Follow
Joensuu locality project
Genealogy project for Joensuu and the neighbouring areas.
In addition to this locality project, please register also to the larger entity, Finland and Karelia Project, that builds family tree in the whole Finland and Karelia. Please register also to the relevant village projects (list below). Joining projects: in the project page, click "Actions" > "Join project".
Joensuu town district projects
Locality projects for the near region
Olonets Karelia:
Ostretshino
Olonets Danilovo Yalguba Medvezhyegorsk Kimasozero Kondopoga Kotkozero Ladva Lindozero Lodeinoye Pole Munozero Megriga Myanduselga Myatusovo Padany Petrozavodsk Petrovskiy Yam Porosozero Povenets Pudozh Svyatozero Reboly Rypushkalitsy Rimskoye Rugozero Sholtozero Shunga Shuya Velikaya Guba Syamozero Tivdiya Tolvuya Tulomozero Vazhiny Veshkelitsa Vedlozero Vidlitsa Vohtozero South Karelia: Imatra Joutseno Kesälahti Lappee Lappeenranta Lemi Luumäki Parikkala Rautjärvi Ruokolahti Saari Savitaipale Taipalsaari Uukuniemi Karelian Isthmus: Antrea Heinjoki Johannes Jääski Kirvu Kivennapa Koivisto Kuolemajärvi Muolaa Rautu Räisälä Sakkola Uusikirkko Valkjärvi Viipuri rural municipality Vuoksela Ladoga Karelia: Harlu Hiitola Impilahti Jaakkima Korpiselkä Kurkijoki Lumivaara Pälkjärvi Ruskeala Soanlahti Sortavala town Sortavala rural municipality Suistamo Suojärvi Northern Karelia: Eno Ilomantsi Joensuu Juuka Kiihtelysvaara Kitee Kontiolahti Kuusjärvi Liperi Nurmes Pielisjärvi Polvijärvi Rääkkylä Tohmajärvi Tuupovaara Valtimo Värtsilä Tikhvin Karelia: Klimovo Tver Karelia: Lihoslavl Maksatiha Rameshki Spirovo Torzhok Tver Valday Karelia: Ivanteyevo Yedrovo White Sea Karelia: Yushkozero Kandalaksha Kem Keret Kestenga Kondokka Kovda Kolezhma Lapino Nyuhtsha Olanga Panozero Tihtozero Pongoma Soroka Shuyeretskoye Shuyezero Tunguda Uhta Poduzhemye Vytshetaibola Maslozero Voknavolok
Larger entity
Introduction to Joensuu
Joensuun paikkakuntaprojekti
Joensuun ja lähialueen sukututkimusprojekti.
Rekisteröidy paikkakuntaprojektin lisäksi suurempaan kokonaisuuteen, koko Suomen ja Karjalan sukupuuta rakentavaan Suomi ja Karjala -projektiin, sekä soveltuviin kyläprojekteihin (Joensuun osalta kaupunginosaprojekteja ei vielä ole). Projekteihin liittyminen: kullakin projektisivulla klikkaa Toiminnot > Liity projektiin.
Lähipaikkakuntien projekteja
Paikkakuntaprojektit
Aunuksen Karjala:
Ahnus I Aunus I Danilova I Jallahti I Karhumäki I Kiimasjärvi I Kontupohja I Kotkatjärvi I Latva I Lintujärvi I Lotinapelto I Munjärvi I Mäkriä I Mäntyselkä I Mätässyvä I Paatene I Petroskoi I Petrovski Jam I Porajärvi I Poventsa I Puudoži I Pyhäjärvi I Repola I Riipuskala I Rimoila I Rukajärvi I Soutjärvi I Sunku I Suoju I Suurlahti I Säämäjärvi I Tiutia I Tolvoja I Tulemajärvi I Vaaseni I Veskelys I Vieljärvi I Vitele I Vuohtjärvi I Etelä-Karjala: Imatra I Joutseno I Kesälahti I Lappee I Lappeenranta I Lauritsala I Lemi I Luumäki I Nuijamaa I Parikkala I Rautjärvi I Ruokolahti I Saari I Savitaipale I Simpele I Taipalsaari I Uukuniemi I Ylämaa I Karjalankannas: Antrea I Heinjoki I Johannes I Jääski I Kanneljärvi I Kaukola I Kirvu I Kivennapa I Koivisto I Kuolemajärvi I Kyyrölä I Käkisalmen kaupunki I Käkisalmen maalaiskunta I Lavansaari I Metsäpirtti I Muolaa I Pyhäjärvi I Rautu I Räisälä I Sakkola I Seiskari I Suursaari I Säkkijärvi I Terijoki I Tytärsaari I Uusikirkko I Vahviala I Valkjärvi I Viipurin kaupunki I Viipurin maalaiskunta I Vuoksela I Vuoksenranta