Follow
'= Ilomantsi locality project =
Genealogy project for Korpiselkä and the neighbouring areas.
In addition to this locality project, please register also to the larger entity, Finland and Karelia Project, that builds family tree in the whole Finland and Karelia. Please register also to the relevant village projects (list below). Joining projects: in the project page, click "Actions" > "Join project".
Ilomantsi village projects
Hattuvaara
Huhus Ilaja Kakonaho Kivilahti Kovero Kuolismaa Kuuksenvaara Liusvaara Lutikkavaara Maukkula Mekrijärvi Melaselkä Möhkö Naarva Ontronvaara Ostronsaari Putkela Sonkaja Tyrjänsaari Vuottoniemi
Locality projects for the near region
Olonets Karelia:
Ostretshino Olonets Danilovo Yalguba Medvezhyegorsk Kimasozero Kondopoga Kotkozero Ladva Lindozero Lodeinoye Pole Munozero Megriga Myanduselga Myatusovo Padany Petrozavodsk Petrovskiy Yam Porosozero Povenets Pudozh Svyatozero Reboly Rypushkalitsy Rimskoye Rugozero Sholtozero Shunga Shuya Velikaya Guba Syamozero Tivdiya Tolvuya Tulomozero Vazhiny Veshkelitsa Vedlozero Vidlitsa Vohtozero South Karelia: Imatra Joutseno Kesälahti Lappee Lappeenranta Lemi Luumäki Parikkala Rautjärvi Ruokolahti Saari Savitaipale Taipalsaari Uukuniemi Karelian Isthmus: Antrea Heinjoki Johannes Jääski Kirvu Kivennapa Koivisto Kuolemajärvi Muolaa Rautu Räisälä Sakkola Uusikirkko Valkjärvi Viipuri rural municipality Vuoksela Ladoga Karelia: Harlu Hiitola Impilahti Jaakkima Korpiselkä Kurkijoki Lumivaara Pälkjärvi Ruskeala Soanlahti Sortavala town Sortavala rural municipality Suistamo Suojärvi Northern Karelia: Eno Ilomantsi Joensuu Juuka Kiihtelysvaara Kitee Kontiolahti Kuusjärvi Liperi Nurmes Pielisjärvi Polvijärvi Rääkkylä Tohmajärvi Tuupovaara Valtimo Värtsilä Tikhvin Karelia: Klimovo Tver Karelia: Lihoslavl Maksatiha Rameshki Spirovo Torzhok Tver Valday Karelia: Ivanteyevo Yedrovo White Sea Karelia: Yushkozero Kandalaksha Kem Keret Kestenga Kondokka Kovda Kolezhma Lapino Nyuhtsha Olanga Panozero Tihtozero Pongoma Soroka Shuyeretskoye Shuyezero Tunguda Uhta Poduzhemye Vytshetaibola Maslozero Voknavolok
Larger entity
Introduction to Ilomantsi
Perustettu 19.5.2017. Perustaja Reijo Mitro Savola.
Keskustelua Ilomantsin ja lähiseutujen sukututkimuksesta ja sukuhistoriasta yms.
Rekisteröidy paikkakuntaprojektin lisäksi suurempaan kokonaisuuteen, koko Suomen ja Karjalan sukupuuta rakentavaan Suomi ja Karjala -projektiin, sekä soveltuviin kyläprojekteihin (lista alla). Projekteihin liittyminen: kullakin projektisivulla klikkaa Toiminnot > Liity projektiin.
Tämän paikkakuntaryhmän jäsenten keskustelualue Facebookissa - klikkaa tästä!
Ilomantsin kyläprojekteja
Tässä esimerkkejä, oikeassa reunassa löytyy voimassa oleva kyläluettelo, jota päivitetään aina
ajantasalle, jos et löydä itsellesi sopivaa kylää, ilmoita Anneli Turuselle, hän perustaa kylät Ilomantsiin.
Hattuvaara I Huhus Ilaja I Kakonaho I Kivilahti I Kovero I Kuolismaa IKuuksenvaara I Liusvaara I Lutikkavaara I Maukkula I Mekrijärvi I Melaselkä I Möhkö I Naarva I Ontronvaara I Ostronsaari I Putkela I Sonkaja I Tyrjänsaari
Vuottoniemi
Kylät löytyvät oikealta kyläluettelosta, ole hyvä!
