Sammaliston kylä Sammalisto on Orimattilan kylä Mallusjärven länsirannalla. Projekti Projektin tavoitteena on koota yhteen Sammaliston kylässä syntyneet, asuneet, kuolleet tai muuten vaikuttaneet henkilöt. Toivomus olisi, että liitetystä profiilista jotenkin selviää henkilö yhteys Sammaliston kylään silloinkin kun kyse ei ole syntymä- tai kuolinpaikasta. Voit aloittaa liittymällä projektiin...
Vuonna 1873 perustettu ja nyt entinen Karttulan kunta sijaitsee Pohjois-Savossa noin 40 kilometriä Kuopiosta länteen. Naapurikuntia olivat Kuopion maalaiskunta, Suonenjoki, Rautalampi, Vesanto, Tervo, Keitele, Pielavesi ja Maaninka. Vuonna 2011 Karttula liitettiin Kuopioon, kuten myös naapurikunnista Maaninka.Rovasti Eero Hyvärinen on 1900-luvun alussa kirjoittanut Karttulan seurakunta 150-vuot...
Suomesta on lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, Amerikkaan, Ruotsiin, Norjaan, Venäjälle ja Neuvostoliittoon sekä muihin kaukaisiin maihin.Voit lisätä projektiin Ylistarosta lähteneet siirtolaiset ja myös ne, jotka ovat myöhemmin jostain syystä palanneet takaisin. Ylistaron projektit *Paikkakunta Ylistaro, Etelä-Pohjanmaa Paikkakunta Ylistaro, Etelä-Pohjanmaa *Siirtolaiset paikkakunn...
Ylistaro locality project=Welcome to Ylistaro locality project. This project is part of Pohjanmaa project. You can add persons to the project who have been born, lived or died at Ylistaro.You might be also interested in Finnish emigrants project.More info about Ylistaro at Wikipedia . Project started 8/27/2017.
Polvijärvi locality project =Genealogy project for Polvijärvi and the neighbouring areas.In addition to this locality project, please register also to the larger entity, Finland and Karelia Project , that builds family tree in the whole Finland and Karelia. Please register also to the relevant village projects (list below). Joining projects: in the project page, click "Actions" > "Join project"...
Este é um subprojeto relacionado ao Projeto Maior Brasil: Imigrantes Portugueses ao Brasil / Portuguese immigrants to Brazil Este subprojeto visa organizar dados genealógicos dos imigrantes portugueses que vieram ao Brasil do Concelho de VILA DO CONDE . Os imigrantes já identificados estão na lista de perfis deste subprojeto.
Hietaniemi cemetery is a cemetery located on the western edge of the inner city of Helsinki, which was founded in 1829. It is mainly located in the Lapinlahti sub-region, partly in Etu-Töölö. Hietaniemi cemetery is a popular tourist destination, as a considerable number of prominent figures in Finnish history have been buried there since the 1820s, including most of the late presidents of the r...
Este projeto engloba imigrantes, militares portugueses a serviço, personalidades portuguesas designadas para ocupar cargos públicos, colonos, banidos, deportados, exilados e expatriados vindos de Portugal ao Brasil. Imigração Portuguesa ao Brasil Este é o projeto principal que será redirecionado para outros subprojetos, conforme links relacionados à Lista de Concelhos abaixo. Veja as Orienta...
POMERANIAN WAR The project brings together the soldiers who died in the Pomeranian War and who participated in the war. The Pomeranian War (1757 - 1762) is the Swedish part of the Seven Years' War (1756-1763) .
Õpetajate Leht * Vikipeedia: Kategooria: Eesti õpetajad * Vikipeedia: Kategooria:Eesti pedagoogid * Eesti Haridusseltsi esimehed New Yorgis * lisaks on c 500 õpetajat veel eraldi projektis 23.03.2016 seisuga öötajate projekt Siia projekti võiksid kuuluda läbi aegade õpetajaametit pidanud inimesed.
Tervetuloa Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan paikkakuntaprojektiin! Paikkakunta Jyväskylä -projekti keskittyy nykyisen Jyväskylän kaupungin alueeseen, poislukien Korpilahden jolla on oma projekti. Jyväskylän kaupunki ja maalaiskunta olivat kaupungin perustamiseen asti samaa seurakuntaa. Alueliitoksia maalaiskunnasta kaupunkiin tapahtui useita vuosien varrella, viimeinen suurempi alueliitos ...
A imigração Francesa Afora a invasão francesas ao Rio de Janeiro e ao Maranhão ainda durante o século XVI, a primeira grande leva de franceses ao país aconteceu com a transferência da família real e da corte portuguesa para o Brasil, em 1808. D. João VI patrocinou a vinda da Missão Artística que trouxe ao Brasil, em 1816, franceses como o pintor Joachim Lebreton com o seu secretário Pierre Dil...
Hauho on entinen Kanta-Häme en maakunnan kunta, 2009 se liitettiin osaksi Hämeenlinnan kaupunkia. Hauho on Hämeen vanhimpia seurakuntia, ensimmäinen asiakirjamerkintä Hauhon seurakunnasta on vuodelta 1329, jolloin hauholaiset kieltäytyivät maksamasta määrättyä neljän valkonahan piispanveroa. Hauho on ollut emäseurakunta, johon ovat kappeliseurakuntina kuuluneet Luopioinen (vuodesta 1693) ja Tu...