I Äyräpää I Laatokan Karjala: Harlu I Hiitola I Impilahti I Jaakkima I Korpiselkä I Kurkijoki I Lumivaara I Pälkjärvi I Ruskeala I Salmi I Soanlahti I Sortavalan kaupunki I Sortavalan maalaiskunta I Suistamo I Suojärvi I Pohjois-Karjala: Eno I Ilomantsi I Joensuu I Juuka I Kiihtelysvaara I Kitee I Kontiolahti I Kuusjärvi-Outokumpu I Lieksa I Liperi I Nurmes I Pielisensuu I Pielisjärvi I Polvijärvi I Pyhäselkä I Rääkkylä I Tohmajärvi I Tuupovaara I Valtimo I Värtsilä I Tihvinän Karjala: Klimovo I Tverin Karjala: Lihoslavlja I Maksuatiha I Ruameška I Spiirova I Toršku I Tver I Valdain Karjala: Ivantejeva I Jedrovo I Vienan Karjala: Jyskyjärvi I Kantalahti I Kemi I Kieretti I Kiestinki I Kontokki I Kouta I Kuolisma I Laapina I Njuhtša I Oulanka I Paanajärvi I Pistojärvi I Ponkama I Sorokka I Suiku I Suikujärvi I Tunkua I Uhtua I Usmana I Vitsataipale I Voijärvi I Vuokkiniemi
Suuremmat kokonaisuudet
Johdanto Joensuuhun
Joensuu on Suomen kaupunki ja Pohjois-Karjalan maakuntakeskus, joka sijaitsee Saimaan Pyhäselän pohjoisrannalla Pielisjoen suulla Pohjois-Karjalan maakunnassa. Joensuu on asukasluvultaan Itä-Suomen alueen toiseksi suurin kaupunki. Joensuun kaupungin alueella asuu noin 76 000 ihmistä. Joensuun naapurikunnat ovat Ilomantsi, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Rääkkylä ja Tohmajärvi.
Joensuu kuuluu Joensuun seutukuntaan, johon kuuluvat nykyisin myös Ilomantsin, Juuan, Kontiolahden, Liperin ja Polvijärven kunnat sekä Outokummun kaupunki. Näistä Ilomantsi ei ole mukana Joensuun seudun seutuyhteistyössä. Euroopan metsäinstituutti sijaitsee kaupungissa.
Syksyllä 2008 Joensuun kaupunki sai oman lippunsa, jonka on suunnitellut Leea Wasenius. Se perustuu kaupungin vaakunaan. Kaupungin nimikkoeläimeksi nimettiin rupilisko.
Joensuun historia
Alue muodostuu
Viimeinen jääkausi muokkasi paljon nykyisen Joensuun kaupungin aluetta ja sen lähiympäristöä. Jään sulaminen alkoi noin 14 000 eaa. Joensuun seudun harjumuodostumat syntyivät Salpausselän tavoin mannerjään sulamisen pysähdyttyä noin 8000–9000 eaa. ilmastonvaihtelun seurauksena. Kaupungin pohjoispuolella sijaitseva Jaamankangas sai alkunsa harjujen muodostumista seuranneen sulamisvaiheen aikana noin 9 900-10 000 eaa. Jäätikön alta vapautuneen maan kohoaminen aiheutti alueen vesistöjen kuroutumisen itsenäisiksi järviksi, mikä tapahtui noin 6000–6500 eaa. Nykyisen kaupungin paikalla sijaitsevat alavammatkin alueet alkoivat paljastua veden alta ja ne alkoivat pian soistua.
Jääkautta seuranneella kivikaudella Pielinen laski aluksi pohjoiseen, kunnes maa alkoi kohota pohjoisessa etelää nopeammin, minkä vuoksi vesistön virtaussuunta kääntyi etelään. Pielisjoki syntyi noin 6500 eaa. Pielisen laskuvesien puhkaistua uoman Uimaharjun ja muiden harjujen läpi etelään kohti Pyhäselkää. Pielisjoen tulvavedet toivat mukanaan runsaasti hiekkaa jokisuistoon ja Saimaan altaaseen, johon alkoi laskea muitakin uusia vesistöreittejä maan kohoamisen vuoksi.
Kivikauden asutus
Näkymä Pataluodon kivikautisella asuinpaikalla. Osa asuinpaikasta on uimarantana.
Joensuun alueelta on löydetty useita kivikauden asuinpaikkoja. Arkeologisten tutkimusten perusteella asutusta oli ainakin Mutalassa (noin 5210 eaa.) ja Siihtalassa (noin 3860 eaa.), mutta löytöjä on tehty myös Iiksenvaarassa ja Rantakylän Pataluodossa (aiemmin Pataluhta). Mutala on tiettävästi Pohjois-Karjalan vanhin tunnettu asuinpaikka, josta on kaivettu esiin liesi ja kiviesineitä noin metrin syvyydestä.
