Orivesi on Suomen kaupunki Pirkanmaan maakunnassa. Oriveden seutu lienee ollut kangasalalaisten asumattomana takamaana. Keskiajalla alueelle muutti uudisasukkaita eräistä Kangasalan kylistä ja Naappilan kylä mainittiin asiakirjoissa jo vuonna 1466. 1540 maakirjan mukaan Orivedellä oli 56 veroa maksanutta taloa.Nykyisin Tampereen hiippakuntaan kuuluva Oriveden seurakunta on ollut itsenäinen 1540...
Aloitettu 4.8.2017 Suodenniemi oli Pirkanmaalla sijainnut Suomen kunta. Kunta liitettiin vuoden 2007 alussa Vammalaan. Vuoden 2009 alussa Vammala, Mouhijärvi ja Äetsä yhdistyivät Sastamalan kaupungiksi. Historia Suodenniemen alueelta on löydetty runsaasti kivikauden esineistöä ja asuinpaikkoja, vaikkakin peltoviljely eri aikakausina on sotkenut jälkimmäisiä. Pitäjän vanhin kivikautinen asuinpai...
Hattula on Kanta-Hämeen kunta. Tietoa Hattulasta - Kylät ja taajamat - Hattula on Hämeen vanhimpia pitäjiä ainakin vuodesta 1324. Hattulaan on kuulunut myös Tyrvännön kappeli, mainittu jo 1429, joka erotettu omaksi kirkkoherrakunnaksi 1930. Lehijärvellä on ollut vanha seurakunta ainakin 1540-luvulla; tämän Lehijärven tai Ihalemmen seurakunnan toiminta hiipui 1660-luvun loppuun menness...
Projekti aloitettu 28.7.2017Sisältää myös Vilppulan.Naapuriseurakunnat Juupajoki, Keuruu, Kuru, Orivesi, Pihlajavesi, Teisko, Vilppula, Virrat, PohjaslahtiKylät suomeksi Haapala, Hanho, Haukkamaa, Haukkaniemi (Kekkonen), Jäminki, Jäminkipohja (Pohja), Kauttu, Kukonpohja, Kurkikanta (Vessari), Matalasalmi, Murole, Mustajärvi, Pajulahti, Pekkala, Pihlajalahti, Pitkälä, Pohjaslahti, Pohjaslahti, R...
Historiaa lyhyesti Kristilliset vaikutteensa Vesilahti sai jo viikinkiaikana (800 - 1000), jolloin Reinin kauppiaat tulivat pohjoiseen ostamaan turkiksia. Maksuvälineinä olivat loistokkaat sotavarusteet, joissa jalometallien lisäksi oli kristillisiä kirjoituksia ja symboleja. Vesilahden lukuisat germaaniset nimetkin (esim. Hinsala, Kirmukarmu, Ahti) lienevät tältä ajalta. Vesilahti oli rautaka...
... tekeillä... . Ypäjä ent. Perttula on Kanta-Häme en maakunnan kunta. Nykyisen Ypäjän alue on jakautunut kahteen historialliseen maakuntaan, Hämeeseen ja Satakuntaan. Kylistä on Hämeenlinnan linnaläänin ja siihen kuuluneen Loimon, myöhemmin Portaan hallintopitäjän mukaan rajattuna Perttulan, Kartanon, Varsanojan, Levän ja Palikkalan kylät luettu kuuluviksi Hämeeseen. Kokemäenkartanon linnalä...
Luopioinen, projekti aloitettu 17.8.2017Naapuriseurakunnat Hauho, Kuhmalahti, Lammi, Padasjoki, Pälkäne, VehkajärviKylät suomeksi Ämmätsä (Ämmättä), Evinsalo, Haltia, Kajantila, Kantola, Karviala, Kouvola, Kuohijoki, Kyynärö, Lemmettylä, Luopioinen, Miemola, Mustilahti, Padankoski, Puutikkala, Rautajärvi, Säynäjärvi, Vahdermetsä
Orimattilan kaupunki kuuluu Päijät-Häme en maakuntaan . Orimattilan pitäjätason Geni-projekti on aloitettu 10.6.2017. Orimattilan asukkaisiin, kyliin pääset tutustumaan jatkossa myös tarpeen mukaan perustettavien kyläprojektien kautta. Talojen isäntäväkien ja sukujen esittelyä varten voi perustaa Talonhaltijaprojekteja. Maakunta-tasolla toimii Keski-Suomen, Pirkanmaa ja Häme Geni-projekti , j...
