Tervetuloa rakentamaan Kuhmoista asutuksi Genissä! Kuhmoinen kuului vuoteen 1974 Päijät-Häme en maakuntaan , joilloin siirtyi osaksi Keski-Suomen lääniä eli nyk. Keski-Suomen maakuntaa. Vuoden 2021 alusta Kuhmoinen siirtyi Pirkanmaan maakuntaan. Kuhmoinen kirkonkirjoissa: Kuhmoisissa "kylät" vaihtelee eri aikoina kirkonkirjoissa. Ne ovat välillä seutukunnittain, välillä lukupiireittäin. Vasta...
Vuonna 1954 Jämsänkoskella toimintansa aloittanut Aarresaaren kotiseutumuseo sijaitsee nimensä mukaisesti mantereeseen penkereellä yhdistetyllä pienellä Aarresaarella Kankarisveden eteläpäässä. Aarresaareen 1950-1970-luvuilla siirrettyihin rakennuksiin tutustumalla voi seurata paikkakunnan vaiheita aina 1500-luvulta 1900-luvun alkuvuosikymmenille saakka. Rakennukset ja niihin sijoitettu esineis...
Tervetuloa Jämsänkosken kunnan ja kaupungin asukkaiden projektiin! Yhtyneet Paperitehtaat osakeyhtiön johtajan, kenraali Rudolf Waldénin visio oli "luoda kustakin Yhtyneitten tehdaspaikkakunnasta elämänmyönteinen, isänmaallinen tehdasyhdyskunta, jonka jäsenet olisivat tyytyväistä ja luotettavaa työväkeä". Myöhemmin tietokirjailija Jukka Rislakki toteaa Jämsänkoskesta seuraavasti: "Selkeämpänä e...
Tervetuloa Koskenpään kunnan asukkaiden projektiin! Kuinka kauan Koskenpään kulmakunta on kantanut nykyistä nimeään, ei ole tiedossamme. Joka tapauksessa on kuitenkin varmaa, että jo vanhoista ajoista alkaen on ollut tapana Jämsässä kutsua Jämsänkosken pohjoispuolella asuvia jämsäläisiä yhteisellä nimellä "koskenpäällystäläiset" ja tästä on sitten tälle paikallekin vähitellen saatu yhteinen nim...
Tervetuloa Kyyjärven asukkaiden projektiin! Kyyjärven asukkaat on Kyyjärven kylä- ja paikkakuntaprojekti. Se koskee ensin Saarijärveen ja Karstulaan kuulunutta Kyyjärven kylää ja sittemmin Karstulasta erotettua itsenäistä Kyyjärven seurakuntaa ja kuntaa. Kyyjärven kansakoulupiirin erottamisesta omaksi kirkkoherrakunnaksi virisi keskustelu vuonna 1907 Karstulassa. Tähän uuteen seurakuntaan oli ...
Tervetuloa rakentamaan Jyväskylän kylää asutuksi.==Jyväskylän kylä mukaan lukien Palokan kaksi taloa on vanhin kylä Jyväskylässä. Ne mainitaan jo vuonna 1539 ensimmäisessä maakirjassa. Jyväskylässä oli silloin viisi taloa. Kylän nimi on alkujaan ollut Jyväskoski eli Jyväskikoski. Myös nimiä Leppäkoski ja Ihantila on käytetty vuoden 1560 ja 1561 kymmenysluetteloissa. Perustamisvaiheessa vuonna 1...
Tervetuloa Uimaniemen kyläpuuhun=Tähän Uimaniemen kylän Geni-projektiin on tarkoitus koota Joutsan pitäjän Uimaniemen kylässä eri aikoina eläneitä henkilöitä. Kaikki Uimaniemen kylän asukkaiden sukututkimuksesta kiinnostuneet ovat tervetulleita projektiimme, joka täydentyy ja kehittyy ajan ja uusien yhteistyökumppaneiden myötä.Kannattaa liittyä myös Joutsan pitäjäprojektiin ja laajempaan Keski-...
Aloitettu 22.4.2018 Tervetuloa Judinsalon kyläpuuhun Tähän Judinsalon Geni-projektiin on tarkoitus koota Judinsalon kylässä eri aikoina eläneet henkilöt. Kaikki Judinsalon asukkaiden sukututkimuksesta kiinnostuneet ovat tervetulleita projektiimme, joka täydentyy ja kehittyy ajan ja uusien yhteistyökumppaneiden myötä. Kannattaa liittyä myös Luhangan pitäjäprojektiin ja laajempaan Keski-Suome...
