Projektiin voi liittää täällä vaikuttaneiden pappien, kirkkoherrojen, ylimääräisten pappien ja kappalaisten henkilöiden profiileja sekä valokuvia ja dokumentteja.

Siikajoen projektit

• Paikkakunta Siikajoki, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Siikajoki, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi
  
• Papit Siikajoki, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi Papit Siikajoki, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi
  
• Siikajoki, alaprojekti yksinäisille profiileille ja muita lisätietoja Siikajoki, alaprojekti yksinäisille profiileille ja muita lisätietoja
  
• Siirtolaiset paikkakunnalta Siikajoki Siirtolaiset paikkakunnalta Siikajoki

Huom!

Huom! Ethän poista pappisluettelosta alkuperäistä nimeä. Linkin profiiliin laitamme valmiin alkuperäisen nimen alle.

Kirkkoherrat

• Johan Prochman (1690-94)
  
• Henric Claudii Alholm (1694-95)
  
• Laurentius Forbus (1695-99)
  
• Johannes Johannis Forbus (1699-1733)
  
  • Johannes Johannis Forbus
• Jakob Garvolius (1734-61)
  
  • Jakob Jakobsson Garvolius
    
• Esaias Ravander (1763-76)
  
• Kristian Henrik Keckman (1777-84)
  
• Samuel Bohm (1785-1800)
  
• Jakob Arndt Carp (1803-20)
  
• Isak Montin (1824-47)
  
  • Isak Montin
• Gustaf Henrik Schroderus (1848-58)
  
  • Gustaf Henrik Isaksson Schroderus
• Johan Leonard Gumerus (1862-88)
  
  • Johan Leonard Gummerus
• Karl August Schroderus (1889-93)
  
• Samuel Abraham Strömmer (1894-99)
  
• Antti Vilho Karttunen (1900-14)
  
• Osmo A. Salminen (1915-18)
  
• Vihtori Hiissa (1918-27)
  
• Armas Herva (1928-35)
  
• Aarno Seppo (1935-61)
• Simo Kaappola
• Pertti Telkki
  • Pertti Aulis Elias Telkki

Kappalaiset

• Laurentius Jacobi (1595)
  
• Marcus Jacobi, pitäjänapulainen (1629-32)
  
• Josephus Josander (1653-99)
  
• Henricus Josander (1699-1743)
  
• Matthias Salmelin (1744-64)
  
• Jakob Chydenius (1767-73)
  
• Petter Fortelius (1775-91)
  
• Abraham Sinius (1794-1800)
  • Abraham Eriksson Sinius
    
• Israel Frosterus (1801-26)
  
  • Israel Jakobsson Frosterus
• Johan Henrik Hjulberg (1829-32)
  
• Gustaf Alrik Frosterus (1833-38)
  
• Erik August Montin (1839-58)
  • Erik August Isaksson Montin
• Johan Lagus (1859-64)
  
• Emanuel Snellman (1865-67), virka lakkautettu.

Ylimääräiset papit

• Simon Pecklin, vt. kirkkoehrra (1726-33)
  
• Jakob Garvolius, kirkkoherran viran armovuodensaarnaaja (1734)
  
• Johan Simelius, kappalaisen apulainen (1734-39)
  
• Matthias Salmelin, kappalaisen viran armovuodensaarnaaja (1743-44)
  
• Gustaf Bohm, apulaispappi (1753-54)
  
• Matthias Termenius, kappalaisen apulainen (1754-67)
  
• Samuel Bohm, kirkkoherran apulainen (1758-63)
  
• Jakob Ravander, kirkkoehrran apulainen (1770-82)
  
• Anders Kranck, kirkkoherran apulainen (1780-82)
  
• Elias Kranck, kappalaisen apulainen (1783-)
  
• Abraham Sinius, kappalaisen apulainen (1786-94)
  • Abraham Eriksson Sinius
    
• Johan Jakob Frosterus, armovuodensaarnaaja (1800-01)
  
• Samuel Bohm, kirkkoherran apulainen, sijaiskirkkoherra (1793-96, 1800-03)
  
• Baltasar Frans Groen, kirkkoherran apulainen (1803-10)
  
• Adolf Snellman, kirkkoherran apulainen (1810-17)
  
• Johan Erik Bergstedt, kirkkoherran apulainen, armovuodensaarnaaja (1817-24)
  • Johan Erik Karlsson Bergstedt
    
• Karl Abraham Keckman, kirkkoherran apulainen (1826-27)
  
