Julius Leopold Fredrik Leopoldsson Krohn

Suomen kielen ja kirjallisuuden professori, runoilija, toimittaja. Helsinki.

Syntyisin: Viipuri.

"Suonio"

Syntymä / Birth / Рождение:

Julius Leopold Fredrik Krohn syntyi Viipurissa 07.05.1835. Hänet kastettiin 15.07.1835 Viipurin saksalaisessa evankelisluterilaisessa seurakunnassa.

Avioliitto / Marriage / Брак:

I

Helsingin ruotsalais-suomalainen evankelisluterilainen seurakunta, vihityt v. 1862: Helsinki Swedish-Finnish Evangelical-Lutheran Parish, Marriages year 1862: Хельсинки шведско-финский лютеранский приход, браки 1862 г.:

Vihkipvm 28.05.1862. Julius Leopold Krohn, Filologie magister, Emilie Sofie Nyberg, Hofrådsdotter

Helsingin ruotsalais-suomalainen seurakunta > Helsingin ruotsalais-suomalaisen seurakunnan arkisto > Kuulutettujen ja vihittyjen luettelot > Kuulutettujen ja vihittyjen luettelot 1856-1876 [http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=7711713]

II

Julius Krohn avioitui Maria Vilhelmina (Minna) Lindrosin kanssa 1876.

Kuolema / Death / Смерт:

Julius Krohn hukkui purjehdusretkellä Viipurinlahdella 28.08.1888.

Elämäkerta / Biography / Биография:

Lapsuus ja nuoruus

Julius Leopold Fredrik Krohn syntyi Viipurissa 1835 oluttehtailija Leopold Vilhelm Abrahamsson Krohnin ja hänen vaimonsa Juliana (Julie) Dorothea Friedrichsdotter Dannenbergin perheeseen vanhimpana lapsena. [1, 2]

Julius Krohnin isoisä Abraham Friedrich Krohn lähti Poseritzista Rügenin saarelta Pommerista vuoden 1785 tienoilla Pietariin, jonne hän perusti olutpanimon. [3, 4, 2] Avioliitosta pietarinsaksalaisen liikemiehen tyttären Elizabeth Sophie Balzerin kanssa syntyi seitsemän poikaa, joista Julius Krohnin isä Leopold Vilhelm oli toiseksi nuorin. L. V. Krohn kohosi olutpanimon mallastamon johtajaksi. Hän solmi 1834 avioliiton viipurinsaksalaisen liikemiehen tyttären Julia Dannenbergin kanssa, jonka äiti oli suomalaisen papin tytär Inkeristä. Kodissa käytettiin päivittäin viittä kieltä. Vanhempien ja kolmen vanhimman sisaruksen Juliuksen, Leopoldin ja Emilien kieli oli saksa, Ottilie-sisaren kanssa keskusteltiin ranskaksi ja nuorimman Adèle-sisaren kanssa venäjäksi. Palvelusväelle puhuttiin ruotsia ja suomea. Talvikausina perhe asui Pietarissa, kunnes L. V Krohn 1844 myi osuutensa panimoon ja muutti pysyvästi asumaan apeltaan ostamaansa Kiiskilän kartanoon Viipurin lähistölle. Viipurinlahdella sijaitsevan Suonionsaaren mukaan Julius Krohn nimesi itsensä runoilijana Suonioksi. [3, 2] Kaikkien johtajana ja yhdistäjänä Kiiskilässä oli perheen äiti. Liike- ja raha-asioiden kanssa hänellä ei ollut mitään tekemistä, sillä ne hoiti isä, mutta elämäntavat ja harrastusten suunnan talossa määräsi tarmokas emäntä. [4, 2] Äidin vaalimana Juliuksesta kasvoi nuorukainen, jolla oli uljas käytös. Hänellä oli äitinsä vilkas luonne, rikas mielikuvitus ja runolliset taipumukset. Isältään hän oli perinyt luonteen lujuuden ja taipumuksen tieteellisiin harrastuksiin. [5, 2] Julius kasvoi suomalaiseksi. Alkuopetusta hän sai venäjän ja ranskan kielillä. Äidiltään hän myöskin oppi jo nuorena englannin kieltä. [6, 2]

Viipurin ruotsalaisessa kymnaasissa harrastettiin suomen kieltä. Koulun henki loi perustan Julius Krohnin suomen kielen opinnoille, jotka jatkuivat ylioppilastutkinnon jälkeen 1853 Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa Helsingissä. Terveyssyistä Kiiskilässä ja ulkomailla vietetyn välivuoden jälkeen lääketieteellinen opiskelusuunta vaihtui 1856 historiallis-filologiseksi. Suomen kieltä opetti professori Elias Lönnrot, jonka luennoilla kävi myös Aleksis Kivi eli Alexis Stenvall. Kiven kirjailijanuraa Krohn tuki sittemmin aineellisesti isänsä rahoilla ja henkisesti toimittamalla runoja julkisuuteen, korjailemalla kielivirheitä ja puolustamalla Seitsemää veljestä. Aleksis Kivi puolestaan nimitteli kritiikistä tuohtuneena suosijaansa "lallallaa"-runoilijaksi ja "omenasaksaksi". Opiskeluvuosiin ajoittuu Krohnin ensimmäinen runoilukausi. Huomiota herätti Friedrich Schillerin satavuotisjuhlassa 1859 esitetty suomennos Sukeltaja. [3, 2] Tällöin yleisölle esittäytyi suomalaiselle yleisölle uusi suomenkielinen runoilija, 24-vuotias, kuusi vuotta yliopiston kirjoissa ollut nuorukainen. [4, 2]