Tähän projektiin kootaan Suomessa vaikuttaneista vienan- ja aunuksenjuurisista kauppiaista; sekä heistä, joilla oli kiinteä toimipaikka että kiertokaupan harjoittajista. Alkusysäys projektille oli Sakari Vuoriston kirjoittama artikkeli Vienan ja Aunuksen miehiä kauppiaina Keski-Suomessa, joka on julkaistu Karjalan Heimo -lehdessä 3-4/1990. Artikkelissa kerrotaan kuinka Keski-Suomessa oli Viena...
Korttajärven kylä sai nimensä Korttajärvestä, jonka rannalle tulee ensimmäinen uudisasukas Pietari Olavinpoika Puuppoinen vuonna 1572. Hänen mukaansa kylää kutsuttiin pitkää Puuppoilaksi. Nykyisin alue tunnetaan Puuppolana. Jyväskylän maalaiskunta Profiilikuva: Jyväskylän maalaiskunnan vaakuna
Tervetuloa Pärnämäen kyläpuuhun==Tähän Pärnämäen kylän Geni-projektiin on tarkoitus koota Joutsan pitäjän Pärnämäen kylässä eri aikoina eläneitä henkilöitä. Kaikki Pärnämäen kylän asukkaiden sukututkimuksesta kiinnostuneet ovat tervetulleita projektiimme, joka täydentyy ja kehittyy ajan ja uusien yhteistyökumppaneiden myötä.Kannattaa liittyä myös Joutsan pitäjäprojektiin ja laajempaan Keski-Suo...
Projektiin voi lisätä Mäntyharjun, Kangasniemen, Joutsan, Hirvensalmen ja Hartolan Ukkoset. Liity projektiin valitsemalla Toiminnot > Liity projektiin. Vanhimmat tunnetut esi-isät: Thomas Paulsson Ukkoin -Hartola/Joutsa Påhl Påhlsson Ukkonen -Hartola/Joutsa
Tervetuloa rakentamaan Vesangan kylää asutuksi! Vesangan kylä sijaitsee Jyväskylän länsipuolella. Pysyvä asutus Vesankaan tuli 1500-luvun puolivälissä. Ensimmäisiksi veroa maksaviksi asukkaiksi on maakirjaan 1559-1564 merkitty Antti Soikkanen, Lauri Pörsöinen, Antti Siekkinen ja Heikki Pietiläinen. Vesanka kuului Jämsän seurakuntaa 1640-luvulle jolloin se siirtyi Laukaan seurakuntaan. Vesank...
Pohjoinen Keski-Suomi -projektiin - klikkaa tästä! Viitasaaren varhaisimpien asuttajien projektissa on tarkoitus etsiä sukujen vanhimpia paikkakunnalle muuttajia. Fokus on 1500- ja 1600-lukujen pääasiassa savolaissukuisissa asuttajissa, mutta myöhempienkin aikojen asuttajia voidaan lisätä mukaan. Mukaan otetaan henkilöt, joiden olemassaolosta löytyy dokumentoitua aineistoa. Projektissa oleva va...
Tervetuloa rakentamaan Palokan kylää asutuksi. Palokka mainitaan ensimmäisessä maakirjassa Jyväskylän yhteydessä ja siihen kuului kaksi taloa, Rutala ja Mankola. Erillisenä kylänä Palokka esiintyy 1600-luvun alkupuolella. Palokka sijaitsee Jyväskylän keskusta pohjoispuolella Palokka- ja Alvajärvien molemmin puolin ja Tuomiojärvi kylän länsipuolella. Valtatie 4 kulkee Tuomiojärven ja Palokkajär...
Viitasaaren kyläprojektien tarkoitus on toimia työkaluna Viitasaaren pitäjän asukkaiden tietojen systemaattisessa tallentamisessa, tietojen tarkistamisessa ja lähdeaineiston lisäämisessä. Toivomus olisi, että projekti säilytettäisiin nimenomaan työkaluna eikä sitä kasvatettaisi massa-ajoilla. Huopana 1, Virolainen Kauppila, Vanhatalo Talollinen Johan Markusson Kauppinen Talollinen Ander...
aloitettu 22.2.2018 Projektin yhteistyökumppanina (Toiminnot > Liity projektiin) voit täydentää projektikuvausta, ja liittää Lästilän kylässä asuneiden henkilöiden profiileita projektiin. Suositus on, että profiileissa olisi vähintään yksi lähdetieto , jonka avulla ko. henkilön helposti löytää kirkonarkistosta tai muualta, mistä tietoja profiiliin on otettu. Kts. Helppo lähdetietojen lisää...