• Erik August Montin, välisaarnaaja, kirkkoherran apulainen (1832-33, 1836-39)
  
  • Erik August Isaksson Montin
• Peter Alexander Polviander, kirkkoherran apulainen (1839-40)
  
• Nils Fellman, kirkkoherran apulainen (1840)
  
• Karl Johan Forsström, kirkkoherran apulainen (1840-44)
  
• Robert Vilhelm Montin, kirkkoherran apulainen (1844-46)
  
  • Robert Wilhelm Isaksson Montin
• Lars Magnus Castrén, sijaiskirkkoherra (1847-48)
  
• Karl Immanuel Hällfors, kirkkoherran apulainen (1848-51)
  
• Edvard Leonard Levon, kirkkoherran apulainen (1851-52)
  
• Gustaf August Montin, kirkkoherran apulainen (1852)
  
• Emil August Wichmann, kirkkoherran apulainen, virka- ja armovuodensaarnaaja (1854-61)
  
• Josef Österbladh, kirkkoherran apulainen (1868)
  
• Henrik Edvard Schroderus, kirkkoherran apulainen (1868-69), myös Revonlahdella.
  
• Johan Gustaf Sipilä, kirkkoherran apulainen (1870-71, 1872-75)
  
• Nils Henrik Bergh, kirkkoherran apulainen (1871-72)
  
• Jonatan Gummerus, kirkkoherran apulainen (1875-77)
  
  • Jonathan Alexandersson Gummerus
• Jaakko Schwarzenberg, kirkkoherran apulainen (1877-81)
  
• Jonas Eliel Snellman, kirkkoherran apulainen, vt. kirkkoherra (1881-89)
  
• Antti Adolf Gummerus, vt. kirkkoherra (1893-94)
  
• Matti Alexander Nikkilä, vt. kirkkoherra (1899-1900)
  
• Toivo P. Liimatta (1914-15)
  
• Frans Josef Bergh (1918-21)
  
• Mauri J. Kokko (1927-28)
  
• Yrjö Kurkela (1935)
  
• Heikki Anttila (1940)
  
• Toivo S. Nurkkinen (1941-42)
  
• Aarre Nenye (1943-44)
  • Aarre Immanuel Nenye
    

Perustettiin Salon kappeliksi noin 1590, emäseurakunnaksi 1689 ja sai ensimmäisen kirkkoherransa 1690. Rantsilan ja Pulkkilan vuonna 1671 perustetut kappelit siirrettiin samassa irrottautumisessa Salosta Siikajoen kappeleiksi. Rantsila erosi sittemmin 1873 itsenäiseksi emäseurakunnaksi ja Pulkkila siirrettiin 1845 juuri erotetun ja perustetun Piippolan kappeliksi; Piippolan joka oli perustettu 1776 Siikajoen saarnahuonekuntana. Paavolan saarnahuonekunta perustettiin 1691 ja oli vuodesta 1702 pitäjänapulaisen asuinpaikkana, tuli kappeliksi 1811 ja omaksi kirkkoherrakunnaksi 1874, toteutui 1890. Revonlahti perustettiin 1775 saarnahuonekuntana ja sai pitäjänapulaisen kun Paavolasta tuli kappeli. Revonlahdesta muodostettiin kappeli 1845 ja erotettiin 1925 emäseurakunnaksi, mikä toteutui 1930. Keskikylälle perustettiin 1929 oma rukoushuonekunta.

Aivan uuden kirkon polttivat venäläiset 1591. Kolehti kirkkoa varten määrättiin kannettavaksi 17/3 1699. Michael toppelius kertoo kirjeessään 25/4 1808 pojalleen Zachrikselle, että taistelun aikana 18/4 1808 "första kanonkulan gick genom prostens byggning" ja että "kyrkan sköts i krass". Venäläiset ryöstivät pappilaa: "spoljerat källrar och visthus och tagit både silfver och gull". [O. Durchman: Kirkonarkistojen tuhoutumiset. Genos 3(1932). Täydennys IV. Genos 4(1933). Täydennys VIII. Genos 15(1944)]

Keskikylä

Vuonna 1929 perustettu rukoushuonekunta Siikajoella.
Ei omia kirkonkirjoja. [O. Durchman: Tietoja erikoislaatuisista seurakunnista ynnä vastaavista historia- ja rippikirjoista. Genos 3(1932)]

Lähde: http://hiski.genealogia.fi/seurakunnat/srk?CMD=PRIESTS&ID=488&TYPE=...

