäessä. Oksenja osasi tämän muinaisen karjalaisen kärsimysrunon kokonaan. Hän oli oppinut sen äidiltään Jelenalta jo kymmenvuotiaana tyttösenä, koska sen merkitys oli hyvin tärkeä elämässä. [3, 4, 2] Oksenja on kertonut, että Suistamolla Jumalan virttä laulettaessa kehrättiin värttinällä, ja joka kerta, kun sitä laulettiin, kiertyi Jumalan suojeleva köysi kodin ympärille ehkäisten onnettomuudet siltä päivältä. Vaikuttaa siltä kuin Jumalan virttä olisi pidetty erityisen kalliina ja pyhänä lauluna. [8, 4, 2]

Merenkosijat

Oksenja Mäkiselän parhaita lauluja oli Merenkosijat, joka paremmin tunnettiin nimellä Annukkaine. Se kertoo nuoresta naisesta, joka odottelee sillan päässä ”miestä mielehistä, sulhasta sulosanasta”. Vuorollaan kohoaa merestä mies rautasuine, mies rautapäine, vaskisuine, vaskipäine, kuldasuine, kuldapäine, hobiesuine, hobiepäine ja leibäsuine, leibäpäine. Jokainen heistä vuorollaan pyytää Annukkaista puolisokseen, mutta tämä vastaa koppavasti: ”En tule, en kägiä, en tule, en kägiä”. Vasta viimeinen, leipähattu, saa myöntyvän vastauksen. ”Jo tulen, jo kägiän…” [9, 4, 2]

Kyseinen laulu on vain yksi monista, eikä se muuten kai kiinnittäisikään huomiota, ellei se sattuisi olemaan vanhimpia muistiin merkittyjä muinaisrunojamme. Jo Taneli Juslenius – toinen fennofiili ja ensimmäinen, joka tajusi suomalaisten muinaisrunojemme arvon, on tämän runoaiheen tuntenut ja merkinnyt muistiin. Tuolloin elettiin 1700-luvun alkupuolta. Ja vielä viimeisillä esiintymismatkoillaan – 1945 – Oksenja Mäkiselkä vieritteli tätä samaa virttä, vaikkapa luonnollisesti omana sovituksenaan. [9, 4, 2]

Merenkosijat kuuluu balladeihin, vaikka se poikkeaakin tyypillisestä balladista siinä suhteessa, että se päättyy – onnellisesti. Se ei ole jylhän traagillinen vaan pikemminkin hieman kujeileva ja duurivoittoinen. Mainittu kujeellisuus tulee esille juuri Oksenja Mäkiselän esittämässä toisinnossa [9, 4, 2]

Kukaties tuo leipämies siinä symbolisoi hyvää työntekijää, ja sellaisen kalleuden rinnalla on kulta ja hopea arvotonta, rauta kovuudestaan huolimatta mitätöntä ja vaski kerrassaan hyljeksittävää [9, 4, 2]

Näin kuuluivat Oksenja Mäkiselän esittämät sanat:

Annukkaine, Suaren neito
istuu suuren suaren sillan piässä
vuottaa miestä mielehistä,
sulhasta sulosanasta.
Mies merestä näyuttelööbi,
Uros aalloista ylendelööbi.
Vaskisuine, vaskipäine,
vaskihattu hartijoilla,
vaskikindahat käjessä.
Vaskikihlat kindahissa.
Annukkaine, suaren neito,
Jogo tulet miul mutshoikse?
En tule, en kägiä, en tule, en kägiä,
Annukkaine Suaren neito… jne. [9, 4, 2]

Vaeltava runonlaulaja

Oksenja liikkui laajalti esiintyen kouluissa, juhlissa ja radiossakin. Jumalan virttä laulaessaan hän usein kehräsi värttinällä kehrinpuuhun sidotusta kuosalista valkeata pellavaista lankaa. Sellainen oli ollut tapa ennenkin. Yllään hänellä oli rajakarjalaisen kansannaisen yksinkertainen vaatetus, päässään tsäpsä, naimisissa olevan naisen tunnusmerkki. [10, 4, 2]