Vapaa-aikanaan Krohn oli ryhtynyt opettamaan suomea 1857 ruotsinkielisessä Elisabet Blomqvistin tyttökoulussa ja ystäviensä kanssa 1858 perustamassaan ensimmäisessä suomenkielisessä kansakoulussa. Hän laati yliopiston ensimmäisen suomenkielisen pro gradu -työn. Krohn kutsuttiin 1859 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran jäseneksi. Seuran sihteerinä hän oli 1864 - 1868 ja varaesimiehenä 1881 - 1882. [3, 2]

Suonio ja Emma

Valmistuttuaan 1860 filosofian kandidaatiksi Krohn saattoi Suonio-nimimerkillä julkisuuteen kolmetoista runoa Mansikoita ja mustikoita II -albumissa sekä neljätoista Kuun tarinaa, jotka olivat vertauskuvallisia satuja. Tuotteliaina vuosina 1860 - 1861 syntyi noin 40 runoa, jotka päättivät ensimmäisen runoilijakauden. Runsaan lemmenlyriikan innoittajana oli ollut rakkaus Emma Nybergiin, joka ruotsalaisen tyttökoulun päätettyään toimi kotiopettajana Uudessakaarlepyyssä. Reipashenkinen Suksimiesten laulu oli rakenteeltaan yllättävä, mitaltaan ja loppusoinnutukseltaan oivallinen runo, joka tunnetaan nykyäänkin sävellettynä. Suomalainen maamme ruotsalaiselle vakuutti 1861 suomalaisten ja ruotsalaisten välisen riidan tarpeettomuutta, sillä molempien osapuolten suurimpana onnena ja velvollisuutena oli uhrautua köyhälle isänmaalle. Runo oli J. V. Snellmanin Litteraturbladin ja August Schaumanin Papperslyktanin välisen kiistan jälkikaikuja. [3, 2]

Tutkija ja suomen kielen lehtori

Syksyllä 1862 tarkastettu väitöskirja Suomenkielinen runollisuus Ruotsinvallan aikana, ynnä kuvaelmia suomalaisuuden historiasta kokosi ensi kertaa yhteen Ruotsin ajan suomalaisen lyriikan tärkeimmät saavutukset. Kirjallisuudenhistorian lisäksi tekijä halusi osoittaa, että Suomessa oli ollut kansallistuntoa jo Ruotsin vallan aikana. Tieteellisesti ansiokkaalla väitöskirjallaan Krohnista tuli suomen kielen ja kirjallisuuden dosentti. Hänet nimitettiin 1875 Carl Axel Gottlundin jälkeen yliopiston suomen kielen lehtoriksi. [3, 2] Julius Krohnin motto oli: Kotikieli on juuri, josta kansa elämänvoimansa imee. Jos eivät sivistyneet kodit suomalaistu, ovat Suomen kansan pyrinnöt turhat. [7, 2]

Krohnin elämässä 1860-luku merkitsi monipuolisia työtehtäviä, jotka kaikki tähtäsivät suomen kielen aseman kohentamiseen. Yliopistollisen opetustyönsä lisäksi Krohn vaikutti sivistyneistön mielipiteisiin lehdistössä. Kannanottojaan hän esitti Mehiläisen joulukuun 1861 numerossa arvostellen Tammikuun valiokuntaa ja vaatien suomen kielen hyväksymistä viralliseksi kieleksi. Yrjö-Koskisen kirjoittaessa suomenkieliselle lehdistölle Krohn ajoi asiaa keväällä 1862 myös Helsingfors Dagbladin palstoilla suomenkielisen opetuksen järjestämiseksi ja suomalaisen oppikoulun saamiseksi Helsinkiin. Mehiläisessä ilmestyi 1863 kirjoitus Pari sanaa suomikiihkoisille, jossa vaadittiin ryhtymään sanoista tekoihin. Viipurissa tammikuussa 1863 pitämässään puheessa Krohn syytti kielikomitean enemmistöä ja senaattia suomen kielen vaatimusten pitämisestä pöydän alla. Henkilökohtaisessa elämässään Krohn vaati yhtä tinkimätöntä linjaa. Morsiamen oli opeteltava sanakirjan avulla suomen kieli, jota tultaisiin perheessä yksinomaisesti käyttämään Yrjö-Koskisen esimerkin mukaan. Julius Krohn solmi avioliiton Emma Nybergin kanssa toukokuussa 1862. [3, 2]

Opetus- ja tutkimustyön lisäksi Krohn jatkoi opiskelijana aloittamaansa käännöstoimintaa muun muassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Näytelmistö-sarjaa varten.