Tietoa seurakunnasta

Yksi seurakunta, monta aluetta, paljon toimijoita:
Raahen seurakunta: Pattijoki, Raahe, Saloinen, Ruukki, Siikajoki, Vihanti.
Raahen seurakunta on noin 26 000 jäsenen yhteisö Pohjois-Pohjanmaalla.

Seurakuntaliitos 2013

Vuoden 2013 alusta Siikasalon seurakunta liittyi osaksi Raahen seurakuntaa. Tätä nykyä Raahen seurakunta kattaa sekä Raahen kaupungin että Siikajoen kunnan alueet. Vihannin ja Raahen kuntaliitoksesta sysäyksensä saanut seurakuntaliitos toteutettiin nopeaan tahtiin. Seurakunnan jäsenmäärä kasvoi liitoksessa jonkin verran, mutta sitäkin merkittävämpi oli alueellinen ulottuvuus. Liitoksen jälkeen Raahen seurakunta ulottuu maantieteellisesti huomattavan laajalle alueelle. Vielä ennen vuoden 2007 Raahen ja Saloisten seurakuntayhtymärakenteen purkamista Raahen seurakunta käsitti pelkän kantakaupungin alueen.

Seurakunta

”Sijcajoen ensimäinen kircko on seisonut joen törmällä, joca maa wähittäin jo coconans on jokehen wyörynyt Toinen on sitte tehty ylemäxi joesta. Ja samalle sialle on tämä jo colmas Herran huone W:a 1701 rakettu, mutta lattian katon ja pencein puolesta udistettu ja parattu W:a 1765. ja sen jälken W:a 1771 Altarin taulu ja saarnastoli walmistetut, ja wielä W:a 1772 maaleilla cuwaildut... Näin alkaa kirkon historiasta kertova teksti, joka tervehtii alttarin puoleisista sidehirsistä jokaista Siikajoen kirkossa kävijää.

Seurakunnan historia
Siikajoki toimi v. 1329 perustetun Salon kappeliseurakuntana jo vuodesta 1591 ja kirkkopitäjänä vuodesta 1692. Kuningas Kaarle XI määräsi Siikajoen omaksi pastoraatista maaliskuussa 1689. Vuoden 1710 maakirjoissa Siikajokea kohdeltiin jo omana pitäjänä. Itsenäisen hallintopitäjän tunnusmerkit, oma nimismies ja käräjät saatiin vuonna 1780. Kunnallishallinnollisesti Siikajoki kuitenkin irtautui Salon pitäjästä vasta vuonna 1868! Monien välivaiheiden kautta Siikajokilaakson kirkkoherrakunta jaettiin v. 1845 Siikajoen ja Piippolan kirkkoherrakuntaan. Rantsilan kirkkoherrakunta itsenäistyi 1873 ja Paavola 1874. Revonlahdesta tuli itsenäinen kirkkoherrakunta v. 1930.
Vainovuodet
Pidetään todennäköisenä, että mahdollisesti jo 1500-luvun puolivälissä tai viimeistään 1570- tai 1580-luvulla Siikajokisuuhun rakennettiin oma kappelikirkko. Tästä paikkakunnan ehkä ensimmäisestä kirkosta ei ole jäänyt tarkempia tietoja. Kirkon tyyppikin jää hämärän pimentoon, sillä muitakaan puisia kirkkoja tuolta ajalta ei Pohjanmaalla ole säästynyt.

