Start My Family Tree Welcome to Geni, home of the world's largest family tree.
Join Geni to explore your genealogy and family history in the World's Largest Family Tree.

Siirtolaiset paikkakunnalta Luumäki

« Back to Projects Dashboard

view all

Profiles

  • Kaarlo Antinpoika Inki (1802 - aft.1838)
    Luumäki - kastetut Syntynyt Kastettu Kylä Talo Isä Äiti Lapsi 11.2.1802 18.2.1802 Ingilä Inginen Anders Ericss: Christina Christ:dr Carl (tv.) Luumäen seurakunnan arkisto - Lastenkirjat 181...
  • Antti Manunpoika Kylvy (1862 - d.)
    Syntymäaika lastenkirjoista; ei ole Luumäen syntyneiden luettelossa. Lastenkirjan 1880-1889 mukaan muuttanut Inkerinmaalle 16.12.1879. Ei merkintää ulosmuuttaneissa. Nimi edelleen lastenkirjassa 1890-1...
  • Elvira Maria Hermanintytär Leinonen (1892 - 1969)
    Luumäki syntyneet 1890-1894 (MKO304-310) Sivu 260-261 1892. SSHY / Viitattu 18.06.2022 Luumäki lastenkirja 1890-1899 (MKO1-11) Sivu 152 Husulan kylä, Läksiämiä Husulassa SSHY / Viitattu 18.06.2022
  • Anders Philipsson Toikka (1839 - d.)
    Luumäki Kastetut Linkki tähän tapahtumaan [ 4775025 ] Syntynyt / Kastettu 17.11.1839 20.11.1839 Kylä / Talo Toikala Isä bs. Philip Henrs: Äiti Anna Filipsdr 18 Lapsi Anders Linkit SSHY - Digiar...
  • Elias Matinpoika Hyyrynen (1788 - d.)
    Luumäen seurakunnan arkisto - Syntyneiden ja kastettujen luettelot 1766-1793 (I C:1), jakso 105: Födda 1788; Kansallisarkisto: / Viitattu 18.3.2020 Muutti Pietariin 1812 Luumäen seurakunnan arkisto - P...

Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa - muun muassa Amerikkaan, Kanadaan, Australiaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon.

Voit lisätä projektiin Luumäeltä ulkomaille muuttaneet ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Henkilön ei tarvitse olla Luumäellä syntynyt - Luumäeltä on lähtenyt Amerikkaan esimerkiksi Virolahdella, Haukivuorella, Lemillä ja Räisälässä syntyneitä. Tähän projektiin voi lisätä myös luumäkeläissyntyiset henkilöt, jotka ovat muuttaneet ulkomaille jostain muusta seurakunnasta.

Lisää henkilö myös projektiin Paikkakunta Luumäki, soveltuviin Luumäen kyläprojekteihin ja esimerkiksi projekteihin Suomalaiset siirtolaiset - Finnish emigrants tai Pietarin suomalaiset. Amerikkaan menneitä voi lisätä piirikuntaprojekteihin (county), jos kaupunkiprojektia ei ole.

Toivottavaa on, että henkilöllä olisi vähintään yksi lähdetieto, josta hänet voi varmuudella identifioida.

Liity projektiin valitsemalla Toiminnot > Liity projektiin.


Luumäen projektit

Luumäkeläiset Pietarissa, Venäjällä, Inkerinmaalla ja Neuvostoliitossa

Luumäen kirkkoherra Johannes Jakobsson Stråhlman kirjoitti vuonna 1826: ”On kulunut lähes kolmekymmentä vuotta siitä kun miehillä ja nuorukaisilla, jotka vaan ovat voineet lähteä, on ollut tapana vuosittain keväisin lähteä Pietariin ja Inkerinmaalle, missä he kesäisin työllä ovat ansainneet sievoisia rahoja, joita ovat syksyllä tuoneet mukanaan kotiin”.