=====
Ilomantsin kylien kansakoulukuvat laitettu kyläprojekteihin 1.4.2019. Lea Puustinen ja Anneli Turunen.
Lähipaikkakuntien projekteja
Paikkakuntaprojektit
Aunuksen Karjala:
Ahnus I Aunus I Danilova I Jallahti I Karhumäki I Kiimasjärvi I Kontupohja I Kotkatjärvi I Latva I Lintujärvi I Lotinapelto I Munjärvi I Mäkriä I Mäntyselkä I Mätässyvä I Paatene I Petroskoi I Petrovski Jam I Porajärvi I Poventsa I Puudoži I Pyhäjärvi I Repola I Riipuskala I Rimoila I Rukajärvi I Soutjärvi I Sunku I Suoju I Suurlahti I Säämäjärvi I Tiutia I Tolvoja I Tulemajärvi I Vaaseni I Veskelys I Vieljärvi I Vitele I Vuohtjärvi I Etelä-Karjala: Imatra I Joutseno I Kesälahti I Lappee I Lappeenranta I Lauritsala I Lemi I Luumäki I Nuijamaa I Parikkala I Rautjärvi I Ruokolahti I Saari I Savitaipale I Simpele I Taipalsaari I Uukuniemi I Ylämaa I Karjalankannas: Antrea I Heinjoki I Johannes I Jääski I Kanneljärvi I Kaukola I Kirvu I Kivennapa I Koivisto I Kuolemajärvi I Kyyrölä I Käkisalmen kaupunki I Käkisalmen maalaiskunta I Lavansaari I Metsäpirtti I Muolaa I Pyhäjärvi I Rautu I Räisälä I Sakkola I Seiskari I Suursaari I Säkkijärvi I Terijoki I Tytärsaari I Uusikirkko I Vahviala I Valkjärvi I Viipurin kaupunki I Viipurin maalaiskunta I Vuoksela I Vuoksenranta I Äyräpää I Laatokan Karjala: Harlu I Hiitola I Impilahti I Jaakkima I Korpiselkä I Kurkijoki I Lumivaara I Pälkjärvi I Ruskeala I Salmi I Soanlahti I Sortavalan kaupunki I Sortavalan maalaiskunta I Suistamo I Suojärvi I Pohjois-Karjala: Eno I Ilomantsi I Joensuu I Juuka I Kiihtelysvaara I Kitee I Kontiolahti I Kuusjärvi-Outokumpu I Lieksa I Liperi I Nurmes I Pielisensuu I Pielisjärvi I Polvijärvi I Pyhäselkä I Rääkkylä I Tohmajärvi I Tuupovaara I Valtimo I Värtsilä I Tihvinän Karjala: Klimovo I Tverin Karjala: Lihoslavlja I Maksuatiha I Ruameška I Spiirova I Toršku I Tver I Valdain Karjala: Ivantejeva I Jedrovo I Vienan Karjala: Jyskyjärvi I Kantalahti I Kemi I Kieretti I Kiestinki I Kontokki I Kouta I Kuolisma I Laapina I Njuhtša I Oulanka I Paanajärvi I Pistojärvi I Ponkama I Sorokka I Suiku I Suikujärvi I Tunkua I Uhtua I Usmana I Vitsataipale I Voijärvi I Vuokkiniemi
Suuremmat kokonaisuudet
Johdanto Suur-Ilomantsiin
Suur-Ilomantsin historiaa
Teksti: Ilomantsin kunnan kotisivut tekstin laatija Ismo Björn. lähdeluettelo: tämän tekstin alla
Suur-Ilomantsin synty
Ilomantsi on Pohjois-Karjalan vanhin pitäjä. Ilomantsin Pogosta muodostettiin Sortavalan emäpitäjästä 1400-luvulla. Uutta Pogostaa verotettiin Novgorodista käsin. Asutus keskittyi edelleen vesien varteen ja vaaroille. Kylät olivat silloin hyvin pieniä, 4-5 taloa kylässä. Nykyisen kirkonkylän alueella oli 1500-luvulla 21 taloa. Ismo Björn on arvioinut, että Ilomantsin väkiluku 1600-luvulla oli noin 1 700, nykyisen Enon alueella näistä asui 140 ja Tuupovaarassa vain 50 henkeä.