Saimaan tulvajärven vesi nousi hitaasti tuhansien vuosien ajan. Nouseva vesi toi edelleen hiekkaa Joensuun alueelle ja vähitellen hiekka ja vesi hautasivat kivikauden asuinpaikat allensa. Äärimmillään Saimaan altaan vesi nousi yli 10 metriä sen nykyistä pintaa korkeammalle. Niinpä suuri osa suhteellisen alavasta Joensuun alueesta jäi veden alle ja vain korkeimmat harjut ja mäet – kuten Niinivaara – jäivät pinnan yläpuolelle.
Vesi alkoi laskea vasta noin 3000 eaa., kun siihen saakka Päijänteeseen laskeneet Saimaan vedet puhkaisivat itselleen Imatran kohdalla uuden lasku-uoman Salpausselän läpi synnyttäen Vuoksen. Joensuun seudulla veden alta paljastui laajoja hietikoita, joista syntyi veden ja tuulen vaikutuksesta paikoitellen jopa noin kymmenen metrin korkuisia harjanteita.
Pronssi- ja rautakausi
Saimaan tulvan jälkeiseltä ajalta Joensuussa on löydetty pronssi- ja rautakauden asuinpaikka Varaslammen alueelta, josta on peräisin runsaasti esineistöä noilta ajoilta. Joensuun alueen asutuksesta ajanlaskumme ensimmäisen vuosituhannen ajalta on varsin vähän tietoa. Mutalasta on kuitenkin löytynyt viikinkiajalta peräisin oleva rautakirves.
Ristiretkiaika
1100-luvun alussa Laatokan luoteis- ja pohjoisrantoja asutti omaleimainen muinaiskarjalainen kulttuuri, jonka vaikutukset kulkeutuivat vähitellen myös nykyisen Pohjois-Karjalan suuntaan. Vesistöt toimivat erämaan kulkureitteinä tuoden mukanaan turkismetsästäjiä ja kaupankäyntiä. Eräs aikakauden kauppatie kulki Novgorodin turkiskeskuksesta Laatokan kautta Saimaan vesistöön jatkuen Pielisjokea pitkin Pieliselle, josta reitti haarautui kohti sekä Oulujoen vesistöä että Vienanmerta. Laatokan Karjala kukoisti taloudellisesti 1100-luvulta 1300-luvun alkuun ja se oli tuolloin verrattain tiheästi asuttu. Tämä väestöpaine aiheutti muuttoliikettä, jonka seurauksena Pohjois-Karjala alkoi saada pysyvää asutusta. Myös levottomat olot ja verotuksen kiristyminen aiheuttivat muuttohalukkuutta Laatokan Karjalasta. Joensuun alue tiettävästi pysyi autiona erämaana vielä satoja vuosia.
Toisen vuosituhannen ensimmäisten vuosisatojen aikana Ruotsi ja Novgorodin ruhtinaskunta pyrkivät molemmat ulottamaan oman valtapiirinsä mahdollisimman laajalle alueelle Suomessa. Tällä ristiretkien aikakaudella idän ja lännen kirkot kävivät taistelua Suomen alueella eläneistä heimoista. Kamppailu kiihtyi 1200-luvun lopulla kun sekä Ruotsi että Novgorod valloittivat vuoron perään toisiltaan samoja alueita muun muassa Laatokan Karjalassa, joka lienee ollut tuolloin lähin merkittävä väestökeskittymä Pielisjoen suiston näkökulmasta.
Novgorodin, Moskovan ja Venäjän vallan aika (1323–1617)
Pähkinäsaaren rauha solmittiin Ruotsin ja Novgorodin kesken vuonna 1323. Rauhan seurauksena Karjala väestöineen jaettiin kahtia. Koko Pohjois-Karjala osana Käkisalmen lääniä jäi Novgorodin ruhtinaskunnan hallintaan. Rauhasta huolimatta Ruotsin valtakunnan joukot jatkoivat ajoittaisia hyökkäyksiään Laatokan Karjalassa. Tämä aiheutti levottomuutta ja sen myötä lisääntynyttä muuttohalukkuutta muun muassa Pohjois-Karjalan suuntaan. Vuonna 1478 Moskovan ruhtinaskunta alisti Novgorodin – ja samalla myös Pohjois-Karjalan – hallintaansa. Tällöin Venäjästä muodostui Moskovan suuriruhtinaan Iivana III:n johdolla yhtenäinen valtakunta.
Laatokankarjalaiset olivat alkaneet asuttaa Pohjois-Karjalan erämaita 1300-luvulta alkaen. Asutus lienee ollut verrattain harvaa vielä 1500-luvullakin käsittäen uudistiloja siellä täällä ympäri Pohjois-Karjalaa. Tuohon aikaan nykyisen Joensuun kaupungin alueella ei liene ollut merkittävää asutusta.
