Follow
The Queen Dowager's Life Regiment
The Queen Dowager's Life Regiment was a Swedish infantry regiment that operated from 1742 to 1808. In the beginning, the regiment operated under various names, typically under the name of the commander of the regiment.
Following the support of the regiment to the coup d'état by Gustaf III in 1772, the regiment was awarded with the title of The Queen Dowager's Life Regiment. The regiment was dismantled following its capitulation in 1808 during the Finnish War of 1808-1809, handing the Suomenlinna fortress over to the Russians.
The aim of this project is to collect profiles of individuals who served in the regiment in it.
All help is welcome and highly appreciated. Also needed... So....
Act I
The regiment was established in southern Sweden in 1742. In the beginning the regiment went under the name of is commanders. The regiment was established by Colonel Gustaf David Hamilton, and ended up first bearing his name, Hamilton's Regiment.
A complete list of individualswho served under Hamilton's can be found behind the hyperlink. Similarly, the Genealogical Society of Finland has its own registry of Hamilton's Regiment among the congrecations.
From the onset in 1742, the regiment served in the South of Sweden. In 1753 the regiment was commissioned for fortification of the fortress Suomenlinna, located strategically right in front of Helsinki.
In 1759 the the regiment changed command, now headed by Colonel Magnus Daniel Lilliesvärd, and it subsequently become known as the Lilliesvärd's regiment.
In 1761 the regiment was commissioned to Stockholm, the command was appointed to Carl Fredrik von Liewen, and, so was the name of the regiment. The period under von Liewen's command was short. The following year, in 1762 the regiment was transferred back to Suomenlinna, with Anders Henrik Ramsay as the next commander. The regiment would be stationed in Suomenlinna up until 1808.
During this transition, the name of the regiment was officially changed to Prince Fredrik Adolf's infantry regiment when he, at least nominally, became the new commander of the regiment.
In 1766, the commander changed from Ramsay to Otto Jacob Zöge von Manteuffel. In 1771, the regiment changed its name to Manteuffel's regiment.
Act II
In 1772, the officers of the regiment supported the coup d'état by Gustaf III. Following a successful coup, the regiment was awarded with the title of The Queen Dowager's Life Regiment.
The Queen in question is Gustaf III's mother, Louisa Ulrika of Prussia, who was a sister to Frederik the Great.
In 1773, a third battalion of the regiment in Stockholm. established awas set up in Stockholm, but in 1793 the third battalion in Stockholm was detached from The Queen Dowager's and it become a separate light infantry regiment.
Act III
When the Finnish War of 1808-1809 broke out, The Queen Dowager's were still stationed in Suomenlinna, and responsible for is defense. The fortress had internationally received the reputation of being "the Gibraltar of the North", and was by some assumed to be impregnable. And so it was. Suomenlinna was under a siege of the Russians for two months, then i just capitulated.
The Finns are not good in surrendering, just ask the Russians. Capitulation, thus, was widely considered as a cowardly act of treason. The blame for it fell for a Finnish-born commander of of Suomenlinna, Carl Olof Cronstedt. He was even accused of selling the capitulation in exchange for money. When Johan Ludvig Runeberg, who is even called as The National Poet of Finland, wrote his masterpiece on the Finnish War called The Tales of Ensign Ståhl, in his poem regarding the capitulation of Suomenlinna, he writes about Cronstedt, without even mentioning his name in disdain, and talks about treason, wishing him for painful death.
Lately, however, many historians have re-evaluated the action of Cronstedt. His decision to surrender the fortress is now perceived as a sole humanitarian act. He didn't get any help from Sweden, he knew that Sweden was doomed for defeat, and while he could have hold Suomenlinna, it would have been in vain, only resulting in casualties. Not just his men, but civilian casualties, too. Many civilians, including children and women, had fled from Helsinki to Suomenlinna. Cronstedt knew full well what would fall on him personally. And chose not to have people die over nothing.
