Follow
Finland during the Great Northern War (Finnish: isoviha, lit. 'the great wrath/hostility', in contemporary sources: venäläisen ylivallan aika, 'Era of Russian domination/supremacy'; Swedish: den stora ofreden, lit. 'the great unrest') was a period of Finnish history dominated by the Russian invasion and subsequent military occupation of Finland, then part of the Swedish Empire, from 1714 until the treaty of Nystad (1721), which ended the Great Northern War.
Background
Finland was left largely to fend for itself after the disaster of Poltava in 1709. Russia captured Viborg (Russian: Выборг (Vyborg), Finnish: Viipuri) in 1710 and already in 1712 started their first campaign to capture Finland which ended in failure. A more organized campaign starting in 1713 managed to capture Helsinki/Helsingfors and drive defending Swedes away from the coast. The Swedish army in Finland was defeated in Storkyro (Isokyrö) in February 1714 where the Russians won a decisive victory. Swedish efforts to hinder the Russian advance by blockading the coastal sea route at Hangö ended in failure in late July at the battle of Gangut. The presence of a Russian galley fleet in the Gulf of Bothnia forced, in the end, both the Swedish fleet and army to largely abandon Finland in late 1714. Even the Swedish areas on the western side of the Gulf of Bothnia were ravaged by the Russians. The city of Umeå was burned to the ground by the Russians on 18 September 1714, and after struggling to rebuild was razed again in 1720, 1721, and 1722.
Russian occupation of Finland
After the victory of Battle of Storkyro, Mikhail Golitsyn was appointed the governor of Finland. Finns began waging partisan warfare against the Russians. As retaliation, the Finnish peasants were forced to pay large contributions to the occupying Russians (as was the custom at the time). Plundering and raping was widespread, especially in Ostrobothnia and in communities near the major roads. Churches were looted and Isokyrö was burned to the ground. A scorched-earth zone several hundred kilometers wide was created by the Russians to hinder Swedish counteroffensives. At least 5,000 Finns were killed and some 10,000 taken away as slaves, of whom only a few thousand would ever return; according to more recent research, the number of the casualties would have been closer to 20,000. Recent research also estimates the number of enslaved children and women to have been closer to 30,000. The worst of these massacres took place on September 29, 1714, when during one night, the Cossacks killed about 800 inhabitants of the Hailuoto Island with axes. Thousands, especially officials, fled to the (relative) safety of Sweden. The poorer peasants hid in the woods to avoid the ravages of the occupiers and their press-gangs. Atrocities were at their worst between 1714 and 1717 when the Swedish Count Gustaf Otto Douglas, who had defected to the Russian side during the war, was in charge of the occupation.
Source: https://en.wikipedia.org/wiki/Finland_during_the_Great_Northern_War
Stora ofreden (isoviha på finska) benämner i Finlands historia tiden från Stora nordiska krigets utbrott 1700 till freden i Nystad 1721. I trängre bemärkelse begagnas uttrycket för den ryska ockupationen av landet 1713—1721.
Efter den ryska segern vid Poltava 1709 intogs de finska städerna Viborg och Kexholm 1710 av ryssarna vilket öppnade vägen för fortsatt expansion in i Finland. Tsar Peter landsteg i Helsingfors 1713, och de ryska trupperna hade under det följande året tagit kontroll över hela landet. Den gamla förvaltningen slutade att fungera och ett rent militärvälde blev rådande. En stor del av landets befolkning flydde ur landet.
Vid freden 1721 utrymdes landet av ryssarna, med undantag av södra och sydöstra Karelen med Viborg, Kexholm och Sordavala, vilka områden avträddes till Ryssland. Efter freden ökade befolkningen åter snabbt i antal. Skolorna och administrationen återupprättades och man fick betydande skattelättnader.
Tanken med detta projekt är att samla så många som möjligt av de som var tvungna att lämna sina hem och gårdar, och Många återvände aldrig
Åland
Åland tömdes nästan helt på sin befolkning åren 1714-1721 och gårdar och Kyrkböcker Brändes
Under våren 1715 företog man på kunglig befallning veritabla räddningsaktioner från Stockholm till Åland. Skepp seglade över för att rädda de ålänningar som inte ännu kunnat fly. En stor del av de räddade personerna var så illa medfarna, att de togs till ett sjukläger i Rörstrand, inom det nuvarande Stockholms gränser.
Nyland
...
Länkar:
Isoviha oli suuren Pohjan sodan (1700–1721) aikainen Venäjän miehitys Suomessa vuosina 1713–1721. Se päättyi Uudenkaupungin rauhaan. Isoviha-nimitys on syntynyt vasta myöhemmin historioitsijoiden teksteissä – aikalaislähteissä siitä käytetään nimitystä venäläisen ylivallan aika.
Venäläiset valtasivat Inkerin ja pian, Pultavan taistelun jälkeen vuonna 1710, Viipurin ja Käkisalmen sekä Helsingin, Porvoon ja Turun vuonna 1713. Koko Etelä-Suomi oli miehitetty, kun Carl Gustaf Armfelt oli kärsinyt tappion Pälkäneellä Kostianvirran taistelussa 1713 ja Isossakyrössä Napuen taistelussa vuonna 1714.