Lähde: Engman, Max: Pietarinsuomalaiset. WSOY, WS Bookwell Oy, Juva 2004 (alkuperäinen: Johan Stråhlman: Utkast till Luumäki Församlings och dess Presters historia, s. 6 (1826), Luumäen seurakunnan arkisto)

(Vuosisadan vaihteessa) enemmän muutettiin vanhaan tapaan Venäjälle, kunnes rajojen sulkeutuminen itsenäistymisen yhteydessä lopetti kulun. Paluuliikenne kiihtyi viimeistään bolshevikkivallankumouksen jälkeen, joten naapurimaahan ei varmaan moni pysyvästi jäänyt. Aikaisemmin oli Venäjällä oleskellut kulloinkin kuutisenkymmentä luumäkeläistä, etupäässä työmiehiä elantoaan etsimässä.

Lähde: Kumpulainen, Kalevi & Miettinen, Timo: Luumäen historia, s. 525. Luumäen kunta, Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1992.


Työläisten virta

Kirkkoherra Stråhlmanin maininta Pietariin ja Inkerinmaalle työn perässä muuttaneista miehistä ja nuorukaisista ei näy ainakaan Luumäen rippikirjoissa 1800-luvun alussa - esimerkiksi rippikirjassa 1803-1808 vaikuttaa olevan yksi Pietariin muuttanut henkilö eli Emanuel Jonasson Merselius. Ennen vuotta 1835 Pietarissa kuolivat esimerkiksi Pekka Annanpoika Vasara ja Simo Kustaanpoika Suoheikki.

Pietarin Pyhän Marian seurakunnan sisäänmuuttaneiden luettelo alkaa vuodesta 1838. Luumäen ulosmuuttaneiden luettelo puolestaan vuodesta 1848. Väliin jäävien kymmenen vuoden aikana Pietarissa kirjattiin 49 Luumäeltä muuttanutta henkilöä, heistä 6 naisia. Eniten muuttaneita oli vuonna 1839 - 11 henkeä.

Luumäen seurakunnassa kirjoitettiin vuosina 1848-1900 yhteensä 112 muuttokirjaa, joiden haltija muutti Pietariin, Venäjälle tai Inkerinmaalle (St. Petersburg 94, Ryssland 13, Ingermanland 5). Kaikkia muuttaneita ei ole kirjattu ulosmuuttaneisiin; Pietariin lähti mm. lukuisia lapsia suoraan lastenkirjoista ilman muuttotietoja. Suurin osa Pietariin ja Inkerinmaalle muuttaneista 1840-1850-luvuilla muutti ennen ripille pääsyä - samaan aikaan aikuisväestön suosikkikohteita olivat mm. Lemi, Savitaipale, Taipalsaari ja Viipuri. Nuorimmat yksin lähteneet olivat 10-vuotiaita - esimerkiksi Aatami Mooseksenpoika Mentula muutti Pietariin muun perheen jäädessä Luumäelle. Muuttaneista yli kolmasosa syntyi 1820-1835. Pietariin-muuton huippuvuodet ajoittuvat 1850-luvun alkuvuosiin, jolloin Luumäeltä lähti vähintään 50 henkeä määränpäänään Pietari. 1850-luvun ulosmuuttaneista 25 % suuntasi Pietariin tai sen lähialueille. Viimeiset muuttajat Luumäen lähteissä mainitulla aikavälillä olivat "torppari Ellosen vainajan lapset" eli Leena Stiina Taavetintytär Ellonen ja Manu Taavetinpoika Ellonen vuonna 1882. Pietariin, Inkerinmaalle ja Venäjälle muuttaneita ei ole aina kirjattu Luumäen ulosmuuttaneisiin, koska vuosina 1861-1873 ei ole yhtään muuttoa, mikä ei pidä paikkaansa. Pietarin sisäänmuuttaneissa on kyseisenä ajanjaksona Luumäeltä muuttaneita - kuitenkin selvästi vähemmän kuin 1850-luvulla..