Rajaseudun elämä oli levotonta. Ruotsi ja Venäjä taistelivat keskenään, ja Suomen kohtalo liittyi hyvin usein näihin sotiin. Myös uskonsodat olivat luterilaisten ja ortodoksien kesken yleisiä. Suuret nälkävuodet koettelivat Ilomantsia 1800-luvun puolivälissä. Nälkään kuolleille pystytettiin vuonna 2003 muistomerkki Mustamäen hautausmaalle kirkonkylään. Nälkävuosien opetuksena alettiin rajapitäjässäkin kehittää maataloutta ja karjanhoitoa. Tähän saakka oli eletty lähes kokonaan kaskitaloudessa.
Möhkön ruukki toimi voimakkaimmin 1800-luvun jälkipuoliskolla (1849-1907). Ruukin toiminta jätti monenlaiset jäljet, muun muassa Arpen ruukin aikana hankkimat Suomen puolelle jääneet maat siirtyivät 1900-luvun alkupuolella Enso Gutzeit Oy:n haltuun ja ilomantsilaisista talonpojista tuli yleisesti ottaen pienviljelijöitä. Ruukin merkitystä osoittanee muun muassa sen maksamat verot, jotka olivat parhaimmillaan neljänneksen koko kunnan verotuloista. Ruukin toiminnan loputtua Möhkö siirtyi savottakauteen, jonka kukoistuskausi kesti lähes 1960-luvulle saakka.
Ennen kunnallishallintoa
Putkela syntyi 1500-luvulla. Kylässä oli kaksi taloa vuonna 1618. Näistä toinen autioitui vuoden 1641 jälkeen. Kylä luterilaistui 1600-luvun lopulla, jolloin uudisasukkaat perustivat luvattomia tiloja Putkelan metsiin. Nämä siirrettiin 1700-luvulla pääkylään. Enimmillään kylässä oli seitsemän taloa vuonna 1739. Putkelan viljelykset ja asutus hajaantuivat kruununvoudin johdolla tehdyssä sovintojaossa eri vaaroille. Ensimmäisessä isossajaossa ei katsottu talojen muuttoa enää tarvittavan, mutta lopullisessa isossajaossa Anders Tahvanainen tilalta 1 ja Henrik ja Matts Sivonen tilalta 6 toivoivat tilan 2 muuttoa Pötönvaaraan. Tilan 2 isäntä Staffan Kontturi käski naapureitaan itseään muuttamaan. Asiasta kiisteltiin päivä ja lopulta sovittiin, että Kontturi muuttaa. Tilat 1 ja 6 joutuivat maksamaan 2/3 muuttokustannuksista ja osallistumaan pellonraivaukseen. Tilan 2 vanhat pellot jaettiin tasan tilojen 1 ja 6 kesken. Sitä ennen tila 2 sai käyttää vanhoja peltojaan vielä yhdeksän vuotta. Muita muuttoja ei kyläläisten mielestä tarvinnut tehdä, varsinkin kun puuttui sopivia uusia talonpaikkoja.
