Sivusto on rakenteilla.

Hiitolankylän kyläprojekti

Valitse Toiminnot > Liity projektiin.
Kun liittymispyyntösi on hyväksytty, voit liittää profiileja tähän projektiin.

Moskovan Vatjalaiseen viidennekseen kuulunut Hiitolan kylä Hiitolanjärven rannalla oli jo novgorodilaisvallan aikana Pähkinäsaaren rauhan jälkeen kuulunut kappeliseurakuntana Kurkijoen pogostaan. Tästä vanhasta kreikanuskoisesta seurakunnasta oli viimeksi jäljellä Tiurulan kreikkalaiskatolinen seurakunta, jolla oli myös oma kirkko Tiurulassa. Se oli Pyhän Taivaaseenastumisen Kirkko. Tässä seurakunnassa oli 1900-luvun vaihteessa vielä noin 1000 henkeä. Mutta Stolbovan rauhan (1617) jälkeen silloiset Veijalan (Hiitola, Ilmee, Parikkala) ja Tiurulan perevaarat eli kappelit (perevaara oli oikeastaan Vatjan viidenneksen veronkantopiiri) yhdistettiin muilta osiltaan, paitsi jo mainittua kreikkalaiskatolista seurakuntaa, luterilaiseksi seurakunnaksi, jonka kirkon rakentamiseen ryhdyttiin jo 1625. Seuraava kirkko rakennettiin 1695. Pappilan rakentamisesta tiedetään, että se rakennettiin ensin 1740 vähän matkan päähän maantiestä, ja se käsitti 11 huonetta, mutta kun kirkkoherra oli 1753 rakennuttanut siihen omalla kustannuksellaan viinakyökin, minkä paikka tiestä syrjässä ei ollut viinanmyyntiin sopiva, rakennettiin pappila sekä sen mukana viinakyökki aivan maantien varteen 1765, jotta viinalla olisi ollut parempi menekki.

Viinakaupan tuotto kuului tuohon aikaan kirkkoherran palkkatuloihin. Samoin olivat kaikki Suomen maalaispappilat 1600 ja 1700-luvuilla eräänlaisia kestikievareita, joissa matkustavaiset saivat yösijan ja ruokaa. Tämä tapa näyttää periytyvän jo luostarilaitoksen alkuajoista, jolloin kaikki matkustajat, jopa vainotut ja lainsuojattomat saivat luostarissa turvapaikan. Suomen syrjäisissä maalaispappiloissa otettiin pitkämatkaisia matkustajia mielellään kestikievarivieraiksi, sillä heillä oli tavallisesti kerrottavanaan uutisia muualta maailmasta, ja koko pappilan väki kokoontui silloin vierastupaan kuuntelemaan vierasta. Pappilasta matkustajat saivat ostaa myös kaljaa tai olutta ja paloviinaa.

Hiitolan Kirkonkylä sijaitsi kutakuinkin Hiitolan vanhan asutusalueen keskellä, mutta Mustolan Peräsalon, Hömmön ja Heponiemen näkökulmista katsoen se sijaitsi pitäjän Laatokan puoleisella laitamalla, hieman pitäjän kaakkoisosassa. Kirkonkylää ympäröivät Alakokkolan, Yläkokkolan, Valtolan, Koukunniemen, Vaavojan, Veijalan, Hiitolan ja Hännilän kylät. Hiitolan asemalta oli kirkolle matkaa Käkisalmen maantietä pitkin noin 5 km, mutta Kirkonkylän Kosenmuonin puoleiset laitamat olivat asemalta noin 10 km päässä ja Kaukolan rajalla olevat kirkonkyläläisten salopalstat vieläkin kauempana.

