Jews in Finland

Finland has a Jewish community of about 1200 individuals although the number is somewhat larger than that because not all the secular Jews are registered in Jewish communities. A majority of the Jews in Finland live in the Helsinki metropolitan area and a substantial number of them are bilingual having Swedish as their first language.

There are two synagogues in Finland, one in Helsinki and one in Turku. There was a third synagogue in the occupied Viipuri but it was destroyed by the Russians bombers on the very first day of the Winter War. Following the wars of 1939-1945, a Jewish community was established in Tampere in 1946 but it stopped functioning in 1981. Helsinki also has a Jewish day school, which serves about 110 students.

History

The Swedish Era ( - 1809)

During the time of Finland under Swedish rule virtually no Jews at all did permanently live in Finland (being part of Sweden). However, during the 1670's, Isak Zebulon, a Jew converted into Christian, settled in Oulu where he was granted with bourgeoisie rights. His daughter, Maria, would become the great grandmother of a renowned poet, Zachris Topelius.

In 1685, the Jews were banned from residing in Sweden unless they convert to Christianity. In 1772 this was further specified so that he Jews cannot reside in Sweden, unless they convert to Lutheranism. In 1782 Sweden granted the Jews to reside in Stockholm, Gothenburg and Norrköping, meaning, not in Finland.

However, back in the day, the Finns were had more healthy suspicion towards the authorities and laws of a lesser sense than they have today, and in 1799 the extent of the Swedish laws were interpreted not to cover the Old Finland. As a consequence, this lax interpretation of the Swedish laws allowed knowingly the first Jew to move to Finland. Jacob Weikaim and his family settled in the town of Hamina. A small Jewish community grew in Hamina. The Weikaims became the ancestors of number of Jewish families in Finland, including Veikkanen, Jakobson, Jaaro and Kaspi. The first known Jew to permanently settle in Helsinki was Abraham Cohn.

The Russian Era (1809-1917)

Following the Finnish War of 1808-1809, Finland become the Grand Duchy of Finland, an autonomous part of the Russian empire. Despite this change in the regime, the Swedish laws remained in place, but so did the interpretation of those. Legally speaking, there could not have been Jews in Finland but, it so happened, there were.

The Russian laws were no more welcoming towards the Jews than were the Swedish laws. The Jews who were supposed to be in Finland to begin with, legally speaking, but who were here, established their presence in Finland.

Legally speaking the Jews could not have served in the Tsar's army either. The practice was different. The Russians had a cantonist system in place. For the Jews residing in the area of the Russian empire this meant that the Jewish children were, literally, kidnapped, to serve in the Imperial army for 25 years.

Cantonists

Cantonists of Jewish origin arrived in Finland with the army and during the 1830's, the first synagogue was established in Suomenlinna, in an island in the front of Helsinki, serving as a Russian garrison. A law was passed in 1858 which allowed all the retiring soldiers of the imperial army to settle in Finland, regardless of the religion. A great number of cantonists of Jewish origin settled in Finland. Perhaps the majority of the Jews in Finland descend from the cantonists.

In 1867 the Jewish community in Helsinki hired is first rabbi, Naftali Zwi Amsterdam. In 1869, chevra kadisha was established. The following year, the Langén's villa become he first synagogue in Helsinki. The first Torah written in Finland was finished in 1872. In the same year, Leo Mechelin proposed the Diet of Finland removing restrictions regarding the Jews and another minorities. Alas, to no avail. (He then went to establish the Nokia company with Fredrik Idestam). .

Instead, in 1889, tsar Nicholas II summoned an assembly of the Diet, a part of his Russification of Finland which, in addition to the Finns, also struck the Jews. The rights of the Jews were further restricted, to an extent where Jews were being deported or they chose to move, to up to 25% of the Jewish population of Finland. But the Finns didn't rejoice either. It only strengthened their increasing national identity. The newly appointed Governor-General Nikolay Bobrikov who opened the Diet would meet his maker in a few years' time due to a lead poisoning, so to speak.

Despite the aspirations of the Russians, the life went on. In 1893, the first Jewish school was established in Helsinki. In 1896 Jewish Cemetary was established in Helsinki, next to the major Hietaniemi Cemetary (corresponding to Arlington). In 1900, the town of Helsinki donated the Jewish community a lot in Malminkatu 26. Helsinki Synagogue, completed in 1906.

Helsinki synagogue

In the fall of 1906 a Hebrew School started in the same building as the synagogue. A Jewish sports club, Stjärnan (the star), was established. So was the literary, theatre, and music society in Yiddish. Also in 1906, The Third All-Russian Conference of Zionists took place Helsinki.

Viipuri synagogue was finished in 1910, totaled by the Russians 29 years later. Turku synagogue was finished in 1912.

Viipuri synagogue

Independence of 1917

Being fed up with the disobedient Finns, Russia claimed her independence from Finland on December 6th 1917. Finland agreed. The Jews were granted full rights as Finnish citizens. The parliament passed the bill already on Dec. 22nd, and it took effect on the Jan. 1st. 1918.

The first Jew to be granted a Finnish citizenship was Moshe Kotschak. The Jewish Community in Helsinki was recognized as an official religious community with 930 individuals belonging to it.