Hattujen sota
Tappiollisen Suuren Pohjansodan 1700-1721 jälkeen ryhdyttiin suunnittelemaan Karjalan puolustusta ruotujakolaitoksen pohjalle, mutta koska arvioverotus ei soveltunut ruodutuksen perustaksi ja koska asukkaat vastustivat ankarasti sotamiesten asettamista, oli suunnitelmasta luovuttava. 1730-luvun vaihteessa kokeiltiin järjestelmää, jossa miehiä kutsuttiin koolle taloittain. Tavasta luovuttiin pian ja sotaväenjärjestelyt jäivät avoimeksi. Päästyään valtaan vuoden 1738-39 valtiopäivillä hattuhallitus ajoi maan mukaan sotaan Venäjää vastaan. Sota tunnetaan pikkuvihana vuosina 1741-1743. Karjala alistui venäläisten valtaan nopeasti. Venäläiset voittivat Ruotsin armeijan Lappeenrannassa, mutta perääntyivät takaisin, jolloin ruotsalaiset ryhtyivät varustautumaan Venäjän sotaretkeä varten. Ilomantsista ja Liperistä asetettiin vartioon 50 miestä. Metsäkuoppiin piilotettiin viljaa, pyhävaatteita ja muita kalleuksia. Pääarmeijan rinnalle suunniteltiin kahta sisämaassa toimivaa ryhmää. Lappeenrannasta lähtevän ryhmän tavoitteena oli Käkisalmi ja Savonlinnasta lähtevän ryhmän piti hävittää Sortavala. Kiteeltä, Liperistä, Tohmajärveltä ja Ilomantsista värvättiin useita satoja talonpoikia. Ilomantsissa saatiin kokoon 200-miehinen vartiosto. Sen johtajana oli ilomantsilainen Johan Kuokkanen.
Venäjällä Elisabet kaappasi vallan itselleen ja suomalaisille hän lupasi sovintoa ja ystävyyttä, jos kansa ei auttaisi Ruotsin armeijaa. Julistuksen tärkein osa sisälsi tärkeän lupauksen. Jos suomalaiset haluavat erota Ruotsin valtakunnasta ja ”ylös asettavat yhden oman vapan Hallituxen, keisarinna tahtoo ”häidän oman toivåns ja anomuxens jälcken caickissa tiloissa osotta heille yhden uskollisen avun”. Tätä julistusta on tulkittu myöhemmin myös aselevon solmimiseksi ruotsalaisten kanssa joulukuussa 1741. Tieto julistuksesta/aselevosta kulki hitaasti ja joulukuun 11.päivänä 1741 venäläiset, jotka olivat pääasiassa aunukselaisia, hyökkäsivät Ilomantsiin. Ilomantsin nostoväkijoukko joutui saarroksiin ja 31 henkeä joutui vangiksi.
Venäläiset polttivat kirkonkylää ja jatkoivat matkaa länteen Sonkajaan ja Tyrjänsaareen. Sieltä venäläiset kiersivät Huhuksen kautta Mekrijärvelle, jossa vangittiin asukkaita ja poltettiin taloja. Venäläiset kävivät myös Kuuksenvaarassa ja Kuolismaassa. Kuuksenvaarasta hyökkääjät veivät seitsemän vangittua, Mekrijärveltä kolme, Melaselästä, Nehvonniemestä ja Lokanlahdelta kustakin kaksi ja muualta Ilomantsista yhden.
Kirkkoherra Anders Norrgren ja kappalainen Henric Lindenius lähettivät kumpikin Porvoon tuomiokapitulille kirjeen, jossa selostivat tapahtunutta. Lindenius kirjoitti, että Ilomantsissa oli tapettu tai otettu vangiksi yli 300 henkeä. Tätä on pidettävä melkoisena liioitteluna, sillä kuolleiden ja haudattujen luettelossa venäläisten tappamiksi mainittiin vain yhdeksän henkeä. Ilomantsissa 11.12.1741 tapetut haudattiin vasta 6 viikon kuluttua pyhänä 26.1.1742 pogostan hautausmaahan silloisen kirkon viereen. Nämä olivat Antti Nissinen 62v. Staffan Kontturi 53v. Martta Volanen 49v. Yrjö Wallius 46 v. Anna Korhonen 70 v. Margareta Jonninen 60 v. sekä vuoden vanhat lapset Mikael Konradi ja Heikki Lappalainen.
Ruotsi-Suomen armeija antautui 24.8.1742 ja rauhansopimus tehtiin Turussa 7.8.1743. Tämä merkitsi pikkuvihan päättymistä. Rauhassa itäraja siirrettiin länteen päin Kymijoelle.