Tampere (ruots. Tammerfors) on Suomen kaupunki ja Pirkanmaan maakuntakeskus, joka sijaitsee Näsijärven ja Pyhäjärven rannoilla. Projekti sisältää myös entisen Harjun seurakunnan. Naapuriseurakunnat Nokia, Pirkkala Muuta Projekti on aloitettu 17.8.2017. Projektin yhteistyökumppanit ovat tervetulleita täydentämään projektisivua. Projektisivun lähteet HisKi: Tampereen tuomiokirkkos...
Projekti aloitettu 15.8.2017. Tähän projektiin voi etsiä ja lisätä Karkussa asuneiden henkilöiden profiileja. * Karkku suomeksi Karkku på svenska
Tyrväntö (ruotsiksi myös Tyrvändö) on Kanta-Hämeessä sijainnut entinen Suomen kunta. Se on ollut Hattulan kappelina ainakin vuodesta 1429. Tätä ennen perimätiedon mukaan ollut itsenäinen seurakunta. Emäseurakunnaksi 1906, toteutui 1930. Tyrvännön kunta liitettiin Hattulaan 1971. Samalla seurakuntien taloudet yhdistettin. Kun kirkkoherra jäi eläkkeelle 1979, Tyrvännön seurakunta lakkautettiin. P...
Projekti aloitettu 30.7.2017 Paikkakunta Tyrvää, Satakunta, Suomi Lokalitet Tyrvis, Satakunta (Satakunda), Finland Locality Tyrvää, Satakunta, Finland Tähän projektiin voi etsiä ja lisätä Tyrväällä asuneita henkilöitä. Valitset Toiminnot > Liity projektiin. Kun liittymispyyntösi on hyväksytty, voit liittää profiileja tähän projektiin. Tyrvään paikkakuntaprojekti Vanhat nimet Nedre...
Projekti aloitettu 15.8.2017.* Hämeenkyrö suomeksi * Tavastkyrö på svenska Hämeenkyrö in English
Kalvola on entinen Kanta-Hämeen kunta, joka on vuonna 2009 liitetty osaksi Hämeenlinnaa. Kalvola mainitaan Hattulan kappelina jo 1494. Urjalaan liitettiin 1640-luvun alussa Hakolahti, Perho, Järviö ja Annula (yhteensä 11 taloa). Emäseurakunnaksi 1661. Vielä 1665 siirrettiin Heinuasta kuusi taloa sekä kaksi Tenholan tilaa Hattulaan. - Kapinalliset polttivat kirkon sisällissodassa 25/4 1918, jo...
Hauho on entinen Kanta-Häme en maakunnan kunta, 2009 se liitettiin osaksi Hämeenlinnan kaupunkia. Hauho on Hämeen vanhimpia seurakuntia, ensimmäinen asiakirjamerkintä Hauhon seurakunnasta on vuodelta 1329, jolloin hauholaiset kieltäytyivät maksamasta määrättyä neljän valkonahan piispanveroa. Hauho on ollut emäseurakunta, johon ovat kappeliseurakuntina kuuluneet Luopioinen (vuodesta 1693) ja Tu...
Projekti aloitettu 17.8.2017 Tervetuloa Urjalan sukupuuhun Urjalan sukupuu -projektin tarkoituksena on koota Urjalasta tutkimuskohteena kiinnostuneet sukututkimuksen harrastajat yhdeksi verkostoksi ja urjalalaisten henkilöprofiilit yhdeksi kokoelmaksi niin sukututkimuksen kuin muunkin mikrohistoriatyön tueksi lakia ja hyviä tapoja noudattaen. Projektin toimintaperiaatteista Jos sinulla on ...
Humppila on Kanta-Häme en maakunnan kunta. Tammelaan kuulunut Humppilan kappeli perustettu 1688. Kappalainen oli yhteinen Jokioisten ja Perttulan (myöh. Ypäjän) kanssa vuodesta 1771 vuoteen 1871 saakka, jolloin sai oman kappalaisen. Erotettiin 1893 omaksi kirkkoherrakunnakseen. Lähde Hiski Humppila Humppilan pitäjätason Geni-projekti on aloitettu 16.8.2017. Humppilan asukkaisiin, kyliin pääs...
