
Rahkola sijaitsi Äyräpään länsiosassa, kooltaan suuremman Kaukilan kylän välittömässä läheisyydessä ja usein Rahkola luettiinkin osaksi Kaukilaa tai kylistä käytettiin yhteisnimeä, Kaukila-Rahkola. Rahkola rajoittui pohjoisessa Paakkolan kylään, idässä ja etelässä Kaukilan kylään sekä lännessä Heinjoen kuntaan. Nykyisin Rahkolan alue on autio.
Rahkola oli aikoinaan erotettu Kaukilan kylästä omaksi kyläkseen ja nimensä kylä oli saanut sen ensimmäisistä asukkaista, Rahkosista. Rahkolan ja Kaukilan kylien välinen toiminta oli tiivistä muun muassa yhdistystoiminnassa. Kylät kuuluivat samaan koulupiiriin, jonka koulu oli Kaukilassa. Rahkolassa oli noin 20 taloa.
Ennen Äyräpään kunnan muodostamista vuonna 1925 Rahkola kuului Muolaan kuntaan.
Tämä projekti on keskeneräinen ja sitä päivitetään koko ajan.
Projekti perustettu 6.1.2019 / Mirja Mappes