Suur-Ilomantsi hajoaa, kunnallishallinnon alku
Eno erosi Suur-Ilomantsista vuonna 1857, jolloin tapahtui myös seurakunnallinen ero. Asetus kunnanhallinnosta maalla annettiin vuonna 1865. Tällä asetuksella pyrittiin erottamaan maallinen ja hengellinen valta toisistaan. Aluksi ortodoksit olivat innokkaampia ja aktiivisempia uuden asetuksen toteuttajia. Luterilaiset pelkäsivät uudesta hallinnosta tulevia kustannuksia. Asiasta riideltiin vuosia, kunnes kuvernööriltä tuli 14.1.1875 määräys luterilaisten ja ortodoksien yhteisestä kunnallishallinnosta. Tätäkin määräystä vastustettiin, mutta kuvernööri määräsi 500 markan uhkasakon. Kunnallishallinto Ilomantsissa aloitettiin sitten heinäkuun 1. päivänä 1875. Kuntakokouksen esimieheksi valittiin kappalainen Johan Theodor Dahlström.
Toimeenpanevaksi elimeksi tuli kunnallislautakunta, joka valmisteli kuntakokouksen asiat ja valvoi muun muassa verotusta ja yleistä järjestystä. Ensimmäinen kunnallislautakunnan esimies oli Mikko Hartikainen.
Ilomantsin suuruutta osoittanee, että nykyisen kuntalaitoksen syntymisaikoihin Ilomantsi oli Pohjois-Karjalan suurin pitäjä vuonna 1880. Ilomantsissa oli silloin 12 401 asukasta, Liperissä 12 086 ja Joensuussa vain 1 614 asukasta.
Kirkollisten ja maallisten asioiden erottaminen sai aikaan liikehdintää myös Tuupovaarassa, jonka pääpaikkana oli silloin Joensuu – Ilomantsi maantienvarressa sijaitseva Kovero. Lääninhallitukselle jätettiinkin vuonna 1902 anomus Koveron kunnan muodostamiseksi ja samalla Tuupovaaran alueen erottamiseksi Ilomantsista. Uuden Koveron kunnan ensimmäinen kuntakokous pidettiin Tuupovaaran koululla 20.9.1909. Näin syntyi Tuupovaaran kunta, jonka kuntakeskus siirrettiin alueen keskelle. Sodan jälkeen Tuupovaaraan liitettiin vielä ns. Tynkä-Korpiselkä entisestä Korpiselän kunnasta.
Levoton vuosisadan alku
Kunnallishallintoa johdettiin alkuun luottamusmiesten toimesta. Viranhaltijoita oli vähän. Kunnan kirjanpitoa muutettaessa valittiin vuonna 1926 kunnankirjuriksi kunnallislautakunnan esimies Pekka Tossavainen. Kansallistalo (nykyinen nuorisotalo) valmistui vuonna 1930. Ensimmäinen kunnanjohtaja Martti Veck valittiin vasta vuonna 1953.
Sisällissodan aika oli levotonta, vaikka Ilomantsissa ei varsinaisia taisteluja käytykään. Punakaartien toimintaa oli kirkonkylässä, Möhkössä, Tokrajärvellä ja Sonkajassa. Suojeluskuntatoimintaa oli em. kylissä sekä Huhuksessa ja Marjovaarassa. Lotta-Svärd –järjestö toimi suojeluskuntien rinnalla.
Toinen maailmansota oli kova koettelemus Suomen itäisimmälle kunnalle. Talvisodassa neuvostojoukot ylittivät rajan Ilomantsiin kuuluneiden Megrin ja Hullarin kylissä 30.11.1939 klo 8.00. Väestön evakuointi aloitettiin ilman lupaa Erillinen pataljoona 11 komentajan Vilho Nikoskelaisen ja komppanian päällikkö Viljo Kivikon toimesta. Siviilit saatiin itäkylistä turvaan aivan viime hetkellä. Pieni joukko viivytti suuren neuvostojoukon etenemistä, rakennukset poltettiin aina Möhköön saakka ja sitten peräännyttiin. Omissa joukoissa merkittävä rooli oli paikkakunnan rajamiehillä. Mukana oli myös koulupoikia, muun muassa möhköläiset pojat taistelivat aivan entisten leikkipaikkojensa läheisyydessä. Vihollisen eteneminen saatiin joulukuun puolessa välissä pysäytettyä Taivallammelle ja Hattuvaaran suunnalla Kallioniemessä.