Suomenmielisiä seuroja

Suomenmielinen tuttavapiiri perusti 1864 Suomalaisen Iltaseuran, joka viikoittain kokoontui kodeissa puhumaan suomea soiton, tanssin ja seuraleikkien merkeissä. Myöhemmin jäsenmäärä laajeni, kun syksyllä 1869 perustettiin säveltaiteilija Lorenz Achtén aloitteesta Suomalainen Seura, jonka ohjelmana oli edistää suomalaisuuden asiaa taiteen alalla. Teatteri-innostuksesta alkunsa saanut seura jakautui kolmeen osastoon. Draamallisen osaston johtokunnan jäsenet olivat Emma Krohn ja Kaarlo Bergbom, soitannollisen Therese Becker ja Lorenz Achté, kirjallisen osaston August Ahlqvist ja Julius Krohn. Emilie Bergbom, O. Blomstedt ja Viktor Löfgren edustivat johtokunnassa passiivista jäsenkuntaa. Seuran ensimmäisissä iltamissa oli jo 300 - 400 osanottajaa. Ohjelmana olivat esitelmät, lauluesitykset, teatterinäytökset, vieläpä taidenäyttely. [3, 2]

Krohnin persoonallisuus

Krohn oli luonteeltaan ristiriitainen yhdistelmä älyllisyyttä ja tunteellisuutta. Hän saattoi tuohtuneena osoittaa mieltään Ruotsalaisessa teatterissa kesken ala-arvoiseksi katsomansa ranskalaisen operettiesityksen. Rohkeasti Krohn otti kantaa kielitaisteluun, mutta toisaalta yhteisellä Viron-matkalla 1867 Yrjö-Koskinen perin juurin työlääntyi Krohnin puheliaisuuteen ja sairaalloiseen urkkijainpelkoon. Krohnin monipuolinen luovuus ilmeni myös musikaalisuutena, hän edisti suomalaisen teatterin kehitystä ja viihtyi seuraelämässä. Toisaalta politiikan paineet ja sosiaaliset vaatimukset hermostuttivat hidastaessaan tieteellistä työskentelyä ja aiheuttaessaan päänsärkyä ja unettomuutta. Kuntoaan Krohn ylläpiti ulkoilemalla. Hän oli innokas uimari, purjehtija ja hiihtäjä. Metsästystä hän oli harrastanut opiskeluaikoina J. L. Runebergin poikien kanssa ja tuonut harvinaisia lintuja Magnus von Wrightille (1805 - 1868) yliopiston piirustuslaitokselle havaintomateriaaliksi. Metsästysharrastus jäi pysyväksi rentoutumiskeinoksi fyysisiksi oireiksi kehittyvää ylirasittuneisuutta vastaan. Oleskelu ulkomaisissa kylpylöissä katkaisi myös tarvittaessa kierteen. [3, 2]

Toimittaja

Tammikuussa 1864 alkoi ilmestyä Krohnin toimittamana ensimmäinen suomenkielinen kuvalehti nimeltään Maiden ja merien takaa. Lehti muistutti ulkoasultaan suurikokoisia eurooppalaisia kuvalehtiä The Illustrated London News, Illustrierte Zeitung ja L'Illustration. Theodor Sederholm kustansi kahdesti kuussa ilmestyneen lehden, joka sisälsi helposti omaksuttavaa, huumorin höystämää kiinnostavaa juttuaineistoa: historiallisia kertomuksia, elämäkertoja, novelleja ja runoja sekä suomennoksia ulkomaisista lehdistä. Nuorison kiinnostuksen herättämiseksi Krohn kirjoitti Kertomuksia Suomen historiasta. Kuvituksen toimittaja tuotti ulkomailta, mikä aiheutti aikatauluongelmia. Lehti saattoi painattaa kuvan vuottakin myöhemmin kuin kirjoituksen, jota sen vuoksi suositeltiin uudelleen luettavaksi. Sensaatiomainen vaikutus oli värillisellä piirroksella, joka kunnioitti H. G. Porthanin patsaan paljastamista Turussa 1865. Tilaajakannan supistuttua 1100:sta 500:aan lehti oli lakkautettava 1866, minkä jälkeen Krohn alkoi avustaa fennomaanien Kirjallista Kuukauslehteä. [3, 2]