The last commander of The Queen Dowager's was Axel Gabriel Leijonhufvud who served in Suomenlinna at the time of the capitulation, thus becoming a POW himself.
After the war ended in 1809 the regiment was dissolved as such, and the remains of it formed The Royal Göta Life Guard Regiment which was operational to the onset of the Second World War in 1939.
Varia
Commanders of the regiment.
Bold font face flags the individuals with the links in English.
- 1742-1759: Gustaf David Hamilton
- 1759-1761: Magnus Daniel Lilliesvärd
- 1761-1762: Carl Fredrik von Liewen
- 1762-1766: Anders Henrik Ramsay
- 1766-1782: Otto Jacob Zöge von Manteuffel.
- 1782-1791: Carl Pfeiff
- 1791-1793: Hans Leonard Svedenhielm
- 1793-1806: Johan Adam Cronstedt
- 1806-1808: vacant
- 1808-1808: Axel Gabriel Leijonhufvud
Trivia
The song, March of the Björneborgers, which now is the honorary march of the Finnish Defence Forces and is played (only rarely sung) for the Commander-in-Chief, i.e. the President of Finland, therefore corresponding to the Hail to the Chief in the USA, was originally called as the March of the Queen Dowager, and the honorary march of the Queen Dowager's.
One individual who was a clarinetist in the Queen Dowager's was Bernhard Crusell, Bernhard Crusell. According to his Wikipedia page in English, he was not a Finn but a Swede, as well as better and a more famous composer than Jean Sibelius. On his Wikipedia page in Finnish, he is said to be a Finn, as often times is the case with people who are born in Finland to a Finnish parents. You can take a man out of Finland but not take Finland out of a man. No comparison to Sibelius is made. His Wikipedia page in Swedish says he was a "finlandssvensk." Indeed, if you are a foreigner, and study Finnish profiles, you may be lured to believe tha Finland still is part of Sweden, and the capitol of Finland is Helsingfjord.
The outcome of the Finnish War of 1808-1809 sill haunts the Finland's Swedes who would rather prefer to be subjects to the Queens Silvia and Greta than be lead the 95% Finnish majority of the Finns in Finland. Some Finland's Swedish Geni curators instantly block Geni users who dare call the capitol of Finland as "Helsinki". But the majority of Finns sort of like their independence. From both the Swedes and the Russians. Like a Swedish (?) fennoman, Johan Vilhelm Snellman so eloquently put it: "We are not Swedes; Russians can we never become; let us therefore be Finns."
The jacket which is the project picture is a one used by The Queen Dowager's.
There's a book out on the Adventures of The Queen Dowager's in Finland. Read it. Now. 
Änkedrottningens livregemente
Änkedrottningens livregemente var ett svenskt värvat infanteriregemente som verkade under många namn från 1742 till 1808. Regementet var en föregångare till Göta livgarde.
Regementet härstammar från det av överste Gustaf David Hamilton uppsatta regementet som fick hans namn. Det sattes upp i södra Sverige 1742.
Regementet kommenderades 1753 till bygget av Sveaborg. År 1759 bytte förbandet överste, och därmed namn till Lilliesvärds regemente regemente, samma sak skedde 1761 då regementet blev känt som (von) Liewens regemente.
Efter en kortare tid i Stockholm fördes förbandet 1762, samtidigt som det bytte namn till Prins Fredrik Adolfs värvade infanteriregemente då denne blev överste och chef. Regementet skickades åter över till i Finland där det blev kvar. År 1771 bytte regementet namn efter sin nye överste och blev Manteuffels regemente.