Talvisodan jälkeen palattiin kotiin, jos sellainen oli vielä jäljellä. Jos kotia ei ollut, sitä alettiin rakentaa. Talvisodan aikana Ilomantsin alueella poltettiin 177 asuinrakennusta ja 649 ulkorakennusta. Moskovan rauhassa luovutettiin Ilomantsista Neuvosto-liitolle kolmannes, noin 160 000 hehtaaria.
Talvisota ei rauhoittanut maailman tilannetta. Pari vuotta Moskovan rauhasta annettiin liikekannallepano 17.6.1941. Saksa hyökkäsi itään 22.6.1941 ja Suomi oli taas sodassa itäistä naapuriaan vastaan. Jatkosodan alussa evakuoitiin rajakylien asukkaita oman kunnan länsilaidalle ja Enoon.
Jatkosodan rintamalinja oli kaukana Ilomantsista aina kesään 1944 saakka. Neuvostojoukkojen suurhyökkäyksen alettua oli taas lähdettävä evakkoon, monet perheet jo kolmatta kertaa viiden vuoden aikana. Neuvostoliitto yritti aivan sodan lopussa kahden divisioonan voimin edetä Hattuvaaran ja Möhkön suunnan kautta etelässä taistelevien joukkojen selustaan. Marsalkka Mannerheim asetti Ilomantsin taistelujen ryhmän johtajaksi kenraaliluutnantti Erkki J. Raappanan, joka tunsi Ilomantsin maaston niiltä ajoilta kun hän toimi Pohjois-Karjalan rajavartioston komentajana. Raappanan johdolla saavutettiinkin jatkosodan viimeinen voitto elokuun alkupäivinä.
Kunnan asukkaiden evakuointi oli tapahtunut suunnitelmallisesti 6.- 31.7. välisenä aikana. Pääosa vietiin Savoon. Ilomantsilaisia oli tällöin evakossa 6672 henkeä, kunnan länsiosiin sai jäädä 5641 ihmistä. Pääosa evakoista pääsi palaamaan kotiseudulleen vasta vuonna 1945. Luovutetun Ilomantsin alueen ihmisten oli aloitettava elämänsä taas alusta uusilla asuinsijoillaan.
Rajapitäjä oli joutunut kestämään sota-aikaa lähes kuusi vuotta. Lähes viisisataa ilomantsilaista menetti sodassa henkensä ja sadat perheet menettivät kotinsa.
Suuret ikäluokat ja muuttoliike
Sodan jälkeen alkoi jälleenrakennustyö ripeästi. Apua rakentamiseen ja muuhunkin elämiseen saatiin ulkomailta saakka. Pulaa oli lähes kaikesta, myös rakennustarvikkeista. Elämänusko kasvoi ja taas katsottiin luottavaisina eteenpäin. Syntyvyys nousi voimakkaasti heti sodan jälkeen. Suomen suurin ikäluokka syntyi vuonna 1947, Ilomantsin suurin ikäluokka viisi vuotta myöhemmin, vuonna 1952, silloin syntyi 453 lasta. Tämä aiheutti taas 1950-luvun lopulla ja 1960-luvulla kansakoulujen rakentamisen kuntaan. Parhaana vuonna saattoi olla rakenteilla neljäkin koulua samana vuonna. Mutta syntyvyys laski nopeasti, kaksikymmentä vuotta myöhemmin vuonna 1973 syntyi enää 73 lasta. Ja 2000-luvun alkupuolella Ilomantsiin syntyy vuosittain 20 - 30 lasta.
Ennen Tuupovaaran irtaantumista Ilomantsista oli kunnan väkiluku ylittänyt 14 000 vuonna 1900. Suurimmillaan väkiluku oli vuonna 1957, jolloin kunnassa oli 14 135 asukasta. Tästä alkoi alamäki, vuonna 1974 alitettiin 10 000 asukkaan raja, ja nyt asukkaita on reippaat 5000.
