Liminka, merkkihenkilöt

Tervetuloa Liminka, merkkihenkilöt - projektiin!
Projektiin voi etsiä ja liittää jo luettelossa esiintyvien Limingassa merkittävästi vaikuttaneiden henkilöiden profiileja sekä valokuvia ja dokumentteja.
Henkilöiden luettelo tehty alustavasti löytyneiden henkilöiden mukaan ja lisää voi laittaa.
Projekteihin liittyminen: projektisivulla klikkaa Toiminnot > Liity projektiin.

Limingan projektit

• Paikkakunta Liminka, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi Paikkakunta Liminka, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi
• Papit Liminka, Pohjois-Suomi Papit Liminka, Pohjois-Pohjanmaa, Suomi
• Liminka, alaprojekti yksinäisille profiileille ja muita lisätietoja Liminka, alaprojekti yksinäile profiileille ja muita lisätietoja
• Liminka, merkkihenkilöt Liminka, merkkihenkilöt
  
• Siirtolaiset paikkakunnalta Liminka Siirtolaiset paikkakunnalta Liminka

Ensimmäinen kuva. Limingan vanhassa ”kivikoulussa” toimii nykyään Vilho Lammen taidemuseo. Taidemaalari Vilho Lammen tuotantoa esittelevä näyttely on perustettu v. 1868 rakennettuun Pohjois-Suomen vanhimpaan kansakoulurakennukseen. Vilho Henrik Lampi Vilho Henrik Lampi (19.7.1898–17.3. 1936) oli suomalainen taidemaalari, joka tunnetaan erityisesti uhmakkaista omakuvistaan, voimakkaista kansankuvauksistaan sekä Limingan lakeutta, Liminkaa ja liminkalaisia kuvaavista maalauksistaan. Museo sijaitsee Vanhan Limingan alueella, jossa voit aistia vanhan emäpitäjän suuruuden ja historian siipien havinan. Alueen historia ulottuu yli 500 vuoden taakse. Kuvaaja: "RundgrenR Taken on April 16, 2011"

Toinen kuva. Limingan kirkonkylässä on Niilo Rikulan vuonna 2005 veistämä pronssinen Hannu Krankka -patsas. Hannu Krankan patsas sijaitsee Limingan kirkonkylällä Tupoksentien varrella. Limingassa sijaitsevat myös Hannu Krankan koulu sekä Hannu Krankka -niminen ravintola. Hannu Krankka

Laulu Limingalle. Limingan kotiseutulaulu

1. On laineiden laulama rannikkoaukea täällä,
on taivas niin kuulas ja korkea päittemme päällä.
Ei laaksoa, vuorta, vaan tasaista Limingan rantaa,
se kehtomme kallis ja haudankin hiljaisen antaa.

2. Kuin luonto on vankka sen raatajan työ sekä maine.
Ees horjumaankaan sitä saanut ei paatinen paine.
Se kestänyt kaiken on aikojen alusta ammoin,
sitä murtaa ei voitu, ei halloin, ei vainojen vammoin.

3. Kun seuraamme aikaa, niin työtä myös jälkeemme riittää.
Pian polvet jo uudet taas vanhojen sarkoja niittää.
He taattojen toimille kiitoksen, kunnian tuokoon,
sekä työllänsä Limingan rantoja rikkaaksi tuokoon.

Limingan kotiseutulaulun ensimmäisen säkeistön sanat ovat opettaja-runoilija Toivo Kaiteran; myöhemmin lisätyt toinen ja kolmas säkeistö ovat Osvald Rahkosen käsialaa. Laulun on säveltänyt Heikki Sarvela. Kaikki tekijät ovat liminkalaisia. Ensimmäinen versio laulusta esitettiin Limingassa paikallisen urheiluseuran 50-vuotisjuhlassa vuonna 1965, tällöin nimellä ”Niitomiesten laulu”. Laulun uudemman version, joka valmistui Limingan 500-vuotisjuhliin, on sovittanut oululainen musiikinopettaja Vesa Pentti.

Tunnettuja liminkalaisia

Profiilin kuvaukset lyhennettynä alla olevassa listassa. Täydellisemmät henkilön elämäntiedot ovat profiilissa.

A

• Arvola, Kalle (30. marraskuuta 1705 Kempele – 11. joulukuuta 1772 Liminka) oli suomalainen, Limingassa asunut varakas talonpoika ja valtiopäiväedustaja. Kalle Arvola oli 1700-luvulla Limingassa elänyt varakas talonpoika, joka osallistui Oulun kihlakunnan edustajana valtiopäiville 1755–1756. Hän tuli tunnetuksi sekaantumisestaan valtiopäivillä käytyyn hattujen ja myssyjen puoluepeliin. Tuolloin puolisalaisen hovipuolueen, myssyjen, aikomuksena oli vahvistaa kuninkaanvaltaa ja horjuttaa vallassa olleen hattupuolueen asemaa. Talonpoikaissäädyn piirissä myös Kalle Arvola osallistui myssypuolueen neuvotteluihin ja vehkeilyihin. Kalle Arvola oli vaikuttamassa myös kotipitäjänsä asioihin. 1700-luvun puolivälissä Liminka kärsi runsaasta tervanpoltosta aiheutuneesta puun puutteesta ja arvometsien tuhoutumisesta. Vuonna 1755 Arvola anoi tervanpolton kieltämistä Limingassa vedoten metsien puutteeseen ja työvoimapulaan. Tämä ei kuitenkaan aiheuttanut vielä toimenpiteitä. Vuoden 1760 valtiopäivillä hänen pyyntönsä tervanpolton täydellisestä kieltämisestä uudistettiin, ja kaksi vuotta myöhemmin kielto toteutuikin. Vanhemmat: Jaakko Kaarlenpoika Kuivala ja Valpuri. Puoliso 1.Marketta Erkintytär Arvola. 2.Sofia Jaakontytär Pietola.
  • Kalle Jaakonpoika Arvola (Kuivala)
• Arvola, Kalle (1914–2006) Suomalainen, Limingassa asunut maanviljelijä, kunnallisneuvos ja kotiseutuaktiivi. Sotilasarvo Reservin luutnantti. Liminka Alakestilä, maanviljelijä, kunnallisneuvos, perusti puolisonsa Katri os. Härmän kanssa Alakestilän tilan maille 1930-luvulla jossa on 120 puulajia ja 60 erilaista pensasta. Arboretumin erikoisuuksiin kuuluvat muun muassa käärme- ja riippakuuset, aasialainen ohotanpihta ja kivikoivu, siperiansembramänty, kontortamänty ja makedonianmänty, japaninpihlaja ja amerikanpihlaja sekä uhanalainen jokipaju. Jokaiseen juhlaan sopiva: Lakeuden legendaksi mainittu kotiseutuaktiivi, kunnallisneuvos Kalle Arvola (1914–2006) esitti vuonna 1983 ajatuksen oman pitäjäpuvun saamisesta liminkalaisnaisille. Aatos muhi aikansa, kunnes aktiivien joukko tarttui ideaan vuosikymmenen lopulla. Puvun suunnittelusta ja siihen liittyvästä taustoittavasta tutkimustyöstä vastannut Marja Junttila valmisti, 1800-luvun alussa syntyneet C. P. Elfströmin akvarellit ja J. A. Gillbergin piirrokset liminkalaisesta kansannaisesta ja satunnaiset kansatieteelliset tiedot lähtökohtanaan, ohjeet malliin. Ensimmäinen puku voitiin luovuttaa itse oikeutetusti kunnallisneuvoksen puolisolle Katri Arvolalle vuoden 1991 pitäjäjuhlassa. Pukuun kuuluvat tummansinistä puuvillaa olevat röijy eli takki, liivi ja hame. Niiden lisäksi ylle puetaan paita, esiliina ja vyötaskut, joissa on pirta- tai kangasnauhoja. Pukuun sopivia asusteita ovat huivit ja yksinkertaiset korut. Oma pitäjäpuku otettiin tyytyväisyydellä vastaan ja Limingan kansalaisopistossa aloitti kohtapuoliin pitäjäpukupiiri, jossa syntyi parikymmentä pukua. Nyt niitä arvellaan olevan käytössä joitakin kymmeniä. Limingan kunnanvaltuuston puheenjohtaja: Kalle Arvola, maanviljelijä, kunnallisneuvos, Ml / KESK (14 v): 1954–1967. Julkaisuja: Liminkalaiset sodissa ; toimituskunta Kalle Arvola ym. Sotainvalidien veljesliitto, Limingan osasto - Limingan-Lumijoen sotaveteraanit - Limingan-Temmeksen rintamamiesveteraanit, Liminka 1991. Mikko Ihalainen : Kalle Arvola : perusliminkalainen : kunnallisneuvoksen muistelmat. Kalle Arvola, Liminka 1996 ISBN 952-90-8133-2
  • Kunnallisneuvos Kalle Samuli Arvola Kunnallisneuvos Kalle Samuli Arvola

B

• Bergh, Julius Immanuel kirkkoherra (1810–1878)

C

D

E

• Elsilä, Jari Kalevan pilapiirtäjä (s. 1960)

F

• Foudila Juho Heikki Juhonpoika (ruotsi: Johan Henrik Foudila) ( 13.01.1828 Liminka - 06.06 1916 (88) Liminka). Juho Heikki Foudila oli toiseksi vanhin liminkalaisista säätyvaltiopäivämiehistä Heikki Punttalan jälkeen, joka oli syntynyt 1820 ja Foudila 1828. 17-vuotiaana tuli isänsä kuoltua suuren Foudilan eli Houvilan, kuten kansan kesken taloa on aina kutsuttu, sekä siihen yhdistetyn Tuorin – emme ole kuitenkaan varma, oliko Tuori jo tällöin Foudilan kanssa yhdysviljelyksessä, vaiko vasta myöhemmin – isännäksi. Luonteen ylpeyteen vaikutti ehkä myös se, että Foudilan suku oli sukulaisuussuhteissa oululaisiin porvarissukuihin, kuten Franzeneihin ja Wacklineihin ja Juho Heikki Foudilan emäntäkin oli oululaisia, Vestmanneja. Miten lieneekin, joka tapauksessa nuoresta J. H. Foudilasta kehittyi erinomainen talous- ja kunnallismies, joka hoiti taidolla suuren talonsa ja oli aikanaan kuntansa ensimmäinen kunnallismies; hänet nimittäin valittiin Limingan ensimmäisen kuntakokouksen puheenjohtajaksi, jossa toimessa oli sitten pitkän aikaa. Hän oli myös kunnan kassanhoitaja, kunnan paloapuyhdistyksen esimies ja kassan hoitaja, ensimmäisen kirkonkylän kansakoulun innokas puuhaaja ja pitkäaikainen johtokunnan jäsen. Hänen arvovaltaansa kuntalaistensa keskuudessa osoittaa mm. se, että kun tuli kysymys uuden koulun opettajan sukupuolesta ja silloinen mahtava kirkkoruhtinas – muuten liminkalainen säätyvaltiopäivämies hänkin pappissäädyssä – jumaluusopin tohtori Julius Immanuel Berg esitti uuteen kouluun otettavaksi naisopettajan, esitti Foudila miestä ja hänen esityksensä hyväksytään suurella äänten enemmistöllä. Edelleen kuului Foudila Limingan säästöpankin hallitukseen ym. luottamustoimiin vuosikymmeniä. Mutta jonkinlaista luonteen ylpeyttä ja ristiriitaisuutta osoittaa myös J. H. Foudilan suhtautuminen laulaja Abraham Ojanperään. Hän oli toimittamassa ja auttamassakin Ojanperää Jyväskylän seminaariin. Saman seminaarin kävi myös hänen tyttärensä Katri Foudila – sittemmin Tuori. Jo tällöin syntyi näiden kahden opiskelijan välille lemmensuhde. Ojanperä ei kuitenkaan ruvennut kansakoulunopettajaksi, vaan lähti jatkamaan laulunopintojaan. Tästä huolimatta olisivat nuoret halunneet jo tällöin yhdistää kohtalonsa, mutta Foudilan kerrotaan tällöin sanoneen pilkallisesti: ”Kyllä siitä hyvä tulee, kun Aappi” – Ojanperän lapsuusaikainen nimitys – ”vääntää posetiivia ja Katri myy onnenlehtiä.” Vaikuttiko Ojanperän köyhyys ja hänen silloin valitsemansa ainakin taloudellisesti epävarmana pidetty laulajanuransa vai sukuylpeys Foudilan kannanottoon, se jäi hänen salaisuudekseen, mutta se vaikutti ainakin sen, että avioliittoa ei syntynyt koskaan näiden kahden kesken, eikä heistä kumpikaan mennyt naimisiin kenenkään toisenkaan kanssa. Ystävinä Katri Tuori ja Abr. Ojanperä silti pysyivät elämänsä loppuun asti. Juho Heikki Foudilan kyvykkyys herätti pian huomiota laajemmissakin piireissä. Hänet valittiin ensi kerran Oulun tuomiokunnan edustajana 39-vuotiaana vuoden 1867 valtiopäiville sekä sitten vuosien 1872 ja 1882:n valtiopäiville, joten hän tuli olleeksi kolmilla säätyvaltiopäivillä. Foudilan säädyssään luottamusta osoittaa se, että hänet valittiin valitsijamieheksi vuoden 1872 ja 1882:n valtiopäivillä sekä lukuisiin valiokuntiin. V. 1872:n valtiopäivillä Foudila teki esityksen ratsutilain etuoikeuksien poistamisesta, mikä esitys synnytti kiivaan keskustelun säädyssä. Juho Heikki Foudilalla oli kaikkiaan 9 lasta, 3 poikaa ja 6 tytärtä. Pojista oli Juho Heikki isän kaima, pappi ja murhattiin sairasvuoteelleen Lopen pappilassa – hän oli Lopen kirkkoherra – v. 1918, Iikka kuoli nuorena ja Kustu Simulan isäntänä Limingassa. Tytöistä oli Briitta Punttalan ja Anna Härmän – herastuomari Samuli Härmän emäntä. Emman ja Sofian muistelemme kuolleen nuorina, kun taasen Katri ja Liisa – molemmat opettajia – elivät kumpikin yli 80-vuotiaiksi ja onkin heidän kummankin kuolemasta ainoastaan pari vuotta aikaa.. Kotikuntansa ja yleiseksikin hyväksi arvokkaan päivätyön suorittanut Juho Heikki Foudila saavutti korkean 88 vuoden iän kuollen kesäkuun 6 p:nä 1916.
  • Juho Heikki Juhonpoika Foudila Juho Heikki Juhonpoika Foudila
    