Novgorodin ja Moskovan vallan aikana ortodoksinen uskonto levisi myös Pohjois-Karjalaan, ilmeisesti osittain ainakin Laatokan Karjalaan suuntautuneen venäläisen siirtolaisuuden vaikutuksesta. Siellä Valamon luostari toimi käännytystyön tukikohtana. Pohjois-Karjalassa käännytystyötä tehnyt ja kirkollisia oloja järjestellyt karjalainen munkki Ilja perusti 1530-luvulla sivuluostarin Joensuun alueella sijaitsevaan Kuhasaloon.
Erämaaluostarin perustamisesta kerrotaan myös kansanrunossa:
Vieras tuli Viron takoa,
Pyhä Ilja Inkeristä,
Alkoi kirkkoa kohota,
Säässynätä saaren päähän...
Ruotsi jatkoi 1400- ja 1500-luvuilla hyökkäyksiään Laatokan Karjalaan. Venäjän tsaari Iivana Julma vastasi aloittamalla sodan Ruotsia vastaan vuonna 1570. Tämän 25 vuotta kestäneen sodan (pitkä viha) aikana ruotsalaiset hävittivät Käkisalmen lääniä ja myös Kuhasalon luostari tuhoutui. Sodan aikana ortodoksista karjalaisväestöä vainottiin ja se pakeni suurelta osin Venäjälle ainakin Käkisalmen läänin eteläosista. Ruotsi joutui luopumaan Käkisalmen läänistä Täyssinän rauhassa vuonna 1595. Alue palautui rajan määrittelyn jälkeen Venäjälle vasta vuonna 1597, jolloin useimmat ortodoksipakolaiset palasivat kotiseudulleen. Kuhasalon luostarikin mahdollisesti rakennettiin uudelleen- ja myöhemmin tuhottiin uudelleen tai hylättiin. Läheistä hautausmaata Kalmoniemessä paikalliset ortodoksit kuitenkin käyttivät 1700-luvulle asti.
1600-luvun alussa Venäjän valtakunta oli sekasortoisessa tilassa. Ruotsi kasvatti jälleen vaikutusvaltaansa Käkisalmen läänin alueella, mistä karjalainen ortodoksiväestö ei pitänyt. Vuonna 1612 Ruotsi oli taas valloittanut Käkisalmen läänin eteläosat. Venäjällä olot rauhoittuivat Romanovien noustua valtaan seuraavana vuonna. Lopulta vuonna 1617 Ruotsi ja Venäjä solmivat Stolbovan rauhan, jolloin Venäjä hyväksyi Ruotsin vallan Käkisalmen läänissä, ja siten myös nykyisen Joensuun alueella.
Joensuun nykyiset kaupunginosat Rantakylä ja Utra olivat viimeistään Venäjän vallan loppupuolella pieniä karjalaiskyliä, tai muodostivat yhdessä löyhän kylän.
Ruotsin vallan aika (1617–1809)
Vallan vaihduttua Käkisalmen läänissä sen ortodokseista muutti valtaosa, yli kaksi kolmasosaa Venäjän puolelle, muun muassa Laatokan Karjalaan 1600-luvun aikana. Joensuun seutu oli edelleen melko harvaan asuttua, eikä siten lähtijöitäkään ollut paljon. Ortodoksiväestön joukkomuuton syynä olivat enimmäkseen raskas verotus ja ankarat katovuodet, mutta myös kulttuuriset ja uskonnolliset syyt. Laatokan Karjalan hyvinvointi saattoi myös houkutella.
Ruotsin ankara verotus, taloudellinen kurjuus ja sotaväenotot ajoivat vastaavasti luterilaisia pakoon muualta Suomesta Käkisalmen lääniin. Käkisalmen lääni oli vapautettu sotaväenotoista, eikä verottaja ehtinyt heti kaikkialle. Lisäksi tilattomat saattoivat saada ortodoksien jättämän autiotilan haltuunsa. Tilan jo muualla Suomessa omistavien talonpoikien muutto oli kielletty, mutta heitäkin karkasi runsaasti.
Ruotsin vallan aikaan pääosin savolaisperäinen, luterilainen asutus vakiintui Pielisjoen suulle. Joensuu-niminen kylä sijaitsi molemmin puolin Pielisjokea, nykyisen Joensuun keskustan, Sirkkalan ja Mutalan kaupunginosien paikkeilla. Talot olivat levittäytyneet pitkänomaiseksi ketjuksi joen molemmille rannoille. 1720-luvulla Joensuussa oli noin kymmenen taloa (tässä talolla tarkoitetaan lähinnä useasta rakennuksesta koostuvaa maatilaa). Talojen määrä kasvoi 1700-luvun mittaan, erityisesti Niinivaaralla ja Hukanhaudalla.