Käännöksiä ja runoelmia

Krohnin aloitteesta ja kustantamana käynnistynyt J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden suomennostyö kesti vuodet 1866 - 1877. Joukko ystäviä - koulutoveri Kaarlo Slöör, B. G. Godenhjelm, Antti Törneroos (Tuokko) ja Aleksanteri Rahkonen - kokoontui viikoittain arvostelemaan käännöstyönsä tuloksia. Myöhemmin suomentajiin liittyivät K. F. Eneberg, K. Suomalainen ja Paavo Cajander, jonka nimiin suomennos tuli. Omista runoistaan Krohn oli julkaissut joulukuussa 1865 ensimmäisen kokoelmansa Runoelmia Suoniolta. Seuraavana vuonna Krohnin toimiessa Ahlqvistin viransijaisena ja hoitaessa suomen kielen ja kirjallisuuden professuuria ilmestyi paljon tutkimustyötä vaatinein elämäkerroin varustettuna Helmivyö Suomalaista Runoutta, joka oli ensimmäinen suomenkielisen runouden antologia. [3, 2]

Saksassa ja Sveitsissä

Omaa runoilijantyötään Krohn väheksyi laiskurin joutohetkien työksi; runoja syntyikin keskimäärin yksi vuodessa lukuunottamatta kolmea intensiivistä jaksoa hänen elämässään. Ensimmäinen liittyi kihlausaikaan, toinen ajoittui Saksassa ja Sveitsissä vietettyyn ajanjaksoon lokakuusta 1868 kesäkuuhun 1869, jolloin syntyi 34 runoa. Puolisot hakivat tuolloin ulkomaiden kylpylöistä huojennusta sairaalloisuuteensa ja Krohn työpaineisiinsa. Kosmopoliittinen Krohn sepitti koti-ikävän vaivaamana isänmaallisia runoja, jotka Suonion vaatimattomalle ja lempeälle runoilijanlaadulle olivat iskevyydessään outoja. Toisaalta mielihalu rauhanomaisiin oloihin purkautui Krimin sodan jälkitunnelmissa sveitsiläistä Clarensin hautausmaata ylistävässä runossa, joka vakuutti venäläisten, puolalaisten, ranskalaisten ja saksalaisten saavuttaneen sovituksen kuolemallaan. Vuoristokävelyillä syntyi balladi Karkuri, joka pysyi lausujien suosiossa puolen vuosisataa. Aiheena on elinkautiseen pakkotyöhön tuomittu vanki, joka karkaa Siperiasta vaaroja uhmaten palatakseen hetkeksi kotiseudulleen. [3, 2]

Kotimaassa jälleen

Kotimaahan palattuaan Krohn jatkoi uudistunein voimin monia puuhiaan kansan valistamiseksi. Yrjö Koskisen ja Krohnin yhteisesti kääntämä sarja Kertomuksia ihmiskunnan historiasta sekä Krohnin Kertomukset Suomen historiasta korjasivat oppikirjain puutetta kansakouluasetuksen tultua voimaan. Fennomaanien kodeissa havaittiin myös lastenkirjallisuuden tarve. Perustettiin Pääskynen-niminen lastenlehti, jota Ida Godenhjelm toimitti Krohnien avustamana. Emma ja Julius Krohnin perheeseen oli syntynyt kolme poikaa 1863 - 1867 ja tytär 1871, toisesta avioliitosta Minna Lindroosin kanssa syntyi kaksi tytärtä 1878 ja 1881. Lastenrunot sopivat Suonion pehmeän rakastettavalle runoilijanlaadulle erityisen hyvin. Hänen runonsa eivät pyrkineet opettamaan, vaan huvittamaan iloisilla, rytmikkäillä ja leikillisillä tuokiokuvillaan. Kuvakirjoja ilmestyi viisi, ja ne tulivat tavattoman suosituiksi. Runot Hopoti, hopoti, hopoti hoi ja Tipu, tipu kuulepas elävät yhä sävellettyinä. [3, 2]

Syksyllä 1869 Krohn valittiin Savo-karjalaisen osakunnan kuraattoriksi. Aktiivisen suomalaisuustoiminnan edustajana hän oli kiistoissa vastapainona inspehtori August Ahlqvistille, joka korosti kiitollisuudenvelkaan pohjaavia, Ruotsin kautta solmittavia yhteyksiä Eurooppaan. Ahlqvist ja Krohn olivat luonteiltaan toistensa vastakohtia. Eroavuudet ilmenivät runoudessa, kriitikontoiminnassa, opetustyössä ja ihmissuhteissa. Vaikka Ahlqvist arvosteli Krohnia ankarastikin, hän myös antoi tunnustusta puhdashenkiselle, idealistiselle kirjailijalle. Neljätoista vuotta jatkui Krohnin työ osakuntalaisten kanssa monin tavoin. Opiskelijat saivat kokoontua keskustelemaan kuraattorinsa kodissa. Krohnin aloitteesta osakuntalaiset julkaisivat suomenkielisen ylioppilasluettelon ja Koitar-albumin. Uutta olivat myös tavalliselle yleisölle pidetyt kansantajuiset esitelmät. Osakunnan piirissä virinneeseen nimien suomalaistamiseen Krohn ei katsonut voivansa osallistua muukalaisen sukutaustansa vuoksi. Kun kuraattorikausi päättyi huhtikuussa 1883 Krohnin omasta toivomuksesta, oli siihen syynä radikaalin K.P.T. (Koko programmi toimeenpantava) -liikkeen, lähinnä Juhani Ahon ja Arvid Järnefeltin, hyökkäävä käytös. [3, 2]