• Foudila, Tuori Katri Tuori (s. 7.9.1858 Liminka, k. 30.11. 1945 (87 Liminka) opettaja ja naisasianainen. Kun vuonna 1871 Limingassa aloitti toimintansa etupäässä pojille tarkoitettu kansakoulu, aloitti Katri Tuori, silloinen Foudila, neljän muun opinhaluisen tytön kanssa koulun. Kansakoulun jälkeen hän kävi Jyväskylän seminaarin ja toimi Ilmajoella opettajana kaksi vuotta. Kun Liminkaan perustettiin toinen kansakoulu tyttöoppilaita varten, tuli Tuori sen ensimmäiseksi opettajaksi syksyllä 1882. Hän oli alusta alkaen mukana monenlaisessa nuorison sivistystyössä ja alkoikin jo samana vuonna harjoittaa liminkalaisista nuorista kokoamaansa sekakuoroa. Vuotta myöhemmin järjestettiin hänen johdollaan Jurvalan talossa ensimmäiset iltamat Suomen Naisyhdistyksen hyväksi. Nämä kasvatus- ja sivistystoimet johtivat sittemmin Limingan nuorisoseuran syntymiseen; seuran perustava kokous pidettiin Katri Tuorin koululla vuonna 1891. Katri Tuori oli opettajattarentoimessaan yli kolmekymmentä vuotta, aina vuoteen 1916 saakka. Hän teki pitkän päivätyön lasten ja nuorison innokkaana kasvattajana niin koulussa kuin sen ulkopuolellakin. Esimerkiksi edellä mainittua nuorisoseuran laulukuoroa hän johti 25 vuoden ajan. Katri Tuori oli perustamassa myös Limingan Naisyhdistystä. Ennen Naisyhdistystä Limingassa toimi usean vuoden ajan Tuorin vuonna 1901 perustama Ompeluyhtiö, joka keräsi varoja muun muassa vähävaraisten lasten koulukirjoihin. Ompeluyhdistyksen työohjelma ei ollut Tuorin mielestä kuitenkaan kyllin laaja ja monipuolinen ratkaisemaan lukuisia naisen asemaan liittyviä ongelmia. Niinpä hän perusti Limingan Naisyhdistyksen vuonna 1903. Yhdistys ajoi muun muassa naisten äänioikeutta. Kun naiset saivat kunnallisen äänioikeuden, Limingan Naisyhdistys asetti kunnallisvaaleihin omat ehdokkaansa ja saikin valtuustoon kaksi naista. Naisyhdistys ajoi myös Suomen itsenäisyyttä tukemalla voimakkaasti suojeluskunnan työtä. Vuonna 1919 yhdistys hankki suojeluskunnalle lipun. Käytännön työstä huolehti Tuori, joka hankki kankaan Norjasta, suunnitteli lipun ja ompeli sen yhdessä Aino Haatajan kanssa. Tuori oli Mannerheimin Lastensuojeluliiton Limingan paikallisen osaston ensimmäinen puheenjohtaja ja istui osaston johtokunnassa useita vuosia. Hän oli perustamassa myös vuonna 1892 toimintansa aloittanutta Limingan kansanopistoa, joka oli Pohjois-Pohjanmaan maaseudulla ensimmäinen varsinainen jatko-oppilaitos. Abraham Ojanperän kuoleman jälkeen hän teki kirjailija Heikki Toppilan ja norjalaisen Aurora Hanneborgin kanssa laulajan kodista Aappolasta muistokodin ja museon, joka avasi ovensa jo vuonna 1917. Vuonna 1920 Tuori oli mukana Limingan Lotta Svärd -yhdistyksen perustamistyössä. Hän toimi myös sen ensimmäisenä puheenjohtajana. Tunnustuksena työstään isänmaan ja kotipaikkakunnan hyväksi hänet kutsuttiin vuonna 1929 Lotta Svärd -yhdistyksen Limingan paikallisosaston kunniajäseneksi. Tuori oli aktiivisesti mukana myös Limingan kirjaston kehittämisessä ja toimi kirjastonhoitajana kahteenkin eri otteeseen. Ensimmäisen kerran hän tuli kirjastonhoitajaksi vuonna 1888. Kun kirjaston toiminta oli myöhemmin 1920-luvulla pysähdyksissä, Tuori tarjoutui vuonna 1925 ottamaan kirjaston jälleen hoitoonsa, jos se sijoitettaisiin hänen taloonsa Kotirantaan. Näin tapahtuikin, ja Katri-tätinä Limingassa tunnettu Tuori huolehti kirjastosta syksyyn 1935, 77-vuotiaaksi saakka.
  • Katri Foudila, Tuori

G

H

• Heikka, Isak työväenaktiivi, ammattiyhdistysjohtaja ja toimittaja (1891–1938)
• Huovinen, Susanna (syntynyt Limingassa), SDP, 1999 alkaen
• Härkönen, Anna-Leeena kirjailija, näyttelijä (s. 1965)

I

J

• Juustila, Väinö Kokoomus, 1918–1922

K

• Kaitera (Heiskari), Heikki Juhonpoika syntynyt: noin 13. joulukuuta 1742 Kaakamo, Alatornio, Finland (Suomi) kuollut 02. kesäkuuta 1808 (61-69) Liminka, Finland (Suomi). Vanhemmat: Juho Heikinpoika Heiskari (Närä) ja Susanna Hannuntytär Harja. Henrik osti Limingasta v. 1777 nro 15 Kaitera tilan ( 1000 acres) 5000 kuparitaalerilla. Sukunimi muuttui Kaiteraksi. Limingan talonpoikaisasutuksen syntyvaiheiden selvityksessä Kaitera nimi johtaa Hämeeseen. Vuonna 1567 tilan haltija on Thomas Kaitera. Lainaus Oulujokilaakson historiakirja s.381: "Pellonraivaukseen kiinnittivät viranomaiset 1700- luvun jälkipuoliskolla paljon huomiota... niin ikään raivaus edistyi merkittävästi rannikolla ja Oulujokilaaksossa uudisraivauksessa ja vanhojen tilojen suorittamana pellonraivauksena. Erityisesti raivattiin pelloksi kuivia laidunmaita ja niittyjä, mutta myös soiden raivaus aloitettiin jo 1700- luvun lopulla maaherra Carpelanin innostamana..... Kuuluisa suonviljelijä oli liminkalainen Heikki Kaitera, jonka viljelysmenetelmiä kuvattiin "Uudessa taloudellisessa aikakauskirjassa" 1795. Maaherra Carpelan palkitsi hänet maanviljelyn edistämisestä vuonna 1791. Henrik tunnettiin myös nimellä NÄRÄ.
  • Heikki Juhonpoika Kaitera (Heiskari)
    
• Kaitera, Toivo (18. toukokuuta 1883 Liminka – 29. lokakuuta 1930 Haukipudas) oli suomalainen kansakoulunopettaja ja runoilija. Kaiteran vanhemmat olivat maanviljelijä Iikka Kaitera ja Maria Sofia Kramsu. Kaitera valmistui kansakoulunopettajaksi Kajaanin seminaarista 1906. Kellon Nuorisoseuran kuoroa johti vuonna 1921 opettaja Toivo Kaitera, joka oli kotoisin Limingasta Hän oli sekä runoilija että innokas musiikkimies. Laulajat kokoontuivat vuorotellen kuoron jäsenten kodeissa. Stemmat harjoiteltiin laulamalla johtajan mallin mukaan, koska soittovälinettä ei ollut. Limingan kotiseutulaulun ensimmäisen säkeistön sanat ovat opettaja-runoilija Toivo Kaiteran; myöhemmin lisätyt toinen ja kolmas säkeistö ovat Osvald Rahkosen käsialaa. Laulun on säveltänyt Heikki Sarvela. Kaikki tekijät ovat liminkalaisia. Tuulimylly ynnä muita runoja. Pohjolan kustannus-osakeyhtiö, Oulu 1919.
  • Toivo Isakinpoika Kaitera
    
• Koch, Ari kuvanveistäjä (s. 1956)
• Kokko, Juhana "Kyösti" kirjailija (1856–1926) Juhana Kokko (12. maaliskuuta 1856, Liminka – 15. syyskuuta 1926, Oulu) oli suomalainen kirjailija, kansanvalistaja, kansankirjailija ja kansakoulunopettaja, joka kirjoitti nimimerkillä Kyösti. Kokon vanhemmat olivat talollinen Heikki Kokko ja Maria Kramsu. Hän kävi Oulun alkeisoppilaitoksen 1873-1874 ja sen jälkeen Jyväskylän seminaarin 1874-1878, josta valmistui kansakoulunopettajaksi. Kokko toimi opettajana Kiteellä, Ylivieskassa ja Iissä 1881-1897 sekä Oulujoella 1897-1923. Hän oli Oulujoen kunnankirjuri 1901-1908 ja hoiti omaa maatilaansa 1884-1916. Kokko toimi Louhi-, Päivälehti-, Kaiku- ja Kaleva-lehtien avustajana. Hän julkaisi kolme kaunokirjallista teosta, esikoisteoksen Kölliskö vuonna 1886. Vuonna 1888 ilmestynyt Räisäs-poika kertoi liminkalaisesta ammattivarkaasta Anders Väisäsestä, kirja Kruunun metsissä sai Kansanvalistusseuran palkinnon ilmestymisvuonnaan 1891. Teoksen arvellaan osaltaan vaikuttaneen Juhani Ahon kirjaan Maailman murjoma. Kokon puoliso vuodesta 1885 oli Onnia Durchman (k. 1952). Juhana Kokko syntyi vuonna 1856 Limingassa Peräkylän Nurkka-Tuorilan poikana. Hän oli vanhaa pohjalaista sukua, ja hänen sukulaisiaan olivat runoilija Kaarlo Kramsu, kirjailija Heikki Toppila sekä laulaja Abraham Ojanperä.
  
  • Juhana Heikinpoika Kokko
• Niilo Viljo Henrik Kokko (28. tammikuuta 1907 Liminka -- 3. syyskuuta 1975 Helsinki) oli suomalainen arkkitehti. Kokko valmistui arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1936. Jo opiskeluaikanaan Kokko oli mukana suunnittelemassa Lasipalatsia, Helsingin ensimmäistä puhtaasti funktionalistista rakennusta, yhdessä opiskelukaveriensa Viljo Revellin ja Heimo Riihimäen kanssa. Vuonna 1935 Kokko perusti arkkitehtitoimiston yhdessä Arvo O. Aallon kanssa. Parivaljakko suunnitteli useita asuinkerrostaloja Helsinkiin, muun muassa Bulevardin ja Sinebrychoffinkadun kulmatalon (1937) ja sen yhteydessä toimineen ravintola Bulevardian sisustuksen sekä niin sanotun Haitaritalon (1940) Lauttasaaren Klaarantielle (nyk. Meripuistontie). Kokko asui pitkään jälkimmäisessä rakennuksessa. Vuosina 1943–1944 Kokko työskenteli toimistoarkkitehtina kulkulaitosministeriössä. Vuonna 1954 aloitti Niilo Kokon ja Kauko Kokon yhteinen toimisto. Kokko suunnitteli pääasiassa asuinkerrostaloja Helsingin esikaupunkialueille sekä Hyvinkäälle ja Vaasaan. Hän piirsi myös joitain toimistorakennuksia Helsingin keskustaan. Hän suunnitteli asuinrakennuksia myös muualle Suomeen, mm. Hyvinkäälle ja Vaasaan. Niilo Kokon kokoelma on saatu museolle kokonaisena, ja se sisältää 434 numeroitua piirustuskansiota. Kokko on suunnitellut myös vanhan vihan muistomerkin, Linnukkapatsaan, syntymäkotikuntaansa Liminkaan. Patsaan Kokko suunnitteli opiskeluaikanaan ja se on pystytetty vuonna 1934.
  • Niilo Viljo Henrik Kokko
• Kokko, Onni Valdemar (4. maaliskuuta 1904 Helsinki, – 22. huhtikuuta 1918 Vaasa, Suomi)oli suomalainen lapsisotilas, joka kaatui Suomen sisällissodassa valkoisten puolella vain 14-vuotiaana. Onni Kokko oli yksi vapaussodan lapsisotilaista, joka sai runsaasti julkisuutta heti kuolemansa jälkeen. Ilmari Kianto toteaa kirjoituksessaan, ettei Onni Kokko ole suinkaan ainoa vapaussodan nuorista sankareista ja sen tähden hänen muistokirjoituksessaan onkin lausuttu kaikkien nuorten kaatuneiden, haavoittuneiden ja eloonjääneiden puolesta julkinen, suomalainen tunnustus.Onni Kokon vanhemmat olivat kivityömies J.V. Kokko ja Hulda E. Velin. Hän kävi kansakoulua Helsingissä ja työskenteli myös juoksupoikana. Isä sai surmansa venäläisten huolimattomuudesta vallitöiden räjähdyksessä ja hänen kerrotaan kehottaneen haavoittuneena maatessaan poikaansa kostamaan. Kokko liittyi 6.2.1915 N.M.K.Y:n poikaosastoon Veljeyspiirin jäseneksi ja partiolaiseksi. Matkan vaiheista Helsingistä Liminkaan ei ole säilynyt tietoja. Sodan sytyttyä Onni Kokko lähti Pohjanmaalle, jossa hän liittyi liminkalaisiin, vaasalaisiin vapaussotureihin Limingassa. Liminkalaisten mukana Kokko osallistui Oulun ja Tornion valloituksiin ja oli myöhemmin jääkäriluutnantti Oskari Peltokankaan taistelulähettinä Vilppulan rintamalla ollen kaikissa taisteluissa hänen rinnallaan. Nuorukaisen osoitettua taistelussa urheutensa hänet määrättiin jääkäriluutnantti Oskar Peltokankaan adjutantiksi. Peltokankaan mukana Kokko osallistui muun muassa Tornion. Vilppulan ja Ruoveden taisteluihin. Kokko jäi Oulussa punaisten vangiksi, mutta pääsi pakenemaan. Tampereen taistelujen aikana Kokko haavoittui kuolettavasti. Messukylän kirkonmäellä 25. maaliskuuta hän sai osuman sai osuman päähänsä. Onni Kokko toimitettiin Vaasaan Punaisen ristin sairaalaan, jossa hän eli lähes kuukauden ja kuoli 22.4. kello 05.30. Vuoden 1918 sankarihaudat sijaitsevat Vaasan vanhalla hautausmaalla. Ennen kuolemaansa Kokko ehti saada kenraali Mannerheimin myöntämän IV luokan vapaudenristin. Hän oli tuolloin ja on edelleen nuorin vapaudenristin saanut henkilö. Kokko haudattiin Vaasan sankarihautaan. Sodan jälkeen Onni Kokon tarinasta syntyi valkoisten puolella lähes legenda. Kokko tuli tunnetuksi kahdesta valokuvastaan, joista toisessa lapsenomainen Kokko seisoo ryhdikkäänä kivääreineen ja toisessa makaa kuolinvuoteella vapaudenristi vieressään.
  • Onni Valdemar Kokko
• Kranck, Carolus Caroli (K 1695) Karl Karlsson syntynyt Pohjanmaa (ilmeisesti Raahe tai Liminka) oletettavasti 1660-luvun alkupuolella. Vanhemmat: Raahen kaupungin ensimmäinen tullinhoitaja ja postimestari, myöhemmin kreivi Per Brahen Kajaanin vapaaherrakunnan kirjanpitäjä ja lopulta Limingan nimismies ja Snikkarilan virkatalon haltija Karl Hansson Kranck (Krancka) ja Brita Knutsdotter. Ylioppilas (O.-Bothniensis) Uppsalassa 25.10.1682. Pyhäjoen kappalaisen apulainen 1688, kappalainen (1. sarjaa) 1690, siirtyi Haapavedelle luultavasti 1692. K Haapavesi, Pyhäjoki 1695. P Margareta Johansdotter Tavast hänen 1. avioliitossaan, PV Pyhäjoen kirkkoherra Johannes Henrici Tavast ja hänen 1. puolisonsa Anna Eriksdotter Sursill. Margareta Tavastin P2 Pietarsaaren kaupunginkirjuri, kasööri ja raatimies, myöhemmin Helsingin kaupunginnotaari, Turun ylioppilas 1704 Petrus / Pehr Nyman, K ehkä 1724. Julkaistu 19.1.2011. Väänänen, Kyösti: Carolus Caroli Kranck. Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554–1721 -verkkojulkaisu. Studia Biographica 9. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011– (viitattu 15.5.2020).
  • Carl Hansson Kranck
    