Lähtijät olivat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta naimattomia ja jos eivät kuolleet keuhkosairauksiin nuorella iällä, avioituivat Pietarissa yleensä toisen suomalaisen kanssa. Muutama avioliitto on solmittu myös venäläisen, saksalaisen ja virolaisen kanssa. Suuri osa lähteneistä jatkoi sukuaan Pietarissa ja suurin osa lähteneistä myös kuoli siellä. Pietariin muutti myös luumäkeläisiä leskiä, joiden lapset asuivat siellä, kuten Liisa Matintytär Sirkkunen ja kahdesti Luumäellä leskeksi jäänyt Beata Aatamintytär Lassi, joka avioitui kolmannen kerran Pietarissa.

Pietarin Pyhän Marian seurakunnan sisäänmuuttaneiden luettelossa 1880-1889 on vain yhdeksän Luumäeltä muuttanutta, esimerkiksi Juho Abrahaminpoika Tiikanen; vuosina 1900-1918 on 22 - viimeisinä Severi Taavetinpoika Kovasiipi 1.2.1917 ja suoraan vallankumouksen ytimeen 17.10.1917 saapunut Manu Iihola. Muutto alkoi hiipua jo 1850-luvun lopussa, ja 1880-luvulle tultaessa luumäkeläisiä vetivät uudet kohteet eli muun muassa Kymenlaakson kasvavat teollisuuspaikkakunnat.

Luumäen vuoden 1900 henkikirjaan on kirjattu 78 henkilöä, jotka olivat Venäjällä passilla oleskelevia. Osa perheellisiä, osa naimattomia ja sukunimien perusteella suurimmalla osalla on juuret Luumäellä. Vuonna 1910 listassa on 63 henkilöä ja vielä vuonna 1920 Venäjällä passilla oleskeleviksi on kirjattu 59 henkilöä, osa perheellisiä (yhteensä 113 henkeä) (ks. Siirtolaisuuslähteet)

Venäjällä astui 1848 voimaan laki, joka määräsi Suomen seurakunnat pitämään kirjoissaan esimerkiksi Pietariin muuttaneet. Luumäen rippikirjoissa on satunnaisesti Pietariin muuttaneen henkilön kohdalla merkintä "se special boken i Ryssland vistande". Kaksi vuotta myöhemmin vuonna 1850 lakia laajennettiin koskemaan myös Pietarissa/Inkerinmaalla syntyneitä luumäkeläisten jälkeläisiä, jotka tuli kirjata Luumäen kirjoihin. Tilanne pysyi samana aina vallankumouksen jälkeiseen aikaan asti. Sen vuoksi Luumäen henkikirjoissa 1900-luvulla on perheenjäseniä, joiden ei voida olettaa koskaan asuneen Luumäellä. Heitä ovat esimerkiksi Konstantin, Marfa, Vladimir, Petr ja Jekaterina Hyypiä, Jevdokia, Salomonida ja Nadeschda Karhu, Natalia Häkämies sekä Kustaa Nokan vaimo Pelageja.

Luumäkeläiset työskentelivät Pietarissa mm. nuohoojina, kupariseppinä, suutareina ja räätäleinä; joukossa on myös kultasepän kisällejä. Muita luumäkeläisten ammatteja: brontzarbeiter, goldarbeiter, silberarbeiter, jouwelier, schlosser, mechaniker, posamentierer, kaasukoneen lämmittäjä, latoja, puupiirtäjä, pakaasimies.

Lähteet: Luumäen seurakunnan lastenkirjat 1827-1843, 1844-1856, rippikirjat 1826-1836, 1838-1848, 1847-1856, muuttaneiden luettelot 1848-1900 ja henkikirjat; Pietarin suomalaisen Pyhän Marian seurakunnan rippikirjat, vihittyjen, kastettujen, kuolleiden ja muuttaneiden luettelot, Suomen passiviraston arkisto Luumäen Pitäjänkirja 1848-1869.


