Genealogy Projects tagged with äyräpää on the Geni Family Tree

« Back to Projects Dashboard

  • Kylä Mälkölä, Äyräpää

    Mälkölä oli Suomelle kuuluessaan osa Äyräpään kuntaa. Se sijaitsi Äyräpään eteläosassa Muolaan vastaisella rajalla. Mälkölän naapurikyliä olivat pohjoisessa Pölläkkälä ja Kaukila sekä Muolaan puolella Moiniemi. Mälkölän kylä jakaantui kahteen osaan: varsinaiseen Mälkölään ja Salmenkaitajoen varrella sijainneeseen Salo-Mälkölään. Ennen Äyräpään kunnan muodostamista vuonna 1925 Mälkölä kuului Muo...

  • Kylä Pölläkkälä, Äyräpää

    Pölläkkälän taajaväkinen yhdyskunta oli merkittävä sahateollisuuskeskus: Hackmanin Pölläkkälän saha aloitti toimintansa vuonna 1891 ja A. Ahlström Osakeyhtiön Suursaaren saha vuonna 1895. Pölläkkälän taajaväkisessä yhdyskunnassa oli muun muassa Keski-Vuoksen yhteiskoulu (perustettu 1924), kahdeksanpaikkainen sairaala sekä lukuisia kauppa- ja erikoisliikkeitä. Pölläkkälässä toimi vuonna 1921 per...

  • Kylä Vuosalmi, Äyräpää

    Vuosalmi oli pinta-alaltaan Äyräpään kunnan suurin kylä ja se käsitti Vuoksen muusta Äyräpäästä erottaman kunnan koillisosan. Vuosalmi rajoittui pohjoisessa Vuoksenrannan kuntaan, idässä Vuokselan kuntaan, etelässä Äyräpään kirkonkylään Pölläkkälään ja lännessä Paakkolan kylään. Laajan kylän pinta-ala oli 57,3 km² ja sillä oli pituutta 15 kilometriä. Vuonna 1939 kylässä oli noin 1 000 asukasta....

  • Kylä Kaukila, Äyräpää

    Kaukila sijaitsi Äyräpään kunnan lounaisosassa. Ennen Äyräpään kunnan muodostamista vuonna 1925 Kaukila kuului Muolaan kuntaan. Kaukila oli myös rautatiepysäkki Viipuri–Valkjärvi-radalla. Tämä projekti on keskeneräinen ja sitä päivitetään koko ajan.

  • Kylä Paakkola, Äyräpää

    Paakkola oli Suomelle kuuluessaan osa Äyräpään kuntaa. Se sijaitsi Äyräpään pohjoisosassa Vuoksen etelärannalla Heinjoen ja Vuoksenrannan kuntien vastaisella rajalla. Paakkolan naapurikyliä Äyräpään alueella olivat idässä Vuosalmi, etelässä Pölläkkälä, Kaukila ja Rahkola. Ennen Äyräpään kunnan muodostamista vuonna 1925 Paakkola kuului Muolaan kuntaan. Suomelle kuuluessaan Paakkolan kylä käsit...

  • Kylä Rahkola, Äyräpää

    Rahkola sijaitsi Äyräpään länsiosassa, kooltaan suuremman Kaukilan kylän välittömässä läheisyydessä ja usein Rahkola luettiinkin osaksi Kaukilaa tai kylistä käytettiin yhteisnimeä, Kaukila-Rahkola. Rahkola rajoittui pohjoisessa Paakkolan kylään, idässä ja etelässä Kaukilan kylään sekä lännessä Heinjoen kuntaan. Nykyisin Rahkolan alue on autio. Rahkola oli aikoinaan erotettu Kaukilan kylästä o...