• Krankka, Hannu nuijasodan päällikkö (k. noin 1630) Hannu Krankka (Hans Kranck (1557- 30.11.1629) oli Limingasta kotoisin ollut nuijasodan kapinallispäällikkö. Krankan syntymävuotta ei tarkkaan tiedetä. Krankan isä oli kuitenkin lohivouti, nimismies, ja voudin sijainen Eerik Pietarinpoika (k. 1579). Vanhemmat: Voudinapulainen Erik Pietarinpoika Krankka ja Sigrid Antintytär.Krankan koti sijaitsi Limingan Alapään kylässä ja talo oli täyden manttaalin tila eli pitäjän suurimpia. Eerik Pietarinpoika otti osaa lukuisiin rajakahakoihin Venäjää vastaan ja Hannu lähti kulkemaan isänsä viitoittamaa tietä. Tammikuun lopulla v. 1597 Limingan, Iin ja Kemin talonpojat valitsivat johtajakseen Hannu Krankan. Krankan johtamia talonpoikia oli enimmillään noin 3 000. Kaarle-herttua palkitsi Krankan muun muassa verovapaudella, hänestä tehtiin Limingan nimismies ja Pohjanmaan lohivouti vuonna 1600. Hän oli valtiopäivämiehenä vuonna 1600 ja Kustaa II Adolfin kruunajaisvaltiopäivillä vuonna 1617. Kaarle IX kävi tervehtimässä häntä Limingan Krankkalassa 1602, ja Kustaa II Adolf kenties tapasi hänet 1614 Limingassa pistäytyessään. Hannu Krankka kuoli (kuolinpäivä 30.11.1629) vuonna 1630 velkaisena ja köyhänä. Hänen tarinansa on tullut tutuksi liminkalaista sukua olevan runoilija Kaarlo Kramsun nuijasotaa kuvaavista runoista. Limingan kirkonkylässä on Niilo Rikulan vuonna 2005 veistämä pronssinen Hannu Krankka -patsas. Hannu Krankan patsas sijaitsee Limingan kirkonkylällä Tupoksentien varrella. Limingassa sijaitsevat myös Hannu Krankan koulu sekä Hannu Krankka -niminen ravintola.
  • Hannu Krankka
    

L

• Lagerwall Enni (Pentzin) s. 20.12.1882 Liminka k. 10.01.1928 oli Oulussa raajarikkoisten koulun opettajana, hän perusti Toivolan kasvitarhakoulun Muhokselle, toimien myös tämän koulun opettajana. Täällä hän myös meni naimisiin maanviljelijä H. Lagervallin kanssa, joka silloin omisti Toivolan tilaa. Ostettuaan Ison-Hiiden tilan Janakkalassa aviopuolisot ryhtyivät suurella harrastuksella ja tarmolla sitä hoitamaan ja viljelemään. Janakkalassa m.m. maamiesseuran johtokunnan jäsen jäsen kotitalousvaliokunnan puheenjohtaja, munanmyyntiosuuskunnan puheenjohtaja, köyhäinhoitolautakunnan varajäsen, Lotta Svärdien puheenjohtaja, Mannerheimin lastensuojeluliiton Janakkalan osaston puheenjohtaja, kunnansairaalan johtokunnan puheenjohtaja y. m., y. m.
  • Enni Lagerwall (Pentzin)
• Lampi, Vilho taidemaalari (1898–1936). Vilho Henrik Lampi (19. heinäkuuta 1898 Oulu – 17. maaliskuuta 1936 Oulu) oli suomalainen taidemaalari, joka tunnetaan erityisesti uhmakkaista omakuvistaan, voimakkaista kansankuvauksistaan sekä Limingan lakeutta, Liminkaa ja liminkalaisia kuvaavista maalauksistaan. Lammen taiteellinen ura oli melko lyhyt, sillä hän teki itsemurhan 37-vuotiaana. Hän debytoi Suomen taiteen vuosinäyttelyssä opiskeluaikanaan vuonna 1922 ja teki 14 vuotta kestäneen luomiskautensa aikana peräti 550 teosta. Lampi asettui opiskeluaikansa jälkeen asumaan Liminkaan, missä hän maalasi tuotteliaasti osallistuen aktiivisesti myös kotitilansa töihin. Lammen ympärille on kehittynyt myytti yksinäisyyden valinneesta omalaatuisesta taiteilijasta, joka eli ympäristössä, jossa häntä ei ymmärretty. Tähän vaikutti erityisesti Paavo Rintalan romaani Jumala on kauneus, jonka taiteilijahahmon esikuvana Lampi oli. Monet ovat myös kritisoineet taiteilijamyyttiä, sillä Lampi oli eläessään kuitenkin hyvin toimeentullut taiteilija.
  • Vilho Henrik Lampi
    
• Lastumäki, Leo näyttelijä (1927–2012). Leo Antero Lastumäki (28. joulukuuta 1927 Lapinkangas, Liminka – 29. tammikuuta 2012 Kemi) oli suomalainen näyttelijä. Leo Lastumäki oli itseoppinut näyttelijä. Hän ei käynyt koskaan teatterikoulua, kuten monet kollegansa.Limingassa syntynyt ja Oulun Kastellissa varttunut mies muistelee tehneensä harrastajateatterin parissa "aivan hirveästi töitä" jo 1950-luvulla. Suurikokoisen, 195 cm pitkän Lastumäen elokuvaroolit olivat pääosin komediarooleja muun muassa Spede Pasasen, Visa Mäkisen ja Timo Koivusalon elokuvissa. Lastumäki näytteli 1950-luvulla elokuvissa pikkurooleissa, ja 1970-luvulla elokuvaura lähti uuteen nousuun, jolloin erityisen suosittu oli Lampaansyöjät (1972). Elokuvalla oli katsojia enemmän kuin vuoden muilla kotimaisilla yhteensä.
  • Leo Antero Lastumäki
• Lithovius, Henricus Laurentii (syntynyt n. 1535 Littoinen, kuoli 1615 Liminka. ) Henrik Larsson, syntynyt Kaarina, talollisen poika Littoisten kylästä, jonka mukaan otti itselleen lisänimen. Hänen mainitaan olleen varsin merkittävä pappismies Pohjanmaalla. Limingan pitäjä oli historiansa aikana laajimmillaan juuri Henrik Lithoviuksen aikana. Siihen kuuluivat Oulu, Oulunsalo, Muhos, Kempele, Tyrnävä, Temmes, Lumijoki, Utajärvi, Vaala, Kajaani, Sotkamo, Paltamo ja Ristijärvi. Limingan kirkkoherra 10.4.1575 kuningas Juhana III:n kollaatiokirjeellä, jolla hänelle vakuutettiin samat palkkaedut kuin edeltäjälleen; Pohjanmaan pohjoisen rovastikunnan maarovasti vuodesta 1593 pitkälle 1600-luvun alkuvuosiin asti. Koko Pohjanmaan rovasti, Pohjanmaan päärovastit (praepositi generales). Henricus Laurentiin kirkkoherrana ollessa venäläiset tekivät hävitysretkiä Liminkaan ja polttivat useita kertoja seurakunnan kirkon ja pappilan. Kirkkoherra Henricus oikeutettiin kuningas Juhana III:n kirjeellä 21.2.1590 saamaan korvauksen poltetusta pappilasta ja menettämästään omaisuudesta sekä edelleen kuninkaan kirjeellä 12.10.1592 oikeuden saada verotuloista korvauksen siitä, että vihollinen oli polttanut hänen pappilansa ja ryöstänyt hänen omaisuutensa. Allekirjoitti (”Henricus Lau:tii pastor Limingensis”; Confessio Fidein vuoden 1693 painetussa suomennoksessa ”Henricus Laurentii Praepositus & Pastor Limingosa.”) Uppsalan kokouksen päätöksen Turussa 19.6.1593. Pappissäädyn valtiopäivämies Linköpingin valtiopäivillä 1600. Henricus Laurentii (”Her Hendrich i Leminge”) määrättiin 9.12.1589 maksamaan 20 taalaria raha-apua sotaväen palkkaukseen. Kuningas Kustaa II Aadolfin kirjeellä 13.3.1614 kirkkoherra Henricukselle ja hänen vaimolleen myönnettiin verovapaus erääseen maatilaan, koska kirkkoherra ”oli sairastunut kuolettavaan tautiin ja elää suuressa kurjuudessa”.
  
  • Henrik Laurinpoika Lithovius
    
• Lukin, Hannu taidemaalari (s. 1963)
• Lyytinen, Aapo nimimerkki Sampoinen, runoilija ja opettaja (1852–1893)

M

• Matinlauri, Sakari kuvanveistäjä (s. 1957)
• Mellin, Hjalmar matemaatikko (1854–1933)

N

• Nahkala, Antti (syntynyt Limingassa), Suomen sosialistinen työväenpuolue, 1922–1924
• Niemelä, Iikka Tähystäjä. (hautakiven tiedon mukaan s. 25.03.1888 Liminka, k.25.04.1965 Liminka) (toinen tieto elämäkerrassa Iikka Niemelä Kirjastovirma s. 25.03.1888 Liminka k. 30.11.1964 Liminka) oli toimittaja (käytti nimerkkiä Tähystäjä), kansakoulunopettaja, laulunopettaja, taiteilija
  • Eino Isak Iisakinpoika Niemelä