Siirtolaiseksi Siperiaan

Venäjälle lähdettiin työmahdollisuuksien lisäksi myös muista syistä. Vuonna 1874 Antti Abrahaminpoika Junni tuomittiin irtolaisuudesta kahdeksi vuodeksi Luoston ojennuslaitokseen. Antti Junni valitsi toisen vaihtoehdon eli teki anomuksen päästä siirtolaiseksi Siperiaan. Senaatti hyväksyi hakemuksen.


Vainouhrit ja loikkarit

1930-luvun suuren talouslaman aikana ehti lähes 15 000 suomalaista laitonta siirtolaista mennä Neuvostoliittoon. --- Viipurin lääni oli selvästi yleisin loikkareiden syntymäalue (37,3 %). Läänin osuus maan väkiluvusta oli 1930-luvun alussa noin 17 %. Lähtöön houkuttelivat talouslama, voimistuva oikeistolaisuus ja Neuvostoliiton houkutukset. Luumäeltä Neuvostoliittoon laittomasti siirtyneiden henkilöiden määrä oli 8 - 4 miestä, 3 naista ja 1 alle 15-vuotias lapsi.

Lähde:

Kostiainen, Auvo: Loikkarit - Suuren lamakauden laiton siirtolaisuus Neuvostoliittoon, s. 10, 30-39, 276. Otava, Kustannusosakeyhtiö Otavan painolaitokset, Keuruu 1988.

Siirtolaisuusinstituutin Venäjänsuomalaiset vainouhrit -tietokannassa ja Eila Lahti-Argutinan kirjassa Olimme joukko vieras vaan on kaksi luumäkeläistä: uunimuurari Iivari Manunpoika Suoknut, joka loikkasi 1931 ja ammuttiin Petroskoissa 1938 ja metsätyöläinen Eino Eliaanpoika Tuominen, joka loikkasi 1932 ja ammuttiin Petroskoissa 1938. Kun Eino Tuomisen veli Ilmari kuoli Kotkassa vuonna 1939, kuolinilmoituksessa luki "sisaret ja veljet Venäjällä".

Neuvostoliittoon loikkasivat 1930-luvulla luumäkeläissyntyiset Saimi Tanelintytär Rinne ja hänen veljensä Einar Tanelinpoika Piensalmi.


Paluumuuttajia sekä Pietarista ja Koprinasta muuttaneita muualla syntyneitä

Harvat palasivat Luumäelle, mutta esimerkiksi Joel Taavetinpoika Puranen palasi oltuaan Inkerinmaalla 1853-1857. Inkerinmaan Tyröstä palasi myös Jeremias Aataminpoika Repo. Paluumuuttajia olivat muun muassa Juho Iisakinpoika Juntto perheineen ja leskeksi jäänyt Elias Vilponpoika Björkqvist, joka asui Pietarissa yli 40 vuotta. Eliaksen virolainen vaimo kuoli, samoin kolme neljästä lapsesta pieninä – ainut aikuiseksi elänyt poika on merkitty Pietarin rippikirjassa kadoksissa olevaksi. Pietarista palasi myös Sylvesteri Kaapronpoika Sirkkunen, joka asui Pietarissa peräti 50 vuotta ennen paluutaan vuonna 1903. Luumäen sisäänmuuttaneissa on 1848-1900 Pietarista muuttaneita listattu 19, Inkerinmaalta tulleita 5 ja tarkemmin määritellyltä Inkerinmaan paikkakunnalta 15 muuttanutta (Tyrö 9, Tuutari 2, Liissilä 2, Koprina 1 ja Strelna 1). Osa muuttaneista tuli perheineen.

