Follow
Projektin tarkoituksena on tutkia suomalaisia maaseudulla kauppaa harjoittaneita kauppiaita eli maakauppiaita. Maakauppa tuli luvalliseksi Suomessa vuodesta 1842 alkaen, minkä jälkeen maaseudullekin oli mahdollista perustaa kauppaliikkeitä ja maakauppa kehittyi varsinaiseksi elinkeinoksi. Vuoden 1842 jälkeen toimineiden maakauppiaiden lisäksi projekti on laajennettu kattamaan maakaupan varhaisemmankin kehityksen, joten se koskee maakaupan koko historiaa Suomessa.
Tähän projektiin voi liittää maakauppiaat, jotka toimivat ennen Suomen kauppiaiden yhdistäytymistä ja Suomen Vähittäiskauppiasliiton perustamista 1.1.1921. Sen jälkeen toimineita kauppiaita voi liittää projektiin Suomen kyläkauppiaat ja sekatavarakauppiaat.
Maakaupasta
Kauppaa on tehty jo varsin alkukantaisina aikoina. Keskiajalla laki ei aluksi vetänyt mitään selvää rajaa kaupunkilais- ja maalaiselinkeinojen välille. Vähitellen kauppapaikat järjestyivät kaupunkiyhteiskunniksi. Ensimmäiset yleiset maakauppaa koskevat säännökset tulivat 1350-luvulla. Maanlaki määräsi, että kauppa maallakin oli vapaata vuotuisilla markkinoilla. Poikkeuksia oli ja lakeja oli vaikea valvoa.
Kustaa Vaasa määräsi yleisen maakauppakiellon vuonna 1546. Pohjanmaalla oli maakaupan suhteen erioikeuksia. Karjalaisten Pohjanmaalla harjoittamaan kauppaan ei puututtu. Kustaa Vaasan maakauppapolitiikka ristiriitaista, sisältäen erikoismääräyksiä ja poikkeuksia, joita muuteltiin.
Vuoden 1617 kauppasääntö kielsi kaiken maakaupan. Markkinoista muodostui entistä tärkeämpiä ja ne olivat maakaupunkien yksinoikeus. Kustaa Vaasa halusi kehittää suomalaista kaupunkeja kauppapaikkoina ja tiukensi maakaupan määräyksiä, mutta hän ja seuraajansa epäonnistuivat yrittäessään tukahduttaa maakauppaa, joka oli vättämätömyyden sanelemaa. Seurauksena kuitenkin oli suurelta osin kaupan vapautus ulkomaisesta holhouksesta.
Maaliskuussa 1772 asetettiin komitea maatalouden tilaa tutkimaan, komitea piti tarpeellisena lieventää viljakauppaa rajoittavia määräyksiä. Viljakauppa vapautettiin Suomessa vuonna 22.3.1775 kuningas Kustaa III asetuksella. Tämän jälkeen oli luvallista ostaa, varastoida ja myydä kaikenlaista viljaa, viljatuotteita ja perunoita vapaasti.
Suomen kenraalikuvernööri Menšikov teki senaatille aloitteen maakaupan vapauttamiseksi. Keisari Nikolai I teki asiasta päätöksen, jonka johdosta maakauppa vapautettiin 6.10.1842. Maakauppaa kuitenkin rasittivat tämän jälkeenkin useat rajoitukset, kuten siirtomaatuotteiden, kankaiden ja nautintoaineiden myyntikielto, joita maalaiset saivat hankkia markkinoilta tai kaupungeista. Kauppapuotien perustamista ei sallittu.
Aleksanteri II pyrki kehittämään valtakunnan taloutta ja antoi tätä koskevan ohjelman Suomen senaatille 1856. Senaatin tehtäväksi jäi laatia ohjelman mukaan, ehdotus kaupan ja teollisuuden edistämiseksi maassa. Senaatin talousosasto käsitteli ehdotusta, jonka tuloksena päätettiin antaa lupa kauppapuotien perustamiseksi maaseudulle. Tämä esitys annettiin Aleksanteri II:selle, joka hyväksyi sen. Senaatti julkaisi asetuksen 19.12.1859.