O

• Ojanperä, Abraham oopperalaulaja (1856–1916). Laulaja Abraham Ojanperä kuului vanhaan liminkalaiseen talonpoikaissukuun. Hänen äitinsä oli Maria Ojanperä, joka oli kahdesti naimisissa, ensimmäinen mies oli Antti Näppä Limingasta. Näppä kuoli nuorena ja avioliitosta jäi vain yksi tytär Maria. Ojanperään tuli sitten rengiksi komea Antti Mällinen, talollisen poika Tyrnävän Kolmikannan Mälliseltä. Hänen kanssaan solmi Maria Ojanperä toisen avioliiton. – Kun Mällisestä nyt tuli Ojanperän isäntä, muuttui sukunimi vanhan pohjalaisen perintötavan mukaan talon nimen mukaiseksi – ja tässä tapauksessa Ojanperäksi. Vuoden 1916 lopussa tuli Aurora Hanneborg Liminkaan ja uutena vuotena 1917 Aappola vihittiin juhlallisesti Abraham Ojanperän Muistokodiksi. Muistona vihkimisjuhlasta on sen ohjelma Aappolan pienen kamarin seinällä. Ojanperä esiintyi mm. seuraavissa teoksissa: Berliozin Faustin tuomio sekä Romeo ja Julia, Beethovenin Missa solemnis ja 9. sinfonia, Bachin h-molli-messu, Verdin ja Mozartin Requiemit, Sibeliuksen Kullervo, Koskenlaskijan morsiamet ja Tulen synty, Wagnerin ooppera Tannhäuser, Mestarilaulajat ja Lohengrin, Merikannon ooppera Pohjan neito. Ojanperän oppilaita olivat mm.: Maikki Järnefelt, Ida Ekman, Adée Leander-Flodin, Naimi Friberg, Rosina Tengén, Erna Gräsbäck, Axel von Kothen, Annikki Uimonen, Yrjö Somersalmi, Severus Konkola, Väinö Lehtinen, Toivo Louko, Iikka Niemelä (lähde: Arvi Karvonen)
  • Abraham Ojanperä
• Oravainen Lauri Olavi syntyi vuonna 1919 Alatorniolla Oravaisen kauppiassukuun. Limingassa vuosina 1956–1964 vaikuttaneen kirkkoherra Lauri Oravaisen panos Limingan yhteiskoulun kannalta oli ratkaiseva perustajana ja ensimmäisenä rehtorina. Kirkkoherrana häntä voidaan pitää edeltäneen vuosisadan valistushenkisten, monipuolisesti pitäjän asioita ajaneiden kirkkoherrojen perinteen seuraajana. Limingassa vallalla oli ollut talonpoikaisuus ja siihen liitetyt sivistyksen muodot, joita edustivat kansanopisto ja emäntäkoulu. Oppikoulu oli ollut Oulussa, riittävän lähellä niille harvoille, joilla oli varaa lähettää lapsensa oppikouluun. Oravainen oli kirkkoherrana vuosina 1956–19647 , mutta hänen aikansa on elänyt liminkalaisten muistoissa läpi vuosikymmenten. Oravainen toi Liminkaan ensimmäisenä pesukoneen ja television, joita ei aluksi oltu hyväksytty. Vanhemmat: Isä Vilho Oravainen piti kauppaa ja bensiiniasemaa paikkakunnalla sekä oli paikallisen Säästöpankin hallinnossa. Aviopuoliso ja lapset: Lauri Oravaisen vaimo oli sairaanhoitaja Anna-Liisa Oravainen (os. Vuoristo), ja perheeseen kuului kolme lasta, joista nuorimmat ehtivät opiskella Limingan yhteiskoulussa
  
  • Lauri Olavi Oravainen

P

• Pekkala, Tomi jääkiekkoilija (s. 1988)
• Pehkonen, Eero (syntynyt Limingassa), Maalaisliitto, 1914–1918. Katso laajempi selvitys profiilista sekä tämän sivun alalaidasta: Suvt.
  
  • Valtioneuvos Eero Yrjö Pehkonen
    
• Pohjola Olli Johannes (23. kesäkuuta 1928 Virolahti – 31. lokakuuta 2017 Liminka) oli suomalainen taidemaalari. Hän teki pääasiassa öljyvärimaalauksia. (ei löytynyt vielä profiilia) https://fi.wikipedia.org/wiki/Olli_Pohjola
• Punttala Lauri Maanvilj. Lauri Urho Antinpoika Punttala Syntynyt: 24. tammikuuta 1890 Liminka, Finland (Suomi) Kuollut: 05. lokakuuta 1964 (74). Vaaliliitoissamme on Isänmaallisen Kansanliikkeen nimeämänä ehdokkaana myöskin maanviljelijä Lauri Punttala Limingasta, jolle valitsijayhdistys on perustettu Lumijoella. Hän on jo ennestään tunnettu valtiollisena toimihenkilönä, sillä hän oli erikoisesti isänmaallisten ehdokkaana valitsijamieheksi viime presidentin vaalia varten ja saavuttikin melko suuren äänimäärän. Sitäpaitsi on hän näillä seuduilla erikoisesti tunnettu maatalousväen keskuudessa, koska on heidän luottamusmiehensä mitä. moninaisimmissa maatatouspyrinnöissä. Lauri Punttala on syntynyt 'Limingassa v. 1890. Hänen isänsä Antti Punttala oli monivuotinen valtiopäivärnies ja muutenkin eturivin miehiä paikkakunnallaan. .Io nuoruudesta alkaen on poikakin joutunut yleisiin asioihin käsiksi, .la niitä on hänen osalleen kertynyt vuosien mittaan varsin runsaasti. Kunnallislautakunnan jäsenenä on P. ollut kuusi vuotta ja kunnanvaltuuston jäsenenä yhtämittaa aina vuodesta 1910 alkaen. Taksoitus- ja tutkijalautakunnan jäsenenä on hän toiminut 10-kunta vuotta, samoin kansakoulun johtokunnan puheenjohtajana vuodesta 1923 alkaen. Limingan ja Tyrnävän kuntain kunnalliskodin johtokunnan puheenjohtajana on Lauri Punttala suorittanut paljon vaativan tehtävän vuosien kuluessa. Limingan Osuuskaupan ja Limingan Osuusmeijerin sekä Alatemmeksen Sähköosuuskunnan hallituksiin kuuluu hän myöskin. Erikoisesti on Lauri Punttalan kykyjä, kuten jo alussa mainitsimme, käytetty kuitenkin maatalouden sekä maakunnallisiin että koko maatakin käsittäväin järjestöjen toimintaan. N. epä on hän aktiivisena jäsenenä Oulun läänin Talousseuran valtuuskunnassa ja Siikäjokilaakson Metsä Oy;n johtokunnassa sen perustamisesta lähtien. Varsin huomattavan ja merkitykseilisen työn on hän suorittanut ollessaan Karjanmyyrrosuuskunta Pohjolan hallintoneuvoston puheenjohtaja vuodesta 1918 alkaen. Tänä aikana on tästä yrityksestä vähitellen paisunut suuri liikelaitos. Koko maata käsittävän Karja- Keskuskunnan hallintoneuvostossa on Lauri Punttala myöskin, samoin Länsi-Suomen Karjanjalostus yhdistyksen johtokunnassa. Maanviljelijä Lauri Punttala on luonteeltaan suora ja selvä pohjalainen, talonpoika polijois-pohjalaista juurta sanan parhaassa merkityksessä. Hän on tällöin ilman muuta myöskin syvästi isänmaallinen henkilö, minkä hän on todistanut omakohtaisesti taieteltuaan Vapaussodassa tykistössä sodan alusta sen lop puun saakka. Suojeluskuntaan hän on kuulunut sen perustamisesta alkaen ollen väliin rivimiehenä, väliin pää'likön asemassa tahi esikunnassa. Poli alaiset talonpojat näillä seuduin äänestävät häntä omana miehenään, tunnettuna ja kotikamaraansa kiintyneenä pohjalaisena.- 31. LUKIJOKI. ISÄNMAALLINEN KANSANLIIKE JA KANSALLINEN TYÖVÄKI. Pnnttala, Laari, maanviljelijä Liminka. KAIKU193311.06.1933 NO 131 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1842663?term=...
• Rosvo-Perttunen eli Ahastuinanen "mahoton mainio ryöwari Pohojanmaalta" 1800-luvun lopulla. Anders Wilhelm Perttunen alias Antti Ville Perttunen, eli Rosvo-Perttunen (10. toukokuuta 1851, Oulu – 6. heinäkuuta 1877, Kuopio) oli tunnettu rikollinen. Perttusesta tuli jo varhain tunnettu rikollinen, jota voidaan verrata sen ajan vastaaviin kuuluisuuksiin, esimerkiksi Hallin Janneen, Haapojan Mattiin ja Gabriel Sutkiin. Päinvastoin kuin edellä mainitut, Perttunen ei ollut väkivaltainen. Hän oli varas, kelmi ja veijari, joka nautti ympäristönsä vähäväkisten suojelua ja arvostusta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa on yli sata erilaista kertomusta ja tapausta Perttusen tekemisistä. Perttusen pääasiallinen toiminta-alue oli laaja: Oulun läänin lisäksi koko Pohjois-Suomi, Kainuu ja Savo aina Mikkeliä myöten. Kotipaikkanaan Perttunen piti Limingan ja Raahen seudun syrjäkyliä. Perttunen maksoi piilottajilleen avokätisesti. Tiedetään jopa isojen talollisten häntä piilotelleen isojen rahojen toivossa. Perttunen pidätettiin Limingassa 5. joulukuuta 1874 ja hän sai elinkautisen kuritushuonerangaistuksen 17. syyskuuta 1875. Perttusen elämän loppuvaiheista ei ole varmaa tietoa. Perttusen kerrotaan kuolleen heinäkuussa 1877 Kuopion vankilassa. Erään tarinan mukaan hänen kuitenkin väitetään lahjoneen vartijat valehautaamaan hänet ja paenneen sen jälkeen Amerikkaan. Ohjaaja Martti Kadenius käsikirjoitti ja ohjasi Perttusesta kertovan musiikkinäytelmän, "Rosvo-Perttunen". Näytelmä herätti suurta huomiota osakseen kun se esitettiin Limingassa 2003 ja 2005. Näytelmän myötä heräsi myös keskustelu siitä, onko soveliasta tuoda Perttusen tapaista rikollista näyttämölle ja tavallaan romantisoida hänen tarinansa "totuuden vastaiseksi".
  • Anders Wilhelm Perttunen

R

• Rännäri, Johan (Juho) (1827 Kemi – 15. helmikuuta 1884 Yhdysvallat) oli suomalainen opettaja, toimittaja ja kansanvalistaja. Hän käytti myös nimimerkkejä J.R., -n-i ja J. Suomela. (1827-1884) Hän oli täysin itseoppinut kansanmies, joka oli monessa mukana Oulun seudun vilkkaassa hengenelämässä 1850- ja 1860 -luvulla. Myöhemmin Rännäri siirtyi Kuopioon ja elämänsä lopulla Amerikkaan, jossa myös kuoli.. Atte Kalajoen mukaan Johan Rännäri oli syntynyt Kemin pappilan torpparin poikana ja ansainnut leipänsä renkimiehenä. Liminkaan hän tuli Rantsilasta 1850- luvun puolivälissä. Limingan maaseutuyhteisön henkiseen heräämiseen ja yhteiskunnalliseen todellisuuteen hän vaikutti suuresti. Rännäriä innosti suomalaiskansallinen aate, ja hän oli perustamassa niin suonviljelysseuraa, lainakirjastoa kuin raittiusseuraakin. Hän eteni renkimiehestä ruotuväkeen ja sieltä kynämieheksi. Aliupseeri toimi Limingassa myös kyläkoulun opettajana , johon työhön hän palasi vielä kahdesti, ensin Siikajoella ja sittemmin Kuopiossa Päätös kansakoulun perustamisesta Liminkaan todellakin tehtiin jo v. 1864. Ensimmäinen kansakoulu aloitti siellä toimintansa v. 1870 uudessa komeassa tiilirakennuksessa. Kirjailija Rännäri kirjoitti sanomalehtiin myös kaunokirjallisia kirjoituksia. Johan Rännäri julkaisi myös muutamia pieniä kaunokirjallisia teoksia. Limingan kaudella syntyivät ”Jaloluontoinen vaimo taikka kertomus yhden avioparin merkillisistä elämänvaiheista”(1860) ja ”Palestina eli Kanaan maa, jossa meidän kallis vapahtajamme Herra Jesus Kristus syntynyt, elänyt ja kuollut on” (1863). Kuopiossa Rännäri julkaisi kirjasen keisari Aleksanteri II:n elämänvaiheista(1880) sekä Iwar Jordan Wäänäsen elämäkerran(1883). Viime mainittu ja ”Huwittawaista lukemista kansalle” julkaistiin nimimerkillä J. Suomela.
  • Juho Erikinpoika Rännäri

