

Tyrväntö (ruotsiksi myös Tyrvändö) on Kanta-Hämeessä sijainnut entinen Suomen kunta. Se on ollut Hattulan kappelina ainakin vuodesta 1429. Tätä ennen perimätiedon mukaan ollut itsenäinen seurakunta. Emäseurakunnaksi 1906, toteutui 1930. Tyrvännön kunta liitettiin Hattulaan 1971. Samalla seurakuntien taloudet yhdistettin. Kun kirkkoherra jäi eläkkeelle 1979, Tyrvännön seurakunta lakkautettiin. Pohjoisen kylät Mälkiäinen, Uskila ja Tykölä liitettiin Valkeakoskeen ja muu osa Hattulaan.Lähde Hiski Tyrväntö
Tyrvännön pitäjätason Geni-projekti on aloitettu 16.8.2017. Tyrvännön asukkaisiin, kyliin pääset tutustumaan jatkossa myös tarpeen mukaan perustettavien kyläprojektien kautta. Talojen isäntäväkien ja sukujen esittelyä varten voi perustaa Talonhaltijaprojekteja. Maakunta-tasolla Keski-Suomen, Pirkanmaa ja Häme Geni-projekti, jonka tukena toimii FB-ryhmä Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Hämeen suvut. Genin paikkakuntaprojektien tukena projektien yhteistyökumppaneille toimii FB -ryhmä Paikkakuntaprojektien aktiivit
Voit aloittaa liittymällä projektiin yhteistyökumppaniksi, kohdasta Toiminnot > Liity yhteistyökumppaniksi. Tämän jälkeen voit hyväksyä myös uusia yhteistyökumppaneita, liittymispyynnöt lähettyvät kaikille yhteistyökumppaneille, kun joku on pyynnön hyväksynyt, se riittää. Voit liittää ylläpitämiäsi Geniprofiileita Tyrvännöstä projektiin, kts. mukana olevien profiilien listaus. jatkossa profilit voi liittää myös kylä- ja talokohtaisiin projekteihin, joita perustetaan tarpeen mukaan.
Projektissa kiinnitetään erityistä huomiota tiedon laatuun ja lähdetietojen näkyvyyteen. Toivomuksena on, että projektiin liitettäviin profiileihin liitettäisiin sellaiset lähdetiedot, joista muut käyttäjät pystyvät yksiselitteisesti tunnistamaan profiilihenkilön henkilöllisyyden. Kun lisäät profiilin projektiin, tarkista että syntymäpaikkatiedot oikeassa kohdassa, kts. kuva Paikkatiedon tallennus profiiliin. Tämä helpottaa jatkossa projektiin liitettyjen profiilien tarkastelua ja lajittelua. Muita ohjeita Genin käyttöön liittyen löydät täältä.
Projektissa toimitaan lakia ja hyviä tapoja noudattaen. Muista yksityisyyden suojan kunnioittaminen. Siitä kerrotaan enemmän Suomalaisten käyttäjien portaalin projektisivulla. Tekijänoikeuksia tulee kunnioittaa viittauskäytännöllä.
Suositellaan, että projektin yhteistyökumppanit liittyvät myös Keski-Suomen, Pirkanmaa ja Häme Geni-projektiin ja liittävät profiilit myös sinne.
Käsityöläisten, pappien, sotilaiden ym. ammatinharjoittajien profiilit suositellaan liitettäväksi myös ammattikohtaisiin ym. asiayhteyteen sopiviin projekteihin, esim. Suomalaiset siirtolaiset-Finnish emigrants, Karkotetut suomalaiset Siperiassa autonomian aikana jne.
Jos haluat keskustella projektiin liittyvistä aiheista, voit aloittaa projektikeskustelun. Profiileihin liittyvää keskustelua voi käydä ko. profiilin keskustelussa. Huomioi, että keskustelut ovat julkisia, ne näkyvät myös Genin ulkopuolella.