Möhkön ruukin lopettaminen vuonna 1907 vei teolliset työpaikat Ilomantsista lähes kokonaan. Metsä tarjosi yhä suuremmalle joukolle työtä aina 1960-luvulle saakka. Maataloutta kehitettiin valtion tuella voimakkaasti, karjaa lisättiin peltomäärän kasvaessa. Meijeriauto alkoi liikennöidä kunnan alueella vuonna 1952. Vuonna 1968 Ilomantsissa tuotettiin maitoa 12,5 miljoonaa litraa, tuottajia oli peräti 1365.
Metsä- ja maatalouden koneellistuminen ja pakettipeltojen tuleminen toivat lisää muuttoliikettä kuntaan. Täältä muutettiin aluksi Helsinkiin ja Joensuuhun, hieman myöhemmin myös Ruotsiin. Muuttoliike oli alkanut jo 1950-luvulla, mutta pahimmillaan se oli vuosina 1969 - 73. Vuonna 1971 muuttotappiota tuli peräti 555 henkeä.
Kunnan teollistuminen ja palveluelinkeinojen nousu
Tultaessa 1970-luvulle tajuttiin, että kunta tyhjenee käsiin, ellei jotakin saada aikaan. Kuntapäättäjien ahkeran työn tuloksena ja aluepolitiikan tukien avulla saatiin kuntaan myös teollisia työpaikkoja. Jo aikaisemmin oli yritetty, milloin Mekrijärven tiilitehtaalla tai maataloustuotteiden jalostamisessa (mm. Delica Oy). Menestynyt jatkojalostusyritys on kolmen nuoren ilomantsilaisen alullepanema Hermannin viinitila, joka lähti liikkeelle marjaviinien valmistamisesta vuonna 1989. Mutta 1970 -luvulla saatiin kuntaan Ilona-Asun ompelimo, Kolmi-Set, Termo Plan ja turveteollisuutta. Ja vuonna 1992 julkistettiin Pampalon malmilöydökset Hattuvaarassa, jossa toimii tänäkin päivänä yksi maamme suurimmista kultakaivoksista.
Kun saatiin teollisuutta, tarvittiin myös muita palveluja. Joensuu ja muut kasvukeskukset ovat niin kaukana, että peruspalvelut on pitänyt järjestää omalle paikkakunnalle. Kunta, rajavartiosto ja Toivonlahti ovat tänään suuria työnantajia. Mutta kaikella on aikansa. Kunnan palveluista on eniten karsittu koulutointa. Aikanaan Ilomantsissa oli 51 koulupiiriä, nyt kouluja on enää kolmessa kylässä ja kirkonkylässä. Kolmi-Set siirsi aikanaan toimintansa ulkomaille ja Mikkeliin, Termoplan Vaasaan. Ilona-Asua ei enää ole. Turveteollisuuden tulevaisuuskin on vaakalaudalla, Vapo yrittää taas kerran pelletinvalmistusta. Rajavartioston väki vähenee, eikä nykyisellä syntyvyydellä tarvita suuria joukkoja kunnan palvelukseenkaan lukuun ottamatta vanhustenhuoltoa.
Mutta Ilomantsissa jaksetaan uskoa tulevaisuuteen. Kunta haluaa jatkaa toistaiseksi itsenäisenä, naapurikuntien palvelut ovat auttamatta liian kaukana. Jo kunnan sisällä ovat välimatkat pitkiä. Yhteistyötä tehdään lähinnä Joensuun seutukunnan kanssa, sosiaali- ja terveystoimessa jatkossa Savon ja Pohjois-Karjalan kuntien kanssa. Kunnan ja paikallisten yrittäjien yhteistyö toimii, siitä on todisteena useat palkitsemiset maakunnan ja valtakunnan tasolla. Kylätoiminnan ja haja-asutusalueiden kehittämisessä kunta on ollut esimerkillinen aina 1970-luvulta saakka. Ilomantsilaiset haluavat asua kotikunnassaan, kehittää ja rakentaa sitä.