S

• Sangi, Eero lentopalloilija (s. 1979)
• Sarvela, Heikki musiikin lehtori (1938–1991). Heikki Elias Sarvela syntyi Raahessa 10.11.1938, kuoli 21.09.1991 Oulu, isä oli kauppias Eino Elias Sarvela ja äiti Hilja Kaarina Peltoniemi. Heikki Sarvela avioitui Oulussa tapaamansa Laura Holapan kanssa vuonna 1961. Laura Maria Holappa syntyi 10.4.1937 Limingassa. Laura Maria Holapan isän oli Arvid Mattias Holappa ja äiti Hanna Oksman.Hän pääsi ylioppilaaksi Merikosken yhteislyseosta 1959. Laura Sarvela perusti asusteliikkeen Liminkaan anoppinsa kanssa. Heikki Elias Sarvela ja Laura Maria Holappa saivat kolme lasta. Heikki Sarvela kirjoitti ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1958. Hän valmistui Oulun yliopiston opettajainvalmistuslaitoksesta 1962 ja Sibelius-Akatemiasta musiikinopettajaksi 1972. Heikki Sarvela aloitti opettajana Limingassa ja toimi musiikin lehtorina Limingan yhteiskoulussa. Heikki Sarvela halusi kokeilla paikallisen musiikkikasvatuksen mahdollisuuksia ja luoda pohjoisen lapsille mahdollisuuden opiskella musiikkia. Hän perusti 1962 Liminkaan nuoriso-orkesterin ja 1967 Limingan musiikkileirin, joka kokosi opettajia ja oppilaita sekä kotimaasta että ulkomailta. Heikki Sarvela perheineen toimi lukuisten kotimaisten ja ulkomaisten vieraiden isäntänä. Omatkin lapset olivat soittamassa nuoriso-orkesterissa ja levyillä. Limingan Yhteiskoulun orkesteri, Limingan lapsikuoro ja Limingan musiikkileiri pohjustivat musiikkiopiston saamista Liminkaan 1973. Heikki Sarvela oli Limingan musiikkiopiston ensimmäinen johtaja 1973–1984. Sarvela perusti 1975 tyttökuoron Tyrnävän tyttäret. Nuoriso-orkesteri teki 1977 levyn Musiikkia Limingasta, josta se sai Yleisradion harrastusmusiikin Kunniapunnus-palkinnon. Levyllä olivat mukana Heikki Sarvelan sävellykset Laulu Limingalle ja Kotikoulun marssi. Orkesteri esiintyi radionauhoituksessa Nuorten sävelikkuna 1980 ja levytti yhdessä kuoron kanssa levyt Kesäillan valssi 1980 ja Kynttiläin syttyessä 1981 sekä 1982 levyn Limingan nuoriso-orkesteri, sinfonikot suomalaisesta maalaiskylästä. Sarvela toimi orkesterin ja kuoron johtajana vuoteen 1984, vaikka jäi sairaseläkkeelle opettajan työstään 1981. Heikki Sarvela sai Oulun läänin taidepalkinnon 1971 Limingan kunnan ensimmäisen kulttuuripalkinnon 1973. Useita hänen laulujaan, kuten kokoelma herkkiä joululauluja, on levytetty. Hän teki myös musiikkipitoisia radioohjelmia. Pohjoissuomalaisen musiikkielämän ja ‑kasvatuksen keskeinen vaikuttaja Heikki Sarvela kuoli 52-vuotiaana 21.9.1991. Laura ja Heikki Sarvelan rahasto.
  • Heikki Elias Sarvela
• Slottsberg Olga Maria eli Sussu (15.06.1849 Liminka -20.06.1926 Oulu) oli opettaja kansakouluissa ja oppikouluissa kaikkiaan 54 vuotta. Hän aloitti 23-vuotiaana kansakoulunopettajana Raahessa 1872. Toimeliaan Slottsbergin elämä sisälsi kuitenkin paljon muutakin kuin opettamista kateederin takaa. Hän ohjasi oppilaitaan jatko-opiskeluun, oli aikuisopiskelija sekä ammattialansa edustaja eri kokouksissa ja tilaisuuksissa. Hän oli naisten oikeuksien puolestapuhuja. Hän halusi edistää tyttöjen ja poikien tasa-arvoista koulutusta. Hän oli monen kulttuurialan, etenkin musiikin, teatterin ja kirjallisuuden aktiivinen tekijä ja toimija. Hän oli yhdistysihminen ja liikenainen. Ja eipä Oulussa pidetty teatteritalon rakentamisrahaston, vapaapalokunnan toiminnan ja talon rakentamisen, Pohjois-Pohjanmaan ensimmäisen, Limingan kansanopiston, vähävaraisten kansakoululaisten, Oulun työväen sairaus- ja hautauskassan rahaston tai monen muun asian hyväntekeväisyysarpajaisia, joiden järjestäjien ja arpajaisvoittojen kerääjien nimilistassa ei olisi ollut Olga Slottsbergin nimeä. lga Maria Slottsberg syntyi Limingassa 15.5.1849. Hänen isänsä oli Gustaf Slottsberg (1817 Raahe–1883 Oulu), tuolloin Limingan nimismies, ja äitinsä Catharina Margaretha Mathlein (1818 Sodankylä–1904 Oulu). Slottsbergien perhe muutti Limingan, Kittilän ja Haukiputaan jälkeen Ouluun 1874. Oulussa Gustaf Slottsbergin virka-asema oli tullinhoitaja ja kolleginasessori (eli läänin rahastonhoitaja ja kruununvouti). Vuodesta 1876 lähtien Slottsberg oli myös kaupungin rahatoimikamarin jäsen. Perheeseen syntyi kaikkiaan 12 lasta, joista Olga seitsemäntenä. Lapsista kuusi kuoli jo aivan pienenä.
  • Olga Maria Slottsberg
    
• Sunila, Juho (syntynyt Limingassa), Maalaisliitto, 1922–1927, 1927–1933. Pääministerinä vuosina 1927-1928 ja 1931-1932.
  • Juho Emil Sunila

T

• Toppila, Heikki kirjailija, lehtimies, maanviljelijä, opettaja (s. 4.7.1885 Paavola , k. 5.4.1963 Kuusankoski) Hänen isänsä, Heikki Toppila hänkin, oli muuttanut Paavolaan luovuttuaan osuudestaan kotitilaansa Limingassa. Nuoremman Heikki Toppilan syntymän jälkeen perhe muutti Paavolasta takaisin Liminkaan ja asettui asumaan Peräkylän Pattisen taloon. Toppilat olivat vanhaa liminkalaista talonpoikaissukua, ja sekä kirjailija Juhana Kokko että laulaja Abraham Ojanperä olivat tulevan kirjailijan sukulaisia. Perhe: puoliso (vuodesta 1927) Anna, opettaja (o. s. Salminen, Rauma), lapsia. Opinnot: valmistui Kajaanin seminaarista Kansakoulunopettajaksi 1907. Toiminut kansakoulunopettajana Viipurissa, Helsingissä ja Oulussa. Isä Heikki Toppila, viljelijä, äiti Reeta Toppila (o.s. Takalo), emäntä. Isä, maanviljelijä Heikki Toppila, tahtoi pojastaan tilansa jatkajaa eikä päästänyt tätä oppikouluun, mutta isänsä vastustuksesta huolimatta poika pyrki Kajaanin seminaariin. Opiskeltuaan seminaarissa neljä vuotta hän valmistui kansakoulunopettajaksi kurssinsa nuorimpana vuonna 1907. Valmistuttuaan Toppila toimi ensin väliaikaisopettajana Viipurissa ja Vihannissa, kunnes sai vakinaisen viran Oulun Laanilan kansakoulusta vuonna 1909. Toimensa ohella hän täydensi opintojaan monilla yliopistokursseilla; hän opiskeli muun muassa kieliä, estetiikkaa ja kirjallisuutta, kansatiedettä, arkeologiaa, historiaa sekä kasvatusoppia. Virassaan Heikki Toppila oli ympäristöönsä vaikuttava, moniin harrastusrientoihin osallistuva kulttuuripersoona. Tunnusomaista hänelle oli levottomuus ja uusien suuntien etsiminen, joka johtikin lopulta kirjailijan uralle. Toppila toimi opettajana Oulun Laanilassa 15 vuotta, kunnes hän kahden novellikokoelman ilmestymisen jälkeen jäi vapaaksi kirjailijaksi vuonna 1924.
• Teokset: Helvetin koira ynnä muita kertomuksia. Wsoy, 1920. Valkolan vaarin jouluviinat. Kirja, 1923. Auringon nousun maahan. Wsoy, 1926. Kuoleman Siiveri ynnä muita kertomuksia. Wsoy, 1928. Päästä meidät pahasta. Wsoy, 1931. Tulisilla vaunuilla. Wsoy, 1935. Siernaporin kuningas. Wsoy, 1937. Onnen kultamoukari. Wsoy, 1941. Ja niin tuli taas kevät taas. Wsoy, 1945. Nuoruuden kujanjuoksu. Wsoy, 1949. Tarinat. Wsoy, 1950. Muuta: Kissa-Mikko: novelli. Yleisradiolle sovittanut Ari Koskinen. Yleisradio, 1985. Palkinnot: Aleksis Kiven palkinto 1951. SKS:n palkinto 1933.
  • Heikki Heikinpoika Toppila Heikki Toppila
    
• Tuomikoski, Antti (19.7.1842 Pyhäjoki - 01.05.1932 Liminka). Ammatti: maanviljelijä, director cantus, kunnallisneuvos. Tunnettu liminkalainen valtiopäivämies Antti Tuomikoski syntyi vuonna 1842 Pyhäjoella. Vähävaraisen perheen lapsena hän ei voinut käydä koulua, mutta opiskeli itsenäisesti ahkerasti ja onnistui hankkimaan laajat tiedot useilta eri aloilta. Tuomikoski harjoitteli jonkin verran räätälin ammattia, mutta erityisesti hän keskittyi opiskelemaan laulua tunnetun lukkarin, kirjailijan ja valtiopäivämiehen Pietari Päivärinnan opastuksella. Liminkaan Antti Tuomikoski saapui vuonna 1862 lukkarinapulaiseksi. Vuonna 1874 hän sai vakinaisen lukkarin toimen. Harras musiikinrakastaja kiintyi virkaansa ja hoiti sitä koko sydämellään saaden vuonna 1909 director cantuksen arvonimen. Lukkarinvirkansa ohella Tuomikoski toimi pitäjän kiertokoulunopettajana vuosina 1863–1865. Vuosina 1867–1889 hän oli Limingan kunnankirjurina ja kuntakokouksen esimiehenä 1900–1902. Kuntakokouksissa hän oli mukana, milloin valtiollisilta luottamustoimiltaan ehti. Kunnallisista ja muista ansioistaan Tuomikoski sai kunnallisneuvoksen arvonimen vuonna 1909. Hän hoiti pitkään Limingan säästöpankkia (vuosina 1882–1897 ja 1900–1919), oli perustamassa Limingan kansakoulua sekä puuhaili lisäksi niin kansanopiston kuin pitäjän maataloudenkin kohentamisen parissa. Tuomikoski valittiin ensimmäisen kerran valtiopäiville vuonna 1885 Oulun tuomiokunnan edustajana. Sen jälkeen hän edusti talonpoikaissäädyssä useita kertoja vuosien 1888–1905 välillä. Tuomikoskella oli vakava kristillinen elämänkatsomus, joka sävytti hänen kaikkia toimiaan. Hänen miellyttävä luonteensa toi hänelle säädystään paljon ystäviä ja kannattajia, ja Tuomikoski olikin aikanaan talonpoikaissäädyn johtomiehiä. Vuosina 1908–1909 hän toimi eduskunnassa Suomalaisen puolueen kansanedustajana Oulun läänin eteläisestä vaalipiiristä. Tuomikoskella oli lukuisia yleisiä luottamustehtäviä. Hän oli muun muassa viisi kertaa maallikkoedustajana kirkolliskokouksissa vuosina 1886–1908, toimi tilattoman väestön komitean ja alakomitean jäsenenä sekä hoiti myös Oulun Läänin Talousseuran puheenjohtajan tointa vuosina 1908–1916.
  • Anders Eriksson Tuomikoski Antti Eerikinpoika Tuomikoski
• Tuomikoski, Heikki (19.07.1869 Liminka - 22.10.1956 Oulu). Heikki Tuomikoski, kauppias, KOK, (15 v): 1910–1924. Limingan kunnanvaltuuston ensimmäinen puheenjohtaja joka istui kunnanvaltuustossa vuosina 1910–1924 ja myös johti sitä koko ajan. Sitä ennen hän toimi yhdeksän vuoden ajan kuntakokouksen esimiehenä. Heikki Tuomikosken isä Antti Tuomikoski oli myös aktiivisesti mukana Limingan kunnalliselämässä ja sai kunnallisista sekä muista ansioistaan kunnallisneuvoksen arvon. Heikki Tuomikoski oli nähtävästi taitava asiakirjojen laatija, ja hän toimikin muiden töittensä ohella Limingassa jonkinlaisena yleiskirjurina ja laati esim. kauppakirjoja.Heikki Tuomikoski oli nuoruudessaan antaumuksellinen nuorisoseuramies. Myöhemmin hän viljeli kotitilaansa, kuljetti hevosella postia Limingasta Pulkkilaan ja piti naimisiin mentyään sekatavarakauppaa Limingan kirkonkylässä. Vuonna 1899 hän oli Limingan kunnan edustajana suuressa lähetystössä, joka pyrki tuloksetta venäjän keisarin puheille viemään sortotoimenpiteitä vastustanutta kansalaisadressia. Suomalaisuusasia oli Tuomikoskelle läheinen; hän olikin Kaiku-lehden asiamies ja kirjeenvaihtaja sekä mainittua lehteä kustantaneen Oman kannan hallituksen jäsen. Luonteeltaan avulias ja ystävällinen Tuomikoski joutui 1930-luvun laman aikana taloudellisiin vaikeuksiin antaessaan hyväntahtoisuudessaan kauppaliikkeestään runsaasti tavaraa luotolla. Rahojen ollessa vähissä monet paikkakuntalaiset jättivät velkansa maksamatta ja jatkoivat asioimista paikkakunnan muissa liikkeissä. Tuomikoski joutui luopumaan liiketalostaan, kaikesta kiinteästä omaisuudestaan ja jopa omistamastaan irtaimistosta. Viimeiset elinvuotensa hän vietti vaimonsa kanssa syntymäkodissaan Alatalossa veljensä Samuli Tuomikosken luona. Heikki Tuomikoski kuoli vuonna 1956 divisioonan sairaalassa Oulussa.
  
  • Heikki Antinpoika Tuomikoski Heikki Antinpoika Tuomikoski
• Tuomikoski, Samuli (06.07.1875 Liminka - 28.10.1960 Liminka). Samuli Tuomikoski, maanviljelijä, kunnallisneuvos, kansanedustaja, KOK, (6 v): 1925–1926, 1929–1930, 1941–1942. Kunnallisneuvos ja valtiopäivämies Antti Tuomikosken poika Samuli Tuomikoski syntyi Limingassa 6.7.1875. Hän kävi kansakoulun ja Limingan kansanopiston. Sen jälkeen hän osti isältään Alatalon tilan Limingan kirkonkylästä ja ryhtyi viljelemään sitä. Maanviljelijänä Tuomikoski oli tarmokas ja aikaansa seuraava. Hän viljeli tilaa vanhuudenpäiviinsä asti ja luovutti sen sitten pojalleen. Nuorena miehenä Samuli Tuomikoski oli mukana perustamassa Limingan nuorisoseuraa ja oli sen ensimmäisiä toimihenkilöitä. Sittemmin hän toimi kokoomuksen Oulun läänin piiritoimikunnan puheenjohtajana sekä Uuden Suomen asiamiehenä. Kunnanvaltuuston puheenjohtajan nuija hänelle siirtyi veljeltään Heikki Tuomikoskelta. Samuli Tuomikoski toimi useaan eri otteeseen kunnanvaltuuston puheenjohtajana yhteensä seitsemän vuoden ajan. Hän hoiti myös kuntakokousten puheenjohtajan virkaa. Luonteeltaan hiljainen, harkitseva ja arvokkaasti esiintynyt kunnallismies siirtyi sittemmin myös valtakunnanpolitiikkaan. Hän nousi eduskuntaan kokoomuksen edustajana vuonna 1929 Väinö Kokon varamiehenä tämän kuoltua kesken edustajakautensa. Tuomikosken kansanedustajan ura kesti vuoden 1933 elokuuhun saakka. Hän kuului lakivaliokuntaan, maatalousvaliokuntaan, puolustusasianvaliokuntaan sekä suuren valiokuntaan. Muista hänen luottamustehtävistään mainittakoon muun muassa MTK:n valtuuskunnan jäsenyys, Pellervo-seuran valtuuskunnan jäsenyys, Pohjois-Pohjanmaan maamieskoulun johtokunnan jäsenyys sekä Pohjois-Pohjanmaan nuorisoseuran esimiehen tehtävät. Kunnallisneuvoksen arvonimen hän sai vuonna 1937. Vanhemmat: kunnallisneuvos, kansanedustaja Anders (Antti) Tuomikoski ja Vilhelmiina Tuorila. Puoliso: Aina Kaisa Siira.

