
Sivusto on rakenteilla.
Hiitolan Haukkavaaran kyläprojekti
Valitse Toiminnot > Liity projektiin.
Kun liittymispyyntösi on hyväksytty, voit liittää profiileja tähän projektiin.
Haukkavaaran kylä sijaitsi aivan pitäjän sekä maantieteellisen että taloudellisen ja liike-elämän keskustan, aseman seudun, vieressä. Kylä oli luoteesta kaakkoon Kokkolanjoen eli Hiitolanjoen suuntaan pitkulainen ja rajoittui kaakossa Ivankoskeen ja luoteessa Kuoksjärven kylään. Lounaassa olivat Haukkavaaran rajalla Hännilän ja Raivattalan kylät ja koilisessa Yläkokkolan, Tiuralan ja Pohjiin kylien salopalstat sekä niiden takana Unkolan ja Mustolan kylät. Kylän pituus luoteesta kaakkoon oli noin 6 km.
Vanhastaan Haukkavaara oli maanviljelys- ja karjanhoitokylä muiden Hiitolan kylien tavoin, mutta edellä jo mainituista, isosta jaosta juontuneista syistä sekä siitä, että Haukkavaaraan tuli teollisuutta ja sen mukana paljon pienasutusta, minkä asuntotontit vähitellen veivät suuren osan kylän alueesta.
Liikenneyhteyksien puolesta Haukkavaara oli edullisessa asemassa. Jo muinaisajoista lähtien Kokkolan joki oli elämän valtaväylä ja kalastuspaikka näille seuduille. Asemalta kulki Haukkavaaran läpi suuri Kylätie Kuoksjärvelle, missä se haarautui Kurkijoelle ja Parikkalaan. Kylän läpi kulki myös Sortavalan ja Viipurin välinen rautatie, ja kylässä oli Haukkavaaran pysäkki, jolla matkustajajunat pysähtyivät.
Hiitola-Säätiö, Hiitolan Haukkavaara
Hiitolan kylähistoria,123-133, Iivar Kemppinen, 1972
Haukkavaaran laiturivaihde, 1920 - 1929, 1920-luvun lopulta,The Finnish Railway Museum,
Suomen Rautatiemuseon kuvakokoelma (CC BY-NC-ND 4.0), https://www.finna.fi/Record/musketti_rautatie.M014:SRMV1:281
Hiitola, Haukkavaara, väkeä ja hevoskärryt mahdollisesti majatalon edessä,
Andersen, Emma Marie, valokuvaaja 1900–1910, Lappeenrannan museot, Wiipuri-museo,
https://finna.fi/Record/lappeenrannanmuseot.E87D8353-8142-4B47-92DB...,
(CC BY 4.0) https://creativecommons.org/licenses/by/4.0/deed.fi
Haukkavaran kantatalot
- Parkkali
- Rekko
- Suutari
- Kauniskumpu
- Viinanen
Hiitolan pitäjäsivut
SSHY DigiWiki
Talot Hiitolan rippikirjassa 1871-1880
Hiitolan seurakunnan arkisto - I Aa:13 Rippikirjat, Kyläjärvi - Veijala 1871-1880; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/kortti_aineisto.html?id=1203398608 / Viitattu 22.7.2023
Hiitolan seurakunnan arkisto - I Aa:13 Rippikirjat, Kyläjärvi - Veijala 1871-1880; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/kortti_aineisto.html?id=1203398608 / Viitattu 22.7.2023
Hiitolan kyläprojekteja
Kylät ja asutusalueet ennen sotia
A
Alakokkola Asila
H
Haapalahti Haukkavaara Heponiemi Hiitolankylä Huiskoniemi Hännilä Hömmö
I
Ikala Itula Ivankoski
K
Kavonsalmi Kilpola Kirkonkylä Kopsala Koukunniemi Kuoksjärvi Kyläjärvi Kylälahti
L
Laurola Lipola
M
Marjakoski Mustola
N
Nehvola
P
Piimälä Pohjii Pukinniemi Päijälä
R
Raivattala
S
Salokilpola Siisiönmäki Sirsjärvi
T
Telkinniemi Tenhola Tiurula Tounaa Tujula
U
Ulaskanniemi Unkola Uusikylä
V
Waavoja Valtola Veijala
Y
Yläkokkola
Lähteet:
- Hiitola-Säätiön ylläpitämät Hiitola sivut http://www.hiitola.fi/?sivu=etusivu
- Kylät http://www.hiitola.fi/?sivu=asuminen_kylat_kuvaus
- Hiitolan kylähistoria, Iivar Kemppinen, 1972
- Kurkijoen kihlakunnan historia: Hiitola - Kurkijoki - Lumivaara - Jaakkima; Erkki Kuujo, Toivo Immonen, Eino Puramo, 1958
- Henkilöhakemisto Kurkijoen kihlakunnan historian osiin I-II-III Laatinut Ville Laakso: Copyright 1993, 1998, 2003 http://www.kurkijoki.fi/historia/kuhiheha.html#t_
- Wikipedia Hiitola https://fi.wikipedia.org/wiki/Hiitola