1500-luvun lopulla Venäjän ja Ruotsin rajalla käytiin pitkäaikaista rappasotaa. Rajamaakuntana ollut Suomi sai kärsiä jatkuvista hyökkäyksitä. Pekka Vesaisen johtamat suomalaiset olivat vuorollaan sotaretkellä Karjalassa ja Kuolassa, kun ruhtinas Grigori Volkonskin johtamat venäläisjoukot hyökkäsivät hävitysretkellään ensin Liminkaan ja sitten tammikuussa 1592 Siikajoelle. Hyökkääjien määräksi on arvioitu 600 – 3000 miestä. Tuho oli täydellinen, koko jokilaaksossa ei jäänyt polttamatta kuin neljä taloa nykyisen Luohuan kylän seudulle. Myös Siikajoen kappelikirkko ja silloisen kappalaisen, herra Filippuksen pieni pappila jäivät muiden rakennusten tavoin vainotulen liekkeihin. Surmattujen lukumääräksi ilmoitettiin kuitenkin vain 85 henkeä, joten suurin osa rahvaasta oli luultavasti ehtinyt kiiruhtaa ajoissa pakosalle. Koko jokilaaksosta hävitys näyttää kohdanneen ankarimmin juuri alajuoksun asutusta, talonnimistä päätelleen yli kolmannes Siikajoen kylän varhaisista suvuista (talonnimistä) hävisi.
Uusi kirkko
Siikajoen poltetun kappelikirkon tilalle rakennettiin jo muutaman vuoden kuluessa uusi kappelikirkko, mutta tarkkoja tietoja sen paremmin pyhätön rakentamisesta kuin ulkonäöstäkään ei ole säilynyt. Lars Pettersson katsoo Salon kirkon rakennusvaiheita selvittäneessä teoksessaan "Templum Saloense", että Siikajoen kappelikirkko rakennettiin ilmeisesti noin v. 1600. Kuten nykyisen kirkon kurkihirressä todetaan, tämä toinen kirkko rakennettiin ylemmäksi ja kauemmaksi Siikajoesta kuin poltettu kirkko oli sijainnut. Ilmeisesti tuolloin oli pelkona jokitörmän vyöryminen. Siikajokisten muistissa oli vielä eräs keväinen jäiden lähtö, joka oli tukkinut padolla vanhan uoman niin, että tulvavedet olivat murtautuneet uudelle reitille. Uuden uoman kuluttaessa joka vuosi rantojaan ne olivat alttiita syöpymiselle. Vanhan kirkon sijakin on vähittäin jo kokonaan vyörynyt jokeen. Jokitörmien alttius vyörymiin on todellisuutta edelleenkin mm Siikajoen kirkkoa ja Värin taloa vastapäätä Toppilan törmällä jota on suojattu kiveyksin vielä aivan viime vuosikymmeninä. Myös kolmekymmentä vuotta sitten aloitettu joen Uljuan altaalta tapahtuvan säännöstelyn arvioidaan lisänneen vyörymistä. Vanha uoma on maastossa vieläkin hyvin nähtävissä.

Ankarat katovuodet ja siihen liittyneet lukuisat kulkutaudit verottivat Siikajoella 1600-luvun viimeisinä vuosina kolmanneksen väestöstä. Suurten kuolonvuosien jälkeen on hämmästyttävää, kuinka seurakunnassa kyettiin rakentamaan uusi kirkko, joka valmistui vuonna 1701. Tosin tuolloin todettiin, että työ valmistui hitaasti. Siikajoen kirkko oli neljäs ristikirkko Pohjanmaalla. Ennen Isovihan aikaa ehdittiin rakentaa ristikirkoiksi vain Pietarsaaren kirkko 1690-91, Kuusamon kirkko 1694, Kokkolan kirkko 1695-96 ja Siikajoen kirkko 1701. Seuraavat ristikirkot pystytettiin vasta isonvihan jälkeen. Ristikirkosta tulikin yleisin kirkkorakennuksen muoto seuraaville kahdelle vuosisadalle.

Eräiden tutkimusten mukaan Siikajoen nykyisen kirkon rakentamisessa käytettiin entisen sata vuotta vanhan kirkon hirsiä. Myös osa kirkon puuveistoksista on tyylistään päätellen todennäköisesti valmistunut jo 1600-luvulla. Uusi ristikirkko rakennettiin aivan samalle sijalle kuin edeltäjänsä.

