
Tämä projekti on Viipurin pitäjän, myöhemmin Viipurin maalaiskunnan Rasalahden kylän (ruots. Rasalaks) kyläprojekti.
Perustettu 5.9.2019 / Toni Näppi
Rasalahti eli Novinka (ven. Новинка) on maaseututaajama Leningradin alueella Tienhaaran kunnassa Venäjällä Suomen Neuvostoliitolle luovutetulla alueella. Se sijaitsee muutaman kilometrin päässä Viipurista länteen, Suomeen vievän E18-tien (M10) varrella. Asukasluku vuonna 2008 oli 299.
Suomelle kuuluessaan Rasalahden kylä oli osa Viipurin maalaiskuntaa. Kylä sijaitsi Viipurinlahdesta länteen työntyvän Rasalahden pohjukan ympärillä. Nykyisin Rasalahti on lähes umpeenkasvanut. Kylään kuului myös Lammassaari keskeltä Rasalahtea. Rasalahden naapurikyliä olivat Pien-Merijoki, Lahti, Kärki, Hotakkala, Mälkki, Haankylä ja Naulasaari. Rasalahdella oli myös lyhyen matkaa rajaa Viipurin kaupungin Naulasaaren kanssa.
Rasalahden halki kulki valtatie 7 Helsingistä Viipuriin. Kylän asutus oli keskittynyt valtatien molemmin puolin sekä tien ja merenlahden väliselle alueelle. Omaa kansakoulua Rasalahdessa ei ollut, vaan koulua käytiin läheisessä Kiiskilän kylän kansakoulussa. Vuonna 1937 Rasalahdessa oli 92 asukasta. Samana vuonna kylässä oli 315 ha metsää, 125 ha peltoa ja 20 ha niittyä. Kylässä toimi Rasalahden maidonmyyntiosuuskunta, joka myi maitonsa Valiolle Viipuriin.[Wikipedia]
Vanha Kuninkaantie Viipurista Turkuun kulkee Rasalahden kylän läpi, josta aukeaa näkymä Rasalahdelle ja Lammassaareen .
Tietä pitkin < edellinen kylä Naulasaari, seuraava > kylä Lahtinen.
Projekteihin liittyminen: kullakin projektisivulla klikkaa Toiminnot > Liity projektiin.
Projektin tarkoituksena on kerätä yhteen projektialueella syntyneiden, kuolleiden tai asuneiden henkilöiden Geni-profiileja ja rakentaa yhteistä sukupuuta.
Rekisteröidy kyläprojektin lisäksi kokonaisuuksiin :