Suomen Kuvalehti

Krohn ryhtyi 1870-luvulla jälleen toimittajaksi. Vuosikausia suunnitelmissa ollut Suomen Kuvalehti alkoi ilmestyä 1873. Tällä kertaa Krohn myös kustansi lehden, joka eli kahdeksan vuotta. Toimitusperiaatteiltaan se muistutti Maiden ja Merien takaa -lehteä, avustajia vain oli useita: J. H. Erkko, Paavo Cajander, Juho Reijonen, Uno von Schrowe, Arvid Genetz, Olli Wuorinen, Samuli Suomalainen ja Theodolinda Hahnsson. Kuvituksena oli suomalaisten taiteilijoiden puupiirroksia. Lehti seurasi tarkoin myös ajankohtaisia ulkomaiden tapahtumia. Uudet kehitysopilliset ajattelutavat vaikuttivat Krohnin tieteelliseen työskentelyyn. [3, 2]

Tiede

Tieteellisen läpimurron Krohn teki ryhtyessään soveltamaan Charles Darwinin, Herbert Spencer Herbert Spencerin ja Henry Thomas Bucklen evolutionistisia ja positivistisia aatteita suullisen perinteen tutkimukseen. Virolaisten ja länsisuomalaisten aineksien osuus Kalevalassa oli herättänyt Krohnin kiinnostuksen teoksen kehityshistoriaan. A. A. Boreniuksen (Lähteenkorvan) Suomen Kuvalehdessä esittämän runojen vaellusteorian innoittamana Krohn vertasi painettua Kalevalaa alkuperäisrunoihin. Lönnrotin taitavasti kokoonpanema teos ei sopinutkaan tieteellisen tutkimuksen perustaksi, mikä aiheutti kaksintaistelunomaisen riidan Ahlqvistin kanssa kansalliseepoksen alkuperästä. Kalevala-kritiikkiä olivat aiemmin esittäneet C. A. Gottlund, D. E. D. Europaeus ja Eliel Aspelin (Haapkylä), mutta vasta Krohn kykeni perustelemaan väitteen hedelmällisesti. Hän ryhmitteli alkuperäistoisinnot saantipaikkojensa mukaan ja havaitsi runojen muuttuneen vaeltaessaan. Pyrkiessään runon tai sadun alkumuotoon sekä määrittelemään sen syntyajan, -paikan ja kulkeutumistien Krohn havaitsi olevan aiheita, joille löytyi vastineita muiden kansojen runoudesta. Rohkea päätelmä oli, että runot olivat kansainvälistä lainaa. Aiheiden kieliasun muutosten perusteella Krohn pyrki seuraamaan kehitystä myös ajallisessa suunnassa. Näin hän loi perustan maantieteellis-historialliselle kansanrunoudentutkimukselle, joka saattoi suomalaisen humanistisen tutkimuksen maailman tietoisuuteen. [3, 2]

Kolmas runoilukausi

Krohnin kolmas runoilukausi ajoittuu tunne-elämän kriisiin, jonka aiheutti Emma Krohnin kuolema 4.4.1875. Rakkaus esiintyy viimeisen kerran näissä viidessätoista runossa, joissa korostuu romanttinen ajatus kärsimyksestä ja ajan tuoma lievitys unohduksena. Lapsiaan varten Krohn julkaisi teoksen Minun äitini. Syksyllä 1876 Krohn avioitui Minna Lindroosin (1841 - 1917) kanssa. Tuttavuus periytyi suomalaisuusliikkeen ajoilta, jolloin he olivat yhdessä toimittaneet muun muassa Pääskystä. Jyväskylän seminaarista valmistuttuaan Minna Lindroos oli aluksi työskennellyt kansakoulunopettajana Lappeenrannassa, kunnes hänet oli valittu 1869 vastaperustetun Helsingin Suomalaisen tyttökoulun johtajattareksi. Avioliiton solmimisen jälkeen hän antoi vielä ensimmäisenä vuonna joitakin opetustunteja. Hänen tyttäriään olivat (Aino Kallas) Aino ja Aune Krohn. [3, 2]