Osa taloista nimettiin tavan mukaan perustajansa mukaan, ja usein myöhemmin talon nimestä tuli siinä asuvan suvun sukunimi. Osa näistä suvuista elää yhä Joensuussa. Taloja olivat esimerkiksi Iivola, Mikkola, Pitkänen (useita), Kähkönen, Mustonen (useita), Heikki, Teppola, Kukkonen (useita) ja Varis (useita). Kukkosen talo oli Kuhasalossa, entisessä Kukkosensaaressa. Oli myös Paavolan talo, josta tehtiin majatalo ja ratsutien välietappi. Talojen lisäksi Joensuussa oli Hiitolan, Louhelan ja Variksen kartanot, sekä näihin kuuluvat torpparien asumukset. Louhelan kartano sijaitsi jotakuinkin nykyisen luterilaisen kirkon paikalla. Karjalaiskylistä alkunsa saaneet Rantakylä ja Utra eivät hävinneet, vaan sulautuivat Joensuuhun sen kasvaessa.
Joensuussa sekä Utrassa oli teollisuutta, muun muassa sahoja, viinanpolttimo ja lasinvalmistusta. Nykyisen keskustan alueella oli myös viljamakasiini ja sotaväen harjoituspaikka. Vuodesta 1799 Joensuussa on saatu pitää markkinoita, mutta markkinoiden järjestäminen lopetettiin myöhemmin, kunnes ne taas uudestaan sallittiin. Pielisjoen ylitti lyhyen aikaa ponttonisilta.
Suurin osa alueen 1700-luvulla tunnetuista paikannimistä on säilynyt samoina tai hieman muuttuneina nykypäiviin. 1700-luvun kartoilta löytyvät esimerkiksi Lehmo, Utran koski, Iiksensuo, Kontiosuo, Niinivaara, Varaslampi. Jotkut nimet ovat myös muuttuneet tai kadonneet.
Joen rantaan tehtiin pienimuotoisia linnoitustöitä joen yli vetäytymisen suojaksi Venäjän hyökkäyksen varalta.
Ehdotukset kaupungin perustamiseksi
Itäinen Suomi jäi ilman kaupunkeja, kun lyhytaikainen Lieksan kaupunki lakkautettiin 1680 ja Sortavalan ja Savonlinnan kaupungit luovutettiin rauhansopimuksissa Venäjälle 1700-luvun alkupuoliskolla. Kaupungeista oli kuitenkin ollut paljon hyötyä liiketoiminnalle, joten itäiseen Suomeen alettiin vaatia uutta kaupunkia tai useampaa.
Jo 1700-luvulla Joensuu katsottiin sopivaksi maakuntakeskukseksi, mutta useista vaatimuksista huolimatta sille ei myönnetty kaupunkioikeuksia. Tosin siellä saatiin toisinaan järjestää markkinoita, joka oli kaupunkioikeuksista keskeisimpiä. Kuopio sai kaupunkioikeudet 1782, mutta se ei saanut niitä Joensuun sijasta, vaan päin vastoin, vilkastunut kaupankäynti lisäsi vaatimuksia ja perusteita kaupungin perustamiseksi myös Joensuuhun.
Kaupungin perustaminen ja sahateollisuuden kasvu
Ruotsin vallan aikainen, ensimmäinen ponttonisilta tuhottiin venäläisten hidastamiseksi Suomen sodassa 1808. Jo 1810-luvun alussa, pian sodan päätyttyä ja Venäjän vallattua Suomen, rakennettiin uusi silta, mutta jäät veivät sen 1823. 1827 Joensuuhun tehtiin ensimmäinen pysyvä silta, arkkusilta, jotakuinkin nykyisen itäsillan paikkeille.
Näkymä Pielisjoelle Joensuun vaneritehtaan suuntaan, joka edustaa puunjalostusteollisuuden merkittävää osuutta Joensuun historiassa. Myös tukinuittoa ohjailevat puomit ja tehtaan edustalla näkyvä katettu punainen tukinuittolaituri kertovat puunkäsittelyn historiasta
Joensuun kaupunkioikeuksien tavoittelu jatkui Venäjän vallan ajalla. Ensimmäisen virallisen hakemuksen vuonna 1838 Suomen senaatti hylkäsi, koska tulevan kaupungin tulevan ruutukaava-alueen maata ei oltu vielä saatu kokonaan hankittua yksityisiltä maanomistajilta. Tämä kysymys viivytti kaupungin perustamista 10 vuotta. Viimeiset yksityisten omistamat maa-alueet kuuluivat Louhelan tilaan. Ne saatiin ostettua valtiolle vuonna 1847. Jo seuraavana vuonna Suomen senaatti katsoi, että kaupunki voidaan perustaa, ja päätöksen vahvisti Venäjän keisari Nikolai I. Toisin sanoen keisari perusti Joensuun kaupungin vuonna 1848. Kaupungin asemakaavan laati C. W. Gyldén. Se oli aikaan nähden kookas ruutukaava. Siihen sisältyi yli 70 korttelia, yli kaksi kertaa enemmän kuin noin vuosikymmen aiemmin perustettujen Jyväskylän ja Mikkelin kaavoissa oli yhteensä. Useimmissa kortteleissa oli kuusi tonttia. Kaupunki kasvoi nopeasti, Suomen itsenäistyttyä se oli jo selkeästi Pohjois-Karjalan keskus. Tällöin Joensuuta hallitsi puuhun liittyvä teollisuus, joka näkyi muun muassa suurina tukinuittoina. Joensuuhun valmistui Pohjoismaiden suurin sahalaitos, Penttilän saha 1918. Sahan toiminta lakkautettiin 1988, ja sen historiallisesti merkittävät rakennukset tuhoutuivat lopullisesti tulipalossa 1996. Puuteollisuuden ovat korvanneet lähes täysin muut teollisuudenalat. Ainoa jäljellä oleva suuri puuteollisuuslaitos on UPM-Kymmenen (aik. Schaumanin) vaneritehdas.