Valkeala on entinen Suomen kunta, joka sijaitsee Kymenlaakson maakunnassa. Valkeala, Anjalankoski, Elimäki, Jaala, Kouvola ja Kuusankoski liittyivät yhdeksi suurkunnaksi vuoden 2009 alussa. Kaupungin nimeksi tuli Kouvola.Valkealan naapurikunnat olivat ennen kunnan lakkauttamista Anjalankoski, Elimäki, Jaala, Kouvola, Kuusankoski, Luumäki, Mäntyharju ja Savitaipale. Kylät Anttila, Haimila, Heikk...
Tähän projektiin voi liittää profiilit Tyrväällä Lantulan, Ekojärven ja Kivijärven seudulla asuneista henkilöistä. Maaseudun Sanomat 11.4.1922: Uusi sahayhtiö Tyrväälle. Yhtiöjärjestykselleen on anonut valtioneuvoston vahvistusta Lantulan Saha Oy , joka kotipaikkanaan Tyrvään pitäjä, aikoo harjoittaa sahausta ja puunjalostusta etupäässä paikkakuntalaisten omaa tarvetta varten.
Projekti perustettu 6.8.2017==Historia==Ihminen saapui Kuhmon alueelle kivikaudella. Vanhimpia asuinpaikkoja ovat muiden muassa Katerman Anttila, Paloniemi ja Karankaniemi Ontojärven rannalla sekä Lammasjärven Sylväjänniemi. Kuhmoa pitkään asuttaneista saamelaisista kertovat sekä paikannimet ja että useat esinelöydöt. Joka suuntaan antavat vesistöt toivat Kuhmon seudulle 800-luvulta alkaen erä-...
Projekti aloitettu 5.8.2017
Humppila on Kanta-Häme en maakunnan kunta. Tammelaan kuulunut Humppilan kappeli perustettu 1688. Kappalainen oli yhteinen Jokioisten ja Perttulan (myöh. Ypäjän) kanssa vuodesta 1771 vuoteen 1871 saakka, jolloin sai oman kappalaisen. Erotettiin 1893 omaksi kirkkoherrakunnakseen. Lähde Hiski Humppila Humppilan pitäjätason Geni-projekti on aloitettu 16.8.2017. Humppilan asukkaisiin, kyliin pääs...
Camp Gurs was an internment and refugee camp constructed by the French government in 1939. The camp was originally set up in southwestern France after the fall of Catalonia at the end of the Spanish Civil War to control those who fled Spain out of fear of retaliation from Francisco Franco's regime. At the start of the World War II, the French government interned Germans and citizens of other Ax...
Tähän projektiin ladataan jatkossa lähinnä vuosien 1917-1935 välillä ilmestyneiden Suomen Kuvalehden numeroissa esiintyviä muotokuvia ihmisistä. Erottelen kuvakollaaseista yksittäiset henkilöt, joihin on kuvan alle merkittynä nimi sekä syntymä- ja/tai kuolinaika. Tunnistusapua otetaan mielellään vastaan! Kuvia voi lisätä siten jo olemassaoleviin profiileihin tai mahdollisesti niistä voi tehdä m...
While intended for curator use, this project is open to everyone who'd like to help. For Master Profiles in the photographic era, and especially those for living people, finding copyright-friendly images can be surprisingly difficult. Please use this project for the following purposes: Adding Master Profiles that need photos Fulfilling other curators' photo requests Having this list wi...
Projekti aloitettiiin 24.9.2017Pohja (ruots. Pojo) on Suomen entinen kunta ja vanha uusmaalainen kirkkopitäjä, joka vuodesta 2009 on osa Raaseporin kaupunkia Uudenmaan maakunnassa. *Pohja Hiskissä - suomalainen seurakunta - ruotsalainen seurakunta - seurakunnan digiarkisto - Wikipedia - - >*Pohjan kylät (Hiskin mukaan)Åminne, Åminnefors, Andkärr, Anskuu, Baggby, Björsby, Bockboda, Böle, Bollsta...
Projekti aloitettu 4.2.2022. Niemenkylän asukkaiden projekti. Valitset Toiminnot > Liity projektiin. Kun liittymispyyntösi on hyväksytty, voit liittää profiileja tähän projektiin. Maanmitauslaitoksen paikkatieto Niemi Ikaalisten kylät Haapimaa I Heittola I Heltee I Höytölä I Ikaalinen I
Este é um subprojeto relacionado ao Projeto Maior Brasil: Imigrantes Portugueses ao Brasil / Portuguese immigrants to Brazil Aqui estão relacionados os imigrantes portugueses que vieram ao Brasil do Concelho de MACEDO DE CAVALEIROS .* Nicolau Pereira de Campos, Senador Vergueiro (Vale da Porca, Concelho de Macedo de Cavaleiros, Bragança, Portugal, 20 de dezembro de 1778 - Rio de Janeiro, 18 de ...
Projekti aloitettu 22.8.2017. Tähän projektiin voi etsiä ja lisätä X asuneiden henkilöiden profiileja. Toivotaan profiili liitettäväksi samalla Varsinais-Suomi ja Satakunta -projektiin. ===Suomusjärven paikkakuntaprojekti===Vanhat nimet Laidikka, Laidike* Suomusjärvi suomeksi Suomusjärvi på svenska Suomusjärvi in English ähipaikkakuntien projekteja=== Varsinais-Suomi Perustettu 22.8.2016 projek...