Tinkimätön suomalaisuuslinja

Uudessakin avioliitossaan Krohn jatkoi ohjelmallista suomalaisuuden linjaa tinkimättömästi. Sähkösanoma Kuopion suomalaisen tyttökoulun perustajille 1879 kirkasti periaatteen: "Virkakieli, koulukieli on kansan elämän oksat, kirjakieli sen kukka. Kotikieli on juuri, josta se voimansa imee. Jos eivät sivistyneet kodit suomalaistu, ovat Suomen kansan pyrinnöt turhat." Suomalaisen kansanosan tuli saada omissa kouluissaan opetusta äidinkielellään, jonka tuli saavuttaa tasa-arvoisuus ruotsin rinnalla. Kaksikielisen kansan tuli olla yksimielinen ja yhtenäisen isänmaallisuuden hengen ilmentymä. [3, 2]

Juhlarunoista virsikirjaan

Krohn oli sepittänyt opiskeluajoista lähtien isänmaallisaiheisia tilapäärunoja laulujuhliin, patsaanpaljastajaisiin, promootioon, hallitsijain kunniaksi ja vuosisataisten muistojuhlien aatteellista taustaa korostaen. Suomalaisen virsikirjakomitean puheenjohtajana 1876 - 1880 hän oli komitean ainoa runoilija ja suomen kielen asiantuntija, muut pitivät huolta lähinnä opillisesta puhtaudesta. Uuden Suomalaisen virsikirjan ehdotuksessa oli seitsemän Krohnin sepittämää ja 30 kääntämää virttä. Kirkolliskokous hyväksyi ehdotuksen muutoksin 1886. [3, 2] Krohnin virsissä ilmenee hänen syvällinen tunneherkkyytensä. [8, 2] Vuoden 1986 virsikirjassa on edelleen 37 Krohnin kirjoittamaa tai muokkaamaa virttä, joista tunnetuimpia lienevät Virsi kotimaan puolesta ja Davidin 127. psalmi Jos huonetta ei rakenna. Työtä täydensi teoreettinen esitys virsikirjan historiasta 1880. [3, 2]

Käännökset

Kansan totuttamiseksi suomen kielen käyttöön Krohn teki uran myös ammattitaitoisena kääntäjänä. Walter Scottin, H. C. Andersenin, Charles Dickensin, Mór Jókain, Zachris Topeliuksen ja ennen kaikkea J. L. Runebergin tuotannon suomennokset totuttivat osaltaan kansaa käyttämään kirjakielenä kehittyvää suomen kieltä. Viihteelliset kertomukset ja historialliset elämäkerrat lisäsivät kuvalehtien tavoin kansan lukemisharrastusta. Tieteellisessä tutkimustyössään Krohn sai seuraajia sekä kansanrunouden että kirjallisuudentutkimuksen alalla. Kalevala tuli osaksi suomalaista kirjallisuutta, kansanrunoudentutkimus eriytyi omaksi tieteenalakseen. Krohnin kirjallisuudenhistorian rakennetta on hyödynnetty myöhemmissä vastaavissa julkaisuissa. Eurooppalaisen taustansa ennakkoluulottomuudella Julius Krohn välitti uusia ajatusmalleja toteuttaessaan kutsumustaan suomalaisuuden hyväksi. [3, 2]

Onnettomuus Viipurinlahdella

Krohn viimeisteli 1880-luvulla Kalevala-tutkimuksiaan ja suunnitteli suuriruhtinaskunnan laajinta, kolmiosaista kirjallisuudenhistoriaa, josta vain ensimmäinen, Kalevalaa koskeva osa ehti valmistua hänen elinaikanaan. Krohn nimitettiin suomen kielen ja kirjallisuuden ylimääräiseksi professoriksi 1885. Työn kuluessa Krohn joutui mullistamaan entiset käsityksensä. Hermostollinen herkkyys alkoi jälleen oirehtia. Toipumisaikana Krohn oleskeli ensin vanhempiensa luona Kiiskilässä sitoen kirjoja ja lopulta norjalaisessa Modumin parantolassa. Krohnin vanhemmat ylläpitivät lujia sukusiteitä Kiiskilässä, jonne jälkeläiset kokoontuivat lomanviettoon. He toimivat taustalla myös Krohnin lehtihankkeiden rahoittajina ja tukivat poikansa selviytymistä henkisistäkin rasituksista. Varsin läheinen oli äidin ja pojan välinen suhde. Kesällä 1888 Krohn iloitsi isänsä hankkimasta uudesta purjeveneestä, jolla tehtiin pitkiä retkiä. Viipurinlahdella tapahtui 28.8.1888 onnettomuus. [3, 2] Julius lähti Ottilie-sisarensa kanssa Kiiskilän kartanosta purjehtimaan uudella ja komealla purjeveneellään. Illalla klo 6-7 välillä hän oli Lihaniemen ja uuraan välisellä selällä veneessään, ja kun jouduttiin kulkemaan myötätuuleen, hän päätti nostaa lisäpurjeen, ja sitä tehdessään hän äkkiä luiskahti partaan yli veteen. Sisar ojensi hänelle heti airon, ja Krohn sai siitä kiinni, mutta raskas tammiairo ei häntä kannattanut vedessä, Hyvänä uimarina Krohn kuitenkin pysytteli jonkin aikaa veden pinnalla huudellen sisarelleen toimintaohjeita. Kun hänellä kuitenkin oli yllään raskas päällystakki, hän melko pian uupui ja vaipui syvyyteen. Häneen ruumiinsa löytyi vasta syyskuun 3. päivänä, ja neljä päivää myöhemmin hänet haudattiin Helsingissä. [9, 2]