Save for the red uprising of 1918, twenty years of peace followed.

Even if Paavo Nurmi is the greatest track & field athlete of all times, it does not make the gold and silver medals of Elias Katz in the summer Olympics of Paris in 1924 any less shiny.

Elias Katz

World War II

Prior to the wars broke, Finland had programs helping the Jews in the continental Europe. Of politicians participating in these, a least the former prime minister Väinö Tanner deserves to be mentioned, as well as his trusted Unto Varjonen. In addition, the Jews were close to the future prime minister Karl-August Fagerholm. Fagerholm was also a long-time chair of the Finland-Israel Association.

The State of Israel has planted trees in the honor of Tanner, Fagergolm and the commander of Finnish Army, then President Carl Gustaf Mannerheim at the Mount Hertzl near Jerusalem. Sort of Arlington as well.

Finnish embassies granted the Jews visas long after most countries had seized to to so. Or had tagged the Jews' passports with a "J". In Vienna, the last embassy to grant visas for the Jews was that of Finland. Particularly since 1938 mostly Austrian and German Jewish refugees started to arrive in Finland.

In excess of 500 refugees arrived in Finland, and while many continued to some other destination, the others stayed. In addition to the cantonists, a sizable amount of the Jewish community in Finland is the descendants of these refugees.

An Austrian refugee, a merchant Albert Amtman made an acquaintance with a legendary bootlegger Algoth Niska. Ever since the prohibition had ended, and turned the Finns from the least alcohol consuming nation to, perhaps the opposite of it, Niska himself was running dry. Amtman gave him an idea, and he got back to his trade, only this time smuggling Jews.

On November 30th 1939 the Soviet Union wanted to join back to Finland. Adolf Hitler had promised his ally Joseph Stalin he could do that. The Finns begged to differ, and 105 days of The Winter War followed. Goliath lost.

On March 13th 1940 Stalin was happy to get out of the war with his face being on the cover of the newspapers every few days with the headline saying: "The Finns Annihilate Yet Another Division". So much for the Invincible Red Army. The Finns were happy to get out simply because they would have run out of ammo in just few days.

The tables started to turn, when Hitler's interest turned east. And even when there was a mutual distrust between Finland and Germany, people debate this still, but Finland saw the peace terms of the Winter War unjust, Stalin still a threat, an opportunity for a payback and, "Finland's war of choice", The Continuation War of 1941-1944 begun on June 25th, 1941.

This created a unique, even peculiar setting in the scale of the entire World War II, even more so when Hitler's lunacy was little by little revealed to the fullest. From a Finnish perspective, a Finnish Jew, or anybody, is first a Finn, then something else. And as a Finn, untouchable. So the Finnish Jews were brothers-in-arms with the Germans, and there was nothing the Germans could do about it. They had no say-so over anything.

The Finnish Jews had field synagogues, sometimes close to where German troops being located. One could argue that there were times when this setting was played just to annoy the Germans, rub it in their face. The Jewish soldiers were granted a sabbath leave on saturdays and Jewish holidays.

A field synagogue

It is also of interest that three Finnish Jews were actually awarded by the Germans with the Cross of Iron. All three thanked no. The three recipients were Leo Skurnik, Salomon Klass and Dina Poljakoff.

The Finns even looked after the Soviet POWs (prisoners of war) of Jewish origin. They were placed in separate camps, and the Jewish communities could provide them with food, and other necessities. They were better off than most other POWs. Some Finnic POWs may have had it better than others as well.

In Stalin's mind, however, to surrender as a POW, if not because of having been wounded, was something that constitutes a treason. Punishable by gulag. Later on some Soviet POWs of Jewish origin, who had been to gulag, survived it, called the Finnish POW camps in a TV documentary as "paradise".

The Germans did try, though. On August of 1942 Heinrich Himmler was about to visit Finland. With two empty cargo ships preceding his arrival. So the Finns were acutely aware what Himmler had in his mind. And the Finns had no intention to comply. In retrospect it was all painless. Himmler expressed what he had on his mind. Prime Minister Jukka Rangell responded Himmler (Wikipedia differs about he wording on this) dryly "Finnland hat keine Judenfrage" which was the end of the discussion. Himmler must have known by then that the Finns do not take orders or negotiate.

In the third war, The Lapland War of 1944-1945, between Finland and Germany, the Finnish Jews, in turn, fought against the Germans in Lapland,

More then 350 Jews fought in the Finnish army in the World War II===

With 23 of them sacrificing their lives for Finland.===

An Act of Disgrace

Disobeying all the orders and practices, standards, and in the absence of PM Rangell, the Secretary of Internal Affairs Toivo Horelli and the head of the ValPo (State Police) Arno Anthoni, both of whom had antisemitic tendencies, handed 27 refugees over to the Germans for deportation in November of 1942. Unfortunaely, eight of the deported were Jews, and seven of them died in the German camps.

With the history being currently rewritten by the postmodernists, with the facts being optional, or the interpretation of facts being infinite, the English Wiki page of Horelli says all eight were killed died by the Gestapo. On Anthoni's page, the number of deported to Jews has already risen to 12. The date of writing this is 2020-04-29. One year from today, the numbers probably are 8000 and 120,000, respectively.