Ennen Karjalan radan rakentamista on Hiitolan Kirkonkylällä tietenkin ollut pitäjään nähden keskeisempi asema todellisena pitäjän keskuksena Sortavalan-Käkisalmen-Pietarin maantien varressa, mutta Hiitolan aseman tultua rakennetuksi Hännilään, josta lähti myös haararata Käkisalmeen ja Raasuliin, sekä Kurkijoen, Ilmeen ja Käkisalmen valtamaanteiden yhtyessä myöhemmin juuri Hännilässä tuli Hännilästä liikennekeskus, mikä vaikutti Kirkonkylän kehitykseen hiljentävästi, jopa takaperoisesti sen jälkeen, kun kunnan virastotalokin siirrettiin Hännilään. Yksinpä pitäjän käräjätalo jäi hiljaiseksi ja autioksi, kunnes siihen 1920-luvulla sijoitettiin lastenkoti. Itsensä kirkon ohella vain monitoimisen Iivari Jyringin kauppapuoti uhmasi aikaa pysyen sitkeästi paikoillaan elämän yhä hiljentyessä ympärillä. Jyrinki oli mitä monipuolisin yrittäjä, hyväryhtinen ja suoraselkäinen mies kaikin puolin: postinajaja, ammattiautoilija, kelloseppä, hienomekanikko, puuseppä, kanteleenrakentaja ja soittaja. Vielä siirtolaisena ollessaan hän oli kansanopiston käsityönopettajana.

Kirkonkylän taloista ja muista rakennuksista oli tietenkin merkittävin itse kirkko. Se kirkko, jonka hiitolalainen siirtoväki muistaa, valmistui perimätiedon mukaan 1795 kolme vuotta kestäneen rakentamisen jälkeen. Edellinen kirkkorakennus oli, kuten mainittu, 1600-luvun lopulta. Hiitolan viimeisen puukirkon rakentajaksi on joskus mainittu Ruokolahden Lassilan kylästä kotoisin ollut kirkonrakentaja Tuomas Suikkanen, joka oli aikanaan rakentanut mm. Käkisalmen, Johanneksen ja Sakkolan samantyyppiset kirkot, mutta Suikkasen olisi pitänyt kirkon valmistuttua olla jo yli 80-vuotias, vaikka hänen tiedetään kuitenkin kuolleen 68-vuotiaana 1781, siis 14 vuotta ennen Hiitolan kirkon valmistumista. Mutta koska Hiitolan kirkko on tyyliltään ja rakenteeltaan mainittujen Tuomas Suikkasen rakentamien kirkkojen kaltainen, tuntuu todennäköiseltä, että kirkon on rakentanut joku Tuomas Suikkasen jälkeläisistä valmiiden piirustusten mukaan.

Uusi kirkko rakennettiin varmaan hyvin säästäen ja toisaalta häthätää, sillä jo seitsemän vuoden kuluttua vuonna 1802 kirkossa tehtiin varsin perusteellinen remontti, kun siihen rakennettiin lehteri, uusittiin saarnastuoli sekä tehtiin lisää penkkejä. Kustannusarvion näistä kirvesmiehen ja puusepän töistä teki silloin Hiitolankylästä kotoisin ollut talollinen Yrjö Pörsti (Hiitolan kirkonkokouksen pöytäkirja 27.7.1802). Kirkon rakentamiseen tarvittavia hirsiä, lankkuja ja lautoja olivat pitäjän talot velvolliset tuomaan paikalle, mutta kun eräiltä taloilta pyrki tämä velvollisuus jäämään täyttämättä, antoi kirkonkokous (17.5.1803) kuudennusmiesten tehtäväksi valvoa puutavaran kuljetuksia ja luovutuksia. Näin tuli Hiitolan kirkko likipitäen siihen kuntoon, jollaisena Hiitolan vanhempi nykypolvi muistaa kirkkonsa. Myöhempiä lisäyksiä olivat vain Aleksandra S?ltinin maalaama, Kristuksen taivaaseenastumista esittävä alttaritaulu vuodelta 1883, 15-ääniset urut vuodelta 1898 sekä lämmityslaitteet vuodelta 1904. Siihen asti kirkko oli kokonaan lämmittämätön. Urut oli valmistanut saksalainen urkutehdas Gebr?der Link Wurtenberg, Giengen an der Brentz. Sodan kestäessä asennettiin kirkkoon Kangasalan urkutehtaan valmistamat uudet urut 1942.

Siihen aikaan, kun Hiitolan kirkkoja rakennettiin, ei nykyisestä demokraattisesta ihmisten kanssakäymisestä ollut vielä aavistustakaan, vaan sääty-yhteiskunnassa määräsi kunkin ihmisen sääty ja arvoaste hänen paikkansa kirkossakin. Tältä ajalta on sanonta: "Herra on herra helvetissäkin." Tästä johtui myös riitaa ja kateutta. Kun puheena oleva Hiitolan uusi kirkko valmistui, oli samalla suoritettava tämän uuden kirkon "kristillisen penkkijärjestyksen" laatiminen. Kirkko oli ristin muotoinen ja keskikäytävä jakoi sen kahteen yhtäsuureen, symmetriseen osaan, joista peräovelta katsoen oikeanpuoleisessa istuivat miehet ja vasemmanpuoleisessa naiset. Sama järjestys oli Ilmeen kirkossakin. Etupenkeissä, lähinnä alttaria, istuivat säätyläismiehet oikealla ja käytävän toisella puolella heidän vaimonsa miesten arvojärjestyksen mukaisesti.