Pitäessään muistopuheen Julius Krohnille G. Z. Yrjö-Koskinen lausui [10, 2]:

Julius Krohn on kenties paremmin kuin kukaan muu hänen aikalaisensa edustanut sitä käännekohtaa sivistysoloissamme, jolloin kansasta vieraantuneet yliluokat alkoivat palata takaisin kansalliseen kieleen, asettuakseen sillä tavoin kansallisen elämän johtoon. Näin olleen hänen varsinainen tärkeytensä on sivistyshistoriallisena henkilönä. [10, 2]

Postuumit toimitukset

Julius Krohn oli monipuolinen kulttuurivaikuttaja. Kesken jääneet kansanrunoudentutkimukset ja suuri kirjallisuudenhistoria valmistuivat postuumisti pojan, Kaarle Krohnin, viimeisteleminä ja toimittamina luentojen ja muistiinpanojen pohjalta. Suomalaisen kirjallisuuden vaiheet ilmestyi lopullisessa asussaan 1897. Laaja, 500-sivuinen teos käsitteli oivaltavasti ja persoonalliseen tapaan kirjallisia tuotteita uskonpuhdistuksen ajasta 1880-luvulle saakka tavalla, joka ei ole menettänyt tuoreuttaan. Teoksesta otettiin uusi painos vielä 1954. Julius Krohnin käyttöönottama käsite, fennofilia, kuvaa parhaiten hänen omaa ohjelmallista suomalaisuuttaan, jota hän toteutti myös taiderunouden kehittäjänä. Ihanteellisena, työtä ja rauhaa korostavana runoilijana ja leikkisänä lastenkirjojen laatijana Krohn sai aikalaisiltaan ihailua ja tunnustusta. Runokokoelmistakin otettiin useita painoksia. Nykyään hänen tuotantonsa on vanhentunut ja vaikutus runoilijana on jäänyt yksittäisten tuotteiden varaan. [3, 2]

Tieteellisiä teoksia [11]

• Suomenkielinen runollisuus Ruotsin vallan aikana ynnä kuvaelmia suomalaisuuden historiasta, väitöskirja (1862)
• Viron kielioppi suomalaisille (1872)
• Suomalaisen virsikirjan historia (1880)
• Kaunotieteellinen katsaus Kalevalaan (1881)
• Suomalaisen kirjallisuuden historia I: Kalevala (1883–1885)
• Lappalaisia tekstejä sanakirjan kanssa (1885)
• Suomen suku (1887)

Runoja, kertomuksia, elämäkertoja [11]

• Mansikoita ja mustikoita (1856–1861)
• Runoelmia Suoniolta (1862, uudistettu 2-osainen painos Suonion runoelmia 1869)
• Maksimilian Aukusti Myhrberg. Elämäkerta (1881)
• Suonion kootut runoelmat ja kertoelmat (1882)
• Yrjö Aukusti Wallin ja hänen matkansa Arabiassa. Elämäkerta (1887)
• Suonion lastenrunoja I–II (1898–1899)

Toimitettuja teoksia [11]

• Helmivyö suomalaista runoutta (1866), mukana myös kokoelmaan valittujen runoilijoiden elämäkerrat.

Postuumisti ilmestyneet teokset [11]

Krohnin kuoltua hänen poikansa professori Kaarle Krohn toimitti isänsä jäämistön perustuen seuraavat teokset:

• Suomen suvun pakanallinen jumalanpalvelus (1894)
• Suomalaisen kirjallisuuden vaiheet (1897)
• Kantelettaren tutkimuksia I-II (1900-1902)

Uusintapainoksia [11]

• Maantieteellisiä kuvaelmia. 14, Suomen suku. Näköispainos. Alkuteos: Helsinki, 1887 (Kansanwalistus-seuran toimituksia LIX). Kairauksia kansalliseen kirjallisuuteen 2. Julkaisijat: Vanhan kirjallisuuden ystävät r.y. ja Jyväskylän yliopiston kirjasto. Jyväskylä: Jyväskylän yliopiston kirjasto, 1997. ISBN 951-34-0923-6.
• Kertomuksia Suomen historiasta. 1, Pakanuuden aikakausi, I. Näköispainos. Alkuperäinen: Tampereella: Hagelberg, 1877. Helsinki: Salakirjat, 2008. ISBN 978-952-5774-02-3.
• Suomen suvun pakanallinen jumalanpalvelus: Neljä lukua Suomen suvun pakanallista jumaluus-oppia. Näköispainos. Alkuperäinen: Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1894. Helsingissä: Salakirjat, 2008. ISBN 978-952-5774-00-9.