Wikipedia also states that Prime Minister Paavo Lipponen apologized for what had happened as late as in 2000. According to the (Finnish Chapter of ?) Yad Vashem, 22 Finnish Jews died in the concentration camps. Only the number is 23, and they did not die on concentration camps, but on the battle field, fighting for Finland, as has been stated above.

Chances are, however, that the increase in numbers reflects something else than facts, in the sense of what facts used to mean. The deportation of the Jews hit the headlines immediately, causing a national scandal. At least Ragnell, reacted, so did Tanner (whom the Russians later prosecuted to be a war criminal, and senenced him to do time), so did Fagerholm, who said he will resign if a single individual is deported. The Archbishops Erkki Kaila (Lutheran) and Herman (Greek Orthodox) expressed their disdain.

The event was a major news at the time when it happened. It was deemed as a cowardly act. There was no set-shift in the Finnish policies. Unless the fact-liberal researchers of the Åbo Akademi University invent them, the numbers should not rise from the eight, which it always was, still is. And the consensus was, from the scratch, in 1942, that even the eight were too much to begin with. And as unfortunate as that was, it is the personal opinion of the composer of his text (MPL) that, all things considered, the apology in 2000 may not have been necessary, as it indicates guilt, and the acts of two rogue individuals hardly define the character of a country or a nation.

On the independence day of Finland, Dec. 6th 1944, Marshal Mannerheim, who had become the sixth President of Finland, visited the synagogue in Helsinki to pay his respects to the fallen Jewish soldiers. In the event, the eldest of the community, Leo Weinstein, said (translation by yours truly, the original in Finnish on the Finnish page):

The way in which Finland has treated her Jewish citizens during these fateful years, shall be, in letters of gold, written in the annals of the people of, not only Judea, but of all people of all nations, as a beam of light in these dark and bitter times, to remind us that law and justice will always prevail, and shall overcome the Powers of Darkness.

The Post-War Period

The Jewish community of the occupied Viipuri came to an end following the still ongoing Soviet occupation of the Karelian Isthmus in 1944. Along with the other some 400,000 refugees, the Jews of Viipuri had to leave their homes. Many found a new home in Helsinki. A new community was established in Tampere in 1946, but it stopped is activities in 1981.

In 1947, following his escape from the country, and upon his return, the chief of the State Police Anthoni faced criminal charges for deportations, faced only lenient consequences. The Secretary of Internal Affaris, Horelli faced no charges at all.

Some 30 Finland's Jews participated in the Israel's War of Independence of 1948-1949, and some 25 in the Six-day War of 1967.

Prime Minister David Ben-Gurion was the first Israeli Head of State to visit Finland in 1962.

In 1970, a Monument for the memory of the Holocaust, designed by Harry Kivijärvi and Sam Vanni was unveiled in Helsinki.

In 1979, Ben Zyskowicz was the first Finnish Jew to be elected as a member of parliament. A position he still holds.

In 1989 the Jewish community of Finland re-established their relationship with the Jewish community of Estonia. Following the dissolution of the Soviet Union, being an impossible fairy-tale imaginary concept to maintain to begin with, there has been an influx of Jews from the former Soviet Republic States. Moreover, immigration from Israel has been rising.

In 2000 a monument in memory of the eight (and no more than that Åbo Akademi!) deported Jews, designed by Nils Hakelund and Rafael Wardi, was unveiled on the Observatory Hill in Helsinki.

In 2112, Finland got her first Finnish (and Savonian) rabbi Simon Livson who, in 2013, also become the first Supreme Rabbi, or the 17th. But the first Finnish (and Savonian) Having been born in 1982, he also is a millennial.

Antisemitism

Historically, antisemitic hate crimes in Finland have been rare, and the Jewish community is relatively safe. However, there have been some antisemitic crimes reported in the last decade; the most common types include defamation, verbal threats, and damage to property.

In 2015 the Fundamental Rights Agency published its annual overview of data on antisemitism available in the European Union. The recent documented data is from 2013, when most of the incidents (six out of eleven) concerned verbal threats / harassments.

Unfortunately, as a phenomenon, antisemitism has been on a rise worldwide, including Finland. For instance, on Jan. 27th 2020, the International Day for the Memory of the Victims of Terror or the International Holocaust Rememberance Day, this year, which marks the 75h anniversary of the liberation of Auschwitz, the synagogue in Turku was vandalized but not with Swastikas.

Indeed, already back in 2015, the Jewish community in Turku gave a statement according to which, 75% of the antisemitism they face is the result of the result of the left-wing terrorism, iconducted mostly by so-called anti-fascists or Antifa. In doing so, they only admit to be fascists themselves, just the mirror image of it.

So-called alt-right in Finland is rare, those bald-headed dimwits are easy to spot, and they really have no agenda. But to bash people. With less than 2000 Jews in Finland, they hardly look for Jews, just for heads to bash. They tend to be plain, garden variety hooligans. A large Norwegian follow-up study (not including Finland), titled Antisemitic Violence in Europe, 2005-2015 suggested most antisemitic violence in the continental Europe, and in some Nordic countries, is mostly due to Muslims, then, with Germany as the only exception, and only marginally, committed by the radical left.