Följande år stötte regimens officerare Gustav III:s statskupp som genomfördes av kung Gustav III i Stockholm, Kristianstad
och - Sveaborg - den 19 augusti 1772, och ledde till införandet av 1772 års regeringsform. Som resultat, kungamakten stärktes, och en maktdelning mellan riksdag och konung kom till stånd igen efter Frihetstidens ständervälde.
för att året efter, 1772, bli Änkedrottningens livregemente. År 1773 sattes en tredje bataljon upp i Stockholm men 1793 bröts den tredje bataljonen ur Änkedrottningens regemente loss och bildade Den värvade bataljonen av livregementets lätta infanteri. Under Finska kriget 1808 utgjorde regementet garnisonstrupp på Sveaborg och upplöstes i samband med fästningens kapitulation i maj 1808. Manskap som därefter fanns kvar överfördes till Andra gardesregementet, som senare bytte namn till Göta Livgarde.
Sveaborg av Johan Ludvig Runeberg
Vi sutto efter slutad dag
Vid aftonbrasans sken,
Den gamle fänrik Stål och jag;
Det var vår vana ren.
En stund flöt bort vid glam och skämt;
Då råkte Sveaborg bli nämnt.
Jag nämnde flyktigt blott dess namn,
Men det blev allvar då:
"Har du sett ön i havets famn
Med Ehrnsvärds fästen på,
Gibraltars like i vår nord?"
Så tog den gamle mörk till ord.
"Den blickar över hav och fjärd
Med ögon i granit,
Den lyfter högt sitt Gustavssvärd
Och menar stolt: 'Kom hit!'
Det svärdet sänks ej för att slå,
Det blixtrar blott och krossar så.
Låt bli att trotsigt nalkas ön,
Då kriget gör sin rund,
Stör icke drottningen av sjön
I hennes vredes stund:
Hon slungar mot dig dödens bud
I tusende kanoners ljud.
Tillbakaträngd var Finlands tropp,
Vid polens gräns den stod;
Dock flammade ännu vårt hopp,
Dock glödde än vårt mod.
Att bota allt ej troddes svårt,
Så länge Sveaborg var vårt.
Klar blev i hast var mulen blick,
När detta namn blott ljöd,
Allt knot var slut, all sorg förgick,
Det fanns ej köld, ej nöd.
Ny fart den finska björnen tog
Och skakade sin ram och slog.
På drivans bädd hur mången natt
Jag hörde detta ord
Av gråa kämpen, där han satt,
Långt skild från hemmets jord;
Det var hans eld, när det var kallt,
I fjärran bygd hans hem, hans allt.
Då flög en viskning oss förbi,
Ett rykte söderfrån;
Det talte om förräderi,
Om våra vapens hån;
Från man till man, från trakt till trakt
Det möttes blott av stolt förakt.
Ej glöms i tiders tid den dag,
Då denna sägn blev sann,
Då likt ett dystert tordönsslag
Det säkra bud oss hann,
Att landets sista hopp gått ner,
Att Sveaborg var svenskt ej mer.
Har havets bottenlösa svall
Det i sin avgrund sänkt,
Har himlens blixt, har åskans knall
Dess fasta murar sprängt?
Fanns ingen man på vallen kvar?
Det frågtes blott, det gavs ej svar.
Men djupt ur mången sluten barm
En pressad suck sig bröt,
Och mången blick, på tårar arm,
I strida floder flöt;
Det hade dött, ens fosterland,
Man stod och grät vid gravens rand.
O liv! Den man, vars skuld det var
Att denna tårflod rann,
En gång den skönsta lager skar,
Som någon hjälte vann:
Den svenska flottans största glans,
Dess seger vid Svensksund, var hans.
Dock om sitt ljus, sin glans en värld
Utav hans klinga fått,
Om solar bleknat för hans svärd,
Skall han föraktas blott.
Det blir hans lön för hans bedrift
På klippan där med Ehrnsvärds grift.
Du älskar, yngling, ton och sång,
Vår forntid älskar du;
Kanhända sjunger du en gång,
Vad jag förtäljer nu;
Då giv hans svarta bragd sin dag
Men hölj i natt hans namn som jag.
Förtig hans ätt, nämn ej hans stam,
Välv ej på den hans brott;
Må ingen rodna för hans skam,
Den drabbe honom blott.