Aloitettu 2.10.2017 Sysmän komppania kuuluu Hämeen läänin jalkaväkirykmentti in ja edelleen pääprojektiin Finnish Military . Projekti kerää komppaniaan kuuluneiden profiileja. Liitä ensin itsesi projektiin. Liitä sitten ylläpitämäsi sotilaan profiili, kun tiedät hänen kuuluneen komppaniaan. Jos et ole profiilin ylläpitäjä, voit kutsua profiilin projektiin. Kun varmistut ruodusta, voit te...
KESKEN Yltiä RN:o 6 vanha kantatalo 1577 Ilmakuva 1951 Yltiä RN:o 6 vanha kantatalo Hämeen läänissä Sääksmäen Keuruunkylässä vuonna 1577. Sääksmäkeläisten eräalueella 1630. Keuruun kunnan aluetta ja 1868 perustetun Pihlajaveden kunnan aluetta. Pihlajaveden Keuruunkylä. Isojaossa 1800-luvun puolessa välissä perustettiin Yltiän liikamaille Koivumäen (n.1865) ja Mäenperän (n.1845) talot. Ko...
Tämä projekti on aloitettu 15.4. ja se on vielä keskeneräinen. Talo ja torppaluettelo asukkaineen täydentyy vähitellen. Aluerajauksena on käytetty samaa Hassin koulupiiriin perustuvaa rajausta kuin Kimmo Jokisen kirjassa "Hassin Kyläkirja". Uudemmat talot ja henkilöt on jätetty pois. Tervetuloa mukaan asuttamaan Hassinkylää!Hassi on Jämsän eteläisin kylä joka rajoittuu etelän suunnalta Riihijär...
Kivijärven kyläprojektien tarkoitus on toimia työkaluna pitäjän asukkaiden tietojen systemaattisessa tallentamisessa, tietojan tarkistamisessa ja lähdeaineiston lisäämisessä. Toivomus olisi, että projekti säilytettäisiin nimenomaan työkaluna eikä sitä kasvatettaisi massa-ajoilla. Alla talojen/torppien hallitsijat 1843 jälkeen (kesken) Kivijärvi, No 1 Penttilä Kivijärvi, No 1 Penttilä renke...
Kivijärven kyläprojektien tarkoitus on toimia työkaluna Kivijärven pitäjän asukkaiden tietojen systemaattisessa tallentamisessa ja lähdeaineiston lisäämisessä. Kaikki halukkaat ovat tervetulleita täydentämään puuta ja tarkistamaan tietoja.= Kinnulan taloja ja torppia omistajineen ja haltioneen vuoden 1865 jälkeen: =* Aikajärjestys on suuntaa antava=Kinnula, No 1 Niemi, Kasala=* Talollinen, hera...
aloitettu 22.2.2018 Projektin yhteistyökumppanina (Toiminnot > Liity projektiin) voit täydentää projektikuvausta, ja liittää Anttulan kylässä asuneiden henkilöiden profiileita projektiin. Suositus on, että profiileissa olisi vähintään yksi lähdetieto , jonka avulla ko. henkilön helposti löytää kirkonarkistosta tai muualta, mistä tietoja profiiliin on otettu. Kts. Helppo lähdetietojen lisää...
aloitettu 7.3.2018 Projektin yhteistyökumppanina (Toiminnot > Liity projektiin) voit täydentää projektikuvausta, ja liittää Suurijärven kylässä asuneiden henkilöiden profiileita projektiin. Suositus on, että profiileissa olisi vähintään yksi lähdetieto , jonka avulla ko. henkilön helposti löytää kirkonarkistosta tai muualta, mistä tietoja profiiliin on otettu. Kts. Helppo lähdetietojen lis...
Soukkajärven kylä sai nimensä saman nimisestä järvestä, jonka rannalle toinen ensimmäisistä taloista, Nyrölä, perustetiin 1500-luvulla. Sittemmin koko kylä sai nimen Nyrölä. Profiilikuva: Jyväskylän maalaiskunnan vaakuna