

Jo 1300-luvulla Paasosia oli paljon Savon Kyttälässä, jossa Paasolan jakokunnan maat ulottuivat Lyytikkälän ja Kinnilänkylien liepeille. Pitäjän historiaa käsittelevässä kirjassa13, mainitaan sukunimen viittaavan Heinolan Paasoon ja Sysmäläiseen Paasia-sukuun, joka tunnettiin jo 1400-luvulla. Mäntyharjussa nimi esiintyy 1500-luvulla sekä Toivolassa että Kyttälässä. Kyttälän Paasoset muodostivat oman kylän, mutta se mainitaan vasta 1598. Karjalan puolen kylien nimet ovat: Kyttälä, Jäniskylä, Partsinmaa ja Halmetniemi. Jäniskylässä oli 1602 kolme taloa, joissa omistajana olivat Paasoset. Niilo Heikinpoika omisti kylän suurimmat talot, joista ratsutalo oli Korpilahden rusthollin alku. Kyttälästä länteen asui Paasosia, joita oli myös Toivolassa. Toivolan kylän Paasolan talo, joka oli samaa jakokuntaa Monnikalan kylän Viron talon kanssa. Toivola mainitaan kylänä vasta 1625. Kiilojen itäpäässä olevat talot ja kylät, Mynttilän Tyllilää lukuun ottamatta, joka muodosti itsenäisen jakokunnan, jossa asui Tyllisiä.