Oksenja Mäkiselän runonlaulajataipaleen merkittävimpiä tapauksia olivat esiintyminen Kalevalan riemuvuoden laulujuhlilla Helsingin Messuhallissa ja Sortavalan Vakkosalmen puistossa v. 1935 sekä seuraavana vuonna Lyypekissä pidetyillä pohjoismaisilla kulttuurijuhlilla [10, 4, 2] Lyypekissä toiminut Pohjoismainen Seura (Nordische Gesellschaft) järjesti juhannuksen aikaan 1936 suuret juhlat, joihin Suomesta pyydettiin esiintyjäksi kalevalaryhmää. Ryhmän muodostivat Oksenja Mäkiselkä runonlaulajana, Antero Vornanen kanteleensoittajana, Teppo Repo paimensoittajana je Eemil Risku viulunsoittajana. [11, 2] Koko joukossa oli Oksenjalla eniten puuhaa. Hän nimittäin laulamisen lisäksi mainioiden piiraiden valmistamisesta juhlian suomalaista talonpoikaisateriaa varten. Oksenja, esiintyen muinaiskarjalaisessa puvussa, saavutti laulullaan tuhalukuisessa yleisössä suuren menestyksen. Laulunsa yhteydesssä hän kehräsi värttinällä. [12, 2]

Oksenja Mäkiselkä jakoi siirtolaisena heimonsa kovan kohtalon. Viime aikoihin saakka hän jaksoi liikkua laulantamatkoillaan, mieluimmin oman hajallaan olevan heimonsa parissa. Hän saattoi silloin juhlakansan edessä tuossa tuokiossa improvisoida itkuvirren, jossa hän toivotti heimolleen heleämpää kohtaloa, kansalleen kauniimpaa osaa. ”Tulgoa armahat syndyzet, Karjalan kansoa auttamah sen vaigeis tilazis, tulguo mairehet syndyzet, Karjalan kallista kanzoa kaitshemah, varjelgoa, valdasyndyzet, oma armas heimoni kaikis vahingois”. Silloin haikea ikävä täytti hänen mielensä ja muuten pidättyvän vanhuksen ääni värähti ja kyynel vieri hänen poskelleen. Oksenja Mäkiselän yksinkertaisessa, vaatimattomassa olemuksessa asui väkevä henki. Hänen esityksensä saattoi kohota harvinaisen vaikuttavaan tehoon. Parhaimmillaan hän oli kotoisessa ympäristössä, omassa pirtissään [10, 4, 2]

Heikki Hyppönen [13] kuvaa Oksenjaa hienovaraiseksi esiintyjäksi. "Hän oli hyvin miellyttävä ihminen. Hänen kanssaan oli todella hauska keskustella mistä asioista vain, sillä hänen elämänviisautensa oli syvä ja hänen elämänkoulunsa korkea". [13, 4, 2]

Oksenjan elämän eräänä erikoislaatuisena hetkenä voitaneen mainita, kun hän saapui esiintymismatkaltaan Äimäjärven Mökinmäkeen, vanhan puolisonsa ja lastenlastensa pariin, taiteilija kuvanveistäjä Alpo Sailon tekemä, kipsinen muotokuva itsestään kainalossaan. Oli siinä Miitrei-puolisolla ja lastenlapsilla ihmettelemistä kerrakseen, kun oli buabo tässä ja buabo tuossa. [3, 4, 2]