The left is more organized. Lenin himself has sometimes been suggested to have coined the term of a useful idiot. And now the children of those, who not long ago marched he streets carrying signs, "The Soviet Union Is the Only Country in the World to Have Peace Missiles" (but no toilet paper, or sausage, for that matter) carry the torch (pun intended).

Traditionally, Finland has been very generous for the Muslims, too, exactly in the same vein as towards the Jews. It's he character ha counts, not the religion, creed or anything of the sort. The Finland's Jewish MP, Ben Zyskowicz even is married to a Muslim of a Tatar origin. Then it is sheer math. Assume, if you will, that you are a politician. And there are less than 2000 Jews in Finland. And 150,000 Muslims. Who do you want to please? Ask the self-proclaimed "Only Communist in he Finnish Parliament", Anna Kontula who recently go arrested in Israel for protesting "Israel" for their fascism, even if it is the only country in the region to have free election.

Formerly a high standard newspaper of quality, even on an international level Helsingin Sanomat, which used to be owned by a Jew, nowadays current mouthpiece of unfiltered millennial opinions, recently published an article on the budget of the security measures of the Helsinki synagogue, and approved the budget. There are people living next to the synagogue, and there is also the Hotel SAS Radisson Blu. It might be inconvenient for for the residents of he neighborhood and the hotel guests if somebody blew up the synagogue and Jew parts would fall on them. Your clothes might need dry-cleaning. Or a clean dish.

If this text strikes somebody as too political, my most sincere apologies for that, but not of what I wrote. We live in a strange time, and I know much too many Jews to my liking, who don't get it, who are like arriving on the crossroads. Anybody coming from the right? No, cool. "Bang." You should have looked to the left, too! MP Kontula's idol, Karl Marx was managed to be both a Jew and an antisemite.

Suomen juutalaiset

Suomen juutalaiset on noin 1200 hengen kokoinen vähemmistö ja etninen ryhmä Suomessa. Vuonna 2017 juutalaisiin seurakuntiin kuului 1 093 jäsentä vuonna. Suurin osa Suomen juutalaisista asuu pääkaupunkiseudulla. Suomenjuutalaiset ovat yleensä kaksikielisiä ruotsin- ja suomenkielisiä. Monet heistä puhuvat myös jiddišiä tai hepreaa mutta eivät yleensä äidinkielenään. Suomessa on kaksi juutalaista seurakuntaa, Helsingin ja Turun juutalaiset seurakunnat, ja niiden kaksi synagogaa, Helsingin ja Turun synagogat.

Historiaa

Ruotsin vallan aika

Wikipedian mukaan ensimmäinen merkintä juutalaisesta Suomessa on 1670-luvulta, jolloin kristinuskoon kääntynyt juutalainen Isak Zebulon asettuu Ouluun, missä hänelle myönnetään porvarioikeudet 6. tammikuuta 1672. Hänen tyttärestään Mariasta tulee runoilija Sakari Topeliuksen isoisän äiti.

Vuoden 1685 kuninkaallinen käskykirje kieltää juutalaisten oleskelun Ruotsin valtakunnassa elleivät he käänny kristinuskoon. Vuoden 1772 hallitusmuoto määräsi, että Ruotsin kaikkien kansalaisten, siis myös suomalaisten, on kuuluttavan luterilaiseen kirkkoon. Niinpä Ruotsin vallan aikana Suomessa ei käytännössä asunut juurikaan juutalaisia. Vuonna 1782 juutalaisten annettiin muuttaa Tukholmaan, Göteborgiin ja Norrköpingiin.

Suomalaisten tulkinta Ruotsin laeista oli väljempi. Suomalaisen tulkinnan mukaan Ruotsin valtakunnan lait eivät koskeneet niin sanottuja Vanhan Suomen alueita, ja ensimmäinen pysyvästi, ja laillisesti, Suomeen asettunut juutalainen oli Jacob Weikaim perheineen, joka muutti Haminaan 1799. Haminaan kasvaa vähitellen pieni juutalainen yhdyskunta. Sen jäsenet ovat peltiseppiä, liikemiehiä ja urakoitsijoita. Weikaimeista polveutuvat monet Veikkaset, Jacobssonit, Jaarot ja Kaspit.

Venäjän vallan aika

Luultavasti ensimmäinen pysyvästi Helsinkiin muutanut juutalainen oli kauppias Abraham Cohn, joka 1813 anoi Helsingin maistraatilta porvarioikeuksia toimiakseen huonekalu- ja korukauppiaana. Häntä seurasi Ruotsista muuttanut käännynnäisjuutalainen, ravintoloitsija Hårdh Nathan. Vuonna 1837 syntynyt Rohel Lea Anker oli ensimmäinen Helsingissä syntynyt juutalainen.

Vuonna 1827 Nikolai I loi ns. kantonistijärjestelmän joka mahdollisti juutalaisten määräämisen keisarillisen armeijan palvelukseen. Värvätyt olivat lapsia, joita venäläistetiin, ja joiden asevelvollisuusajan pituus oli 25 vuotta. Kirjaimellisesti kidnapattuja juutalaislapsia alkoi saapumaan Suomeen 1830-luvulla. Suomen ensimmäinen synagoga perustetiin venäläiseen tukikohtaan, Suomenlinnaan, 1830-luvulla. Harvoja juutalaisia asui Helsingissä, Viipurissa ja Turussa.