Den, som förrått sitt land, han har
Ej ätt, ej stam, ej son, ej far.
Nämn honom blott den falska arm,
Man ställt till Finlands stöd,
Nämn honom blygd och hån och harm
Och skuld och straff och död.
Det är blott så, han kallas bör,
Det är att skona den som hör.
Tag allt vad mörker finns i grav,
Och allt vad kval i liv,
Och bilda dig ett namn därav
Och det åt honom giv;
Det skall dock väcka mindre sorg
Än det, han bar på Sveaborg."
Förbandschefer
Nedan anges regementscheferna mellan 1742 och 1808. Hertig Fredrik Adolf var titulärchef 1761-1771. Änkedrottning Lovisa Ulrika var titulärchef 1772 fram till sin död 1782.
- 1742-1759: Gustaf David Hamilton
- 1759-1761: Magnus Daniel Lilliesvärd
- 1761-1762: Carl Fredrik von Liewen
- 1762-1766: Anders Henrik Ramsay
- 1766-1782: Otto Jacob Zöge von Manteuffel.
- 1782-1791: Carl Pfeiff
- 1791-1793: Hans Leonard Svedenhielm
- 1793-1806: Johan Adam Cronstedt
- 1806-1808: vacant
- 1808-1808: Axel Gabriel Leijonhufvud
Leskikuningattaren henkirykmentti
Leskikuningattaren henkirykmentti oli ruotsalainen jalkaväkirykmentti. Rykmentti perustettiin alun perin etelä-Ruotsissa. Aluksi rykmenttiä kutsuttiin komentajiensa mukaan, ensimmäiseksi Hamiltonin rykmentiksi. Vuodesta 1753 rykmentti palveli Suomenlinnassa. Vuonna 1772 rykmentin upseerit tukivat Kustaa III:n tekemää vallankaappausta. Palkinnoksi tästä rykmentti nimettiin "Leskikuningattaren henkirykmentiksi". Rykmentti lakkautettiin 1808 kesken Suomen sodan Suomenlinnan antautumisen jälkeen.
Ensimmäinen näytös
Rykmentti, joka myöhemmin tultiin tuntemaan nimellä Leskikuningattaren henkirykmentti, oli jalkaväkirykmentti joka perustettiin Etlä-Ruotsissa 1742. Ennen rykmentin nimeämistä Leskikuningattaren henkirykmentiksi, kutsuttiin sitä komentajiensa mukaan. Ensimmäinen heistä oli eversti Gustaf David Hamilton, jota pidetään rykmentin perustajana, ja näin rykmentin toiminta alkoi Hamiltonin rykmenttinä.
Vuonna 1753 rykmentti siirrettiin Etelä-Ruotsista palvelemaan Suomenlinnaan ja vastaamaan sen rakentamisesta ja ylläpidosta. Ainakin jokseenkin täydellinen lista Hamiltonin rykmentissä palvelleista henkilöistä löytyy täältä. Samoin Suomen Sukututkimusseuralla on tietokannassaan Hamiltonin rykmentti erillisenä seurakuntana.
Vuonna 1759 rykmentin komentaja vaihtui. Uusi komentaja oli eversti Magnus Daniel Lilliesvärd, ja hänen mukaansa entinen Hamiltonin rykmenti sai nimen Lilliesvärdin rykmentti (joskus muodossa Lillieswärd.).
Vuonna 1761 rykmentti siiryi Tukholmaan, ja rykmentin johtajaksi vaintui Carl Fredrik von Liewen, ja samalla myös rykmentin nimi vaihtui, vaihtelevasti joko Liewenin tai von Liewenin rykmentiksi. von Liewenin aika rykmentin pukoissa jäi lyhyeksi, sillä seuraavana vuonna rykmentti siirrettiin takaisin Suomenlinnaan. Vast'edes rykmentti tulisi pysymään Suomenlinnassa aina kohtalokkaaseen vuoteen 1808.