Tervetuloa rakentamaan Tammelaa asutuksi Genissä! Tammela on Kanta-Hämeen maakunnan kunta. Porttaan vanha kirkkokunta jakaantui vuoden 1500 tienoilla kahtia Someroon ja Tammelaan. Tammelaan on kuulunut Perttulan kappeli, joka oli perustettu 1500-luvulla, tuli emäseurakunnaksi 1893 Ypäjä-nimisenä; samana vuonna jolloin vuodesta 1631 kappelina ollut Jokioinen erotettiin myös Tammelasta. Humppila...
Tervetuloa rakentamaan Hämeenkoskea asutuksi Genissä!=Hämeenkoski, ent. Koski Hl. kuuluu Päijät-Häme en maakuntaan . Se liitettiin vuonna 2016 Hollolaan.Koski Hl. pitäjätason Geni-projekti on aloitettu 9.6.2017. Koski Hl. asukkaisiin, kyliin pääset tutustumaan jatkossa myös tarpeen mukaan perustettavien kyläprojektien kautta. Talojen isäntäväkien ja sukujen esittelyä varten voi perustaa talopro...
Entinen Akaan kunta (ruots. Ackas) käsitti aikoinaan pääosan nykyisen Akaan kaupungin alueesta. Kuntana se sai alkunsa vuoden 1870 Akaan pitäjänkokouksesta. Kirkkopitäjänä Akaa itsenäistyi Sääksmäestä vuonna 1483, ja siitä erotettiin myöhemmin Urjala ja Kylmäkoski. Vuonna 1932 osia Akaasta liitettiin uuteen Viialan kuntaan, johon samalla tuli kuulumaan myös osia Lempäälästä ja Vesilahdesta. Ak...
VIITASAARI-, KIVIJÄRVI-, KINNULA, KANNONKOSKI- JA PIHTIPUDAS -LÄHTÖISTEN SUKUPUU Tähän projektiin on tarkoitus yhteistyössä koota tietoja Viitasaari-Kivijärvi-Kinnula-Kannonkoski-Pihtipudas -lähtöisistä suvuista. Tälläinen tietokanta on korvaamaton etenkin DNA-sukututkimusta harrastaville kaukaisempien serkkujen etsijöille. Kukaan ei pysty tutkimaan koko kyseistä seutua yksinään joten kaikki...
Tervetuloa rakentamaan Hämeenlinnaa asutuksi Genissä! Hämeenlinnan maalaiskunta Hämeenlinnan maalaiskunta (lyhenne Hämeenlinnan mlk, ruots. Tavastehus landskommun) oli Kanta-Hämeessä sijainnut Suomen kunta. Maalaiskunta rajoittui Hämeenlinnaan, Hattulaan, Vanajaan ja Renkoon. Hämeenlinnan mlk perustettiin jo vuonna 1778 erillisenä pitäjänä, kun se erotettiin omaksi maaseurakunnakseen Vanajan...
Tervetuloa Virtain sukupuuhun!===Virtain sukupuu on nimensä mukaisesti koko paikkakunnan sukupuu. Projektin tarkoituksena on koota Virtaista tutkimuskohteena kiinnostuneet sukututkimuksen harrastajat yhdeksi verkostoksi ja virtolaisten henkilöprofiilit yhdeksi kokoelmaksi niin sukututkimuksen kuin muunkin mikrohistoriatyön tueksi lakia ja hyviä tapoja noudattaen.===Projektin toimintaperiaatteis...
Tähän projektiin voi etsiä ja liittää Kurussa asuneiden henkilöiden profiileja. Toivotaan profiili liitettäväksi myös Keski-Suomi, Pirkanmaa ja Häme ja Suomi ja Karjala -projekteihin. Nyt pääsee liittymään kartan kautta paikkakuntaprojekteihin. Kirjaudu Geniin ellet jo ole mukana. Valitse kartalta paikkakunnat, joihin haluat liittyä. Klikkaa ympyrää, näkyy linkki paikkakuntaprojekt...
Sääksmäki on entinen Suomen kunta nykyisessä Pirkanmaan maakunnassa ja vanha hämäläinen kirkkopitäjä. Seurakunta pähkinänkuoressa Sääksmäki on vanha emäpitäjä, johon keskiajalla kuuluivat myös Akaa, Pälkäne ja pääosa Urjalaa. Vanhin löydetty Sääksmäkeä koskeva asiakirja on paavin pannabulla vuodelta 1340. Seurakunta on kuitenkin perustettu huomattavasti aikaisemmin, todennäköisesti 1200-lu...