Suomen itsenäisyyden aika (1917–)
Suomen sisällissodan alusta asti Joensuu oli pitkälti valkoisten puolella, mutta Joensuu oli syrjässä merkittävistä sotatapahtumista. Talvi- ja jatkosodissa kaupunki ei juuri vaurioitunut. Salpa-linja kulkee lähellä Joensuuta. Marjalan kaupunginosassa, kantakaupungin länsipuolella on sodanaikainen, mutta käyttämättä jäänyt salpa-linjaan liittyvä bunkkeri ja muita linnoituksia, joita hoitaa ja esittelee nykyisin bunkkerimuseo. Linja pyrki siinä kohden sulkemaan Höytiäisen ja Pyhäselän välisen kannaksen, ja käyttämään puolustusesteenä kannaksen puhkaisevaa Höytiäisen kanavaa. Tuolloin vielä melko vähämerkityksellisen Joensuun keskusta jätettiin pääpuolustuslinjan suojaamattomalle itäpuolelle, koska linja vedettiin parhaiten puolustettavan maaston mukaan. Pääpuolustuslinja vedettiin myös Joensuusta pohjoiseen ja koilliseen sijaitsevan Kontiolahden varuskunnan- ja samalla kylän suojaksi. Siellä linjaan käytettiin muun muassa moninkertaisia panssariestekivien rivejä. Neuvostojoukot kuitenkin pysäytettiin eri suunnilla kaukana Joensuusta.
Pielisensuun kunta liitettiin Joensuun kaupunkiin vuonna 1954, jolloin Joensuun väkiluku kasvoi yli kaksinkertaiseksi (1953: 9553 asukasta, 1954: 23 748 asukasta). Ennen kuntaliitosta Joensuun kaupunki käsittikin lähinnä vain taajama-alueen keskustan, ns. ruutukaava-alueen. Kuntaliitoksen myötä Joensuun kaupunki sai muun muassa Hukanhaudan, Karsikon, Mutalan ja Noljakan kaupunginosat.
Pohjois-Karjalan maakunta on viime vuosina kärsinyt toistuvasti muuttotappioista. Joensuu on ollut maakunnan merkittävistä asutuskeskuksista ainoa, joka on selkeästi kasvanut. Myös osa sen vaikutusalueisiin kuuluvista kunnista, muun muassa Kontiolahti, Liperi ja Pyhäselkä, ovat onnistuneet lisäämään väkilukuaan. Joensuun seutu on pystynyt säilyttämään maakunnallisen vetovoimansa muun muassa koulutusmahdollisuuksiensa ja palvelutarjontansa ansiosta. Myös seutukunnan talous on menestynyt viime vuosina kohtalaisesti. Menestyvä kaupunki kaunistaakin maakunnan tilastoja esimerkiksi työttömyyden osalta. Työttömyysaste oli vuoden 2004 lopussa 17,0 %.
Joensuussa on vuodesta 2003 lähtien nähty ennennäkemättömän paljon rakennustyömaita. Keskustaan on noussut entistä korkeampia asuintaloja, elokuvateatteri ja liikehuoneistoja sekä suuri ostoskeskus. Uusi asuinalue on rakennettu Aittarantaan. Pekkalaan on valmistunut uusi silta edellisen viereen, ja lisää siltoja on suunnitteilla. Entisen Penttilän sahan alue on vuosien työn jälkeen puhdistettu, ja siitä on tulossa asuinalue.
Проект местности г. Йоэнсуу
Генеалогический проект г. Йоэнсуу и его окрестностей.
В дополнение к этому местному проекту, пожалуйста, зарегистрируйтесь также на главной странице
проекта Финляндия и Карелия.