Itku- ja laulutapa

Oksenjan itkua ja laulamista kuvataan seuraavasti. Kuluneella penkillä istuu vanha valkopartainen ukko, Oksenjan mies. Hän ei sano sanaakaan, mutta silloin tällöin hän nyökäyttää päätään ikäänkuin hyväksyen Oksenjan ihmeellisen resitaation. Eräässä tuvan nurkassa istuu Oksenjan poika kaksine lapsineen ja syö sieniä puukupista. Oksenja alkaa laulaa itkuvirttä tyttärestä, joka lähtee kodistaan hääpäivänä sekä äidistä, joka herättää hänet vielä viimeisenä aamuna kotona. Laulaja panee värttinän syrjään, istuu käsi poskella ja kyyneleet tulevat hiljaa. Itku tulee yhä kiivaammaksi, mutta kertomus etenee koko ajan yksitoikkoisena, ihmeellisenä lauluna. Penkillä istuva ukkokin keinuttaa hiljaa ylävartaloaan, katse on kaukana satujen mailla, kyyneleet virtaavat. Puulusikat lyövät yhä harvemmin sieniastian laitaan, kaikki tuvassa ovat hievahtamatta. Mutta sitten nousee itse Oksenja ja koskettaa joitakin takan puita. - Nyt laulan Jumalan virren, hän sanoo tyynesti. Ja taaskin hän kehrää värttinällä lankaa. Muinaisaikojen tuntemattomat ihmiset aivan kuin nousevat pirtin harmaaaseen hämyyn. Ympärilläni oleville ihmisille tämä on arkipäivän todellisuutta. He eivät muusta tiedäkään, sillä heidän siteensä menneisyyteen ei ole koskaan katkennut. [14, 15, 16, 4, 2]

Martti Haavio kirjoittaa teoksessa Vanhan runon mailta [17] Oksenjasta [17, 4, 2]:

Hänen seurassaan olen muutamina päivinä tehnyt ”ruhtinaallisen retken” muinaisuuteen, joka elää tai eli hänen lapsuudessaan Äimäjärven rannoilla, salojen keskellä. Me olemme seuranneet ihmisen elämän rataa hänen syntymästään ja kehdostaan alkaen. Oksenja Mäkiselkä taitaa laulaa monta kymmentä tuutulaulua. Hän on tuutinut lasta tuomariksi ja maakunnan kurittajaksi; hän on tuutinut Tuonelaan; hän on pyytänyt vapahtajaa lapsensa paimeneksi, Jumalaa sen herättäjäksi ja pyhää ristiä nostattajaksi; hän on laulanut tikanpojasta, vesilinnun pojasta, mesimarjasta, uniukosta, kiikuttajakissasta – kaikkia noita pienoisia lauluja, joita muinaisilla äideillä oli niin loputon varasto. Hän on johdattanut minut värttinän ja kuosalin ääreen – kehrätessään talvi-iltoina tytöt lauloivat yksitoikkoisella, rytmillisellä sävelellä kehruulauluun. [17, 4, 2]
Hän on johdattanut minut tanhuaan, jossa hänen lehmänsä Ensoi, Toivikki, Kostsikki, Njedkoi, Peädkoi, Suoboi tai Pyhikki ammuivat. Kun hän rupeaa lyspsämään, hän laulaa: [17, 4, 2]
Heru, heru, lehmäzeni,
heitä maito, lehmäzeni
anna maito, lehmäzeni, annas maitoni manalla,
voihut vuoren kukkuralla!
Ei maito manalla jouva,
voihut vuoren kukkuralla
maito tänne tarvitahe
emännälle iltazekse,
muul perreel murginakse,
poijil puolipäiväzekse. [17, 4, 2]
Hän on laulanut paimenlauluja. Hän on kuljettanut minut kaskirinteille, jota tuli nuolee; ja kasken sauhu kattaa koko tienoon; ja silloin lauletaan laululoitsu. [17, 4, 2]

Itkuvirsistä Haavio kirjoittaa [17, 4, 2]:

Kalmiston kuusien alla, pieneten Tuonen tupasten ääressä, Oksenja Mäkiselkä on lukemattomat kerrat itkenyt itkuvirsiään: äidilleen, isälleen ja lapsilleen. Hänen itkuvirsivarastonsa näyttää olevan loputon. Ottaen nenäliinan mustasta pussistaan, painaen sen poskelleen, kyynelten virratessa silmistä, eteenpäin taivuttuneena hän laulaa noita ”esiäitien” virsiä, joihin karjalaisen naisen sydämen syvimmät tunteet on punottu. [17, 4, 2]
Väsynyt matkamies, joka on vaeltanut kuoleman rajan tuolle puolelle, ei ole vielä päässyt määränsä päähän. Hänellä on vielä, niin kertovat itkut – edessään pitkä, tuntematon tie. Niin kuin erämiesten polut, heidän jouduttuaan takamaitten äärimmäisille saloille, ovat viitoittamattomia, siten tuonelan tie on karsimaton. Sitä nimitetään myös utuiseksi tieksi. Maan päälle jäänyt surija pyytää sukulaisvainajilta suopeaa vastaanottoa vastanukkuneelle heimolaiselle. [17, 4, 2]