Suomenlinnassa 1762 rykmentin komennon sai Anders Henrik Ramsay. Rykmentin nimeksi ei kuitenkaan virallisesti tullut Ramsayn rykmentti, vaan nimellisesti rykmentin johtajaksi nousi Itä-Götanmaan herttua, prinssi Fredrik Adolf ja rykmentti kulki hänen nimellään, Prinssi Fredrik Adolfin rykmentti. Kun 1766 Ramsayta rykmentin komenajana seurasi kenraalimajuri Otto Zöge von Manteuffel, palattiin 1771 nimessä vanhaan käytäntöön ja nimeen Manteuffelin rykmentti.
Toinen näytös
Vuonna 1772 rykmentin upseeristo tuki kuningas Kustaa III:n voittoisaa vallankaappausta. Palkkioksi tästä rykmentti sai samana vuonna Leskikuningattaren henkirykmentin nimen. Leskikuningatar oli Kustaa III:n äiti Loviisa Ulrika.
Vallankaappaus oli 19. elokuuta 1772 Ruotsissa toteutettu operaatio, jolla säätyvaltiopäivät pakotettiin luovuttamaan suurin osa vallastaan kuninkaalle. Uusi vallanjako sinetöitiin vuoden 1772 hallitusmuotoon. Samalla vapauden ajasta siirrytiin kustavilaiseen aikaan.
Ruotsin kuningas oli vuosina 1719-1772 vain muodollinen valtionpäämies ilman päätösvaltaa. Toisaalta säätyvaltiopäivät olivat voimakkaasti jakautuneet kahteen puolueryhmittymään, hattuihin ja myssyihin. Nämä saivat ulkomaista rahoitusta Ranskalta ja Venäjältä, joten Ruotsin itsemääräämisoikeus oli uhattuna.
Kesällä 1772 säädyt lähettivät eversti Jakob Magnus Sprengtportenin Suomeen tyynnyttämään suomalaisten ärtymystä vilja- ja suolapulaan. Sprengtportenilla oli kuitenkin suunnitelma vallan kaappaamisesta. Hän oli esittänyt sen kuninkaalle toukokuussa ja tämä oli epäröiden hyväksynyt sen. Suunnitelman idea oli, että Sprengtporten kokoaa Suomessa sotajoukon, joka marssii Tukholmaan yhtä aikaa Etelä-Ruotsin Kristianstadissa kootun sotajoukon kanssa ja pakottaa säädyt alistumaan. Kapinalliset luottivat upseeriston tukeen.
Kapina Kristianstadissa alkoi 12. elokuuta, ja säädyt saivat siitä tiedon 17. elokuuta. Sprengtporten valtasi Suomenlinnan 16. elokuuta ja pian hänen velipuolensa Georg Magnus Sprengtporten tuli pääkaupunkiin ilmoittamaan kaappausta suunnitelleille, että suunnitelma etenee Suomessa. Säätyvaltaa ylläpitänyt valtaneuvosto hahmotteli vastatoimia, mutta ei aloittanut niitä, koska kuningas vaikutti tietämättömältä.
Etelä-Ruotsin kapinalliset saapuivat pääkaupunkiin 19. elokuuta. Valtiopäivien salainen valiokunta kokoontui pohtimaan vastatoimia, mutta ei kyennyt tekemään niitä eikä tämän jälkeen enää koskaan kokoontunut. Kaappaus onnistui, vaikka Sprengtporten myöhästyi. Kuningas palkitsi operaation toteuttaneet upseerit ylennyksin ja kunniamerkein. Useita myssypoliitikkoja vangittiin.
Kuningas kutsui säädyt yhteisistuntoon kaksi päivää kaappauksen jälkeen ja piti säädyille lennokkaan puheen. Säätyjen piti nyt hyväksyä veromuutokset sellaisina kuin kuningas vaati. Tukholman linnassa hyväksyttiin 21. elokuuta uusi hallitusmuoto, jota kuningas kehui vapauden todisteeksi ja mielivallan poistajaksi. Uuden hallitusmuodon mukaan oli kuninkaan tehtävä kutsua valtiopäivät koolle.