U

V

W

• Wichmann Emma (22.08.1836 Raahe - 02.04.1900 Raahe) oli ensimmäinen Suomessa vihitty diakonissa. Vihkimys tapahtui 1.11.1873. Emma joutui eroamaan tehtävästään sairaalloisuutensa vuoksi. Emma palasi jälleen Liminkaan. Vuonna 1874 Emmaa pyydettiin Diakonissalaitoksen johtajaksi. K.o. laitoksen alkuaikoja leimaa johtajattarien vaihtuvuus. Kenties velvollisuudentunnosta kasvattilaitostaan kohtaan Emma siis lähti Diakonissalaitoksen johtajattareksi. Emma kuitenkin luopui tehtävistä parin vuoden päästä, sillä hän oli ajautunut riitoihin muiden sisarten kanssa. Lisäksi johtajattaren hommiin kuului ylihoitajan tehtävät, mm. leikkauksissa avustaminen ja se oli osoittautunut hänelle vastenmieliseksi. Erään lehtiartikkelin mukaan Emma hoiti orpokotia ystävällisen vakavasti ja säntillisen hartaasti ja lapset rakastivat häntä aivan ylen määrin. Hän ei ollut vain kodin ylin pää, vaan paljon enemmän, kasvattaja ja opettaja. Sisar Emmalla oli näet suuret pedagogiset lahjat ja täysi-ikäiseksi tultuaan saivat hänen lastenkotinsa lapset useinkin varsin vastuullisia tehtäviä yhteiskunnan moninaisilla eri aloilla, pääasiallisesti tietenkin kotiapulaisina ja taloudenhoitajina, mutta myös laupeudensisarina. Suloisen kauniina kajahti hänen tosi kaunis sopraanonsa. Emma toimi orpokodin johtajattarena vuoteen 1894 saakka, jolloin perin väsyneenä ja raihnaisena erosi toimestaan ja muutti syntymäkaupunkiinsa Raaheen.
  • Emma Maria Wichmann

Y

• Ylitalo, Eero tietokilpailija (s. 1953)
• Ylönen,Antti jääkiekkoilija (s. 1983)

Å

Huom! Ethän poista luettelosta "tunnettuja liminkalaisia" alkuperäistä nimeä. Linkin profiiliin laitamme valmiin alkuperäisen nimen viereen.

Tunnettuja liminkalaisia

• Julius Immanuel Bergh, kirkkoherra (1810–1878)
  
• Isak Heikka, työväenaktiivi, ammattiyhdistysjohtaja ja toimittaja (1891–1938)
  
• Anna-Leena Härkönen, kirjailija, näyttelijä (s. 1965)
  
• Ari Koch, kuvanveistäjä (s. 1956)
  
• Juhana "Kyösti" Kokko, kirjailija (1856–1926)
  
• Niilo Kokko, arkkitehti (1907–1975)
  
• Hannu Krankka, nuijasodan päällikkö (k. noin 1630)
  
• Vilho Lampi, taidemaalari (1898–1936)
  
• Leo Lastumäki, näyttelijä (1927–2012)
  
• Hannu Lukin, taidemaalari (s. 1963)
  
• Aapo Lyytinen, nimimerkki Sampoinen, runoilija ja opettaja (1852–1893)
  
• Sakari Matinlauri, kuvanveistäjä (s. 1957)
  
• Jari Elsilä, Kalevan pilapiirtäjä (s. 1960)
  
• Hjalmar Mellin, matemaatikko (1854–1933)
  
• Abraham Ojanperä, oopperalaulaja (1856–1916) Abraham Ojanperä
  
• Tomi Pekkala, jääkiekkoilija (s. 1988)
  
• Eero Sangi, lentopalloilija (s. 1979)
  
• Heikki Sarvela, Limingan seudun musiikkiopiston, Limingan musiikkileirin, Limingan Nuoriso-orkesterin ja Lakeuden Laulumiesten perustaja, musiikin lehtori (1938-1991)
  
• Heikki Toppila, kirjailija (1885–1963)
  
• Antti Ylönen, jääkiekkoilija (s. 1983)
  

Kansanedustajia

• Susanna Huovinen (syntynyt Limingassa), SDP, 1999 alkaen
  
• Väinö Juustila, Kokoomus, 1918–1922
  
• Antti Nahkala, (syntynyt Limingassa), Suomen sosialistinen työväenpuolue, 1922–1924
  
• Eero Pehkonen, (syntynyt Limingassa), Maalaisliitto, 1914–1918
  
• Juho Sunila, (syntynyt Limingassa), Maalaisliitto, 1922–1927, 1927–1933. Pääministerinä vuosina 1927-1928 ja 1931-1932.
  
• Antti Tuomikoski, Suomalainen puolue, 1908–1909
  
• Samuli Tuomikoski, Kokoomus, 1929–1933
  

Lähteet:
http://hiski.genealogia.fi
https://fi.wikipedia.org/wiki/Liminka

Huom! Ethän poista alla olevasta luettelosta alkuperäistä nimeä. Linkin profiiliin laitamme valmiin alkuperäisen nimen viereen. 'Luettelo Suomen talonpoikaissäädyn valtiopäiväedustajista säätyvaltiopäivillä'
Luettelon ovat laatineet Suomen valtiollisen perusoikeuksien 600-vuotisjuhlatoimikunnan toimeksiannosta fil. tri Toivo J. Paloposki, fil. maist. Antero Penttilä ja fil. maist. Veli-Matti Syrjö. 1962, 46 s.
Luettelo Suomen talonpoikaissäädyn valtiopäiväedustajista säätyvaltiopäivillä
Liminka

• Hannu Erkinpoika Krankka 1600
• Tapani Niilonpoika 1600
• Hannu Erkinpoika 1617
• Iisak Ollinpoika, Kirkonkylä 1657
• Iisakki Monkka 1719
• Abraham Schroderus, Limingankylä 1723
• Jaakko Tuohino, Kempeleenkylä 1738-1739
• Kalle Arvola, Limingankylä 1755-1756
• Iisakki Tuohino, Kempeleenkylä 1771-1772
• Juho Heiskari, Limingankylä 1786
• Jaakko Seikkula, Virkkulankylä 1789, 1792
• Juho Foudila 1867, 1872, 1882
• Antti Tuomikoski 1885, 1888, 1894, 1897, 1899, 1900, 1904-1905
• Antti Punttala 1891, 1900
  

Lähde: https://www.genealogia.fi/hakem/luettelo022s.htm

Suvut

Laaja selvitys suvuista

Lithovius (1500 - ) suku

Lithoviukset on laaja pohjoispohjalainen pappis- ja sivistyssuku, jonka jäsenissä oli 1500-luvun lopulta 1800-luvun alkuun miespuolisissa alenevissa polvissa 35 pappia ja koko joukko korkeita virkamiehiä ja porvareita. Suvun naispuolisten jäsenten kautta polveutuivat myös Ahlholmin, Hourenius-Hoffrenius-Hoffrénin ja Forbuksen pappissuvut. Jos otetaan lukuun myös Lithovius-sukuisten naisten solmimat avioliitot ja niistä syntyneet jälkeläiset, sukuun kuuluneiden pappien määrä nousi satoihin. Lithovius-suvun naisten jälkeläisiä ovat Cajanusten, Achreniusten, Porthanien, Franzénien, Topeliusten, Julinien, Snellmanien, Bonsdorffien ja Danielsonien sukujen kuuluisat nimet.

Lithovius-suvun kantaisä oli Henricus Laurentii Lithovius, joka muodosti sukunimensä kotikylänsä Kaarinan Littoisten mukaan. Keskiajalla oli Pohjanmaa saanut pappinsa etupäässä Lounais-Suomesta ja Uudeltamaalta, mikä linja jatkui vielä jonkin aikaa uskonpuhdistuksen jälkeenkin, kunnes omat pappissuvut alkoivat muotoutua, tärkeimpänä niistä Lithoviusten suku. Henricus Laurentii tuli 1575 kirkkoherraksi vauraaseen Liminkaan ja hoiti virkaa vuoteen 1615, kuolemaansa asti. Kirkkoherra toimi hyvin merkittävästi laajan, myös Oulujärven käsittäneen seurakuntansa hyväksi näinä raskaina venäläishävitysten vuosina. Hän allekirjoitti 1593 Turussa Uppsalan kokouksen päätökset ja osallistui 1600 Linköpingin valtiopäiville.
Henricus Laurentiin jälkeen Limingan kuusi kirkkoherraa 1700-luvulle asti olivat kaikki Lithoviuksia ja myös kappalaiset neljää lukuun ottamatta. Limingan emäseurakunnassa ja kappeleissa palveli kaikkiaan 26 Lithovius-sukuista pappia. Limingan Lithovius-sukuisten pappien seuraanto on parhaimpia esimerkkejä siitä, miten tiukasti ajan pappissuvut saattoivat juurtua pitäjiinsä ja miten kirkkoherrat jo elinaikanaan varmistivat sen, että papinvirka siirtyi suvussa joko omille pojille, veljille, vävyille tai muille lähisukulaisille. Lithoviuksia oli kirkkoherroina ja kappalaisina Limingan ja sen kappelien ohella Oulussa, Iissä, Kemissä, Tervolassa, Siikajoella, Pyhäjoella, Kalajoella, Sievissä, Lapualla, Pietarsaaressa, Räisälässä ja Pudasjärvellä.

Henricus Laurentiista lähtee kolme sukuhaaraa hänen poikiensa Josephuksen, Christiernin ja Johanin myötä.

Henricus Laurentii Lithoviuksen ensimmäistä puolisoa ei tunneta, mutta toinen puoliso oli kuulua uumajalaista Sursillin voutisukua, Katarina Östenintytär Sursill. Jommastakummasta avioliitosta - luultavasti ensimmäisestä - syntyi poika Josephus Henrici, jonka puoliso Anna Laurintytär oli äitipuolen Katarina Sursillin ensimmäisestä avioliitosta salolaisen talonpojan kanssa. Josephus seurasi isäänsä Limingan kirkkoherrana 1615 - 1648. Tästä sukuhaarasta tuli Lithoviusten pappissuvun päähaara (28 pappia). Monet suvun papeista käyttivät lisänimenään myös nimeä Lim(m)ingius. Suvun jäsenet avioituivat 1600-luvulla usein Länsipohjan ja Pohjanmaan ruotsalaisten porvari- ja virkamiessukujen tytärten kanssa, mutta entistä enemmän suku liittyi 1600-luvun loppupuolelta lähtien aviollisin sitein pohjalaisiin pappis-, porvaris- ja virkamiessukuihin. Sukulaisavioliitot eivät olleet harvinaisia, pikemminkin yleisiä, mikä osoittaa, että suku eristäytyi myös säätynsä sisällä. Ilmeisesti suku samalla myös heikkeni biologisesti.

Sukuhaaran jäseniä oli jo 1600-luvulla myös nimismiehinä sekä Oulun ja Raahen porvareina. Venäläismiehityksen aikana menehtyi monta suvun elinvoimaista pappisedustajaa ja suku menetti sen seurauksena entisen valta-asemansa, varsinkin sydänalueellaan Oulussa ja Limingassa. Sukuhaaran 1700-luvulla harvinaistuvat papit olivat entistä useammin kappalaisia ja apulaispappeja. Monet miespuoliset sukuhaarat jäivät lapsettomiksi tai lapset kuolivat eri syistä hyvin nuorina. Sukuhaaran viimeiset papit olivat Lapuan pitäjänapulainen Samuel Isaaci Lithovius (1742 - 1798) ja Tervolan kappalainen Lars Petri Lithovius (K 1798). Muutamia sukuhaaroja talonpoikaistui, ja monet suvun jäsenistä päätyivät virkamiehiksi ja kauppiaiksi etenkin Ouluun 1700-luvulla, mutta heidän kauttaan suku ei jatkunut. Suvun miespuolinen sukuseuraanto säilyi vain Tyrnävän pitäjänapulaisen Henrik Josephi Lithoviuksen (kuoli 1715 venäläisten pahoinpitelemänä) jälkeläisistä alkunsa saaneena talonpoikaishaarana Tyrnävällä.

Sukuhaaran kulttuurihistoriallisesti merkittävin jäsen oli Gustaphus Gustaphi Lithovius, sittemmin Gustaf Lithou, joka syntyi Limingassa kirkkoherran poikana 25.3.1692 ja kuoli naimattomana Tukholmassa 21.12.1753. Hän oli aikanaan Ruotsin tunnetuimpia latinankielisiä runoilijoita.

Sukuhaaran naispuoliset edustajat pitivät yllä suvun elinvoimaa sekä talonpoikaisissa haaroissa, pappishaaroissa että sivistyssuvuissa. Limingan kirkkoherran Laurentius Laurentii Lithoviuksen (K 1702) tyttären Margarethan oululaisen porvarin Daniel Pilckarin kanssa solmimasta avioliitosta syntyi naislinjaa seuraten neljännessä polvessa Johan Jakob Julin (1787 - 1853) apteekkari, teollisuusmies, vuorineuvos ja von Julinien aatelissuvun kantaisä. Catharina Josefintytär Lithoviuksen ja Vöyrin kirkkoherran Gabriel Gammalin avioliitosta neljännessä polvessa syntyivät tunnetut suomenkieliset runoilijat Simon Achrenius (1729 - 1782) ja Henrik Achrenius (1730 - 1798). Samaa sukuhaaraa kahdeksannessa polvessa oli Johan Richard Danielson-Kalmari (1853 - 1933), historian professori, senaattori ja valtioneuvos. Kahdeksatta polvea oli myös tunnettu kansanrunojen kerääjä ja tutkija A. A. Lähteenkorva (1846 - 1931). Anna Josefintytär Lithoviuksen (K noin 1683) ja Pyhäjoen kirkkoherran Johannes Mathiae Mathesiuksen avioliitosta syntyneen Brita Mathesiuksen tyttärentytär avioitui 1748 Tervolan kappalaisen Gerhard Snellmanin kanssa. Heidän pojanpojanpoikansa oli J. V. Snellman (1806 - 1881). Samaa sukuhaaraa ja sukupolvea oli oululainen Maria Eliaksentytär Piponius, joka avioitui Elias Lönnrotin kanssa.