Lähteet: Björn, Ismo (1991) Suur-Ilomantsin historia. Pieksämäki Björn, Ismo (1994) Enon historia 1860 – 1967. Jyväskylä Björn, Ismo (2006) Ilomantsin historia. Keuruu
Björn, Ismo (2006) Tuupovaaran historia. Keuruu Kotiseutuni Ilomantsi (1987). Kuopio
Karjalaisen 140-vuotisjuhlanumero 3.10.2014
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1546185?page=...
Проект местности Иломантси
Генеалогический проект села Иломантси и его окрестностей.
В дополнение к этому местному проекту, пожалуйста, зарегистрируйтесь также на главной странице
проекта Финляндия и Карелия.
Проекты деревни Иломантси
Хаттуваара
Хухус
Илая
Каконахо
Кивилахти
Коверо
Куолисмаа
Кууксенваара
Лиусваара
Лутиккаваара
Мауккула
Мекриярви
Меласелькя
Мёхкё
Наарва
Онтронваара
Остронсаари
Путкела
Сонкая
Тюрянсаари
Вуоттониеми
Местные проекты близлежащих регионов
Олонецкая Карелия
Остречино I
Олонец I
Данилово I
Ялгуба I
Медвежьегорск I
Кимасозеро I
Кондопога I
Коткозеро I
Ладва I
Линдозеро I
Лодейное Поле I
Мунозеро I
Мегрега I
Мяндусельга I
Мятусово I
Паданы I
Петрозаводск I
Петровский Ям I
Поросозеро I
Повенец I
Пудожи I
Святозеро I
Реболы I
Рыпушкалицы I
Римское I
Ругозеро I
Шёлтозеро I
Шуньга I
Шуя I
Великая Губа I
Сямозеро I
Тивдия I
Толвуя I
Туломозeро I
Важины I
Вешкелица I
Ведлозеро I
Видлица I
Вохтозеро I
Южная Карелия (область Финляндии):
Иматра I
Йоутсено I
Кесялахти I
Лаппеэ I
Лаппеэнранта I
Лауритсала I
Леми I
Луумяки I
Нуйямаа I
Париккала I
Раутъярви I
Руоколахти I
Саари I
Савитайпале I
Симпеле I
Тайпалсаари I
Уукуниеми I
Юлямаа I
Карельский перешеек:
Антреа I
Хейнйоки I
Йоханнес I
Яаски I
Каннельярви I
Каукола I
Кирву I
Кивеннапа I
Койвисто I
Куолемаярви I
Город Кякисалми I
Кякисалми сельский муниципалитет I
Лавансаари I
Метсяпиртти I
Муолаа I
Рауту I
Ряйсяля I
Саккола I
Сескар I
Сяккиярви I
Терийоки I
Уусикиркко I
Вахвиала I
Валкярви I
Город Выборг I
Выборг сельский муниципалитет I
Вуоксела I
Ладожская Карелия:
Харлу I
Хийтола I
Импилахти I
Яккима I
Корписелькя I
Куркиёки I
Лумиваара I
Пялкярви I
Рускеала I
Салми I
Соанлахти I
Город Сортавала I
Сортавала сельский муниципалитет I
Суйстамо I
Суоярви I
Северная Карелия (область Финляндии):
Эно I
Иломантси I
Йоэнсуу I
Юука I
Кийхтелюсваара I
Китеэ I
Контиолахти I
Куусярви-Оутокумпу I
Лиекса I
Липери I
Нурмес I
Пиелисенсуу I
Пиелисярви I
Полвиярви I
Пюхяселькя I
Ряаккюля I
Тохмаярви I
Тууповаара I
Валтимо I
Вяртсиля I
Тихвинская Карелия:
Климово I
Тверская Карелия:
Лихославль I
Максатиха I
Рамешки I
Спирово I
Торжок I
Тверь I
Валдайская Карелия:
Ивантеево I
Едрово I
Беломорская Карелия:
Юшкозеро I
Кандалакша I
Кемь I
Кереть I
Кестеньга I
Кондокка I
Ковда I
Колежма I
Лапино I
Нюхча I
Оланга I
Панозеро I
Тихтозеро I
Поньгома I
Сорока I
Шуерецкое I
Шуезеро I
Тунгуда I
Ухта I
Подужемье I
Вычетайбола I
Маслозеро I
Вокнаволок