Seuraavana vuonna, 1773, rykmentistä muodostetiin erillinen kolmas pataljoona Tukholmassa. Se jäi kuitenkin lyhyikäiseksi sillä jo 1793 se erotetiin omaksi kevyeksi jalkaväkirykmentiksi tai henkivartiokaatiksi (den värvade bataljonen av livregementets lätta infanteri).
Kolmas näytös
Suomen sodan alkaessa 1808 Suomessa oli Leskikuningattaren rykmentin lisäksi kaksi kokoaikaisista värvätyistä sotilaista koottua jalkaväkirykmenttiä Jägerhornin rykmentti ja Adlercreutzin rykmentti ja niiden lisäksi Suomen tykistörykmentti koostui värvätyistä sotilaista. Savon ja Karjalan jääkärit olivat osa-aikaisia värvättyjä sotilaita jotka olivat palveluksessa vain kesäaikaan. Muut maa-armeijan joukko-osastot kuuluivat ruotuväkeen.
Suomen sota oli Venäjän ja Ruotsin välinen sota, joka käytiin vuosina 1808.1809. Sodan syynä oli Venäjän ja Ranskan 1807 Tilsitissä solmima rauha. Ranska antoi Venäjälle suostumuksensa Suomen valtaukseen, mikä teki Venäjästä Ranskan liittolaisen. Venäjän tehtävänä oli Suomeen hyökkäämällä pakottaa Ruotsi liittymään mannermaasulkemukseen eli kontinentaalijärjestelmään joka oli Napoleon I:n Ranskan Yhdistyneeseen kuningaskuntaan kohdistunut kauppasaarto, joka kesti vuoteen 1814.
Suomen sota alkoi 21. helmikuuta kun Venäläiset ylittivät Kymijoen ilman sodanjulistusta. Ruotsi oli valmistautunut sotaan huonosti, Ruotsin ja Venäjän välien kiristymisen vuoksi Suomen ylipäällikkö, kenraaliluutnantti Wilhelm Mauritz Klingspor oli käsketty Ruotsiin neuvotteluun salaisen sota-asiain valmistelukunnan puheenjohtajaksi. Valmistelukunnan hyväksymien periaatteiden mukaisesti Suomi ei saisi apua Ruotsista ja Ruotsin armeijan Suomessa oli selvittävä omillaan. Venäläisten menestyessä oli joukkojen ahtauduttava Suomenlinnan ja Svartholman linnoituksiin ja muilta osin vetäydyttävä Pohjanmaalle odottamaan meren sulamista ja vahvistuksia Ruotsista.
Lähes heti sodan puhjettua, jo 2. maaliskuuta, venäläiset piirittivät Suomenlinnaa. Suunnitelmien mukaan linnoituksen olisi tullut sitoa Etelä-Suomeen hyökänneitä venäläisiä joukkoja, samalla kun pääjoukot vetäytyisivät pohjoiseen odottamaan lisävahvistuksia Ruotsista. Linnoituksen komendanttina toimi Ruotsinsalmen toisen meritaistelun aikana kunnostautunut vara-amiraali Carl Olof Cronstedt.
Varuskunnan vahvuus oli 6 750 miestä ja tykkejä oli käytettävissä maaliskuun alussa 734 kappaletta. Linnoitukseen oli varattu riittävästi muonaa niin että se tulisi toimeen aina vesien avautumiseen saakka. Kullekin tykille oli käytettävissä yli 40 laukaukseen vaadittavat ammukset ja ruuti. Myös Ruotsin saaristolaivaston eskaaderi oli asettunut talven ajaksi linnoituksen suojiin. Samoin sinne tuli paljon siviiliväestöä etsimään suojaa.