Säilyneiden penkkijärjestysten perusteella Siikajoen ristikirkossa arvokkaimmaksi käytäväksi katsottiin eteläkäytävä, joka oli vastapäätä etelä- ja itäsakaran taitekohdassa olevaa alttaria. Alttari tosin siirrettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1858. Eteläkäytävän ensimmäinen penkkirivi oli varattu matkustavalle herrasväelle, paikkakunnalla asuvalle ruoturykmentin luutnantille ja parille maanmittausinsinöörille. Heidän vaimonsa ja muu naisväki istui toisella puolella. Toinen rivi kuului nimismiehelle ja kirjurille sekä kappalaisen pappilan naisväelle. Kolmas rivi oli varattu lautamiehille ja kuudennusmiehille sekä heidän puolisoilleen ynnä lukkarin vaimolle. Seuraaviin penkkiriveihin asettuivat talolliset määrätyssä arvojärjestyksessä ja viimeisiin penkkeihin pappiloiden rengit ja piiat, sotilaiden ja torppareiden vaimot. Itäkäytävän penkkirivit oli varattu yksinomaan talollisperheille. Kirkkoväärti istui luonnollisesti etummaisessa penkissä. Länsikäytävällä toistui sama järjestys. Toiseksi viimeinen rivi oli varattu nuorisolle ja viimeinen rivi torppareiden ja itsellisten kakaroille. Kuorissa olivat sotilaiden penkit ja saarnatuolin luona lukkarin penkin takana olevat istuimet oli tarkoitettu nuorille talollisten pojille ja rengeille. Istumajärjestys kirkossa noudatteli vanhoja tapoja vielä kauan sen jälkeenkin, kun virallisesta penkkijärjestyksestä oli luovuttu. Nykyään siikajokiset kirkossa kävijät täyttävät kirkkoa yleensä takaa, vanhan penkkijärjestyksen mukaisesti nuorison, renkien ja piikojen paikoilta lähtien!
Iso viha
Suuri Pohjan sota ja siihen liittynyt Iso viha koettelivat Pohjois-Pohjanmaan aluetta ankarasti. Aikuisväestöä surmattiin suuria määriä ja lapset ja nuoret vietiin sotavankeina työvoimaksi Venäjälle. Vuonna 1719 Kalajoen pappilassa laadittuun Siikajoen henkikirjaan saatiin noin tuhannen hengen pitäjästä vain 15 miehen ja 14 naisenpuolta. Talvikäräjillä 1723 ison vihan aikaisien saatavista käytyjen oikeusjuttujen yhteydessä voitiin kuitenkin vain todeta, että asiassa ei saatu suurempaa selvyyttä semminkin kun Salon ja Siikajoen pitäjät vihollisvallan aikana oli surkeasti autioitettu. Aikaisemmat asukkaat olivat enimmäkseen kuolleet, eivätkä nuoremmat osanneet enää antaa varmaa tietoa siitä, mitä heidän asumiensa tilojen kanssa oli aiemmin tapahtunut, koska niiden tilikirjat olivat kadonneet. Muutamat pakenivat Ruotsiin Ångermanlandiin, missä oli myös paikkakunnan kirkkoherra Johannes Forbus. Myös kirkon kellot hävisivät – ehkä ne vietiin johonkin Venäjälle ”sotasaaliina”, mutta itse kirkkorakennukset saivat tällä kertaa säilyä.
Kirkkorakennuksen parannustöitä
Siikajoen kirkkoa korjattiin ja uudistettiin 1700-luvun loppupuolella osin rakennusten huonokuntoisuuden vuoksi ja osin jopa statussyistä. Huonommaksi ei voitu jäädä kuin joen yläjuoksulla, naapurikappeliin Paavolaan oli rakennettu uusi iso kirkko ja tapuli. Siikajoen kirkkoa korjattiin ja tunnetulta pohjois-pohjalaiselta kirkkomaalari Mikael Toppeliukselta oli tilattu maalauksia. Siikajoen kirkon viereen rakennettiin uusi kellotapuli vuonna 1765 kuuluisan kirkonrakentajan Heikki Väänäsen johdolla. Väänäsen suunnittelema tapuli on sopusuhtainen ja levollinen. Myöhemmin tehdyt muutostyöt ovat muuttaneet melko suuresti tapulin alkuperäistä ilmettä.

Siikajoen kirkon kattoa ja penkkejä kunnostettiin samalla, kun rakennettiin tapulia. Kirkkoa myös maalattiin kuten sidehirren tekstissä mainitaan. Mikael Toppeliuksen maalaama alttaritaulu "Jeesus Getsemanessa" ja sen yläpuolella taulu "Keihäänpisto" konservoitiin v. 2001. Muita Toppeliuksen maalauksia ei ole tiedossa, vaikka palkkiona maksetuista summista voisi päätellä maalauksia tulleen ajan tapaan myös seinille.

Siikajoen emäseurakunnan laudoitettu ja punaiseksi maalattu pyhättö korjattiin ja uudistettiin perusteellisesti vuonna 1852 lääninarkkitehti Johan Oldenburgin suunnitelman mukaan. Vanhasta pyhätöstä ei jäänyt jäljelle juuri muuta kuin seinät. Jaakko Kuorikosken johdolla kirkkoa suurennettiin kolmanneksella: pidennettiin 40 (24 m) ja levennettiin 38 (22,8 m) kyynärään. Tilaa 500 neliömetrin suuruiseen kirkkoon tuli 550 hengelle. Lattiaa korotettiin lähes kahdella kyynärällä (1 m), josta olisi oppia otettava tämän päivän rakentamisessa. Kirkkosaliin puhkaistiin kahdeksan uutta ikkunaa, niin että uusituun saliin tuli 16 pyörökaarista ikkunaa. Alttari siirrettiin itäristiin ja samalla sakastia pienennettiin huomattavasti alkuperäisestä koostaan. Vanhan alttarin paikka täytettiin uusilla penkkiriveillä. Vaalea sisäväritys peitti seinät ja niillä mahdollisesti olleet maalaukset. Myös ulkoa kirkko sai nyt ensi kerran vaalean sävyn.