Kantonistit

Venäjän senaatin päätöksellä 1831 juutalaisten muutto Suomeen estettiin, passeja ei myönnetty, ja Suomessa asuvia perheitä karkoitettiin. Vuonna 1858 venäjän armeijassa palveluksensa päättäneille sotilaille annettiin uskontoon katsomatta oikeus asettua asumaan perheineen Suomeen. Muuttaneiden joukossa oli myös kantonisteja.

Hautausyhdistys Chewra Kadischa perustettiin 1869, ja 1867 Helsingin juutalainen yhteisö palkkasi ensimmäisen rabbiininsa, rabbi Naftali Zwi Amsterdamin. Vuonna 1870 suoritettiin ensimmäinen todelliseen väkilukuun perustava väestönlaskenta. Helsingissä oli sen mukaan 226, Turussa 59 ja Viipurissa 175 juutalaista. .

Helsingin ensimmäinen synagoga perustettiin Langenin huvilan tiloihin Siltasaareen. Ensimmäinen Suomessa kirjoitettu Toora-käärö saatiin valmiiksi 1872. Samana vuonna juutalaisten oikeudellinen asema oli ensimmäistä kertaa esillä valtiopäivillä Leo Mechelinin aloitteesta. Mechelin ajoi juutalaisia ja muita vähemmistöjä koskevien rajoitusten poistamista.

Vuoden 1899 Nikolai II:n koollekutsumilla ylimääräisillä säätyvaltiopäivllä ei vain suomalaisten oikeuksiin kajottu, osana Suomen venäläistämistä, vaan myös juutalaisten asumisoikeuksia ja toimeentulomahdollisuuksia kuitenkin kavennettiin. Noin tuhannesta juutalaisesta neljäsosa muutti pois tai karkotettiin.

Venäläisistä huolimatta elämä jatkui. Ensimmäinen juutalaisen seurakunnan ylläpitämä koulu aloitti toiminnan Helsingissä 1893. Toiminta lakkautettiin 1900 varojen puutteessa. Juutalaiset saivat Hietaniemen hautausmaa-alueelle 1896 oman Helsingin juutalaisen hautausmaan. Helsingin kaupunki lahjoitti vuonna 1900 seurakunnalle Malminkatu 26:n tontin synagogarakennusta varten.

Helsingin synagoga

Uudenmaan läänin kuvernööri vahvisti 1903 seurakunnan ensimmäiset säännöt ja tunnusti sen näin ensimmäistä kertaa seurakunnan aseman uskonnollisena seurakuntana. Siltasaaren synagoga lopetti toimintansa tuolloin. Myös Turun kaupunki lahjoitti tontin synagogarakennusta varten.

Helsingin synagoga valmistui 1906 Malminkatu 26:n tontille. Syksyllä synagogan tiloissa aloitti toimintansa hepreankielinen koulu. Perustettiin myös juutalainen urheiluseura Stjärnan. Seuran nimi vaihtui vuonna 1930 Makkabiksi. Jiddišinkielinen kirjallisuus-, teatteri- ja musiikkikerho perustettiin 1906. Viipurin synagoga valmistui vuonna 1910 ja Turun synagoga vuonna 1912.

Viipurin synagoga

Itsenäisyyden aika

Suomen itsenäistyttyä 1917 juutalaisille taattiin täydet kansalaisoikeudet. Eduskunta hyväksyi asiaa koskeneen lain 22. joulukuuta 1917, ja laki tuli voimaan 1. tammikuuta vuonna 1918. Moshe Kotschak sai ensimmäisenä juutalaisena Suomen kansalaisuuden vuonna 1918, ja samana vuonna Helsingin juutalainen seurakunta rekisteröitiin viralliseksi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. Sen jäseninä oli 930 henkilöä.

Pian sen jälkeen Helsingissä aloitti toimintansa juutalainen koulu. Sen opetuskieli oli aluksi ruotsi, vuodesta 1933 lähtien suomi. Juutalainen kirjallisuusseura aloitti toimintansa vuonna 1919. Jiddišinkielinen teatteriseura aloitti toimintansa vuonna 1922. Juutalainen Elias Katz oli "Flying Finn" voittaen kultaa Pariisin vuoden 1924 kesäolympialaisissa 3 000 metrin joukkuejuoksussa yhdessä Paavo Nurmen ja Ville Ritolan kanssa.

Elias Katz

Sotavuodet ja Jatkosota

Ennen sotien puhkeamista Suomessa oli mittavia ohjelmia, jolla Euroopan juutalaisia pakolaisia pyrittiin auttamaan. Niissä puuhissa ansioituivat muiden mukana Väinö Tanner ja hänen luottomiehensä Kalle Lehmus ja Unto Varjonen. Tanner ja K.-A. Fagerholm olivat elämänsä loppuun asti juutalaisten ystäviä. Fagerholm oli pitkään Suomi-Israel -yhdistyksen puheenjohtaja. Mannerheimille, Tannerille ja Fagerholmille on istutettu muistopuut Herzelin vuorelle lähelle Jerusalemia.