Проекты квартала г. Йоэнсуу
Местные проекты близлежащих регионов
Хаттуваара
Хухус
Илая
Каконахо
Кивилахти
Коверо
Куолисмаа
Кууксенваара
Лиусваара
Лутиккаваара
Мауккула
Мекриярви
Меласелькя
Мёхкё
Наарва
Онтронваара
Остронсаари
Путкела
Сонкая
Тюрянсаари
Вуоттониеми
Местные проекты близлежащих регионов
Олонецкая Карелия
Остречино I
Олонец I
Данилово I
Ялгуба I
Медвежьегорск I
Кимасозеро I
Кондопога I
Коткозеро I
Ладва I
Линдозеро I
Лодейное Поле I
Мунозеро I
Мегрега I
Мяндусельга I
Мятусово I
Паданы I
Петрозаводск I
Петровский Ям I
Поросозеро I
Повенец I
Пудожи I
Святозеро I
Реболы I
Рыпушкалицы I
Римское I
Ругозеро I
Шёлтозеро I
Шуньга I
Шуя I
Великая Губа I
Сямозеро I
Тивдия I
Толвуя I
Туломозeро I
Важины I
Вешкелица I
Ведлозеро I
Видлица I
Вохтозеро I
Южная Карелия (область Финляндии):
Иматра I
Йоутсено I
Кесялахти I
Лаппеэ I
Лаппеэнранта I
Лауритсала I
Леми I
Луумяки I
Нуйямаа I
Париккала I
Раутъярви I
Руоколахти I
Саари I
Савитайпале I
Симпеле I
Тайпалсаари I
Уукуниеми I
Юлямаа I
Карельский перешеек:
Антреа I
Хейнйоки I
Йоханнес I
Яаски I
Каннельярви I
Каукола I
Кирву I
Кивеннапа I
Койвисто I
Куолемаярви I
Город Кякисалми I
Кякисалми сельский муниципалитет I
Лавансаари I
Метсяпиртти I
Муолаа I
Рауту I
Ряйсяля I
Саккола I
Сескар I
Сяккиярви I
Терийоки I
Уусикиркко I
Вахвиала I
Валкярви I
Город Выборг I
Выборг сельский муниципалитет I
Вуоксела I
Ладожская Карелия:
Харлу I
Хийтола I
Импилахти I
Яккима I
Корписелькя I
Куркиёки I
Лумиваара I
Пялкярви I
Рускеала I
Салми I
Соанлахти I
Город Сортавала I
Сортавала сельский муниципалитет I
Суйстамо I
Суоярви I
Северная Карелия (область Финляндии):
Эно I
Иломантси I
Йоэнсуу I
Юука I
Кийхтелюсваара I
Китеэ I
Контиолахти I
Куусярви-Оутокумпу I
Лиекса I
Липери I
Нурмес I
Пиелисенсуу I
Пиелисярви I
Полвиярви I
Пюхяселькя I
Ряаккюля I
Тохмаярви I
Тууповаара I
Валтимо I
Вяртсиля I
Тихвинская Карелия:
Климово I
Тверская Карелия:
Лихославль I
Максатиха I
Рамешки I
Спирово I
Торжок I
Тверь I
Валдайская Карелия:
Ивантеево I
Едрово I
Беломорская Карелия:
Юшкозеро I
Кандалакша I
Кемь I
Кереть I
Кестеньга I
Кондокка I
Ковда I
Колежма I
Лапино I
Нюхча I
Оланга I
Панозеро I
Тихтозеро I
Поньгома I
Сорока I
Шуерецкое I
Шуезеро I
Тунгуда I
Ухта I
Подужемье I
Вычетайбола I
Маслозеро I
Вокнаволок
Более крупный объект
Введение в г. Йоэнсуу
Йо́энсуу, или Йо́энсу (фин. Joensuu — «Устье реки») — город на востоке Финляндии, расположенный в устье реки Пиелисйоки и на берегу озера Пюхяселькя (фин. Pyhäselkä) — самом северном из озёр системы Сайма, а также одноимённая община. Административный центр провинции Северная Карелия с населением более 75 тыс. жителей (12 по этому показателю город Финляндии) (2015). Город является крупным центром высшего образования (15 тысяч студентов) и торгово-транспортным узлом. Лесосплавный озёрный порт тесно связан с традиционным для региона производством пиломатериалов и фанеры (UPM), в городе развита пластмассовая и металлургическая промышленность (Abloy), машиностроение (John Deere), типографские услуги (Punamusta), пищевая промышленность (Valio), энергетика (Fortum) и разработки в сфере информационных и оптических технологий. Главным печатным органом в общине является газета «Карьялайнен».
История
Город был основан в 1848 году русским императором Николаем I в устье реки Пиелисйоки. В XIX веке Йоэнсуу являлся промышленным и торговым городом. В 1860 году город получил права на торговлю, в связи с чем ограничения промышленной деятельности были устранены и местные лесопильные заводы начали процветать. В посёлке Утра возник центр стекольной промышленности, причем 11 % его населения составляли иностранцы, в посёлке существовала шведоязычная школа. В 1856 году был построен Сайменский канал, существенно улучшивший условия транспортировки грузов. Благодаря каналу активно развивалась торговля между Северной Карелией, Санкт-Петербургом и Центральной Европой.