Venäläiset rakensivat tykistöpatteristoja Kaivopuiston kalliolle ja Katajanokalle. He tulittivat niistä tykistöllä linnoitusta ensimmäisen kerran maaliskuun loppupuolella ilman mainittavia tuloksia. Samoihin aikoihin venäläiset aloitivat kuitenkin neuvottelut linnoituksen antautumisesta, Cronstedt torjui aluksi ehdottomasti venäläisten antautumisvaatimukset mutta ajan oloon hänen mielipiteensä alkoivat muuttua. Tähän vaikuttivat muun muassa uutiset muun armeijan jatkuvasta perääntymisestä, Suomenlinnassa olevien siviilien tilanne ja eräät antautumista kannattaneet Cronstedtin alaiset, kuten eversti Fredrik Adolf Jägerhorn ja [Karl Henrik Klick Carl Henrik Klick]; sekä upseerien omaisista Helsingissä asunut rouva Helena Charlotta de Frese (Reutersköld), joka pääsi vierailemaan linnoituksessa. Myös Loviisan edustalla sijainneen Svartholman antautuminen 18. maaliskuuta ilman taistelua saattoi vaikuttaa asiaan. Ehkä myös se, että Cronstedt joutui jopa käyttämään omia varojaan linnoituksen puolustukseen.
Cronstedt suostui venäläisen kenraali Jan Peter von Suchtelenin ehdottamaan aselepoon ja lupasi, että linnoitus antautuu ellei Ruotsista saavu ennen 3. toukokuuta vähintään viittä linjalaivaa linnoituksen avuksi. Toukokuun 1808 alussa Viaporin piiritetty linnoitus antautui venäläisille juuri Suomenlahden vapautuessa jäistä.
Cronstedt sopimusta noudattaen luovutti linnoituksen taistelutta varastoineen ja aseineen venäläisille. Myös linnoituksessa talvehtinut saaristolaivaston eskaaderi siirtyi venäläisten haltuun. Cronstedin jälkeen lyhyen aikaa rykmenin päällikkönä toimi vangiksi jäänyt everstiluutnantti Axel Gabriel Leijonhufvud (tai sitten hän vain toimi Cronstedtin vransijaisena muutaman kuukauden ajan jo 1807).
Linnoituksessa olleet suomalaiset saivat palata kotiseudulleen, vastaan kunniasanaa, jonka mukaan he eivät osallistuisi taisteluihin venäläisiä vastaan. Tästä huolimatta osa Viaporin miehistöstä etsiytyi pääarmeijaan tai Hämeessä vaikuttaneisiin talonpoikaisjoukkoihin. Suomenlinnassa olleet ruotsalaiset jäivät sotavankeuteen.
Antautumista seurannut Cronstedtin ristiriitainen maine on laajalti seurausta suomalaisesa psyykestä - ja Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoista, joissa Runeberg ei edes mainitse Cronstedtia nimellä, mutta väittää hänen jopa myyneen Suomenlinnan venäläisille – väite, jolle historiantutkijat eivät ole löytäneet todisteita. Todennäköisimmät syyt linnoituksen antautumiselle olivat upseerien keskuudessa vallinnut laaja epäusko Ruotsin kykyyn puolustautua ylivoimaista vihollista vastaan ja linnoituksen täydellinen eristäminen yhdistyneenä hyvin suunniteltuun psykologiseen sodankäyntiin, joka vahvisti epäuskoa entisestään, sekä huoli linnoituksen suuresta siviiliväestöstä, ruudin riittämättömyys ja linnoitusten vähenevä merkitys sodankäynnissä ylipäätään.