Pitäjänkokouksessa 29.12.1810 sovittiin, että jo kolmannessa penkissä alttarista lukien saivat istua Hiitolankylän talolliset sekä Matti Paukkonen Raivattalasta, Olavi Karvonen Siisiönmäeltä sekä Martti Häkli Koukunniemestä ja seuraavissa penkeissä muut pitäjäläiset pöytäkirjaan merkityn luettelon mukaan. Tätä pöytäkirjaa säilytettiin sakastin lukitussa kirstussa ja siitä sai tarpeen tullen tarkistaa, missä minkin talon väellä oli paikkansa. Jos joku ei ollut omalla paikallaan, vedottiin suntioon, joka tarkisti paikan, ja vaikeammat riitakysymykset ratkaisi pappi. Vieraspaikkakuntalaiset ja maantiekulkijat saivat istua heille varatussa penkissä oven suussa.

Pitäjän aateliset, kartanonomistajat, tekivät silloin tällöin pieniä lahjoituksia kirkolle, mitkä inventtauksissa merkittiin kirkon omaisuusluetteloon: 1738 Peter von Sievers lahjoitti hopeakalkin ja kapteeniluutnantin rouva Lieven punaisen kalkkiliinan; 1742 inspehtori Brandt lahjoitti silkkisen alttariliinan; 1752 majuri von Schott lahjoitti kirkonkellon; 1775 ostettiin Deutschien kuolinpesältä kynttiläkruunu, minkä kustansivat Gustaf von Essenin perilliset; 1870 hankittiin alttarin eteen karhuntalja jne. Kirkon omaisuuteen kuului myös muutamia hartauskirjoja.

Kirkon lähellä oli kirkkoherran virkatalona ns. iso pappila; kappalaisen virkatalo oli Vaavojalla. Isossa pappilassa oli myös kirkkoherran virasto, ja siellä säilytettiin kirkonkirjoja sekä kirkon arkistoa. Siellä käytiin ottamassa avioliittokuulutukset, siellä ilmoitettiin kuolleet ja siellä asioitiin kaikki muutkin seurakunnalliset asiat. Papiston virkatalojen yhteinen maa-ala oli 489 ha, josta mainitaan viljeltynä olleen 107 ha, mikä osoittaa pappiloiden tiloilla harjoitetun melkoista maataloutta. Pappiloiden metsät, 382 ha, olivat hyvin hoidettuja. Kirkon vieressä oli myös vanha hautausmaa. Uusi hautausmaa, seurakunnan maalla Kirkkokankaalla, otettiin käyttöön vuotta ennen talvisotaa 1938. Asemalla, Hännilän kylässä, seurakunta omisti pienen talon, missä asui seurakuntasisar.

Ilmeen kappeliseurakunta eli rukoushuonekunta, jonka Neitsyt Marian äidille, Pyhälle Annalle omistettu luterilainen kirkko oli vuodelta 1777 ja jonka pääosa, Iso-Ilmee, oli kuulunut Hiitolaan jo Pähkinäsaaren rauhasta (1323) lähtien, liitettiin senaatin päätöksellä 16.6.1897 Rautjärven pitäjään sekä seurakuntaan. Ilmeellä oli oma kirkkonsa, pitäjäntupansa, jossa lukkari asui, sekä hautausmaansa, mutta omaa pappia ja pappilaa ei ollut, vaan Rautjärveen kuulumisen aikana Rautjärven papit kävivät kerran kuussa pitämässä jumalanpalveluksen Ilmeen kirkossa, kuten Hiitolaan kuulumisen aikana tekivät Hiitolankin papit. 1700-luvun alussa (1703-1705) mainitaan kuitenkin Ilmeellä olleen oma pappinsa Arvid Tuoranius saarnaajana sekä muiden kirkollisten tehtävien suorittajana.