Siikajoen kirkkoa maalattiin v. 1890 raahelaisen apteekkarin rouva Christina Fennanderin (os. Gumerus) 50 jyvätynnyrin lahjoituksen turvin. Työn suoritti maalarimestari Kalle Tuorila. Vuonna 1907 paikattiin paanukattoa ja kirkko maalattiin vaaleaksi. Tuolloin valmistauduttiin Siikajoen taistelun 100-vuotisjuhliin, jotka piti kuitenkin venäläisten vallanpitäjien tiukennettua otetta viettää "hiljaisesti" koruttomin menoin. Vuonna 1912 kirkkoa korjattiin ja maalattiin sisältä: alttari, ovet ja välikatto vaalein värein, seinät vaalean vihreiksi ja penkit tummiksi.

Tapuli laudoitettiin kirkon suurremontin yhteydessä ja maalattiin kirkon tapaan vaaleaksi. Tapulia korjattiin katon osalta v. 1907 ja seuraavana kesänä se maalattiin. Myöhemmin tapuli on ollut oman tehtävänsä lisäksi sotien aikana vartiotehtävää suorittavien palveluspaikkana. Ensimmäisen maailmansodan aikana tapulissa pitivät sijaa venäläiset vartiomiehet. Heidän tehtävänä oli seurata, etteivät saksalaiset pääsisi suorittamaan yllätysmaihinnousua. Tältä ajalta on säilynyt muutamia venäjänkielisiä nimikaiverruksia tapulin hirsiseinissä. Toisen maailmansodan aikana kirkolla pidettiin lottien ja sotilaspoikien toimesta ilmavartiota. Tehtävänä oli seurata ja tiedottaa eteenpäin neuvostokoneiden liikkeistä.

Sotien jälkeenkin Siikajoen kirkkorakennuksia on moneen otteeseen korjattu ja kunnostettu. Urut hankittiin 1970-luvulla. Haljenneen toisen kirkonkellon tilalle hankittiin uusi 1990-luvulla. Viimeisimmät suuret korjaustyöt ovat vuodelta 2002, jolloin mm. kirkon portaat uusittiin ja ikkunoita kunnostettiin. Samalla rakennettiin loiva kulkuluiska.

Siikajoen yli 300-vuotias kirkko, vieressä oleva tapuli ja rakennuksia ympäröivä kirkkomaa hautoineen on tutustumisen arvoisia lähialueen muiden arvokkaiden kultturikohteiden ohessa.
Pappila
Siikajoen kirkon läheisyydessä on Siikajoen kustavilaistyylinen pappila. Pappila on valmistunut v. 1796. Pappila on rakennettu kirkkoherra Silferbergin suunnittelemien pohjalta. Rakennuspaikkansa mukaisesti nimetty Pudaksen pappila on komea kaksikerroksinen, mansardi- eli taitekattoinen tilan päärakennus. Pappilan salin seinällä on seinään ammuttu tykin kuula muistona kirkon ympäristössä käydystä Siikajoen taistelusta 18.4.1808. Siikajoen pappila oli ajan tavan mukaan myös toimiva maatila. Tilaa olivat hoitamassa lukuisat piiat ja rengit sekä päivätyöläiset. Pappilan kautta paikkakunnalle tulivat monet uudet viljelymenetelmät ja parannukset karjankasvatuksessa. Pappilan puutarha ja ryytimaa olivat tunnettuja pitäjän rajojen ulkopuolellakin. Pappila oli myös sivistyneistön seuraelämän keskus pitäjässä. Pappila on ollut aivan viime vuosiin asti paikkakunnan kirkkoherrojen asuinrakennuksena, viimeksi pappilassa on asunut nykyinen kirkkoherra Reino Tanjunen perheineen.
Lähde:Siikajoki Siikajoki Siikajoki

Lähde: http://www.raahenseurakunta.fi/yleista/

HUom! Älä poista päivämäärää. Projekti aloitettu 12.09.2017