Luumäen sisäänmuuttaneissa 1848-1900 on muutama muualla kuin Luumäellä syntynyt henkilö, jotka muuttivat Pietarista ja Inkerinmaan Koprinasta. He olivat pastori Antti Teodor Winter perheineen 1885, kappalainen Karl von Hertzenin puoliso Johanna Olga Alexandrine Jenny von Hertzen 1893 ja rautatien kirjuri Juhani Henrik Juhaninpoika Wikman 1900.


Luumäkeläiset Ruotsissa

Suomesta on muutettu Ruotsiin jo satoja vuosia. Sinne suuntasi 1500-luvulla kausityöläisiä, kaivostyöläisiä, merenkulkijoita ja Metsäsuomalaiset, joista osa jatkoi matkaa Amerikkaan. Ruotsalaiset yliopistot ovat kouluttaneet suomalaisia vuosisadasta toiseen. Lähempänä nykyaikaa ovat Lapin evakot ja sotalapset. Muuttohuippu ajoittuu 1960-1970-luvuille - vuosina 1960-1979 tehtiin noin 322 000 muuttoa Suomesta Ruotsiin. Muuttoon vaikuttavia tekijöitä olivat mm. yhteiskunnallisten olojen samankaltaisuus, epävarma työtilanne Suomessa, ystävien kertomukset ja peltojen paketointi 1969-1970. Vuosina 1945-1999 Ruotsiin muutti yli 530 000 suomalaista.

Ruotsi ei kaukaisena ole paljon houkuttanut (luumäkeläisiä): vuosina 1969-1970, jolloin Ruotsin-siirtolaisuus oli maassa huipussaan, lähti Luumäeltä ainoastaan 39 siirtolaista. Korkiasaaren ja Tarkiaisen kirjan perusteella Luumäeltä on lähtenyt 2,0-3,9 promillea väestöstä - suurimmat muuttotappiot kokeneen Sallan kunnan luku on 63 promillea. Lähteet:

Korkiasaari, Jouni & Tarkiainen, Kari: Suomalaiset Ruotsissa. Suomalaisen siirtolaisuuden historia 3. Siirtolaisuusinstituutti, Turku 2000. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 2000.

Kumpulainen, Kalevi & Miettinen, Timo: Luumäen historia, s. 525. Luumäen kunta, Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1992.


Siirtolaisuus Luumäeltä Yhdysvaltoihin

Vuosisadan vaihteen leimallisen ilmiön, Amerikan-siirtolaisuuden suhteen kaakkoinen Suomi oli syrjäaluetta, kaukana Pohjanmaan kansanliikkeestä. Tilastojen mukaan ensimmäiset lähtivät täältä (Luumäki) valtameren taakse vasta vuonna 1900. Maailmansotaan mennessä menijöitä kertyi puolisensataa; heistä osa palasi kohta - rahaa kerättyään tai epäonnistuttuaan juurtumisessa - takaisin, joten pysyvästi jäi vieraalle mantereelle sukuaan jatkamaan kenties kolmisenkymmentä luumäkeläistä, enimmäkseen kai nuoria miehiä.

Lähde:

Kumpulainen, Kalevi & Miettinen, Timo: Luumäen historia, s. 352. Luumäen kunta, Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1992.


Suurimman Luumäen siirtolaisjoukon muodostavat 1905-1912 Anjala 4 Junnista lähteneet Heikki Taavetinpoika Junnin neljä lasta, osa perheineen - yhteensä 11 henkeä. Heistä kukaan ei palannut Suomeen. Suku jatkuu ainakin Massachusetssissa ja Floridassa. Luumäeltä 5-vuotiaana Amerikkaan lähtenyt Sulo Antti Antinpoika Pelkonen vieraili äitinsä kotikonnuilla pari vuotta ennen kuolemaansa vuonna 1976.