Suomalaiset suurlähetystöt myönsivät juutalaisille viisumeita vielä kun muut maat olivat tämän keskeytäneet. Esim. Wienissä viimeinen suurlähetystä, joka myönsi juutalaisille viisumeita, oli Suomen suurlähetystö. Varsinkin vuodesta 1938 lähtien Suomeen alkoikin tulla varsinkin saksalaisia juutalaisia pakolaisia. Heitä tuli kaikkiaan yli 500, joista useat jatkoivat Suomesta matkaa johonkin muuhun maahan. Kantonisten jälkeen toiseksi suurin osa Suomen juutalaisista on näiden pakolaisten jälkeläisiä.

Itävallan pakolaisista liikemies Albert Amtman tutustui Suomessa legendaariseen salakuljetajaan, Algoth Niskaan. Kieltolain loppumisen jäljiltä rahahuolien kanssa painiskeleva Algoth Niska sai ajatuksen alkaa salakuljettaa juutalaisia pois Saksan hallitsemilta alueilta. Tätä varten hän ryhtyi hankkimaan väärennettyjä Suomen passeja, joita hän sitten maksua vastaan kauppasi salakuljetettaville. Laittoman maahantulon järjestämistoimet alkoivat paljastua, kun juutalainen mies nimeltä F.J. Joffs oli vastoin Algoth Niskan ohjeita ottanut mukaan henkilökohtaisia arvoesineitään ja jäi kiinni tullissa.

Sotien alettua, talvi-, jatko- ja Lapin sodissa palveli yli 350 juutalaista. Sodissa kaatui 23 juutalaista. Viipurin synagoga tuhoutui talvisodassa.

Vaikka Suomi liittoutui jatkosodassa Saksan kanssa, juutalaisten kansalaisoikeuksiin ei kajottu.

Saksalaiset yrittivät sodan aikana saada Suomen luovuttamaan juutalaisia kansalaisiaan tuhottaviksi, mutta Suomi kieltäytyi, mikä lopulta kävi kivuttomasti. Elokuussa 1942 Heinrich Himmler tuli henkilökohtaisesti Suomeen, ja suomalaisilla oli käsitys siitä mitä hän halusi. Saksalaisilla taas oli jo ymmärrys siitä, että suomalaiset eivät heitä juuri kuuntele. Himmlerin tuotua asiansa esille, pääministeri Jukka Rangell totesi Himmlerille, että "Finnland hat keine Judengrage" (Suomessa ei ole juutalaiskysymystä), minkä jälkeen Himmler ei palannut asiaan. Yksi välitäjä asiassa oli, Niskan tapaan kiistelty hahmo, Suomenkin kansalaisuuden omannut Himmlerin fysioterapeutti ja hieroja Felix Kersten.

Suomessa vallitsi koko toisen maailmansodan mittakaavassa eriskummallinen tilanne: juutalaisia sotilaita taisteli saksalaisten rinnalla, ja heillä oli saksalaisten voimatta puuttua asiaan jopa kenttäsynagoga, vieläpä lähellä asemia, minne saksalaisia oli sijoitettu. Jatkosodan aikana kolme suomenjuutalaista palkitiin jopa Saksan Rautaristillä. Kaikki kolme myös kieläyyivät kunniasta. He olivat Leo Skurnik, Salomon Klass ja Dina Poljakoff.

Sen lisäksi, että suomenjuutalaisia suojeltiin saksalaisilta, niin myös juutalaista alkuperää olevat neuvostoliittolaiset sotavangit sijoietiin omaan leiriinsä tai leireihinsä. Juutalaisten sotavankien olot olivat parempia kuin muiden, sillä juutalaisilla seurakunnilla oli lupa tukea heitä ja juutalaiset seurakunnat toimittivat soavangeille elintarvikkeita ja muuta vältämätöntä.

Rintamasynagoga

Tahra

Ragnellin hallituksen sisäministeri Toivo Horelli ja ValPo:n päällikkö Arno Anthoni, joita kumpaakin pidettin antisemiittinä, luovuttivat vastoin kaikkia määräyksiä Gestapon haltuun 27 pakolaista, joista kahdeksan oli juutalaisia. Heistä seitsemän menehtyi saksalaisten käsissä.

Sotien jälkeen

Tasavallan presidentiksi noussut C.G E. Mannerheim otti osaa Helsingin synagogassa, itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta 1944 sodissa kaatuneiden juutalaisten kunniaksi järjestettyyn muistotilaisuuteen. Suomen juutalaisten keskusliitto julkaisi 1944 muistion juutalaisten tilanteesta sodan aikana: siinä todettiin että ”Suomen juutalaisten vapauksia ja oikeuksia ei millään tavoin loukattu” sodan aikana

Seurakunnan vanhin, Leo Weinstein, lausui:

"Se tapa, jolla Suomi on kohdellut juutalaisia kansalaisiaan näinä kohtalokkaina vuosina, merkitään kultakirjaimin Juudaan kansan ja muidenkin kansakuntien historiaan valonsäteenä tässä pimeässä ja katkerassa ajassa ja merkkinä siitä, että laki ja oikeus aina voittavat pimeyden vallat.”