Luterilaisen kirkon saamisen Ilmeelle otti erityisesti asiakseen 1700-luvun puolivälin jälkeen silloinen Ilmeen hovin omistaja everstiluutnantti de Scott. Pähkinäsaaren rauhan ja ison vihan välisiltä ajoilta, jolloin Ilmeellä oli Luorikon rannalla kreikkalaiskatolinen kyläkirkko, ei ole tietoja, onko Ilmeellä asunut kreikkalaiskatolista pappia, mutta oletettavissa on, että silloin on jumalanpalvelukset käyty pitämässä Hiitolasta käsin. Ilmeen ortodoksisen ajan hautausmaa oli Niemen talon lähettyvillä Aitjärven rannalla, ei kaukana Luorikon rannassa olevasta tsasounasta, mutta sen vanha nimitys kalmisto sekä sen paikka metsäisenä kumpuna järven rannassa viittaavat siihen, että siinä on ollut hautausmaa jo esikristillisenä aikanakin. Ilmeen uuden luterilaisen kirkon penkkijärjestys oli vuodelta 1778, siis seuraavalta vuodelta kirkon valmistumisen jälkeen. Inventtauksessa kirkolla oli omaisuutena 11 kirjaa ja ehtoolliskalkki.

Hiitolan kirkonkylän kantatalot

Tarkempi kuvaus Hiitola-Säätiön ylläpitämät Hiitola sivut, Kirkonkylä
Hiitolan kylähistoria, s. 264-277, Iivar Kemppinen, 1972

1. Suurpappila (kirkkoherran talo)
2. Suurpappila (kirkkoherran talo)
3. Suurpappila (kirkkoherran talo)

5. Kappalaisen virkatalo (Pienpappila

Hiitola-Säätiön ylläpitämät Hiitola sivut, Kirkonkylä
Hiitolan kylähistoria, s. 264-277 Iivar Kemppinen, 1972
SSHY, DigiWiki, paikkakunnat, Hiitola

Talot Hiitolan rippikirjassa 1871-1880

Hiitola rippikirjat 1871-1880

Hiitolan seurakunnan arkisto - I Aa:12 Rippikirjat, Kirkkoherran virkatalo, kappalaisen virkatalo, Asila - Kuoksjärvi 1871-1880; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/kortti_aineisto.html?id=1203387294 / Viitattu 29.7.2023

Hiitolan seurakunnan arkisto - I Aa:13 Rippikirjat, Kyläjärvi - Veijala 1871-1880; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/kortti_aineisto.html?id=1203398608 / Viitattu 22.7.2023

Digihakemisto RK Hiitola

Hiitolan kyläprojekteja

Kylät ja asutusalueet ennen sotia

A
Alakokkola Asila
H
Haapalahti Haukkavaara Heponiemi Hiitolankylä Huiskoniemi Hännilä Hömmö
I
Ikala Itula Ivankoski
K
Kavonsalmi Kilpola Kirkonkylä Kopsala Koukunniemi Kuoksjärvi Kyläjärvi Kylälahti
L
Laurola Lipola
M
Marjakoski Mustola
N
Nehvola
P
Piimälä Pohjii Pukinniemi Päijälä
R
Raivattala
S
Salokilpola Siisiönmäki Sirsjärvi
T
Telkinniemi Tenhola Tiurula Tounaa Tujula
U
Ulaskanniemi Unkola Uusikylä
V
Vaavoja Valtola Veijala
Y
Yläkokkola

SSHY, DigiWiki, paikkakunnat, Hiitola

Lähteet:

• Hiitola-Säätiön ylläpitämät Hiitola sivut http://www.hiitola.fi/?sivu=etusivu
• Kylät http://www.hiitola.fi/?sivu=asuminen_kylat_kuvaus
• Hiitolan kylähistoria, Iivar Kemppinen, 1972
• Kurkijoen kihlakunnan historia: Hiitola - Kurkijoki - Lumivaara - Jaakkima; Erkki Kuujo, Toivo Immonen, Eino Puramo, 1958
• Henkilöhakemisto Kurkijoen kihlakunnan historian osiin I-II-III Laatinut Ville Laakso: Copyright 1993, 1998, 2003 http://www.kurkijoki.fi/historia/kuhiheha.html#t_
• Wikipedia Hiitola https://fi.wikipedia.org/wiki/Hiitola