Mediaa:

• Äänite 1 (alk. 04:20): Oksenja Mäkiselän esitys Kalevalan riemujuhlassa 1935.
• Äänite 2: Oksenja Mäkiselkä: kehruuvirsi ja tuutulaulu.
• Kuva 1: Oksenja Mäkiselkä 1930-luvulla.
• Kuva 2: Kanteleensoittajia ja runonlaulajia Kalevalan 100-vuotisjuhlassa Helsingin Messuhallissa. Vasemmalta: Antero Vornanen, Vanja Tallas, Antti Rantonen, Onttoni Miihkali, Ogoi Määränen, Domna Huovinen ja Oksenja Mäkiselkä 28.02.1935.
• Kuva 3: Runonlaulajia Kalevalan 100-vuotisjuhlilla Helsingin Messuhallissa 28.02.1935. Naiset vasemmalta: Ogoi Määränen, Domna Huovinen ja Oksenja Mäkiselkä.
• Kuva 4: Oksenja Mäkiselkä esittämässä itkuvirsiä Kalevalan 100-vuotisjuhlilla Helsingin Messuhallissa 28.02.1935.
• Kuva 5: Oksenja Mäkiselkä esiintymässä Kalevalan 100-vuotisjuhlilla Helsingin Messuhallissa 28.02.1935.
• Kuva 6: Suistamolainen runonlaulaja Oksenja Mäkiselkä Kalevalan 100-vuotisjuhlissa Helsingin Messuhallissa 28.02.1935.
• Kuva 7: Oksenja Mäkiselkä itkee Matjoi Plattosen haudalla Suistamon Loimolassa 01.07.1935.

Viitteet:

• [1] Suistamon ortodoksisen seurakunnan kirkonarkisto.
• [2] Kooste Reijo Savola.
• [3] Heikki Mäkiselkä: Äimäjärvi - Itkuvirsien laulaja Ksenia (Oksenja) Mäkiselkä, teoksessa Aune Kalkkinen (toim): Muistoissa kylät elävät. Suistamon perinneseura. Juva 1993.
• [4] Kooste Lea Tajakka.
• [5] Matti Kuusi: Oksenja Mäkiselän suku. Karjalan Heimo 5-6/1988, ss. 89-91 [http://www.karjalansivistysseura.fi/sampo/sites/default/files/kh-ar...]
• [6] Martti Haavio: Viimeiset runonlaulajat. WSOY, 1948, 366 s.
• [7] Unto Martikainen: Vanhan Karjalan tarinoita. Karjalan Kirjapaino 2008.
• [8] Irma-Riitta Järvinen: Runonlaulun Karjala, teoksessa Yrjö-Pekka Mäkinen et al.: Karjala I. Portti itään ja länteen, Arvi A. Karisto Oy, 1981, ss. 53-75.
• [9] Kirsti Hokkanen: Merenneito. Nuori Karjala, Helmikuu n:o 2, 1947.
• [10] Toivo Rasilainen: Runonlaulajan mentyä. Oksenja Mäkiselän muistolle. Nuori Karjala, Helmikuu 2, 1947.
• [11] Helsingin Sanomat, 27.06.1936, nro 169, s. 3 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1983090?page=3] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• [12] Runolaulaja Oksenja Mäkiselän. Karjalan Heimo 8-9/1952, s. 80. [http://www.karjalansivistysseura.fi/sampo/sites/default/files/kh-ar...]
• [13] Heikki Hyppönen. Nuori Karjala, Helmikuu n:o 2, 1950
• [14] Sylvi Kauhanen: Oksenjan tyttären kertomaa. Rajaseutu 4/1963.
• [15] Tauno Leväinen: Veräjille vierahille. Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö, 1993.
• [16] Unto Martikainen: Runokylien kutsu: Raja-Karjalan laulajat, Kustannuskynnys, 2012.
• [17] Uuno Karttunen et al.: Vanhan runon mailta. WSOY, 1935, 204 s.