Samasta Anna Lithoviuksen ja Johannes Mathesiuksen avioliitosta syntynyt Anna Mathesius (K 1668) avioitui Paltamon kirkkoherran valtiopäiväedustaja Johan Cajanuksen kanssa. Heidän lapsensa oli Johan Cajanus (1655 - 1681), tunnettu suomenkielinen virsirunoilija. Hänen sisarensa Annan sukuhaaraa kahdeksatta polvea oli valtiomies Leo Mechelin. Brita Samuelintytär Lithovius, joka oli Iin kirkkoherran tytär ja kolmatta polvea suvun kantaisästä Henrik Lithoviuksesta, avioitui Sotkamon kirkkoherran Erik Cajanuksen (1628 - 1691) kanssa. Heidän poikansa Johanin tytär Sara solmi Oulussa avioliiton Käkisalmesta tulleen kauppiaan Frans Franseenin kanssa. Heidän pojanpoikansa oli Frans Michael Franzén, runoilija, tiedemies ja piispa.

Henricus Laurentii Lithoviuksen toinen papiksi kouluttautunut poika oli Christiern, sittemmin Limingan kappalainen. Hänen jälkeensä tuli tähän sukuhaaraan viisi Lithovius-sukuista pappia, joista merkittävin oli kolmannessa polvessa Zacharias Lithovius (1672 - 1743), Oulun kirkkoherra 1713 - 1743, joka osallistui säätynsä edustajana valtiopäiville 1719 ja 1720. Hän julkaisi sekä suomen- että ruotsinkielisiä runoja ajankohtaisista aiheista, surupuheet piispa Johan Gezelius nuoremman ja kuningas Kaarle XII:n kuoleman johdosta ja onnittelukirjoitukset Ulrika Eleonora nuoremman ja Fredrik I:n kruunajaisjuhliin. Tämän sukuhaaran viimeinen pappi oli Pudasjärven katekeetta Johan Petter Lithovius, joka kuoli naimatonna 1857. Muutama sukuhaaran edustaja päätyi Ouluun kauppiaaksi; näidenkin haarojen miespuoliset linjat sammuivat 1800-luvun alussa.

Christiern Henrici Lithoviuksesta kolmatta polvea oli Sievin kappalainen Gabriel Gabrieli Lithovius (K 1704), jonka tytär Margareta Lithovius meni 1730 naimisiin Oulun tullikirjuri Christoffer Toppeliuksen kanssa (lähtöisin Limingan Toppilan talosta). Heidän poikansa Mikael Toppelius (1734 - 1821) oli Suomen 1700-luvun tunnetuin kirkkomaalari. Hänen poikansa, Uudenkaarlepyyn piirilääkäri Zacharias Topelius, oli tunnettu kansanrunojen kerääjä ja julkaisija. Hänen poikansa Zachris Topelius oli historian professori, kirjailija ja valtioneuvos.

Henrik Lithoviuksen kolmas tunnettu poika Johannes Henrici Lithovius eli Corvinus (Limingius), Iin kirkkoherra 1620 - 1634, avioitui Christina Östenintytär Sursillin kanssa. Heidän jälkeläisiään olivat Ahlholmin, Hourenius-Hoffrenius-Hoffrénin, Salanderin ja Pechliniuksen pappissuvut.

Catharina Johanintytär Lithoviuksen ja Oulun porvarin Tyris Perinpojan tyttären Carinin avioliitosta Saksasta Ouluun tulleen kultaseppä Christoffer Bondstorphin kanssa sai alkunsa Bonsdorffien ja von Bonsdorffien sivistyssuku. Brita Johanintytär Lithoviuksen eli Limingiuksen (K 1696) ja Danzigista saapuneen skotlantilaissuvun jäsenen, Pohjanmaan voudin Caspar Forbuksen avioliitosta urkeni Forbuksen pappis- ja porvarissuku. Kolmannen tyttären Anna Johanintytär Lithoviuksen avioliitosta Loimaan kirkkoherran Johannes Petrin kanssa neljännessä polvessa syntyi Viitasaarella 1739 Henrik Gabriel Porthan, Suomen historiantutkimuksen uranuurtaja.
Kirjoittaja(t): Jouko Vahtola Julkaistu 11.10.2005
Vahtola, Jouko: Lithovius. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– (viitattu 31.3.2020)
Julkaisun pysyvä tunniste URN:NBN:fi-fe20051410; artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-002226 (ISSN 1799-4349, verkkojulkaisu)
https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/2226

Pehkonen, Eero Yrjö (1882 - 1949)
Oulun läänin maaherra, ministeri, kansanedustaja, valtioneuvos
Eero Yrjö Pehkonen S 28.5.1882 Liminka, K 27.2.1949 Oulu. V maanviljelijä Juho Pehkonen ja maanviljelijän tytär Maria Kaakinen. P 1911 - kassanhoitaja Saimi Koski S 1881, K 1949, PV kirjansitoja Frans Vilhelm Koski ja Hanna Finne. Lapsi: Ossi S 1912, K 1940, insinööri.

Eero Yrjö Pehkonen sai harvinaisen valtioneuvoksen arvonimen, vaikka hänen uransa politiikan huipulla oli lyhyt. Se osui kuitenkin valtakunnan kohtalonhetkiin 1917 - 1918. Varsinaisen elämäntyönsä hän teki Oulun läänin maaherrana ja paljon käytettynä maatalousasiantuntijana.

Eero Pehkonen oli hento poikanen isosta talosta Limingasta. Kotipaikkakunnallaan kansakoulua käynyt poika päätettiin panna oppikouluun Oulun suomalaiseen lyseoon. Ylioppilaaksi tultuaan hän valmistui agronomiksi Mustialan maanviljelysopiston kaksivuotiselta kurssilta 1905. Hän oli kokeillut yliopisto-opintojakin fyysis-matemaattisessa osastossa, mutta luopunut niistä ensimmäisen lukukauden jälkeen. Tavanomainen agronomin aloitusvirka oli opettajantoimi. Pehkonen opetti Iisalmen Peltosalmen maanviljelys- ja karjanhoitokouluissa, jotka toimivat hänen kurssitovereidensa Vilho ja Olli Laguksen (Hirvensalon) kotikartanossa. Elettiin monenlaisen aatteellisen liikehdinnän aikaa. Vastaperustettu Maalaisliitto vetosi Savossa myös maataloussivistyneistöön. Puolueeseen liittyneet nuoret agronomit Olli Hirvensalo, Eero Hahl (Hatva) ja E. Y. Pehkonen joutuivat pian valtakunnallisiinkin luottamustoimiin; koulutettua väkeähän Maalaisliitolla oli niukasti.

Kansanedustajaksi Pehkonen valittiin 1914. Hän oli tuolloin Kuopion läänin maanviljelysseuran konsulentti, siis tehtävässä, joka teki hänet nopeasti tunnetuksi. Syksyllä 1917 hänet valittiin Maatalousseurojen Keskusliiton sihteeriksi ja melkein saman tien maanviljelystoimituskunnan apulaispäälliköksi P. E. Svinhufvudin senaattiin. Toimituskunnan päälliköksi tuli poliitikkona jo kokenut Kyösti Kallio. Pehkosella oli enemmän koulupohjaa, mutta kymmenkunta vuotta vanhemmalla Kalliolla enemmän poliittista painoarvoa. Miehet olivat pari vuotta läheinen yhteistyöpari. Kaikki tämän itsenäisyyssenaattina tunnetun hallituskokoonpanon jäsenet tunsivat sittemmin pysyvää yhteenkuuluvuutta, ja muiden muassa Svinhufvudin ja Pehkosen välillä vallitsi keskusteluyhteys loppuun asti.

Pehkosen keskeisin tehtävä syksyllä 1917 oli valmistella esitys torpparivapautuslaiksi. Lex Pehkosena tunnettu lakiesitys tuotiin eduskuntaan tammikuussa 1918 eikä se ehtinyt ratkaiseviin käsittelyihin ennen sisällissodan puhkeamista. Punaisten ottaessa vallan pääkaupungissa Pehkonen siirtyi muutaman muun senaattorin kanssa valkoiseen Vaasaan ylläpitämään tilapäishallitusta. Hänen vastuullaan olivat vaikeat elintarvikeasiat.

Sodan jälkeen kesällä 1918 torpparilain käsittely jatkui. Porvarillisessa tynkäeduskunnassa laista tuli hieman vähemmän radikaali kuin millaiseksi Pehkonen oli sen valmistellut. Pehkosen tavoitteille luotiin kuitenkin edellytykset: "Itsenäisen ja hyvinvoivan pienviljelijäluokan lisääntyminen ja nyt olevan tyytymättömyyden poistaminen sekä yhä kasvavan viljellyn alan tuoton lisääminen." Vasemmisto muistaa torpparivapautuksen mielellään omana saavutuksenaan, ja Maalaisliitossa Kyösti Kallio on saattanut saada siitä kunniaa, joka olisi kuulunut Pehkoselle. Loppuvaiheessa keskeinen tekijä oli Suomalaisen Puolueen Kyösti Haataja. Monivaiheista maareformia ei voi panna kenenkään nimiin.

Toinen suuri poliittinen kamppailu käytiin valtiomuodosta. Tasavaltalaiset Pehkonen ja Kallio jatkoivat puolueen epäröinnistä huolimatta oikeistolaistuvassa J. K. Paasikiven senaatissa, mutta erosivat elokuussa 1918, kun yhteiselo monarkistien kanssa kävi sietämättömäksi.

Pehkonen nimitettiin uuteen siviilivirkaan Jokioisten kartanoiden hoitokunnan toimitusjohtajaksi. Suomen suurin maatila oli hankittu valtiolle edellisen omistajan, suurliikemies Alfred Kordelinin kuoltua. Pehkonen tunsi suurta tyydytystä soveltaessaan valmistelemaansa maareformia käytäntöön. Kartanosta erotettiin itsenäiseksi yli tuhat viljelmää ja asuntotilaa. Lopuilla tiluksilla, jotka edelleen olivat laajat, käynnistettiin muun muassa maatalouskoelaitoksen toimintaa. Pehkonen paneutui myös paikallisiin luottamustoimiin, joita matrikkeleissa luetellaan kymmenkunta kunnanvaltuuston puheenjohtajuudesta alkaen. Maatalousministeriksi hän palasi kertaalleen Rafael Erichin hallitukseen 1920 - 1921.

Vuonna 1925 Y. E. Pehkonen nimitettiin maaherraksi Ouluun. Maakunnassa oli useita vuosia kaivattu "omaa miestä" kyvyttömänä pidetyn läänin päällikön tilalle. Useimmin mainittiin Kyösti Kallio. Jotkut Kallion kilpailevista puoluetovereista olisivatkin suoneet tämän siirtyvän pois päivänpolitiikasta, ja miestä itseäänkin mahdollisuus houkutteli. Yhtenä motiivina hänen kieltäytymiseensä oli se, että Pehkonenkin oli virasta kiinnostunut. Näin pohjalaispoika pääsi takaisin kotimaakuntaansa. Välttämättömien virkatehtävien lisäksi toimekas maaherra saattoi edistää läänin kehitystä aloittein, esitelmin ja kokouksin, kuten Pehkonen teki. Oulun läänin 16 maaherrasta 11 oli toiminut läänin talousseuran (maanviljelysseuran) puheenjohtajana, ja Pehkoselle tuo rooli sopi erityisesti. Hän jatkoi maatalousseurajärjestön valtakunnallisessakin johdossa. Maaherran katsottiin ennättävän myös monenlaisiin valtion asiantuntijatehtäviin, joista useimmat olivat maatalouteen liittyviä. Yksi asia Pehkosesta oli kuitenkin liikaa: läänin laajuus. Hänen kampanjointinsa ansiosta lääni jaettiin Oulun ja Lapin lääneihin 1938.

Pehkonen oli useasti maalaisliittolaisten mielessä, kun valtakuntaan etsittiin uutta asutushallituksen päällikköä tai muun korkean viran haltijaa. Hän oli vahvasti esillä silloinkin, kun edesmenneelle presidentti Kalliolle etsittiin poikkeusmenettelyllä seuraajaa. Vasemmisto oli kuitenkin vastaan; sosiaalidemokraatit eivät 1943 hyväksyneet Pehkosta pääministeriksikään. Hänen menettelytapojaan läänin 1930-luvun poliittisissa konfliktitilanteissa - kuten erään kirjapainon sulkemista - ei muisteltu vasemmalla hyvällä. Myös niin sanotut konikapinalliset olivat saaneet kokea, että maaherra saattoi olla varsin ankara.

Pehkosten ainoa lapsi, insinööripoika, kaatui talvisodan viimeisinä päivinä. Isä ei koskaan toipunut iskusta, vaikka koetti korvata menetettyä työintoaan entistäkin tunnollisemmalla uutteruudella. Hänen terveytensä murtui, ja myös jatkosodan jälkeinen poliittinen tilanne rasitti: äärivasemmisto vaati maaherrojen Uuno Hannulan ja E. Y. Pehkosen erottamista "fasistisina". "Ansiokkaimpia ja kunnioitetuimpia miehiä. Kuulumatonta! Käsittämätöntä!", kauhisteli pääministeri J. K. Paasikivi päiväkirjassaan.