===Aikajana sotien jälkeen===

• Miehitetyn Viipurin juutalainen seurakunta lopetti toimintansa, Tampereelle taas perustettiin juutalainen seurakunta vuonna 1946. Helsingin juutalaiseen seurakuntaan muutti 158 Viipurin juutalaisen seurakunnan jäsentä, minkä jälkeen Helsingin juutalaisessa seurakunnassa oli noin 1300 jäsentä. Tampereen juutalainen seurakunta lakkautetiin vuonna 1981.
• Vuonna 1947 Valpon päällikkö Arno Anthoni asetettiin syytteeseen Turun hovioikeudessa osallisuudestaan juutalaispakolaisten luovuttamiseen Gestapolle.
• Israelin itsenäisyyssotaan 1948-1949 osallistui 29 suomenjuutalaista.
• Helsingin juutalaisen hautausmaan kappeli vihittiin käyttöön Hietaniemessä vuonna 1953.
• Pääministeri David Ben-Gurion vieraili ensimmäisenä Israelin valtionpäämiehenä Suomessa vuonna 1962.
• Noin 23 suomenjuutalaista miestä ja naista värväytyi vapaaehtoiseksi kuuden päivän sotaan 1967.
• Helsingin juutalaisen seurakunnan keskuksessa paljastettiin vuonna 1970 kuvanveistäjä Harry Kivijärven ja taidemaalari Sam Vannin suunnittelema holokaustin muistomerkki.
• Ben Zyskowicz valittiin kokoomuksen ehdokaslistalta ensimmäisenä suomenjuutalaisena eduskuntaan vuonna 1979.
• Suomessa asui 1980-luvun puolivälissä noin 1 150 juutalaista, joista 834 pääkaupunkiseudulla. Luku ei sisällä seurankuntiin kuulumattomia juutalaisia.
• Israelin puolustusministeri Jitzhak Rabin vieraili Helsingin juutalaisessa seurakunnassa vuonna 1986. Helsingin Jugendsalissa järjestettiin laaja juutalaisuudesta ja Suomen juutalaisista kertova näyttely, jonka kävijämääräksi ilmoitettiin 32 000.
• Suomen juutalaiset solmivat jälleen suhteet Viron juutalaisiin vuonna 1989.
• Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, 1990-luvulta lähtien Suomeen on muuttanut juutalaisia entisen Neuvostoliiton alueelta. Myös israelilaisten maahanmuutto on lisääntynyt, ja seurakuntien jäsenmäärä on kääntynyt nousuun.
• Vuonna 2000 Helsingin Tähtitorninmäelle paljastettiin Nils Haukelundin ja Rafael Wardin suunnittelema kahdeksan luovutetun juutalaispakolaisten muistomerkki.
• Vuonna 2012 Suomi saa ensimmäisen suomalaisen (ja savolaisen) rabin, Simon Livsonin, josta vuonna 2013 tulee ensimmäinen suomalainen (ja savolainen) Suomen ylirabbiini, järjestyksessä 17.

Antisemitismi Suomessa

Suomessa antisemitismi ei ole saanut Helsingin juutalaisen seurakunnan mukaan merkittävää jalansijaa. Antisemitismi on kuitenkin ollut kasvussa. Nykyään vain pieni osa antisemitismistä on äärioikeistolaista. Sen sijaan jo vuonna 2015 Turun juutalainen seurakunta totesi antisemitismin olevan 75% äärivasemmistolaista. Viidessä vuodessa äärivasemmiston, Manner-Euroopassa, jopa Ruotsissa myös muslimien juutalaisiin kohdistuva antisemitismi on ollut hälyttävässä nousussa. Ruotsissa Malmön juutalaisen seurakunnan jäsenten määrä on romahtanut kolmesta tuhannesta kolmeen sataan.