Oskar Taavetinpoika Kiuru myi tilansa viereiselle Kiurulan tilalle ja lähti Amerikkaan, mutta palasi kuitenkin jonkun vuoden kuluttua takaisin Luumäelle pikku torppaan läheiseen Anjalan kylään äitinsä kotitilan maille. Elämä Suomessa alkoi surullisesti. Kaksi lapsista, jotka olivat syntyneet Amerikassa, kuolivat kahden päivän väliajoin ja siunattiin Luumäen kirkon vierelle. --- Lasten kuolema sai Oskarin suuren murheen valtaan. Hän itki torppansa edessä kivellä. Meidän on pakko lähteä takaisin Amerikkaan, kun lapsetkin kuolevat täällä. Ja niin Oskar palasi vaimoineen takaisin Amerikkaan. Tästä jäi Luumäelle muisto: "Oskarin itkukivi".

Lähde: Raivaaja, 20.10.1993, s. 16. Kirjoittaja Pekka Siiropää (haastateltavana Luumäellä vieraillut Helge Osvald Oskarinpoika Kiuru).


Yhdysvalloissa luumäkeläiset siirtolaiset työskentelivät mm. sairaalan huoltomiehenä, kutojana, kauppalaivastossa, rautatieinsinöörinä, hammaslääkärinä, kuvanveistäjänä ja Helluntai-seurakunnan saarnaajana. Osa otti aktiivisesti osaa osuustoimintaan.


Siirtolaisuus Suomesta Yhdysvaltoihin (Genin Siirtolaisuus-projektit)

Ensimmäiset Amerikkaan muuttaneet suomalaiset kuuluivat ruotsalaisiin retkikuntiin, jotka jo 1600-luvun ensimmäisellä puoliskolla perustivat "Uuden Ruotsin" siirtokunnan Delaware-joen varrelle, nykyään saman nimisessä osavaltiossa. Yhteensä sinne muutti 500-600 suomalaista pääasiassa Ruotsin ja Norjan metsäseuduilta. Näiden jälkeläisiä oli pennsylvanialainen John Morton (1725-1777), joka oli yksi Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajista vuonna 1776. Hänen isänisänsä Mårten Mårtensson, joka Värmlannista muutti Amerikkaan, oli joidenkin lähteiden mukaan syntynyt Suomessa. Seuraavat Yhdysvaltoihin tulleet suomalaiset olivat lähinnä merimiehiä ja kullankaivajia.

Varsinaisen siirtolaisuuden Amerikkaan katsotaan alkaneen vuonna 1864, jolloin neljä siirtolaisryhmää, jotka olivat muuttaneet Norjan kautta, asettui asumaan pääasiassa Minnesotaan. Pian tämän jälkeen saapuivat ensimmäiset siirtolaiset Michiganin kaivosalueille. Tässä osavaltiossa on eniten suomalaisten jälkeläisiä. Jo 1870-luvulla oli kysymys massamuutosta. Yhdysvaltoihin asettuneet suomalaiset houkuttelivat luoksensa yhä enemmän väkeä aikaisemmilta kotiseuduiltaan, saman aikaisesti kun kaivosyhtiöiden ja varustamoiden agentit suostuttelivat ennen kaikkea nuoria miehiä ja naisia muuttamaan uuteen maahan.

Suurinta siirtolaisuus oli vuosina 1899-1913, jolloin enimmillään tuli yli 20.000 siirtolaista vuodessa. Siirtolaisuus väheni vuoden 1923 jälkeen, kun Yhdysvaltain viranomaiset alkoivat säännellä maahanmuuttoa. Euroopasta muutti noin 40 miljoonaa ihmistä Pohjois-Amerikkaan. Tähän nähden suomalaissiirtolaisuus oli mitätöntä:

Siirtolaisuus Suomesta Yhdysvaltoihin vuosina 1821-1929 oli 350.000 (henkilöiden lukumäärä)
(Kero 1996, s. 55)