Suomen sodan jälkeen Aleksanteri I myönsi, kuten tapaan kuului, myös Cronstedtille eläkkeen, mutta Cronstedt ei ikinä siirtynyt keisarin palvelukseen. Loppuelämänsä hän eli Herttoniemen kartanossa viettäen syrjäänvetäytyvää elämää, keskittyen lastensa kasvatukseen ja kartanon puiston rakentamiseen. Carl Olof Cronstedtia onkin sanottu ”puutarhansuunnittelun mestariksi”. Cronstedtin vaimo oli kreivitär Beata Sofia Wrangel af Sauss (1762–1840). Carl Olof Cronstedt on haudattu Helsingin pitäjän kirkon hautausmaalle.
Rykmentti soitti ensimmäisenä Suomessa Porilaisten marssia, josta käytettiin silloin vielä nimeä Leskikuningattaren marssi. Bernhard Bernhard Crusell oli klarinetin soittajana rykmentin orkesterissa.
- Porilaisten marssi sinfoniaorkesteri
- Porilaisten marssi sotilassoittokunta
- Porilaisten marssi kuoro
Rykmentin toiminta- ja majoitusalueet
- Etelä-Ruotsi ja Suomi 1742 - 1753
- Suomenlinna 1753 - 1808
Alussa nimi vaihteli komentajan mukaan.
- Hamiltonin rykmentti 1742-1759
- Lillieswärdin rykmentti 1759-1761
- von Liewenin rykmentti 1761-1762
Hamiltonin rykmentin koko miehistö, luettelo aakkosjärjestyksessä
Leskikuningattaren henkivartiorykmentin asetakki m/1779 Turun museokeskus (CC BY-ND 4.0) https://www.finna.fi/Record/musketti_tmk.M20:TMM8938
* http://kaponieeri.blogspot.fi/2012/12/leskikuningattaren-henkirykme...
Leskikuningattaren henkirykmentin komentajat.
- 1742-1759: Gustaf David Hamilton
- 1759-1761: Magnus Daniel Lilliesvärd
- 1761-1762: Carl Fredrik von Liewen
- 1762-1766: Anders Henrik Ramsay
- 1766-1782: Otto Jacob Zöge von Manteuffel.
- 1782-1791: Carl Pfeiff
- 1791-1793: Hans Leonard Svedenhielm
- 1793-1806: Johan Adam Cronstedt
- 1806-1808: vacant
- 1808-1808: Axel Gabriel Leijonhufvud
Triviaa
The song, March of the Björneborgers, which now is the honorary march of the Finnish Defence Forces and is played (only rarely sung) for the Commander-in-Chief, i.e. the President of Finland, therefore corresponding to the Hail to the Chief in the USA, was originally called as the March of the Queen Dowager, and the honorary march of the Queen Dowager's.
One individual who was a clarinetist in the Queen Dowager's was Bernhard Crusell. According to his Wikipedia page in English, he was not a Finn but a Swede, as well as better and a more famous composer than Jean Sibelius. On his Wikipedia page in Finnish, he is said to be a Finn, as often times is the case with people who are born in Finland to a Finnish parents. You can take a man out of Finland but not take Finland out of a man. No comparison to Sibelius is made. His Wikipedia page in Swedish says he was a "finlandssvensk." Indeed, if you are a foreigner, and study Finnish profiles, you may be lured to believe tha Finland still is part of Sweden, and the capitol of Finland is Helsingfjord.
The outcome of the Finnish War of 1808-1809 sill haunts the Finland's Swedes who would rather prefer to be subjects to the Queens Silvia and Greta than be lead the 95% Finnish majority of the Finns in Finland. Some Finland's Swedish Geni curators instantly block Geni users who dare call the capitol of Finland as "Helsinki". But the majority of Finns sort of like their independence. From both the Swedes and the Russians. Like a Swedish (?) fennoman, Johan Vilhelm Snellman so eloquently put it: "We are not Swedes; Russians can we never become; let us therefore be Finns."
Projektin oletuskuvana oleva uniformun takki kuului Leskikuningattaren henkirykmentin uniformuihn
Leskikuningattaren henkirykmentin vaiheista Suomessa on hiljan julkaistu kirja. Lue se.