  ---

Lisätietoja - More information - Больше информации:

• Suistamon paikkakuntaprojekti
• A.O. Väisänen: Runonlaulua Kalevalan riemujuhlilla. Musiikkitieto : säveltaiteellinen aikakauslehti, 01.03.1935, nro 3, s. 12 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/923296?page=12] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Oksenja Mäkiselkä tekee itkuvirren milloin vaan. Uusi Suomi, 02.03.1935, nro 59, s. 8 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1804077?page=8] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Sortavalan riemujuhlat. Helsingin Sanomat, 01.07.1935, nro 172, s. 7 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1982301?page=7] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Runolaulaja Matjoi Plattosen muistokivi. Aamun Koitto, 05.07.1935, nro 27, s. 6 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1372046?page=6] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Eläkeanomus Oksenja Mäkiselän puolesta. Suomi, 01.01.1936, nro 18, s. 320 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/498452?page=320] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Suomalaisen talonpoikaisaterian ruokakerta Lyypekissä. Suomen Kuvalehti, 20.06.1936, nro 25, s. 18 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/889738?page=18] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Hansakaupungissa juhlittiin pohjoismaista perintöä. Uusi Suomi, 05.07.1936, nro 177, s. 20 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1802914?page=20] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Kirkkokuntamme neljännet kirkolliset laulupäivät. Aamun Koitto, 24.07.1936, nro 29-30, s. 5 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1372097?page=5] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Kalevalan-päivän viikko. Radiokuuntelija, 28.02.1937, nro 9, s. 5 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/910184?page=5] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Erittäin onnistunut Kalevalajuhla yliopiston juhlasalissa. Uusi Suomi, 01.03.1937, nro 58, s. 3 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1802488?page=3] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Suomen Poliisien Liiton vuosikokouksen ja Itä-Karjalan Poliisien Yhdistyksen 10-vuotisjuhlaohjelma: Itkuvirsiä Oksenja Mäkiselkä. Poliisimies : poliisijärjestöjen äänenkannattaja, 30.06.1937, nro 12, s. 26 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/897937?page=26] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Kalevalanpäivä Kalevalan mailla. Karjala, 27.02.1938, nro 56, s. 19 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2005525?page=19] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Radio-ohjelmaa Sortavalan radionäyttelyn ja uuden yleisradioaseman vihkiäisten johdosta. Karjalan Suunta, 20.10.1938, nro 119, s. 2 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2013282?page=2] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Hyvää ohjelmaa ja mainioita herkkuja huomisessa Punaisen Ristin juhlassa. Laatokka, 09.04.1945, nro 80, s. 2 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1742140?page=2] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Oksenja Mäkiselkä kalevalaisen kulttuurin edustajana nyky-Suomessa. Laatokka, 10.04.1945, nro 81, s. 1 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1742137?page=1] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Oksenja Mäkilselän kiertomatka Keski-Suomessa Laatokka, 23.04.1945, nro 92, s. 3 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1742092?page=3] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Oksenja Mäkiselkä kuollut Laatokka, 18.05.1946, nro 113, s. 3 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1742389?page=3] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Oksenja Mäkiselkää muistellessa. Laatokka, 29.05.1946, nro 122, s. 3 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1742342?page=3] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Karjalaisen osakunnan kuulumisia. Laatokka, 26.11.1946, nro 274, s. 2 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1742525?page=2] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Muistokivet Oksenja Mäkiselälle ja Timo Lipitsälle. Laatokka, 31.01.1951, nro 23, s. 2 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1743807?page=2] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

  ---

Tämä profiili oli Karjalan 244. viikkoprofiili (08.08.2020-15.08.2020).