Suomalaisten siirtolaisuus Yhdysvaltoihin alkoi Pohjois-Suomesta ja levisi sieltä etelään. Vuosien 1870-1914 aikana oli maastamuutto suurimmillaan (65,9 % koko määrästä), ja jakson muuttajista kokonaista 52 % oli Pohjanmaalta. Muita huomattavia maastamuuttoalueita olivat Lappi, Oulun läänin länsiosa ja Ahvenanmaa.
(Kero 1996, s. 59)

Suurin osa siirtolaisista asettui asumaan kapealle alueelle aivan Kanadan rajan eteläpuolelle. Ensimmäisiä asuinalueita olivat New Yorkin ja Massachusettsin osavaltiot itärannikolla sekä Suurten Järvien luona olevat osavaltiot Michigan ja Minnesota. Vähitellen asutus levisi länteen Montanaan, Kaliforniaan, Oregoniin ja Washingtoniin. Suomalaisista tuskin ketkään asettuivat etelävaltioihin.

Siirtolaiset valitsivat asuinpaikkansa usein aikaisemman ammattinsa mukaan. Suuri osa siirtolaisista hakeutui uudessa kotimaassaan tiettyihin ammatteihin, koska niissä työvoiman tarve oli suuri. Suomalaiset hakeutuivat 1800-luvun alussa itärannikon kaupunkeihin. Räätälit ja myös muut käsityöläiset työskentelivät New Yorkissa, Bostonissa (Massachusetts), Clevelandissa (Ohio) ja Chicagossa (Illinois). Merimiehistä tuli 1860- ja 1870-luvuilla usein rakennustyöläisiä satamakaupunkeihin, kun taas sadoittain työläisiä päätyi Mainen kivilouhimoihin. Suomalaisperäiset metsätyöläiset olivat yleisiä pohjoisissa osavaltioissa, ja Fitchburg (Massachusetts), Detroit (Michigan) sekä Chicago (Illinois) tarjosivat työtä teollisuustyöntekijöille. Osasta tuli kalastajia Washingtonin ja Oregonin osavaltioissa, suomenruotsalaisista lähinnä Washingtonissa. Kaivosteollisuus oli suurimpia työnantajia; kuparikaivospaikkakuntia olivat Calumet, Hancock, Marquette, Ishpeming, Negaunee ja Ironwood Michiganissa, Etelä-Dakotassa oli kulta- ja hopeakaivoksia ja Montanassa ja Wyomingissa hiilikaivoksia. Kaliforniassa suomalaisia työskenteli kultakentillä tai hedelmäviljelyksillä. Naisille oli tarjolla varakkaiden perheiden kotiapulaisen paikkoja sekä työtä mm. tekstiiliteollisuudessa.

Yleisesti sanottiin, että Amerikka oli paratiisi naiselle, mutta helvetti miehelle ja hevoselle. Vähitellen useista raskaissa metsä- ja kaivostöissä olleista tuli maanviljelijöitä keskilänteen. Vuonna 1920 sai noin 25 % suomalaisista toimeentulonsa maataloudesta. He omistivat silloin noin 15.000 tilaa, joista noin 75 % oli Minnesotassa, Michiganissa ja Wisconsinissa ja noin 17 % Tyynen Valtameren rannikolla. Saksalaisten (140.000), ruotsalaisten (60.000) ja norjalaisten (50.000) tilojen määrään verrattuna oli suomalaisia tiloja varsin vähän.
https://www.genealogia.fi/emi/emi3s.htm


LINKKEJÄ

KIRJALLISUUTTA

Luumäki

Venäjä, Neuvostoliitto

Ruotsi

Pohjois-Amerikka

Muut

Lisää Luumäki-kirjoja projektissa Paikkakunta Luumäki


Projektin profiilikuva: Luumäkeläinen siirtolaisperhe Massachusettsin Fitchburgissa 1910-luvulla.
Taavetti Heikinpoika Junni


Huom! Älä poista päivämäärää. Projekti perustettu 11.09.2021