Miehitysaika
Miehitysajan olot vaihtelivat suuresti eri puolilla Suomea, mikä johtui jo hallinnollisesta jaosta. Venäläiset jakoivat Suomen Viipurin komendanttikuntaan, joka käsitti Itä-Suomen, ja Länsi-Suomen kenraalikuvernöörikuntaan, jota johdettiin Turusta käsin.
Tuon ajan sodankäynnin yleisten tapojen mukaisesti venäläiset sotilaat ja varsinkin kasakat ryöstivät valloitetun maan asukkailta kaiken arvokkaan, minkä vain saivat käsiinsä. Kenraalimajuri Armfeltin kirjeen mukaan venäläiset olivat kulkeneet ennen ja jälkeen Viipurin valtauksen ihmisiä ryöstellen ja rakennuksia polttaen monilla paikkakunnilla. Venäläiset hävittivät järjestelmällisesti Viipurin ja Kymijoen välisen alueen, jotteivät suomalaiset joukot saisi sieltä elintarvikkeita.
Venäläisten terrori
Suurimmat väkivaltaisuudet tapahtuivat sotilashallinnon aikana. Terrorin verisin jakso oli luultavasti lyhyt kausi erityisesti vuosina 1713–1714.
Eniten venäläisiä miehityssotilaita oli koko isonvihan aikana Länsi-Suomessa. Venäläiset pitivät Länsi-Suomea tiukassa otteessa, sillä sieltä käsin oli suunnitelmissa hyökätä Ruotsiin. Kaakkois-Suomea ei hävitetty kovinkaan perusteellisesti, koska alue oli päätetty liittää Venäjään. Ankarimmat siviilitappiot kärsi Pohjois-Pohjanmaa, jonka tsaari käski tuhota kymmenen peninkulman syvyydeltä puskurivyöhykkeeksi Ruotsia vasten. Vanhempien tutkimusten mukaan miehityksen aikana tapettiin noin 5 000 suomalaista, joista noin puolet Pohjanmaalla. Uudempien tutkimusten mukaan surmaluvut olivat huomattavasti suuremmat.
Pohjanmaan hävitys ja terrori siviiliväestöä kohtaan
Pohjois-Pohjanmaata ei miehitetty, mutta väestötappiot siellä olivat isonvihan aikana noin 6 100 henkeä eli neljännes alueen väestöstä. Alueella liikkui muutaman sadan ratsumiehen muodostamia nopealiikkeisiä kasakkayksiköitä. Pohjanmaalla venäläisten terrori ja siviilien kidutus olivat systemaattisia. Väkivalta kohdistui kiinni saatuun siviiliväestöön ja pappeihin. Raiskaukset ja joukkoraiskaukset olivat 1700-luvulla yksi vakiintuneista sodankäynnin menetelmistä, ja naisia kuljettiin vangittuina Turun ja Porin sotilasleireille. Suurin yksittäinen veriteko tapahtui Hailuodossa 29. syyskuuta 1714, kun 200 kasakkaa tappoi yhdessä yössä noin 800 henkeä kirveillä.
Venäläiset kasakat ottivat ruokansa vallatusta maasta ryöstämällä, minkä tähden paikalliset asukkaat joutuivat turvautumaan korvikeruokaan ja monin paikoin väkeä nääntyi nälkään.
Tornio ja Kemi isonvihan uhreina
Tornioon venäläiset kasakat tekivät vuosina 1714–1716 seitsemän hävitysretkeä ja myöhemmin vielä kuusi lisää. Niiden vuoksi Tornion kaupungilla ja asukkailla oli ongelmia sodan suhteen suuremmassa määrin kuin monella muulla Suomen seudulla. Sotasaalista tavoittelevat kasakat kiduttivat pieksemällä, polttamalla ja paistamalla ihmisiä saadakseen heidät paljastamaan, mihin he olivat kätkeneet omaisuutensa.
Orjuus
Arviolta kymmeniätuhansia suomalaisia vietiin väkisin Venäjälle muun muassa maaorjiksi, seksiorjiksi ja rakennustöihin. Useimmat eivät enää nähneet kotimaataan ja moni oli ensin nähnyt vanhempiensa surman. Joitain vietiin Persian orjamarkkinoille, jossa vaaleat suomalaiset olivat eksoottisia.
Väestöä vangittiin laajasti orjatyöhön Venäjälle; erityisesti Pietarin rakennustöihin vietiin joidenkin lähteiden mukaan 10 000, uudempien lähteiden mukaan jopa yli 20 000 henkeä. Venäläisupseeristo välitti vankinsa eteenpäin myymällä heidät orjiksi. Mittavimmat pakko-otot tehtiin Pohjanmaalla ja Itä-Suomessa. Pelkästään Pohjanmaalta vietiin 4 600 henkeä, joista suurin osa oli lapsia. Näiden lisäksi miehiä pakko-otettiin armeijaan noin 2 000. Orjatyöhön viedyistä pääsi palaamaan noin 2 000 henkeä, useimmat joidenkin vuosien, jotkut vasta vuosikymmenten kuluttua. Sotilaista palasi noin 500 miestä.