Viitteet:

• [1] Viipurin saksalaisen evankelisluterilaisen seurakunnan kirkonarkisto.
• [2] Kooste Reijo Savola.
• [3] Raija Majamaa: Krohn, Julius. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– (Viitattu 20.4.2021) Julkaisun pysyvä tunniste URN:NBN:fi-fe20051410; artikkelin pysyvä tunniste [http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-000496] (ISSN 1799-4349, verkkojulkaisu)
• [4] V. K. Trast: Julius Krohn runoilijana. Väitöskirja. Helsinki 1922. [http://www.gutenberg.org/files/45987/45987-8.txt] (Viitattu 20.4.2021)
• [5] Julius Krohn. Joulutervehdys, 01.12.1889, s. 3 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1354811?page=3] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot (Viitattu 21.04.2021)
• [6] Julius Leopold Fredrik Krohn. Kristillinen kalenteri Suomen lapsille, 01.01.1890, nro 12, s. 45 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/851449?page=45] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot (Viitattu 21.04.2021)
• [7] Tiina Krohn: Krohn-suvun vaellustarina. Glorian Antiikki 5/2004. [http://www.saunalahti.fi/wpoet/tiinakrohn/krohn.html] (Viitattu 21.04.2021)
• [8] Edvard Inkinen: Julius Krohn ja suomalainen virsikirja. Kirkkomusiikkilehti : Suomen kirkon kanttori-urkuriyhdistyksen äänenkannattaja, 08.06.1935, nro 6, s. 28 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/959980?page=28] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot (Viitattu 21.04.2021)
• [9] Verneri Vesterdahl: Sä olet mies, et halpa mato maan! Karjala, 28.08.1938, nro 230, s. 17 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2005846?page=17] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot (Viitattu 21.04.2021)
• [10] Julius Krohn - satavuotismuisto. Uusi Suomi, 19.05.1935, nro 133, s. 19 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1803664?page=19] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot (Viitattu 21.04.2021)
• [11] Julius Krohn. Wikipedia. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Julius_Krohn] (Viitattu 21.04.2021)

Lisätietoja - More information - Больше информации:

• Viipurin paikkakuntaprojekti
• Helsingin paikkakuntaprojekti
• A. J. Sarlin: Julius Leopold Fredrik Krohn - hänen elämänsä ja toimintansa. Otava 1926.
• Valvoja, 01.09.1888, nro 9, s. 3 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/634054?page=3] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot (Viitattu 21.04.2021)
• Kyläkirjaston Kuvalehti, 15.10.1888, nro 10, s. 1 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/100058?page=1] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot (Viitattu 21.04.2021)
• Sanomia Turusta, 27.09.1890, nro 226 (+4), s. 5 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/412920?page=5] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot (Viitattu 21.04.2021)
• Suomen kansalliskirjallisuuden vaiheet : kouluja varten / kirjoittanut J.W. Juvelius., 1914, s. XX [https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/1914857?page=77] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot (Viitattu 21.04.2021)
• Aika, 01.11.1918, nro 11-12 Marras-Joulukuu, s. 68 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/499578?page=68] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot (Viitattu 21.04.2021)
• Valvoja-Aika, 01.11.1926, nro 11-12, s. 73 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/533373?page=73] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot (Viitattu 21.04.2021)
• Historiallinen Aikakauskirja, 01.01.1927, nro 1, s. 117 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/499120?page=117] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot (Viitattu 21.04.2021)
• Suomi, 01.01.1931, nro 12, s. 377 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/498496?page=377] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot (Viitattu 21.04.2021)
• Valvoja-Aika, 01.01.1935, nro 5-6, s. 3 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/534575?page=3] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot (Viitattu 21.04.2021)
• Kouluradio : Kouluradion ohjelmisto, 01.01.1938, nro Syksy, s. 16 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/960085?page=16] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot (Viitattu 21.04.2021)
• Radiokuuntelija, 28.08.1938, nro 35A, s. 5 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/910299?page=5] Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot (Viitattu 21.04.2021)
• Julius Krohn. Estofilia 100. [https://estofilia.finland.ee/2018/01/julius-krohn.html] (Viitattu 21.04.2021)

Rippikirjaotteita

Helsinki - rippikirja, 1870-1881 (MKO229-251 P4) > Sivu 78 78: sivu 78; SSHY: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=234... / Viitattu 12.9.2020

Tämä profiili oli Karjalan 274. viikkoprofiili (07.03.2021-13.03.2021).

Julius Leopold Fredrik Krohnin isä Leopold Vilhelm Krohn oli Karjalan 280. viikkoprofiili, veli Leopold August Krohn oli Karjalan 279. viikkoprofiili ja tytär Aino Julia Maria Kallas o.s. Krohn oli Karjalan 282. viikkoprofiili.