В конце 1870-х годов, благодаря построенным на реке Пиелисйоки каналам, возможности судоходства и сплава существенно расширились. Река Пиелисйоки, связанная с другим крупным озером Пиелинен, стала важным маршрутом для лесосплава и снабжала лесопильные заводы и лесохозяйственную промышленность Финляндии материалом. К началу XX века Йоэнсуу стал одним из крупнейших внутренних портов Финляндии.
В течение последних десятилетий небольшой, в значительной мере сельскохозяйственный и лесопромышленный город превратился в оживлённый центр региона Северной Карелии. В 1954 году численность населения Йоэнсуу составила 24 тысячи человек. Начиная с 1960-х годов, ускорился экономический рост Финляндии. Одновременно с этим начался процесс урбанизации. В 1960-х численность населения Йоэнсуу увеличилась на 28 % и к 1970 составила 36 тысяч человек. В 1960-е годы Северной Карелии был предоставлен статус самостоятельного административного региона, и город Йоэнсуу стал его столицей. В 1970-х годах в городе было осуществлено множество усовершенствований в области социального обеспечения.
В 1969 году в Йоэнсуу был основан университет. Деятельность университета и сегодня играет важную роль в жизни города. В настоящее время университет состоит из восьми факультетов и девяти самостоятельных подразделений, а численность студентов составляет около 8 тысяч человек. Активное международное сотрудничество в области науки, промышленности и торговли приносит пользу всему региону.
В ходе роста города в состав Йоэнсуу входили соседние поселения. Так в 1954 году была присоединена коммуна Пиелисенсуу (фин. Pielisensuu), а 1 января 2005 года в состав города вошли коммуны Киихтелюсваара (фин. Kiihtelysvaara) и Тууповаара (фин. Tuupovaara).
В начале 2009 года в состав Йоэнсуу были включены два соседних муниципалитета — Эно (фин. Eno) и Пюхяселькя (фин. Pyhäselkä). В результате этого слияния численность населения Йоэнсуу достигла примерно 72 тысяч человек.
Церкви Йоэнсуу
- Евангелическо-лютеранская церковь Йоэнсуу (фин. Joensuun evankelis-luterilainen kirkko, южный конец Kirkkokatu). Церковь построена в 1903 году по проекту Йозефа Стенбека в неоготическом стиле с элементами северного модерна. Отличается особой изысканностью линий и главным входом в виде каскадного сквера. В 2002 году была проведена полная реставрация церкви. Находится под охраной государства как памятник архитектуры общенационального значения
- Православная церковь святого Николая (фин. Pyhän Nikolaoksen kirkko, северный конец Kirkkokatu). Деревянная церковь, возведенная в 1887 году. Самой значимой её частью является иконостас, расписанный в Санкт-Петербурге, в Александро-Невской лавре.
- Православная церковь святого Иоанна Богослова (фин. Pyhän Johannes Teologin kirkko) при православной семинарии (фин. Ortodoksinen seminaari, Torikatu 41). Церковь построена в традициях византийской церковной архитектуры.
- Евангелическо-лютеранская церковь Пиелисенсуу (фин. Pielisensuun kirkko) Возведена в 1960 году в районе Нииниваара по проекту архитектора Вейкко Ларкаса.
- Евангелическо-лютеранская церковь прихода Рантакюля (фин. Rantakylän kirkko). Возведена в 1981 году.
- Евангелическо-лютеранская церковь прихода Нольякка (фин. Noljakan kirkko).
- Евангелическо-лютеранская церковь прихода Утра (фин. Utran kirkko, Väisälänkatu 2). Старая деревянная церковь в стиле «плотницкой» готики, возведенная в 1895 году. Находится под охраной государства.
- Евангелическо-лютеранская церковь Киихтелюсваара (фин. Kiihtelysvaaran kirkko). Церковь с гонтовой кровлей возведена в 1770 году по проекту архитектора Хягера.
- Православные часовни в Валкеаваара и Хейняваара (район Киихтелюсваара).
- Евангелическо-лютеранская церковь Тууповаара (фин. Tuupovaaran puukirkko, Koulutie 5). Возведена в 1902 году по проекту архитектора Мякинена.
- Евангелическо-лютеранская церковь Хойлола (фин. Hoilolan rajaseutukirkko, Hoilolantie 133B). Возведена в 1950 году по проекту архитектора Вейкко Ларкаса.
- Православная церковь святого Николая в Хойлола (фин. Hoilolan ortodoksinen kirkko, Tsiikontie 6A). Возведена в 1957 году.
- Православная церковь святой Пророчицы Анны в Хойлола (Kirkkotie 3).
- Погост Пёртсямё (фин. Pörtsämön kalmisto). Могила с обелиском рунопевцу Петри Шемейкка в Ёллёля.