Tunnettuja suomenjuutalaisia

• Issi Baran (1927-2018), pikajuoksija.
• Benjamin Bassin (1944-2018), suurlähettiläs, diplomaatti.
• Mathilda Berwald (1798-1877), oopperalaulaja.
• Gideon Bolotowsky (1947- ), liikemies.
• Scholem Bolotowsky (1922-2002), yhteisön johaja, insinööri.
• Fridrich Bruk (1937- ), säveltäjä.
• Max I. Dimont (1912-1992), kirjailija ja historioitsija.
• Hirsch Drisin (1902-1972), pikajuoksija.
• Ida Ekman (1875-1942), lied-, oratorio- ja oopperalaulaja.
• Aatos Erkko (1932-2012), ministeri, kustantaja.
• Anne Fried (1903-1998), kirjailija.
• Ben Furman (1953- ), psykiatri ja televisiojuontaja.
• Jaakko Furman (1924-2012), jazzmuusikko.
• Abba Gindin (1946- ), jalkapalloilija.
• Boris Grünstein (1917-1992), turkisalan yrittäjä.
• Raoul Grünstein (1960- ), valokuvaaja, kustantaja.
• Herbert Gumbler (1926-1998), asianajaja.
• Rosalia Gurovitsch (1902-1966), Kotkan ruusu.
• Tutteli Hammermann, TV-juontaja.
• Ami Hasan (1956- ), mainostoimistojohtaja.
• Jeddi Hasan (1931-2003), professori.
• Kim Hirschovits (1982- ), jääkiekkoilija.
• Koko Hubara (1984- ), toimittaja, kääntäjä ja kirjailija.
• Ruben Jaari (1906-1991), kauppaneuvos.
• Helmi Jakobson (1892-1975), juutalaisyhteisön vaikuttaja.
• Linda Jakobson (1959- ), tutkija ja tietokirjailija..
• Max Jakobson (1923-2013), diplomaatti, ministeri.
• Santeri Jakobsson (1883-1955), aktivisti, kauppalanjohtaja.
• Freddy Kamras (1944-2004), elokuva-alan yrittäjä.
• Wolf Karni (1911-1996), jalkapalloerotuomari.
• Damiel Katz (1938- ), kirjailija.
• Elias Katz (1901-1947), juoksija, olympiavoittaja.
• Herbert Katz (1926-2007), jazzmuusikko, kitaristi.
• Salomon Klass (1907-1985), rautaristillä palkittu kapteeni, turkiskauppias.
• Jack Kotschack (1915-1988), merirosvoradio.
• Louis Laber, oopperan pääohjaaja.
• Robin Langenskiöld (1946- ), diplomiekonomi.
• Josef Lefko (1904-2001), jääkiekkomaalivahti.
• Johnny Liebkind (1945- ), artisti, säveltäjä ja sovittaja ja muusikko.
• Karmela Liebkind (1949- ), sosiaalipsykologi, professori.
• Aron Livson (1916-2016), Suomen juutalaiset sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja.
• Dennis Livson (1946-2013), lastenohjelmatuottaja ja huvipuistoyrittäjä.
• Simon Livson (1982- ), ensimmäinen suomalainen rabbi ja ylirabbiini.
• Josef Mandelstam (1846-1911), professori.
• Marion Melnik (1982- ), sopraano.
• Nora Mäkinen (1920--1984), malli ja elokuvanäyttelijä..
• Arje Nadbornik (1935-2008), kreikkalais-roomalaisen tyylin painija.
• Joshua Nadbornik (1902-1989), jalkaalloilija.
• René Nyberg (1946- ), diplomaati, toimiusjohtaja.
• Harry Orvomaa (1927-1990), muusikko ja Scandia-musiikin toimitusjohtaja.
• Martin Paul (1843-1893, harmonikkaaiteilija.
• Simon Parmet (1897-1969), kapellimestari, säveltäjä, pianotaiteilija.
• Amos Pasternack (1936- ), professori, dekaani.
• Moses Pergament (1893-1977), säveltäjä, kapellimestari, kriikko.
• Stefan Piesnack (1957- ), muusikko.
• Dina Poljakoff (1919-2005), rautaristillä palkittu sairaanhoitaja.
• Roni Porokara, (1983), jalkapalloilija.
• Dennis Rafkin (1944- ), ravintoloitsija, talousneuvos.
• Boris Rotenberg, nuorempi, (1986- ), jalkapalloilija.
• Boris Rotenberg, vanhempi, (1957- ), liikemies ja urheiluvaikuttaja.
• Roman Rotenberg (1981- ), liikemies.
• Benjamin Rubinstein (1905-1989), psykoanalyytikko.
• Marion Rung (1945- ), laulaja.
• Arje Scheinin (1923-2004), professori, rehtori.
• Martin Scheinin (1954- ), professori.
• Patrik Scheinin (1956- ), dekaani, kasvatustieteen professori.
• Theodor Scheinin (1924-2006), professori.
• Mauritz Schick (1922-1982), jalkapalloilija.
• Henake Schubak (1911-1986), näyttelijä.
• Israel-Jakob Schur (1879-1949), kansatieteilijä.
• Elis Sella (1930-1992), ekonomi, näyttelijä ja laulaja.
• Seela Sella (1936- ), näyttelijä.
• Patricia Seppälä (1924-2001), kuvajournalisti.
• Rafaela Seppälä (1954- ), Sanoma.
• Leo Skurnik (1907-1976), Rautaristillä palkittu lääkäri.
• Rony Smolar (1941- ), toimittaja, kirjailija ja yrittäjä.
• Abraham Stiller (1885-1972), liikemies.
• Mauritz Stiller (1883-1928), elokuvaohjaaja.
• Ruben Stiller (1961- ), toimittaja.
• Hanna Taini (1911-1996), näyttelijä.
• Erna Tauro (1916-1993), teatterimuusikko, säveltäjä.
• Dan Tolppanen (taiteilijanimeltään Uniikki) (1981- ), rap-artisti.
• Abraham Tokazier (1909-1976), pikajuoksija.
• Hillel Tokazier (1946- ), pianisti, laulaja ja säveltäjä.
• Karl Trube, kondiittori
• Sam Vanni (1908-1992), taidemaalari
• Leo Wainstein (1883-1978), kauppaneuvos, konsuli.
• Rafael Wardi (1928- ), kuvaaiteilija.
• Bjarne Weintraub (1926-1980), kirjailija.
• Shlomo Zabludowicz (1914-1994), asekauppias.
• Poju Zabludowicz (1953- ), liikemies ja suursijoittaja.
• Ben Zyskowicz (1954- ) kansanedustaja.
  

2020-04-28