Aikaansaapa, perusteellinen ja nuhteeton Pehkonen oli laajasti kunnioitettu, myös vaativana töiden teettäjänä ja ohjaajana. Ohjaus oli kuitenkin lämminhenkistä, niin kuin koki esimerkiksi Oulun läänin talousseuran sihteeri, myöhempi maaherra Kalle Määttä. Henkilönä Pehkonen oli varsin pidättyväinen ja lisäksi "nuuka". Talousseuran henkilökuntaa ei hemmoteltu palkankorotuksilla eikä läänin poliisipäällystökokouksissa tarjottu vichyvettä vahvempia virvokkeita. Jatkosodan syttyessä 1941 täysraitis Pehkonen määräsi lääniinsä alkoholin myyntikiellon. "Perkeleen Pehkonen", manailivat janoiset. Saksalaissotilaatkin opettelivat tämän kaksiosaisen voimasanan, jota luulivat aidoksi suomalaiseksi kiroukseksi. "Pikku-Pehkonen" oli epätavallisen pienikokoisen miehen kutsumanimi vanhastaan.

"Hänelle ei voi antaa muuta kuin valtioneuvoksen arvonimen", päätteli presidentti Paasikivi, kun maatalousseurajärjestö 1947 toivoi muutamille johtohenkilöilleen kunniamerkkejä. Paasikivi itse oli itsenäisen Suomen ensimmäinen valtioneuvos, E. N. Setälä toinen. Kunnianosoituksen uusi valtioneuvos sai kuolinvuoteelleen. Neuvoksetar, Savon-vuosina löytynyt puoliso, menehtyi heti miehensä hautajaisten jälkeen. Nekrologien jälkeen Pehkosta ei yksilönä ole juuri muisteltu. Hänen aikakauttansa koskevien historiantutkimusten henkilöhakemistoissa nimeen kyllä viitataan tiheästi.

URA. Ylioppilas Oulun lyseosta 1902; agronomi 1905.
Peltosalmen maatalouskoulujen opettaja 1905 - 1907; Kuopion läänin maanviljelysseuran sihteeri ja maanviljelyskonsulentti 1907 - 1917; Maatalousseurojen Keskusliiton sihteeri 1917; Jokioisten kartanoiden hoitokunnan jäsen ja toimitusjohtaja 1918 - 1925; Oulun läänin maaherra 1925 - 1948.
Maalaisliiton kansanedustaja 1914, 1917 - 1918; Maataloustoimituskunnan apulaispäällikkö ja senaattori P. E. Svinhufvudin senaatissa 27.11.1917 - 27.5.1918; maatalousministeri Rafael Erichin hallituksessa 15.3.1920 - 9.4.1921. Jokioisten kunnanvaltuuston puheenjohtaja 1919 - 1925.
Puheenjohtaja: Maatalouden kiinteistöluottokomitea 1924 - 1925; joenperkauskomissio 1928 - 1930; Pohjois-Pohjanmaan viemäritoimikunta 1938; Tornionlaaksossa molemmin puolin rajaa asuvan väestön yhteyksien kehittämistä suunnitteleva komitea 1937 - 1938; maaseudun terveydenhoitokomitea 1937 - 1939; maalaiskuntain luottokomitea 1937 - 1939.
Kuopion karjanmyyntiosuuskunnan hallitus 1914 - 1917; Maataloustuottajain Keskusliiton liittoneuvosto 1922 - 1925; Maatalousseurojen Keskusliitto 1929 - 1949; Oulun läänin talousseura 1926 - 1949; Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliitto 1931 - 1949; Suomen Punaisen Ristin Oulun piirin piirihallitus 1931 - 1949; Vapaan Huollon Oulun läänin toimikunta 1939 - 1941; Maatalousseurojen keskusliiton pika-asutusvaliokunta 1940.
Lukuisten maataloudellisten ja sivistyksellisten yhdistysten jäsen ja muun muassa Agronomien yhdistyksen kunniajäsen.
Kunnianosoitukset: Vapaudenristi 1; Suomen Valkoisen Ruusun K 1. Valtioneuvos 1948.

TUOTANTO. Kuopion maanviljelysseuran toiminta 1861 - 1911. 1911; Karjanjalostus Pohjois-Pohjanmaalla, sen edellytykset ja saavutukset. 1927; Maatalouden nykyinen tila ja suuntaviivoja sen kehittämiseksi Oulun läänin Talousseuran alueella. 1927; Metsänhoito-opetus maamieskouluissa. 1927; Taloudelliset olot Pohjois-Suomessa sekä eräitä ehdotuksia toimenpiteiksi niiden parantamista varten. 1928; Matkailun edistäminen Oulun läänissä. 1932; Rehukato ja rehupula Pohjois-Suomessa. 1943; Suomussalmi : Ämmänsaari. 1945.

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Eero Yrjö Pehkosen arkisto, Oulun maakunta-arkisto.
A. J. Alanen, Santeri Alkio. 1976; S. Hietanen, Siirtoväen pika-asutuslaki 1940 : asutuspoliittinen tausta ja sisältö sekä toimeenpano. 1982; K. Hokkanen, Maalaisliitto-Keskustan historia 3 : Maalaisliitto sodan ja vaaran vuosina 1939 - 1950. 1996; J. K. Paasikiven päiväkirjat 1944 - 1956 I : 28.6.1944 - 24.4.1949. 1985; S. Miettinen, Maaherra Kalle Määttä. 1975; J. Mylly, Maalaisliitto-Keskustan historia 2 : Maalaisliitto 1918 - 1939. 1989; J. Niemelä, Lääninlampureista maaseutukeskuksiin. 1996; S. Onnela, Pohjoispohjalainen patriootti : itsenäisyyssenaattori Eero Yrjö Pehkonen // Pohjois-Pohjanmaan sotaveteraani 1997; Oulun lääni 200 vuotta. 1975; V. Rasila, Torpparikysymyksen ratkaisuvaihe. 1970; A. Santonen, Pienviljelijäin järjestäytymiskysymys ja pienviljelijäjärjestöjen vakiintuminen Suomessa. 1971; J. Suomi, Urho Kekkonen : 1936 - 1944 : myrrysmies. 1986; M. Turtola, Risto Ryti : elämä isänmaan puolesta. 1994; L. Westerlund, Länsförvaltningen : landshövdingarna, regeringsmakten och politiken i Finland åren 1809 - 1992. 1993.
JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Muistomerkki: S. Matinlauri. 1982, Alatemmes, Liminka.
Kirjoittaja(t): Riitta Mäkinen Julkaistu 6.9.2001
Mäkinen, Riitta: Pehkonen, Eero Yrjö. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– (viitattu 31.3.2020)
Julkaisun pysyvä tunniste URN:NBN:fi-fe20051410; artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-000945 (ISSN 1799-4349, verkkojulkaisu) https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/945

Kulttuuripolku https://www.liminka.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/kulttuuri/kulttuurip...

Sursill (1400 - ) suku

Suhteutettuna Suomen - ja minkä tahansa maan - väkilukuun suurin tunnettu sukukokonaisuus muodostuu niin sanotusta Sursillin suvusta, joka pikemminkin on joukko toisiinsa liittyviä sukuja. Varhaisempaa käsitystä suvusta leimasi niin Turun piispan Johannes Terseruksen kuin myös sittemmin rovasti E. R. Alceniuksenkin Sursilliana-laitosten havainnot papiston keskinäisistä sukulaisuussuhteista erityisesti Pohjanmaalla. Myöhemmissä laitoksissa muiden säätyläisten suhteellinen osuus kasvoi. Nyt tiedetään, että sukukokonaisuuteen kuuluvia muita kuin säätyläisiä on ollut jo 14 ensimmäisessä sukupolvessa enemmän kuin säätyläisiä.

Joulukuussa 2006 erisukupolvisia Erik Ångerman Sursillin (noin 1490 - noin 1550) jälkeläisiä on seuraavasti: Sukupolvi Nimeltä tunnettuja henkilöitä

• 1 1
• 2 5
• 3 23
• 4 68
• 5 259
• 6 571
• 7 1119
• 8 2284
• 9 4271
• 10 6983
• 11 12216
• 12 19071
• 13 25658
• 14 30159
• 15 26385
• 16 12682
• 17 2786
• 18 458
• 19 83
• 20 2
  

Erik Ångermanin todennäköisesti useampilapsisesta perheestä viisi lasta - kaksi poikaa ja kolme tytärtä - muutti Suomeen. Näistä viidestä lapsesta on lähtöisin todellinen sukuverkosto. Kahden tyttären pappispuolisot viittasivat tulevaan - pappissukujen liittymiseen tähän kokonaisuuteen.

Erik Ångerman itse oli varakas talonpoika ja lautamies Länsipohjassa Uumajan Västertegin kylässä eikä välttämättä tuntematon Tukholmassakaan. Seuraavissa sukupolvissa on säännönmukaisesti ollut henkilöitä valtiopäivillä aina nykyaikaan asti. Suomen europarlamentaarikoidenkin joukosta löytyy ainakin yksi Erik Ångermanin jälkeläinen, Ulpu Iivari. Suvusta on peräisin kaksi Ruotsin edesmennyttä pääministeriä, Richard Sandler ja Olof Palme. Suuriruhtinaskunnan ajan alusta lähtien suvun jäseniä on ollut runsaslukuisesti ylimmissä valtioelimissä, niin senaatissa, sittemmin valtioneuvostossa kuin tasavallan presidentteinäkin: K. J. Ståhlberg, Lauri Kr. Relander, P. E. Svinhufvud ja Gustaf Mannerheim sekä Gerda Ryti ja Pentti Arajärvi puolisoina. Pääministereistäkin Paavo Lipponen edustaa jatkumoa.

Sursillin jälkeläisiä löytyy kaikista maanosista, erityisen runsaasti Yhdysvalloista ja Ruotsista. Venäjälle muuttaneista ainakin osa teloitettiin 1930-luvun vainojen aikana, heistä tunnetuin lienee Neuvosto-Karjalan pääministeri Edvard Gylling. Vapaussodan vastapuolten johdossa olivat etäiset sukulaiset Mannerheim ja Kullervo Manner.

Niin sanottua Sursillin sukua on järjestelmällisesti pyritty dokumentoimaan vuodesta 1660 alkaen ensin Turun piispa Johannes Terseruksen toimesta. Useat papit jatkoivat tätä työtä. Painokuntoon Genealogia Sursillianan saattoi 1850 Lapväärtin kirkkoherra Elias Robert Alcenius. Laitosta täydennettiin ulottumaan noin 1850 syntyneisiin sukupolviin maisteri Eero Kojosen toimittamana 1971. Useiden sukututkijain verkostolla on edelleen voitu vähentää aiempien laitosten aukkoja, korjata virheitä sekä ulottaa tiedot viime vuosisadan alkuun. Yhtenäiseen tietokantaan on vielä saattamatta huomattava määrä sukukokonaisuuteen liittyviä henkilöitä. Sukupolvesta 6 lähtien on olemassa lisää materiaalia. Sukupolviin 9 - 14 voi löytyä kirjallisista lähteistä 50 000 - 100 000 henkilöä lisää. Kun tietosuojasyyt rajoittavat nykypolvia koskevien tietojen mukaan ottamista luetteloihin, arviot koko sukukokonaisuuden laajuudesta ovat suuntaa-antavia. Jopa 300 000 - 500 000 suomalaista voi kytkeytyä toisiinsa Sursillin kautta.

Sursillin suku on erityisen tiheä esiintymältään Koillismaalla, missä Sursillin jälkeläiset saattavat muodostaa jopa valtaosan pitäjiensä asukkaista. Pohjanmaan rannikko aina Kaskisia myöten on Sursillien asuttamaa.
Kun Sursill-suku on pitänyt joukossaan papiston ytimen, suvun vaikutus on suurta myös muualla maassa. Kun suvun jäsenet ovat kohdanneet Suomenlahden eteläpuolitse Nevanlinnasta 1700-luvun alun venäläismiehitystä paenneet suvut, on syntynyt sukuverkostoja, jotka ovat varsin kiinteitä ja edustavat nykyisin lähinnä lukeneistoa. Erityisesti on syytä mainita tässä yhteydessä esimerkkinä piispa Paulus Juustenin jälkeläiset, joiden suvut yhtyneinä Sursill-sukuun muodostavat sukukokonaisuuksia, joissa 50 000 - 100 000 identifioidun jälkeläisen määrät ovat tyypillisiä.
Vaikka uudempi tutkimus on tuonut suuria joukkoja muitakin kuin säätyläisiä identifioiduiksi sursilleiksi, aatelisto, upseeristo, maanmittarit, lakimiehet ja papisto aina 1900-luvun alkupuoliskolle sekä muu lukeneisto ovat olleet tyypillisimpiä sukusikermän jäseniä monin keskinäisin sukulaisuussitein. Helsingin yliopiston opettajakuntakin oli monen jäsenen voimin kuin sukukokous. Säätykierto on myös ollut vilkasta molempiin suuntiin.

Suomalaisen yhteiskunnan uudempi koulutuspolitiikka on nostanut eräitä suvun jäseniä porotiloilta virastojen päälliköiksi. Saman koulutuspolitiikan seurauksena yhteiskunnan huipun voi sanoa avautuneen Sursillin suvun ulkopuolisille vasta niin sanottujen suurten ikäluokkien myötä.
LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. E. R. Alcenius, Genealogia Sursilliana. 1850; Sursillin suku : Genealogia Sursilliana. 1971 (lisäyksiä ja korjauksia. 1974; Cd-rom. 2001).
Kirjoittaja(t): Iikko B. Voipio. Julkaistu 23.3.2007 Artikkelitekstin pituus: 5388 merkkiä Voipio, Iikko B.: Sursill. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– (viitattu 31.3.2020)
Julkaisun pysyvä tunniste URN:NBN:fi-fe20051410; artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-006755 (ISSN 1799-4349, verkkojulkaisu)
https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/6755

Huom! Ethän poista päivämäärää. Projekti aloitettu 05.02.2020.