Maaseudulla kauppaa harjoittaneet ns. maakauppiaat hakivat luvan kaupan pitämiseen lääninhallitukselta vuoteen 1879 asti. Lupahakemuksia ja -päätöksiä löytyy lääninhallitusten anomusasioista. Vuodesta 1880 eteenpäin maakauppiaan riitti tehdä elinkeinoilmoitus, joita löytyy kruununvoutien arkistoista. Lääninhallituksen anomusasioista ja kruununvoudin arkistoista voi löytyä tietyn maakaupan myöhemmistäkin vaiheista asiakirjoja, sillä mm. väriaineiden kauppaan tarvittiin lupa lääninhallitukselta. Kauppaliikkeen lopettamisesta ilmoitettiin lääninhallitukselle ja 1879 jälkeen kruununvoudille. Muita maakauppiaita koskevia asiakirjoja, mm. luetteloita tietyn paikkakunnan maakauppiaista löytyy kruununvoutien lisäksi nimismiesten arkistoista.
Ruotsin vallan aikaisesta porvaritoiminnasta
Ruotsin vallan aikana Suomessakin porvarissääty oli yksi sääty-yhteiskunnan säädyistä. Porvaristo koostui alkujaan saamansa oikeuden perusteella kauppaa tai käsityöammattia harjoittaneista kaupunkilaisista. Sana porvari tulee vanhan ranskan sanasta burgeis, ja se tarkoitti kaupungissa asuvaa ammatinharjoittajaa.
Varsinkin varhaisempi porvaritoiminta perustui maakaupalle, markkinoillakäyntiin ja muuhun liikkumiseen eri paikkakunnilla kaupanteossa. Siltä osin porvaritoiminta eli kaupan harjoittaminen oli pitkälle identtistä maakaupan kanssa. Myös esim. kauppias Johannes Pettersson Pösö (1840-1905) voidaan laskea porvariksi, samoin, maata kiertaneet muut kauppiaat. Kullakin kauppiaalla on tavallisesti kaupan harjoittamisen tukikohtansa, mutta kaupan luonne ei ole muuttunut aikojen kuluessa tavaroita viedään tai toimitetaan sinne, missä on ostajia ja päinvastoin.
Porvarit; kauppa ja käsityö Suomessa - Merchants commerce and crafts in Finland Projekti on kattoprojekti Suomessa toimineille porvareille; kaupan ja käsityön harjoittajille.
Paikkakuntien porvariprojekteja
Porvarit Hamina I Porvarit Hämeelinna I Porvarit Kokkola I Porvarit Kristiina I Porvarit Kurkijoki I Porvarit Käkisalmi I Porvarit Lappeenranta I Porvarit Naantali I Porvarit Nevanlinna I Porvarit Oulu I Porvarit Pietarsaari I Porvarit Pori I Porvarit Porvoo I Porvarit Raahe I Porvarit Rauma I Porvarit Savonlinna I Porvarit Sortavala I Porvarit Tammisaari I Porvarit Turku I Porvarit Uusikaupunki I Porvarit Vaasa I
Projektisivun lähteet:
- Alanen Aulis J.: Suomen maakaupan historia
- Arkistojen portti: Ammatin ja elinkeinon harjoittamiseen liittyvät asiakirjalähteet
- Wikipedia: Maakauppa
Projektikuva: Maakauppias Ananias Sulkava perheineen kauppatalonsa pihalla päiväkahvilla. Ananias Sulkavalla oli kolme kauppataloa Virtain Liedenpohjan kylässä. Kuvassa oleva ensimmäinen kauppatalo tuhoutui tulipalossa, toinen kauppa joutui pakkohuutokauppaan ja sen jälkeen hän harjoitti kaupankäyntiä Kuusikko-nimisessä torpassa. https://www.finna.fi/ CC BY 4.0